About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 15. syyskuuta 2020

KAKSI KEITTOA LAMPAANKÄÄVÄSTÄ


Mulla se jatkuu tämä kuherruskuukausi lampaankäävän kanssa.

Tein kahdenmoista keittoa, tyyliin mitä jääkaapista löytyi sienten lisäksi (eikä löytynyt kovin paljon). Tuloksena aasialainen nuudelikeitto, joka aina bueno (tai pitäiskö sanoa mieluummin 好吃极了) ja sitten ihanasti perinteisen kermaisen, tällä kertaa kylläkin smetanasta. Ja ihan muutamalla aineksella mennään siinäkin.

Mutta kun niissä sienissä on niin valtavasti sitä umamia. Moitin ehkä jolle kulle lampaankääpää maultaa liiankin miedoksi (olen vähän sellainen rouskuja ja sipulia -ihminen), mutta avot kuinka tuo smetanainen sienikeitto oli ihan täydellistä!

Keitto kantaa taas palavasti "ei jauhoja keittoon"- lippua. Mikä se on mulla noissa vehnäjauhoissa ja sienikeitoissa on? Rakenne oli ihanan täyteläinen kun lopussa semisurvaisee sienet vielä sauvasekoittimella.

SMETANAINEN SIENIKEITTO LAMPAANKÄÄVÄSTÄ

2:lle
1/2 litraa tuoreita lampaankääpiä kuutioituna (tai pakkasesta vähän vähemmän)
1 sipuli
1 rkl voita tai kasviöljyä
5 dl kasvislientä (vettä ja kuutio)
1 prk (140 g) smetanaa

pinnalle ruohosipulia tai persiljaa hienonnettuna

Heitä  kuutioidut sienet keskikuumalle pannulle sihajamaan. Kuori ja hienonna (iso) sipuli ja heitä perään. Pehmittele kunnes sienten neste haihtuu ja heitä perään voipala ja anna senkin kauniisti kadota joukkoon. Tässä vaiheessa sipulitkin ovat jo varmasti läpikuultavan pehmeitä, tässä ei tarvitse ruskistella mitään, joten tarkkana lämmön kanssa.
Lisää kasvisliemi ja smetana ja anna pienesti pulppuilla 10-15 min.
Survaise sauvasekoitin keittoon ja aja rouhean sileäksi (Tässä poistuu perheen mahdollinen sipuliongelma samalla).

Tarkista tarviiko suolaa ja pippuria, usein ei.

Ruohosipuli pintaan.





No se aasialainen osuus sitten. Nuudelikeitto on aina ihanaa ja helppotekoista ja ihan hyvin tässä vois sotkea sienet instant nuudeleiden sekaan ja maustepussi päälle. Mä nyt kuitenkin tein nuudelit kun oli, tähän voit käyttää mitä haluat: udon-, sopa-, muna-, riisinuudelia tai hätätapauksessa vaikka spagettia (tai sitä makaroonilaatikkoa varten ostettuamakaronia, sitähän kaikilla on AINA kaapissa) kaikki käy, varsinkaan jos kukaan ei oo kattomas, eikä tartte näyttää niin aasialaiselta. Mun jääkaapissa ei ollu mitään vihreää keittoon pantavaa, ei lehtikaalia, pinaattia, paksoita tai edes kukkakaaliinlehtiä, nämä kaikki olis ihania keitossa. Onneksi oli edes korianteria, chiliä, porkkanaa ja kevätsipulia.


AASIALAISHENKINEN LAMPAANKÄÄPÄKEITTO

1/2 1 tuoreita lampaankääpiä
nuudeleita pakkauksen ohjeen mukaan valistettuina
2-3 kevätsipulinvartta suikaloituna
paljon, paljon hienonnettua korianteria

liemi:
1 rkl öljyä
5cm pätkä  tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 porkkana lantteina 
1l kasvis- tai kanalientä
1 rkl soijaa
1rkl kalakastiketta
1rkl riisiviinietikkaa
ripaus seesamiöljyä

Paloittele sienet. Lampaankäävästä voi tehdä kauniita isompiakin siivuja, minä nyt olin vaan innostunut kuutioimaan kaiken.
Paista pannulla, kunnes neste häviää.

Valmista nuudelit ohjeen mukaan.

Liemi: Freesaa inkivääriä ja chili, valkosipulia ja porkkanaa öljyssä. Jätä vähän chiliä pinnalle. Lisää kasvis- tai kanaliemi, soija, kalakastike ja riisiviinietikka. Anna porista 10-15 min. Voit heittää sienet sekaan niiden valmistuessa. Viimeinen voitelu piskauksella seesamiöljyä.

Laita kulhon pohjalle nuudelit ja lusikoi päälle sieniä ja lientä. Hukuta pinta korianterisilppuun ja chiliin.

Kumpaa teet ensin? 





torstai 10. syyskuuta 2020

KUKKAKAALIIN UUDET RESEPTIT


Kukkakaalin täytyy olla yksi mun kaikkien aikojen kasvissuosikeista. Kukkakaalta saa kaupasta läpi vuoden, mutta erikoisen maistuvaa on tietenkin kotimainen kukkakaali, jonka satokausi on onneksi hurjan pitkä, suurin piirtein juhannuksesta marraskuun puoliväliin asti.

