About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Miljoonahevonen - kulissien takaa



Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastajat ry, jollei ole koskaan tullut puheeksi (on kyllä, mutta ehkä olet unohtanut) on  ollut minulle se ainoa oikea ratsastusseura jo 70- luvulta lähtien. Epurilaiset päättivät tänä vuonna ottaa järjestettäväkseen suomenhevosten sekä pienten ja isojen ponien SM-estemestaruuskisat ja se ei ole mikään pieni  voimanponnistus, ehei. Yhteistyökumppaniksi saatiin Veljekset Keskinen Oy, jonka upeaan miljoonatapahtumien ketjuun liitettiin nyt myös Miljoonahevonen.  Kolmipäiväisten kisojen aikana nähtiin nelisensataa starttia, SM- lähtöjen lisäksi myös muita kansallisia luokkia aina 130cm asti; vauhtia, sydämenpysäyttäviä jännityksen, riemun ja myös pettymyksen tunteita.  

Epurin Noora Erkkilä ja Ramoon nappasivat yhden luokkavoiton sekä 2. ja 3. sijan Valokuvaus TuuliaN


Valokuvaus TuuliaN


Sää suosi tapahtumaa lukuun ottamatta perjantain ukkoskuuroja ja katsomon penkit täyttyivät sekä ratsastuksen ystävistä sekä luulen myös aivan ensikertalaisista. Tapahtumaanhan oli katsojille vapaa pääsy.


Valokuvaus TuuliaN
Kisa toteutettiin  kökkäväen (suomeksi talkooporukka) panostuksella, jota oli mukana niin omasta seurasta kuin naapureistakin sekä Perhon ammattiopiston oppilaista. Sekä tietenkin Velj. Keskisen korvaamattomalla ja konkreetisella panostuksella, heiltä saimme käyttöömme mm. alueen heti kyläkaupan vierestä, rakennetut  nousevat katsomot ja muut yleisökalusteet, teltat ja puitteet henkilökuntaruokailulle, tuomaritornit, kansliakontit ja kaikki se tekninen infrastruktuuri sähkö, vesi, netti, mitä niitä nyt onkaan, en edes tiedä, tärkeimpänä kuitenkin ehkä este- ja veryttelykenttä, jonka pohjat valmistettiin alusta alkaen ja paikalle tiistain rekkarallissa ajettiin mm. 15cm kivituhkakerros koko laajalle alueelle. Ratapohjan tekoa ja kuntoa kisan aikana oli valvomassa  Suomen Ratsastajaliiton  ratapohjien suunnittelusta ja rakentamisesta vastaava kenttäguru "Immi" Lätti.  Radanpohjan kunnostukseen ja esteratojen rakennukseen oli paikalla kaiken aikaa melkoinen konearsenaali, mönkijöistä, trukkiin, jyrään ja kasteluautoihin.
Valokuvaus TuuliaN

Paikalla päivysti totta kai myös eläinlääkäri, kengittäjä sekä ambulanssi.

Ratamestarin vaativan toimen hoiti Jyri Autio. Itse asiassa ratsastuskilpailuissa on ainoastaan vaativia toimia. Kun ollaan tekemisissä + - 600 kg luontokappaleiden kanssa vauhdikkaassa urheilulajissa ja kilpailutilanteessa, on  ensiarvoisen tärkeää huolehtia niin hevosten, ratsastajien kuin yleisönkin turvallisuudesta ja luoda puitteet, joissa ratsukot voivat turvallisesti keskittyä maksimisuorituksiin. Maallikot eivät ehkä tiedäkään, että esim. esteiden sijoittelu suhteessa toisiinsa on sentintarkkaa puuhaa, kyse ei ole ainoastaan estekorkeuden selvittämisestä vaan myös ajallisesti, hevosen kapasiteetin mukaisen nopeimman tien valinnasta ja ehkä kaikkein tärkeimmästä, hevosen tuomisesta esteellä oikealle ponnistuspaikalle, joka tarkoittaa estevälien ja -lähestymisten ratsastamista oikeassa  rytmissä niin, että hevosen askelpituudesta ja vauhdista (jotka ovat myös siis säädeltävissä) riippuen ratsastaja pystyy ratsastamaan suhteutetut välit oikein.
Epäilemättä edellisen selostuksen jälkeen ratsastuksenopettajani kääntyy satulassa, mutta minä olenkin osallistunut elämässäni ratsastuskisoihin yhden ainokaisen kerran ( siitä kyllä onneksi riittää edes lapsille kerrottavaa) enkä täti-ratsastajana osaa ehkä asettaa sanojani aivan oikein.
Kuvassa ratsiopettajani Tanja Karjalainen ja Usvan Hurmuri suorittamassa upea 0-rataa, Unton ekaa kansallista sijoitusta. Unto on minullekin tuttu ratsu, toki  puolta matalammilta estekorkeuksilta. On meillä hyvät opetushevooset! Valokuvaus TuuliaN
Jos olet nähnyt ratsastajat tutustumassa rataan ja ihmetellyt harpohtavaa kävelytyyliä, niin juuri siinä ratsastajat laskevat niitä suhteutettuja välejä ja suunnittelevat lähestymisiä.



