About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste slow food. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste slow food. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2020

ROPA VIEJA


Ropa vieja. Vanhat, revityt vaatteet. Ruokalaji on tuttu useimmista espanjankielisistä maista, mutta minä kokkaan nyt kuubalaista versiota. Ropa vieja on nimittäin Kuuban kansallisruoka.

Ropa vieja tarkoittaa vanhoja vaatteita. Tarina kertoo miehestä joka oli niin köyhä ettei hänellä ollut varaa ruokkia perhettään. Niinpä hän repi vaatteensa riekaleiksi, pisti pataan, keitti ja keitti ja rukoili ja keitti ja kuinka ollakkaan, pata muuttui lihamuhennokseksi ja perhe sai vatsansa täyteen.

Ropa vieja on ainakin 500 vuotta vanha resepti Iberian niemimaalta, jossa sefardijuutalaiset keittelivät tätä pitkään ja hartaasti ja ovelasti koko sapattia edeltävän yön, että heillä oli sapattinakin hyvää syötävää, silloin nimittäin ruuanlaitto oli kielletty.

Espanjalaiset konkistadorit toivat ruuan sitten mukanaan Kuubaan ja Karibian maihin, jossa se tänä päiväkin on voimissaan ja suosittua. Ja miksei olisi? Se on nimittäin tosi hyvää.


Minä pääsin maistamaan ropa viejaa Kuuban matkan ensimmäisenä iltana ravintolassa.Siellä missä kokkina toimi eläinlääkäriksi lukenut hemmo ja missä Maitotyttö tilasi alkuun Capuccinon, hän oli puhunut siitä jo vuorokauden, Moskovan kentältä alkaen, mistä lie oli saanut päähänsä, että sitä nyt kuuluu saada näin matkalla. No eihän se sitä juonut, nukahti sohvapenkille pää mun sylissä- tai taisi olla jalat, pää kuulostaa kyllä romanttisemmalta- räävittyään muutaman lusikallisen meidän yhteisestä annoksesta. En muista mitä se meidän annos oli, ihan hyvää kyllä mutta ei niin mahtavan maukasta kuin pöytätoverin ropa vieja. Klassinen keissi annoskateutta heti ensimmäisenä iltana.

Se oli kuitenkin mielettömän hyvää. Suussa sulavaa lihaa ja sellainen mahtava vihreän paprikan maku, tai en oikein osaa analysoida, enhän voinut syödä koko annosta kun se ei ollut minun. Ravintolassa se oli tehty naudasta. Aika jännä juttu, että jos googlaatte kuubalaisia ropa vieja reseptejä, lähes kaikissa se tehdään naudasta, oikeasti Kuubassa nautaa saa lähinnä ravintoloissa, normi ihminen ei saa käsiinsä kuin possua ja kanaa. Mutta hyväähän se on noistakin.


Lihaksi soveltuu siis varsin hyvin myös possun kassler mutta minullapa oli Lakeuden Highlandin luomua briskettiä eli naudanrintaa, tuollaista pitkän haudutuksen jälkeen erinomaisen herkullista lihaa, josta lähdin tekemään tätä. Kaikki pitkään haudutettavat palat ovat tähän hyviä.

Ja oli mulla pari muutakin ässää hihassa. Ostin kadun kasvismyyntikärrystä ennen Havannasta lähtöäni noita ihania pieniä paprikoita. joita siellä käytetään, varsin samanlaisia ei löydy täältä,. Niiden maku on erilainen, omanlainen verrattuna tavalliseen paprikaan, eivätkä ne chilejäkään ole, vaikka oikeasti näyttävätkin pikku habanero- chileiltä (habanero = havannalainen espanjaksi). Mutta eivät nämä tulisiakaan ole. Kotiin päästyäni laitoin ne kokonaisina pakkaseen, sieltä niitä on aika kiva käyttää, kun leikkaa ne vielä kohmeisina ja lisää ruokaan ei tiedä onko käyttänyt tuoretta vai pakastettua.

Nuo isommat vihreä paprikat ovat noin kananmunan kokoisia.


Toinen aseeni on vino secco, siskoni toi minulle jo aikaisemmin pullon, koska sitä laitetaan useimpiin ruokiin Kuubassa. Se on ruuanlaittoviiniä, tai melkein etikkaa, jotain siltä väliltä. Mutta periaattessa sen kai voi korvata kuivalla valkoviinillä1:1 tai lisätä ruokaan 1-2 rkl valkoviinietikkaa.

Älkää siis jääkö itkemään kuubalaisten pikkupaprikoiden perään, pärjäätte kyllä paprikallakin (kunhan muistatte käyttää myös vihreää) ja sama juttu tuon vino seccon kanssa.



