About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: JOULUTORTUT


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
4. LUUKKU: JOULUTORTUT

Nyt sitten joudun paljastamaan todellisen minäni. Joulutorttujen takia. Oon nimittäin a)vanhoillinen ja tylsä ja b) laiska. 

Vai mitä sanotte tästä torttuaiheisesta joulunajan paasauksesta:

Haluan syödä torttuni joulutorttuina, perinteiseen hyrrän vai onko se sittenkin tähti? malliin leivottuna.
En halua kukkia, en enkeleitä, en lahjapaketteja, ruusuja,  taikinataskuja tai muuta mielikuvituksellista. 

Haluan syödä joulutorttuni luumuhillolla.
En halua joulutorttuihini omenahilloa, vihreitä kuulia enkä Omar-karkkeja. Enkä kylmäsavulohta. 



Sen sijaan joka joulun alla kaulin kaksitoistakertaa taitellun voitaikinan omin pikku kätösin.

No en kai! Unohditteko kohdan b) laiska?

Itseasiassa viime jouluna koitin tehdä rahkavoitaikinan tortuille, monet kun ylistävät siitä leivottujen torttujen makua. Mutta, anteeksi nyt vaan, ehkä en osannut, koska ei niistä mainittavan herkullisia tullut. Vähä sellaisia littanaisia.

Laiska ja joulunaikaan niin kiireinen ihminen kävelee siis kaupan pakastinaltaalle ja valitsee valmiit torttulevyt, joita ei tartte kun puolittaa ja haaroittaa nurkista. Eniten aikaa mulla menee siihen, että etsin  ne voilla leivotut lehtitaikinalevyt. Olen hassahtanut siihen, että niissä olisi se aito maku. Torttulevyjä kun varaa muutaman paketin omaan pakkaseen ja luumumarmeladit kotiin, niin rapeat ja tuoreet, lämpöiset tortut saa 20 min tilauksesta. Vielä minuakin laiskemmalle on ne valmiit paistamattomat pakastetortut.

Minä tykkään kuitenkin askarrella sen yhden asian keittiötyökalun eli taikinahyrrän kanssa. Oikiasti, käytetäänkö sitä mihinkään muuhun kun joulutorttujen leipomiseen? Sen avulla tästä melkein joulun helpoimmasta leivontaprojektista saa kaivettua edes vähän tekemisen meininkiä. 

Joulutortut on muuten yksi parhaista lasten kanssa leivottavista. Valmistuu nopeasti mutta sisältää haasteellista hyrrällä ajoa ja ennen kaikkea se torttujen taittelu. Siinä kyllä pääsee aikuinen pätemään ja päällepäsmäröimään kunnolla.

Joulutorttureseptini on niin nolo, että pakko laittaa edes vaihekuvat.



Joulutortut
10 kpl
5 kpl lehtitaikinalevyjä
3/4 prk Luumumarmeladia
halutessasi voitele kananmunalla ennen paistoa



Vaihe 1.
Puolita torttulevyt. Leikkaa joka nurkasta säde kohti keskustaa. Huomioi, että kokenut torttuilija ei leikkaa kahta terävää kärkeä , jotka saat kun aloittaa keskeltä nurkkaa, vaan aloittaa säteen aina kulman vierestä. Tylppä, sakaraksi jäävä kulma ei nimittäin pala niin herkästi.



Vaihe 2.
Näi ikkää!



Vaihe 3.
Nosta kunkin tortun keskelle  reilu tl luumuhilloa.
Aivotyöskentelyosiossa nostele joka toinen sakara, eli aina se terävä, kohti keskustaa.


Vaihe 4.
Nuavvaan!
Hillonlisäyksen voi suorittaa myös niin, että ensin kiinnittää sakarat ja nostaa niiden päälle hillon. Tulee aika kauniita. Mutta mun tapa on vielä perinteisempi. Muista kohta a).



Vaihe 5. 

Ennen uuniin (tai hillon, jos laitat hillon päälle) laittoa paina sakarat vielä tiukasti kiinni, pohjaan asti. Vähä rumistuu, mutta pakko, muuten aukeaa.
Voitele kananmunalla, sillä saa kiiltoa, minä en vaivautunut. Aukeavat lehtevimmiksi näin.
Paista kiertoilmauuni 200, tavallinen 225 asteessa 15 min keskitasolla.


Vaihe 6. 
Tadaa!

Älä unohda kaiken armahtavaa pölysokeria!


Kyllä se vaan on, perinteinen joulutorttu!

Kaikella kaulinnassa säästyneellä ajalla voit käydä kurkkaamassa Pullahiiren levontanurkka - joulukalenteria.

tiistai 3. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: LANTTULAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
3. LUUKKU:LANTTULAATIKKO

Taisinpa onnistua käsikirjoittamaan itselleni varsinaisen joulun jännitysnäytelmän. Että ehdinkö avata joka luukun oikean vuorokauden puolella...kovasti lipsuu ote jo kolmantena päivänä, mutta aamusta asti on menty ja juuri sain Maitotytön nukkumaan ja nyt ehdin blogin ääreen.