Kenttään kaivettiin myös harvinainen herkku, vesihauta, jota kilpailijat pääsevät harvemmin hyppäämään. Vesihaudan kohdalla on oma tuomari, joka seuraa, ettei vesirajaa rikota (Siinä on myös joku plasmageelinauhataijoku?) Tiesittekö muuten, että vesihaudan vesi värjätään?  Vesihaudan hyppääminen en tietenkään ole sen kummempaa kuin muidenkaan esteiden, kyseessä on vain hiukan erilainen, pitkä ja matala hyppy. Ja kun se harvemmin tulee vatsaan, saattaa se olla pieni mörkö sekä ratsastajalle hevoselle.


Kieltäytymisiä tulikin, mutta niin myös onnistumisia. Ihana oli katsella varsinkin suomenhevosten rehellistä ja epäröimätöntä hyppäämistä.

Valokuvaus TuuliaN
Suomenmestarit kylvetetään kanssakilpailjoiden toimesta  vesihaudassa, joka ihan teknisistä syistä korvataan paikalle  tuodulla uima-altaalla.


Isojen ponien voittajaratsastajan uintiretki Valokuvaus TuuliaN
Kansliassa riitti kuhinaa siinä kaikessa paperisodassa mitä kilpailuihin liittyy. Tuomaritornin päivät (Tuomariston puheenjohtajana Matti Karkkolainen) ovat myös pitkiä ja tunnelma sähköinen, yleisön ja kilpailijat piti ajan tasalla selkeäsanaisesti meidän oma Aleksi.


Valokuvaus TuuliaN

Osa kilpailjoista oli käymässä päiväseltään, suuri osa yöpyi  paikan päälle pystetyssä tallikylässä. Tallimestarit huolehtivat, että vesi-, kuivike-, heinä- ja lantahuolto toimii.

Toimihenkilöihin kuuluvat  myös mm.  lisenssin omaava Steward, joka vastaa kilpailujen kaikenlaisesta sääntöjenmukaisuudesta, liputtajat, liikenteenohjaajat, portinavaajat, verryttelyalueenvalvojat ja sontiaiset. Valokuvauksesta vastasi TuuliaN, jolta sain osan tämänkin postauksen kuvia ja tiedottamisesta Leena Hjelt. Lukematon määrä tärkeitä, tärkeitä tehtäviä. Koko tapahtuman suunnittelu, organisointi, logistiikka, värväys, markkinointi ja myynti, sponsorit jne.

Ja varustemyyntiä. 



Odotettu oli myös toimitusjohtaja Vesa Keskisen avajaispuhe ja sunnuntain palkintojenjako. Saattaapa Miljoonahevosesta tulla vilahdus Tuuri- ohjelmassakin.

Valokuvaus TuuliaN

 Herkutellaan hetken vielä upeilla hevosilla.





Valokuvaus TuuliaN


Minttu-Maija Koivusalo ja Toby, Epur, heistä vielä kuullaan Valokuvaus TuuliaN


Valokuvaus TuuliaN

Valokuvaus TuuliaN

 Ehkä olettekin jo arvanneet, että minut oli pyydetty huolehtimaan toimitsijoiden elikkä talkooväen muonituksesta. Tarjolle soppaa, kahvia, leipää, virvokkeita. Hyvää ja riittävästi.