Ropa vieja

n. 1 kg lihaa naudanrintaa tai muuta pitkään rauhalliseen kypsennykseen sopivaa lihaa
suolaa, pippuria lihan maustamiseen
2-3 rkl öljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 vihreä paprika suikaleina
1 punainen paprika suikaleina
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreetä
1, 5 dl vino secoa
1 lihaliemikuutio
1 rkl oreganoa
2 tl juustokuminaa
2 laakerinlehteä
vettä
pinnalle tuoretta, hienonnettua persiljaa

Suolaa ja pippuroi liha ja ruskista se padassa. Lisää pataan sipuli, valkosipuli, paprikat, tomaattimurska ja -pyre, vino seco (tai vastaava määrä kuivaa valkoviiniä tai 2 rkl valkoviinietikkaa). lihaliemikuutio,oregano, juustokumina, laakerinlehdet ja sen verran vettä, että liha juuri ja juuri peittyy.

Kansi päälle ja 150 asteeseen uuniin 4-5 h eli tarpeeksi kauaksi, että liha hajoa riekaleiksi jo haarukan hipaisusta.  Tämän voi valmistaa myös vielä miedommalla yön yli (tai miten olisi haudutuspata). Tarkista aina välillä, ettei meste haihdu kokonaan ja lisää vettä tarvittaessa. Kun liha on kypsää, nyhdä se kahdella haarukalla pitkiksi säikeiksi. Nyhtöliha on kosteaa vaan ei kastikemaista.

Tarjoile valkoisen riisin ja salaatin kanssa, tai riisin ja papujen tai congrin kanssa. Paistettu keittobanaani sopii hyvin myös samalle lautaselle.


Ihminen saattaa tulla hulluksi (olen vakuuttunut,  ja sen voi merkata diagnoosiksi papereihini "sekosi googlatessaan autenttista reseptiä") yrittäessään löytää autenttisen reseptin jollekin tietylle ruualle. Ohan se nyt selvä, että kaikille ruuille, kaikissa kulttuureissa, löytyy aina tuhat ja yksi oikeaa tekotapaa riippuen kylästä ja suvusta ja kokista ja tuulen suunnasta ja mitäs niitä muuttujia onkaan. 

Vaikka googlailin sekä espanjaksi, että englanniksi on näinkin vähäaineksisessa reseptissä paljon muuttujia. On kuubalaiset ja sitten on amerikan kuubalaiset, joiden hevonen on lähtenyt vuosikymmenten kuluessa aivan eri suuntiin. 

Minä päädyin tällaiseen tekotapaan, toinen on, että liha kypsennetään ensin yksin nyhdöksi, kastike tehdään erikseen ja lopussa vasta sekoitetaan. Siinä on puolensa, paprikat ainakin jäävät kauniimmin näkyväksi (muistan että siinä parhaassa annoskateusannoksessa vihreä paprika näyttäytyi kauniina). Yritimme Natasiskon kanssa kysellä kuubalaisilta ystäviltämme (Luen siis siskoni ystävätkin omikseni... mi casa, su casa-tyyliin... minä tunnen tasan yhden), että miten he tekevät ja kyllä sitten kuulemma tekevät myös tähän kaikki pataan -tyyliin myös.  
  

Lopuksi on pakko vielä sanoa, että jälkkäriksi oli mämmiä, koska oli pääsiäislauantai.

Mämmiini kuuluu sokeri ja rasvaton maito. Ja mämmi mämminä, en minä siitä tuulihattuja halua tehdä!



lauantai 21. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: IMELLETTY PERUNALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
21. LUUKKU : IMELLETTY PERUNALAATIKKO

Imelletty perunalaatikko osoittautuu aina vaikeaksi rastiksi. Niin nytkin. Syistä:

  • että mä odotin ensimmäistä lomapäivää ja oikein hifistelin kuinka yöllä mun laatikot imeltyy ja sitten paistan ne aamulla ja otan jumalaisessa päivänvalossa maailman ihanimpia imelletty perunalaatikko- kuvia. Arvannette, että toisin kävi. Lykkäsin laatikot uuniin kahdeksi tunniksi, kylläkin vasta 11 mais, mutta hyvinhän tässä ehtii kuvata. Menin laittamaan ulos jouluvaloja (joo siis meillä laitettiin nyt vasta jouluvalot ja sehän on toki joulun odotuksen ensimmäisiä hommia. Käsittämätöntä, että multa on jo viikon verran kyselty, että "no joko teillä on kaikki valmiina joulua varten?" Minkälaisena ihmisenä ne mua pitää? Mä en ikinä kysyisi keneltäkään tuota kysymystä...ja tiedän jo nyt että aatonvastaisena yönä mä paketoin viimeisiä lahjoja puoli neljältä). No siis siinähän menikin vähän kauemmin ja lopuksi laatikot paloo pinnasta (jouduin poistamaan palaneen letareen  tuosta pinnasta) ja yhtäkkiä oli hämärää. Onneksi oli jouluvalot, että näki tulla pihalta tupahan. Olis ne komiat kuvat olletkiin kiva yllätys. Alan jo tottua tähän laatuun.
  • että meillä ei syöty lapsuudessa kai ollenkaan perunalaatikkoa, tai enhän mä tenavana piitannu mistään laatikosta. Nykyään on kun miehen suku on kovia perunalootafaneja. Mutta kun mä en oikeasti tiedä miltä sen pitäis maistua.  Niin miten sä teet sitten hyvää imellettyä perunalaatikkoa?
  • että se on teknisesti ihan hyytävän vaikeaa. Tai teoriassa. Olen viime vuodet hengaillut töiden puolesta ruokaan ja elintarvikkeisiin keskittyvien kemistien ja muiden perunatieteilijöiden kanssa. Se reaktio mikä imeltää perunalaatikon on beta-amylaasi ja alfa-amylaasi, ensimmäinen tarttee 62-65 asteen lämpötilan ja jälkimmäinen 70-74. Sitten kun mittari näyttää yli 75 niin kaikki on ohi. Mutta millä ihmeen livulla ne on ennenvanhaan kylmissä tuvissa saanut tuon optimaalisen, aika korkean lämmön aikaan? Kun se on himppasen vaikiaa nykyäänkin.
Mutta niin sitä vaan tehdään perunalaatikkoa ja toivotaan, että kuu on oikias asennos. Ja perunootten lajike oikia. Että kuulemma jauhoosia, mutta sitte taas joku sanoo, että Rosamundasta tuloo mautonta.