Onneksi päivän aihe on ei niin kovin mediaseksikäs lanttulaatikko. Ainakin luulen että tästäkään ei mitään viraalia somejulkaisua tule, päätellen eilisestä porkkanalaatikkoluukusta.

Mutta niin se vain on, että jouluperinteistä puhuttaessa ei voi kyllä lanttulaatikkoa unohtaa. Se on melkoinen joulupöydän laatikkojen luotettava sankari, aina kärkikahinoissa makunsa puolesta laatikoiden keskuudessa (mitään tulista rakkaussuhdettahan minulla ei laatikoihin ole, mutta kiintymys kasvaa vuosi vuodelta).


Meidän perheen joulussa syödään ensin kalapainotteiset alkuruuat, jotka sitten kerätään pöydästä alkuruokakatteiden kera ja tilalle vaihdetaan kinkku, rosolli ja laatikot. On lanttulaatikko, porkkanalaatikko ja punajuurilaatikko sekä perunalaatikko ja IsoHoon mieliksi myös pieni maksalaatikko (se on muuten ainoita ruokia, joita en kertakaikkiaan suostu syömään, ja siitäpä saan kuulla, jopa uhkailuja joskus pitkin vuotta erinäisissä kodin ruokakiistoissa, että sitten sä kyllä syöt maksalaatikkoa jouluna...). Laatikot siis ovat ihan vakavasti otettava juttu. 

Perunalaatikko onnistuu imellytyksineen toisinaan, muttei aina, kaikki hyvää perunalaatikkoa syöneet aina fiilistelevät muistoja siitä erinomaisesta perunalaatikosta joskus jossain, ikinä se juuri lautasella oleva ei tunnu yltävän edeltäjiinsä. Maksalaatikko on myös ilmeisen vaihteleva tapaus, punajuuri- ja porkkanalaatikko hieman odotuksenmukaisempia (tuo meidän punajuurilaatikko on taivaasta) ja useimmiten lanttu on kunkku yhteisäänestyksessä. Tasaisen erinomainen.
Ja taas mennään äitini ohjeella: ei kananmunaa!


LANTTULAATIKKO

1 kg lanttusosetta
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista onko mausteita sopivasti ja lisää tarvittaessa. 

Kaada voideltuun vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla. Yritin tehdä jotain erilaista, jotain neliökuviota. Niin kun näkyy, tuli ruma, eli en suosittele. Tehkää vaan niitä aaltoja. 

Ripottele pinnalle korppujauhoja ja veistele voista pieniä paloja pinnalle.
paista 200 asteessa 1h.




maanantai 2. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: PORKKANALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
2.LUUKKU
PORKKANALAATIKKO

Oletteko koskaan yrittäneet ottaa houkuttelevaa kuvaa porkkanalaatikosta? Onnea vaan matkaan! Taitaa olla mission impossible, vaikka kovan vastuksen antavat myös lanttu-
 ja perunalaatikko.

Mutta syötäväksihän ne loorat onkin tarkoitettu ja nämä laatikot kuuluvat ehdottomasti suomalaisena erikoisuutena joulupöytään.
Ei sillä, että olisin niitä lapsena suostunut edes maistamaan. Ja omat lapseni jatkavat perinteitä. Nykyään otan kylmaän viileästi lusikallisen kutakin laatikkoa lautaselleni ja jotenkin fiilistelen näitten ruokien ainutlaatuisuudella.

Sillä kyllä ne ehdottomasti kuuluvat joulupöytään. 

Olen kyllä kerran  Au Pair aikanani tehnyt suomalaisen ei joulu dinnerin perheen ystäville, jossa oli mm. Suomesta roudattua hirvipaistia ja porkkanalaatikkoa. Tykkäsivät!



Ennen laatikoitten tehtailu aloitettiin jo varhain, niitä oli tehtävä monta foliovuoallista pakkaseen odottamaan. Ja se juuresten kuoriminen ja keittäminen. Näin hullu ei enää tarvitse olla. Käytän valmiita kotimaisia juuressoseita, joten laatikoiden tekoon ei kulu oikeastaan energiaa lainkaan. Valmistan ne kauniiseen lasivuokaan, enkä yleensä pakkasen kautta kierrätä. Semmoinen on minun laatikkoshow nykyään (tai tällä hetkellä se on kyllä no show, koska saan nauttia äitini joulupöydästä, jonne joudun yleensä kinkkuvastaavaksi).

Äitini joululaatikoiden salaisuus on EI kananmunia. Tulee pehmoiset laatikot. Ja porkkanalaatikkoa emme tee riisipuuroon, tykätään mannapuuron hienommasta rakenteesta.


PORKKANALAATIKKO

1 kg valmista porkkanasosetta
1 dl kuohukermaa
3/4 dl mannasuurimoita
1/2 dl siirappia
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl muskottipähkinää
1 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista mausteet, onko niitä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa.
Kaada voideltuun vuokaan. Tasoita ja painele pintaan lusikalla kuvioita, ripottele pinnalle korppujauhot ja höylää voista lastuja.
Paista 1 h 200 asteessa.

Ja lopuksi lukusuositus: Ihanat blogiystäväni Hanna ja Hannele julkaisevat myös joulukalenteria blogeissaan jo usean vuoden kokemuksella.

