About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 20. heinäkuuta 2017

RAIKAS CHILIN POLTE


Vesimeloni-tomaatti-chili- salsa. Kuuman kesä raikkain salaatti. Ja tälläisen kesättömän kesän pikku polte grillipihvin kylkeen.

Vaikka tämän nimi onkin salsa, niin tällä kertaa palat on pilkottu reilun kokoisiksi kuutioiksi, aika säästyy ja oikeasti helpompi haarukoida suuhunkin kuin sellaista minikuutiota.  



VESIMELONI-TOMAATTI-CHILI-SALSA

1/3 vesimelonia
n. 20 kirsikkatomaattia
2 punaista chiliä
minttupuska
2 rkl öljyä
1 limen mehu
suolaa, pippuria

Limelohkoja tarjoiluun

Leikkaa vesimeloni kiekoiksi. Niistä on helppo poistaa kuoret ja kuutioida sitten reiluihin paloihin. Puolita kirsikkatomaatit. Poista chileistä siemenet ja hienonna. Revi tai suikaloi mintunlehdet pienemmiksi.

Ravista lasipurkissa öljy, limen mehu,suola ja pippuri sekaisin. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita mukaan kastike.




keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

KUTITUS, KIRUTUS, KUALEMA


Kuva Tanja Ryhänen

Seinäjoella sijaitsee Törnävän vanha piirimielisairaala. Tiedätte sen paikan, jota käytettiin kaikenlaisissa yhteyksissä kun puhuttiin jonkun ihmisen epäasiallisesta käytöksestä: - Mä jourun kohta Törnävälle teidän takia. - Onkohan tua karaannu Törnävältä? tai     -Törnävälle tuallaaset pitääs viärä.

Olin jo pitkälle aikuunen, kun vasta tajusin, että muualla päin Suomea Törnävä ei tarkoita juurikaan mitään, vaan eipä minullekaan Kellokoski mitään tarkoittanut.

Törnävän sairaalan alue on rakennuksineen ja puistoineen yksi Seinäjoen kauneimpia. Se rakennettiin piirimielisairaalaksi 1920-luvulla ja sen ajan mukaan rautaporttien sisällä oli asunnot myös työntekijöille ja heidän perheilleen. Parhaimmillaan 40-60-luvuilla alueella asui n. 100 lapsen tiivis yhteisö, joiden muistoja on kerätty kirjaksi Piirin lapset kertovat - Elämä Törnävän sairaalan yhteisössä 1930-1970-luvuilla.



Sairaalan potilaat saivat liikkua alueella vapaasti ja usein he tekivät töitä henkilökunnan perheissä vaikkapa lastenhoitajina. Porttien sisältä löytyi mm. luistinrata ja urheilukentät. Lapset kasvoivat tiivissä yhteisössä jossa oli tilaa ja lupa temmeltää.

Kuva Tanja Ryhänen

Seuralassa, alueella toimivassa vanhassa juhla-talossa Seinäjoen Kansan Näyttämö esittää tänä kesänä koko perheen näytelmää Valtakiven arvoitus. Se kertoo piirin lasten leikeistä yhtenä kesäisenä iltapäivänä. Astrid Lindgrenin Mestarietsivä Kalle Blomqvistin innoittamana lapset leikkivät Ruusujen sotaa. Reilun tunnin esitys tarjoaa intiimissä tilassa vauhtia, aikakauden musiikkia ja huumoria lämminhenkisesti. Näytelmä sijoituu 50-luvulle aikaan, jolloin hullu oli aivan normaali nimitys ja kaikki tiesivät mitä se tarkoitti, vähän niinkuin neekerinpusu.

Maitotyttöön näytelmä teki lähtemättömän vaikutuksen, kyseli vielä kotonakin, että voiko purkan syönnistä oikiasti tulla hulluksi.


Kuva Tanja Ryhänen

 Näytelmä oli ihana tapa tarjota omille lapsille myös kurkistus leikkimiseen, sellaiseen, jossa mielikuvitus korvaa lelut ja vehkeet. Tuohon jo uhanalaiseen pihaleikkien maailmaan, jossa tylsyys täytetään ihanilla ja vähän hassuillakin tempauksilla, eikä 6- vuotias unohdu katselemaan LPS-videoita äidin kännykästä.

Parasta olivat myös solvaukset.Eikä tätä äitiä haittaasi yhtään jos meidänkin takapihalta kuuluus tänä kesänä lasten kiljunta - Kutitus, kirutus, kualema!