Onneksi mä en tiärä miltä sen pitääs maistua. Perunalaatikon teos ei kannata muutenkaan sooloilla. On tärkeää, että perunat keitetään kuorineen ja suolatta, suola ja voi ja maito lisätään imellyttämisen jälkeen ja tietenkään ei saa jättää pois vehnäjauhoja, koska sen lisääminen aloittaa justiin sen amylaasin. Mutta aina voi lisätä siirappia jos amylaasit epäonnistuu...



IMELLETTY PERUNALAATIKKO
1 1/2 kg  jauhoisia elikkä tärkkelyspitoisia perunoita
1 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa, 
3 rkl voita
5 dl maitoa 
(sitä siirappia)

  1. Keitä perunat kuorineen ja ilman suolaa kypsäksi. Säästä keitinvesi.
  2. Kuori perunat lämpiminä, heti kun kykenet.
  3. Soseuta lämpimät perunat esim sauvasekoittimella muusiksi, lisää keitinvettä niin, että saat sopivan paksuisen, normi muusin.
  4. Tarkista, että muusin lämpötila on alle alle 65. Sekoita mukaan  jauhot ja imellytä kansi päällä esim. uunissa joka on 70 asteessa. Imeltymiseen menee ainakin 4-5 tuntia, voi hyvin jättää muusin yöksi imeltymään. Digimittari on ihan hyvä laittaa hälyyttämään jos lämpö uhkaa nousta korkealle.
  5. Imeltynyt muusi muuttuu lieväksi ja kiiltäväksi ja makeaksi.
  6. lisää imeltyneeseen muusiin maito, voi ja suola ja sekoita, tässä vaiheessa se on ihan lusikoitavaa velliä.Jos imellytys ei ole onnistunut, nyt sitä siirappia jokunen ruokalusikallinen.
  7. Paista voidellussa astiassa 175 asteessa 2 tuntia. Perunalaatikko kuohuu kovin, joten täytä vuoka vain 1/3 osaa.
  8. Perunalaatikko säilyy 3-4 päivää. Jos haluat sen pakastaa, pakasta massa ennen paistoa. Miksi? En tiedä, mutta kaikki sanoo näin.


Ja hilpeäksi lopuksi vielä puhelimella otettu kuva liesituulettimen valon alla. Kyllon komiaa!

Ystäväni Nelle on muuten tehnyt hienon jutun aiheesta Imelletty perunalaatikko.

Minä jourun lopettamaan sanoihin: Syökää lanttulaatikkoa!



torstai 21. marraskuuta 2019

PATAKAUSI AVATTU


On se, eikö olekin? Hetken jo elimme talven valkoista ihmemaata ja pikkupakkasia, nyt mennään lämpöasteiden puolella, sateessa sumussa ja, ah, niin pimeässä marraskuussa.

Meillä ei marraskuussa kiliise kaipuun kaljakori, mutta patojen kannet ja uuninluukut sitäkin tiheämpään. Pataruokiin tiivistyy juuri se kaikki lämpö ja lohdutus, tuhdit ja kotoisat, tai yhtä hyvin eksoottiset maut. Marraskuun pataruoka tarjoaa syöjälleen runsaasti energiaa, mutta minimoi sen tarpeen ruuan valmistajalta. Loistavaa! Tällä mennään koko talvi.

Patakauden repertuaarin laajennustalkoot huipentuivat tänään kohdallani Lännen Median sisältöä julkaisevien sanomalehtien ruokatorstaiaukeamilla. Olisiko seuraavissa uutta vääntöä vanhojen luottoreseptien ( tähän listaan otan ainakin hirvikäristys, Moskovan pata, Burgundin pata, kukkoa viinissä, Rendang, karjalanpaisti, nyhtölammas, siirappinen sesam-kana) rinnalle?