Ottakaapa jouluseurantaan. Taatusti muutakin kuin perinteitä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

JOULUKALENTERI: ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
1. LUUKKU
ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

Vihdoin se on täällä!  Niin kauan suunnittelemani ja haaveilemani joulukalenteri. Pitäisi varmasti olla ylpeä itsestästäni, mutta en ihan vielä uskalla, sillä kuvasin tämän ensimmäisen luukun juuri äsken. Joten vaara on suuri, että romahdan tässä joulukuisen kalenteritaakan vauhdissa, enkä pystykään tuottamaan kaikkia luukkuja. Onneksi sekin kuuluu vähän jouluperinteisiini, että hyvät suunnitelmat kaatuvat ja joulusiivouksetkin typistyvät lopulta tavaroiden survomiseen sängyn alle. Ainakin omassa arkirealismissa.

Mutta hyvä tahto! Siitähän on joulussa kyse. Ja tahdon yrittää tätä, olen tahtonut jo kohta kymmenen vuotta. Viime vuoden syksynä minulle jotenkin kirkastui, että ensimmäisen joulukalenterini teeman tulee olla perinteinen joulu. 2018 kalenteri jäi vielä muistiinpanojen tasolle. Tänä vuonna tein jopa toteutus- ja kuvausaikataulun niin, että suurin osa luukuista olisi valmiita marraskuussa. Olen aika hyvä suunnittelemaan. Mutta kas, tässä minä 1. adventin aamuna kuvailen eilen leipomaani hedelmäkakkua...

Olen hyvin perinteisen joulun ystävä. Ajatuksena on siis kerätä oman, ihanasti kaavoihin kangistuneen (juuri sellaisena siitä pidän) joulunviettoni perinteisimmät reseptit tähän joulukalenteriin. Ehkäpä joku muukin kaipaa vanhan ajan reseptejä ja vanhan ajan joulua, Kaikki äitini reseptit joulukalenteri Perinteinen joulu jakaa ne sinulle tarinoineen tässä ja nyt. 

Tulkaa mukaan jakamaan kanssa oman jouluni reseptit ja tarinat!



Perinteiseen jouluun kuuluu leipominen.  Oravan mummolassa leipominen aloitettiin jo hyvissä ajoin, piparit ja ässät leivottiin voipaperilla vuorattuihin pahvilaatikkoihin, joita säilytettiin kylmän vintin rappusilla. Pakkaseen leivottiin juhlapulla, tortut ja kuivakakut.  Minä en itse ole tainnut koskaan leipoa jouluksi kuivakakkuja, satunnaista taatelikakkua lukuunottamatta, mutta äitioni pitää vielä perinnettä yllä, jouluisin siis kahvipöydästä löytyy varmasti joko taatelikakkua tai englantilaista hedelmäkakkua.

Kävin tonkimassa siis äitini joulureseptivarastoa ja toteutin tämän yksinkertaisen hedelmäkakun. Ja kylläpäs se maistui hyvältä. Maut senkun syvenevät jos annat sen viipyä jääkaapissa tiiviisti folioon pakattuna viikon tai kaksi.



ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

250 g huoneenlämpöistä voita
2 1/2 dl sokeria 
4 munaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl säilykekirsikoita (punaisia, vihtreitä, keltaisia)
2 rkl tummaa rommia
1 dl korintteja tai rusinoita
3 dl sukaatteja
150 g hasselpähkinöitä 

Laita uuni päälle, kiertoilmauuni 150, tavallinen 170 asteeseen. Voitele  kakkuvuoka. Parhaiten kakku irtoaa ilman mitään jauhottamisia, jos käytät vuokaspraytä. mutta voit valmistaa vuoan (voidella ja jauhottaa) niin kuin olet tottunut tekemään.

Rouhi pähkinät ja pilko kirsikat. sekoita kaikki hedelmät ja pähkinät yhteen 1 dl jauhoja kanssa
Sekoita leivinjauhe loppuun jauhoista.
Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa mukaan kananmunat yksitellen, jottei massa erottaudu. Lisää jauhot ja rommi, sekoita hyvin. Lisää lopuksi jauhotetut hedelmät, sekoita.

Kaada rengasvuokaan ja paista n.70 min. kunnes puutikkuun ei kokeiltaessa tartu taikinaa.

Kumoa jäähtynyt kakku vuoasta ja anna makujen tasaantua jääkaapissa muutamasta päivästä 2 viikkoon. Tai pakasta.

Iik! Tuossa on sitten tupsuteltu tomusokeria pinnalle kuvausvaiheessa, ei huonosti sekoitetut jauhot kyseessä! Minulla oli kolmenvärisiä kirsikoita, olisi kyllä voinut olla enemmän punaisia, nyt ne eivärt valmiista kakusta oikein erotu

Hyviä ja kiireettömiä leivontahetkiä!

Olisi kiva kuulla teidän perinteisistä joululeipomuksista. Oman kalenterini luukkuihin tulee vielä ilmestymään näitä lisää.






sunnuntai 24. marraskuuta 2019

MATKALLA: HAVANNA KUUBA vol. I


sateen jälkeen

La Habana, Havanna.

