Pages

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Paistetaan joulukinkku ruiskuoressa ja leivinuunissa



Leivinuunistani puuttuu digitaalinen lämpötilansäädin. Voi voi.

Mutta jouluhan on juuri sopiva aika harjoitella kinkunpaistoa. Lupaa siis paistaa perinteikkäästi joulukinkku leivinuunissa suvun pöytään. Joulukinkun rooli on kuitenkin melko pieni, tuskin sen kypsyyttä, makua, suolaisuutta tahi ulkonäköä kukaan vaivautuu arvostelemaan. 

Joulukinkun perinteinen paistoaika on 1,5h/kg  yöaika. Aattoaamun suloiseen kinkuntuoksuun herääminen on niitä asioita joulussa, joita odotan koko vuoden. Näköjään jouluni ovat viime aikoina päättyneet vieraisiin pöytiin, siksi kinkunpaistossakin on ollut vajausta. Tämän vuoden kukamitäkintuo-listaa laadittaessa ilmoitin tuovani kinkun, koska Atria lähetti minulle 6,5 kg viljapossun juhlakinkun (siis potkalla) kilpailuun osallistumisesta.

Eli minä paistan kinkun, kun sellainen on. Leivinuunissa tietysti, kun sellainen on. Ruistaikinakuoressa, koska niin en ollut koskaan tehnyt.

Ensimmäiseksi, otin kinkun sulamaan hitaasti jääkaappiin  3vrk ennen paistohetkeä. Riitti juuri ja juuri.

Aatonaatonaattoaamuna aloitin uuninlämmityksellä. Ensin pienet tulet  ja sylihalkoja, sitten vielä pitkin uunin pituutta 2 sylillistä. Sinisen hehkun sammuttua, vedin hiilet alas ja luudin uunin puhtaaksi, suljin pellit ja luukut.

Sitten on hyvä hetki paistaa vaikka uuninlämmitysleipää.



Arinalle asetettu lämpömittari näytti vielä illalla 200 ja aatonaattoaamuna sellaista reilua sataa. Mietin olinko kärväyttänyt kinkun mikäli olisin sen illalla saatellut jo uunin lämpöön.

Siispä en uskalla polttaa uunissa kun yhden sylillisen puita. Iltapäivällä uunissa aina vaan 250. Jätän vähän jotakin luukkuja auki, kun lähdemme kauppaan (=hullu jäähdyttää leivinuunia!)

Oohps, ja niinhän siinä kävi, että sitten illalla asteita oli vain ehkä
120. Uskottelen sen riittävän.

Kinkku on otettu päivällä huoneenlämpöön, jotta sisälämpö nousisi 5-6 asteeseen. No ei kyllä nouse.




Illalla 9 maissa alan vihdoin taikinantekohommiin. Myllärin Luomu on laittanut minulle joulureseptejä varten juuri sopivasti 2 kg ruisjauhopussin. Sekoitan siihen 1, 5 dl vettä ja vaivaan liisterimäiseksi taikinaksi. Kinkkuun jätän verkon. Asetan kinkun uunipannun päälläolevalle ritilälle kamarapuoli ylöspäin ja aloitan kinkun muuraamisen taikinalla. Se on helppoa. Välillä voi kastella käsiäsi saadaksesi sileän ja aukottoman lopputuloksen. Aukot ovat nimittin pahasta, niistä tursuava kinkunneste saattaa aiheuttaa koko kuorrutteen repiämisen. Kinkun pohja jätetään ilman kuorrutusta.



Ruistaikinaa oli reilunlaisesti ja sitä jäi, olisi siis riittänyt varmaan 10kg kinkullekin. Mutta eipä ainakaan loppunut kesken.

Ja sitten laitoin kinkun sinne leivinuuniin työnnettyäni ensin paistimittarin sen paksuimpaan kohtaan, kuten ohjeistetaan.

Puoli neljän maissa aamulla, ruiskuorrute näyttää hyvältä ja paistuneelta, Kinkun sisälämpötila vain 40, uunin lämpö niukin naukin sata. Yhdeksältä aamulla, kun kinkku näyttää vielä 60 työnnän sen sähköuuniin 120. Ei tässä enää joura orotella!

Lopulta kello 11 soitan äidille. On pakko lähteä, jos mieli ehtiä Kortesjärven Iso-Mummolaan. Kinkku ei aivan vielä valmis. Jospa isä hakisi sen puolentunnin kuluttua, jolloin epäilen lämmön saavuttavan 76-77. Niin ja äitikiltti, jos sinä vielä kuorruttaisitkin  kinkun....
Näin tapahtui. Paitsi, että äitini onnistui polttamaan kuorrutuksen ja se piti raaputtaa pois kinun pinnasta. No, se oli vain ulkonäkökysymys.



Itse kinkku. Katasrofialueen rajoilla kolutessaan siitä oli kuin olikin muodostunut lähes täydellinen. Kypsä ja mehevä. Ruistaikinakuori tosiaan ajaa asiansa, sitä voi käyttää myös sähköuunissa. Se pitää kinkun mehevänä, omastanikin tuli nestettä vain minimaalisen vähän. Se kinkunrasva mitä talteen saatiin oli kaikkien mielestä parempaa kuin koskaan, syyksi epäilemme kontaktia paahtuneen rukiin kanssa. Taikinakuorihan ei ole tarkoitettu syötäväksi, se poistetaan ja kinkku kuorrutetaan normaaliin tapaan. Muutama suupala  rapeaa kuorta rasvaan kastettuna katoaa kyllä suuhun alta aikayksikön. Minä jäin nyt sattuneesta syystä paitsi tätä yhtä kinkunpaiston huippukohtaa.