 Maitopossu! Siinä sitruunainen maitoliemi ympäröi possunfileen ja juoksettuu ihanan maukkaaksi kastikkeeksi.



Kivasti tulinen filippiiniläinen kanapata on versio Adopo kanasta, tai oikeastaan sen pikaversio. Ihan oikein, pataruuat eivät aina kaipaa mielettömän pitkiä haudutusaikoja. Uskomaton maku perustuu muutaman raaka-aineen liemeen. Viinietikkaa löytyy paljon.



Pastaa ja papuja - nimisen padan pääraaka-aineet kuuluvat jo nimessä. Varioin sen tällä kertaa kasvisversioksi kaurajauhiksen kanssa, mutta se ottaisi mielellään vastaan myös ehtaa pekonia tai jauhelihaa. Iso padallinen on riittoisa ja edullinen ruoka.



Kookosmaito on vähän niin kuin heikko kohtani ruuanlaitossa. Tai paremminkin vahva. Enpä ole koskaan tainnut syödä kookosmaitoon tehtyä pataa, curryä tai keittoa, joka ei olisi suurin piirtein vienyt kieltä mennessään. Siksi kookosmaito ihan huusi hauduttamaan siinä naudanpotkakiekkoja. Lunasti lupaukset.



Joskus se lehtijutun tekokin ottaa koville. Leivoin alaosan pikkujutuksi hulluna pikkuleipiä ihan vaan todetakseni, että kamerasta loppui akku ja päivänvalo loppui. Onneksi dead line oli vasta huomenna, joten ehtisin  hyvin ottamaan keksikuvat aamun valjettua. Laitoin ison lautasellisen keksejä Maitotytölle ja kaverille, tytöt ehtivät hetken mutustella keksejä, kunnes piti rientää jonnekin muualle. Ihmettelin, kun lautanen oli keittiöön palattuani ihan tyhjää...kunnes tajusin, että Meimi the rottweiler vol III oli härskisti tyhjentänyt lautasen pöydänkulmalta. 

Onneksi viisas minä asetti tarjottimella olevat kuvauskeksit visusti jemmaan koiran ulottumattomiin ruokapöydän ikkunanvastaiseen päätyyn. Joskus ennenkin olen saattanut tehdä näin.

Yöllä olin kuulevinani jotain pöydällä hyppisen ääniä, mutten tajunnut silti... No keksit jäi kuvaamatta, yksi ainokainen onneton otos vain muistoksi.

Sillä vaikka näissä kekseissä on kussakin vain 3 ainesosaa, en minä ehtinyt niitä enää uudestaan leipoa!

Joo, todellakin, kolme raaka-ainetta!


maanantai 31. heinäkuuta 2017

CONEY ISLAND HOT DOGS


Urhonyt13v:n sukusynttäreillä tarjoillaan aina hot dogeja. Kerran olin suunnitellut jotakin muuta ja siitäkös haloo nousi. Eli hodareita sitten.

Se on kyllä onneksi mitä ihanin (lue helpoin) tarjoilu. Silloin kun aika ei anna periksi, koko hodaribuffan voi koota kaupan aineksista. Ja ihan perus on tosi jees ja maistuu kaikille. Mitään määrää ei ole myöskään variaatioiden määrälle (menikö tuossa lauseessa nyt kaikki ihan fiksusti?). Voi aloittaa siitä, että ostaa erilaisia makkaroita ja lisukkeilla saa tietysti vaihtelua. On meillä ollu sinne itsetehtyjen sämpylöiden (haloo, oon ruokabloggari, pakko tehdä, ammatin varjopuolia...) väliin laittaa nyhtöpossuakin, välillä on tuullu vietanamista ja välillä koreasta. Ja aina lapsille se perussetti varmuuden vuoksi. 

Ootteko huomannu muuten, että lasten hodarit tai hampparit tms. on yllättävän monen aikuisen valinta!

Soperra siinä sitten, että niin nämä oli lapsille... (haloo, kyllä meillä oikiasti saa kaikki syödä mitä haluaa...)


Sunnuntaina meillä oli aivan perushodarit. Kylläkin jumalaisilla ruokabloggaajan sämpylöillä, jotka tein vanhaan piimään ja niistä ruotsalaisista jauhoista joihin sorruin kaupassa kun niissä luki, että kevätvehnän vastajauhettuja jauhoja erityisesti hapanjuurileiville, joista tulee erikoiskuohkea ja pehmeä  leipä (kyllä ne ruattalaiset osaa) ja lupaus vielä lunastettiin!

Mutta ihan pienellä twistillä saatiin pöytään myös Coney Island Hot Dogit.


Moni yhdistää hot dogit ja Coney Islandin Nykiin ja Brooklyniin. Ja kyllähän hodarit ja N.Y vähän niinkun kuuluu yhteen. Mutta Coney Island Hot Dog on kyllä jotakin aivan muuta. 