Kaupunki täynnä elämää: kauneutta, rosoa, sykkivää musiikkia, tanssia, hymyjä, kuumuutta, köyhyyttä, säännöstelyä, yltäkylläisyyttä, amerikanrautoja ja ladoja, kliseitä ja yllätyksiä. Vaikeasti kuvailtava, vaikkakin helposti lähestyttävä, vastakohtien, kauneuden ja rumuuden kaupunki,  ehdottomasti nähtävä ja koettava.

Lokakuinen viikon matka Kuubaan marraskuussa 500 vuotta täyttäneeseen pääkaupunkiin yhdessä siskon ja Maitotyttö 8v. kanssa kerrytti kokemusreppua siinä määrin, että on tuntunut uuvuttavalta aloittaa vastaamaan yhtään mitään tuttujen kysellessä minkälaista oli. Yhtä ylitsevuotavalta tuntuu blogitekstien kirjoittaminen. Miten vangita rytmi, hengitys, elämä? 
Ensimmäistä kertaa tuntuu, että on pakko esittää joitakin taustoja, ennen kuin voi alkaa ymmärtää kuubalaista elämänmenoa mitenkään.
Kuuba trilogiani alkakoon siis yleisillä faktoilla ja omilla tulkinnoilla, jatkan toisessa osassa enemmän omaan matkakertomuksiin/käytännön vinkkeihin ja päätän trilogian tietysti suuren ruokapostaukseen. Istukaa nojatuoliin ja kiinnittäkää turvavyöt, matka on alkamassa.



La Habana, kaupunki

Havanna on Kuuban pääkaupunki, jonka kerrostumissa pääsee aistimaan kuubalaisen historian ja ihmisten elämänmenon.  Havanna jakautuu vanhaan osaan, Habana Vieja (Unescon maailmanperintökohde), keskustaan, Centro Habana, ja uudempaan Vedadoon. Asukkaita pääkaupungissa on n. 2,2 miljoonaa, vapaa liikkuvuus on ollut rajoitettua myös maan sisällä, ei pelkästään rajojen ulkopuolella. Habana Vieja rakentuu viiden plazan ympärille. Sen rakennusten tyyli vaihtelee barokista aina art decoon ja kaupungin kauneus paistaa lävitse viidenkymmenen vuoden laiminlyönneistä huolimatta. 









Arkkitehtuuria ja kaupunkikuvaa 

On todella ongelmallista miettiä, mistä kertoisi ensin, koska kaikki asiat liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Yksi näkyvämpiä asioita on tietysti kuubalaisen elämän näyttämö, rakennukset, kadut, aukiot. Vanhalle Havannalle leimaa antavaa ovat siirtomaatyyliset, monikerroksiset rakennukset, katuja reunustavat nelimetriset kapeat ovet ja niiden ylle kaartuvat parvekkeet. Osaksi rakennukset ovat todella huonossa kunnossa, lähinnä sortuvan näköisiä, mutta niitä myös kunnostetaan koko ajan, työ on alkanut jo 80-luvulla, kun vanhakaupunki sai Unescon maailmanperintökohde nimityksen. Kuuba oli pitkään Espanjan siirtomaana (lyhyttä brittien valtakautta 1792 lukuunottamatta) ja nämä maurilaiset vaikutteet ovat vahvasti esillä. 1900- luvulla elettiin voimakasta USA:n vaikutusaikaa, siltä ajalta ovat upeat huvilat ja palatsit, Havanna oli tuolloin vähän kuin Las Vegas, huoleton leikkikenttä amerikkalaiselle mafialle, rikkaisiin valkoisiin ja köyhään värillisten väestöön jakautunut. Nuokin loistohuvilat ehtivät vallankumouksen jälkeen rappeutua pahoin, kunnes niitä on alettu hiljalleen palauttaa loistoonsa, mm. monet lähetystöt sijaitsevat näissä. 




Vallankumous toi tullessaan myös Neuvostoliiton tuen ja valitettavasti myös muutamia Neuvostoarkkitehtuurin bunkkereita helmiä löytyy.

Kaupunkia kiertäessä saattaa mennä hetki, ennen kuin tajuat yhden silmiinpistävän jutun. Mainoksia ei ole missään. Sen sijaan rakennusten seinille tai muureihin on saatettu kirjoittaa vallankumouksellisia iskulauseita ja vallankumouksen sankarien kuvat maalauksina, reliefeinä, valokuvina ja patsaina koristavat rakennuksia niin ulkoa kuin sisältä. Suosituin hahmo on tietysti karismaattisen komea Che Guevara ja toinen, itselleni entuudestaan tuntematon vallankumousjohtaja Camilo Cienfuegos. Itseasiassa Fidelin kuvia löytyi lähinnä rakennusten sisältä tai kahvilan nurkkapöytään huolettomasti heitetystä valokuvateoksesta ( jonka nimi on yleensä La Revolución, tai Fidel Castron elämä tms.)


