About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Paistetaan joulukinkku ruiskuoressa ja leivinuunissa



Leivinuunistani puuttuu digitaalinen lämpötilansäädin. Voi voi.

Mutta jouluhan on juuri sopiva aika harjoitella kinkunpaistoa. Lupaa siis paistaa perinteikkäästi joulukinkku leivinuunissa suvun pöytään. Joulukinkun rooli on kuitenkin melko pieni, tuskin sen kypsyyttä, makua, suolaisuutta tahi ulkonäköä kukaan vaivautuu arvostelemaan. 

Joulukinkun perinteinen paistoaika on 1,5h/kg  yöaika. Aattoaamun suloiseen kinkuntuoksuun herääminen on niitä asioita joulussa, joita odotan koko vuoden. Näköjään jouluni ovat viime aikoina päättyneet vieraisiin pöytiin, siksi kinkunpaistossakin on ollut vajausta. Tämän vuoden kukamitäkintuo-listaa laadittaessa ilmoitin tuovani kinkun, koska Atria lähetti minulle 6,5 kg viljapossun juhlakinkun (siis potkalla) kilpailuun osallistumisesta.

Eli minä paistan kinkun, kun sellainen on. Leivinuunissa tietysti, kun sellainen on. Ruistaikinakuoressa, koska niin en ollut koskaan tehnyt.

Ensimmäiseksi, otin kinkun sulamaan hitaasti jääkaappiin  3vrk ennen paistohetkeä. Riitti juuri ja juuri.

Aatonaatonaattoaamuna aloitin uuninlämmityksellä. Ensin pienet tulet  ja sylihalkoja, sitten vielä pitkin uunin pituutta 2 sylillistä. Sinisen hehkun sammuttua, vedin hiilet alas ja luudin uunin puhtaaksi, suljin pellit ja luukut.

Sitten on hyvä hetki paistaa vaikka uuninlämmitysleipää.



Arinalle asetettu lämpömittari näytti vielä illalla 200 ja aatonaattoaamuna sellaista reilua sataa. Mietin olinko kärväyttänyt kinkun mikäli olisin sen illalla saatellut jo uunin lämpöön.

Siispä en uskalla polttaa uunissa kun yhden sylillisen puita. Iltapäivällä uunissa aina vaan 250. Jätän vähän jotakin luukkuja auki, kun lähdemme kauppaan (=hullu jäähdyttää leivinuunia!)

Oohps, ja niinhän siinä kävi, että sitten illalla asteita oli vain ehkä
120. Uskottelen sen riittävän.

Kinkku on otettu päivällä huoneenlämpöön, jotta sisälämpö nousisi 5-6 asteeseen. No ei kyllä nouse.




Illalla 9 maissa alan vihdoin taikinantekohommiin. Myllärin Luomu on laittanut minulle joulureseptejä varten juuri sopivasti 2 kg ruisjauhopussin. Sekoitan siihen 1, 5 dl vettä ja vaivaan liisterimäiseksi taikinaksi. Kinkkuun jätän verkon. Asetan kinkun uunipannun päälläolevalle ritilälle kamarapuoli ylöspäin ja aloitan kinkun muuraamisen taikinalla. Se on helppoa. Välillä voi kastella käsiäsi saadaksesi sileän ja aukottoman lopputuloksen. Aukot ovat nimittin pahasta, niistä tursuava kinkunneste saattaa aiheuttaa koko kuorrutteen repiämisen. Kinkun pohja jätetään ilman kuorrutusta.



Ruistaikinaa oli reilunlaisesti ja sitä jäi, olisi siis riittänyt varmaan 10kg kinkullekin. Mutta eipä ainakaan loppunut kesken.

Ja sitten laitoin kinkun sinne leivinuuniin työnnettyäni ensin paistimittarin sen paksuimpaan kohtaan, kuten ohjeistetaan.

Puoli neljän maissa aamulla, ruiskuorrute näyttää hyvältä ja paistuneelta, Kinkun sisälämpötila vain 40, uunin lämpö niukin naukin sata. Yhdeksältä aamulla, kun kinkku näyttää vielä 60 työnnän sen sähköuuniin 120. Ei tässä enää joura orotella!

