About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 29. syyskuuta 2018

APU LÖYTYY IKIOMASTA RUOKAKASSISTA

Kaupallinen yhteistyö K-Ruoka



Se kiire. Ne ruuhkavuodet. Arjesta selviytyminen.

En koskaan, koskaan ajatellut, että perheen ruokahetkestä voisi tulla stressiä. Rakastan ruuanlaittoa, syömistä ja kaiken tämän suunnittelua. Rakastan myös ruokakaupassakäyntiä, tykkään tutkia kauppaa hylly hyllyltä, tehdä uutuuslöytöjä ja inspiroitua aineksista, jotka välillä unohtuvat käytöstä. Mutta tosiasia on, että tuntia nopeammin en kyllä kaupasta ulos selviä. Joskus sitä tuntia ei vaan ole.

Kun muonitusvahvuuteen kuuluu urheileva teiniUrho ja ekaluokan saavuttanut Maitotyttö, toinen vanhempi on välillä 10 päivää merillä, on harrastukset, treenit, Meimi the rottweiler ja oma mielenkiintoinen työ, jossa tehdään välillä normaalin toimistoajan ulkopuolella myös iltaisin työpajoja, iskee helposti sellainen iltapäivän kauhu, apua-apua, mitäs muuten tänään syödään ja koska ehdin sen valmistaa jos tulen töistä neljältä ja viiden maissa pitäisi jo kunkin lennähtää harkkoihin.

Omalla ruokakassiviikolla syötiin esim. näitä possukebakoita maapähkinäkastikkeella. Samalla tuli kokeiltua myös porkkanajauhista eka kertaa.

Kokonaan oma lukunsa on se, että ruuan pitäisi olla ravitsevaa ja monipuolista ja kaikille maistuvaa ja se se onkin ongelma tuo viimeinen kohta. Viimeksi Maityttö tokaisi, että Äiti, en halua että oot tv-kokki (niin kuin nyt olisin), tekisit joskus tavallista ruokaa. Tämä sunnuntain ruokapöydässä, jossa meillä oli hirven palapaistia tomaattisessa kastikkeessa, täysjyväriisiä ja pannulla paistettua parsakaalia, jälkkärinä omena- myslipaistosta ja vaniljakastiketta. Tämähän oli lähes syömäkelvotonta, jos lapsiltani kysytään.

Joten mitä on tehtävissä? Avainsana ja ehto mahdottomista viikoista selviytymiseen on SUUNNITELMALLISUUS.
Valitettavasti suunnitelmallisuus ei todellakaan oo toinen nimeni, mutta sitä ihminen taipuu nälän edessä. Yleensä en pysty tai uskalla miettiä kuin vuorokausi eteenpäin selviytymistä seuraavasta päivästä, tällä kuvittelen suojaavani mielenterveyttäni. Nopeasti saa huomata kuinka paljon helpompaa elämä onkaan, kun lisää arkipäivään ripauksen suunnitelmaa. Vähemmän nälkäkiukkuja, parempaa ruokaa, enemmän aikaa tärkeille asioille.

Aloitin ruuasta.  Sain aivan kuningasajatuksen laatia itselleni viikon ruokakassi, noiden maksullisten palveluiden tapaan. Suunnitella oma menu ja tilata sitten tarvittavat ruoka-aineet K-verkkokaupasta ottaa huomioon myös aamiaistarvikkeet ja välipalat. Kävisin vain noutamassa ja maksamassa. Mikä ajansäästö! Kassi on myös kätevä tilata kotiinkuljetuksella.