Niin taas kävi, että loppu hyvin kaikki hyvin. Isä ja äiti kävivät eilen kinkkualennusmyynnissä ja toivat minulle yhden. Että ei tartte aina aattona harjootella. Itselleenkin ostivat 10kg kinkun, jonka lihamestari vetäisi sirkkelillään jäisenä 4 palaan. Kyllä tekevät kun pyytää. Paras alennusmyyntikinkkuvinkki!

Ja mitä kinkunpaistoharjoituksiin tulee, kai tässä enää mitään harjoittelemista oliskaan, kun siinä leiviuunis vaan olis se lämpötilansäädinnipukka.



lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulupaloja ja se kuusi


En myönnä, että söin liikaa. Söin juuri sopivasti. Ja nautin jokaisesta suupalasta, paitsi isäni perinteisestä ja perinteisesti maailman parhaasta roseepippuri-graavilohesta, joka tänä vuonna oli lipsahtanut suolaisen puolelle. Tekevälle sattuu, älä suutu, iskä.

Kävelin tänä vuonna taas valmiisiin pöytiin. Aattoa vietin vanhempieni luona, ensin syöden ja sitten pukin ja lahjojen parissa. 
Ensin oli tietysti aamupuuro ja aamusauna kotona, sitten pieni (toista sataa km) lenkki Kauhavan hautausmaan ja Kortesjärven Iso-Mumman kautta lasteni mummolaan, jonne siis meiltä ehkä 1km. Onneksi, on helppo heittää lahjat ja väsyneet lapset autoon illalla ja mennä omaan sänkyyn nukkumaan.

Joulunvietosta puuttui tänä vuonna Porvoon Nikoveli perheineen, mutta kansainvälisyyttä toi turkkilainen vaihto-oppilas Meri ja tekopoikamme Ulises (Mexico).

Ja meidän niin ihana ja perinteinen Joulupukkimme, joka saapuu jokainen vuosi pettämättömästi. Tuli jopa silloin kun meillä kenelläkään ei ollut vielä lapsia,


Joulupukki jaksaa laulaa ja leikkiä.


Viime vuonna Joulupukille soitettiin vielä kanteletta. Tänä vuonna esiintyi hanuristi. (terveisiä teille hihittelijät)


Kun se joulu on kerran vuodessa niin miksi en kahta päivää nauttisi perinteistä. Vanhoista ja omista keksityistä. Paljon kalaa, mutta myös kinkkua laatikoita, rosollia. Kyllä. Ensi jouluna samalla menulla.


Omaan kotiin joulua tuovat ne omat jouluperinteet. Joista valitettavasti yksi on, vuosi toisensa jälkeen, että aatonvastaisena yönä valvon vähintään kolmeen rustaten pakettikortteja ja paketoiden. Tämän voisin vaihtaa johonkin järkevämpään käytösmalliin, toistaiseksi en ole onnistunut.

Toinen on meidän alakerran vessanovi, joka koristeellaan joulukortein. Se on oikeasti hyvä paikka.



Ja sitten on tietenkin joulukuusi. Hyvin tärkeä. Välillä kauniimpi, joskus ei. Koristeet ovat rakkaat Bangladeshista tuodut narupallot ja tähdet, huopakoristeilla ryyditettynä. Yläkerrassa on sitten metrinen tekokuusi, jonka lapset saavat koristella aivan Bling Bling.



Ja kaikista suurin joulunihme oli lopultakin se, että joulu oli ja tuli vaikka maa oli musta ja lähes koko joulunpyhät satoi vettä taukoamatta. So what. Joulumieli löytyy sydämestä.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulumieltä kaikille!


Erinomaisen Maukasta ja Rauhallista Joulua jokaiselle!
t. Kaikki äitini reseptit- Nanna ja perhe

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukuusi ja joulukuusi


Ihan vaan viihdyttääkseni teidän joulupuuhianne (ja pakoillakseni omiani) kaivoin facebookin arkistoista tämän kuvan, jossa kuuset vuosilta 2010 ja 2011.

2011 kuusi on jo viides samalta myyjältä, cittarin pihalta. Superkauniita tuoksuvia kotimaisia kuusia. Olen hyvin kuusiuskollinen. Varsinkin kun myyjät ovat samaan hintaan heittäneet kuusen aina kotipihaan asti.

Sitten 2010 tapahtui jotain. Oliko niin, että minä en ollut kerinnyt raskautetussa tilanteessani kuusenostopuuhiin ja vissiin aatonaattona lähetin Iso-Hoon asialle tarkoin ohjein; kotimainen, kapea jne. Ja sieltä cittarin pihasta tietysti. Muistaakseni silloin oli aivan tulipalopakkaset, olisko se syynä vai kuusien jättimenekki, mutta myyjäni eivät olleet paikalla. Ja sitten kävi ilmi, ettei kukaan muukaan myyjä...

Yksi löytyi jostakin. Muistaakseni tuo kuusi maksoi 35 euroa ja sain melkein keskenmenon kun se kannettiin sisään. Ja tuolla havumäärällä, se ei todellakaan levittänyt edes kuusentuoksua.

Tätä kuvaa on niin terveellistä katsella joka joulun alla. Ellei kuvaa olisi todisteena, varmaan mieli pistäisi puolet oksia lisää ja siltikin muistelisin kauhulla.

Nykyään homma hoituu niin, että kuusi- sellainen maailman kaunein- vain ilmestyy autokatoksen nurkkaan. Näin tapahtui viime vuonna ja taas tänäkin vuonna. Lasku tulee tekstarina. Asialla sama cittarin pihalla kuusia myyvä perhe, joka lupasi huolehtia, että mulle ei koskaan enää käy kuten vuonna 2010.

Siinä vasta hyvän mielen palvelu. Kiitos!