Juuret juontaavat Detroitiin ja Michiganiin (ja tämäpä hauska, koska on mulle tutuin osavaltio, asuin 2 h päässä Detroitista) ja 1900-luvun alkuun, juuri Suomen itsenäistymisen tienoille 100 vuotta sitten. Kreikkalaiset siirtolaiset alkoivat tarjoilla ravintoloissaan hodareita, joihin kasattiin päälle pavutonta chiliä eli jauhelihakastiketta, raakaa sipulia ja keltaista sinappia (sekä juustoa, se saattaa olla myös indianalaisten lisäys), siis sen perusnakin päälle. Coney Island nimi tuli kai ravintolaketjusta, joka noita hodareita tarjoili.

Chilissä käytettiin usein mukana naudanlihan lisäksi myös jauhettua sydäntä. Minäpä tein sen soosin hirvenjauhelihasta. Ilman sydäntä tällä kertaa kun en viitsinyt alkaa jauhamaan. Sydäntä olis pakkasessa vielä.


Coney Island Hot Dogs

Soosi
Tästä söi 15, joista puolet lapsia

1 rkl öljyä
500 g hirven tai naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. dl tomaattipyrettä 
2 tl jauhettua chiliä
1 tl suolaa
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl sinappijauhetta
1/2 tl jeeraa
1/2 tl kanelia
1/4 tl cayenneä
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 l vettä

Hot dog sämpylöitä tarpeellinen määrä (pitkiä tai lyhyitä)
Perusnakkeja, pitkiä tai lyhyitä sämpylän mukaan
2 hopeasipulia hienonnettuna
Kirkkaan keltaista Amerikan sinappia
Raastettua keltaista cheddaria

Ruskista jauheliha padassa öljyssä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli ja lisää mukaan ruskistuksen loppupuolella. Älä polta!

Lisää kaikki mausteet, tomaattipyre ja vesi. Anna kiehua hiljoilleen 1-2 h, sellaiseksi aika sakeaksi kastikkeeksi.

Höyrytä, keitä, tai grillaa nakit. Lämmitä sämpylät.

Kokoa Coney Island Hot Dog avaamalla sämpylä, asettamalla siihen nakki, nakin päälle kauhallinen soosia, sitten tosi paljon hopeasipulia, spruuttaa amerikansinappia pitkin ja poikin ja lopuksi voit vielä viimeistellä  raastetulla cheddarilla.

Se on siinä! 




torstai 27. heinäkuuta 2017

POSSUNKYLKEÄ GRILLISSÄ


Se on justiinkin yhtä hyvää miltä se näyttää. Suunnattoman mehevää, mausteista, ihanan rasvaista possun luutonta ja rustotonta kylkeä. Sain jo keväällä lahjakortin Atrialta heidän uuteen lihakauppaansa verkossa, lihat tilasin kotiini toimitettavaksi vasta 12. 7 kun ajattelin että sitten on sopivasti aikaa grillailla.

Tilasin komean 4 kg luuttoman ja rustottoman possunkyljen. Sellaisia komistuksia en ole ainakaan meidän kauppojen tiskeillä nähnyt. Pakko munkin oli se laittaa puoliksi ja grillata peräkkäisinä päivinä. 

Ai että oli hyvää.

Possunkylkeä saa mieluusti grillailla pitkään ja hartaasti epäsuoralla lämmöllä. Se onnistuu kyllä niin kaasugrillillä kuin tavallisella hiiligrillilläkin, mutta mun tämän kesäinen onneni on tietenkin tuo Bastard-grilli, eli kamado joka tekee asioista paljon helpompaa lämmönsäätelymahdollisuutensa ansiosta eikä hiiliä tarvitse lisäillä pitkänkään grillauksen aikana. Hiilistä tarttuu ihanasti savun makua, folioon voi heittää mukaan myös savustuslastuja.

Lihan hieroin pelkällä kuivamarub- seoksella, tällä kertaa kaapista löytyi Poppamiehen valmis seos. Rubia pitää olla sitten todella runsaasti, siitä tulee pitkään grillatessa ihana kaarna lihan pintaan. Rubin voi tehdä itse helposti ja vaikka ison lasipurkillisen kerrallaan, mutta aika käteviä ovat nuo valmiit rubitkin, eikä tarvitse ostaa kymmentä eri maustetta erikseen. Tietysti on keittiöitä, joissa löytyy jo kaikki mahdolliset mausteet ostettuna ja silloin kannattaa rub tehdä itse, käyttää kaikki jämät ja mausteet menevät näin kiertoon kaapin pohjalta vanhenemasta! Netistä löytyy kyllä ohjeita.



POSSUNKYLKI GRILLISSÄ

2 kg luutonta rustotonta ja nahatonta possunkylkeä
Reilusti kuivamausteseosta, tässä Poppamies RuB for burgers and ribs
Nelisen tuntia aikaa

Vetelin vähän vinoviiltoja possun läskiin ja sitten hieroin possun yltäympäriinsä maustesoksella. Olen pahoillani etten osaa sanoa tarkkaa määrää, tai no, sain tuon 200 g pussin riittämään juuri ja juuri 4 kg.