Valokuvaus TuuliaN

Paikan päällä vierähti 4 päivää , torstaina laitettiin paikat kuntoon ja toki radan rakentajille oli silloinkin jo tarjolla soppaa.

Siinä on jotain käsittämättömän energisen kiehtovaa, kun pääsee/joutuu suunnittelemaan vaikka tällaisen ruokailun toteutuksen. Tietäen, että sitten se minkä olet unohtanut, puuttuu!



Oman osuuteni onnistuneseen toteutukseen vaikutti aivan olennaisesti mutkaton ja tehokas yhteistyö Velj. Keskisen henkilöstön kanssa. Kaikki mitä pyysin hoidettiin välittömästi ja viimeisen påäälle. Niinpä valtakuntanani oli  iso pariteltta, jossa induktioliesi, vesi ja viemäröinti (kuuma vesi myös) , pari isoa kylmäkaappia, sekä pöydät penkit ja työtasot. Lainaan löytyi  niin lämpölevyt kuin turkasen suuret kattilatkin metrisine soppakauhoineen. Ruokatarviketilauksen hoidin Tukkutalo Heinosen kautta, joka toimitti tavarat Keskisen Ruokapuotiin, jossa sain luvan säilyttää tavarat eri kylmiöissä ja pakkasissa. Ihanaa oli myös stressitön olotila, kun tiesi, että jos joku loppuu saan hakea lisää ruokapuodista. Ja toki  kävin ostoksilla muutenkin, hain mm tuoreet leivät päivittäin.  Erityiskiitokset omasta puolestani on välitettävä tässä Keskisen kiinteistöpäällikölle Mika Hannoselle ja ravintolapalveluista vastaavalle Kari Kytölälle.



Viikonlopun menu oli seuraava:
torstai: makkarakeittoa ja papuvihanneskeitto
perjantai: jauhelihakeitto ja porkkanasosekeitto
lauantai: gulassikeitto ja sama soijapaloista
sunnuntai: kana-kookoskeitto ja kookos-kukkakaalikeitto

 Ja koko ajan tietysti myös leipää ja kahvia ja pullaakin.


ja ehkä jokunen täytekakku viimeisen päivän yllärinä.


Toivoakseni tunnelma muonitusteltassa oli leppoisa, suurkiitos myös Riina, Noora, Anumaria ja Nanne, jotka vuoron perään hyörivät kanssani keittiönpuolella. Parhaat apukokit ikinä!

Hieno viikonloppu kaikin puoli, oli mukava olla mukana näin hyvin rasvatussa organisaatiossa.

Mutta nyt mä oon kyllä aivan poikki.


Valokuvaus TuuliaN
Lisää kilpailuista voi käydä lukemassa
Miljoonahevonen nettisivustolta tai Facebookista

Postauksessa on mainittu ihmisiä nimeltä aivan randomisti, tarkoittamatta mitenkään väheksyä kenenkään nimeltä mainitsemattoman korvaamattomuutta organisaatiossa. Hyvä me kaikki!






lauantai 16. elokuuta 2014

Nyhtöpossua nyytissä mulle. ARVONTA sulle!


Nyyteissä on jotakin hurmaavaa.  Nehän ovat kuin pikkuinen lahjapaketti jokaiselle ruokailijalle. Ja onko paketin avaamista parempaa? (No jaa, kenties; se antaminen!) Voit tuunata oman paketin kunkin syöjän mieltymysten mukaan. Lapset tykkää. Voit käyttää kypsiä aineksia tai kypsentää kypsentämättömiä. 

Minä olin ottanut nyhtöpossua pakkasesta sulamaan ja kun oli perunoitakin keitettynä niin herkulliset nyytit valmistuivat tuota pikaa. Tämä on niitä kurkkaa mitä kaapissa on - reseptejä, että olkaa hyvä ja soveltakaa.

Nyhtöpossu-nyytit

Kypsää nyhtöpossua
keitettyjä perunoita
valkosipulinkynsiä
sipulia
aurajuustoa
jotakin grillauskastiketta, tässä ihanaa ruotsalaista sweet chipotlea

suolaa, mustapippuria

Asettele lohkotut ja viipaloidut ainekset kokkausarkille, päällimmäiseksi liha ja kastike. Muista maustaa perunat suolalla ja pippurilla. SAGA kokkausarkit ovat tässä kestävyydessään ihan mainiota. Minulla on myös purkki Saga kokkauslankaa, jolla kiepautin nyssykät nätillä rusetilla kiinni. Grillaa pienellä lämmöllä tai epäsuorasti, grillin kansi suljettuna n. 20 min. verran.



