JÄTTIMÄINEN KANELIKIERRE

Mitäs teillä leivottiin viikonloppuna? Tiedän, että aika moni innostui  maailman mehevimmistä mokkapaloista, kiitos kaikista viesteistä eri kanavissa. Kiva tietää, että innostin jopa enskertalaisia hommaan.

Leipominenhan on yleensä terapeuttista. Paitsi silloin kuin niin sanotusti piparit palaa, sitäkin sattuu aina välillä. Useimmiten silloinkin siitä seura vaan ohimenevä harmitus ja ehkä runsasta käryä, muttei mitään, mitä ei uusintaotolla pystyisi korjaamaan. Leivonta selvästi kasvattaa siis luontoa.

Ihana on upottaa kädet taikinaan ja tuntea kuinka sitko pikku hiljaa muodostuu ja taikinan rakenne muuttuu pehmeän kimmoisaksi.  Ihana on mittailla aineksia vatkauskulhoon ja vielä ihanampaa rapsia kulho kaiken päätteeksi.

Mulla olisi muutama leivontajuttu tuossa odottamassa toteutusta (pääsiäismuffinit Maitotytön kanssa, pupukakku, ihanan kuuloinen italialainen leipä, sämpyläreseptin tuunausta, karjalanpiirakat vielä kun tarkenee lämmittää uunin, vadelma-vaniljaviinerin kokeilu, punaherukkasacher ja hitto soikoon, oon nyt niin innostunut noista onnistuvista mokkapaloista... ja aina voi tehdä suklaahippupikkuleipiä, aina!).

Hyvistä suunnitelmista huolimatta leivonta jäi nyt viikonloppuna väliin kun varaston siivous otti omansa. No, hyötynsä siinäkin.

Ja yksi parhaista jutuista leipomisessa on tietenkin se herkullisten leipomusten nauttiminen ja kotiin levittäytyvä huumaava tuoksu. Siitä innostuvat kaikki!

Pullan leipominen on ehdottomasti se perus ja paras juttu. Minä teen yleensä AINA korvapuusteja, koska ne vaan on, käsittämättömän parhaita. Viikko sitten oli käsissä litra päiväysvanhaa maitoa ja sitä parempaa hävikinestämis- pullanleivontainspiraatiota ei olekaan. Yritin keksiä jotakin muuta kuin korvapuusteja tällä kertaa, ja tein jättimäisen kanelikierteen. Oikein hauskaa  vaihtelua.

Tässä teille ideaa.

Mittakaavana paremman puutteessa fiskarssit

Jättimäinen kanelikierre

2, 5 dl verran pullataikina (tästä resepti 7,5 dl, samalla  vaivalla leivot vaikka korvapuusteja tai jotain muita pikkupullia vähän pakkaseenkin.
huoneenlämpöistä voita
hienoa sokeria
kanelia
mantelilastuja/raesokeria
kananmunaa voiteluun
vaaleanpunaista tomusokeria ja tilkka sitruunamehua tai vettä

Kaukitse hyvin noussut taikina n. uunipellin kokoiseksi suorakulmioksi.

Voitele reilusti voilla ja ripottele pinnalle reilusti kanelia ja sokeria ja halutessasi myös mantelilastuja (Nyt käyttöön ne komeron pohjan hävikkilastut). Leikkaa n 3- 4cm levyisiä nauhoja taikinasta. Ala rullata ensimmäistä soiroa  rullan keskustaksi ja siitä sitten aina edellisen soiron loppuessa jatka uudella, kunnes kaikki on käytetty.

Anna nousta vielä 20 min peiteltynä, voitele kananmunalla ja koristele mantelilastuilla/ raesokerilla. Paista 200 asteen uunissa n. 20 min. eli kauniin väriseksi ja kypsäksi.

Tee tomusokerista tahna lisäämällä ruokalusikalliseen nestettä tarvittava määrä tomusokeria paksuhkon mutta pursotettavan tahnan aikaansaamiseksi. Pursota.

Mulla näkyy olevan useampi pullafilosofinen juttu blogissa. Käy lukemassa näitä hyvän mielen pullajuttuja.


Pullan leipomisen tärkeydestä
Alaston leipuri
Kanelsnurret
Korvapuustia  ja muutakin pullaa
Nyhtönisu
Pulla. Ei mulla muuta

HERKKURANSKIKSET MUKULASELLERISTÄ JA DUKKAHSTA

Käsittämättömän hyviä! Dukkah- seoksessa kieriskelleet ranskikset nimittäin. Eikä mitkä tahansa ranskikset vaan mukula- eli juuriselleristä valmistetut, joissa itsessäänkin on jo ihanan pähkinäinen maku.

Meillähän tuo äkkiruma juuresmötkäle tunnetaan useimmiten valmiina lohkopalana, visusti muoviin käärittynä, vähän rumasti leikkauspinnoiltaan tummentuneena, pakkopalana jota ostamme äidin tai jonkun muun viisaan oppien mukaan sulostuttamaan keittojamme ja sinnekin kätkemme sen hyvin pieneksi pilkottuna. Onneksi olen saanut tutustua kokonaiseen juuriselleriin sittemmin. Se on aivan uskomattoman ihanaa, maanläheistä ja aromaattista esmes kokonaisena uunissa paistettuna ja voilla silattuna. Sopii paistoksiin ja pyreeksi ja raakanakin raasteeksi ja salaatteihin, keittoihin (however, tuo tummumisdilemma on olemassa, siispä palat heti pilkkomisen jälkeen kylmään, sitruunalla maustettuun veteen).

