Juurekset ovat nimittäin mahtavuutta leivonnassa. Ne antaa väriä ja rakennetta ja mehevyyttä. Makuakin. Mutta ei sillä lailla, että apua, miksi mun suklaakakku maistuu punajuurelta, vaan sillä lailla, että kertokaa äkkiä mikä on tämän rehevän ja syvän maun salaisuus.
Punajuuribrownies'eja olen tehnyt ennenkin, joten otin vähän uutta suuntaa ja tein muffinsseja.
Tekemäni Punajuuri -suklaamuffinssi resepti löytyy taas Apetinan sivuilta. Sehän tarkoittaa, että kokeilin lisätä sekä taikinaan että kuorrutteeseen tuorejuustoa. Kuorrutteesta tuli jotenkin hiukan makea omaan makuuni. Hyvä vaihtoehto vois olla myös ihan sulatettu suklaa siihen päälle. Koristeista tykkäsin. Aikuiseen makuun löin päälle ihan tuollaisia valmis-punajuurisipsejä, toki ne voi viitseliäämpi valmistaa myös itse, ja pekaanipähkinöitä. Lapset heitteli omiinsa ihan vaan strösseleitä. Hauskinta oli, että muffinssit olivat niin suklaisen maukkaita ja lapset pahaa aavistamattomia ilkeän äitipuolen*-eiku- taikinaan piilottamista punajuurista, ettei tällä kertaa käynyt niin kuin usein, että päältä järsitään kuorrute ja sitten huh-huh, emmä äiti jaksa enempää, vaan muffinssi meni viimeistä murua myöden.
*Maitotytöllähän oli jokus 3-vuotiaana vaihe, jossa se aina vastas mulle, ja varsinkin jos oli muita ihmisiä paikalla, että kyllä, rakas äitipuoli. Mä olin aina, että häh? Liikaa prinsessasatuja!
Kaikki on turhaa, paitsi purjehdus. Vai oliko se puutarhanhoito?
Minä sanon, että LEIVONTA.
Taikinaterapia ei oo ollenkaan tuulesta temmattu nimitys. Itseasiassa varmasti kaikki, missä nyhjäistään tyhjästä, terapioi ja buustaa ihmisen onnistuessaan uudelle levelille, kun alussa on vaan vaikka jauhoja, maitoa, hiivaa ja muita tykötarpeita ja parin tunnin kuluttua ihana, tuoksuvainen, pehmeä korvapuusti, joka huutaa viereensä lasillista kylmää maitoa. Voiko sen suomalaisempaa, kotoisampaa ja hellempää makuyhdistelmää olla? No, ehkä se ruislimppu, voi ja piimä. Ehkä.
Kyllä ihminen tarvitsee onnistumisia. Ehdottomasti. Ja aivan ilman kenenkään kehuja, itseleivottu nisu palkitsee leipojansa tuoksullaan ja maullaan. Siihen vielä naapurin kehut paremmasta pullasta kuin pullastaan kuuluisan anoppinsa leipomat, aviomiehen hotkima 7 korvapuustin ennätys ja lasten onni ja ilo. Ja vielä viikkojen päästäkin kun Urho12v aloittaa: sä-et-oo-pitkään-aikaan-leiponu, koska-taas-leivot, äiti-kohta-sun-pitää-leipoa, mikset-sä-koskaan-leivo? Ilmeisesti olen siis tarpeellinen. The Leipoja.
Käden upottaminen taikinaan on niin konkreettista. Minä käytän ehdottomasti kyllä yleiskonetta taikinan vaivaukseen. Miksi en käyttäisi? Leivonnassa riittää työvaiheita käsillä tekemiseen, vaikka vaivauksen ulkoistaakin.
Omat, ihanimmat lapsuusmuistot liittyvät pullaan. Kaivelin kuvia omista lapsistani leipomassa.
Näytti hyvältä, mutta Likka taitaakin levittää vain talkkia... Sori!