Mutta käykääpä itte kattomas. Näytöksiä on vielä reilusti jäljellä. 

KE 26.7 KLO 18         TI 1.8 KLO 18       KE 9.8 KLO 18
TO 29.7 KLO 18         KE 2.8 KLO 18     PE 11.8 KLO18
LA 29.7 KLO 14         TO 3.8 KLO 18     LA 12.8 KLO 14
SU 30.7 KLO 14         TI 8.8 KLO 18       SU 13.8 KLO 14

Näytelmä esitetään sisätiloissa, siispä koko perhe katsomaan, niin tulee tänä kylmänä kesänä edes annos kulttuuria.

Käsikirjoitus: Juulia Soidinaho Ohjaus, sovitus, lavastus: Tero Heinämäki Rooleissa Krista Putkonen-Örn, Eeva Kurssi, Jarmo Ikola  Muusikko: Emmi- Ida Kempas  Puvustus: Mari Kela Tuotanto: Kulttuuriyhdistys KoHo


krista putkonen örn
Kuva Tanja Ryhäne

Tiesittäkö muuten, että minäkin olen pikkuisen hullu piirin lapsi? Asuin vanhempieni ja pikkuveljeni kanssa alueella yhden kesän isäni suorittaessa jotakin harjoittelujaksoaan. Tarkkaa vuotta en muista, olin kuitenkin alta kouluikäinen, saattanut olla jopa -73. Muistan silti alueelta elävästi puiden ympäröimän viileän varjoisan ja viihtyisän ankkalammen. Ja sen kuinka kerran katettiin pöytään niitä kahvikuppeja, jossa oli auringonkukan kuvia. Ja sen kerran kun tultiin Oravan mummolasta pissasin autossa housuihin siinä rautatiesillan kohdalla kun en pystyny enää pirättää. Vai oliko se sittenkin Niko, mun pikkuveli?


Toinen hyvä syy käydä katsomassa näytelmä, oli nähdä Espoossa vaikuttava ystäväni Krista pitkästa aikaa näyttämöllä. Ja se olikin hyvä syy!






tiistai 18. heinäkuuta 2017

PERUNANACHOT


Ihana ystäväni Hanna, Hannan sopasta, julkaisi juuri blogissaan vegaanisten perunanachojen ohjeen (alkuperäinen muunneltu Anu Braskin Vegaanimättöä- kirjasta). Ja jos Hanna kertoo tehneensä ohjetta 4 x viimeisen viikon aikana, sen täytyy olla hyvää.

Eli pakko. Heti. Tehdä. Perunanachot saivatkin suuren suosion tortillaillallisella lisukkeen muodossa. Revin myös huumoria siitä, että maailmankirjat on kyllä vinksin vonksin, täällä minä duunaan tavallista versiota vegaaniruuasta, ennen kuin lähinnä tapahtui toisinpäin (no en minä, mutta vegaanit...).

Kasvisannoshan tämä on edelleen ja koska mulla on harvoin erikoistuotteita kaapissa, niin tehtiin tämä ihan tavalliseksi vegaanin sijaan. Hannan blogissa siis vegaaniversio, mikäli koet sen omaksesi. 

Nämä luonnistuvat hyvin isokokoisista uusista perunoista, ja tietysti vanhoista myös.

Että mä rakastan sua, peruna! Solet ihana!



PERUNANACHOT
6:lle

1,5 kg perunoita
2 rkl öljyä
2 rkl tacomaustetta (tai suola, pippuri, paprikajauhe, valkosipulijauhe, korianteri, cayenne, oregano),  tai myös kuulemma grillimauste käy, mutta oon vähän allerginen sille.

juustokastike

2 dl ranskankermaa/kermaa/maitoa
2 pakettia cheddarsulatejuustoviipaleita
0, 5 dl tai maun mukaan silputtuja jalapenoja tai punaisia chilejä (säilykkeenä)

pinnalle

2 isoa tomaattia pieninä kuutioina
1 punasipuli hienonnettuna tai pari uuden sadon punasipulia varsineen
2 avokadoa kuutioina(mulla ei kuvassa, koska allergian takia tarjoilin eri kulhosta)
2- 3 limeä
1 korianteripuska
suolaa, pippuria

Viiaploi pestyt perunat kuorineen reilun 1/2 cm paksuisiksi siivuiksi. Laita siivut kulhoon  ja kierittele öjyssä, sitten mausteissa.
Paahda uunissa kauniin pilkullisiksi  225 asteessa n. 20-30 min.

