About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 7. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: RUISPIPARIT


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
7.LUUKKU: RUISPIPARIT

Itsenäisyyspäivän tienoo on varmasti suosituinta piparkakkujen leipomisaikaa, varsinkin jos se sattuu sopivasti pidentämään viikonloppuja jommasta kummasta päästä, kuten nyt.

Ei kyllä puhettakaan, että meillä olisi niitä tänä viikonloppuna leivottu, viime tipan ihmiselle on vielä aivan liian aikaista. Joskus ovat pahimmoiset jääneet kyllä leipomatta kokonaan, silloin käyn nappaamassa äitiltä rasiallisen Paraisten piparkakkuja.

Äitin ja mun piparkakkujen leivonnassa on yhteistä se, että käytämme molemmat vain pikkumuotteja. Niitä saa sovitettua paremmin taikinalle, nostettua helpommin pellille ja ennen kaikkea, ne ovat niin pieniä ja sieviä ja suun mukaisia, että ne vaan maistuvat paremmilta!

Tiedän tismalleen minkälaisia haluan omien pipareideni olevan. Mausteisia ja tosi rapeita. Viimeiset  10 vuotta olen leiponut piparini tällä Glorian Ruoka ja viini - lehden ohjeella (klik). Eikä syytä vaihtaa ole. Hyvän makuiset ja ihanan mausteiset piparit ovat erittäin helppoja leipoa jo taikinankäsittelyn suhteen.


Koska olen jakanut reseptin jo v. 2010, tyydyn vain linkkaamaan sen uudellen. Ja koska tänä itsenäisyyspäivän viikonloppuna on mm. keitetty ja vietetty perinteiset ratsastusseuran pikkujoulut, poltettu vasen rinta, juhlittu syntymäpäiviä sisarusteni perheiden kanssa ja oltu järjestämässä/kuuluttamassa Pingu-pikaluistelukisat niin käytin kuvituksena myös v. 2010 kuviani, jotka on silloisen valokuvauskäsitteeni mukaan varmaankin otettu liesituulettimen ihanassa valossa..


Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä ruispipareita, varsinkin jos pikkasenkaan epäilet, että universumissa saattaa löytyä tällä hetkellä käyttämääsi piparireseptiä parempi versio, se nimittäin saattaapi olla juuri tämä.

Jos lisäksi tykkäät murteista ja pohjalaisesta vaatimattomuudesta, käy lukemassa myös pirteä piparijuttu  "Pohojalaaset uhoopiparit" (klik)vuodelta 2012. 

Pieni pala stressinhellitystä.

Ja huomennahan on vielä sunnuntai. Mulla on jääkaapissa ostettu pipariluomusta varten kaupan taikinaa (koska niistä saa kestävät rakenteet). Koska joka joulu on jotakin rakennusta pykättävä.

Pieni pala stressinhellitystä?

perjantai 6. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: SINAPPISILAKKA



KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
6. LUUKKU: SINAPPISILAKKA

Itsenäisyyspäivän kunniaksi olisi toki voinut postata vaikka mitä, mutta toisaalta, silakka on juuri se ihana, omaperäinen kala, joka on taipunut eri tehtäviin suomalaisissa ruokapöydissä varmaan niin kauan kuin perimätietoa riittää.

Silakka on kaikista kaloista oma suosikkini, ei vain jouluna vaan ihan arjessa. Maustesilakoista tykkään itse asiassa enemmän kuin vastaavista silleistä ja niinpä joulun kalaruokien must ovat sinappisilakka ja valkosipulisilakka.

Ja kun 7. luukunkin avaaminen alkaa olla kohta ajankohtainen, niin suoraan asiaan. Ja äkkiä kännykällä ihan arkinen kuva sinappisilakasta hapankorpun päällä. Se on niin hyvää myös perunan tai keitetyn kananmunan kanssa leivän lisäksi. Sitten aattona sinappisilakat ja kaikki muutkin maustekalat ja mäti pääsevät omiin mariskooleihinsa astetta tyylikkäämmin!


SINAPPISILAKAT

1. päivä
500g tuoreita silakkafileita (tai pakkasestakin käy)
1 dl väkiviinaetikkaa
5 dl kylmää vettä
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria (hienoa merisuolaa)

2.päivä
kastike
1 dl voimakasta, heleän väristä sinappia
2-3 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl rouhittua valkopippuria
1 rkl etikkaa
1 1/2 dl öljyä
1 dl tuoretta, hienonnettua tilliä

1.Valmista silakoiden marinadi sekoittamalla vesi, väkiviinaetikka, suola ja sokeri. Upota huuhdellut silakkafileet vuorokaudeksi marinadiin kannelliseen astiaan jääkaappiin.