Ja jos ei keksi mitä tekis, K-ruoka sivuilla on kyllä ehtymätön reseptiarkisto, josta valitsin tämän linssikeiton. Urheilijapojalle kasvista JA proteiinia! Kuva:K-ruoka

Laadin arkiviikon ruokalistan. Yritin miettiä, että myös kalaa, kasvista, nopeaa, helppoa. Kurkkasin vähän kuiva-ainekaappiin ja pakastimeen, että mitä siellä on jo valmiiksi. Sen, että tykkääkö lapset olen vähän siirtänyt sivuun, koska yhtenä päivänä ne tykkäävät ja toisena ei. Kannattaako olla siis stressaamatta tästä.
 

Jotain, joka onnistuu vaikka silmät ummessa, mutta myös joku uusi resepti, kokkaajan oman mielenkiinnon vireillä pitämiseksi. Inspiraatiota löysin esimerkiksi K-Ruoka sivuilta, tuo valtava reseptiarkisto auttaa eteenpäin silloin kun ei juuri tiedä mitä nyt syötäisiin.

MA: Savulohi-kurkkupasta (tämä mainio ruoka on ystäväni blogista)


KE: Kukkakaali mac ’n cheese (resepti alla)



Helppo, nopea ja hyvä; takuuvarma resepti taas K-ruoan sivuilta. Broileri-parsakaalivuoka. Kuva : K-ruoka

Verkkokaupasta tilaaminen on minulle tuttu juttu, mutta olin vähän unohtanut sen, vaikka viimeksi vannoin, että yhtään ainutta juhlapyhän aattoa en vietä ruuhkaisessa kaupassa. Viimeksi tottumattomalle käyttäjälle tuotteiden valitseminen oli hiukan hidasta verkossa, mutta teknisiä ominaisuuksia on parannettu koko ajan. Huomasin, että verkkokaupassakin on kätevin olla valmiin ostoslistan kanssa, kirjoittaa hakukenttään vaikka savulohi ja saat esille valittavat vaihtoehdot. Näin ei ylimääräistä aikaa tuhraantunut. Ja mitä enemmän verkkokauppaa käyttää sitä näppärämmin se käyttö sujuu. Ohjelmaan voi tallettaa myös suosikkilistoja, josta löytyy tavallisimmin ostamasi ainekset, se on hyvä pohja aloittaa klikkailu.


Olen myös vakuuttunut, että tällä tavoin säästän ajan lisäksi  aimo annoksen euroja, kun ei tule nälkähutiostoja ja vähän sitä sun tätä, vaan juuri tarvittavat.

Niin hienoa oli hurauttaa lähikauppaani eli Joupin Cittarin takapäätyyn parkkiin, lähettää tekstarilla parkkipaikan numero ja muutamassa minuutissa autolleni kannettiin kolme kassia ruokaa, jotka kuittasin kortilla. Myyjä varmisteli vielä, että oliko savulohen määrä 700kg oikea, ja olihan se. Tilauksessa oli kai 1 kg, mutta tilasin kokonaisen fileen jota oli tarjolla painoltaan n. 700g. Eli kyllä ne osaa myös käyttää järkeä siellä keräyspuolella.


Oman ruokakassin suunnittelu ja tilaus oli itseltä kyllä hulinaviikon järkevin teko. Säästyi monta turhaa ärräpäätä ja minuuttia.

Jaan tähän tuon oman reseptini, kukkakaali mac ’ n cheese, joka on juuri sopivaa sapuskaa syysiltoihin. Ylijäämä toimi seuraavana päivänä oikein näpsäkästi myös possukebakkojen kanssa, jätin lohkot tekemättä.



KUKKAKAALI MAC ’N CHEESE

400 g täysjyvämakaronia
500 g Pirkka Luomu kukkakaalia
3 rkl voita
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
1 prk (250 g) Valio Koskenlaskija Ruoka
1 tl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria, suolaa

Keitä makaroneja 4 min. kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä. Riko kukkakaali kukintoihin ja laita makaronien kanssa kiehumaan pariksi minuutiksi. Siivilöi.