Olin vähän, että tehdäkkö vai eikö tehdä ranskiksia, sillä perunasta poikkeava tärkkelyspitoisuus saa selleriranskikset käyttäytymään eri lailla kuin peruna. Ne kyllä kypsyvät kuten peruna sisältä, täyteläisen kuohkeaksi ja pehmeäksi, mutta vähän kuin bataattikin, ei niistä ulkokuoreltaan rapeita saa. Mutta se maku, se maku, se vaan on niin herkku, että näitä ahmii aivan himona, vaikka ovatkin sellaista puolivetelää sorttia.

Ehdottomasti suosittelen. Niinkun E-H-D-O-T-T-O-M-A-S-T-I!

Reseptiin törmäsin Victoria's Table -blogissa.

Ja aika simppelihän tämä on. Selleriranskiksen pehmeää ulkokuorta on keksitty rapeuttaa dukkahilla. Jouduin korvaamaan siinä alkuperäisen hasselpähkinän saksanpähkinällä, koska en yllätyksekseni löytänytkään komerostani hasselpähkinää. 

Mä en oikein osaa muuta tässä toistella, kuin voi mikä maku! Kai te pikku hiljaa uskotte. Ja jos teillä on sama ongelma kun minulla, että normikaupastani ei pyynnöstä huolimatta saa kokonaista mukulaselleriä, niin tsekatkaa Lidl. Siellä ruukaa olla! 

Dippailuun kannattaa panostaa tällä valkosipulisella majoneesin ja jugurtin yhdistelmällä. Mahtava makuyhdistelmä kaiken kaikkiaan, tämä dippi, dukkah ja mukulaselleri (Tulihan maku mainittua?).

MUKULASELLERIRANSKALAISET  JA DUKKAH
n. 2:lle

dukkah
1 dl saksanpähkinöitä (tai hassel)
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
2 rkl kuminansiemeniä

ranet
1 mukulaselleri
2 rkl öljyä
4 rkl dukkah'a
suolaa

dippikastike
2 rkl majoneesia
1 dl maustamatonta jugurttia
1 valkosipulinkynsi
(halutessasi silppua mukaan tuoreita yrttejä)

Valmista ensin  dukkah, tuo ihana itämainen kuivadipattava seos. Paahda pähkinät ja rouhi ne morttelissa. Yhdistä muut mausteet ja rouhi nekin morttelissa ja sekoita pähkinöiden kanssa.

Kuori selleri ja leikkaa se ensin kiekoiksi ja siitä noin sormen levyisiksi soiroiksi, eli ranskiksiksi. Sekoita niihin kulhossa öljy,  ripottele suolaa ja lopuksi pyörittele ne dukkahissa (eli liää 4 rkl dukkahia kulhoon).

Levitä toisistaan irrallaan uunipellille  leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia. En alkanut käännellä välissä.

Valmista dippi sekoittamalla majoneesi jugurttiin ja puristamalla mukaan valkosipulinkynsi. Sekaan sopivat yrtitkin, mikäli sinulla sattuu olemaan. Tästähän saa ihan mahtavan vegaanisen annoksen kun korvaa vain dipin osaset lemppari-vegaanisilla tuotteilla.

Tarjoile mukulaselleriranskikset vastapaistetun kuumina dipin kera.
On ne hyviä( *maku)!

Tiesitkö muuten, että mukulasellerissä on vähemmän hiilihydraatteja ja kaloreita kuin perunassa? Siinä on runsaasti myös C- ja K-vitamiineja, tärkeitä mineraaleja, antioksidantteja ja tietenkin paljon kuitua!

HIRVIGULASSI

Mulle tulee tästä kuvasta niin lämmin ja kotoisa olo. Täydellisestä lifestyleruokamikälieneefiiliskuvasta puuttuu vaan pullo punkkua. Mutta ehkä se oliskin vähän feikkiä, meillä kun juotiin tämänkin gulassin palan painikkeeksi ihan maitoa, niinkuin aina arkena. 

Toki sakean keiton pohjasta löytyy myös punaviiniä. Löytyy paprikaa, tuoreena ja kuivamausteena, sipulia, juureksia ja ihanaa hirvenpaistia (löysin vielä pakkasesta ylivuotisen, itse sinne perkaamani jonkun sortin paistinpalan, jossa luki joku pala 575 g), porkkanaa, juuriselleriä, perunaa, tomaattia murskana ja pyreenä. Niistä syntyy ehkä maailman ihanin soppa, hirvigulassi.

Olen jo aiemmin julkaissut jauhelihasta valmistetun gulassin ohjeen, mutta jostain syystä tämä meidän perheen bravuuri, hirvigulassi on jäänyt paitsioon. Hienoksi tämän ruuan tekee myös se, että se maistuu yhtä lailla arki-iltana, ratsastuskilpailujen keittolounaana kuin vähän paremmassakin pöydässä. Yhtään silmiäni räpäyttämättä tarjoaisin sitä myös hienona juhlaruokana talvisissa juhlissa. Näin olen myös tehnyt ja muistaakseni vinkannut muutamalle muullekin, jotka ovat ihmetelleet mitä ruokaa juhlissaan tarjoaisivat.

Bonuksena tulee mieleen ihanat laskettelulomat Itävallan Alpeilta, viikon aikana tulee lounaaksi vedettyä lämmittävän tuhti Gulaschsuppe aika monta kertaa. Se on aina varma valinta.

Kotoani saan aina hirvenlihaa, joten se on mun suosikki tähän parempaan versioon. Perinteinen liha on toki nauta, mutta maistuu se vaikka possusta ja jauhelihastakin. 