Ja koska saaristolaisleivät ovat nyt poissa uunista, menen nukkumaan.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Poron pökäleet


Välillä on aivan hauskaa vertailla eri maiden joulukulttuureita omaamme. Vaikkapa rapakon takaista. Jos otetaan asia aivan joulupukki- näkökulmasta, niin onhan se nyt hiukan kummallista, että Joulupukki tulee alas savupiipusta aaton ja joulupäivän välisenä yönä, jakaa lahjat kenenkään näkemättä ja huutelee kurvaillessaan taivaalla rekiporoineen(hei kuka nyt tuollaista uskoo?) "Ho, ho, ho!" (erityisesti tämä äännähtely saa epäilemään jopa ameriikan pukin älykkyysosamäärää).

Niin ja ne porot, tosiaan. Ne tuntuvat näyttelevän jotenkin erityisen suurta osaa siellä koko joulupukkijutussa. Vaikka meillä pukki tuo porollaan (yleensä yksi riittää) lahjat, tottakai, mustan joulun sattuessa hyväksymme myös muut volvot ja menopelit. Porojen nimeämisen sijaan meilläpäin pistetään mieluummin petterit pataan. Eikä kenellekään tule paha mieli.

Jos nyt sattuu siellä teillä pieni jälkikasvu olemaan joulutekemisen puutteessa, tekaiskaapa näitä nopeita ja helppoja poron pökäleitä. Onnistuvat ihan ilman uunia. Meikäläisen silmiin nuo eivät nyt niin varsinaisesti poron ulosteelta näytä, mutta ymmärrettävästi valtojen fantasialändissä nämäkin menevät läpi. Lienevätkö koskaan poronpaskaa nähneet (pahoittelen vulgaaria sananvalintaa, mutta on oikeus ja kohtuus, että bloogini löytää googlaamalla"poronpaskaa", kun "fasaaninpaska" tunnetusti googletettuna ohjaa suoraan tänne)?

Kunhan aikuinen on tuossa kuumennusvaiheessa mukana, lapsikin osaa nostella lusikalla pökäleitä leivinpaperille. Näihin voi kaurahiutaleiden lisäksi upottaa myös muita murojen jämiä. Itse käytin reilut puolet Myllärin pika-kaakaokaurapuurohiutaleita. Niistä valmistettu puuro oli  nimittäin liian eksoottista meidän tenaville. Mutta nyt ei enää paketti vanhene kaapissa.





Poron pökäleet (Reindeer Droppings)
100g voita
1 dl tummaa kaakaojauhetta.
3 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl maapähkinävoita
1tl vanilliinia
7-8 dl  Myllärin Luomu kaurahiutaleita, voit osan korvata kaakaokaurapuurolla

Sulata kasarissa voi. Lisää sokeri, kaakao, maito, maapähkinävoi ja vanilliini ja kuumenna vielä kerran kiehuvaksi. Sekoita sitten kaurahiutaleet tai muut murot mukaan ja nostele leivinpaperin päälle teelusikalla sopivan kokoisia papanoita. Vie kylmään (ulos on hyvä) jähmettymään. Valmis.

Suuresti huvittunut olin myös vertaillessani pukilla pelottelua USAssa ja meillä. Perinteisestihän meillä tuhmille lapsille on kaksi tulevaisuudennäkymää, joko jäävät ilman lahjoja tai äärimmäistapauksessa pukki tuo RISUJA!

Ameriikassa kaikki on toisin. Miten teillä uppoaisi seuraava:


Joulupukki tuomiset voi satumaiset laittaa, 
Saatat joskus Petterinkin terveiset sä maistaa.
Jos et ennen joulua ole kiltti ja huutamasta lakkaa
Joulupukki tuoda voi pelkkää poronkakkaa!

Että reseptikin nyt on sitten uhkauksen toteutukseen.
Ho, HO, HO!


Resepti mukana Myllärin Luomun Suomen inspiroivin leipoja- haasteessa. Kaurahiutaleet lahjoitti Myllärin Luomu.



tiistai 17. joulukuuta 2013

Samppanjaa ennen 11 a.m


Aika harvoin lähden Pohjanmaalta minnekään tilaisuuksiin, ne kun ovat yleensä pääkaupungiseudulla ja vaikka pendolino syöksähtääkin meiltä Helsinkiin vajaassa kolmessa tunnissa, merkitsee se kuitenkin aikataulujen yhteensovittamisen kanssa vähintäänkin 8 tunnin matkaamista. Ja tähän on harvoin varaa; kuten tiedätte aika on ja junaliputkin on!

Mutta ihan alkukuisen merkkipäiväni kunniaksi ajattelin tehdä jotain itselleni hemmottelevaa.( Semmoinen minä olen, ajattelen joskus itseänikin!)Vastasin siis myönteisesti Fiskars/Hackman/ Iittalan brunssikutsuun, jonka he esittivät blogeille, joiden kanssa tehneet yhteistyötä tänä vuonna. Olet ehkä katsonutkin mun hirveän (tosi huono sanavalinta, jopa murteella) erittäin kansainvälisen videon.



Ihanempaa aamupäivää en olisi itselleni voinut antaa. Paikkana ihana Pastis (suursuositus kaikille Helsingistä ruokapaikkaa etsiville ja on siis ihan keskustassa, vaikka vähän piilossa) ja isäntänä bistron puolesta yksi omistajista, sommelier Samuil Angelov. 

Nyt on sitten joulupukinlista pidentynyt. Samuil esitteli meille Essence plus viinilasisarjan, jossa sekä iso, huima 65 cl ja pienempi, sekin yli 40cl lasi. Essencen jalalla, mutta suuaukkoa paranneltu viiniystävällisemmäksi, hiukan tulppaanimaiseksi. Oletko muuten kokeillut koskaan kuinka joustava Essence lasi on? Pistä kätesi lasin suuaukon päälle, paina pehmeästi ja pyörittele kättäsi, se tosiaankin joustaa. Siinä siis salaisuus kuinka minäkin olen pystynyt pitämään omat Essenceni ehjinä. 