Kukkakaalin viehätysvoiman ytimessä lienee sen monipuolisuus. Itse tykkään rouskutella sitä ehkä kaikkein eniten ihan raakana ja sellaisenaan myös salaateissa, tämä mahdollisuus onkin erityisesti kotimaisen kukkakaalin etu, kukkakaali kun ei taida olla ihan sellainen jynssättävä vihannes (ja jynssäntää, kuorimista tai kuoliaaksi keittämistähän ulkolaiset vihannekset usein tarttee, viljelymetodit kun on muualla niin erilaiset. Pidin kerran työpajaa, jossa mukana oli tsekkiläinen vai oliko nyt puolalainen nuori nainen, ja meille meinas tulla ihan riita kun pyysin lohileipään hienontamaan tilliä ja minä en olisi antanut pestä kotimaista tilliä, hän oli sitä mieltä, että tapatan koko porukan. Koska pakkohan se tilli on liottaa ensin.). 

Kukkakaalin ainut vihollinen taitaa olla ylikypsäksi ja mauttomaksi mössöksi keittäminen. Samasta syystä en tykkää hirveästi pakastekukkakaalistakaan, se on helposti mautonta mössöä. Tykkään käyttää eniten tuoretta.

Omia suosikkejani on raakana rouskuttelun ohella uunissa paahtaminen sekä erilaiset intialaistyyppiset curryt, kukkaali on nimittäin kiitollinen alusta mitä erilaisimmille mausteille, hyvin tulisillekin. Ja onhan se perinteinen kuorrutettu kukkakaalikin ihanaa, samoin kaikki keitot, kukkakaaliriisi ja - muusi, kukkakaalista valmistetut gluteenittomat piirakan pohjat jne. Resepteistä ei todellakaan ole pulaa. Liemessä Jenni pani pystyyn jokunen vuosi sitten oikein kukkakaalitalkoot ja mahtavasta reseptiluettelosta voi tänäänkin ammentaa inspiraatiota aivan yhtä lailla ajan hengessä.

Lännen Median lehdissä on tänään taas se torstai, kun kirjoittamani reseptit valokuvineen valtaavat ruoka-aukeaman. Tällä kertaa pääosaan pääsi tämä ihanin suosikkini kukkakaali. Luepa Turun Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen ja muut maakuntalehdet erityisen tarkasti tänään. Ja rakastan sitä, kun laitatte palautetta, että REPÄISIN sivut talteen. Ihanan old school- meininki. Rakastan!

Resepteissä sen sijaan löytyy toivottavasti ihan uuttakin inspiraatiota kukkakaalin valmistukseen.


Kukkakaalihummus

Hummus on yks lemppareitani ja tahini taluttaa kyllä kukkakaalinkin upeasti osaksi ihanaa tahnaa kikherneen tyylisesti. Eläköön kukkakaalihummus! Dippaa pitaleipää, kasviksia, käytä osana bowlruokia ja salaatteja.Laita leivälle.


Kukkakaalipopsit

Kaikista näistä kukkakaaliresepteistä, kukkakaalipopsit vetosivat eniten omaan perheeseeni ( jopa koira oli hypännyt pöydälle ja saalistanut viimeiset kulhoon jääneet parempiin suihin). Kukkaalipopsit ovat helppotekoisia, eikä mitään friteerauksia tarvita, ne valmistuvat pinnalta rapeiksi ja sisältä kuohkeiksi ihan uunissa. Voit käyttää herkuttelusnackkinä, mutta ihan myös ruokalautasella osana ateriaa. 

Kukkakaalipelti

Oon vähän innostunut näistä peltiruuista ja usein käytän pohjana kypsää riisiä. Nämä on varsinaisia hävikin minimoimispeltejä, koska näihin uppoaa lähes kaikki syömäkelpoinen jääkaapista. Tässä nyt on tietenkin kukkakaalille annettu päärooli.

Mä myös tykkään näiden peltien iloisenkirjavasta ulkonäöstä.


Paahdettu kukkakaalisalaatti

Paahdettu kukkakaali, kikherne, korianteri... need I say more. Salaatti maistuu lämpinä tai kylmänä ja näkisin sen lounaseväänäni tai osana Lähi-itä henkistä meze-pöytää ystävien kokoontuessa.

Käypä siis tsekkaamassa reseptit ja tee jotakin aivan uutta kukkakaalista. Sovitaanko vaikka, että tällä viikolla valmistat kukkakaalia kahdella tapaa: Kerran lempityylilläs ja toisen jollakin ihan uudella reseptillä.

Ja jottei menis ihan kukkakaaliksi, löytyy aukeamalta vielä maailman helpoin ja mehevin resepti syysomenille. Tämä kakku ei kaipaa vatkauksia, vain aineiden sekoittaminen ja uuniin.

Nam. 












maanantai 7. syyskuuta 2020

LAMPAANKÄÄPÄ - 3 X RESEPTI




Melkein joka vuosi itsellä nousee joku sieni ylitse muiden. Sieni, jolla on meneillään erinomainen satovuosi,  tai jonka olen juuri oppinut tunnistamaan, paistanut, maistanut ja innostunut. Tälläisiä "vuoden sieniä" ovat olleet vaikka suppilovahvero, vaaleaorakas, huhtasieni, kehnäsieni ja voitatti.

Syksy 2020 on ehdottomasti omistettu lampaankäävälle. Olen jo ehtunyt tehdä siitä muhennosta lohen kylkeen, risottoa ja ihania lampaankääpäburgereita.