Sytyttelin pahan pojan hiilet, ja 20 minuutin kuluttua grilli oli valmis. Laitoin grilliin keraamisen lämmönjakolevyn, jota käytetään miedoissa lämpötiloissa kun halutaan epäsuoraa kypsennystä. Grillin lämpötila oli n. 120-130astetta. Käänsin lihan n. puolen tunnin välein ja kypsennin sitä n. 4 tuntia.  Ilmaukot saavat olla melkoisen pienillä, ettei lämpötila pääse nousemaan.

Liha saa mielellään vetäytyä foliossa grillauksen jälkeen. Sitten leikataan poikkisyin siivuiksi tai pienemmiksi paloiksi. 



Ensimmäisenä päivänä liha oli grillissä hiukan kauemmin (koska vieraat unohtivat tulla!) ja aivan super ylikypsää. Se tarjoiltiin meksikolaishenkisten lisukkeiden ja kanavartaiden kanssa 2 lapsiperheen illalliseksi.



Seuraavan päivänä en ehtinyt pitää lihaa aivan tuota 4 tuntia, vaan pikemminkin kolme. Se oli edelleen hurmaavan kypsää leikattavaa siivua (ensimmäinen kuva), muttei ehkä niin ihanan hajoavaa kuin edellisenä päivänä.



Bastard -grilli on testissä maahantuojalta.
Possukylki on Atrian lahjoittama.

torstai 15. kesäkuuta 2017

ROSVOPAISTIN TEKO-OHJEET JAOSSA


Juhannus tulossa.
Miten olis vanha kunnon rosvopaisti?

Tänään torstaina vinkit rosvopaistiin löytyvät Lännen Median tuottamina maakuntalehtien teemasivuilta. Ihan itte oon teille väsännyt. Siis AamulehtiForssan LehtiHämeen SanomatIlkkaKainuun SanomatKalevaKeskipohjanmaaLapin KansaPohjalainenPohjolan SanomatSatakunnan Kansa  ja Turun Sanomat.

Se kuulkaa kummasti hitsaa juhannuksenviettooporukan yhteen kun aamusella aloitetaan kuopan kaivuulla.



Ja sitten mallaillaan, vuorataan tiilillä tai kivillä puille tulipesä maan uumeniin.


Luvassa on tuntikaupalla nuotion roihua.  Ihan pakko on jossakin vaiheessa valmistaa ruuanvalmistusruokaa.


Lihat kapaloidaan moninkerroin odottamaan laskemista uunin kuumaan syleilyyn.


Viisaammilta, kuten vaikka Appi-ukolta kysellään välillä neuvoa.


Ja pitkän päivän päätteeksi voi posse kokoontua  ihanalle aterialle. Mehevä, hajoavaksi kypsynyt liha syodään yksinkertaisten tykötarpeiden kera. 


Nautitaan hartaasti yhteisestä saavutuksesta, makuelämyksestä, joka on siinä kohtaa parasta ikinä. Kaiken sen nuotiolla kyykistelyn jälkeen vaivansa väärtti.



Pysähdytään ihailemaan Juhannusyötä. Sitä, jota ei oikein yöksi raaski kutsua. Kun meillä on se valo. 

Lopuksi kömmitään aittaan vattan viereen maata. Ellei olla ruispellolla kirmaamassa juhannustaikoja tehden. 

Itte valittisin sen helpomman tien. Siis 7 yrttiä tyynyn alla. Ja ehkä jonkun allergialääkkeen.


lauantai 2. huhtikuuta 2016

FEIJOADA JA TYKÖTARPEET



Feijoada'a [fejʒuˈadɐ]  varmaan voisi nimittää Brasilian kansallisruoaksi.  Lihaisa papupata lienee saanut alkunsa orjien heittäessä papupadan sekaan muiden hyljeksimät lihanpalat hautumaan ja keskustelimmekin syödessä siitä, että tämä nykyinen, hyvin lihaisa version on alunperin ollut varsin papuisa. Meistä 12 aikuisesta syöjästä 3 oli syönyt feijoadaa aikaisemmin, alkuperämaassa ainoastaan PikkuveliNuutti, jonka tasavuosisynttäreiden kunniaksi me nämä brasilialaiset syömingit järjestimmekin. Sankarin toivomuksesta.


Yllättävintä tässä oli (minulle siis), että feijoada on todella, todella herkullista.Ihan asteikon yläpäässä. Uskoin sen toki olevan maistuvaa, mutta ylitti odotukset. Nude kertoi oman versiomme tuoksuvan ainakin täsmälleen oikealta, hiukan savuiselta, ja myös maun tuovan muistot Brasilianvuodelta mieleen. Onnistuimme siis. Keitosta edelsi aikamoinen ruljanssi kun googlasilimme ohjeita, joita on tasan yhtä monta erilaista kuin niitä löytyy ja jahtasimme raaka-aineita. Isäni, äitini , PikkuveliNuutti  ja minä teimme viikkoja tutkimustyötä ja jahtasimme raaka-aineita, joten oli kiva kun lopputulos onnistui. 