Ihania muistoja. Ja hirveitä kuvia. Mutta sitä minä vaan, että pulla on ehkä ihaninta, ilmaisinta (no ainakin halpaa) lopussa-kiitos-seisoo-yhdessä tekemistä lasten kanssa. Luovaa, silti samalla täytyy oppia kurinalaisuuttakin. Jottei hiiva pala, pulla pala, että taikina kohoaa, ettei taikina tartu. Kaikki on niin tarkkaa ja silti jumalattoman suurpiirteistä. Ehkä siksi tykkään leivonnasta. Että osaan niin, ettei tartte mitata. Että tunnen sen sormenpäissä.
Ja vaikka pullat palaas, niin elämä jatkuu. Ja ihan kaikessa suurimmassa hädässä: MÄ PAISTAN PAKASTEPULLIA! Ei oo vaan pullan voittanutta. Paitsi lätynpaisto on kyllä lähellä.
Olen ihan periaatteessa pavun syöjä. Rakastan etikkaisia papusalaatteja, meksikolaiseen kuuluu useimmiten frijoles refritos, papuiset padat on ihania ja joo, joo, tykkään jopa niistä valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa, siis säilyketökissä, hot or cold. Englantilainen aamiainen, tiedäthän, tai laivan messissä joka sunnuntainen meriaamiainen joka on siis oikeasti sunnuntain lounas. Mutta olen vissiin vähän laiska, näiden papujen kanssa pitää itseä oikein muistuttaa, että tee hyvä ihminen nyt niitä papuja kun kerran niin niistä tykkäät. Kerta viimeisimmissä ravitsemussuosituksissakin kehotetaan lisäämään palkokasvien syöntiä.
Härkäpavusta on nyt supistu erityisesti härkiksen myötä. Sitäkin ehdin testata. Sen myötä alkoi kiinnostaa myös tuore härkäpapu. Olen sitä kerran tai kaksi kylvänyt kasvimaalleni, ilman satoa, mikä tietysti herättää kummastusta, koska sen kaikissa lähteissä kehutaan olevan helppo ja vaatimaton kasvatettava. Ehkä juhannuskylvöt ovat sittenkin liian myöhään.... Lähinnä tuoreista härkäpavuista tulee mieleen Jamie Oliver, joka n. sadassa kokkiohjelmassaan istuu keittiöpuutarhassaan riipimässä tuoreita härkäpapuja, ylistäen niistä maasta taivaaseen. Ja sitten heittää jollekin jumalaiselle savivadille puolihuolimattoman härkäpapusalaatin muutamasta aineksesta, niin että tv- ruudun tällä puolen kuolaroiskeet lentää.
Etelä-Pohjanmaa ja kuuskajaskari, ennusteessa heikompaa saatavuutta. Mun työhuonekaverini Maaria Turusta, joka on altistunut vakavasti härkäpavuille olletenkin brittimiehensä (anopin?) avustuksella, sanoi, että kyllä kyllä kyllä, Turusta saa härkapapuja marketista ihan tuoreena. Ja toi mulle kokeiltavaksi. Palot on hervottoman suuria, porkkanan kokoisia ja iso pussillinen (700g) kutistuukin riivittäessä melkein olemattomiin. Mutta mitä?Pavut ovat valkoisia. Jamien pavut olivat kauniin vihreitä. Onko nämä nyt pilalla?
Ei suinkhan! Ne kuuluu ryöpätä. Laita siis pavut 2 minuutiksi väljään, kiehuvaan veteen. Siivilöi ja laita jäähtymään jääkylmään veteen välittömästi. Purista sitten pavuista ulos vihreä ydin, mun pavut olivat tosi suuria joten jouduin tekemään pikkuveitsellä ihan pikkupikkuviillon papuun ja sitten puristaa. Ja siellä se vihreä kulta piileski! Mutta on näissä näpräämistä! Reseptissä turvauduin peesailemaan härkäpapujumalaani Jamie Oliver'ia.