2. Valuta silakat ja taputtele kuiviksi talouspaperilla.Valmista kastike sekoittamalla muut ainekset paitsi öljy ja tilli. Lisää öljy kastikkeeseen ohuena nauhana koko ajan vispilöiden, jotta saat syntymään tasaisen emulsion. Lisää tilli ja fileet kastikkeeseen ja anna maustua jääkaapissa 1- 2 vrk.

Sinappisilakat säilyvät kylmässä n. viikon

torstai 5. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: VALKOSIPULISILAKKA



KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
5.LUUKKU: VALKOSIPULISILAKKA

Jouluaaton alkuruokapöytä notkuu kaloja, jotka nautitaan hyvän leivän ja perunoiden kanssa. Koska sortteja on monia, tähän kategoriaan nousee useimmiten myös uusia kokeiltavia reseptejä. Perusreseptit löytyvät kuitenkin aina pöydästä.

Aah ihanaa, valkosipulisilakkaa!

Olen nyt tässä tuonut esiin, kuinka joulutouhuja kannattaa helpottaa käyttämällä valmiita juuressoseita ja torttutaikinaa. Kaupasta saa myös valita isosta valikoimasta silakoita ja sillejä, niillä näppärästi helpottaa kalapöydän tekoa (laita silakat ja sillit pöytään tuodessa tarjoiluastiaan).

Mutta jos suinkin, niin valmista kalat, sillit ja silakat itse. Maku on aivan ylivertainen tässä tapauksessa (tai ainakaan en ikinä muista mikä purkki on hyvää!) Toreilta ja palvelutiskeistä saa toki lähemmäs itsetehtyjä.

Mutta silakan teko ei ole vaikeaa, eikä siinä kauan nokka tuhise. Aloita 5-3 päivää ennen aattoa, niin silakat ovat sopivasti valmiita aatoksi ja joulunpyhiin. 


Valkosipulisilakat

1. päivä
500g tuoreita silakkafileita (tai pakkasestakin käy)
1 dl väkiviinaetikkaa
5 dl kylmää vettä
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria (hienoa merisuolaa)

2.päivä
1 prk smetanaa
1prk kermaviiliä
3-4 puristettua valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria 
1/2 sitruunan mehu

1.Valmista silakoiden marinadi sekoittamalla vesi, väkiviinaetikka, suola ja sokeri. Upota huuhdellut silakkafileet vuorokaudeksi marinadiin kannelliseen astiaan jääkaappiin.

2. Valuta silakat ja taputtele kuiviksi talouspaperilla. . Sekoita smetana, kermaviili, valkosipuli ja mausteet kastikkeeksi. 
Halutessasi voit poistaa silakkafileistä nahan varovasti vetämällä ja myös puolittaa fileet. Sekoita fileet kastikkeeseen ja lado puhtaaseen kannelliseen lasipurkkiin maustumaan vielä 1-2 päiväksi ennen tarjoilua. valmiit silakat säilyvät herkullisina n. viikon.


keskiviikko 4. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: JOULUTORTUT


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
4. LUUKKU: JOULUTORTUT

Nyt sitten joudun paljastamaan todellisen minäni. Joulutorttujen takia. Oon nimittäin a)vanhoillinen ja tylsä ja b) laiska. 

Vai mitä sanotte tästä torttuaiheisesta joulunajan paasauksesta:

Haluan syödä torttuni joulutorttuina, perinteiseen hyrrän vai onko se sittenkin tähti? malliin leivottuna.
En halua kukkia, en enkeleitä, en lahjapaketteja, ruusuja,  taikinataskuja tai muuta mielikuvituksellista. 

Haluan syödä joulutorttuni luumuhillolla.
En halua joulutorttuihini omenahilloa, vihreitä kuulia enkä Omar-karkkeja. Enkä kylmäsavulohta. 



Sen sijaan joka joulun alla kaulin kaksitoistakertaa taitellun voitaikinan omin pikku kätösin.

No en kai! Unohditteko kohdan b) laiska?

Itseasiassa viime jouluna koitin tehdä rahkavoitaikinan tortuille, monet kun ylistävät siitä leivottujen torttujen makua. Mutta, anteeksi nyt vaan, ehkä en osannut, koska ei niistä mainittavan herkullisia tullut. Vähä sellaisia littanaisia.