Mutta näihin uusiin laseihin rakastuin. Samoin kun Samuilin avarakatseiseen viinifilosofiaan. Rikotaan vanha käsitys puna- ja valkoviinilaseista erikseen. Tervetuloa yksinkertaisuus ja viinin luonteen huomioiva ajattelu. Sama viini maistuu erilaiselta eri lasista, mutta nyt ei puhuta siitä, että eri rypäleet vaatisivat eri tyyppisen lasin. Vaan viinin ominaisuuksien korostamisesta lasista riippuen. Kun haluat nauttia vaikkapa chablista sen mineraalisuus korostuu pienemmästä lasista, samoin voit leikitellä punaviinin kanssa, halutessasi korostaa sen hapokkuutta tarjoa sekin pienestä lasista. Isommasta se  maistuu paljon leveämmältä, runsaammalta ja pehmeämmältäkin.

Hauskassa viinimaistiaisissa joimme siis samaa viiniä 2 eri lasista ja vielä suoraan pullosta(kaadettuna, huom), että lopuksi dekantoituna. 4 eri viiniä, sanonpa vaan!

Essence plus sarjassa on nyt myös (haluun-haluun) magnum-vetoinen dekanteri, joka on muotoiltu optimaalista ilmaantumista ja kaatoakin ajatellen todella kivasti. Tämä taikakaluhan multa puuttuu yllättäen kokonaan, lohduttavaa oli kyllä kuulla, että viinin voi dekantoida vaikka vesikannuun, mutta varsinkin nuorille viineille se kannattaa todellakin aina tehdä. Helppo tapa nostaa 10€ viini seuraavalle tasolle.

Samuilin vapauttava viinifilosofia vapautti myös murehtimasta ravintoloiden viinipaketeista. Hei, jos menet syömään, alkuun lasi samppanjaa ja sitten tilaat pullon ihanaa, haluamaasi viiniä, ja tilaat ruuat. Chances are, että sulla on ihana ilta ihanan ruuan ja juoman seurassa, ja hyvässä seurassa, vaikka sitä  toisen pääruuan viiniä ei nyt oliskaan erikseen valittu lautasella olevaa sitruunanpalaa ajatellen. Ei se nyt ihan noin sanonut, mutta näin mä sen ymmärsin, kun halusin.

Tieto lisää tuskaa ja markkinointi tarpeita. Ihana oli tavata tuttuja blogaaneita ja tutustua taas muutamaan uuteen, Punavuori Gourmetin Anikoon ja Hiidenuhmaan. Juttu lensi, nauru raikui ja tilaisuuden kesto piteni ilmoitetusta lähes pari tuntia.

Itse brunssi oli toteutettu ihanan bistromaiseen tyyliin. Löytyi Lintsin kuuluisaa pateeta ja punasipulihilloketta...



valikoima salameja ja kinkkuja...


juustoa,


hapokkuutta,


 jumalaista skagen-perunasalaattia, tuoreita croissantteja.


Lämmin osio tarjoiltiin pöytään; tuoretta briossia, uppomunaa...




jälkkäriksi vaniljavaahtoa ja vadelmaa...



Voiko ihmistä enempää hemmotella? Ai niin ja tosiaan se samppanjalasi, täynnä jaloa juomaa ojennettiin käteen heti saapuessa, piirun paarun ennen kello yhtätoista.

Kiitos Pastis, Samuil ja kaiken takana tietysti Fiskars. Ilo oli varmasti minun puolellani.

Googlekin varmaan löytää tänne hakusanalla ihana. Sen verran monipuolisesti tuli käytettyä taas suomen kielen adjektiiveja.

 Maistitestissä Shelter Hans-Bert Espe Und Silke Wolf Spätburgunder 2011 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Tähtikakku


Meidän kadulla vietti ristiäisiään eilen pikkuisen suloinen Jane Susette. Koska olen ilmeisesti katumme virallinen ristiäiskakun leipoja sain toteuttaa pinsellalle äitinsä visoiman yksinkertaisen tyylikkään ristiäiskakun.

Vaahtokarkkikuorrutteen alta löytyy 7-munan  kakku, jossa täytteenä vadelma-vaniljamousse sekä valkosuklaamousse.


Tervetuloa meidän kadulle, Jane!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Olipa kerran ihana ulkofilee


Sen hartain toive oli päätyä juhlallisesti lautaselle ravintolassa, jossa juuri se kaikkien annosten joukosta oli valittu juhlistamaan erityistä hetkeä.


Siksi se ensin leikattiin pihveiksi. Se suolattiin ja pippuroitiin. Sen kimmoisat pinnat suljettiin tulikuumalla parilapannulla. Se sai ylleen tapenade-leipä-yrttitahnan ja siirtyi hetkeksi uuniin, jossa ankanrasvassa paistetut perunat, palsternakat ja juurisellerit odottivat. Pihvien saavuttaessa täydellisen kypsyyden ja levähtäessään vielä hetken, kokki viimeisteli hapokkaan sipuli-tomaattichutneyn, joka toimitti mehevälle pihville kastikkeen virkaa.

Ja sitten se oli valmis. Kaikessa yksinkertaisuudessaan komeudessaan.




Tapenade-kuorrutettu naudan ulkofileepihvi
Tomaatti-sipulichutney
Perunaa, palsternakkaa ja juuripersiljaa ankanrasvassa

Tapenade-kuorrutettu naudan ulkofileepihvi
6:lle

1 kg Atrian Kulinaari Pihvinaudan Ulkofilee
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen 
n. 5dl Tapenade-kuorrutetta

Ota liha ajoissa huoneenlämpöön. Siisti filee poistamalla kalvot ja leikkaa se poikkisyin 6:ksi pihviksi. Suolaa ja pippuroi, sekä öljyä pihvit ja paista kuumalla parilapannulla pinnat kiinni ja kaunis väri pintaan. Levitä paksuhkosti kuorrutetta pintaan, aseta pihvit uunivuokaan ja gratinoi 225 asteessa ylätasossa nopeasti (1-min), jotta pihvi säilyy mehevän mediumina.