Lampaankääpä on yleinen, satoisa sieni ja tänä vuonna varsinkin olosuhteet ovat olleet sille otolliset. Ei sillä, että minä olisin siihen törmännyt (nämä mun vuoroin kallioiset ja vuoroin soiset lähimetsät on vähän kranttuja antimistaan) mutta olen saanut jo kaksi isoa satsia tutulta, innokkaalta sienestäjäpariskunnalta (Kiitos Ari ja Satu! -Näkisittepä millaisia vuoria he ovat keränneet kantarelleja ja suppiksia tänä vuonna!). Minkäs sille voi, kun on tullut poimittua ihan liikaa, ja kaikki paikat on jo täynnä eri tavoin säilöttyjä sieniä, täytyy antaa eteenpäin tarvitsevalle (kiitos, että se olen minä).

Lampaankääpä ei kaipaa esikäsittelyä. Voit tutustua sen ulkonäköön jonkun kokeneen sienestäjän opastuksella, minä tapaan kulkea metsässä sienikirjan kanssa ja poimin vain varmasti tunnistamiani, mikä onkin hyvä yleisohje. Eli:

Poimi vain tunnistamiasi, syötäviä sieniä! Se kärpässieni kannattaa jättää metsään vaikka sen melko varmasti tunnistaakin. Sama koskee muita tunnistamiasi myrkkysieniä. Just saying.



Lampaankääpä on siitä hyvä sieni, että sen voi sekoittaa lähinnä vain hiukan tummempaan typäskäpään. Typäskääpä ei muutu lampaankäävän tavoin kypsennettäessä keltaiseksi lihaltaan, se ei ole myrkyllinen myöskään, pahanmakuinen kylläkin. Ihan nuoret yksilöt ei edes sitä.

Lampaankääpä on vaaleaorakkaan tavoin erittäin lihaisa sieni ja soveltuukin laakean lakkinsa takia erinomaisesti ihan sellaisenaan pihviksi paistettuna.  Siitä ei tule veltto eikä vetelä, eikä limainen, vaan vain erinomainen. Lampaankäävän maku on tosi mieto, ei ollenkaan kovin metsäinen, joten se sopii  suuhun monelle, jolle ei sienet maistu (mun lapset!).

Lampaankäävän voi pakastaa. Olen pilkkonut pienemmäksi, mutta en ihan pieniksi paloiksi, paistanut pannulla kunnes neste haihtuu ja sitten pussittanut pakastepusseihin. Lampaankääpä siivut korvaa hienosti vaikka herkkusienet pizzassa. Pakastesiivut sopivat myös muihin piirakoihin, muhennokseen, keittoihin ja kastikkeeseen. Lampaankääpä soveltuu myös kuivattavaksi, sitä en ole kokeillut vielä. En ole myöskään kokeillut lampaankäävän pikkelöintiä, mutta se on kuulemma ihan erinomainen etikkasieni.

Sienethän on todella helposti pilaantuvia tuoreina, lampaankääpä säilyy kuitenkin jääkaapissa, vähän kantarellin tapaan, muutaman päivän hyvänä.

(Pyydän anteeksi noita hampurilaiskuvia, en oikein tajua, mitä kameralleni tapahtui, ne on kuitenkin ihan luonnonvalolla otettuja valokuvia, mutta ne on ihan ihme tunkkaisia. Kuvitelkaa parempi kuva!)
Mulla siis odottaa tuolla uusi satsi lampaankääpiä puhdistamista, mutta ensin kerron mitä tuli tehtyä edellisestä satsista. 

Kaikkien sieniruokien äitihän on kermainen, runsassipulinen sienimuhennos. Ruoka, joka ei sen kummempia reseptejä kaipaa. Mutta jos nyt kumminkin. Ainut kuva on aivan valmistamisen alkupäästä.

Siinä näkyy hyvin, kuinka sieni muuttuu keltaiseksi. Siinä näkyy myös hyvin, kuinka laiska kuorii ja pilkkoo sipulia (no ihan tahallaan jätin isoksi).


LAMPAANKÄÄPÄMUHENNOS

1/2 l pilkottuja tuoreita lampaankääpiä
1 iso keltasipuli pilkottuna
2 rkl voita
2 dl kermaa
2-3 dl maitoa
suolaa
valkopippuria
tuoretta persiljaa hienonnettuna
Kuumenna voi pannulla ja paista siinä pilkottuja sieniä ja sipulia keskilämmöllä kunnes sienten neste on haihtunut.
Lisää kerma ja maito ja anna hautua vartin verran,
Mausta suolalla ja valkopippurilla(varovasti). Viimeistele persiljalla.

Meillä sienimuhennos syötiin keitettyjen perunoiden ja uunilohen kanssa. Kyllä oli hyvää.
Muhennoksen voit tehdä samaan tapaan myös pakastetusta lampaankäävästä.
Tuttuun tapaan reseptissä ei ole vehnäjauhoja, en ole koskaan ymmärtänyt niiden funktiota. Muhennos kyllä paksunee hauduttaessa.


LAMPAANKÄÄPÄRISOTTO

4 :lle
1/2 l tuoreita lampaankääpiä pilkottuna (pakkasesta  3 dl)
1 sipuli tai 2 salottisipulia hienonnettuna
voita ja oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
n. litra kana-, tai kasvislientä
2 dl parmesania raastettuna.
pari ruokalusikallista voita
pinnalle tuoretta persiljaa

Kuullottele sieniä ja sipulia voin ja oliiviöljyn sekoituksessa laakealla pannulla kunnes neste on haihtunut ja sipulit pehmeitä. Siirrä sivuun pannulta odottamaan.

Kaada pannulle riisi ja kuullota läpikuultavaksi. Lisää viini ja anna imeytyä.