Jotta vihanneskiintiö täyttyisi, pistin yhteen nyyttiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, yrttejä ja sipulinvarsia.  Ja jotta juustokiintiö varmasti ylittyisi, pistiin väleihin vielä Musta torvisieni-juustolevitettä (Silva).

Tällä kertaa rullalle. 



Nyytit suojasin vielä foliolla ennen grilliin laittoa. Nämä muuten voi tehdä toki uunissakin.



Samalla kun nyytit kuumenivat grillasin liian tuoretta leipää vähän rapsakammaksi grillipellin päällä.  Grillipellistä löytyy juttua täällä. ;utta nimettäköön se nyt tämän kesän grillauslöydöksi. Luulin, että arvosanan saisivat keväällä ostamani grillilankut, planking- you know, mutta niillä olen aikaansaanut vasta toispuolisesti paistettua lohta.



ARVONTA
Minulla on kuitenkin ilo järjestää blogissani harvoin nähty lukijahemmottelu eli arvonta. Jätä kommenttilaatikkoon viesti, mitä SINUN herkkunyyttisi sisältää. Muista laittaa myös email-osoite, että saan otettua siihen yhteyttää, ellei henkilöllisyytesi selviä muuten. 

Arvon 2 pakettia SAGAn grillauspeltitarvikkeita eli molempia kokoja  käteviä kokkausarkkeja ja foliota. Arvon kaksi tuotepakettia tässä blogin puolella. Ensi viikolla laitan arvonnan vielä facebookkiini kahdelle lisää kaikkien tykänneiden kesken, joten poikkea jo nyt  tykkäämässä sivustani. En ole sitä tainnut koskaan mainostaakkaan täällä, vaikka se on ollut olemassa jo iät ajat. Salainen fb-sivusto... What a great idea!

Arvonta päättyy 22. 8. Viikonloppuna voittajien julistus.



Yhteistyössä Saga

maanantai 11. elokuuta 2014

Tortillakoulu



Kuumien hellepäivien viilein asu on meksikolainen kirjailtu puuvillamekko. Se kätkee suopeasti kaikki laaksot ja makkarat kukkulat, mutta päästää ilman hyväilemään nihkeää ihoa.
Tortillakoulupäivä oli totisesti hikinen päivä, joten pukeuduin asianmukaisesti. 

Minulla ei ole tortillaprässiä, enkä  saattanut kaulinkokeilujeni jälkeen käsittää, miten saadaan aikaan muuta kuin pannulla hajoavia repaleita. Nyt olen saanut oppini kädestä pitäen Mirnalta, joka lahjoitti minulle tämän perinteikkään meksikolaisen kädentaidon. Nyt puhutaan siis tortillojen tekemisestä ilman prässiä. Tokikaan nykykaupunkilaismeksikolainen hädin tuskin vaivautuu niitä tekemäänkään, kun lähikaupasta saa tuoreita priimalaatuisia maissitortilloja n. 40kpl eurolla.

Taitoni vaativat nyt sitten varmaan viitisenkymmentä vuotta harjoittelua päästäkseni Mirnan tasolle, olen kuitenkin iloinen, että sain mahdollisuuden omin käsin tuntea miten pehmeältä ja mukautuvaiselta taikinan tulee käsissäni tuntua.
Mirnan käsien mukana ei kamera pysy
Maissilätty eli tortilla on se, mille meksikolaisannokset useimmiten kootaan, meillä niin suositut vehnätortillat, tortillas de harina, eivät ole läheskään niin käytettyjä. Kun maissitortillan makuun pääsee, sitä himoitsee, eikä vehnätortilla enää tunnu kuin, no, vehnätortillalta. Jos olet saanut käsiisi Maseca maissijauhoja vaan et tortillaprässiä, hätä ei ole tämän näköinen, se hoituu ihan käsityönäkin.