Nyt, kun eletään näitä merkillisiä aikoja, mun sisällä on herännyt joku primitiivinen kokkaushimo, tekis mieli vaan koko ajan tehdä ruokaa. No onneksi saa, ainakin kerran päivässä!

Hirvigulassi
6:lle (ainakin)

2 rkl öljyä

n. 500g hirvenpaistia tai jotakin haudutettavaa palaa kuutioituna
1 iso sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 porkkanaa kuutioituna
1 nyrkinkokoinen pala mukulaselleriä kuutioina
1 paprika paloiteltuna
2- 3 tl mietoa savupaprikajauhetta
1 tl hottia paprikajauhetta (tai vähän cayennea)
2 lasia punaviintä
1 dl tomaattipyrettä
1 tlk tomaattimurskaa
2 lihaliemifondia
1, 5 l vettä (tarvittaessa enemmän)
2 laakerinlehteä
1/2 kg kiinteää perunaa, kuorittuna ja kuutioituna
suolaa, mustapippuria
ripsaus sokeria
hienonnettua persiljaa
smetanaa tarjoiluun

Paloittele liha ja perunat aika samankokoisiksi paloksi, porkkanat, paprika ja selleri voivat olla hiukan pienempiä. Mun keiton palat ovat aika reiluja, usein gulassikeiton liha ja perunasattumat ovat aika pieniä kuutioita.

Kuumenna öljy ja ruskista lihat kahdessa erässä (rautapata on ihana tässä hommassa).Suolaa ja pippuroi.

Pienennä lämpöä ja lisää sipuli ja valkosipuli kuullottumaan, niiden pehmittyä lisää porkkana ja juuriselleripalat sekä paprika.

Lisää mausteet, sitten nesteet ja anna padan hautua 2 tuntia liedellä miedolla lämmöllä. 

En koskaan suurusta keittoa millään jauhoilla, poristessaan se saostuu ihan itsekseen. Veden määrä riippuu vähän, mutta pidä huoli, että keittomainen koostumus säilyy vettä lisäämällä tarpeen mukaan. 

Jos lihat tuntuvat pehmeiltä ja kypsiltä, lisää perunat ja keittele vielä puoli tuntia. Tarkista maku. Ripsaus sokeria pyöristää tunnetusti tomaattisten ruokien makua.

Ripottele vähän virkistystä pinnalle hienonnetusta persiljasta ja pehmennä gulassin mausteista poltetta (riippuu toki paljonko hottia paprikaa keittoon tupsahti) lusikallisella smetanaa tai ranskankermaa.

Thank you Hungary, merci Hongrie, douze points!

COCTEL DE CAMARONES - MEKSIKOLAINEN KATKARAPUCOCKTAIL

Onko tämä nyt sitten suomeksi katkarapucocktail, tuo kasarivuosien, tai ehkä jo aikaisempienkin, suosittu alkuruoka, joka välillä rakennettiin myös avokadon puolikkaan sisään? On muuten varmaan ensimmäisiä tapoja kun olen avokadoa maistanut.

Nooh, ei ehkä ihan, sillä tämä ruoka on edelleen huippusuosittu alkupala esimerkiksi Meksikossa, ja kyllä tähän muutama koukku liittyy. Ehkä hyvä suomennos olisi meksikolainen katkarapucocktail - coctel de camarones. Lisäänpä sen tuonne otsikkoon.

Tähän aamuun herättiin jotenkin - jopa lapset - varhain, hyväntuulisina ja levänneinä, ehkä syy oli ihanassa auringonpaisteessa, joka hellitteli jo aamusta ja kimalteli valkoisilla lumipinnoilla, jonka eilinen tunnin, parin pyry ehti levittää. Herätin sitten myös siskoni piiiitkälle mettälenkille MeimiTheRottweilerin kanssa ja mistäs muusta me puhuttiin kun ruuasta (no onneksi vähän muustakin).  Tämänkin ruoan opin taas siskoltani. Olin kyllä ensin, että joo ei todellakaan, kun kuulin, että siihen tulee ketsuppia, mutta noin vain siskoni ylipuhui ja lähdettiin kaupasta hakemaan katkarapuja.

Yllättävän vaikea resepti toteuttaa täällä pohjolassa, itseasiassa. Coctel de camarones tarjotaan lasista, siinä on runsaasti katkarapuja ja vielä runsaammin ketsuppia tomaattista lientä, näissä kuvan cocktaileissakin saisi olla ehkä jopa enemmän, opasti siskoni, mutta vähän kuvausteknisistäkin syistä en halunnut ottaa kuvaa tomaattimehusta ja vakuutella kuvatekstissä, että joo, kyllä siellä pinnan alla luuraa myös katkiksia.

Eli se kastike on se juttu. Siihen nyt tulee melkein puolet sitä ketsuppia ja puolet sitten clamato- mehua (tästä ne ongelmat nyt alkaa), jota en ole kuuna päivänä tiennyt olevankaan (pieni aaninki kuiteskin, että meksikolaisessa kaupassa, Dos Tecolotes'issa saattaisi olla). Clamato, clam + tomato, on siis sokerilla, simpukan mehulla (?)ja MSG:llä (!!!) maustettua tomaattimehua, ihan yleisesti käytössä Meksikossa, Usassa, Kanadassa, sitä käytetään maustamaan äyriäiskeittoja (clam chowder), risottoja ja se on raaka-aine myös useassa drinksussa. Clamatoksi ei nyt pystytty lauantai-aamun ratoksi muuttumaan, mutta ostettiin tomaattimehua, jota duunattiin kalafondilla (äyriäisfondin puuttuessa). Close enough, eikö vaan?