Pidä viereisellä levyllä koko ajan kevyesti poreilevaa liemikattilaa ja nosta siitä syvä kauhallinen kerrallaan, aina edellisen imeydyttyä riisin joukkoon (keskilämpö). Sekoittele riisiä lähes koko aika, niin riisistä irtoava tärkkelys tekee risotosta kermaisen riisin kypsyessä.

Kypsyminen kestää n. 20 min. Sekoita sitten mukaan sieni ja sipuliseos, parmesaani ja voi. Viimeistele hienonnetulla persiljalla.


LAMPAANKÄÄPÄBURGER (tai lampaankääpäpihvit)

Lampaankääpäpihvit:
4 sopivankoista lampaankäävän lakkia
2 dl korppujauhoja (panko olisi parasta)
1/2 dl raastettua parmesania
2 rkl hienonnettua parmesania
suolaa ja pippuria
kananmuna
 paistamiseen voita ja öljyä
burgereihin lisäksi:
1 pallo bufalamozzarellaa
1 pihvitomaatti ja siitä 4 siivua
hiukan salaattia
majoneesia
4 hampurilaissämpylää, niitä pienempiä


Sekoita korppujauhot, parmesaani, persilja ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Riko kananmunan rakenne. laita molemmat aineet erikseen vaikka syvälle keittolautaselle. Kääntele sienen lakki ensin molemminpuolin munassa, sitten korppujauhoseoksessa. Jos teet hampurilaisia niin kun käännät pihvin, laita pinnalle 1/4 siivu mozzarellasta sulamaan. 
Käytä lopuksi myös tomaatin viipaleet pannulla paahtumassa molemmin puolin. Suolaa ja pippuroi

Paista öljy-voiseoksessa molemmin puolin kauniin värisiksi (keskilämpö).

Kokoa burger paahtamalla sämpylät ja voitelemalla ne majoneesilla.

Pinoa sämpylän puolikkaalle sitten salaattia, marinoitua punasipulia, tomaatinsiivu, lampaankääpäpihvi juustoineen ja lopuksi yläkansi.

Ihania.




perjantai 21. elokuuta 2020

JÄTTIKATKARAVUT GRILLISSÄ KAHDELLA TAPAA


Viikonloppu tulossa. Lämpimiä viikonloppuja ei välttämättä enää ole kovin montaa tiedossa. Nyt on passeli panostaa niihin oikein extra herkuilla. En tiedä mitään ihanampaa kuin grillatut äyriäiset, joten tässä saatte reseptin niihin kahdella tapaa. Jättikatkaravun pyrstöt vartaassa pekonin kera ja perhosiksi avatut  jättikatkaravut valkosipulivoilla. Yksinkertaisia reseptejä, mahdottoman herkullisia!


Oon aika hulluna äyriäisiin. Joskus kiroan, että miksi sitä ihminen on syntynyt juuri näille vesille, joissa tuoreet äyriäiset eivät hypi lautaselle sankoin joukoin ja kohtuuhinnalla (kiitos kuitenkin edes rapujuhlat).

Onneksi matkoilla on saanut nauttia ihanista äyriäisistä, eikä silloin tarvitse mennä Tanskaa (tai Ruotsia) kauemmaksi, kun tuoreen katkaravun voi narskauttaa vaikka raakana. Ja vieläkin muistan ne ihanat kesäiset "rapujuhlat" yli kolmenkymmenen vuoden takaa 
Ærøn saarella kun valtamerikapteenin vaimo (ja ystäväni Lisbethin äiti) haki satamasta jumalattoman ison kattilallisen vastanostettuja katkarapuja, jotka keitettiin ja istuttiin illan hämärtyessä kerrankin syömään niin paljon kun ikinä jaksoi, kyytipoikana paahtoleipä ja sitruuna ja majoneesi.

Ihania tuoreita äyräisiä olen syönyt myös Espanjassa, Kreikassa, USA:ssa, Bangladeshissa, Siljan laivoilla, Thaimaassa, mutta ylivoimaisesti parhaimmat, Portugalissa, Cervejario Ramirossa. Oi, menkää sinne!

Onneksi on keksitty pakkanen ja vaikka se ei nyt yleensä ottaen laatua varsinaisesti paranna, niin kuulemma mustekalalle se esimerkiksi tekee pelkkää hyvää, mureuttaa vähän.


Aikamoiset  aplodit syöjiltä sain myös kun grillasin jättikatkaravunpyrstöjä kotona. Mulla oli ollut mieliteko jo pitkään, eikä asiaa auttanut yhtään, että instassakin tuntui törmäävään kokoa ajan toinen toistaan herkumpiin grillattuihin äyriäisiin. Satsasin ja ostin melkein pari kiloa raakoja jättikatkaravun pyrstöjä (kahta laatua, toiset olivat Pirkka Parhaat laatikossa, toiset olisko ollu Arvo Kokosen pussissa). Reseptiä en pystynyt päättämään, joten tein kahta eri reseptiä mukaillen, Jamie Oliverin tapaan vartaassa pekonin kera grillaten ja Texasin austraalialaisen grillikuningattaren Jess Prylesin tapaan perhosiksi levitettynä ja valkosipulivoihin hukutettuna. 


Kriittisiä juttuja  äyriästen grillauksessa taitaa olla kuumuus ja paistoaika. Minä käytin tuota  kamadon keramiikkalevyä, jotta äyriäiset saivat nauttia epäsuorasta lämmöstä. Eli ehtivät kypsyä ennen palamista, pekonin tehtävänä on myös suojata pyrstöt, jotta ne säilyisivät mehevinä. Jättiravunpyrstöt ovat niin herkkää tavaraa, että minuuttipaisto-ohjeita on vaikea antaa, grilli on kuitenkin joka kerta vähän eri kuumuinen. Myös jättiravunpyrstön kuori suojasi.