ampumarata



Muitakin historiallisia hahmoja ja heidän tarinoitaan tulee tutuksi. Useista patsaista, paikkojen ja katujen nimistä löytyy mm. itsenäisyystaistelun henkinen johtaja José Martí,  runoilija, kirjailija ja lehtimies, jota Kuubassa kutsutaan myös nimellä El Apostol de la Independencia Cubana (Kuuban itsenäisyyden apostoli). Martí antoi kasvot ja etenkin kynänsä itsenäisyystaistelulle. Hänen unelmiensa Kuubassa maassa vallitsisi puolueeton kapitalismiin pohjaava sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen järjestelmä, jossa rotujen ja eri sosiaalisten luokkien tasa-arvo taattaisiin jakamalla maan taloudelliset ja luonnonvarat tasapuolisesti kaiken kansan kesken (Wikipedia).
Martí johti maanpaosta palatessaan itsenäisyysmieliset joukot hyökkäykseen espanjalaisia valloittajia vastaan 1895 Dos Riosin taistelussa, jota pidetään käännekohtana Kuuban itsenäistymisessä.



Valitettavasti José Martí itse loukkaantui kuolettavasti taistelun alkumetreillä. Taiteilijasielu tykkäsi pukeutua pitkään mustaan illallistakkiin, joten taistelussakin hän oli siihen viimeisen päälle pyntättynä ja  asiansa hyvyyten uskoen ratsasti  valkoisella johtohevosella vähän kuin huutomerkkinä joukkojen edessä varmaan kuolemaan.




Meille kaikille tutun kuubalaisen laulun Guajira Guantanamera teksti on muuten Martín kynästä.

Liikenne Havannassa on miljoonakaupungiksi erittäin rauhallista ja autot todellakin ovat joko upean näköisiä vanhoja amerikanrautoja (kylläkin Nissanin moottorilla) tai omalla tavallaan yhtä ainutlaatuisia vanhoja Ladoja. Aika absurdia tämäkin.




Liikenteen tekee rauhalliseksi myös varmasti katujen kunto. Pienetkin kujat ovat kyllä usein päällystettyjä, mutta täynnä kuoppia ja reikiä, roskia, koiranpaskaa, kannattaa katsoa tarkasti minne astuu.




Aika raju kontrasti on keskustan leveät avenuet ja plazat, niiden ympärille kunnostetut ja uudisrakennetut mahtipontiset hotellit (sellaiset, jossa yö maksaa 1600€). "Eduskuntatalossa" eli paikallisessa white housessakin on mahtava kullitettu kupoli.

gs











Pieni historiakatsaus

Koska jo äsken olin eksyä historian pauloihin, lyhyt tiivistelmä Kuuban historiasta lieneen paikallaan. 
Kuuba oli  alkuperäiskansojen asuttama kun Kolumbus purjehti sinne ensimmäisenä 1492. Konkistadori Diego Velázquez de Cuella  aloitti muutamia  vuosia myöhemmin varsinaisen valloituksen ja oli ensimmäinen Havannassa istuva espanjalainen kuvernööri.
Espanjalaiset hallitsivat Kuubaa aina 1800-luvun loppupuolelle, lukuunottamatta lyhyttä vallanvaihtoa v.1762  brittien kanssa.

Saarta asuttaneen intiaanipopulaation kuollessa sairauksiin ja valloittajien järjettömiin teurastuksiin espanjalaiset tuottivat Afrikasta orjia, sillä työvoimaa tarvittiin. Kuuba nousi nimittäin tupakka- ja sokeriviljelystensä ansiosta lopulta arvokkaimmaksi siirtomaaksi. 

Kuuba kielsi orjuuden vasta toiseksi viimeisenä valtiona 1886 ja julistautui itsenäiseksi 1902. Se säilyi kuitenkin vahvasti USA:n vaikutusvallan alaisena.
Batistan korruptoituneen hallinnon aikakautena, huolimatta siitä, että väestöstä 1/3 oli erittäin köyhää, oli teollisuustyöntekijän palkkataso maailmanlaajuisesti sijalla 8. ja maataloustyöntekijän palkkataso korkeampi kuin esimerkiksi Tanskassa tai Länsi-Saksassa (v. 1958 Wikipedian mukaan).

Vuoden 1959 vallankumouksesta lähtien Kuuba on ollut sosialistinen Castron veljesten (tai no, Fidelin)  hallitsema valtio, jonka politiikkaa on leimannut erityisesti USA-vastaisuus. Läheisemmät suhteet Neuvostoliittoon vaikeutuivat Neuvostoliiton hajotessa (on niin tyhmästi sanottu, etten viitti edes korjata) ja 80-luvun puolivälin jälkeistä aikaa kutsutaankin Erityisjaksoksi, jolloin Kuubassa oli pulaa jopa välttämättömimmistä hyödykkeistä, ruuasta ja polttoaineista.

Fidel oli yksi maailman pitkäaikaisimpia johtajia ja hänen ansionsa mm. koulutuksen ja terveyden saralla ovat kiistattomat. Hänellä oli valokuvamuisti,  hänet muistetaan myös tuntikausia kestävistä (mutta ilmeisesti sangen vangitsevista) puheista. Samaan aikaan kuubalaisilta puuttui monia kansalaisen perusoikeuksia. Kiistellyn ja karismaattisen johtajan vaikutus on ollut omaa luokkaansa.