Lopulta kello 11 soitan äidille. On pakko lähteä, jos mieli ehtiä Kortesjärven Iso-Mummolaan. Kinkku ei aivan vielä valmis. Jospa isä hakisi sen puolentunnin kuluttua, jolloin epäilen lämmön saavuttavan 76-77. Niin ja äitikiltti, jos sinä vielä kuorruttaisitkin  kinkun....
Näin tapahtui. Paitsi, että äitini onnistui polttamaan kuorrutuksen ja se piti raaputtaa pois kinun pinnasta. No, se oli vain ulkonäkökysymys.



Itse kinkku. Katasrofialueen rajoilla kolutessaan siitä oli kuin olikin muodostunut lähes täydellinen. Kypsä ja mehevä. Ruistaikinakuori tosiaan ajaa asiansa, sitä voi käyttää myös sähköuunissa. Se pitää kinkun mehevänä, omastanikin tuli nestettä vain minimaalisen vähän. Se kinkunrasva mitä talteen saatiin oli kaikkien mielestä parempaa kuin koskaan, syyksi epäilemme kontaktia paahtuneen rukiin kanssa. Taikinakuorihan ei ole tarkoitettu syötäväksi, se poistetaan ja kinkku kuorrutetaan normaaliin tapaan. Muutama suupala  rapeaa kuorta rasvaan kastettuna katoaa kyllä suuhun alta aikayksikön. Minä jäin nyt sattuneesta syystä paitsi tätä yhtä kinkunpaiston huippukohtaa.




Niin taas kävi, että loppu hyvin kaikki hyvin. Isä ja äiti kävivät eilen kinkkualennusmyynnissä ja toivat minulle yhden. Että ei tartte aina aattona harjootella. Itselleenkin ostivat 10kg kinkun, jonka lihamestari vetäisi sirkkelillään jäisenä 4 palaan. Kyllä tekevät kun pyytää. Paras alennusmyyntikinkkuvinkki!

Ja mitä kinkunpaistoharjoituksiin tulee, kai tässä enää mitään harjoittelemista oliskaan, kun siinä leiviuunis vaan olis se lämpötilansäädinnipukka.



lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulupaloja ja se kuusi


En myönnä, että söin liikaa. Söin juuri sopivasti. Ja nautin jokaisesta suupalasta, paitsi isäni perinteisestä ja perinteisesti maailman parhaasta roseepippuri-graavilohesta, joka tänä vuonna oli lipsahtanut suolaisen puolelle. Tekevälle sattuu, älä suutu, iskä.

Kävelin tänä vuonna taas valmiisiin pöytiin. Aattoa vietin vanhempieni luona, ensin syöden ja sitten pukin ja lahjojen parissa. 
Ensin oli tietysti aamupuuro ja aamusauna kotona, sitten pieni (toista sataa km) lenkki Kauhavan hautausmaan ja Kortesjärven Iso-Mumman kautta lasteni mummolaan, jonne siis meiltä ehkä 1km. Onneksi, on helppo heittää lahjat ja väsyneet lapset autoon illalla ja mennä omaan sänkyyn nukkumaan.

Joulunvietosta puuttui tänä vuonna Porvoon Nikoveli perheineen, mutta kansainvälisyyttä toi turkkilainen vaihto-oppilas Meri ja tekopoikamme Ulises (Mexico).

Ja meidän niin ihana ja perinteinen Joulupukkimme, joka saapuu jokainen vuosi pettämättömästi. Tuli jopa silloin kun meillä kenelläkään ei ollut vielä lapsia,


Joulupukki jaksaa laulaa ja leikkiä.


Viime vuonna Joulupukille soitettiin vielä kanteletta. Tänä vuonna esiintyi hanuristi. (terveisiä teille hihittelijät)


Kun se joulu on kerran vuodessa niin miksi en kahta päivää nauttisi perinteistä. Vanhoista ja omista keksityistä. Paljon kalaa, mutta myös kinkkua laatikoita, rosollia. Kyllä. Ensi jouluna samalla menulla.


Omaan kotiin joulua tuovat ne omat jouluperinteet. Joista valitettavasti yksi on, vuosi toisensa jälkeen, että aatonvastaisena yönä valvon vähintään kolmeen rustaten pakettikortteja ja paketoiden. Tämän voisin vaihtaa johonkin järkevämpään käytösmalliin, toistaiseksi en ole onnistunut.

Toinen on meidän alakerran vessanovi, joka koristeellaan joulukortein. Se on oikeasti hyvä paikka.