Jess Pryles, joka varmaan  australiasta alunperin tulevana äyriäisensä tuntee, oli taas tullut siihen tulokseen, että kun ravunpyrstön ihanasti grillaa kokonaisena, syötäessä kaikki ne ihanat grillausaromit jääkin sitten siihen kuoreen, kohtuullisen lyhyessä grillauksessa kun liha ei varsinaisesti kuoren suojatessa ehdi saada makua. Siksi pyrstöt kannattaa avata perhosiksi, kuoren saa jättää kyllä silloin toiselle puolelle.

Marinointi tekee hyvää pyrstöille myös, mutta näissä valkosipulivoisissa perhosissa se on täysin turhaa. Grillin aromit ja valkosipuli voi ovat itsessään täydellisiä ja riittäviä. Aika samoilla linjoilla oli Jamiekin, pikainen marinointi ja perusaineet, öljy, valkosipuli, sitruuna ja yrtti.



 JÄTTIKATKARAVUNPYRSTÖT JA PEKONI VARTAASSA

800g- 1 kg jättikatkaravunpyrstöjä (tai kokonaisia) raakapakasteena
1 pkt pekonia
marinointi
1/2 sitruuna kuori ja mehu
3 valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria
loraus öljyä
silputtua tuoretta persiljaa tai muuta yrttiä

Sulata ravut ohjeen mukaan. Riippuen ostamistasi ravuista, putsaa ne. Kokonaisista pää irti. Viillä auki kaareva selkäpanssari koko matkalta ja poista tumma suoli. Kuori saa jäädä paikoilleen.  Jommassa kummassa ostamistani tämäkin oli jo tehty. Pään poisto pienentää tietysti painoa, että kokonaisia saisi kyllä olla se kilo.

Valmista marinadi. Jamie teki sen hurmaavasti huhmareessa, sitruunankuori ja mehu, valkosipulinkynnet kuorineen, hyppyselliset suolaa ja pippuria murskattiin, poimittiin irtoavat valkosipulinkuoret pois ja sekoitettiin mukaan öljy (ehkä 3 rkl) ja persilja. Ihan hyvin voit myös sekoittaa marinadin normaalisti lisäämällä kaikki ainet yhteen, kuori vain silloin valkosipuli ja purista se joukkoon.

Sekoita marinadi putsattuihin jättipyrstöihin ja anna marinoitua 1/2 h.

Pujottele sitten pekoni ja pyrstöt, vartaisiin niin, että ensin keihästät pekonin pään, sitten pyrstö kahdesta kohtaa läpi, tuot pekonin sen yli vartaaseen, taas rapu ja taas pekoni jne... Älä pakkaa liian tiukkaan.


Grillin lämmöstä riippuen (keskilämpö) 5-6 minuuttia, kunnes pekoni näyttää syötävältä. Silloin ravutkin valmiita.



PERHOSIKSI AVATUT SCAMPIT JA VALKOSIPULIVOI

800 g - 1 kg raakoja jättikatkarapun pyrstöjä tai kokonaisia, isoimpia mitä kaupasta löytyy
2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
200 g voita
5-6 valkosipulinkynttä kuorittuna  ja veitsenlappeella rikki painettuna
reilusti tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna

Sulata ravut ohjeen mukaan (poista päät jos on, tai voi ne jättääkkin ja poistaa vasta syötäessä). Avaa pyrstöt perhosiksi leikkaamalla kaareva selkäpuoli auki  melkein läpi asti ja sitten levittämällä liha varovasti auki. Poista samalla mahdollinen suoli.

Ripottele perhosille suola ja ruokasooda (ruokasooda parantaa ravun rakennetta kiinteämmäksi ja mureammaksi, sivuvaikutuksena kuoresta tulee myös vähän valkoisempi tavallisen punaisen sijaan) ja pyörittele muutaman kerran, että mausteet leviävät tasaisesti. Levitä lautaselle ja anna "kuivamarinoitua" 20 min jääkapissa.

Nostele perhoset grilliin leikkauspinta alaspäin ja grillaa kuumuudesta riippuen 2-3 min. Käännä ja toista sama toiselle puolelle. Valkosipulivoi valmistuu paistonkestävässä kattilassa niin, että laitat voin ja valkosipulin sulamaan sinne. Älä anna lämpötilan nousta niin, että valkosipulit alkavat friteeraantua.Pidät vain sulana ja annat valkosipulin muhiintua sielä. Voit valmistaa myös hellalla toki.

Nostele kypsät ravunpyrstöt tarjoiluastiaan keoksi ja valele päälle kuuma valkosipulivoi. Kruunaa keko runsaalla lehtipersiljasilpulla.

Mitäs sanot? Olisko elokuun pimeneviin viikonloppuihin osuvin grilliherkku juuri tässä!



Kiitos kysymästä. Olis!

Alla olevasta linkistä löytyy blogistani 40 erilaista äyriäisreseptiä. Vähän joka lähtöön. Ihan tavallisesta katkarapukasarista grillattuun hummeriin ja kaikenöaista äyriäispataa, paellaa ja simpukoita siltä väliltä.

http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/search/label/%C3%A4yri%C3%A4iset

torstai 20. elokuuta 2020

SIMPPELI MUNAKOISOPASTA



Pastan parhaita puolia on se, että sen saa nopeasti pöytään,se on loputtomasti varioitavissa, herkullisen makuista, täyttävää ruokaa, jolla jaksaa pitkään ja edullistakin se on vielä. Ainut haittapuoli, jonka keksin on se, että se ei ole peruna (varsinainen vitsiniekka tänään)!