Fidelin sairastuttutua hänen veljensä Raúl nimitettiin presidentiksi. Kuuba on viime vuosina vapauttanut monia omistukseen ja liiketoimintaan liittyviä rajoitteita ja purkanut esim. matkustusrajoituksia. 50 vuoden jälkeen ihmiset voivat taas omistaa ja myydä asuntoja ja autoja, harjoittaa yli 200 eri ei-valtiollista ammattia.

2018 presidentiksi valittiin Díaz-Canel. Raúl jatkaa puolueen johtajana v. 2021 asti.

Elämää Kuubassa

Kuubassa on ilmainen koulutus aina yliopistotutkintoon asti. Myös terveydenhuolto on ilmainen. Suuri osa ihmisistä työskentelee julkisella sektorilla, jolloin kuukauden ansio on n. 25-40€. Sillä ei varsinaisesti tule toimeen, mutta kerjäläisiä ei Havannan kaduilla kuitenkaan näy. Kansalaisille kuuluu myös ilmainen asunto ja ruokakupongeilla taataan ruoka jokaiselle. Esim. noihin mainitsemiini amerikkalaisiin hienoihin huviloihin määrättiin asumaan perheitä vallankumouksen jälkeen, eri perheitä talon eri kerroksiin tai osiin. Jokaisella on siis katto pään päällä ja jonkinlainen perusravinto. 


koululaisia tunnilla

Ansiotason takia länsimaiset perinteiset "hyvin tienaavat" ammattit eivät niin houkuttele. Typillisenä esimerkkinä esim. eläinlääkäri toimi ravintolan kokkina yhdessä käymässämme ravintolassa.





Jonottaminen

Kuubassa täytyy siis jonottaa. Ruokakaupoissa hyllyt huutavat tyhjyyttään. Siis täydellistä tyhjyyttä, mutta perus riisiä, munia, sokeria yms. yleensä löytyy, muu saatavuus vaihtelee. Hedelmiä ja kasviksia löytyy torilta ja leipomot ovat auki 24/7. Lihana syödään eniten possua, nauta ja merenelävät kun ovat olleet enemmän varattuna vientiin ja säännöstelyn takana.
Hygieniatuotteita kuten shampoo, saippua ja hammasharja ei löydy noin vaan, mutta niitäkin on nykyään tarjolla. Niitä myyvään kauppaan täytyy kuitenkin jonottaa kuten ruokakauppaankin. 

Kuubalainen jonotus kulkee näin: Väkijoukko on epämääräisesti hajaantunut oven ulkopuolelle. Aina kun uusi ihminen tulee paikalle hän hihkaisee "último", jolloin edellinen viimeksi tullut (tai muutama edellinen) ilmaisevat itsensä, näin sitten kukin tietää kenen perässä on, eikä kenenkään tarvitse seisoskella tiukassa jonossa. Systeemiä tuntemattomille turisteille tämä voi olla hankalaa, jos luulee esim. jonottavansa bussiin paalupaikalta, eikä tajua, että nuo kaikki ympäristön ihmiset ovat itseasiassa jonossa ENNEN sua.

Santeria

Kuuba oli pitkään näennäisesti ateistinen valtio. Itseasiassa kuubalaiset ovat aika uskonnollista, ellei jopa taikauskoista kansaa. Vaikka virallisesti ilmoitetaan kansalaisista suurimman osan olevan katolisia, ovat vallalla lähinnä kuitenkin synkretistiset uskonnot ja niistä etenkin santeria, jonka juuret ovat syvällä länsiafrikkalaisessa joruba-kulttuurissa (noituudessa). Toisaalta Santeria nojautuu myös vahvasti katoliseen pyhimysperinteeseen, että saatan olla hiukan pyörällä päästäni näissä termeissä. Se miten uskonto näkyy ja kuuluu kaikkialla sen sijaan tekee vaikutuksen. 


Salakuvasin joella puhdistautumisriittiä

Taisi olla eka aamupäivä kun kävelimme kadulla ja kadun kulmauksessa meinasin astua vahingossa kananmunan päälle. Siskoni kertoi, että se on taikuutta/uskontoa, santeriaa, uhrilahja, joka on jostakin syystä laitettu juuri kyseiseen paikkaan. Tarvittu vähän tuuria tai hyvää onnea johonkin. Tietenkään en olisi näitä osannut katsoa ellei Natasiskoni olisi kertonut, munia huomasin muutaman myöhemminkin ja yhtenä iltana myös kauniin puhtaan valkoisen kyyhkyn (niskat taitettuna) samanmoisessa kadunkulmassa.


Santeriaan kuuluu osana myös musiikki, tunti- vai oliko se päiväkausia kestävät rummutussessiot. Sunnuntaisin kokoonnutaan  musisoimaan, rummuttamaan, ja laulamaan rumbajuhliin.