Valmista juustokastike lämmittämällä neste ja juusto kasarissa, lisää lopuksi chilit. Pidä lämpimänä.

Kokoa annos joko isolle tarjottimelle tai annoslautasille. Tarkista, että perunoissa tarpeeksi suolaa. Ensin perunat joiden päälle valutat juustokastikkeen. Ja sitten päälle tomaatti, sipuli, avokado  ja korianteri.

Lohko limet ja aseta tarjolle. Jokainen puristakoon siitä oman annoksensa päälle.

Iiiihhanaa kasvismättöä!







torstai 13. heinäkuuta 2017

PAELLA, PAELLA, PAELLA!


Kaupallinen yhteistyö Apetina.com

Paella on mun kesäruokasuosikki! Tai no yksi niistä. Kesäruokasuosikiksi se on valikoitunut ehkä siksikin, että kodin liedellä on hitsin vaikeaa tehdä paellaa isolla paellapannulla, mutta grilliin (tai muurikalle) se sopii kuin luotuna.

Paella on mun ykkös-salainen-ase-grillattava. Siinä tulee kerralla isollekin porukalle syötävät ja kun ensin on pilkkonu aineet, niin tekemisen vaiva alkaa olla minimissään. Ja pirskatti kun se on vielä niin herkkua. 

Blogissa on aiemmin ollu kolme hyvin varteenotettavaa paella-reseptiä. Eka on klassinen, superhyvä Paella. Ohrasta valmistui taas suomalaisella twistillä sydänystävällinen ja oikein syvän makuinen versio. Se taisi napata 3. sijan sydänmerkki-kilpailussakin. Kesän jyvin paella rakentui jyväbroilertuotteiden varaan ja ai hitsi kun tuli hyvää siitäkin.

Aika kiva kun kun on on tälläsiä kampanjoita, jotka saa kokeilemaan jotain erilaista, muuten varmaan olisin kaiket kesät vedellyt tuota ensimmäistä versiota.


Tällä kertaa inspiraatio annettiin Apetina-sivuston kautta. Niinkuin tiedätte, olen jo pari vuotta tehnyt kansainväliselle sivustolle reseptejä säännöllisesti ja vaikka itse niitä ideoinkin ja ehdottelen useimmiten, tällä kertaa oikein toivottiin kesäreseptiksi paellaa.



Ja paellahan siitä tuli. Kasviksia, herkkusieniä ja merellistä elämää. Ja tietenkin Apetina-juustoa.


Eikä tosiankaan pöllömpi tullut! 

Ennen mulla oli motto, että kerran kesässä paellaa, mutta nythän sitä täytyy tehdä jo  ainakin 4 kertaa kesässä, että saan reseptit kiertoon.

Ellen innostu johonkin aivan uuteen. Mutta napatkaa te tämä paella-resepti Apetina-sivuilta. Ihan teitä varten sen sinne väsäsin.
Älkää unohtako kannullista sangriaa ja rapeakuorista patonkia!


Kaupallinen yhteistyö Apetina.com

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

MAAILMAN MEHEVIN GOCHUJANG- HIRVIHAMPURILAINEN


Mun grillaus on menny ihan hampurilaisiksi tänä vuonna. Syitä on kaksi; lapset syö ja lapset syö. Jostakin syystä ne ei sitä mun sitkeän mediumia flank- steakkiä suostuneet syömään...en kyllä suostunu minäkään.

Ja hampurilainen on about parasta mitä grillistä saa. Näitä grillailtiin ihan ex temporee, kun löysin pakkasesta vielä 1/2 kg hirven jauhelihaa ja  muutaman kaupan hampurilaissämpylän (valitettavasti ei näitä omia). Oletteko muuten opetelleet käyttämään mikronne sulatustoimintoa? Se on aivan ässä tälläisissä tapauksissa. Vartti ja sulla on käsissä kimpale KYLMÄÄ sulaa, raakaa jauhelihaa. Yksi mikron parhaimpia toimintoja.

Hirven jauheliha on todella vähärasvaista, jonka takia siihen usein vinkataankin lisättäväksi possun jauhelihaa mukaan mehevyyden takaamiseksi. Mun äitini, ja minä hänen suurissa saappaissa seuraten, ollaan aina valmistettu lihapullat ja spagun kastikkeet pelkästään hirvestä, eikä olla koskaan moitittu.




Hampurilaispihvissä halusin kuitenkin varmistaa superjuustoisen mehevyyden ja parilla kikalla näistä tuli niin hyvät, että Urho12v sanoi, että ehkä elämänsä paras hampurilainen. Äitin nälkäinen poika!