Liemi maustetaan vielä Worcesterin kastikkeella ja erityisesti  Salsa Valentinalla, joka on meksikolainen aika kipakka ja etikkainen salsa ja koska siskollani oli sitä, tiedän ihan varmasti, että sitä saa Dos Tecolotesista (ja niiltä voi nykyään tilatakin). Ellei ole, korvaisin ehkä tabascolla, tai chipotle tabascolla (ei ole kyllä ollenkaan sama, mutta  se on niin hyvää...), nehän on ainakin etikkaisia. Tuo Salsa Valentina on tajuttoman koukuttavaa, kun sitä ripottelee poppareiden pinnalle, nykyään vakioeväs aina kun käyn siskoni kanssa elokuvissa (koska luulen, että siskolla on tällä hetkellä ainoat Salsa Valentina -varastot ÄÄSjoella).

Cocktail tosiaan haarukoidaan/lusikoidaan tuolta kupista ja liemen voi lopuksi hörpätäkkin. Tarjoilussa voi käyttää rapeita tortilloja, tostadas, mutta oikeasti, niiden kanssa pitäisi tarjota paperinohuita, hengettömiä ja mauttomia saltine- keksejä.

Netistä impattu kuva saltine-kekseistä eli soda crackereistä. Tunnistat ne myös tuosta "katkoviivasta", millä saat räsäytettyä keksin kolmeen osaan. Onko tuttuja?

Siinä me sitten siskon kanssa tiirattiin suolakeksihyllyä cittarissa ja pähkäiltiin mikä olis lähinnä oikeaa, sillä muuten kuulemma koko katkarapucoctail ajatus on pilalla. Päädyttiin kaikista ohuimpiin ja hengettömimpiin vesikekseihin (pintasuola puuttuu). Ei kyllä ollenkaan sama, sanoi lähisukulaiseni.

Onneksi kaikki muut asiakkaat oli vessapaperihyllyllä.

Sitä paitsi löysin myös saltine DIY - reseptin, joten kai pitää seuraavaksi kokeilla leipoa itse näitä mauttomuuksia kotona.

Naa, oliko muuta huomioitavaa? Ehkä ei, mutta täytettyäni kolme annosmaljaa ja sommiteltuani kuvan, takaseinän uunipelti kippasi ja keilasi kaiken yhtä  pellille kaatunutta lukuunottamatta terassin lattialle (eli lattialautojen väliin...). 

Natasisko oli ruokapalkalla pitelemässä armottoman auringonvalon estämiseksi varjoa asetelman yllä ja sai aitiopaikalta  todistaa pohjalaista tyyneyttä, silloin kun se osuu kohdalleen.

Oikeesti, ei ainuttakaan kirosanaa, vain syvä henkäys talvisäässä ja kävin tekemässä uuden satsin! Ihailin jopa itse itseäni!

COCTEL DE CAMARONES - MEKSIKOLAINEN KATKARAPUCOCKTAIL

500 g kuorittuja katkarapuja (saa olla niitä pieniä, isompia pitää pilkkoa
2 tomaattia, pieneksi pilkottuna (poistin siemenet)
1/2 hopeasipuli hienonnettuna
1 vihreä chili hienonnettuna
1/2 puskaa tuoretta korianteria hienonnettuna

liemi
1dl limen mehu2
2 dl ketsuppia
3 dl tomaattimehua johon sekoitat 
1/2 tl äyriäis/kalafondia (nämä voi siis korvata Clamato-mehulla, mutta ehkä sitä ei ole - sinullakaan!)
2 rkl Salsa Valentinaa (tai jotakin mielellään etikkaista hot saucea)
1 tl Worcesterin kastiketta
1dl limen mehu
1 tl sellerisuolaa
1tl suolaa 
1tl mustapippuria

tarjoiluun
kuutioitua avokadoa 
(saltine) suolakeksejä (eli mahdollismman ohuita ja mauttomia)

Sekoita cocktail yhdistämällä kaikki aineet, ensin katkaravut ja vihannekset, niiden päälle limen mehu ja sitten muut kastikkeen aineet. Anna maustua kylmässä 15 minuuttia. 

Tarkista maut ja säädä kastikkeen aineksia tarpeen vaatiessa. Kastike on vähän, hapokas, vähän makea, vähän polttava, vähän suolainen, raikas kaiken kaikkiaan...

Nostele annosmaljoihin, asettele pinnalle avokadokuutiot, limen siivu ja tarjoile keksien kanssa kylmän raikkaana.

Teenkö jotain eri lailla ensi kerralla? No skippaan ainakin sen vaiheen kun kaadan annosmaljat lattialle... ja sitten kuutioin mukaan sellerin varsia, nyt illalla, ajan kanssa reseptejä googlaillessani, huomasin, että moni käyttää reseptissä myös selleriä (minulla oli vain sellerisuolaa) ja vanhana Bloody Mary - fanina satun ymmärtämään, että sehän tähän sopii kuin nenä päähän!

Ihanaa, taas yksi uusi Meksikon aarre!

PELLILLINEN SUKLAAPIIRAKKAA

Voikos tämän helpommalla enää päästä? No ei voi! Tämä suklaapiirakka tai suklaapalat tai suklaaruudut, mikä niiden kutsumanimi nyt ikinä onkaan, on käsittämättömän helppotekoinen  ja mielettömän mehevä. Se näyttää hyvältä, maistuu hyvältä ja on tekotavaltaan yksinkertainen, helppo ja nopea, eli pitää sisällään kaikki mun ruuanlaiton ykkösadjektiivit.