SIMPPELI HÄRKÄPAPUSALAATTI 2:lle pari kourallista tuoreita, ryöpättyjä härkäpapuja (katso ryöppäysohjeet yllä) 4 siivua pekonia tms. (mulla Schwartzwaldin kinkkua, siinä on vähän savua mukana) oliiviöljyä, extra hyvää 1/2 sitruunan mehu (maun mukaan puristellen) 1 dl raastettua pecorino-juustoa tuoretta minttua suolaa, pippuria Paista pekoni pannulla rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle kuivamaan. Sekoita härkäpapujen joukkoon sitruunamehu ja pecorino ja minttu, mausta suolalla ja pippurilla. Halutessasi voit myös ensin lempeästi lämmittää härkäpapuja vähäisessä määrässä oliiviöljyä, sitten mukaan juusto jne. Ripottele päälle vähän pienitty rapea kinkku/pekoni of -you- choice ja lorauta päälle oliiviöljyä, sitä parempaa plaatua. Aivan SAIRAAN HYVÄÄ! Siitä huolimatta, tätä jäi pikkusen ja sekoitin loput eilen kuumaan riisiin, jonka nautin sitruunalla ryyditettyjen pannulla paistettujen broiskun paistileikkeiden kanssa. Ja arvatkaa mitä? Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!
Syksyn ensimmäiset Ruokaverstaatkin starttaavat papujen hengessä kohta Seinäjoella ja Kurikassa. Tutustutaan mm. härkapapuun niin tuoreena kuin jalostettuna. Keskustellaan vaikka siitä, onko pavun näytettävä ja oltava käytettävä lihan tapaan. Ovatko uudet tuotteet kauan odotettu kestävämmän kehityksen ratkaisu geeneihimme syöpuneeseen lihanhimoon? Takuulla mielenkiintoista ja ajankohtaista. Niin kuin aina! Ilmoittaudu mukaan!
Jo on taas aika, että tämä blogi jakaa ulos jotakin suloisen makeaa. Koska tämä vuosi oli Olympialaisten myötä Brasilian vuosi, olkoon makiakin noilta seuduilta. Brasiliahan on tajuttoman suuri maa, eikä pohjoiskärjessä syödä välttämättä lainkaan kuten eteläisimmässä ulokkeessa. Yksi on juttu kuitenkin jota ymmärtämykseni mukaan tarjotaan ihan läpi maan ja varsinkin jokaikisillä synttäreillä. Tämä kamsallismakeiseksikin tituleerattu herkku yhdistää kaikkia brasilialaisia, iästä ja elintasosta riippumatta, se on just sellainen hyvän mielen nostalgia-suupala, joka iskee jokaisen sentimentaalihermoon. Suussa sulaessaan se tuo mieleen muistoja kodista, perheestä, ystävistä ja kaikista ihanista juhlista. Brigadeiros on suklaanmakuinen palloksi pyöritelty fudge-tyyppinen makupala. Se on saanut alkunsa 1945 kun komea Prikaatinkenraali (Brigadeiro) Eduardo Gomes pyrki presidentiksi ja hänen vaimonsa tapasi tehdä ja tarjoilla näitä makeisia vaalitilaisuuksissa. Tämä tarina on kuitenkin ristiriidassa toisen lähteeni kanssa joka kertoo, että Gomes'in presidenttinvaalislogan oli "Vote no brigadeiro que é bonito e solteiro!" (Vote for the most handsome and single brigadier!)
Gomes hävisi vaalit. Makeisista ja komeudestaan huolimatta. Brigadeiro´n suklaapallerot jäivät kuitenkin elämään (ja niin varmasti myös Gomes, tuskin tämä presidentinvaali hänen henkeään kuitenkaan vei - itseasiassa hän oli ehdolla myös viisi vuotta myöhemmin...häviten taas. Oli muuten aikamoinen velikulta järjestelemään armeijan vallankaappauksia...).