Ja ne kikat oli juustoraasteen lisääminen taikinaan (sitä on harrastettu myös täällä) ja pihvin kietominen pekoniin. Goochujang- chilitahna on erityisen herkullista hirvenlihan kanssa, joten lisäsinpä sitäkin, tosin vasta loppuvaiheessa omaan pihviini. Reseptin tekeminen  onnistuu vaikka 2 + 2 niin, että ensin ilman chilitahnaa ja loppuun taikinaan lisäät 1 tl.

Tätä ohjetta voi soveltaa varmasti myös naudanlihaan, mutta olet superonnekas, jos pakkasestasi löytyy hirvenjauhelihaa.




SUPERMEHEVÄ GOCHUJANG-HIRVIHAMPURILAINEN
4kpl

500 g hirvenjauhelihaa
3 dl mozzarella- juustoraastetta
2 tl gochujang- korealaista chilitahnaa (löytyy ainakin cittareista)
4 siivua pekonia
4(tai 8) cheddar- viipaletta
n. 1 tl suolaa
 n. 1/2 tl mustapippuria
öljyä

lisäksi:
4 hampurilaissämpylää
voita
tomaattia
kevätsipulia
salaattia
majoneesia
amerikansinappia

Lisää hirvenlihaan suola, pippuri, gochujang ja juustoraaste. Sekoita. Jaa taikina 4 osaan, pyöritä palloksi ja litistä pihviksi. (Tähän on aivan erinomainen hampurilaisprässi. Se ei tosiaan ole mikään turhake, vaan helpottaa paljon. Itsellä on ikivanha Tupperin muovinen, mutta näkyy saavan kaupasta edullisesti, esim Maku- ja Sagaform-tuotemerkeissä.) Kiedo kunkin pihvien reunojen ympäri pekonisiivu, kiinnitä hammastikulla.

Öljyä pihvien paistopinnat. Paista kuumalla grillillä pari kertaa käännellen haluttuun kypsyysasteeseen. Kun pinnassa on kaunis ruskea väri, yleensä pihvi on sopivan medium. Laita lopussa pihvin päälle cheddarsiivu tai kaksi, ja anna sulaa kunnolla grillin kannen alla.

Voitele sämpylöiden leikkuupinnat voilla ja käytä nopeasti grillissä hiukan paahtumassa.

Kokoa hirvipurilainen laittamalla sämpylälle majoneesia, salaattia, tomaattia, juustoinen  pihvi, viipaloitua kevätsipulia ja sitä kirkkaan keltaista amerikansinappia.

Enempää ei tässä sanoja tarvita. 
Peukku!




torstai 6. heinäkuuta 2017

KESÄSALAATIT LOUNAAKSI


Lomamoodista päivää! Olen tainnut tehdä blogin päivittämättömyysennätyksen. En niinkään täydellisen lomailun kuin lomanaluskiireiden takia. Ihan tänne on jo ikävä...

Sehän on hyvä merkki, jos ihminen ikävöi blogiaan. Ja hyvä merkki sekin, jos ihminen on keskittynyt ensimmäisellä lomaviikolla perheen kanssa muuhun kuin someiluun.

Kiirusaikana on kyllä reseptejäkin tuotettu. Siis ennen loman alkua. Vaikka nämä kaikki ruokaiset salaatit, jotka tänään löytyvät Lännen Median tuottamina sanomalehtien ruokatorstai sivuilta. Onhan tänään torstai?

Salaateilla ja niiden variaatioilla ei ole mitään määrää. Minne suuntaan ikinä haluatkaan lähteä. Raaka-aineet ovat takuulla parhaimmillaan, omassa ja kaupan puutarhassa ja siellä luonnossakin. 

Nämä salaatit on aterioita jo itsessään. Kokeile, inspiroidu ja nappaa reseptit talteen päivän lehdistä. Mä sitten rakastan kun joku sanoo, että repäisin sivun talteen. Ihan sillä lailla vanhanaikaisella metodilla. Sydämiä sinne sulle, joka sen teet!


Mansikka-sesonki alkaa olla parhaimmillaan. Siksi oli pakko väsätä yksi versio mansikka-halloumisalaatista. Juustot on muuten aivan paras makupari salaateissa erilaisten mehevien hedelmien kera. Mieti; halloumi, leipäjuusto, sinihomejuusto, feta, cheddar, vuohenjuusto, emmental, parmesaani ja vastapuolella mansikka, vadelma, persikka, melonit, nektariini, kiiwi, ananas....