Ihan tuttu juttu on, että mokkapalat maistuvat kaikenikäisille. Ne ovat menekkitavaraa niin juhlissa kuin myyjäisissä. Mokkapaloja olen syönyt monenlaisia, aivan mielettömän herkullisia ja sitten sellaisia ei niin priimojakin, jotka nekin kyllä yleensä ylittävät aina herkkutarjottavan kynnyksen. Olen itse vähän kriittinen aina omien leipomuksieni suhteen, enkä ollenkaan mene väittämään, että mokkapalat olisivat bravuurini (toisinaan arkipäiväisimmät reseptit osoittautuvat haasteellisimmiksi, itse kompastun mokkapalojen lisäksi usein perunamuusiin tai ressun/kropsuun). Saan mokkapaloistani helposti a)kuivia b)tosi lättyjä.

Olen nyt tässä kuukauden sisällä ollut talkoilemassa kaksi kertaa ratsastusseurani, Etelä-Pohjanmaan urheiluratsastajien kisoissa, ensimmäiset olivat alueen koulukisat ja viime sunnuntaina oli sitten esteratsastuksen alue-hallimestaruudet. Silloin kun pääsen mukaan kisatalkoisiin (nämä kisat ovat nykyään useimmiten harmillisesti päällekkäin pikaluistelukisojen kanssa), osakseni lankeaa Kiikun paarin, eli kuuluisan kisakanttiinimme organisointi. Paari toimii niin, että myymme kahvia, suolaista ja makeaa, sämpylöitä ja reissareita ja keittoa,  ulkona grillaamme ainoita oikeita  Itikan Atrian käristeitä ja yritämme pitää myös talkooväen hengissä pitkän kisapäivän aikana. Seuran jäsenet leipovat kanttiiniin myytäviä, ja näistä herkuista Kiikun paari on erityisesti tunnettu.

Ahkera talkoolainen, heppaäiti ja ystäväni Suski leipoi molempiin kisoihin pellillisen suklaapiirakkaa, oikein mehevää, joka meni kuin kuumille kiville. Viime kisoissakin pari asiakasta kävi erikseen kertomassa, että olivat kyllä elämänsä parhaat mokkapalat, niin pakkohan se oli uskoa. Käytännössä nämä eivät kyllä ole mokkapalat ollenkaan, kahvia ei käytetä kuorrutuksessa ja tekotapa on mokkapalojakin yksinkertaisempi.  Suski on saanut reseptin aikoinaan ystävältään Annikalta ja tämä lieneekin olevan  just sellainen suosittu leipojalta toiselle kiertävä ketjuresepti. Mutta koska uusi minulle, niin ehkä myös sinulle!

Suklaaruudut
iso pellillinen

I
200 g voita
2,5 dl vettä 
1/2  tl suolaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta

II
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1,5 tl soodaa

III
2 kananmunaa 
1 dl piimää tai luonnonjugurttia

kuorrute
100 g voita
1 rkl  tummaa kaakaota
4 dl tomusokeria
2 rkl maitoa

Sulata kaikki I osion ainekset kattilassa ja anna jäähtyä.

Sekoita II osion aineet toisiinsa kulhossa ja kaada mukaan  jäähtynyt kaakao-voiseos. Sekoita.

Lisää kananmunat ja jugurtti/piimä. Sekoita tasaiseksi. Kaada tainina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista  200 asteessa n. 20 min.

Valmista kuorrute sulattamalla voi, lisää kaakaojauhe ja maito sekä tomusokeri. Sekoita sileäksi ja kaada hetken hengähtäneen piirakan päälle.

Päälle vielä strösselit, jos siltä tuntuu!

Sain leipojakaveriksi leipojista ihanimman, eli Maitotytön joka aamulla kysyi voitaisko me leipoa jotakin tänään ja mulla oli heti tämä resepti takataskussa. 

Tämä liittyy nyt kyllä tuoreeseen huono äiti traumaan: Viime viikolla syötiin iltapalaksi tekemääni pizzaa, minä, lapset ja siskoni ja juteltiin siskon kanssa riittämättömyyden tunteesta. Siskoni ihmetteli, että kuinka hän pystyisi ylipäätään suoriutua opettajan työstään, jos hänellä olisi perhe ja lapsia. Minä lohdutin, että sitä vaan selviytyy, ja lisäsin, että ikävintä on kun kaiken mahdollisen "ikävän" syyksi tulee ulkopuolelta paineet, että koska et ole ollut tarpeeksi läsnä lapsillesi.

Onneksi pystyin tähän vetäisemään sitten kuitenkin väittämän väärin todistamiseksi valttikortikseni luulemani  suoran kysymyksen päydän ääressä istuville lapsilleni: 
- Eikös äiti oo ollut tarpeeksi teidän kanssanne?

Yhtäaikainen - EI! vastaus molempien suusta oli kyllä vähä kuin sangollinen jäistä vettä niskaan ja aloin tietysti heti selittäämään, että miten niin...

Urhoriparinkäynyt15v alkoi muistella esimerkkinä jotakin reilusti yli kymmenen vuoden takaista tapahtumaa, kun samanikäinen naapurin Minttu-oli meillä yökylässä vanhempiensa yhtäaikaisen yötyövuoron takia ja alkoi itkeä illalla ikävän tullessa, jolloin minä otin Mintun syliin ja lohdutin. Urho olisi myös halunnut syliini, mutta olin kuulemma vaan lohduttanut Minttua, vaikka olin opettanut Urholle, että äidin syliin saa AINA tulla. 