Laiska ja joulunaikaan niin kiireinen ihminen kävelee siis kaupan pakastinaltaalle ja valitsee valmiit torttulevyt, joita ei tartte kun puolittaa ja haaroittaa nurkista. Eniten aikaa mulla menee siihen, että etsin  ne voilla leivotut lehtitaikinalevyt. Olen hassahtanut siihen, että niissä olisi se aito maku. Torttulevyjä kun varaa muutaman paketin omaan pakkaseen ja luumumarmeladit kotiin, niin rapeat ja tuoreet, lämpöiset tortut saa 20 min tilauksesta. Vielä minuakin laiskemmalle on ne valmiit paistamattomat pakastetortut.

Minä tykkään kuitenkin askarrella sen yhden asian keittiötyökalun eli taikinahyrrän kanssa. Oikiasti, käytetäänkö sitä mihinkään muuhun kun joulutorttujen leipomiseen? Sen avulla tästä melkein joulun helpoimmasta leivontaprojektista saa kaivettua edes vähän tekemisen meininkiä. 

Joulutortut on muuten yksi parhaista lasten kanssa leivottavista. Valmistuu nopeasti mutta sisältää haasteellista hyrrällä ajoa ja ennen kaikkea se torttujen taittelu. Siinä kyllä pääsee aikuinen pätemään ja päällepäsmäröimään kunnolla.

Joulutorttureseptini on niin nolo, että pakko laittaa edes vaihekuvat.



Joulutortut
10 kpl
5 kpl lehtitaikinalevyjä
3/4 prk Luumumarmeladia
halutessasi voitele kananmunalla ennen paistoa



Vaihe 1.
Puolita torttulevyt. Leikkaa joka nurkasta säde kohti keskustaa. Huomioi, että kokenut torttuilija ei leikkaa kahta terävää kärkeä , jotka saat kun aloittaa keskeltä nurkkaa, vaan aloittaa säteen aina kulman vierestä. Tylppä, sakaraksi jäävä kulma ei nimittäin pala niin herkästi.



Vaihe 2.
Näi ikkää!



Vaihe 3.
Nosta kunkin tortun keskelle  reilu tl luumuhilloa.
Aivotyöskentelyosiossa nostele joka toinen sakara, eli aina se terävä, kohti keskustaa.


Vaihe 4.
Nuavvaan!
Hillonlisäyksen voi suorittaa myös niin, että ensin kiinnittää sakarat ja nostaa niiden päälle hillon. Tulee aika kauniita. Mutta mun tapa on vielä perinteisempi. Muista kohta a).



Vaihe 5. 

Ennen uuniin (tai hillon, jos laitat hillon päälle) laittoa paina sakarat vielä tiukasti kiinni, pohjaan asti. Vähä rumistuu, mutta pakko, muuten aukeaa.
Voitele kananmunalla, sillä saa kiiltoa, minä en vaivautunut. Aukeavat lehtevimmiksi näin.
Paista kiertoilmauuni 200, tavallinen 225 asteessa 15 min keskitasolla.


Vaihe 6. 
Tadaa!

Älä unohda kaiken armahtavaa pölysokeria!


Kyllä se vaan on, perinteinen joulutorttu!

Kaikella kaulinnassa säästyneellä ajalla voit käydä kurkkaamassa Pullahiiren levontanurkka - joulukalenteria.

tiistai 3. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: LANTTULAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
3. LUUKKU:LANTTULAATIKKO

Taisinpa onnistua käsikirjoittamaan itselleni varsinaisen joulun jännitysnäytelmän. Että ehdinkö avata joka luukun oikean vuorokauden puolella...kovasti lipsuu ote jo kolmantena päivänä, mutta aamusta asti on menty ja juuri sain Maitotytön nukkumaan ja nyt ehdin blogin ääreen.

Onneksi päivän aihe on ei niin kovin mediaseksikäs lanttulaatikko. Ainakin luulen että tästäkään ei mitään viraalia somejulkaisua tule, päätellen eilisestä porkkanalaatikkoluukusta.

Mutta niin se vain on, että jouluperinteistä puhuttaessa ei voi kyllä lanttulaatikkoa unohtaa. Se on melkoinen joulupöydän laatikkojen luotettava sankari, aina kärkikahinoissa makunsa puolesta laatikoiden keskuudessa (mitään tulista rakkaussuhdettahan minulla ei laatikoihin ole, mutta kiintymys kasvaa vuosi vuodelta).


Meidän perheen joulussa syödään ensin kalapainotteiset alkuruuat, jotka sitten kerätään pöydästä alkuruokakatteiden kera ja tilalle vaihdetaan kinkku, rosolli ja laatikot. On lanttulaatikko, porkkanalaatikko ja punajuurilaatikko sekä perunalaatikko ja IsoHoon mieliksi myös pieni maksalaatikko (se on muuten ainoita ruokia, joita en kertakaikkiaan suostu syömään, ja siitäpä saan kuulla, jopa uhkailuja joskus pitkin vuotta erinäisissä kodin ruokakiistoissa, että sitten sä kyllä syöt maksalaatikkoa jouluna...). Laatikot siis ovat ihan vakavasti otettava juttu. 