Maissitortillat  4kpl        8kpl        16kpl

Maseca           1,25dl      2,5dl      5dl
vesi                 0,8 dl        1,6 dl    3.3 dl
suola               ripaus        1/8 tl     1/4 tl

Määrät on suoraan käännetty  cup- mittayksiköistä ja ovat siis suuntaa antavia. Tärkeintä on tuntea, että taikina on pehmeä ja kimmoisa, eikä tartu muoviin. Liian kuiva taikina taas repeilee ja murtuu. Maissitaikinan sitko on tyystin erilainen vehnätaikinaan verrattuna, mutta melko pehmeältä saa taikina tuntua.

 Eli kaada jauhot ja halutessasi suolaripaus kulhoon ja lisää sitten LÄMMIN vesi. Vesi saa olla niin lämmintä kuin kätesi sietää. Vaivaa taikinaa  kunnes siitä tulee sileä, kimmoisa, muotoiltava taikina ja lisää vettä lusikallinen kerrallaan mikäli taikina tuntuu liian kuivalta.

Jaa taikina niin moneen osaan kuin aiot tortilloja tehdä ja pyöritä sileiksi palloiksi. Pallot on hyvä peittää kostealla keittiöpyyhkeellä. Voit pitää leipoessasi käsillä myös kupillista vettä, mihin voit kastaa taikinapalloa tai sormiasi, mikäli taikina on ehtinyt kuivumaan.

Ota tukevalle leivinalustalle minigrip tyyppinen paksu muovipussi (ohuempikin käy, mutta se jättää helposti tortillaan raitoja kuten noissa omissanikin.) Halkaise pussi niin että vain yksi reuna on kiinni. Painele taikinapallo ensi käsissäsi hiukan litteämmäksi ja aseta se sitten muovipussin väliin. Painele nyt tortilla muutaman millin paksuiseksi pyöreäksi lätyksi sormenpäillä ja kämmenpohjilla tasaisesti taputellen. Voit avustaa muodossa hiukan toisen käden sormenpäillä  reunoista vastaan painamalla  (katso alemmat kuvat)niin, etteivät reunat tule liian ohkaisiksi tai ala repeillä.




Irrota tortilla varovasti muovipussista ja sitten vain kuivalle pannulle keskilämpötilalle/hiukan kuumemmalle paistumaan mahdollisimman  matalareunaiselle pannulle. Sillä oikea tortillamuija kääntää tortillan, ei lastalla vaan painamalla kätensä keskelle tortillaa, niin että se tarttuu käteen ja nostamalla siten ylös ja kääntämällä.  Täytyy olla aika nopea säästyäkseen palovammoilta. 

Sovitaan , että käytetään me ensimmäiset 20 harjoitteluvuotta vaikka ihan sitä lastaa. Tortillaa käännetään siten, että kumpaakin puolta paistetaan 2 otteeseen. Tortillan ei kuulua saada kovin paljon väriä tai pilkkuja, se saa jäädä aika kalpeaksi.


Sitä mukaa kun tortillat paistuvat siirrä ne muovipussiin, jonka käärit vielä leivinliinaan, jotta tortillat pehmenevät.  Syödään sitten mieluusti mahdollisimman pian tai jos myöhemmin, lämmitetään pannulla kerrostekniikalla. Eli useampi tortilla päällekkäin ja käännellään.



Kysmys kuuluukin, että mitäs sais teidän tortillalle  nyt sitten olla? Tsemppiä harjoituksiin. Ehkä joskus, jonakin päivänä koti-ikävää poteva meksikolainen sanoo sinun(kin) tortilloista näin:







lauantai 9. elokuuta 2014

Syökää kanaa! Mikä grillausvinkki!



Ei oo kun puolenkymmentä vuotta kun mulla oli sellainen (typerä) itseasetettu kokkaussääntö, että kun grillaat kanaa, grillaa ohuita leikkeitä tai korkeintaan vartaita. Jätä kaikki luulliset palat uunikypsennykseen äläkä ala kikkailla grillissä, ellet halua raakaa luun vierestä, kuivaa keskeltä ja palanutta päältä. No siitä on sittemmin viisastuttu ja syöty mm. maailman mehevintä tölkki-kanaa. Grillaustietous ja -metodit ovat kehittyneet, oliko mikään ihme jos en joskus saanut pallogrillilläni taitojen puutteessa syötävää aikaan. Ei silloin kyllä puhuttu mistään epäsuorasta kypsennyksestäkään. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi. Kanat liian kuumille, palaville hiilille, tuloksena yhdistelmä poltettu/raaka tai kansi auki jäähtyvälle hiillokselle, joka ei tosiaan ehtinyt montaa minuuttia kananuijaa kypsytellä.