Maitotytöltä kysyin vielä erikseen, että mitä sä olisit halunnut äidin kans tehdä enemmän (tuskallisen tietoisena siitä, että en koskaan ommellut hänen kanssaan niitä barbien vaatteita), niin Maitotytön vastaus kuului
- No, vaikka leipoa!

Siis kaikista maailman asioista: leipoa! 

Olen traumatisoitunut. 

Maitotytön kanssa leipoessa tuli ilta ja pimeä, paloista tuli tosi muhevia, vaikka reunat vähän paloivat. Ilta ja pimeä mainitaan siksi, että kuvaaminen jäi. Koristelut olivat myös vertaansa vailla kun Maitotyttö pääsi vapaavalintaisesti strösselivarastoihini ja naapurin Linnean kanssa koristelemaan. Kuului vaan  - hups! ja 
- oho ! kun purkista aina humahti kunnon kasa, jota sitten yritettiin sormilla levitellä. Että onneksi ilta ja pimeä.

Tein vielä itselleni harvinaisen uusinnan seuraavana päivänä, koska halusin kokeilla pienempää sokerimäärää. Laitoin taikinaan 3 dl sokeria 4 sijaan. Tulos? Piirakka edelleen aivan yhtä makea, mutta ihan kuin himpun verran likilaskuisempi, edelleen kyllä mehevä ja kuohkea.

Ja sitten jäin kaipaamaan sitä kuorrutteen pientä kahvinvivahdusta. Alkuperäinen kuorrutus on tosi maitosuklaamainen mutta lisäsin 1/2 lusikallista pikakahvijauhetta mukaan. Toki maitoruokalusikalliset voi varmaan korvata kylmällä kahvillakin.

Lopputulos: Teen mokkapalojen pohjan tästä lähin aina tällä ohjeella ja 4 desillä sokeria. Kuorrutteeseen hipaus mokkaa.

Minusta tulee vielä paras mokkapala/suklaapiirakka äiti ikinä!

JJAPAGURI ELOKUVASTA PARASITE

Kävin hiihtoloman alun kunniaksi katsomassa parhaan elokuvan (ja parhaan ohjauksen, parhaan käsikirjoituksen sekä parhaan kansainvälisen filmin) Oscarin voittaneen korealaisen Parasiten. Ja mikä muukaan siellä iski kuin ruuanhimo. Eräässä elokuvan  piinaavimmista kohdista taloudenhoitaja saa 7 minuuttia aikaa valmistaa jjapaguria ennen perheen saapumista. Jos ette ole kuulleet koskaa jjapagurista aikaisemmin, ei hätää, ei ollut nimittäin taloudenhoitajakaan. Jjapaguri on sekoitus kahdesta eri instant nuudelista, joiden kanssa elokuvassa tarjottiin erittäin arvokasta korealaista Hanwoo härän sisäfilettä, joka vielä tarjoiltiin supervauraan perheen kodissa joltakin huippukalliilta designlautaselta. Koko ruokalaji peilaa yhtä filmin keskeistä teemaa, köyhyyttä ja rikkautta, halpisnuudelihybridi yhdistetään kalleimpaan saatavissa olevaan lihaan. Tiettävästi myös elokuvan ohjaajan Bong Hoon-jo´n  lempiruoka on jjapaguri.

Vähän nuudeleista

Jjapaguri  (lausutaan tsapaguri)on hyvin simppeli ja nopea ruoka valmistaa, puhutaan ehkä viidesta tai seitsemästä minuutista. Jjapaguri (joskus myös chapaguri), joka englanninkielisessä tekstityksessä on käännetty ram-don'iksi (ramen + udon ja luojan kiitos suomen tekstittäjät ovat pysyneet alkuperäisessä nimessä vaikka jättivätkin pois ohjeistuksen käyttää juuri Hanwoo härkää...onneksi puhun sujuvaa koreaa...), on siis yhdistelmä kahdesta halvasta instant nuudelipaketista. Tämä sekoitus  ei ole mikään perinneruoka (siksi taloudenhoitajakin ihmetteli, että mikä helvetin jjapaguri), vaan nuudelifirman keksintö joskus v. 2013, joka on sen jälkeen levinnyt suureen suosioon. Ja nyt siis valloittaa elokuvan myötä koko maailmaa, ja lujaa. Ainakin minä sain heti jjapaguri virustartunnan!

Chapagetti on ns. kuiva nuudeli, eli sitä ei tarjoilla liemessä, se maustetaan mustapapukastikkeella (tai jauheella siis) ja tämän instant nuudeli on tehty siis mallaamaan jjangmyeon'ia joka taas on hyvin perinteinen mustapapunuudeliruoka Koreassa, oikein sellainen lasten lohturuoka, meidän makaroonilaatikon korealainen vastike. Ruuassa on pikkuisen happamuutta ja pikkuisen makeutta, mikä selittänee nuudeleiden suosion (kun tehdään perinteistä jajangmyeon'ia, ruokaan lisätään aina pikkuisen sokeria taittamaan mustapaputahnan karvautta). Chapagetti on muuten Korean toiseksi myydyin nuudeli.

Neoguri taas on keittonuudeli. Tulinen ja täynnä merellisiä makuja sekä myös niin muodikasta kombua. Ensi kuulemalta yhdistelmä chapagetin kanssa saattaa kuulostaa oudolta, mutta hitto vie se on koukuttavaa, sanon minä ja muutama miljoona korealaista.

Enemmän elokuvasta

En ole mikään elokuvakriitikko, enkä pahemmin mikään elokuvien suurkuluttajakaan nykyään, kun ei vain ehdi, enkä koskaan ole ollut sitä mieltä, että Titanic on paras elokuva ikinä.