Tapenade-kuorrute

Tapenade
200g kivettömiä kalamata oliiveja
3-4 rkl neitsytoliiviöljyä
2 rkl kapriksia
2 tl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
hiukan tuoretta timjamia
hiukan mustapippuria myllystä
2 siivua maalaisleipää
100g parmesania 
1dl silputtua basilikaa

Kaikki ainekset kulhoon ja survo paksuksi tahnaksi pamixilla  tai käyttäen tehosekoitinta. Maistele ja lisää öljyä tai sitruunaa maun mukaan. 

Tomaatti-sipulichutney

2 rasiaa miniluumutomaatteja
2 punasipulia
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa, pippuria, sokeria
1 dl basilikaa silputtuna
2 rkl oliiviöljyä

Kuumenna äljy kasarissa tai paistinpannulla. Lisää silputtu punasipuli ja 4 osaan pienityt tomaatit. Hauduttele pehmeäksi - miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi etikka ja mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Viimeistele sekoittamalla mukaan basilikasilppu.

Perunaa, palsternakkaa ja juuripersiljaa ankanrasvassa

6 perunaa
2 juuripersiljaa
2 palsternakkaa
2 dl ankanrasvaa
suolaa
pippuria
timjamia
3 valkosipulinkynttä

Kuori ja pilko jauhoiset perunat 4 osaan. Keitä ne lähes kypsiksi suolatussa vedessä. Laita perunat uunivuokaan yhdessä muiden kuorittujen ja pienemmäksi pilkottujen  juuresten kanssa. Kaada päälle kuumennettu ankanrasva, sekoita, suolaa ja pippuroi. Paista 180 asteessa 30 minuuttia. Lisää sitten muutama timjaminoksa ja kuoritut puolitetu valkosipulinkynnet ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.

Nosta tapenade-kuorrutteella hunnutettu pihvi  kuumalle lautaselle. Asettele viereen annos ankanrasvan rapeuttamia juureksia. Viimeistele annos valuttamalla chutney lautasen poikki ja osaksi pihvin päälle.

Asiakas kiittää. Niin kotiravintolassa kuin oikeassakin.


Resepti osallistuu Atrian Kulinaari Juhlahumua- haasteeseen ja toteutuksessa käytetty 1 kg ulkofile on saatu Atrialta. 

torstai 12. joulukuuta 2013

Kolmen kaalin nakkiborssi


Kyssäkaali, hapankaali, lehtikaali ja Kulinaari. Tämähän ryöpsähtää suorastaan runolliseksi. Kulinaari on siis Atrian lihaisa nakki, josta piti kehittää Arjen Herkkuja- teemalla sopiva ruoka. Elikkä kilpailuresepti.

Ai että mun tihkaisi. Nakki napsahti kyllä suuhun hyvinkin maukkaana ihan kylmiltään, enkä tuota muutenkaan pahalla silmällä katso mitä tulee arkiklassikoihin, nakkikeittoon ja - kastikkeeseen. Mutta jotenkin pääni on vain niin suppea, että sinne ei meinaa millään mahtua mitään kovin eksoottista ja uutta nakista. Nakin kavereita ovat peruna, sinappi, ehkä kotimaiset juurekset.




Ja ihan työpaikkalounasravintolan listallekin pitäisi sopia. 
Lähdin tuunailemaan vanhaa kunnon borssikeittoa nakkiystävälliseen suuntaan lisäämällä kasvisrepertuaaria, hapankaalta ja muodikasta ja extraterveellistä lehtikaalta. On siellä edelleen se punajuurikin.

Oi, että sopan keitin!



Kolmen kaalin nakkiborssi
8:lle
2 pakettia Atria Kulinaari A lk:n Herkkunakkia
3 punajuurta
2 porkkanaa
1/2 kyssäkaali
1 juuripersilja
1 palsternakka
1 sipuli
400g hapankaalta
3 lehtikaalen lehteä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hunajaa
2 kasvisliemikuutiota
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa 
mustapippuria
voita
vettä

tarjoiluun smetanaa

Kuori  kaikki juurekset ja paloittele ne ronskinkokoisiksi tikuiksi (koska en löytänyt julienne-leikkuriani, mutta äiti, se on aivan varmasti tallessa, vain jossakin väärässä paikassa). Kuori ja silppua sipuli. Sulata isolla paistinpannulla pari ruokalusikallista voita ja freesaile kasviksia siinä niin, että ne hiukan pehmenevät. Lisää tomaattipyre ja hunaja.

Kaada kasvikset isoon kattilaan ja kaada päälle noin pari litraa vettä sekä kasvisliemikuutiot. Kiehauta ja keittele sitten hiljalleen kasvikset pehmeiksi, n. 10 minuuttia.

Paloittele nakit ja ruskista pannulla.

Lisää keittoon hapankaali ja ruodittu sekä suikaloitu lehtikaali. Lisää punaviinietikka ja nakit. Kuumenna kiehuvaksi, ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tarjoile smetananokareen ja ruisleivän kera.

Kaalinen nakkiborssi hyödyntää hienosti kauden vihannekset ja juurekset. Se maistuu niin kotipöydässä kuin työpaikkalounaana ja isossa kattilassa teet siitä oivaa kökkäruokaa. Kökkä taas ei ole mitään kökköä vaan talkoot pohjanmaaksi.

Oi että sopan keitin!




Yhteistyössä Atria Kulinaari. 

tiistai 10. joulukuuta 2013

Hra Heksagoni ja rouva Pentagoni.... (eli jalkapallokakku)


 ...ne yhteen soppii! 

