About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 11. marraskuuta 2010

Kinuskikissan juustoritarit


Makoisan piiraan ja vielä makoisampien omenamuffienssien kera piti toki olla jotain suolaistakin leipomusta. Kinuskikissalta löytyi tämä juustoritarien ohje, joka kuulosti kivalta ja simppeliltä.
Nimensä leivonnainen on siis saanut Valion Ritari- juustosta, täyteläisestä kermajuustosta.
Syöjät äänestivät ritarit yksinkertaisuudessaan pöydän parhaaksi tarjottavaksi ja uunituoreena ne ovatkin melko vastustamattomia. Näitä voisi lähteä varioimaan käyttämällä erilaisia juustoja ja ehkä jotain pientä lisääkin, vaikka vuohenjuusto/hunaja/pinjansiemen tai homejuusto/saksanpähkinä.

Pääasia, että nämä ovat todella nopeita ja yksinkertaisia valmistaa. Taikina meinasi välillä vähän tarttuilla, mutta jauhotin leivontalustaa ja käsiäni sitä mukaa, että pystyin leipomaan, eivät tuntuneet tuosta olevan moksiskaan. Mutta parhaimmillaan mielestäni siis uunituoreena.

Reseptin toteutin siis sellaisenaan.

Juustoritarit

Taikina:
1 ½ dl raastettua Ritari-juustoa
3 ¼ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 prk kermaviiliä
1 rkl öljyä

Päälle:

Ritari-juustoa paloina

Sekoita kuivataineet keskenään, lisää sitten kermaviili ja öljy.

Kauli taikina noin, 1,5 cm paksuiseksi levyksi ja ota haluamallasi muotilla paloja leivinpaperille. Peuspyöreä on hyvä.
Paina jokaisen keskelle pala juustoa.

Paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.
Nauti!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Mistä näitä reseptejä oikein tulee ? Mössökuvaus featuring liha-sieni-juustopata


Minähän se en ole sitten mikään reseptinikkari. Uskallan kyllä soveltaa reseptejä, varsinkin käyttämällä erilaisia oikoteitä tai sivuuttamalla työläitä työvaiheita, jos siltä tuntuu. Mikä ei aina ole lopputuloksen kannalta välttämättä viisasta. Periaatteessa siis käytän reseptejä apunani kun valmistan jotain harvemmin kokattua tai uutta ja perusarkiruuat, ne lapsuudessa opitut, tehdään varmalla kädellä ilman. Kaikista hauskin kokkausmuoto on kuitenkin "nyhjäistä tyhjätä"- tyyli, mikä tarkoittaa, että katsotaan mitä kaapissa on saatavilla ja yritetään kyhätä niistä kasaan jotain maittavaa. Parasta tässä tyylissä - mutta ainoastaan sen onnistuessa - on syömisen jälkeen päästä sanomaan: "Näin vaan taas taioin näin hyvää ruokaa ihan tyhjästä...."

Viime viikolla kaapissa oli kyllä monenlaista, mikä odotti muokkausta ateriaksi, mutta ei mitään erikoista suunnitelmaa mistään  tietystä ruokalajista. Siellä oli ehkä vajaa 300g vasikan ulkofilettä, paketti tuoreita herkkusieniä, Creme bonjour herkkutatti-purkki sekä pieni leipäjuusto. Niitä katsoessani päätin sitten valmistaa jonkinlaista pikalihapataa kun ei mitään pitkään haudutettavia aineksiakaan ollut. Sitä tehdessäni mietin, miksi päätin yhdistellä aineita juuri kyseisellä tavalla. Reseptin muotoutumiseen vaikutti varmaan  saatavilla olevien ainesten lisäksi esimerkikisi samana päivänä luetut reseptit Pastanjauhantaa- blogissa, ehkä jossain taka-alalla 3 juuston porokeitto, jostainhan ne vaikutukset imetään!

Arjen pikapata

300g jotakin ei haudutettavaa lihaa, tässä vasikan ulkofile
sieniä /tässä paketti tuoreita herkkusieniä
Creme bonjour herkkutatti purkki
vettä
leipäjuustoa
suolaa?
mustapippuria

Ruskistin suikaloidun lihan padassa öljytilkan kera nopeasti. Lisäsin sekaan pilkotut sienet, paistoin hetken ja lisäsin Creme fraiche purkin. Padan paksuutta voit säädellä vedellä. Annoin hautua hetken hiljaisella tulella, lisäsin sekaan juustiokuutiot ja tarkistin suolan sekä lisäsin mustapippuria.