Parasite oli kuitenkin aika raikas tuulahdus, vaikka monikerroksisen elokuvan kuorista saattoikin ensinäkemältä jäädä joku avaamatta.
Olisin ottanut Urho15v. mukaan (K-16) mutta hän ei halunnut lähteä katsomaan jotain japania puhuvaa elokuvaa. Sääli, sillä olisi varmasti tykännyt.

Elokuvan genre on jotenkin hämmästyttävä sekoitus komediaa, draamaa, thrilleriä ja lopulta ihan silkkaa, melkein oksettavaa kauhua. Tavallaan juoni ja tapahtumaympäristö oli todella simppeli, kaikki tapahtui kahden perheen, köyhän ja rikkaan  ja heidän kotiensa välillä, välillä henkilöt tuntuivat stereotypioilta ja sitten seuraavassa hetkessä hahmosta paljastui jotenkin aivan arvaamatonta.

Suomessa ollaan totuttu teksteihin (luojan kiitos elokuvia ei täälä lastenversioita lukuunottamatta dupata), joten koreankielinen dialogi ei tuntunut ollenkaan haastavalta. Itse asiassa sitä kuunnellessa jotenkin herkistyi imemään erilailla koko elokuvan tunnelman ja kaiken sen vieraan kulttuuriympäristön, kuin jos tämä sama olisi esitetty englanniksi. Natasiskoni ja minä saimme (kielitieteitä opiskelleina) myös ihan omat kicksit poimimalla korean kielestä englanninkielisiä  lainasanoja. Toki henkilöt käyttivät myös enkkufraaseja välillä ja antoivat toisilleen esim. angloamerikkalaiset nimet, eli tavallaan ameriikka oli todella pop. Ei kuitenkaan niin paljon, etteikö samasta aiheesta olisi saanut myös elokuvan parhaimmat naurut, tai ainakin (ja myös ainoastaan) meidän penkkirivi (sisko, veli + vaimo) röhähti ääneen nauramaan eräässä kohdassa. Arvaako kukaan elokuvan katsoneista mikä kohtaus on kyseessä?

Ja nyt se resepti

Olin vähän kuin tulisilla hiilillä, että mistä saan oikeat aineet, eli nämä tietyt nuudelit. Katselin tamperelaisen huippuhyvän East Asian Marketin verkkokauppaa, jossa nuudelit näyttivät ei oota varastossa. Soitin perään ja eivät ainakaan olleet tilaamassa lisää lähiaikoina. Kannustin kovasti tekemään tilauksen, kerroin, että kohta KAIKKI haluaa tehdä tätä, mutta en sitten tiedä olinko tarpeeksi vakuuttava. Sitten soitin helsinkiläiseen Vii-Voaniin, jonka valikoimista olen kuullut myös pelkkää hyvää. Heillähän löytyi molempia, mutta ei löytynytkään toimitusmahdollisuutta, vaikka yritin kanssa vonkua, että nyt on ihan ainutlaatuinen tapaus kyseessä (ja ettekö tiedä kuka minä olen). Mutta onneksi on ystävät: Virpi, kultainen Virpi, kävi mulle ostosreissulle ja laittoi nuudelit postiin: Kiitos!

Jjapaguri 쇠고기짜파구리
2:lle
1 pkt Chapagetti pikanuudeleita
1 pkt Neoguri pikanuudeleita
100 - 200 g kuutioitua hyvälaatuista häränlihaa, sisäfilee tai entrecote 
suolaa ja pippuria
hiukan öljyä ja voita paistoon
halutessasi pari kevätsipulin vartta (oma lisäys)

Kiehauta n. litra vettä kattilassa. Avaa nuudelipussit ja nosta nuudelit veteen ja avaa sitten molempien pakettien vihanneshiutalepussit ja laita nuudeleiden perään. Sekoittele nuudeleita pihdeillä tai puikoilla ja anna kypsyä n. 3 min.

Siivilöi nuudelit ja säästä samalla 2 dl nuudelien keitinvettä. Pistä nuudelit takaisin kattilaan (tai wokkiin) veden kanssa (ensin 1 dl, lisää tarvittaessa) ja sekoita  niihin chapagettin tumma papukastikejauhe, sekä neoguri-paketin tulinen  maustepussi. Käytä sitä vain korkeintaan 2/3 , se on oikeasti tulista. Sekoita kaikki hyvin yhteen ja lisää lopuksi neoguri-paketin öljypussi

Vasemmalta: Chapagetti vihanneshiutaleet, ylhäällä pieni öljypussi, sitten mustapapukastikejauhe , neoguri tulinen merenelävä-mausteseos ja vihanneshiutalepussi

Nyt sulla on valmiit Jjapaguri- nuudelit ja voit hyvin syödä ne näin, ilman lihaa. Hittiruuan lihallinen versio on kuitenkin se hitti.

Eli nyt sitten samanaikaisesti kun olet valmistanut nuudelit, olet  toivon mukaan paistanut öljyssä ja voissa kuutioidut ja suolalla ja pippurilla maustetut lihat haluamaasi kypsyyteen.

Käytin anttia eli entrecoteeta

Laitoin lihan ohjeeseen vähän epämääräisesti 100-200g. Korealainen tekee koko annoksen 100 g mutta suomalainen helposti haluaa sen 100g per nuppi.


Eli sitten vaan nostelet nuudelit lautaselle ja pinnalla lihat ja halutessasi vähän kevätsipulia.

Ja kyllähän tämä oli hyvää, pikkutulisen koukuttavaa ja suoraviivaista ja jotenkin niin TUORETTA vaikka pikanuudeleista tehtiinkin.