Brigadeirokset on helppotekoisia. Muutama aines, massan keitto ja jäähtyneen massan pyörittely palleroiksi. Paitsi, että, viime kesänä tutustuin laivalla ihanaan Brasialaiseen pariskuntaan, joka oli skandinavian kiertomatkalla. USassakin asunut pariskunta puhui ihan virheetöntä englantia, joten uppouduimme pitkään keskusteluun. Arvatkaa mistä? Ruuasta tietenkin. Kerroin heille suomalaisesta ruokakulttuurista ja he minulle omastaan, pääsin vähän brassailemaankin, he olivat aivan ällikällä lyötyjä kun kerroin, että olin just keväällä tehnyt Feijoadaa ja Beijinho´ja ja farofaa... Vähän niinku vaihdeltiin siinä sitten reseptejä. Beijinhoksista pääsimme sujuvasti Brigadeiroksiin, joiden olemassaolon kyllä tiesin vaikka en ollut niitä koskaan tehnyt. Ja Gisele (jonka kanssa pidän yhteyttä nyt FB'n kautta) kertoi, että muotijuttuna on jo hetken ollut tarjota brigadeirokset palloiksi pyörittelyn sijaan minikupeista, josta ne syödään minilusikoilla. Joten sitä versiotahan aina niin trendikäs Kaikki äitini reseptit päätti koittaa. Ja koska en yleisistä käsityksistä poiketen ole erikoisesti makean perään, päätin heittää sekaan suomalaisen twistin eli puolukkaa. Brasilialaisten makeahammas on ilmeisesti suurehko, suomalaiseen makuun puolukat olivat tarpeellisia.
BRIGADEIROS kupissa ja puolukalla n. 20-25 (15 ml, tämä insinööreille tiedoksi) 1 tlk kondensoitua maitoa (makeutettua) (395 g) 2 rkl voita 3 rkl tummaa kaakaojauhetta Koristeeksi suklaaströsseliä ja PUOLUKKAA! Sulata voi kattilassa (pinnoitettu kasari olisi tässä hyvä). Lisää kondensoitu maito ja kaakaojauhe vimmatusti sekoittaen. Kaakaojauhe on hiukan huono sekoittumaan sileästi, voit halutessasi liottaa sen tilkkaan vettä ensin. Koko ajan sekoittaen, keittele massaa kunnes se alkaa irrota kattilasta eli saat vedettyä puulastalla massan halki, niin, että se pysyy hetken "auki". Itse asiassa luulen, että kuppiversioon ei tarvitsisi keitellä näin kauan edes, tuli aika jämäkkää, vähän ongelmia saada kuppiin ja kupista pois. Keittämisen jälkeen kaada massa heti kuppeihin ja koristele strösseleillä tai puolukoilla, tarjoa heti tai anna viiletä. Parhaimpia silti huoneenlämpöisinä vähintään. Ei jääkaappikylmänä. Puolukat sopivat just niin hyvin kuin ne kaikkialle sopivat! Tätä vois tuunata myös erilaisilla pähkinöillä, marjajauheilla tai chilillä.
Kampanjapostaus AtriaPerhetila – kampanjan yhteydessä toteutetulta tila- ja
tuotantolaitosvierailulta.
Kuva Atria/paikan päällä valokuvaaja
TAUSTA
Hyvin harvoin pääsee viettämään niin mielenkiintoista
päivää, kuin minä pääsin muutaman bloggaajakolleegan kanssa viime keskiviikkona
täällä Etelä-Pohjanmaalla. Atria haluaa olla toiminnassaan avoin ja
vuorovaikutteinen ja tarttui rohkeasti toimeen; pääsimme näkemään
tuotantotilan, haastattelemaan tilan väen lisäksi eri asiantuntijoita ja
näkemään koko tuotantoprosessin kanojen saapumisesta Atrian tuotantotehtaalle
aina sinne viimeiseen suikaloituun ja marinoituun broilerinpalaan asti. Huippu
ja silmiä avaava kokemus.
Olen itse tyypillinen sekasyöjä. Minulla ei ole rajoittavia
allergioita, syön niin lihaa kuin kasviksia ja olen innokas kokeilemaan uutta.
Hintatietoinenkin olen, ja olen ottanut ilolla vastaan nykyään marketeissakin
tarjottavat harvinaisemmat ruhonosat ja marinoimattomat tuotteet. Lihassa ja
kalassa ostan tai ainakin suosin suomalaista, kaikkeahan ei aina saa
kotimaisena (lue sinisimpukoista en luovu). Katson tarkasti leikkeleiden
tuoteselostukset, haluan kotimaisten leikkeleiden sisältävän kotimaista lihaa.