Lisäksi keitin kuoriperunat ja paistoin pannulla porkkana ja lanttukuutioita. Vielä puolukkasurvosta ja se oli siinä.

Maukastahan tämä oli ja aika tuhtia. Tälläiseen pikaruokaan on helppo saada makua käyttämällä noita valmiiksi maustetteju purkkeja. Kyllä meillä näitä käytetään ja kaikenmaailman lihaliemikuutioita. Olisihan se jaloa keitellä kaikki aina itse alusta asti, mutta minä en ole aivan niin valveutunut.

Kuvaus meni taas tuonne mössökuvauksen puolelle. No, annoskokokin näyttää olevan hevosen!




sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kladdkaka elikkä mutakakku


Mutakakku ei olekaan siis mikään mutakakku Missisipistä vaan arvon länsinaapuriemme 70-luvulla lanseeraama Kladdkaka. Nimi kai tarkoittaa, jotain epämääräisen sotkuisentahmaista eli ihan mainiosti käännettu mutakakuksi.  Ja todentotta, ainakaan Tukholmassa ei liene kahvilaa, jonka listalla ei olisi tätä syntisen suklaista leivonnaista. Minä vaan en ole koskaan osannut yhdistää Kladdkaka-nimeä kyseiseen tuotteeseen ennen kuin tänä syksynä.

Lidlin raviolin (jota ei enää saa!) lisäksi Urho6v:n ylintä herkkua on kaupan pakastealtaasta ostettu Frödingen mutakakku, jota meillä ostetaan kaikkiin pikkujuhlistuksiin (niin, äitienpäiväksi...) ja se on kyllä mielestäni hinta-laatu suhteeltaan erinomainen.

Aina vähän miettinyt, että pitäisi kokeilla tehdä myös itse, mutta olen kuvitellut, että siinä saa  sen seitsemällä lailla sulatella suklaata ja vispata keltuaista ja vaahdottaa valkuista tai jotakin muuta perunanjauhon siivilöintiä suorittaa, että tekemättä on jäänyt.

Järkytys oli suuri, kun aloin etsiä reseptiä. Eihän siihen koko kaakkuun tule edes suklaata, vain muutama lusikallinen tummaa kaakaojauhetta. Voiko se olla sama tahmaisen suklainen kakku? Mutta kaikki, varsinkin ruotsalaiset reseptit olivat harvinaisen yksimielisiä tekotavasta ja aineksista. Löytyi niitä suklaansulattelureseptejäkin, mutta päätin että jos ne ovat sitten enemmän niitä Missisipi Mudcake tyylisiä.

Pakkohan tätä oli kokeilla. Muutamasta aina kotoa löytyvästä aineksesta sekoitettu kakku ilman turhia kommervenkkejä...voisiko lopputulos olla sitä suklaista hurmosta?

Käyttöön siis ensimmäinen googlettamalla löytynyt resepti.


Kladdkaka

100g voita tai margariinia
2 munaa
2,5 dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Esilämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka tai piirakkavuoka valmiiksi.

Sulata voi mikrossa tai hellalla ja anna sen sitten jäähtyä haaleammaksi.

Vispaa sokeri ja munat vaahdoksi.

Sekoita kaakao ja vaniljasokeri mukaan. Sen jälkeen vehnäjauhot ja viimeisenä voi. Siirrä taikina vuokaan ja paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele tomusokerilla.

15 minuutin paiston jälkeen oma kakkuni oli reunoiltakin vielä tosi raakaa tikulla koitettaessa, joten paistoin vielä 5 min. Kakku kuitenkin kypsyy vielä uunista ottamisen jälkeenkin, eli seuraavalla kerralla kokeilen 15 minuuttia. Kakun luonteeseen kuuluu vähän kuivemmat reunat ja keskeltä tahmainen sisus ja vähän lässähtänyt lopputulos. Tässähän ei ole mitään nostatusainetta.