Santeriassa uskotaan ylimpään jumalaan nimeltä Olorun sekä erilaisiin pyhiin henkiin, Orishoihin, jotka sitten saadaan (lahjomalla) auttamaan ja suojelemaan ihmisiä. 
Jos Kun törmäät Kuubassa kokonaan valkoisiin pukeutuneeseen ihmiseen, ei kyseessä ole siirtomaaromantikko vaan ihminen, joka läpikäy vuoden kestävää puhdistautumisriittiä. Siinä suoritetaan joessa ensin symbolinen pesu, leikataan hiukset kokonaan pois ja uhrataan iso uhri, esim vuohi. Koko seuraavan vuoden puhdistautujan täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä, pukeutua esim. kokonaan valkoisiin, pidättäytyä koskettamasta muihin kuin perheen jäseniin, syödä lusikalla, pitää pää peitettynä. Seremonia, jonka suoritettuaan ihmisestä tulee tavallaan pyhä, santero/a, on kallis juuri monien uhrilahojen takia, mutta sillä taataankin sitten onnea ja terveyttä koko elämäksi. Näitä valkoisiin pukeutuneita santerokokelaita näkyy päivittäin, nuorin näkemäni oli varmaan suloinen nelivuotias tyttö, mutta useimmiten he ovat ihan aikuisia.

Kuubalaisen kanssa naimisissa oleva suomalainen tuttu nainen kertoi kuinka hänen miehensä oli halunnut, että uutena vuotena vaimollekkin tehtäisin  pienempimuotoinen onnea tuottava riitti. Vaimo pukeutui parhaimpaan mekkoonsa ja niin lähdettiin pyhää miestä tapamaan. Santero otti aika kulauksen tummaa rommia ensi töikseen ja sitten purskautti kaiken naisen päälle. Sen jälkeen häntä "vihdottiin" eli läiskittiin elävällä kanalla joka puolelta.

Mutta hyvää tuuria on piisannut! Mekko kyllä meni pilalle...


Se tärkein: ihmiset

Tähän asti tullut kai selväksi, että kuubalaiset ovat hyvin koulutettuja ja tervehampaisia.

Toivottavasti selväksi on tullut myös se että elämä kuubalaiselle Kuubassa ei ole helppoa. 

Kodeista puuttuvat vielä useimmat nykyajan koneet ja laitteet, vaikka iltaisin kadulla kävellessä näkee avonaisten ovien läpi suoraan ensimmäisen kerroksen asuntoihin ja seinillä oleviin taulutelevisioihin (jotka on haettu Meksikosta ja joista täytyy maksaa laitteen hinta tuplana maahantuontitullin muodossa). Kuubalaiset istuvat keinutuoleissaan tai kadulla porraspäässä uteliana ja elämänmyönteisinä. 

Kuuban väestö koostuu n. 65% valkoisia, 24% mulatteja, 10 % mustia ja 1 % kiinalaisia (Kuuban saapui ja jäi 1800- luvun puolivälissä töihin sokeriplantaaseille n. 100 000 kiinalaista).
Jotenkin yleisilme ainakin Havannassa tuntui mustemmalta. Kuuba on kuitenkin melko tasa-arvoisesti sulattanut eri rodut ja eurooppalaisen, afrikkalaisen ja karibialaisen kulttuurin kansaa yhdistäväksi tekijäksi. Kuuban tärkein voimavara on varmasti sen lannistumattomat, lahjakkaat ja eteenpäin katsovat ihmiset.


Kuubalaiset ovat myös urheilukansaa: baseball, yleisurheilu, nyrkkeily, lentopallo ja jalkapallo kärkilajeina. Esimerkiksi v. 92 olympialaisissa Kuuban vain 11 miljoonaisen kansan urheilijat toivat 14 kultamitalia ja sijoittuivat koko mitalitilastossa sijalle 5.

Kuubalaiset ovat myös kulttuurikansaa. Lukutaitoprosentti on 99,8% aikuisväestöllä ja musiikki, tanssi, kuvataide, elokuva ovat kaikkialla nähtävissä havaittavissa ja koettavissa. Sosialistisen järjestelmän myötä liput konsertteihin, balettiin, teatteriin (ja urheilutapahtumiin) ovat valtion tukemia, joten kaikki voivat nauttia myös kulttuuririennoista.

Kuuban ihmisoikeuskysymykset ovat olleet useasti kyseenalaistettuja Castron hallinnon aikana ja varsinkin ilmaisunvapaus. Ehkä siksi kuubalaiset eivät uskalla valittaa.


Kuubassa tuntee olonsa melko turvalliseksi, kadulla illallakin. Toki yksin jätetyt tavarat nopeasti kävelevät paremmin huolta pitäviin koteihin, mutta (kovien rangaistustenkin takia) varsinaiset ryöstöt yms. ovat harvinaisempia.



Samaa rohkeutta kuin kuubalaisten pohjalaisen silmin estottomassa tanssissa, näkyy myös bodypositiivisessä pukeutumisessa. Kummuista, iästä ja kurveista huolimatta naiset pukeutuvat mielellään jonkinmoiseen tiukkaan lycraan tai spandexiin. Kuumassa ja kosteassa ilmastossa luulisi tämän olevan tukahduttavaa, mutta on tyylissä hyvääkin, ruuminosat (esim. reidet) eivät hinkkaannu hikisinä ikävästi yhteen (tästä ihan omakohtaista empiiristä tutkimusta).