Sulata paistinpannulla voi. Pehmittele sipulia ja valkosipulia pannulla muutama minuutti. Sekoita jauhot mukaan ja sen jälkeen maito pienissä erissä. Anna kypsyä 3 minuuttia sekoitellen ja lisää sitten juusto ja mausteet. Kuumenna.

Yhdistä makaronit ja kukkakaali kastikkeeseen voidellussa uunivuoassa. Paista 30 min 200°C.  




Näin elettiin yksi vähemmän stressitön viikko meidän perheessä. Suosittelen kokeilemaan. Ja jos et sunnuntaina muistanut tehdä tilausta, ei sitä viikon ruokalistaa aina tarvitse maanantaista aloittaa. Teet just siitä päivästä lähtien, kun kerkeät.

Täytyy peukuttaa myös näitä possukepakoita, jotka löytyivät K-Ruoka reseptisivuilta
Pakko jakaa vielä, että jos huumorintajuisimmasta K-kaupan työntekijästä järjestettäisiin kilpailu, tiedän, ketä äänestäisin. Sain kassin hakumatkalla taas heittää hauskaa läppää neuvonnassa ja kassalla työskentelevän maailman huumoripitoisimman ja sanavalmiimman palveluammattilaisen kanssa.

Jouduin käymään kassin hakumatkalla siis ensin neuvonnassa, että mistäs se kassi haetaan ja kerroin ko henkilölle, että olen nyt hoitanut viikon ostokset superkätevästi netissä. Kuultuaan verkkokauppatilauksestani, neuvonnassa (ja kassallakin) työskentelevä ”kaupantäti” tokaisi pilke silmäkulmassa:

-         -Jaa, mikä on, kun ei meirän kassat kelepaa!

Voi olla, että pohjalaista huumoria ymmärtää vain toinen pohjalainen…

Ai niin viikon kolme ruokakassiani maksoivat 78,51 €.

torstai 20. syyskuuta 2018

S NIIN KUIN SORSA



Ja ehdottomasti S niin kuin syyskuu ja syksy. Masentumisen sijaan ammennan voimaa viileydestä ja kostean sumuisesta luonnosta, eikä pieni sadekaan haittaa. Ei vielä voi moittia syksyä ikäväksi ja harmaaksi. 

Syksyn kunniaksi oli ruokatoimitusrintamalla pyyntö sorsaresepteistä. Siellä ne tänään kohtaat, Lännen Median sanomalehdissä.

Ihan kommelluksitta ei tämä tehtävänanto sujunut. Olisin halunnut patavalmista, nahallista sorsaa mutta metsästäjät kertoivat, että näin alkukaudesta sorsaa on melkein mahdoton (=mahdoton) höyhentää, niin, ettei nahka repeydy tai nahkaan jää valtava höyhentuppi. Lokakuulla, kun sorsat ovat kasvattaneet kunnon juhlapuvun, höyhenet irtoavat aivan eri tyyliin.

Minä olen huono sanomaan tuohon mitään, mutta pakko oli tyytyä nyljettyyn kokonaiseen sorsaan. Ensimmäiseltä toimittajaltani saamani nyljetyt kappaleet olivat kylläkin taveja ja tarkoitukseeni liian pikkaraisia. Kauppojen erikoispakaste-altaista saa nahallista sorsanrintaa ja tilasin minä sitä kokonaisenakin kauppaan, mutta toimitus katosi matkalla (voitteko kuvitella?). Isompien kaupunkien kauppahalleissa tuntuu myös olevan jonkin verran sorsaa tarjolla. Että kyllä sitä saa, jos tahtoo...

Paitsi tietenkin kun todella tarvitsee. Deadline lähestyi ja minä olin epätoivon partaalla. 


Mutta niin vaan lopulta (nyljetyt)sorsat lentivät pataani, jonka rakensin kukkoa viinissä- tyyliin. Useimmitenhan se on kanaa siinäkin. Nyt oli sorsaa. Toki vääränlainen vertaus verrata sukupuolta ja eläinlajia.