Ja niin, tämä todellakin oli sitä itseään, ihanan suklaista, tahmeaa, täydellistä. En vieläkään tahdo uskoa että resepti on näin simppeli, eikä siinä ole kuin kaakaojauhetta. Tehdään varmaan useamminkin. Maistuu kermavaahdon, marjakastikkeen ja jätskin pariksi. Meillä kyllä vedettiin ihan raakana.

- Äiti, tämon paljon parempaa kuin se kaupasta ostettu...
- Voi rakas lapsi, arvaa onko äitistä mukavaa kuulla tuallaasta?
- Ei vaiskaan. Se oli vaan vitsi!

Mahtavan huumorintajuisia nua kuusvuatiaat!
nimimerkki "äitienpäivää odotellessa".

 Edit helmikuu 2021
Lisään tänne, iloksenne , muita suklaakakkuja, joita 10 vuoden aikana on tullut tehtyä. Mutakakku on kyllä!












lauantai 6. marraskuuta 2010

Hyvää intialaista ja muutama ongelma: perunaa, pinaattia ja paneeria


Suinkaan ongelma ei ollut peruna eikä pinaatti, (no paneer ehkä pikkuisen), eikä annoksen maku vaikka välimerkitys antaa taas osviittaa siihen suuntaan, mutta 2 kompleksia sain tämän ruuan avulla kehiteltyä.

Ensimmäinen liittyy ruuan kuvaukseen ja esille laittoon. Miten ihmeessä kuvata tämän tyyppinen, "mössöhkö " ruoka niin, että se välittäisi jotakin informaatiota annoksen herkullisuudesta? Kuvaan kun ei millään saa hitustakaan annoksen valmistukseen liittyvästä hajumaailmasta, joka taitaa olla se suurin tekijä veden herahtamisessa kielelle. Vai onko vika valmistajan, joka saa ruuasta kun ruuasta kehitettyä mössön...?

Herkullisempia kuvia voitte käydä vertailemassa Siskot kokkaa- blogin versiosta, joka sai siis minut kokeilemaan kyseistä ruokaa. Intialainen on yksi lempikeittiöistäni, eihän tätä reseptiä voinut siis vastustaa. En kopioi tähän nyt kyseistä reseptiä, koska ohje Perunaa, pinaattia ja paneeria löytyy niin kivasti jo em blogista.

Kuhan kommentoin ja jaan oman kokemukseni.

Kompleksi numero 2  oli paneerin eli intialaisissa ruuissa paljon käytetyn juuston valmistuksessa. Reseptissä suositeltiin käyttämään Ingmannin kotijuustoa, minulla oli Valion, mutta varmaan same difference. Juusto tuli kuutioida ja uppopaistaa kullanruskeaksi. En tiedä mikä meni vikaan, mutta juustoni eivät tahtoneet muuttaa väriään, vaikka muuten porisivat ja sihisivät rasvan räiskyessä todella hurjasti ympäriinsä ja sitten minä vaan paistoin ja paistoin niitä kunnes kuutioista ei ollut lähes mitään jäljellä.
todisusaineistoa
Se on pakko sanoa, että nämä jäljelle jääneet juustokurtut maistuivat aivan jumalaisilta. Ruskettuneet kohdat olivat kuin makeaa toffeeta!
Aloin tutkia myös omia intialaisia keittokirjojani tarkemmin paneerin valmistuksen kohdalta , kun aloin jo epäillä olisiko näitä pitänyt kierittää jauhoissa ennen paistoa tms. No tälläistä ei kehotettu tekemään, mutta löysin kyllä helpon reseptin itse paneerin valmistukseen, ja sitä aoinkin kokeilla.



Perunat  kuutioin siivutuksen sijaan, kun se vain tuntui jotenkin oikeammalta. Ne eivät onneksi "kadonneet" paiston aikana.



Ja tässä vielä mössökuvausta parhaimmillaan, ennen jugurtin lisäystä, jonka jälkeen yleisväri muuttuu tasaisen ruskeaksi. Hitsi mua raivostuttaa nämä kuvat.



Aterioinnin kruunasi annoksen kanssa nautittu Raita ja vastapaistettu, onnistunut  Naan-leipä. ( Tai no, ainakin niin hyvää kuin kaupan paistamista vaille valmis voi olla...)