Niinpä. NIINPÄ sitä luulisi, koska tästä mustien viisikulmioiden ja valkoisten  kuusikulmioiden liitosta muodostuu tuo miljoonien intohimon kohde, nimittäin jalkapallo.

Kun lupaudut tekemään  naapurin 7v. syntymäpäiville jalkapallokakun itsenäisyyspäiväksi ja tekoajankohdaksi valikoituu aamuyön pikkutunnit* , saattaapi tuntua, että ne kuviot eivät aivan niin noin tuosta vain loksahda paikoilleen. Sillä sitä ne eivät tee. Jotenkin urakasta kuitenkin selvittiin, ei vähäisimpänä apuna Leipurin Putiikista löytämäni viisikulmio-muotti. Muotin sivut olivat 4,5 cm ja se taas tarkoitti (älkää kysykö mistä tämän tiedän...) että pallokakun halkaisijan tulee olla 25cm, että kuvio toistuisi oikeanlaisena.


Minulla on Ikeasta ostettu pyöreäpohjainen kakkukulho (iso, olisko 5l ainakin) Ja mittailin sitä, että jos teen siihen 5 munan kakkupohjan, se nousee aikalailla 25cm halkaisijan kohtaan. Ja näin suurin piirtein kävikin. Ei tässä nyt koko ajan viivaimen kanssa hääritty (mietin nyt, olisiko kuitenkin pitänyt?).

Tuon puolipallon kakkupohjan sitten kostutin ja täytin yksinkertaisesti toivomusten mukaan kermalla ja banaanilla (ja kinuskilla, oma lisäys). Täytetyn kakun vuorasin kauttaaltaan vaahdotetulla voilla, jotta kuorrutteen olisi mukava asettua paikoilleen kauniisti, eikä kakku falskaa. Koska sokerikuorrutteet ja tässä käyttämäni vaahtokarkkimassa ovat todella makeita, on aivan turha alkaa tehdä mitään voin ja sokerin sisältävää kreemiä, voin suola itseasiassa antaa sopivasti vastapainoa päällysteen makeudelle. Ja tämä on hra Leipurin Putiikin vinkki.


Kakku siis päällystettiin kauttaaltaan valkoiseksi kaulitulla vaahtokarkkikuorrutteella, ja siloiteltiin nätisti. Ohueksi kaulitusta  mustasta kuorrutteesta otin  muotilla viisikulmioita ja aloin liimailla niitä paikoilleen. Ja tyydyn vaan sanomaan, että oikean paikan löytäminen ei ole aivan niin yksinkertaista miltä se kuulostaa. Lopuksi viimeistelin kuusikulmioiden avonaiset sivut mustalla lakritsinauhalla, joka sekin on, piru vie, kippuraista tavaraa. Ja juuri kun suoraa tarvittiin.

Lopputulos oli kuitenkin kelpo mielestäni, vaikka hiukan hikeä ja kyynelitä vieritettiinkin. Eikä tämä nyt lopulta mitään rakettitiedettä ole, joten ehkä sinä onnistut paremmin, rohkeasti vaan. Tästä kakusta tykkää varmaan suurempikin sälli!

*Mistä moinen kakunteolle otollinen ajankohta? No, koska koko itsenäisyyspäivän aatto meni kokkaillessa ratsastusseuran pikkujouluun edellisvuoden malliin (tänä vuonna 42h ja karaokeisäntä) Ja sitten oli itse ne pikkujoulut, ja sitten piti tietysti pitkin iltaa tiskatakkin ja siivota keittiötä paikan päällä. Ja oli niin hauskaa, lauloimme ja tanssimme niin, että haalin katto oli varmaan metrin ilmassa. Eihän sieltä sitten kotiin malttanut lähteä ennenaikojaan, lopputiskien jälkeen taksilla kotiin, NaapurinUllan kellon mukaan kuulemma tasan kello kaksi. Ja sitten aloin leipoa. Olin ehkä pikkuisen väsynyt. Ehkä jopa pikkuisen huppelissa. Onneksi uunijuoppouden käsitettä ei tunneta...

lauantai 7. joulukuuta 2013

Yösyöntiä


Onneksi se ei ole mun säännöllinen harrastus. Mutta joskus, ihan joskus vaan, tulee kauhea himo jääkaapille öiseen aikaan, kun muistaa, että siellä on jotakin tiettyä.

Kesken Tuntematonta sotilasta kipaisin jääkaapille, repäisin auki nakkipaketin, voitelin näkkärin voilla ja puserrin sinappivanan keskelle.

Ja lavastin kuvan kun tajusin, että haluan jakaa tämän hetken. Mutta vain yhden ainokaisen kuvan.

Atrian Kulinaari nakkipaketti (2kpl) oli jääkaapissani, kuin myös 1 kg Atria Kulinaari ulkofile (jota en sentään alkanut keskellä yötä paistelemaan), koska joulukinkunhimossani vastasin Jees Atrian ruokabloggareille suuntaamien Arjen nautintoja ja Juhlahumua - haasteisiin. Haasteissa kyseisistä tuotteista valmistetaan teemaan sopiva annos. Kummastakin kategoriasta valitaan voittaja-annos, joka palkitaan joulukinkulla, kaikilla Atrian joululaatikoilla, sekä Riddersheim Gourmet -valikoimalla. Lisäksi Juhlahumua annos pääsee toteutukseen Ravintola Graniittilinnan listalle ja nakkiruoka ravintola Palmion. 

Ja jokainen osallistuvasta 15 bloggarista saa joulukinkun. Pitäkää lukijat silmat auki tällä viikolla blogeissa esiintyvien reseptien varalta, aikaa toteutukseen on vain Lucianpäivään saakka. Ja parasta kaikesta, teidän ei tarvitse äänestää missään, otatte  vaan parhaat reseptit toteutukseen jos inspis iskee.

Ai niin, ja pitäkää mulle peukkuja!