Isäni otto mulle kuvan feijoafan aineksista. Juomat ei kyllä kuulu. 



Minä suunnittelin juhlien menun, hiukan synttärisankarin toiveiden vastaisestikin, Nude kun olis halunnut pelkän lihapadan oheisineen, ei alkuruokaa tai jälkkäriä, koska ei niitä kuulemma Brasiliassakaan tämän ruoan kanssa ollut. Pidin pääni ja poikkesimme vähän kaavasta, olihan nämä nyt juhlat kuitenkin. Ruokajuomaksi yritin metsästää brasilialaista olutta (haloo, eikö sitä todellakaan ole tällä hetkellä?), mutta sitä ei sitten löytynyt ja tilasimme cittariin 6 pulloa Guarana-limonaadia, sitä kuulemma nautitaan yleisesti, vanhat ja nuoret, ruoan kanssa Brasiliassa.  Ja itseasiassa ruokajuomakin oli nimenomaan sankarin pyynnöstä, minä vain sooloilin sen oluen perässä. Sekin, Guarana-limpsa siis, oli yllättävän hyvää, maistui niin aikuisille kuin lapsille, mutta en kuitenkaan ehkäs suosittele jatkuvaan käyttöön, guarana taitaa olla aika piristävää...


Perinteisesti tämä ei ole tuhtiutensa puolesta mikään illallisruoka vaan brasilialaisten tärkein yhteinen ruokahetki on lauantain lounas, jolla juuri usein tarjotaan feijoadaa. Feijoadan kanssa tarjotaan riisiä, farofaa, ja paistettuja vihreitä, salsaa ja appelsiininlohkoja.

FAROFA on sipulin ja valkosipulin, joskus myös pekonin kanssa pannulla paistettua maniokkijauhoa, jonka hiukan korppujauhomaista olemusta ripotellaan Feijoadan (ja muidenkin ruokien) pinnalle. Tässä meille kävi pieni vipa. Järvenpäässä on brasilialainen  verkkokauppa, josta tilasimme eksoottisempia tarvikkeita (palmunsydämet, naudan kuivalihan, mustapavut ja farofan), Olisimme halunneet ihan maniokkijauhoa ja valmistaa lisäkkeen itse, mutta sieltä lähetettiin pussillinen valmiiksi maustettua farofa-seosta, joka maistui, pussista päin aika esanssiselta. Ihme kyllä, feijoadan päälle se kuitenkin sopi aivan hyvin, eikä maku tuntunut teolliselta.

RIISI on kanssa hiukan ongelmallinen. Se kun on brasiliassa aika irtonaista, mutta silti ei mitään Uncle Ben'sin par boiledia. Päädyimme lopuksi kuitenkin basmatiin. Riisinkeiton taito on myös brasseissa oma lajinsa, perinteisesti tyttö oli valmis naimakauppoihin kun masteroi sen. Riisi kuullotetaan aina ensin öljyssä, sen jälkeen me valmistimme sen riisinkeittimessä.


VIHREÄT ovat erilaisia vihreitä kasviksia, käytimme lehtikaalta ja pinaattia, mutta myös vaikka mangoldi tai rucola käy. Vihreät freesaillaan pannulla öljyssä sipulin ja valkosipulinkera ja siinä se. Maailman helpoin lisäke. Toki suolaa ja pippuria.


APPELSIINI on perinteinen osa feijoadaa. Kullekin syöjälle lohkotaan appelsiini ja siivuja nautitaan sekä välillä keventämään tuhtia vaikutelmaa, mutta vähän myös aterian päätteeksi. Oli muuten appelsiini paikallaan!



SALSA. Hiukan etikkainen salsa  oli myös hyvä lisuke raikastamassa kokonaisuutta:
200g murskattua tomaattia
nippu silputtuja kevätsipuleita
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
kourallinen lehtipersiljasilppua
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
 2 punaista chiliä silputtunsuolaa ja mustaa pippuria

Ja kaikki ainekset sekaisin kulhoon. Me teimme tietenkin tupla-annoksen, paitsi kevätsipuleita ei lisätty enempää.


Mutta sitten päivän päätähteen, feijoadaan. Ymmärsimme ohjeista, että lihapuoli on hyvin vapaavalintaista. Feijoada Completa on ruoka johon pistetään aivan kaikki ruhon osat silmistä saparoon ja se usein tarjoillaankin eri lihat omista kulhoistaan. Pääasiallisesti siihen kuitenkin laitetaan erilaisia possunlihoja, savustettuna, suolattuna,kuivattuna, makkarana, luullisena(ribsit) jne. Usein myös naudan kuivalihaa, jota mekin tilasimme brassikaupasta. Me jätimme sorkat ja  korvat ja sellaiset pois tällä kertaa. Niistähän ei varsinaisesti niin syötävää tule, lähinnä keitosta paksuntavaa gelatiinia. 