Tälläinen oli tämä säätö tällä kertaa. Ruoka oli siis kuitenkin herkullista, keittiössä haisi kunnon intialainen (huom. muistakaa, Etelä-Pohjanmaalla mikään ei tuoksu...) ja oikein kivan sotkun sain myös aikaan jostain syystä. Sehän ei nimittäin ole ollenkaan tapaistani.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kaneli-keksi- täytteiset uuniomenat


Hetkeen en ole törmännyt yhteen suosikkikokeistani, Tina Nordströmiin. Tina on on jotenkin niin mutkattamon reippaan  hyväntuulinen, että itsekin tulee aina hyvälle mielelle. Onneksi hyllystä löytyy yksi Tinan keittokirja "Tinan tapaan" akuuteimpaan ikävään ja sitä selaillessani taas yksi variaatio uuniomenille, tuolle takuuvarmalle syksyiselle jälkiruualla.


 Kaneli-keksi- täytteiset  uuniomenat Tinan tapaan
4 annosta

8 kotimaista omenaa
8 digestive keksiä
1 dl hasselpähkinärouhetta
150g huoneenlämpöistä voita
3 rkl sokeria
1rkl jauhettua kanelia
8  pätkää kanelitangoa
vaaleaa siirappia

Gör så här: (muista ihana aksentti!)

Säädä uuni 180 asteeseen.
Poista omenista siemenkota ja asettele ne tiiviisti uuninkestävään vuokaan.
Murustele keksit, sekoita mukaan hasselpähkinärouhe, voi, sokeri ja kaneli.

Täytä omenat sekoituksella. paina kuhunkin omenaan kanelitanko ja valuta hieman siirappia päälle.
Nosta uuniin 20-30 minuutiksi.




Matkalla uuniin....


...ja uunista pois.
Tarjoile omppuset perinteisesti vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.




Vinkki kaikki kellarittomat:
Omat omenapuuni eivät vielä tuottaneet hedelmiä, mutta onneksi tänä syksynä niitä on ollut tarjolla tutuilta ja sukulaisilta yllin kyllin. Viimeisin laatikollinen oli hyvännäköisiä syöntiomenoita  eno Veikolta ja Tertulta Alajärveltä. Sisätiloissa ne vain yllättävän nopeasti nahistuvat. Omiani olen nyt säilyttänut terassilla pahvilaatikossa, jonka päälle vedin fleecepeiton karkottamaan pahimmat pakkaset. Hyvin ovat säilyneet kuukauden päivät napakkoina. Ja näin neuvoi tietenkin oma äiti.


torstai 4. marraskuuta 2010

Mielettömän (makeat) omenamuffinssit


Ihana herkullinen kaneli-omenainen tuoksu, kiva konstailematon ulkonäkö, pehmeä,  kuohkea sisus jossa rapsakka päällys, voiko muffinilta enempää toivoa?

No, kiva yllätys olisi jos näitä pystyisi myös syömään... lähes niin ubermakeita nämä olivat. Joku sanoi, että hyviä, keneltäkään ei jäänyt syömättä, mutta olivat nämä kyllä totta vie liian makeita. Pitäisi aina muistaa kun alkaa soveltamaan (tai tässä tapauksessa tunnontarkasti noudattamaan) amerikkalaisia reseptejä, että onkos tämä ihan suomihenkilön makuun. Tai voisihan se järjen kellokin alkaa soida siinä vaiheessa kun resepti ehdottaa lisättäväksi 5dl sokeria taikinaan. Mutta ei, tämä tyttö se noudattaa tipitarkasti leivontaohjetta....

Resepti löytyi kivan nimisestä Girl who ate anything - blogista googlaillessani käyttökohdetta syksyn vipoille omenoille. Tämä kokemus hiukan lannisti itseäni, eli en ala kyllä aivan heti kokeilemaan tätä edes vähemmällä sokerilla (ehkä 2dl?), mutta jos joku muu viitsii vaivautua, niin voi olla vaivan arvoista. Tuo pinnan fariinisokeri on nimittäin todella hyvä idea ja maistui mainiolta.

Tässä siis tiukka käännös alkuperäisestä reseptistä.