Olen myös realisti perheenäiti. Olen aina ostanut normaalia kotimaista
broilerinlihaa, koska se on helppoa valmistaa, maistuvaa ja kohtuuhintaista.
Maalla kasvaneena tuotantoeläimet ja niiden hyvä hoito on ollut minulle tuttua.
Oikeastaan vasta ruokabloggauksen myötä heräsin pohtimaan eettisiä kysymyksiä
esimerkiksi broilerin suhteen. Tutustuin ihmisiin, jotka olivat jättäneen
broilerin satunnaisia luomuostoja lukuun ottamatta pois ruokalistastaan vedoten
epäeettiseen tehotuotantoon.
Mikä tilaisuus päästä näkemään broilerituotantoa paikan
päällä!
Kuva Atria
LATVA-KIVINIEMEN PERHETILA
Juha ja Satu Kiviniemen tila Jalasjärvellä on yksi Atrian n.
80 broileria kasvattavasta perhetilasta, jotka sijaitsevat tunnin säteellä
Nurmon tehtaasta. Saimme isäntäväen lisäksi oppaaksemme vahvan kaartin: Atrian
Siipikarjaliiketoiminnanjohtaja Merja Leinon, siipikarjan
terveydenhuoltoeläinlääkäri Päivikki Perko-Mäkelän ja broilerrrehujen
kehityspäällikön Anne Rauhalan A-rehulta. Jutustelimme pitkään ensin
syysaurinkoisella pihamaalla.
Kuva Atria
Latva-Kiviniemen tila oli siisti ja hajuton ja isäntäväki
silmin nähden innostuneita ja ylpeitä työstään. Kuten kuuluu ollakin, eipä sitä
muuten antaisi laittaa nimeään lihapaketin kanteen. Atrian siipikarjatuotanto
nojaa tehokkaaseen kiertoon jonka taas mahdollistaa pitkään kokemukseen
perustava ennustaminen. Kysyntään vastaava tarjonta onnistuu pikkutarkalla
Perhetilojen tuotannon aikatauluttamisella. Atrian Perhetiloilla toimitaan all
in - all out - periaatteella. Tiloille tuodaan kaikki untuvikot kerralla ja n.
5-6 viikon kasvatuksen päätyttyä kaikki kuljetetaan kerralla teurastamolle. Sen
jälkeen tuotantotilat järjestelmällisesti puhdistetaan ja desinfioidaan. Uudet
pehkut odottavat uutta erää 3-4 viikon tauon jälkeen.
Kuva Atria
Latva-Kiviniemen tilan kolmeen tuotantohalliin mahtuu
kuhunkin n. 30 000 broileria. Tila on kokonaan automatisoitu; lämpötilaa
(alun 35°
viilenee viikkojen kuluessa lopun reiluun 20°), kosteutta, ilmanvaihtoa,
ruoan ja vedensaannin toimivuutta, valaistusta, seurataan koko ajan monitorein
ja tietokoneiden välityksellä. Tilan isäntä on kuitenkin eläimilleen hyvinkin
tuttu. Joka aamu alkaa tarkastuskierroksella, jossa kuolleet kerätään pois
(kuolleisuus n. 3-4% koko määrästä, mikä on pieni ottaen huomioon minkä tahansa
nuoren eläimen) tai mahdollisesti elinkelvottomat yksilöt harvennetaan nopealla
kaulamurrolla. Atria Perhetiloilla linnut asuvat eurosisariaan väljemmin n. 17
lintua per m2 (Euroopassa 21–23 m2). Niille löytyy virikeorsia ja esimerkiksi
paperisia leikkipalloja, puhtaissa pehkuissa ne pystyvät toteuttamaan
luontaisia viettejään kuopsuttamista ja kylpemistä. Kanoilla on ehjät jalat, ja
nokat ja heltat tallella. Yön pituus on n. 6 h, vaikka kanat torkkuvat myös
päivällä.