Suosittelen. Sekä elokuvaa että nuudeleita (nuudelit maksaa sen euro jotain per pussi, kotimainen sisukka pikkasen enemmän).

PAAHDETTU JUUSTO - KIMCHILEIPÄ

Jos joku voi olla yksinkertaista ja yksinkertaisesti hyvää, niin se on kyllä tämä juustoleipä. Kimchistä tulee sopiva pieni polte ja kyllähän te tiedätte mitä juusto tekee. Jos tämä leipä hyppäsi just mun juustoleipien ykköseksi niin huomaan, että taiston kakkonen, entinen suosikkini oli lähes yhtä karusti pelkkää kasvista. Tomaatti, sipuli ja juusto, siinä jää kinkut toiseksi, niin lihansyöjä kuin oonkin. 

Tämä resepti jäi heti kummittelemaan mieleeni kun näin sen viime vuoden lopussa Jamie Oliverin  VEGE.-kirjassa.

Ja mikä parasta: Jamie is back! Ja vähäkö mä oon iloinen!

Ihan alastoman kokin alkuajoista oon tykännyt Jamiesta ja hänen mutkattomasta kokkaustyylistään (oi jos joskus vielä saisin uuden keittiön haluaisin puutason jota käyttäisin sellaisenaan leikkuulautana, ihan kuin Jamiekin...).

Mutta viime vuosina olen vähän vieraantunut, Jamien tervelliset ruuat ja erilaiset vartin kokkailut ja mitä niitä nyt on ollutkaan, ei enää sytyttäneet samanlaista ruuanlaitonhimoa kuin alkuaikojen opukset. Siksi ihan järkytyin onnesta kun aloin selata tätä uutta VEGE kirjaa, joka on siis Jamien kasvisruokakirja.

Se on tutun laadukasta tekoa ja reseptit puhuttelivat ainakin minua niin, että halusin heti kokeilla kaikkea. Siellä on ainoastaan yksi resepti, joka meni mappiin tuota ei tarvitse tehdä! Rakastan lukea keittokirjoja, mutta harvassa on ne kirjat nykyään, jotka houkuttelevat minut kokkaamaan. Yritin analysoida kirjan vetovoimaa ja syy on ehkä siinä, että se on tavallaan tehty lihansyöjille, joka Jamie itsekin on. Ja toinen, mutä itse arvostan suuresti on, että ruoka valmistetaan aidoista alkuperäisistä raaka-aineista, ei prosessoiduista lihankaltaisista valmisteista. Että mä kyllä annan nyt vahvan suosituksen tälle kirjalle.

Ja toinen vahva suositus lähtee tälle paahdetulle juusto- kimchileivälle. Tehkää heti kohta. Noita pieniä kimchi säilyketölkkejä saa kyllä lähes kaikista isoimmista marketeista jo. Ohjeessa huudeltiin cheddarin perään, mulla oli kaapissa vain punaleimaemmentaaliraastetta, joten sitä käytin, mutta ah, joku cheddarin ja venyvän mozzarellan yhdistelmä olisi kyllä ollut parempi. Mulla oli vielä ihan jättikoista paahtoleipää Hollannista, joka oli kyllä vähän littaantunut matkalaukussa.

Joo, tiedetään,kaikki ei oo ehkä OK, jos ihminen rehaa paahtoleipää Hollannista...

Paahdettu juusto-kimchileipä
resepti Jamien VEGE-kirjasta

2 pehmeää leipäviipaletta
40 g kypsytettyä cheddaria (tai jotain muuta voimakasta ja hyvin sulavaa)
40 g kimchiä

Laita toisen leipäviipaleen pinnalle 1/3 juusto,  levitä sen päälle kimchi ja taas 1/3 juustosta (leivän koosta riippuen saatat kyllä tarvita enemmän sekä juustoa, että kimchiä). Paina toinen leipä kanneksi.

Paista keskilämmöllä pinnoitetulla tarttumattomalla pannulla pari minuuttia molemmin puolin tai kunnes kullanruskea.

Nosta leipä sivuun.

Laita pannulle loppu juustoraaste ja sen päälle paahdettu leipä.
Paista puoli minuuttia ja nosta leipä lastalla tai pihdeillä (rohkeasti! sanoo Jamie) niin , että juusto roikkuu leivän reunoilta alaspäin ja kovettuu n. 20 sekunnissa. 

Käännä leipä sitten ylösalaisin leikkuulaudalle ja leivässä on hauska kruunu ympärillä. Paloittele kolmioiksi tai tikuiksi. 

Superihanaa kaljan kanssa, mutta oli kyllä maidonkin!

Mä en nyt varsinaisesti onnistunut tuossa kruunujutussa, syytän vääränlaista juustoa enemmän kuin itseäni (tietenkin).

Meimitherottweiler kehitteli myös akuutin juusto-kimchileipäriippuvuuden, sillä toinen puolisko oli kadonnut keittiön pöydältä.

Mutta vielä Jamien viisaita sanoja mukaellen: Kasvisten syönnin lisääminen kannattaa koska 1. oma terveys 2. oma lompakko 3. maapallon tila.

Erityiskiitos vielä kääntäjä Jade Haapasalolle. On ihana lukea tekstiä, jossa  Jamien puhetyyliin maneerit on käännetty niin, ettei päässä koko ajan samalla surraa sujuvampi englanninkielinen versio. Jos tiedätte mistä puhun.

Gorgeous, absolutely gorgeous!

Kirja on arvostelukappale kustantajalta Read.me