Kuva on muuten Urho6v. (ei syönyt näitä) stailaama; multa puuttui tuo ylin muffari ja kun otin kuvia Urho kävi sen lisäämässä!
Omenamuffinssit

Vatkaa vaahdoksi:


5dl sokeria (siinä se! Kokeile 2!)
2 munaa
2,5dl öljyä ( käytin juoksevaa kasvisrasvavalmistetta)
1rkl vanilliinia

Sekoita mukaan:

7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia

 lisää lopuksi:

7, 5 dl kuorittuja, siemenkodattomia ja kuutioituja omenapaloja

Taikina on tosi paksua, älä hämmästy.
Täytä isot paperiset amerikanmuffinssivuuat n. 3/4 täyteen.
Taikinasta tulee parisenkymmentä isoa muffinssia.
Ripottele pinnalle fariinisokeria ennen paistamista.
Paista 175 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.

 Että semmmonen tapaus tällä kertaa. Voisin kokeilla laittaa tuohon raskaaseen taikinaan vielä vaikka 1 tl leivinjauhetta, ei nämä hirveästi kohonnut. Ja vielä kertauksena: + siis oli mehevyys ja kuohkeus ja ihanat omenanpalasattumat sekä fariinisokeri pinta oli +++. Mutta miksi miksi miksi niin halavatun makiaa?

tiistai 2. marraskuuta 2010

Yes sir, alkaa polttaa ...juustotäytteiset pekonichilit



Pitkin syksyä on olen törmännyt näihin pekoniin kiedottuihin, juustolla täytettyihin chileihin ainakin 3-4 kertaa  eri blogeissa. Anteeksi kaikille asiassa ansioituneille ja vaikutuksen tehneille, nyt en löytänyt enää kuin korianteria- blogin version.

Yhdistelmä nopea/helppo valmistaa ja herkullisuus-oletus ylempiin potensseihin oli laittanut tämän kokeilun oman syksyn listani kärkipäähän. Kunhan vain jumalat olisivat suosiolliset ja cittarissamme olisi sopivia chilejä. Kooltaan ja voimakkuudeltaan. Järkikin jo sanoo, että habaneroa en ala tähän muotoon muokkaamaan.

Ja tänään tuo päivä koitti. Cittarista lähti mukaani  irtomyynnistä 12 espanjalaista mietoa punaista chiliä (kyllä niissäkin on potkua), paketti Philadelpihia tuorejuustoa ja 2 pakettia pekonia. Chilien hintakin oli kohdallaan, maksoivat yhteensä vain vähän yli 2 euroa!

Juustotäytteiset pekonichilit

chilejä / ainakin 2 per henki
Philadelphia tuorejuustoa
1 pekonisiivu per chili

Laita käteesi suojahanskat, niin säästyt silmien, kynnenalusten tai pallien poltteelta.

Halkaise chilit pituussuunnassa toiselta reunaltaan ja poista siemenet.

Pienen veitsen kärjellä sipaise chili täyteen tuorejuustoa ja sulje se alkuperäiseen muotoonsa.

Kääri jokainen chili tiukasti pekonisuikaleeseen.

Aseta pekonit leivinpaperin päälle uuninpellille ja paista n. 220 asteessa rapsakoiksi. Kannattaa kääntää välillä.

Uunista otettaessa imeytä liika rasva nostamalla pojat talouspaperilla vuoratulle lautaselle.




Pojat odottelemassa pellille pääsyä



Hikoilua uunin kuumuudessa
Itse tein niin, että paiston chilit lähes valmiiksi, ja ennen tarjoilua vielä grillivastuksen alla varmistin rapsakkuuden. Ja nämähän olivat aivan huippuja. juustot pysyivät hyvin sisällä ja maku oli bueno! Olihan näissä vähän näpertämistä, mutta toisaalta kaikki käsityötä, ei tarvinnut sotkea montaa kulhoa tai ottaa esille koneita.

Meillä syötiin siis meksikolaishenkisen aterian lisukkeena. Mutta jos jaksaa väsätä, niin nämähän ovat aivan super partysnackejä dippailtavaksikin.

Hauskinta oli, että osa chileistä oli aivan jumalaisen makeita ja sitten yhtäkkiä tuli taas väkevämpi biitti.
Näihin voi kenties addiktoitua....