Onneksi olen aina tiennyt, että grillattu kokonainen kana  tai luulliset osat ovat oikein valmisteltuna herkkua. Ja siispä eilenkin meillä syötiin sekä kokonainen kana, että koipinuijia grillissä. Nyt kun sen valmistuksen osaan. 

Aina ei aika riitä epäsuoraan grillaukseen,silloin esikypsennetään palat uunissa, jotenkin se on turvallisempaa, marinadit mukaan niin kana ei kuivu, eikä tarvitse koko ajan vahtia ja valella. Ehtii tehdä salaatin, kattaa pöydän  ja sitten kun on kaikki valmistaa, loppuhuipennus 10-15 minuuttia grillissä.

Ja nyt tulee se grillausvinkki: Grillipelti. Sain SAGAlta mm kokkausarkkeja ja folioita testailuun ja lupasin kokeilla heidän ideaansa grillipellistä. Rukouksiini on vastattu. Se on helppo ja edullinen tapa suojata grilliä, voit läträtä marinadeilla ja glazeillä tai rasvaisilla jutuilla grillissä mielin määrin ilman grillin syttymistä tuleen ja helpotat siivousta. Tai suojelet grillaamaasi ruokaa karstaiselta grillitäsi (ei koske tietenkään minua, mutta noin niinkun teoriassa...köhöm). Ruoka ei kiehu siinä vaan paistuu ja ruskistuu. Jos olet kokeillut joskus grillata niillä alumiinikertisvuoilla, tiedät ongelman. Tai  pelkällä foliolla, saat syljeskellä folionpaloja syödessäsi. Kuinka mä en oo tätä keksinyt.



Otetaan siis pala foliota ja kokkausarkki, joita löytyy 2 kokoa Sagalta ja ne on käteviä monenmoiseen, nyt kun tutustuin. Se on niinkuin leivinpaperi, mutta pikkuisen vielä kovempaan käyttöön. Oivallinen nyyteille, höyrytykseen, monenlaiseen kypsennykseen.
Yksinkertaisuudessaan otetaan kokkausarkkia suurempi pala foliota, päälle kokkausarkki ja reunat taitellaan niin, että syntyy vähän kuin uuninpelti. 

Ja siinä päällä tosiaan ruskistuu normaalisti paistopinta. Siitä mä oon häkeltynyt.

Kananuijat grillissä
10-12  nuijaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna 
1rkl hunajaa
2rkl sriracha chilikastiketta
1 dl vaahterasiirappia
0,5 dl öljyä
suolaa ja mustapippuria
Laita marinoimattomat nuijat uunivuokaan, suolaa ja pippuroi. Ravista kaikki muuta aineet yhteen vaikkapa kannellisessa lasipurkissa kastikkeeksi. Valele kanoille ja paista 175 uunissa 45 minuuttia.

Siirrä grilliin grillauspellin päälle keskimiedolle lämpötilalle. Sivele vuokaan jääneellä kastikkeella muutamaan otteeseen grillauksen aikana. Grillaa paistopinta ja nosta ihanan hajoavat, luusta irtoavat kananpalat varovasti tarjoilulautaselle.

Kokonainen kana grillissä 

1 broileri selkäpuolelta halkaistuna ja auki levitettynä
100g voita sulatettuna
1 rkl savupaprikajauhetta
1 tl liquid smoke (jos on)
suolaa pippuria

Suolaa ja pippuroi kana molemmin puolin ja aseta uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Sekoita muut mausteet voihin ja voitele kanan
nahkapuoli. 175 astetta 45 minuuttia.

Grillaa lopuksi molemmin puolin grillissä rapsakaksi, kuten nuijatkin, valele ja sudi jäljelle jääneellä voilla.





 Vaikka resepteissä on tuo uunitusaika, nämä ovat pikareseptejä, tällä kertaa aikaa marinointiin ei ollut. Nuijissa löytyi kuitenkin hienosti makua ja kyllähän voi-paprika simppeliydessään tuon kokonaisen kanankin kruunaa.