Yhteistyössä Atrian kanssa. Atria toimitti käyttööni veloituksetta 2 kpl nakkipaketteja ja 1 kg ulkofilettä haasteita varten. Joulukinkku saapuneen lähempänä aattoa.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jonkin sortin nuudelisoppaa

 
Ei hajuakaan ollaanko Pohjois-Vietnamissa, Keski-Laosissa vai Samuraiden teltalla, mutta kai tämä keitto jonnekin Aasian suuntaan suhaa, autenttisuudesta viis. Nyt ei keitelty luista herkullista lientä, eikä sitä löytynyt pakkasestakaan, joten fondit apuun ja pikaherkun tekoon. Nigella ehti jo ennen minua tämän pikakeiton tekoon, mutta eihän mulla tietenkään ollut kaapissa aivan samoja aineita. Koska eihän mulla oo sitä Nigellan kaappiakaan, sitä Pantry'ä, mutta Campasimpukallapa on.
 
 
Jääkaapissa oli sopivasti parin sadan gramman ulkofileepala ja lehtikaalta, nehän kiljui sieltä nuudelikeittoon pääsyä, joten armahdin ne. Kieltämättä keitto kevensi ja lämmitti ihanasti, oikein odotin pääseväni syömään sitä seuraavanakin päivänä.
 
Chilihärkä ja nuudelikeitto
3:lle
keittoon
100g riisinuudeleita
100g lehtikaalta
reilusti korianteria
 
liemeen
1l kanalientä (fondista
2 rkl soijakastiketta
parin sentin pala inkivääriä kuorittuna ja pilkottuna
1 punainen chili
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
 
ulkofilee
200g ulkofileepala
3 tl soijaa
 1/2 tl kanelia
 1cm pätkä inkivääriä kuorittuna ja pilkottuna
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
 
Sekoita lihan marinadiainekset kulhossa ja pistä fileenpala sekaan marinoitumaan vähintään puoleksi tunniksi.
 
Laita liemiainekset tulelle, kiehauta ja jätä sitten hiljakseen porisemaan kansi päällä.
 
Valmista noodelit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta lävikössä ja huuhtele kylmällä vedellä kun valmiit. 
 
Lämmitä pinnoitettu pannu tosi kuumaksi ja paista fileen pinnat kiinni joka puolelta. Sen jälkeen käännä lämpö miedommalla ja paista molemmin puolin vielä pari minuuttia, ota sitten leikkuulaudalle vetäytymään.
 
Kiehauta liemi uudestaan. Lisää pienitty ja ruodittu lehtikaali sekä nuudelit. Annostele kulhoon. Leikkaa filee poikkisyin mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja aseta kullekin syöjälle keiton päälle lihasiivut ja viimeistele reilulla määrällä korianteria.
 
Voisit äiti tehdä tätä iskälle joskus!
 
 
 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Maailman kaunein menu


Ainakaan koskaan ei minun laatimani menukokonaisuus ole ollut näin hienosti esillä, kehyksissä vielä ja oikein paspatuurin kera. Isona tauluna. Sanokaa minua lapselliseksi, mutta jotenkin en onnistu kuin huokailemaan kun katson tuota Susan Seppälän menustani virittämää taulua. Että parin päivän kokkausurakka valmisteluineen päivineen on noin kauniisti tiivistetty yhteen kuvaan. Sopivan rosoisena, liitutahraisen rönsyilevänä mutta kuitenkin rytmikkäänä.

Ja mitenkä tuo taulu sai sisältönsä? BSTR Luova Konttori piti asiakkailleen 5v. synttärit ja uusien hienojen toimitilojensa tuparit. Oli VIP-passia, punaista mattoa, DJ:tä, valokuvaajaa ja tietenkin hyvää ruokaa. Tämä aasinsilta saattaa tulla teille yllätyksenä, mutta tässä vaiheessa minä astuin kuvaan mukaan. Yksi BSTR omistajista on nimittäin naapurini ja vielä synnyinpitäjästäni, ja ilmeisen vakuuttunut ruuanlaittotaidoistani. Tai ei ainakaan uskalla muuta olla.



Piti siis saada 150 hengelle näppärää sormisyötävää. Menun tuli pohjautua BSTR asiakkaiden raaka-aineisiin. Paikalle oli hankittava myös astiat, pöytäliinat, valittava viinit ja saatava paikalle tarjoiluapua.

Että apua! Jossain vaiheessa edeltävänä yönä ristin käteni ja ajattelin, että no, huomenna kello kuuteen mennessä kaikki on ohi, syteen tai saveen. (Moinen ajattelutapa erottaa minut ehkä perustavalla tavalla oikeasta catering-palvelusta...)



Tarjoilupöytä sai verhokseen "buffaliinoituksena", jos tiedätte mitä se tarkoittaa (liinat kauttaaltaan maahan asti), mustat lakanat liinat ja pöytä koristeltiin pikku timantein ja kultapaljetein, tuikuin sekä takareunan tyylikkäällä jouluvalosarjalla, tilaisuuden aikana tila oli nimittäin hämyisen tunnelmainen.  Kuvassa vielä valot päällä.

Tarjoilun piti olla tyylikästä, tietenkin herkullista, mutta siinä sai olla ihmisen (c'est moi?) käsityön leima. Tämä tarkoittaa hienosti sanottuna sitä, että esim. lohileivät olivat todellakin kaukana yhdellä muotilla otetuista, uniikkikappaleita toisin sanoen. Mutta maku oli yksi illan tähdistä. Resepti-idea on alunperin Safkaa-kirjasta ja moneen kertaan perhejuhlissa jo testattu. Pirjon Pakarilta löytyi mainio makeahko limppu, Puolukka-kaurakas, joka toimitti alusleivän virkaa, sitten reilusti piparjuuritahnalla maustettua voita, kylmäsavulohta ja kaiken kruununa siivu garia eli pikkelöityä inkivääriä. Leipäsen ulkonäköön antoi haasteen se, että minun oli siivutettava pienet limput käsin, enkä halunnut kauheasti hukata maukasta kuorta, joten leikkasin vain viipaleet suurin piirtein yhtä suuriin palasiin. Josta seurasi, että muodoltaan ne olivat hyvinkin erilaisia.