Ja sitten on tietenkin joulukuusi. Hyvin tärkeä. Välillä kauniimpi, joskus ei. Koristeet ovat rakkaat Bangladeshista tuodut narupallot ja tähdet, huopakoristeilla ryyditettynä. Yläkerrassa on sitten metrinen tekokuusi, jonka lapset saavat koristella aivan Bling Bling.



Ja kaikista suurin joulunihme oli lopultakin se, että joulu oli ja tuli vaikka maa oli musta ja lähes koko joulunpyhät satoi vettä taukoamatta. So what. Joulumieli löytyy sydämestä.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulumieltä kaikille!


Erinomaisen Maukasta ja Rauhallista Joulua jokaiselle!
t. Kaikki äitini reseptit- Nanna ja perhe

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukuusi ja joulukuusi


Ihan vaan viihdyttääkseni teidän joulupuuhianne (ja pakoillakseni omiani) kaivoin facebookin arkistoista tämän kuvan, jossa kuuset vuosilta 2010 ja 2011.

2011 kuusi on jo viides samalta myyjältä, cittarin pihalta. Superkauniita tuoksuvia kotimaisia kuusia. Olen hyvin kuusiuskollinen. Varsinkin kun myyjät ovat samaan hintaan heittäneet kuusen aina kotipihaan asti.

Sitten 2010 tapahtui jotain. Oliko niin, että minä en ollut kerinnyt raskautetussa tilanteessani kuusenostopuuhiin ja vissiin aatonaattona lähetin Iso-Hoon asialle tarkoin ohjein; kotimainen, kapea jne. Ja sieltä cittarin pihasta tietysti. Muistaakseni silloin oli aivan tulipalopakkaset, olisko se syynä vai kuusien jättimenekki, mutta myyjäni eivät olleet paikalla. Ja sitten kävi ilmi, ettei kukaan muukaan myyjä...

Yksi löytyi jostakin. Muistaakseni tuo kuusi maksoi 35 euroa ja sain melkein keskenmenon kun se kannettiin sisään. Ja tuolla havumäärällä, se ei todellakaan levittänyt edes kuusentuoksua.

Tätä kuvaa on niin terveellistä katsella joka joulun alla. Ellei kuvaa olisi todisteena, varmaan mieli pistäisi puolet oksia lisää ja siltikin muistelisin kauhulla.

Nykyään homma hoituu niin, että kuusi- sellainen maailman kaunein- vain ilmestyy autokatoksen nurkkaan. Näin tapahtui viime vuonna ja taas tänäkin vuonna. Lasku tulee tekstarina. Asialla sama cittarin pihalla kuusia myyvä perhe, joka lupasi huolehtia, että mulle ei koskaan enää käy kuten vuonna 2010.

Siinä vasta hyvän mielen palvelu. Kiitos!

Ja koska saaristolaisleivät ovat nyt poissa uunista, menen nukkumaan.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Poron pökäleet


Välillä on aivan hauskaa vertailla eri maiden joulukulttuureita omaamme. Vaikkapa rapakon takaista. Jos otetaan asia aivan joulupukki- näkökulmasta, niin onhan se nyt hiukan kummallista, että Joulupukki tulee alas savupiipusta aaton ja joulupäivän välisenä yönä, jakaa lahjat kenenkään näkemättä ja huutelee kurvaillessaan taivaalla rekiporoineen(hei kuka nyt tuollaista uskoo?) "Ho, ho, ho!" (erityisesti tämä äännähtely saa epäilemään jopa ameriikan pukin älykkyysosamäärää).

Niin ja ne porot, tosiaan. Ne tuntuvat näyttelevän jotenkin erityisen suurta osaa siellä koko joulupukkijutussa. Vaikka meillä pukki tuo porollaan (yleensä yksi riittää) lahjat, tottakai, mustan joulun sattuessa hyväksymme myös muut volvot ja menopelit. Porojen nimeämisen sijaan meilläpäin pistetään mieluummin petterit pataan. Eikä kenellekään tule paha mieli.

Jos nyt sattuu siellä teillä pieni jälkikasvu olemaan joulutekemisen puutteessa, tekaiskaapa näitä nopeita ja helppoja poron pökäleitä. Onnistuvat ihan ilman uunia. Meikäläisen silmiin nuo eivät nyt niin varsinaisesti poron ulosteelta näytä, mutta ymmärrettävästi valtojen fantasialändissä nämäkin menevät läpi. Lienevätkö koskaan poronpaskaa nähneet (pahoittelen vulgaaria sananvalintaa, mutta on oikeus ja kohtuus, että bloogini löytää googlaamalla"poronpaskaa", kun "fasaaninpaska" tunnetusti googletettuna ohjaa suoraan tänne)?