Pekingin ankkaa ei ole tullut tehtyä pitkiin aikoihin kun Lidlissäkään en ole aikoihin kokonaisiin ankkoihin törmännyt, mutta sorsanrintafileistä paistoi nopeasti lihat muiden perinteisten täytteiden kera seesamisten lättyjen sisuksiin.


Rosmariinikin mua vähän puhutteli. Maistoin sillä punajuuriohraton.


Ja punajuuriohratto pääsi pediksi klassiselle viipaloidulle sorsanrinnalle. 

Jonka tärkein ohje on: älä ylikypsennä. Maistuvin rinta on medium. Muuten voit aivan hyvin paistaa maksaa sorsanrinnan sijaan.



Ja koska sivun alalaidassa on aina tilaa jollekin extra-reseptille, päätin kokeilla Hasselbackan bataattia. Perunoiden lisäksi hasselbackkaus on ollut kovassa nosteessa muillakin juureksilla ja kasviksilla, punajuuresta kurpitsaan, jo jonkin aikaa, joten ajattelin reseptin sopivan syksyyn oikein mainiosti. Eli jos joku ei ole vielä kokeillut jotain versiota niin tämä muistutuksena. Maustevoissa löytyy vaihtoehtoja ja pieni juustoripsauskin on sallittu. Tai miten olis Hasselbackan punajuuret väleissä vuohenjuustoa. Kääk ja nam! Ehkä niitä syödään meillä viikonloppuna, en taida päästä ajatuksesta nyt muuten eroon...


torstai 6. syyskuuta 2018

P NIIN KUIN PUOLUKKA


P niin kuin puolukka ta P niin kuin punaiset posket. Jälkimmäiset saa ihan ilmaiseksi kun käy hakemassa ensimmäiset metsästä. Jotka nekin saa muuten ilmaiseksi. Tai jos olet oikein ahkeraa sorttia, niin saatatpa noukkia myyntiin ja päästä tileille. Pois se minusta kyllä, semmoinen ahkeruus. Olen aina ollut laiska marjojen kerääjä ja nytkin metsästä nautin marjat koiran kanssa suoraan suuhun. No mustikka-aikana keräsin muutamana aamuna kyllä ämpäriin (joo, todella pieneen, sellaiseen turkkilainen jugurtti-ämpäriin).

Eli katson suopeasti peiliin myös niitä jotka hakevat puolukkansa vaikka torilta. Sinnekin ne on joku noukkinut ja kun kysyntää on, noukkivat vielä lisää (ja saavat verotonta tuloa!) Ja saadaan marjasatoa enemmän ja enemmän käyttöön metsistämme.

Puolukka kun on meidän eniten hyödynnetty metsämarjamme ja ihana pohjoinen erikoisuutemme. Ollaan siitä ylpeitä ja valmistetaan monenlaista maistuvaa.

Pientä repertuaaria löytyy taas tänään Lännen Median lehdistä.



Puuro on suurta huutoa ja muoti-ilmiö, mutta joskus vanhat perinteiset jäävät hiukan jalkoihin. Täytyy tunnustaa, etten itsekään muistanut kuinka hyvää on ruispuolukkapuuro, jota Oravan mumma tapasi keitellä. Se valmistetaan siis ruisjauhoista, ei hiutaleista. Tämä ihan vaan tiedoksi nuoremmille puuronkeittelijöille, jos se ruisjauhopussin loppu lojuu kaapin perukoille niin suursuositus puolukkapuurolle.


Puolukka on perinteinen lisuke ruokalautasella. Innostuin pyörittelemään myös kasviskaalikääryleitä ja muitta mutkitta leivoin puolukat heti kääryleen sisälle.