Kuva Atria
Koska Late, Kulta, Elsa II ja Hjördis eli armaat kotikanani,
jouduin jäämään hygieniasäädösten takia monitorointi-ikkunan taakse katselemaan
kun muu joukkio sinisiin (rauhoittava väri) suojahaalareihin pukeutuneita, ja
desifiointirajan ylittäneitä bloggaajia astui isännän johdolla varovasti sisään
kasvattamoon. Tirpat olivat 3 viikon
ikäisiä ja suunnilleen kilon painoisia eli puolessa välissä tavoitepainoaan.
Tuollainen keskenkasvuinen tirppa on vielä harvan höyhenpeitteensä kanssa vähän
rujon näköinen, kaikki linnut olivat kuitenkin puhtaita ja pirteän uteliaita.
Hetken rohkaistuttuaan ne taisivat yrittää kiivetä ihan syliin asti. Ross 308
emokanat tulevat Suomeen Ruotsista ja ne tuottavat munia n. vuoden verran ennen
teurastusta. Sekä suomalainen että ruotsalainen siipikarja on kokonaan
salmonellasta vapaa ja munat ovatkin myös haluttu vientituote. Tällä hetkellä
yhä vaan kasvavan broilerinlihan kysynnän vuoksi niitä ei sinne kuitenkaan
riitä. Latva-Kiviniemen tila keskittyy kasvattamaan haudotut untuvikot
teuraskuntoon.
Ympäröiviltä omilta pelloilta tuleva vilja sekoitetaan A-rehun
tuottamaan kokonaan kotimaisista viljoista koostuvaan rehuun. Ainoastaan soija
täytyy edelleen tuoda ulkomailta, kehitystyö sen korvaamiseksi on koko ajan
käynnissä, mutta esimerkiksi herne ja härkäpapu eivät sovellu kanoille kuin
pieninä määrinä.
Kymmentuhatpäiseen siipikarjaparveen ei tietenkään kiinny
samalla lailla kuin yksittäiseen kotieläimeen, mutta lintujen hyvinvointi on
tilan väen ykkösasia. Teuraaksi vietäessä linnut tutkitaan (esimerkiksi
jalanpohjien kunto) ja pisteytetään ja noita tuloksia odotetaan tilalla innokkaasti.
Niiden avulla analysoidaan kasvatustoimintaa, lintujen hyvinvointia ja tehdään
mahdolliset korjausliikkeet yhteistyössä eläinlääkärin kanssa. Hyvät tulokset ovat kasvattajalle
kunnia-asia.
Lähdin tilavierailulta todella rauhoittunein mielin. Linnut olivat hyvinvoivia ja stressittömiä,
niitä hoidetaan huolella. Suomessa niitä ei myöskään lääkitä antibiootein
kaiken varalta, joten voimme syödä lihaa ilman pelkoa mistään jäämistä.
Ja se ulkoilu. Oletteko ajatelleet, että kana voi ulkoilla
välillä kesäkuu-lokakuu? Siksi myös useita eriä luomutuotettuja kanoja ei
koskaan käy ulkona. Luomubroilerin kasvukausi on vain viikkoa, kahta pidempi,
silloin aika monta erää syntyy ja päätyy lihaksi muihin vuodenaikoihin.
NURMOOS
Nurmon tehdas oli pysäyttävä kokemus. Kiersimme tehtaan
väärinpäin hygieniasyistä, eli alkuun kohtasimme broilerisuikaleet
marinadeissaan ja siitä etenimme pikkuhiljaa navettaan jonne linnut kuljetetaan
tiloilta. Keskiviikkona tuotannossa oli 105 000 broileria. Kaikista
pysäyttävintä oli itselleni se, että hallit, joissa käsiteltiin jo teurastettua
”kuollutta” lihaa, tuntuivat minusta epämukavimmilta. Tuhannet päidemme yläpuolella hihnoilla matkaavat
linnunrungot, lattialla siellä täällä olevat lihanestelätäköt, saivat olon
tuntumaan määrittelemättömän kummalliselta. Linnut jäähdytetään teurastuksen ja
höyhennyksen jälkeen nopeasti, eikä viileissä halleissa todellakaan tuntunut
edes mitään hajuja. Tunsi itseni todella vieraantuneeksi alkutuotannosta, minä
joka kyllä itsekin paloittelen hirvenlihaa tai perkaan kalat.