Pasta on myös erinomainen pohja kun haluat lisätä kasvisten syöntiä. Pikaisesti freesatut kasvikset öljyssä tai tomaattipyreessä on jo kastiketta kerrakseen.

Munakoiso on monen suosikki, niin minunkin. Joten pistetään tulille munakoisopasta. Alla Norma -tyyppinen munakoisokastike tomaattipohjassa on herkkua, mutta oikeasti, munakoison herkullisuus tulee esiin vieläkin yksinkertaisemmassa muodossa. Joten tänään unohdetaan tomaatti.


MUNAKOISOPASTA

4:lle
n. 280 g haluamaasi pastaa, esim spaghetti, tagliatelle tai penne
2 pienehköäa munakoisoa
1/2 dl (oliivi)öljyä
2 valkosipulinkynttä
1/2 tuore chili tai hyppysellinen chilihiutaleita
1 puska lehtipersiljaa
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
pinnalle raastettua parmesania, puristus sitruunasta on myös hyvää 

Aloita pastan kypsennys keitto-ohjeen mukaan.
Kuutioi munakoiso n. 2 x 2 cm kuutioiksi. Lämmitä öljy ja aloita munakoison freesaaminen keskilämmöllä. Lisää mukaan hienonnetut valkosipulinkynnet, mutta varo polttamasta niitä. Lisää hienonnettu chili tai chilihiutaleet. Hienonna persilja ja lisää pannulle mukaan puolet yhdessä oreganon ja suolan kanssa.

Valuta al dente kypsennetty pasta, säästä kupillinen keitinvettä (älä siis suolaa keitinvettä liian suolaiseksi) ja lisää pasta sekä vesi (ensin vähemmän ja lisää sitten tarvittaessa. Sekoita pasta ja anna makujen liittoutua vielä muutama minuutti. Lisää loppu persilja.

Nosta pasta pöytään, raasta pinnalle runsaasti parmesaania ja nauti.

maanantai 17. elokuuta 2020

TUKKILAN TILA, PORVOO


Yksi kesän mukavimpia muistoja oli reissu veljenpoikani Kasperin rippijuhliin Porvooseen. Itse Porvoota ei taaskaan keritty kierrellä, mutta päästiin viettämään kaksi yötä hurmaavalla Tukkilan tilalla maalaismaisemassa ja mikäs sen parempi lomanaloitus.

Olimme matkassa koko perheen voimin; mumma, pappa, siskoni, ja veljeni 5-henkinen perhe oman joukkoni lisäksi. Olin löytänyt Tukkilan tilan netistä, mutta varausta ei mitkään bookingit osanneet meidän sekalaiselle porukalle tehdä. Niinpä  soitin tilan jouhevapuheiselle isännälle ja kun kerroin kokoonpanomme, niin löytyihin meille tilaa majatalosta. 


Kuvassa näkyy tilan komia, perheen itseasuttama päärakennus päädystä päin, etujulkisivu kuva ei mahtunut kameraan... Olen vähän surkea, kovasti haastattelin isäntäpariskuntaa aina nähdessäni, mutta kun en siinä kirjoittanut ylös asioita, niin faktat voivat olla hiukan horjuvia. Olikohan niin, että majoitustoiminta oli aloitettu kohta pian 2000 - luvun alussa ja petipaikkoja on yhteensä 26? (Note to self: Kirjoita aina kaikki muistiin vastedes).


Majoituksessa löytyy monenlaista vaihtoehtoa. Me majoittauduimme niin, että tilan ykskamariseen mökkiin  (siis tupakeittiö, kamari, kuisti ja wc suihkutilat) majoittui pikkuveliNuutin perhe, sekä meidän Maitotyttö. Tupa on viimeisen päälle remontoitu, ihana yhdistelmä vanhaa hirttä ja nykyaikaista keittiötä, tyttöjen sivustavedettävät sijaitsivat tuvassa.



Ison tuvan pöydän ääreen kokoonnuimme koko porukka aina syömään iltaasta. Ja se olikin mahtavaa kun oli hellat ja uunit, koska lähistöllä ei todellakaan ole mitään ravintoloita ja tällaisen konkkaronkan kanssa kätevin on muutenkin tapella illallisruokien kanssa ihan oman piirin sisällä (minä kyllä näin unta Sinnestä, SicaPellestä, MeatDistrictistä ja mitä näitä onkaan) ja Lidlin minipakastepizzoilla tai hodaribuffalla oli kyllä hyvinkin kiitelty vastaanotto.


Me muut majoituimme vähän vaatimattomampaan  majoitukseen, joka oli rakennettu vanhan viljankuivaamon päädyn yläkertaan. Kahden hengen huoneet olivat isoja, kattoikkunoin varustettuja, jaettavalla wc/suihkulla, mikä ei meitä haitannut, koska käytössämme oli kaikki yläkerran 3 huonetta. 


Meidän alapuolellamme  löytyi sitten ihana ja kivasti laitettu puusauna, suihkuhuoneen ja wc:n kera ja siinähän se IsoHoo taitaakin olla yhtä ylemmässä kuvassa lähes Luojan luomassa asussa vilvoittelemassa Saunan jälkeen. Pikku terassilla oli myös grilli ja se, kuten saunakin oli kaikkien Tukkilan asukkaiden vapaassa käytössä (kunhan ensin paikallisti puuliiterin). Tilalta löytyy joen varresta myös tilauksesta lämmitettävä savusauna.