Salaatin määritelmään, ainakin laajasti ymmärrettynä, mahtuu myös grillatut kasvikset. Tässä ne odottavat parempiin suihin siirtymistä simppelillä valkopapuhummus pedillä. Kehotan teitä äärimmäisen vakavasti kokeilemaan porkkanoiden grillausta tänä vuonna. Minä inspiroiduin meidän viimeisenä Makuja- kuvauspäivänä ennen kesätaukoa, kun  Marcos pisti grilliin porkkanat hiiltymään. Ehkä paras makuelämys tänä kesänä. 



Kaikki fleksaajat ja sitä innokkammat lihansyöjät voivat hoitaa salaatin proteiinikiintiön näppärästi lisäämällä lihaa. Kanan voi laittaa grillin kautta tai käyttää tähteeksi jäänyttä kypsää. Vaikka tuoreet raaka-aineet maistuvat salaatissa, on niihin helppo upottaa myös tähteitä. Ylijääneet kanat ja flankit, aamiaisen keitetyt munat ja pekonit. 

Aasialaistyyppisen kastikkeen kanssa aivan paras kombo tässä.


Yksi omista salaattisuosikeistani on jäävuorisalaatti lohkot ja piimäkastike. Jäävuorisalaatti taitaa olla piirun verran aliarvostettukin lajike, vähän niinkuin kiinankaalista seuraava(kiinankaalihan on tosi hyvää, sitä vain käytetään väärin!), mutta mä takaan, että ihastut tuoreen jäävuorisalaatin rapeuteen ja mehukkuuteen tässä amerikkalaistyylisessä salaatissa. Kastike on aivan sairaan hyvä. Ja kokonaisuus.


Lähi-Idän puolella pilkotaan ja paahdetaan pitaleivät pannuun. Resepteistä tämä on ehkä eniten lisukesalaatin omainen, mutta kyllä tämä lounaasta menee. Ehkä vielä kimpale fetaa viereen.

Reseptit löytyvät tänään  Aamulehti, Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Ilkka, Kainuun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Lapin Kansa, Pohjalainen, Pohjolan Sanomat, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. Toivottavasti joku niistä on lukulistalla.

Mikä muuten on sun kesän herkkusalaatti? Ilahdun kommentista melkein yhtä paljon kuin sanomalehden ruokasivun irti repimisestä...

torstai 15. kesäkuuta 2017

ROSVOPAISTIN TEKO-OHJEET JAOSSA


Juhannus tulossa.
Miten olis vanha kunnon rosvopaisti?

Tänään torstaina vinkit rosvopaistiin löytyvät Lännen Median tuottamina maakuntalehtien teemasivuilta. Ihan itte oon teille väsännyt. Siis AamulehtiForssan LehtiHämeen SanomatIlkkaKainuun SanomatKalevaKeskipohjanmaaLapin KansaPohjalainenPohjolan SanomatSatakunnan Kansa  ja Turun Sanomat.

Se kuulkaa kummasti hitsaa juhannuksenviettooporukan yhteen kun aamusella aloitetaan kuopan kaivuulla.



Ja sitten mallaillaan, vuorataan tiilillä tai kivillä puille tulipesä maan uumeniin.


Luvassa on tuntikaupalla nuotion roihua.  Ihan pakko on jossakin vaiheessa valmistaa ruuanvalmistusruokaa.


Lihat kapaloidaan moninkerroin odottamaan laskemista uunin kuumaan syleilyyn.


Viisaammilta, kuten vaikka Appi-ukolta kysellään välillä neuvoa.


Ja pitkän päivän päätteeksi voi posse kokoontua  ihanalle aterialle. Mehevä, hajoavaksi kypsynyt liha syodään yksinkertaisten tykötarpeiden kera. 


Nautitaan hartaasti yhteisestä saavutuksesta, makuelämyksestä, joka on siinä kohtaa parasta ikinä. Kaiken sen nuotiolla kyykistelyn jälkeen vaivansa väärtti.



Pysähdytään ihailemaan Juhannusyötä. Sitä, jota ei oikein yöksi raaski kutsua. Kun meillä on se valo. 

Lopuksi kömmitään aittaan vattan viereen maata. Ellei olla ruispellolla kirmaamassa juhannustaikoja tehden. 

Itte valittisin sen helpomman tien. Siis 7 yrttiä tyynyn alla. Ja ehkä jonkun allergialääkkeen.