Kuuban armeija on miehille pakollinen 2 vuotta ja naisille vapaaehtoinen.






Kuubaa vai pitäisikö puhua nyt pelkästään Havannasta on siis hyvin vaikea määritellä minkään mittarin mukaan. Jokaiselle asialle löytyy vastakohta, juuri kun luulet tietäväsi kuinka, saat yllättyä. Kuuban avattua rajansa myös omille kansalaisilleen ja USA:lle ja turismin tullessa yhä merkityksellisemmäksi elinkeinoksi myös yksityiyrittämisen esteiden poistuessa, kuulee koko ajan sanottavan, kuinka Kuuba muuttuu nopeasti ja kuinka nyt on viimeinen tilaisuus kokea aito, ainutlaatuinen Kuuba. Kuuban muutos ei ilmeisesti kuitenkaan ole tapahtumassa niin nopeasti kuin alussa toivottiin/pelättiin. 

Muutosta on lopulta mahdoton ennustaa, sen suuntaa tai vauhtia. Toivottavasti Kuuban ainutlaatuinen sydän selviää ehjänä muutoksen kourissa. Luulen niin, ainahan se on selvinnyt.




torstai 21. marraskuuta 2019

PATAKAUSI AVATTU


On se, eikö olekin? Hetken jo elimme talven valkoista ihmemaata ja pikkupakkasia, nyt mennään lämpöasteiden puolella, sateessa sumussa ja, ah, niin pimeässä marraskuussa.

Meillä ei marraskuussa kiliise kaipuun kaljakori, mutta patojen kannet ja uuninluukut sitäkin tiheämpään. Pataruokiin tiivistyy juuri se kaikki lämpö ja lohdutus, tuhdit ja kotoisat, tai yhtä hyvin eksoottiset maut. Marraskuun pataruoka tarjoaa syöjälleen runsaasti energiaa, mutta minimoi sen tarpeen ruuan valmistajalta. Loistavaa! Tällä mennään koko talvi.

Patakauden repertuaarin laajennustalkoot huipentuivat tänään kohdallani Lännen Median sisältöä julkaisevien sanomalehtien ruokatorstaiaukeamilla. Olisiko seuraavissa uutta vääntöä vanhojen luottoreseptien ( tähän listaan otan ainakin hirvikäristys, Moskovan pata, Burgundin pata, kukkoa viinissä, Rendang, karjalanpaisti, nyhtölammas, siirappinen sesam-kana) rinnalle?


 Maitopossu! Siinä sitruunainen maitoliemi ympäröi possunfileen ja juoksettuu ihanan maukkaaksi kastikkeeksi.



Kivasti tulinen filippiiniläinen kanapata on versio Adopo kanasta, tai oikeastaan sen pikaversio. Ihan oikein, pataruuat eivät aina kaipaa mielettömän pitkiä haudutusaikoja. Uskomaton maku perustuu muutaman raaka-aineen liemeen. Viinietikkaa löytyy paljon.



Pastaa ja papuja - nimisen padan pääraaka-aineet kuuluvat jo nimessä. Varioin sen tällä kertaa kasvisversioksi kaurajauhiksen kanssa, mutta se ottaisi mielellään vastaan myös ehtaa pekonia tai jauhelihaa. Iso padallinen on riittoisa ja edullinen ruoka.



Kookosmaito on vähän niin kuin heikko kohtani ruuanlaitossa. Tai paremminkin vahva. Enpä ole koskaan tainnut syödä kookosmaitoon tehtyä pataa, curryä tai keittoa, joka ei olisi suurin piirtein vienyt kieltä mennessään. Siksi kookosmaito ihan huusi hauduttamaan siinä naudanpotkakiekkoja. Lunasti lupaukset.



Joskus se lehtijutun tekokin ottaa koville. Leivoin alaosan pikkujutuksi hulluna pikkuleipiä ihan vaan todetakseni, että kamerasta loppui akku ja päivänvalo loppui. Onneksi dead line oli vasta huomenna, joten ehtisin  hyvin ottamaan keksikuvat aamun valjettua. Laitoin ison lautasellisen keksejä Maitotytölle ja kaverille, tytöt ehtivät hetken mutustella keksejä, kunnes piti rientää jonnekin muualle. Ihmettelin, kun lautanen oli keittiöön palattuani ihan tyhjää...kunnes tajusin, että Meimi the rottweiler vol III oli härskisti tyhjentänyt lautasen pöydänkulmalta. 

Onneksi viisas minä asetti tarjottimella olevat kuvauskeksit visusti jemmaan koiran ulottumattomiin ruokapöydän ikkunanvastaiseen päätyyn. Joskus ennenkin olen saattanut tehdä näin.

Yöllä olin kuulevinani jotain pöydällä hyppisen ääniä, mutten tajunnut silti... No keksit jäi kuvaamatta, yksi ainokainen onneton otos vain muistoksi.

Sillä vaikka näissä kekseissä on kussakin vain 3 ainesosaa, en minä ehtinyt niitä enää uudestaan leipoa!

Joo, todellakin, kolme raaka-ainetta!