Osa tilan majoituksista on kansallisromanttisesti (yläkuva) aitoissa (näissä on kuulemma kaikkein parhaat unet) ja lisäksi löytyy myös yksi privaatti erillisaitta.

Maneesin päädyssä, yläkerrassa, on 4 isoa kahden hengen huonetta (taisi olla kaikissa myös varapeti mahdollisuus) omilla isoilla kylpyhuoneilla. Lähtöaamuna änkesin siivojatytön perässä kurkkaamaan huoneita ja ne olivat kyllä fiksuja.



Tukkilan tila on sellainen sopivasti boheemi ja ennenkaikkea aidon oloinen. Ihan joka aita ei ole  vaaterissa, ja eläintilalla on tietysti ihan oma, maalaismainen tunnelmansa. Se on sekoitus vähän monenlaista, vimpan päälle rempattua ja sitten osia, jotka ovat jo elämää nähneet pitkäänkin. Tunnelma on kuitenkin levollinen ja kutsuva.



Ihaninta tilalla ovat tietysti eläimet. Koska tallissa majoittautuu yksityisratsuja, kerrottiin sen olevan off limits. Hevosia näkyi kyllä ympäröivissä tarhoissa ja laitumella, mutta niistä pyydettiin nauttimaan vain katselemalla. Näky onkin aika ihana kun tilan kaksi omaa suomenhevostammaa pienten varsojen kera karauttaa laukkaan ilta-auringossaja itse istut saunan terassilla vilvoittelemassa.

Tilalla on myös 4 koiraa (vinttikoiria ja mäykky ainakin), jotka pidettiin omalla aidatulla pihalla. Jätin oman MeimiTheRottweilerini Porvooseen kahdeksi yöksi koirahoitolaan, tilalla ei asiakkaiden koirat ole sallittuja, koska "sitten täällä ei nuku kukaan..." Saatiin kuitenkin hyvin paikka läheisestä Doggies and Kitties -hoitolasta. Lähellä oli, ettei saatu myös kokonaan uutta koiraa, sillä siskoni mennessä hakemaan Meimiä hoitolasta hänelle tuotiin innokas Jack Russell. Nata sanoi hämmästyksestä toivuttuaan, että jätettiin kyllä vähän suurempi. Aina pitää olla tarkkana!





Tukkilan tilan varsinainen aarre on kuitenkin sen aasilauma. Oliko niitä nyt 8 (Lumi, Kepponen, Aaron ehkä Mooseskin oli... ihan kaikkien nimet eivät tainneet tulla isännänkään mieleen). Aasien laidun sijaitsi keskellä tilaa ja minun saapuessa pihalle kaikki meidän lapset olivat, ehkä vähän kauhukseni (koska minähän nyt tunnen eläimet ja tiedän miten niitä pitää kunnioittaa...) paijaamassa aaseja keskellä aitausta. Minulla oli sellainen käsitys, että ne puree ja potkii.


Paljon ei siis tämä aasi näistä eläimistä tiennyt, nyt tiedän paljon enemmän. Ja kyllä lapset olivat aivan luvalla aitauksessa. Talon isäntä kertoi, että yksi hänen elämänsä mieleenpainuvimpia hetkiä oli kun he aikoinaan ensimmäisiä aaseja Ranskasta hakiessaan saivat mennä keskelle laiduntavaa, yli viisikymmenpäistä aasilaumaa, ja uteliaat ja ystävälliset aasit kerääntyivät tutustumaan vieraisiin.


Aaseilta puuttuu hevosille niin ominainen ja syvään juurtunut pakoreaktio, joka vastaavassa tilanteessa hevoslaumassa voisi tuottaa todellisia vaaratilanteita. Aasi päinvastoin jähmettyy paikalleen säikähtäessään. Pureminen ja potkiminen ei todellakaan ole niille luontaista. Vapaana aasit puolustautuvat petoeläimiltä asettuen selustan turvaavaan (puoli)ympyrään ja vihollinen hoidellaan "tallomalla sitä etukavioin". Tästä syystä tilan koirat ja kissat eivät oikaise aasiaitauksen halki. Enää.



Aaseilla oli ihan oma hajunsakin, ne haisivat lasten mukaan mullalta ja maalta, eikä tuoksu ollut mitenkään epämiellyttävä. Ja kyllä ne olivatkin sympaattisia, uteliaita ja kilttejä. 



Tukkilan tilalla järjestetään säännöllisesti ja tilauksesta myös aasivaelluksia, jossa luontopolku kierretään ja nautitaan yhdessä oman talutettavan aasin kanssa. Aasi kantaa tietysti eväät.

Aaseihin liittyy vielä arkaluontoinen tarina, joka tapahtui heti perjantaina, saapumis-iltana. En uskaltanut siitä hiiskuakaan isäntäparille, olin itse niin äimistynyt ja kauhistunut. En ollut itse todistamassa tapausta, mutta todistajia löytyy. Seurueeseemme kuuluva urho (nimiyhtäläisyys oman poikani kanssa täytyy olla sattumaa) nimittäin sai näinkin myöhäisinä poikavuosinaan eli viidentoista vanhana erään ajatuksen päähänsä siellä aitauksessa aaseja paijaillessa. Varmistus googlelta ja kyllä, kyllä, aaseilla voi ratsastaa. Siinä poika kertoi nojailleensa aasin kylkeen ja paijailleensa kädellä aasia selän yli toiseltakin puolelta (vähän kuin kainalossa) ja sitten kevyellä pikaluistelijan pompulla heilauttanut itsensä selkään. Aasi oli tyrmistyneenä seisonut hetken paikoillaan, mutta oli sitten päättänyt pistää rivakaksi juoksuksi (mulla on nyt sisäpiirin tietoa siitä, että aasi osaa juosta aika nopeasti), josta ratsastaja vuorostaan oli vähän säikähtänyt ja ponnistanut käsien varassa eräänlaisella takaperin pukkihypyllä perän kautta pois. 