Kunhan aikuinen on tuossa kuumennusvaiheessa mukana, lapsikin osaa nostella lusikalla pökäleitä leivinpaperille. Näihin voi kaurahiutaleiden lisäksi upottaa myös muita murojen jämiä. Itse käytin reilut puolet Myllärin pika-kaakaokaurapuurohiutaleita. Niistä valmistettu puuro oli  nimittäin liian eksoottista meidän tenaville. Mutta nyt ei enää paketti vanhene kaapissa.





Poron pökäleet (Reindeer Droppings)
100g voita
1 dl tummaa kaakaojauhetta.
3 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl maapähkinävoita
1tl vanilliinia
7-8 dl  Myllärin Luomu kaurahiutaleita, voit osan korvata kaakaokaurapuurolla

Sulata kasarissa voi. Lisää sokeri, kaakao, maito, maapähkinävoi ja vanilliini ja kuumenna vielä kerran kiehuvaksi. Sekoita sitten kaurahiutaleet tai muut murot mukaan ja nostele leivinpaperin päälle teelusikalla sopivan kokoisia papanoita. Vie kylmään (ulos on hyvä) jähmettymään. Valmis.

Suuresti huvittunut olin myös vertaillessani pukilla pelottelua USAssa ja meillä. Perinteisestihän meillä tuhmille lapsille on kaksi tulevaisuudennäkymää, joko jäävät ilman lahjoja tai äärimmäistapauksessa pukki tuo RISUJA!

Ameriikassa kaikki on toisin. Miten teillä uppoaisi seuraava:


Joulupukki tuomiset voi satumaiset laittaa, 
Saatat joskus Petterinkin terveiset sä maistaa.
Jos et ennen joulua ole kiltti ja huutamasta lakkaa
Joulupukki tuoda voi pelkkää poronkakkaa!

Että reseptikin nyt on sitten uhkauksen toteutukseen.
Ho, HO, HO!


Resepti mukana Myllärin Luomun Suomen inspiroivin leipoja- haasteessa. Kaurahiutaleet lahjoitti Myllärin Luomu.



tiistai 17. joulukuuta 2013

Samppanjaa ennen 11 a.m


Aika harvoin lähden Pohjanmaalta minnekään tilaisuuksiin, ne kun ovat yleensä pääkaupungiseudulla ja vaikka pendolino syöksähtääkin meiltä Helsinkiin vajaassa kolmessa tunnissa, merkitsee se kuitenkin aikataulujen yhteensovittamisen kanssa vähintäänkin 8 tunnin matkaamista. Ja tähän on harvoin varaa; kuten tiedätte aika on ja junaliputkin on!

Mutta ihan alkukuisen merkkipäiväni kunniaksi ajattelin tehdä jotain itselleni hemmottelevaa.( Semmoinen minä olen, ajattelen joskus itseänikin!)Vastasin siis myönteisesti Fiskars/Hackman/ Iittalan brunssikutsuun, jonka he esittivät blogeille, joiden kanssa tehneet yhteistyötä tänä vuonna. Olet ehkä katsonutkin mun hirveän (tosi huono sanavalinta, jopa murteella) erittäin kansainvälisen videon.



Ihanempaa aamupäivää en olisi itselleni voinut antaa. Paikkana ihana Pastis (suursuositus kaikille Helsingistä ruokapaikkaa etsiville ja on siis ihan keskustassa, vaikka vähän piilossa) ja isäntänä bistron puolesta yksi omistajista, sommelier Samuil Angelov. 

Nyt on sitten joulupukinlista pidentynyt. Samuil esitteli meille Essence plus viinilasisarjan, jossa sekä iso, huima 65 cl ja pienempi, sekin yli 40cl lasi. Essencen jalalla, mutta suuaukkoa paranneltu viiniystävällisemmäksi, hiukan tulppaanimaiseksi. Oletko muuten kokeillut koskaan kuinka joustava Essence lasi on? Pistä kätesi lasin suuaukon päälle, paina pehmeästi ja pyörittele kättäsi, se tosiaankin joustaa. Siinä siis salaisuus kuinka minäkin olen pystynyt pitämään omat Essenceni ehjinä. 

