Pages

lauantai 14. tammikuuta 2023

SUPERNOPEA VIETNAMILAINEN PIZZA



Ainut mitä kadun vietnamilaisen pizzan kohdalla on se, etten ole tehnyt näitä aikaisemmin. Täydellisen helppoa ja nopeaa ja mielettömän herkullista. Näitä sanotaan  muuten myös vietnamilaisiksi riisipaperimunakkaiksi.
Syy on tietysti se, että tämä wanna-be-Vietnamin kävijä ei ollut näihin katukeittiön herkkuihin koskaan törmannytkään ennen kuin näin ohjeen ruotsalaisen Jennie Walldenin IG:ssä, jossa muuten tulee jatkuvalla syötöllä ihania reseptejä, jotka yleensä ovat kallellaan tuonne Aasian suuntaan.


En nyt aikaa ottanut, mutta jos sulla on raaka-aineet esillä, niin yksi munakas valmistuu siinä minuutissa. Pilkkoa ei tarvitse kuin kevätsipuli ja korianteri. 

Täytteitä voi tästä lähteä kehittelemään sitten oman maun mukaan. Kokeilin myös tonnikalalla, mutta ei ollut ihan katkarapujen tapaan voittaja. 


Kaikki koemaistajat tykkäsivät. Isäni pyysi tekemään vielä kolmannen. Hän muisteli, syöneensä näitä myös Kamputseassa pakolaisleirillä -80, jossa niitä paistettiin ulkosalla ja nostettiin pyykkinarulle "kuivumaan"  tuosta keskeltä taitettuna. Ihan en ole varma onko kyseessä samat munakkaat, mutta jotakin sinnepäin. Näitä kun ei nosteltu mihinkään narulle asettumaan! Mutta kuvamateriaalia kuulemma löytyy. Jostain. Mielenkiintoista.


VIETNAMILAINEN PIZZA AKA RIISIPAPERIMUNAKAS

Yhtä munakasta varten tarvitset
1 riisipaperin (spring roll wrap, saa ihan lähikaupasta)
1 muna
1 kevätsipuli hienonnettuna
2-3 rkl katkarapuja
2 rkl kuivattua sipulirouhetta
majoneesia
srirachaa
tuoretta korianteria

Laita paistinpannu keskilämmölle ja kuivalle pannulle kuiva riisipaperi. Vatkaa munan rakenne kupissa kunnolla rikki ja kaada sitten riisipaperin reunoille. Auta levittymään, ei haittaa vaikka vähän reunaa jää paljaaksi. Ripottele pinnalle kevätsipuli, katkaravut ja sipuli.

Nyt musta tuntuu, että tässä vaiheessa munakas on hyytynyt jo, eli liuta se lautaselle. Ruiskuta pinnalle maun mukaan majoneesia ohuena nauhana ja srirachaa, lopuksi reilusti tuoretta korianteria.

Ja ei kun heti syömään. Tässä on haarukat ja veitset kiellettyjä (sanon minä!). Munakas taitellaan kolmioksi (puoliksi ja vielä puoliksi), mutta yhtä hyvin se myös rullautuu rullaksi. 


NataSisko lupasi heti tehdä seuraaville Turun vieraille näitä. Nämä sopia aamiaiseksi, lounaaksi, iltapalaksi... ja ovat myös gluteenittomia riisipaperin ansiosta.

Tunnen oloni nyt varsin siunatuksi, amerikkalaiseen tyyliin, kun olen törmännyt kahteen uuteen helppoon herkkureseptiin (toinen oli paahdetut parmesaaniperunat) viikon aikana!

Tai törmäsin toki jo viime vuonna, mutta nyt on näköjään energiaa taas kokeilla uusiakin juttuja.

Kokeilkaa tekin! Ja ilmineeratkaa huikeat täytteet!




 

4 kommenttia:

  1. Kyllä. Vuonna 1980 Khmerien pakolaisleirillä työskennellessäni sain tutustua näihin aasialaisiin "riisiwrappeihin" vai miksi niitä kutsuisi.
    Siis perinteisillä välineillä riisi survottiin jauhoiksi, paistettiin levyllä "riisipaperiksi" ja sitten nosteltiin narulle kuivumaan kuten pyykki. Sitten näihin alustoihin paistettiin kanamuna ja lisättiin mausteet.
    Laitan kuvia, mutta en tiedä onnistuuko!

    VastaaPoista
  2. Täytyypä kokeilla pikimmiten! Olen ollut pari kertaa Kambodzassa ja jokin mielikuva tällaisten olemassaolosta on, mutta ei kuitenkaan osunut omalle lautaselle.
    Riisipaperista teen yleensä vietnamilaisia kevätrullia. Käytännössä se on näppärästi paketoitu salaatti 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastut näihin varmasti. Tässä on vielä tekotavassa ihanan helppoa, kun ei tartte kastella noita riisipapereita!

      Poista