(Herra isä! Ethän sä voi tietää oliko se sellainen aasi jolla on joskus ylipäätään ratsastettu, et voi tietää minkä ikäinen se ylipäätään on, sun nimi ei oo Jeesus, poika!!! Apua!)

Poika vakuutti, että hän oli valikoinut ainakin suuren aasin... yksi aaseista on kuulemma koulutettu ratsuksi, kertoi isäntä, kun myöhemmin varovasti asiaa sivusin (mitään en tunnustanut), että toivotaan, että se oli se. Pyydän kovasti anteeksi, kun te Tukkilan tilan väki nyt kumminkin luette ehkä tämän, en tiennyt poikani olevan tuollainen aasi. Ehkä kannattais hevos- ja koira- sääntöihin lisätä myös Lex Urho: Aasilla ei ratsasteta luvattomasti. Vilpitön anteeksipyyntö.


Kesälle 2021: nuori poika etsii kesätöitä aasin ratsuttajana.



Jokeen pääsi pulahtamaan uimaankin, mutta koska säät olivat vähän viileämmät, niin se jäi kokeilematta. Ongelle sentään.

Kasperin lauantaiset rippijuhlat olivat tämän retken pääsyy. Yksi meistä, eli pikkuveliNuutti, joka on toinen kummi, pääsi kirkkoon, me muut kokoonnuttiin läppäreiden ääreen online-kirkonmenoihin. Ja täytyy sanoa, että yksi parhaimmista ripillepääsytilaisuuksista, kerrankin näki jotakin, yleensä joku kirkon tukipilari (enkä puhu nyt pastorista) estää näköyhteyden rippinuoreen.


Kyllä me taidettiin siinä terassilla vähän veisuutakin harrastaa.

Juhlat oli kuitenkin tulossa, joten kerrankin kiireettömästi saatiin laittaa kampauksia ja pukeutua. Vähän tyttöjen kivaa.


Juhlat olivat Kasperin kotona, lähipiirissä ja siksi kaikkein hauskimmat, kun voi kertoa kovalla äänellä sensuroimatta hulluimmatkin jutut. Ruoka oli ihanaa ja sitä oli sen verran paljon, että ilmoitimme tulevamme sunnuntaina rääppiäslounaalle kun lähdemme Tukkilasta. Ja niin teimme ja ruoka oli edelleen hyvää. Maistuvat kakut oli tilattu Cafe Cabriolesta, jonka juhlatiloissa vietettiin aikoinaan Kasperin isosiskon Prometheukset. (Sopii tämän postauksen ratsaille teemaan tuo nimikin...).

Juhlien ajan oli pikkusateilua, joten ei voitu levittäytyä terassille, mutta väkisellä käytiin kirsikkapuun suojassa ottamassa erilaisia perhekuvamuodostelmia. Laitettakoon nyt oma tähän, vaikka kameran säädöt olivat pielessä ja hento sieluni näyttää kuvassa erehdyttävästi riskiltä maatalon emännältä (tämän näköisinä ne ovat piirtyneet muistoihini lapsuudesta...no, ilman helminauhaa ehkä) ja lapseni iloisilta päästessään kuvatuksi. Mutta ei ole meistä tänä kesänä taidettu parempaa potrettia ottaa.


Ja kun asiaan päästään, pakko laittaa vielä toinen kuva, jossa armaat veljeni lapiot käsissään loppusijoittavat huonosti käyttäytynyttä juhlavierasta. No ei vainkaan, matoja etsitään illan ongintaa varten. Mutta jotain ihanan mafiosomaista tässä kuvassa on.


Palataan Sisiliasta takaisin Tukkilaan. Uskotteko, että mulla ihan tosielämässäkin tahtoo nämä jutut rönsyillä?


Aamianen oli korona-aikaan järjestetty ikkunatarjoiluna. Koriin sai tilata haluamansalaisen aamiaisen tarjolla olevista tuotteista: Kahvia, teetä, tuoremehua, isännän leipomia valmiiksi täytettyjä sämpylöitä, keitettyjä munia, Mustikka-chiatuorepuuroa tai luonnonjugurttia mansikoilla.



Aamiaisen sai nauttia haluamassaan paikassa, talon aamuaurinkoinen terassi oli aika kutsuva.


Aamiaisen  ykkösvaraus kuului aina tälle pariskunnalle:


Kavereita ja paijattavaa riitti ja leppoisaa oloa.  Sitä ihminen ilahtuu kun löytää tälläisen mukavan ja persoonallisen paikan. Soisin tänne palaavani joskus vaikka uudestaankin.




Ja aikansa kun haastattelee isäntäparia, niin aina sitä jotain käteen jää (vaikka muisti tahtookin prakata).

Tällä kertaa päästiin maistamaan isännän tuotekehittelyä, aivan ihanaa raparperi-toscakakkusta!
Kiitos huolenpidosta (ja anteeksi vielä kerran)!