Perunalaatikko onnistuu imellytyksineen toisinaan, muttei aina, kaikki hyvää perunalaatikkoa syöneet aina fiilistelevät muistoja siitä erinomaisesta perunalaatikosta joskus jossain, ikinä se juuri lautasella oleva ei tunnu yltävän edeltäjiinsä. Maksalaatikko on myös ilmeisen vaihteleva tapaus, punajuuri- ja porkkanalaatikko hieman odotuksenmukaisempia (tuo meidän punajuurilaatikko on taivaasta) ja useimmiten lanttu on kunkku yhteisäänestyksessä. Tasaisen erinomainen.
Ja taas mennään äitini ohjeella: ei kananmunaa!


LANTTULAATIKKO

1 kg lanttusosetta
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista onko mausteita sopivasti ja lisää tarvittaessa. 

Kaada voideltuun vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla. Yritin tehdä jotain erilaista, jotain neliökuviota. Niin kun näkyy, tuli ruma, eli en suosittele. Tehkää vaan niitä aaltoja. 

Ripottele pinnalle korppujauhoja ja veistele voista pieniä paloja pinnalle.
paista 200 asteessa 1h.




maanantai 2. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: PORKKANALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
2.LUUKKU
PORKKANALAATIKKO

Oletteko koskaan yrittäneet ottaa houkuttelevaa kuvaa porkkanalaatikosta? Onnea vaan matkaan! Taitaa olla mission impossible, vaikka kovan vastuksen antavat myös lanttu-
 ja perunalaatikko.

Mutta syötäväksihän ne loorat onkin tarkoitettu ja nämä laatikot kuuluvat ehdottomasti suomalaisena erikoisuutena joulupöytään.
Ei sillä, että olisin niitä lapsena suostunut edes maistamaan. Ja omat lapseni jatkavat perinteitä. Nykyään otan kylmaän viileästi lusikallisen kutakin laatikkoa lautaselleni ja jotenkin fiilistelen näitten ruokien ainutlaatuisuudella.

Sillä kyllä ne ehdottomasti kuuluvat joulupöytään. 

Olen kyllä kerran  Au Pair aikanani tehnyt suomalaisen ei joulu dinnerin perheen ystäville, jossa oli mm. Suomesta roudattua hirvipaistia ja porkkanalaatikkoa. Tykkäsivät!



Ennen laatikoitten tehtailu aloitettiin jo varhain, niitä oli tehtävä monta foliovuoallista pakkaseen odottamaan. Ja se juuresten kuoriminen ja keittäminen. Näin hullu ei enää tarvitse olla. Käytän valmiita kotimaisia juuressoseita, joten laatikoiden tekoon ei kulu oikeastaan energiaa lainkaan. Valmistan ne kauniiseen lasivuokaan, enkä yleensä pakkasen kautta kierrätä. Semmoinen on minun laatikkoshow nykyään (tai tällä hetkellä se on kyllä no show, koska saan nauttia äitini joulupöydästä, jonne joudun yleensä kinkkuvastaavaksi).

Äitini joululaatikoiden salaisuus on EI kananmunia. Tulee pehmoiset laatikot. Ja porkkanalaatikkoa emme tee riisipuuroon, tykätään mannapuuron hienommasta rakenteesta.


PORKKANALAATIKKO

1 kg valmista porkkanasosetta
1 dl kuohukermaa
3/4 dl mannasuurimoita
1/2 dl siirappia
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl muskottipähkinää
1 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista mausteet, onko niitä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa.
Kaada voideltuun vuokaan. Tasoita ja painele pintaan lusikalla kuvioita, ripottele pinnalle korppujauhot ja höylää voista lastuja.
Paista 1 h 200 asteessa.

Ja lopuksi lukusuositus: Ihanat blogiystäväni Hanna ja Hannele julkaisevat myös joulukalenteria blogeissaan jo usean vuoden kokemuksella.