Lisäksi löydät reseptin ehkä maailman helpoimpaan puolukkaiseen soodaleipään, ihanan rouheiseen ja siemeniseen. Todellakin vain aineiden sekoitus kulhoon, vuokaan ja uuniin. Monessa ravintolassa vastaleivotun leivän kylkeen tuodaan voita, jonka päälle on ripoteltu ihanasti sormisuolaa. No kuulkaa tähän vielä pieni lisäys. Valuttakaa päälle myös hiukan hunajaa... om nom nom!


Ja koska aina ja kaikkialla maistuu hyvä pizza (Jollaisen muuten söin juuri ystäväni Virpin kanssa maanantai-iltana Sofiankadun Via tribunali- pizzeriassa Helsingissä. Super hyvä siciliana! Ja keskustassa lähellä sitä valakoosta kirkkoa, niin maalainenkin sinne rautatieasemalta löytää...), löysivät puolukat tiensä myös valkoiseen pizzaan pohjoisen makujen kera. Sen tylsän nimenkin taisin sille antaa. Olisihan tämän voinut nimetä kansainvälisesti  vaikka Puolukka-Rudolfiksi... tai Puolukka-Petteriksi; itse asiassa, sehän olisi vielä parempi!


Ja lopuksi suu makeaksi. Puolukkapiirakka, -kakku, -torttu reseptejä kyllä riittää, mutta tässä vielä yksi, taitaa olla taas niitä suosimiani "rustiikkeja" leipomuksia. Puolukan kirpeyttä taittaa kookos. Juu ja välissä on kookosvoi...

Puolukkaista syksyä jokahittelle, näihin kuviin ja tunnelmiin.


keskiviikko 5. syyskuuta 2018

GRILLED CHEESE - JUUSTOTAIVAS

Kaupallinen yhteistyö Apetina



Heeiii! 

Taisin saada sun huomion. Jos sitä ei tällä kuvalla saa niin ei sitten millään. Ei kertakaikkiaan millään.

Nooh, paitsi ehkä tällä seuraavalla:



Silkkaa juustopornoa, mä sanon. Ja jos grillattu juustoleipä kaikkine variaatioineen, mikä ikinä onkaan sun suosikkis, ei herätä suuria tunteita sussa, niin otan osaa.Elämä ilman grillattua, lämmintä juustoleipää on ehkä pikkuisen köyhempää ja lohduttomampaa. 

Reseptini tähän kahden juuston leipään, suosikkitäytteillä, löytyy Apetinan sivuilta, ole hyvä.


Juustoleivän ja alkaneen syksyn kunniaksi, koska syksy aloittaa joka vuosi mulle uuden elämän, lupaan ja toivon olevani ahkerampi ja tuotteliaampi bloggaaja kuin mihin kykenin tänä ennätyksellisen kuumana kesänä 2018.

Ja lupaan nauttia ja arvostaa jokaista juustoleipää, jonka tielläni kohtaan.

Ei pitäis olla vaikiaa.



tiistai 7. elokuuta 2018

HELLEKESÄN VIILEIN KURKKUKEITTO


Kaupallinen yhteistyö K-ruoka

Hellekesänä kaikki maistuu erilaiselta. Sitä janoaa erityisesti mehukasta, tuoretta ja rapeaa. Kylmät hapanmaitotuotteet virkistävät, tuliset marinadit ja rubit maustavat lihat, merenelävät ja kasvikset grillissä. Ja jotenkin sitä osaa syödä sopivasti, sopivia määriä. Ei tarvitse kieriä ruokapöydästä pois.
pirkkalehti
Uusimman Pirkka-lehden (8/2018) välissä tuli kotiin myös Pirkka- Satokausiliite. Siinä hifistellään, niinkun juuri nyt kuuluukin tehdä, kotimaisilla sesongin kasviksilla ja hedelmillä. Kurkkujen, yrttien ja tomaattien takana löytyvät myös tuottajatarinat, joita näistäkin voi liitteestä lukea. Tarinat päivittyvät myös nettiin. On hienoa, että suomalaiset hevi-osaajat nostetaan valokeilaan. Perheyritysten tarinat työnteosta ja motivaatiosta  antavat kannustavat perustelut myös itselle siihen miksi valitsen kotimaisen parsakaalin tai suosin  kulloinkin sesongissa olevia.