Mutta näihin uusiin laseihin rakastuin. Samoin kun Samuilin avarakatseiseen viinifilosofiaan. Rikotaan vanha käsitys puna- ja valkoviinilaseista erikseen. Tervetuloa yksinkertaisuus ja viinin luonteen huomioiva ajattelu. Sama viini maistuu erilaiselta eri lasista, mutta nyt ei puhuta siitä, että eri rypäleet vaatisivat eri tyyppisen lasin. Vaan viinin ominaisuuksien korostamisesta lasista riippuen. Kun haluat nauttia vaikkapa chablista sen mineraalisuus korostuu pienemmästä lasista, samoin voit leikitellä punaviinin kanssa, halutessasi korostaa sen hapokkuutta tarjoa sekin pienestä lasista. Isommasta se  maistuu paljon leveämmältä, runsaammalta ja pehmeämmältäkin.

Hauskassa viinimaistiaisissa joimme siis samaa viiniä 2 eri lasista ja vielä suoraan pullosta(kaadettuna, huom), että lopuksi dekantoituna. 4 eri viiniä, sanonpa vaan!

Essence plus sarjassa on nyt myös (haluun-haluun) magnum-vetoinen dekanteri, joka on muotoiltu optimaalista ilmaantumista ja kaatoakin ajatellen todella kivasti. Tämä taikakaluhan multa puuttuu yllättäen kokonaan, lohduttavaa oli kyllä kuulla, että viinin voi dekantoida vaikka vesikannuun, mutta varsinkin nuorille viineille se kannattaa todellakin aina tehdä. Helppo tapa nostaa 10€ viini seuraavalle tasolle.

Samuilin vapauttava viinifilosofia vapautti myös murehtimasta ravintoloiden viinipaketeista. Hei, jos menet syömään, alkuun lasi samppanjaa ja sitten tilaat pullon ihanaa, haluamaasi viiniä, ja tilaat ruuat. Chances are, että sulla on ihana ilta ihanan ruuan ja juoman seurassa, ja hyvässä seurassa, vaikka sitä  toisen pääruuan viiniä ei nyt oliskaan erikseen valittu lautasella olevaa sitruunanpalaa ajatellen. Ei se nyt ihan noin sanonut, mutta näin mä sen ymmärsin, kun halusin.

Tieto lisää tuskaa ja markkinointi tarpeita. Ihana oli tavata tuttuja blogaaneita ja tutustua taas muutamaan uuteen, Punavuori Gourmetin Anikoon ja Hiidenuhmaan. Juttu lensi, nauru raikui ja tilaisuuden kesto piteni ilmoitetusta lähes pari tuntia.

Itse brunssi oli toteutettu ihanan bistromaiseen tyyliin. Löytyi Lintsin kuuluisaa pateeta ja punasipulihilloketta...



valikoima salameja ja kinkkuja...


juustoa,


hapokkuutta,


 jumalaista skagen-perunasalaattia, tuoreita croissantteja.


Lämmin osio tarjoiltiin pöytään; tuoretta briossia, uppomunaa...




jälkkäriksi vaniljavaahtoa ja vadelmaa...



Voiko ihmistä enempää hemmotella? Ai niin ja tosiaan se samppanjalasi, täynnä jaloa juomaa ojennettiin käteen heti saapuessa, piirun paarun ennen kello yhtätoista.

Kiitos Pastis, Samuil ja kaiken takana tietysti Fiskars. Ilo oli varmasti minun puolellani.

Googlekin varmaan löytää tänne hakusanalla ihana. Sen verran monipuolisesti tuli käytettyä taas suomen kielen adjektiiveja.

 Maistitestissä Shelter Hans-Bert Espe Und Silke Wolf Spätburgunder 2011 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Tähtikakku


Meidän kadulla vietti ristiäisiään eilen pikkuisen suloinen Jane Susette. Koska olen ilmeisesti katumme virallinen ristiäiskakun leipoja sain toteuttaa pinsellalle äitinsä visoiman yksinkertaisen tyylikkään ristiäiskakun.

Vaahtokarkkikuorrutteen alta löytyy 7-munan  kakku, jossa täytteenä vadelma-vaniljamousse sekä valkosuklaamousse.


Tervetuloa meidän kadulle, Jane!