Ottakaapa jouluseurantaan. Taatusti muutakin kuin perinteitä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

JOULUKALENTERI: ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
1. LUUKKU
ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

Vihdoin se on täällä!  Niin kauan suunnittelemani ja haaveilemani joulukalenteri. Pitäisi varmasti olla ylpeä itsestästäni, mutta en ihan vielä uskalla, sillä kuvasin tämän ensimmäisen luukun juuri äsken. Joten vaara on suuri, että romahdan tässä joulukuisen kalenteritaakan vauhdissa, enkä pystykään tuottamaan kaikkia luukkuja. Onneksi sekin kuuluu vähän jouluperinteisiini, että hyvät suunnitelmat kaatuvat ja joulusiivouksetkin typistyvät lopulta tavaroiden survomiseen sängyn alle. Ainakin omassa arkirealismissa.

Mutta hyvä tahto! Siitähän on joulussa kyse. Ja tahdon yrittää tätä, olen tahtonut jo kohta kymmenen vuotta. Viime vuoden syksynä minulle jotenkin kirkastui, että ensimmäisen joulukalenterini teeman tulee olla perinteinen joulu. 2018 kalenteri jäi vielä muistiinpanojen tasolle. Tänä vuonna tein jopa toteutus- ja kuvausaikataulun niin, että suurin osa luukuista olisi valmiita marraskuussa. Olen aika hyvä suunnittelemaan. Mutta kas, tässä minä 1. adventin aamuna kuvailen eilen leipomaani hedelmäkakkua...

Olen hyvin perinteisen joulun ystävä. Ajatuksena on siis kerätä oman, ihanasti kaavoihin kangistuneen (juuri sellaisena siitä pidän) joulunviettoni perinteisimmät reseptit tähän joulukalenteriin. Ehkäpä joku muukin kaipaa vanhan ajan reseptejä ja vanhan ajan joulua, Kaikki äitini reseptit joulukalenteri Perinteinen joulu jakaa ne sinulle tarinoineen tässä ja nyt. 

Tulkaa mukaan jakamaan kanssa oman jouluni reseptit ja tarinat!



Perinteiseen jouluun kuuluu leipominen.  Oravan mummolassa leipominen aloitettiin jo hyvissä ajoin, piparit ja ässät leivottiin voipaperilla vuorattuihin pahvilaatikkoihin, joita säilytettiin kylmän vintin rappusilla. Pakkaseen leivottiin juhlapulla, tortut ja kuivakakut.  Minä en itse ole tainnut koskaan leipoa jouluksi kuivakakkuja, satunnaista taatelikakkua lukuunottamatta, mutta äitioni pitää vielä perinnettä yllä, jouluisin siis kahvipöydästä löytyy varmasti joko taatelikakkua tai englantilaista hedelmäkakkua.

Kävin tonkimassa siis äitini joulureseptivarastoa ja toteutin tämän yksinkertaisen hedelmäkakun. Ja kylläpäs se maistui hyvältä. Maut senkun syvenevät jos annat sen viipyä jääkaapissa tiiviisti folioon pakattuna viikon tai kaksi.



ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

250 g huoneenlämpöistä voita
2 1/2 dl sokeria 
4 munaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl säilykekirsikoita (punaisia, vihtreitä, keltaisia)
2 rkl tummaa rommia
1 dl korintteja tai rusinoita
3 dl sukaatteja
150 g hasselpähkinöitä 

Laita uuni päälle, kiertoilmauuni 150, tavallinen 170 asteeseen. Voitele  kakkuvuoka. Parhaiten kakku irtoaa ilman mitään jauhottamisia, jos käytät vuokaspraytä. mutta voit valmistaa vuoan (voidella ja jauhottaa) niin kuin olet tottunut tekemään.

Rouhi pähkinät ja pilko kirsikat. sekoita kaikki hedelmät ja pähkinät yhteen 1 dl jauhoja kanssa
Sekoita leivinjauhe loppuun jauhoista.
Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa mukaan kananmunat yksitellen, jottei massa erottaudu. Lisää jauhot ja rommi, sekoita hyvin. Lisää lopuksi jauhotetut hedelmät, sekoita.

Kaada rengasvuokaan ja paista n.70 min. kunnes puutikkuun ei kokeiltaessa tartu taikinaa.

Kumoa jäähtynyt kakku vuoasta ja anna makujen tasaantua jääkaapissa muutamasta päivästä 2 viikkoon. Tai pakasta.

Iik! Tuossa on sitten tupsuteltu tomusokeria pinnalle kuvausvaiheessa, ei huonosti sekoitetut jauhot kyseessä! Minulla oli kolmenvärisiä kirsikoita, olisi kyllä voinut olla enemmän punaisia, nyt ne eivärt valmiista kakusta oikein erotu

Hyviä ja kiireettömiä leivontahetkiä!

Olisi kiva kuulla teidän perinteisistä joululeipomuksista. Oman kalenterini luukkuihin tulee vielä ilmestymään näitä lisää.