Mutta se viilein kesän kurkkukeitto. Tämän valmistuksessa ei tarvitse hiota hellan ääressä, laadukas tehosekoitin on kyllä suotava. Keiton voi valmistaa  edellisenä päivänä tekeytymään ja viilentymään jääkaappiin. Tarjoilutilanteessa siihen voi lisätä vielä vaikka jäitä. Keitto maistuu niin shottilasista kuin keittolautaseltakin. Plussana reseptissä on suorat linkit ao tuottajatarinaan.


HELLEKESÄN VIILEIN KURKKUKEITTO
4:lle
300g Pirkka Luomu pikkukurkku
1 valkosipulinkynsi
1 ruukku Pirkka suomalainen korianteri
1/2 ruukkua Pirkka suomalainen basilika
500 g kreikkalaista jugurttia
3 rkl oliiviöljyä
1-2 sitruunan mehu
1/2 tuore jalapeño/vihreä chili
1 tl suolaa
hiukan mustapippuria
Pinnalle versoja, sipulinvarsia tai ruohosipulia ja mustikoita


Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen. Pilko kurkut hiukan pienemmiksi, kuori valkosipulinkynsi, poista chilistä siemenet. Korianterin voit käyttää varsineen, basilikasta nypi tehosekoittimeen lehdet. Purista mukaan ensin 1 sitruunan mehu, aja tasaiseksi keitoksi ja lisää enemmän sitruunaa jos kaipaat lisää hapokkuutta.

Viilennä hyvin. Liian paksua keittoa voi lieventää kylmällä vedellä tai jääpaloilla.

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoka






perjantai 27. heinäkuuta 2018

SITRUUNAINEN PERUNASALAATTI


Kaupallinen yhteistyö Apetina

Ihana perunasalaatti. Sitruunaisen sinappinen, retiisin rapsakka, sopivan juustoinen. Sisältää muitakin perunan bestiksiä kuten tilliä ja kevätsipulia.

Blogilaiskuus näkyy  kesän aikan kertyneissä resepteissä. Sitruunainen perunasalaatti on Apetinan sivustolle tekemiäni, tarkka resepti löytyy sieltä.

Ja ansaitsee ehdottomasti jaon täälläkin.

Nauttikaa viikonlopusta, perunasta ja kuumista keleistä!





maanantai 23. heinäkuuta 2018

KESÄN SIMPPELEIN MARJAHERKKU



Kaupallinen yhteistyö Apetina

Just nyt ei tähän annokseen varsinaisesti tarvita suuren suurtakaan mielikuvitusta. Mansikat on vielä aivan supertäydellisiä ja mustikoitapa löytää metsästä kyllä jo kypsiä. Sanoisin, että vadelmaakin on, ja komeeta ovatkin,  ja herukat kypsymässä. Kellä on kirsikkapuu, niin nekin on jo valmiita, ainakin NaapurinUllan puussa.

Älä ikinä väsy lappamaan näitä luonnon terveyspommeja kaksin käsin suuhun. 

Raakasyönnin lisäksi muista kaikki ihanat piirakat, tortut, kakut, smoothiet ja muffinit, kiisselit ja muut jälkkärit.

Ei mikään huono (ja lisäksi sairaan helppo ja nopea) ole tämäkään Marjakiusaus resepti, jonka kehittelin tuonne Apetinan sivuille.

Mutta ähhähhää, ei menty ihan ilmiselvää kautta ja käytetty tuorejuustoa, vaikka sekin hyvää olis. Reseptissä on just sitä suolaisenmakeaa twistiä, mitä ainakaan itse en voi vastustaa!

Ihanat marjat!