Nautittiin kanat yksinkertaisen aasialaismausteisen kaalisalaatin ja grillissä lämmitettyjen Naan- leipien kera. Pikateemaan soveltui myös Soppaa ja Silmukoita Marjan Jaakon opettama pikasavumajoneesi kun he edellisellä viikolla parkkeerasivat pihaamme yöksi koko perheen voimin ohiajomatkallaan. Eli hyvä valmismajoneesi maustetaan miedolla tai tulisella paprikajauheella ja liquid smoke- savutiiviste nesteellä, jonka pariskunta löysi  meidän cittarista mun kaappiin. Ja niinkun sitäkin on tullut etsittyä!

Kyllä kana on vaan hyvää! Varsinkin grillistä!

Yhteistyössä SAGA

perjantai 8. elokuuta 2014

Simple food (...for pleasing simple men)


Otetaan reilu kilon pala entrecoteta huoneenlämpöön noin tunti ennen grillausta. Tällä kertaa komea kimpale oli Simmental- rotuista tuosta Ilmajoelta. Leikataan se  poikkisyin neljäksi reiluksi pihviksi.




Suolaa ja pippuroi pihvit. Käytän osaksi savuista sormisuolaa, joka tuo ihanaa aromia kaasugrillissäkin. Ennen grillausta lorautan pihvien pintaan hitusen öljyä. Käytä aivan kuumaa grilliä ja grillaa lihat haluttuun kypsyyteen. Toivo, ettei kukaan halua kypsää. Rukoile, ettet paista pihvejä vahingossa liikaa. Pari minuuttia kummaltakin puolelta, paksuudesta tietenkin riippuen, on usein ok. Medium pihvi on vielä painettaessa kivasti kimmoisa.


Kääräisin pihvit folioon, ihan vain siksi aikaa, että hain jääkaapista maustevoin ja uunista perunat. En ole aivan vakuuttunut, että pitäisikö pihvien antaa vetäytyä vai ei. Tykkään itse nostaa pihvin suoraan pannusta lautaselle, silloin paistorapeuskin on jotenkin parhaillaan. Ja nytkin vaikka ne olivat hetken vetäytymässä, ne kuitenkin olivat päästäneet nestettä sinne folioon aika reilustikin.

Mutta ei se hyvä pihvi kaverikseen paljoa tarvitse. Hyvän maustevoin, joka on siis yksinkertaisimmillaan voita, valkosipulia ja lehtipersiljaa. Parasta.



Syömisnautintoon kuuluu ehdottomasti kunnon pihviveitsi ja -haarukka.



Ja perunaa. Äijien täytyy saada perunaa. Ensin keitettyja, sitten litistettyjä, voilla ja oliiviöljyllä, sormisuolalla, pippurilla ja timjamilla uunissa silattuja perunoita. 



Yksinkertainen salaatti vielä. Lehtisekoitus kasvimaalta, erilaisia pikkutomaatteja puolitettuna, parmesania lastuina ja valkosipulivoissa paistetut krutongit. Suolaa, pippuria. Kastike laatuoliiviöljystä, vaaleasta balsamicosta, hunajasta ja valkosipulinkynnestä.


Muonituksessa kaikkensa golfkentillä jo useamman päivän antaneet IsoHoo ja  kyläilemään 10 vuoden tauon jälkeen uskaltautunut työkaverinsa (ihana iloinen) Niklas ( Lupasin, ei nimiä, otsikkoon viitaten, mutta.... ;)).

Ooh, eipäs unohdeta palan painiketta. Olen nykyään ihan että Malbec, jee. Ellen sitten Pinot Noir, jee. Joskus oikeasti ihan sama, seura ja ruoka ja tilanne niin kaikki maistuu. Mutta tämä malbec kyllä jee, jee.



Liha oli hyvänmakuista, jopa Niken rare-pihvi halutun kaltainen, perunat ihanan voisia herkkuja ja salaatti sopivan kirpsakka. Ilman kikkailuja, tosi hyvää.  Paitsi, että keittiössä oli tullut IsoHoon mielestä liikaa sotkua ja sitten mä loukkaannuin siitä ja menin lasten kanssa yhdeksältä maate. Siinäpähän sitten istuivat kahdestaan trooppisessa yössä terassillamme pikkutunneille asti. En ihmettelisi jos olisivat jutut loppuneet ja joutuneet puhumaan vaikka armeijasta. Nih!