Kaksi asiaa hankin valmiina, tässä toinen eli juureslastut. Menuussä piti olla alunperin vain lehtikaalisipsejä, mutta kävikin niin, että juhlat osuivat juuri viimeiselle kotimaisen lehtikaalin saatavuusviikolle...lehtikaalta piti saada, mutta hirvet olivat ehtineet ensin. Yllätyksekseni  löysin  Cittarista 5 pussia ja ostin ne ja valmistin sipsit, mutta riittävyyden taatakseni hankin noita juuressipsejä myös. Rahkeet eivät enää riittäneet itsevalmistettuihin viime tipassa. Värikäs juuresputous näytti aika kauniilta lehtikaalisipseineen tarjoilualustalla, jotka ovat muuten kaikille tarjottaville Värimiesten suuria, lähes mustia ja epämääräisen metallinhohtoisia lattialaattoja. 



Kuvalaatu on paikoitellen hiukan heikko, kun kävin äkkiä ennen vieraita napsaisemassa kuvia. Ilmajoen Makkaramestarien jumalainen ilmakuivattu Chorizo sai  suhahtaa minifrittatoihin, jotka valmistin minimuffinivuuassa. Munia (hirveesti munia!),Kuusamon Savupaimenpoika-juustoa ja chorizoa. Tosi simppeli valmistaa. (Note to self: seuraavan kerran kun haluat valmistaa 200 minifrittataa, hanki edes toinen muffinipelti...)  Näistä tykättiin myös kovasti.



Ilmajoen Makkaramestareilta onnistuin saamaan myös ihanaa ilmakuivattua kassleria, joka menee kaikki yleensä ravintoloille. Sehän ei kaverikseen tarvinnut kuin melonikuution. Kuutioidut melonit ja oliivit toimitti Fresh Servant.

Pakko laittaa kuva tuosta kasslerista, se oli niin kaunistakin!Ylistetty olkoon lähituottajat!



Jukolan Juusto avaa kohta kotimaisen Cheddarjuustolan, Cheddaria ei vielä saatu, mutta sen sijaan Emmental Premiumia. Senkin laitoin tikunnokkaan. Kaveriksensa valmistin ihan noista lähiomenapuiden hedelmistä keittelemästäni soseesta omena-membrilloa, joka siis oikeastaan valmistetaan kvitteneistä. Silloin tietenkin omena-etuliite jää pois tuosta Espanjan lahjasta juustotarjottimille.



Ja tietenkin tarjolla oli myös tapenadea ja Pirjon Pakarin huikeaa tomaattikakkoa. Reikäleivän työstö palasiksi oli taas haastavaa, mutta tulipa sitä haluttua särmää...



Juomiksi vissyn lisäksi olin valinnut noutopöytään sattumalta mainiosti sopineet viinit, joiden hienot etiketit olivat vielä lisäbonusta.



 Kahvihuoneessa (joka ei kuitenkaan ollut konttorin "kahvihuone") oli katettu sitten kahvit ja teet. Tarjolla kahta makeaa, Ojalan Pakarin minibebejä (toinen valmistuote) ja Chili -kanelibrownieseja.




Voin rehellisesti sanoa, että minulla kävi mieletön tuuri kun hommasin Sedusta kaksi loppusuoralla olevaa kokkipoikaa kokiksi valmistuvaa nuorta miestä avukseni juhlapaikalle. Minä kun vääntelin tavaroita vadeille, pojat purkivat astiat, kattoivat, asiakkaiden tullessa hoitivat kahvinkeiton, viinien kaatelun, astioiden keruun, astioiden lisäykset, taisivat muutaman viinilasin tiskatakin. Aatulla ja Artulla mieletön asenne, työhön tarvittava silmä ja innostus. Puolta sanaa ei tarvinnut sanoa, kun asiat  jo hoituivat. Myös asiakaspuolella kohteliaasti, avoimesti, ystävällisesti ja ryhdikkäästi. Aikamoisen kultakimpaleen saa, joka nämä pojat joskus ravintolaansa töihin nappaa (luultavasti myös kelpo aviomiehiä/vävyehdokkaita...). En yhtään ihmetellyt kun A:t kertoivat, että olivat hommanneet itselleen paikat kohta alkavaan viimeiseen harjoittelujaksoon sellaisista erinomaisita ravintoloista kuin Seinäjoen Juurella ja Rauman Goto. Kiitos Aatu ja Arttu. Ja menestystä tulevaisuudessa!



Neljän tunnin juhlat päättyivät aikanaan, kuten edeltävänä yönä uumoilinkin. Vaikka paljon sanottu, olin lopulta tyytyväinen omasta puolestani ihan kaikkeen (paitsi nyt ehkä  siihen omaan pohjalaiseen suuruudenhulluuteen, minkä ansiosta tähänkin tuli suostuttua). Varsinkin Menutauluun. Mutta kivalle porukalle oli myös kiva laittaa juhlia!

Harmi vaan, että  BSTR Luova Konttorin sydän, Johnny Booster ei päässyt paikalle, enkä näin ollen päässyt kättelemään, saati yhteiskuvaan elävän legendan kanssa. Onneksi Johnnyn kehystetty kuva antoi edes osviittaa miehen karismasta.



Keep up the excellent work, BSTR!

(Vaikka tässä nyt onkin lueteltu paljon erilaisia yrityksiä, niin en ole saanut asian tiimoilta mitään sponsorointia, jottas tiedätte.)