Osa lihanerottelusta tapahtuu koneellisesti, osa käsin ja
laadunvalvonta toimii. Esimerkiksi suolistuksen jälkeen ruhot matkaavat
kuljettimesta roikkuen samaan tahtiin juuri kyseisen linnun sisukalut
viereisellä linjalla roikkuen. Mikäli jommassakummassa ilmenee mitään häiriötä,
poistetaan molemmat linjastosta. Tuotanto toimii kahdessa vuorossa, kolmannen
aikana tuotantotilat pestään ja desinfioidaan.
VIIMEISET HETKET
Broilerit saapuvat lämpöeristetyissä ja ilmastoiduissa
kuorma-autoissa ensimmäiseksi ”navettaan”. Lastausmoduulit pinotaan
päällekkäin, eläimet odottavat tilassa korkeintaan 2-3 h. Tunnelma on
rauhallinen. Navetan hämärä sininen valo saa linnut rentoutumaan, eikä tilassa
kuulu mitään meteliä edes. Seison siinä sillalla puolen metrin päässä kanoista.
Ne ovat siellä kuljetuslaatikoissa aivan väljästi, eikä mitään osia, siipiä tai
muita pääse häkin ruudutuksesta roikkumaan ulkopuolella. Kauhutarinat
kuljetuksista eivät ainakaan täällä pidä paikkaansa. Broilerit näyttävät
edelleen puhtailta ja hyvinvoivilta.
Kuljetuslaatikoista kanat kipataan varovasti
hihnakuljettimeen, joka on se viimeinen tunneli. Kurkistamme tunnelin
ikkunoista sisään. Kanat istuvat hihnoilla edelleen rauhallisena. Niille
annetaan ensin ylimääräistä happea, joka osaltaan rauhoittaa niitä ja saa ne
hengittämään syvään ja tasaisesti. Nopea tainnutus tapahtuu seuraavaksi
hiilidioksidilla. Linnut nostetaan roikkumaan kuljettimeen, viilletään kaula,
lasketaan veri ja ruhon matka kohti hunajamarinoitua pakkausta kohti alkaa.
VAIKUTUIN
Vaikutuin kaiken puhtaudesta, tehokkuudesta ja prosessien
suunnitelmallisuudesta. Olin jopa yllättynyt lintujen hyvinvoinnin
huomioonottamisen määrästä, siihen kiinnitetään huomiota paljon enemmän kuin
osasin odottaa. Osaksi Atria vastaa näin myös kuluttajien vaatimuksiin eläinten
hyvinvoinnin parantamiseksi, ja hyvä niin. Olen vakuuttunut, että suomalainen
liha tuotetaan vastuullisesti ja puhtaasti. Tehokkaasti myös, mutta en pysty kokemani
jälkeen liittämään Atrian toimintaan sitä kirosananomaista tehotuotanto- sanaa.
Vaikutuin myös Atrian kutsusta ja halusta tutustuttaa joukko vallattomia
bloggareita hiukan arkaankin asiaan.
Mutta ei tämän pitäisi olla arka asia. Olen iloinen, että tiedän
nyt oikeasti paljon enemmän.
Eilen syötiin meidän perheessä hyvällä halulla
kanatortilloja.
Juha ja Satu Kiviniemen perheeltä kysyin tilalta lähtiessä,
että maistuuko broileri. Ja hymyssä suin he vastasivat, että kyllä maistuu,
useampana päivänä viikossa!
Kiinnostavasta aiheesta lisää Atria perhetila-linkkien takaa. Ensi viikon aikana myös muut bloggaajat kirjoittavat aiheesta, kokoan tähän linkit alle sitä mukaa.