(Simmentalin entrecote- kimpaleen sain kiitokseksi Simmental-pojilta messuilla kun kokkasin heille lisukkeita Raymond Wesanderin Weberillä paistamien pihvien kylkeen)


keskiviikko 6. elokuuta 2014

VAROITUS!



Niin juuri. Varoitus. Älä tee tätä kotona. Äläkä nyt herramandera vieköön missään kylässäkään.

Joskus sanotaan, että parhaimmat ideat syntyvät lähes itsestään. (Vai sanotaanko?) Viikkonen muutama takaperin minulla oli ostettuna litra kirsikoita. Jotenkin aloin himoita piirakkaa. Laiskana ihmisenä suljin heti pois kaikki amerikkalaistyyliset kirsikkapiiraat kaulittavine ja  viileässä lepuutettavine kansitaikinoineen, samoin tein myös kaikki clafoutis-tyyppiset piirakat.

Koska yksi kirsikan parhaimpia kumppaneita on suklaa, hellittelin ajatuksissani jopa hetkisen suosikkikakkuani Schwarzwälder Kirchtortea, mutta siinä vasta tekemistä riittää, eikä ohjeessa taida montakaan tuoreen kirsikan palaa olla.

Mutta ei unohdeta sitä suklaata.


No mihin lopputulokseen päätyy Homo Sapiens? Koska kirsikankivien poisto on jo sinällään uuvuttavaa puuhaa, päädyin sinänsä kelpo tuotteeseen (jonka teko alusta astikin on kyllä aivan vallan helppoa) ja sulatin pakkauksen valmista pakastemurotaikinaa. Tiedättehän, rapea ihana pohja mausta tinkimättä.

Painelin pohjan pyöreään piirakkavuokaan, säästin osan päällysmurustelua varten. Kumosin nyt kivettömät kirsikat pohjan päälle ja ropsautin varmuuden vuoksi päälle vielä hienoasokeria, joka taisi itseasiassa olla hillosokeria.

Sitten reseptini salaisuus. Suklaa. Tumma, 70% ihanuus. Pala suuhun (tämän reseptitoteutuksen ainoa onnenhetki) ja loput 100g levystä pienistin murusiksi kirsikoiden sekaan. Päälle loput taikinasta pieninä pallukoina. 

Uuniin. Olisiko ollut vakio koepaisto lämpötila 175 ja tunnin verran. Pohja kypsäksi ja sopiva rusketus.

Minä tiedän, niin tiedän, että nyt te kaikki olette jo lusikka ojossa makupalaa odottamassa. Nopeimmilla lienee pakastetaikina sulamassa ja fanaattisimmilla voi pehmenemässä omatekoista murotaikinapohjaa varten.

Tätä piirakkaa ei päässyt kuitenkaan maistamaan kuin kaksi henkilöä.

Toistan. Vielä kerran.

ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄTÄ KOTONA!

Jos koskaan on laittamani ruoka maistunut siltä itseltään tai jos ei nyt aivan siltä, niin erehdyttävästi ainakin oksennukselta, se on tämä kirsikkapiirakka. Tänä päivänäkään en ymmärrä kuinka näistä sinällään maistuvista raaka-aineista voi onnistua luomaan jotakin näin karmivan makuista. Ja vielä kuitenkin ulkonäöllisesti melko hyvän näköistä.

Yritin jopa hukuttaa piirakan vaniljakastikkeeseen, mutta ei sekään suonut mitään armoa. Itse maistoin ja rehellisesti kaiken tämän yhtään liioittelematta tunnustan. Todistajanani olkoon NaapurinUlla, joka maistoi myös lusikallisen piirakkaa, jota himoiten katsoi pöydälläni (oppiipa himoitsemaan naapurin piirakkaa...), eikä uskonut kun sanoin sen maistuvan aivan oksennukselta. NaapurinUlla, joka syö vaikka pieniä kiviä, jos minä olen ne marinoinut (ja olen ollut maltillinen korianterin suhteen). 

Ei syönyt NaapurinUlla tätä.

Ja kyllä hänkin loihti lausumaan, että enpä olisi uskonut, mutta tämä tosiaan maistuu. Aivan oksennukselta.

WANTED! Loistava kirsikkapiirakan ohje.