Ylimmäisen padankeittäjän arvonimen sai äitini, joka lauantai-aamulla heräsi varhain padan keittoon. Laitan alle reseptin  äitini omin sanoin. Kursiivit omia huomautuksiani. Pata keitettiin 10 litran kattilassa, mutta tuotiin pöytään vähän pienemmässä ja nätimmässä padassa.


FEIJOADA
n. 20:lle

1 kg mustia papuja

1/2 kg kuivalihaa carne seca (pala)
1/2 kg kuivattua possinkinkkua (pala)
1/2 kg tuoretta kasleria
oliiviöljyä
4 isoa sipulia
2 kokonaista valkosipulia
suolaa
savustettuja porsaan ribsejä 2x 20 cm pala
 380 g raakachorizo tavallinen
380 g raaka chorizo yrtti
 300g paketti pieniä kuivattuja salamimakkaroita
1 savustettu sianpotka
140 g  savupekonia
vettä
8 laakerinlehteä
2 tlk tomaattimurskaa


"Kilo mustia papuja likoon edellisiltan ilman kantta. Meillä oli meksikolaisia vieraita myös ja Mirna, tottunut pavunkäyttäjä, kävi pavut läpi yksitellen !, sanoi, että joukossa on aina kivi tai kaksi. Ja niin myös tälläkertaa, yksi löytyi. Kilo kuivaa lihaa pilkottu suupaloiksi ja likoon edellisiltana kylmään. Kuiva liha puoli kiloa brassilihaa carne seca ja puoli kiloa Lidlin kuivalihaa suupaloiksi pienittyinä.

Aamulla leikkasin puoli kiloa tuoretta kasleria suupaloiksi, ruskistin ne oliiviöljyssä, siivutin 4 isoa sipulia ja 2 kokonaista valkosipulimöykkyä. 

Lihojen ruskistuksen jälkeen otin lihat kattilaan ja ruskistin sipulit ensin, lisäsin hiukan suolaa sipuleille ja lisäsin valkosipulit. Hauduttelin 2 min. ja panin pataan lihojen sekaan sekä lisäsin kaikki muut lihat ja keittelin tunnin puolitoista.

Muita lihoja siis kaslerin lisäksi ne valutetut liotetut kuivalihat, savustetut ribsit leikattuina erilleen (yht. 2 Ribsipalaa noin20 cm kumpikin) 380 g paketti chorizo makkaroita, yrtti ja tavallisia, siis paketti kumpaakin. Pieni paketti salamimakkaroita ehkä 300g, ja savupotka, savupekonia ruskistettuna ja paloina yksi paketti 140g. vettä kunnolla jotta lihat peittyy ja 8 laakerinlehteä. Osan murskasin osan jätin ehjäksi.

Sitten lisäsin valutetut pavut ja keittelin kannen alla pari tuntia kunnes pavut pehmeitä. Brasiliassa tämänkin ruoan valmistukseen käytetään useimmiten painekattilaa, mikä nopeuttaa valmistusta.

Viimeiseksi lisäsin 2 purkkia tomaattimurskaa ja keittelin 2-3 tuntia, kunnes potka hajosi. Poistin potkan nahan ja luut sekä ribsien luut.

Ja siinä se oli. Ei tarvinnut lisätä suolaa."

Ja siinä se todellakin oli, herkullinen tuoksuava Feijoada. Lämmin suositus.  Ja sinulle nyt tutkimustyömme tuloksena tämä testattu reseptimme, jolla saat aikaan hyvin autenttisen makuisen Feijoadan. Ihana viikonlopun ruoka!





Laitetaan loppuun vielä koko menu:

xxx
&
xxx
Feijoada
Farofa
Paistetut Vihreät
Salsa
Riisi
Appelsiini-lohkot
xxx
Nega Maluca, Hullun naisen kakku
xxx 
ruokajuomana Guarana-limonadi








lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kukko eli kana


Mua nauratti tuo alaotsikko Murun keittokirjassa. Mutta niinhän se on, että kanaahan ne meidän kukot kai useimmiten ovat. Kukkoa viinissä eli Coq au vin on yksi ranskalaisia ruokaklassikkoja, jota en ollut valmistanut mies muistiin. Unohtanut täysin, kuinka hyvää voi olla punaviinissä pekonin ja herkkusienten kera hautunut kana. Se nimittäin on tajuttoman hyvää! Ja muunnellakseni klassista rexona-mainosta, ruokapöydässä on aina tilaa klassikolle.

Kauan odotettu ystäväperhe oli tulossa kylään, enkä oikein mitenkään saanut inspiraatiota mitä heille laittaisin. Heillä on aina härän sisäfileet grillissä, monenmoiset salaatit ja lisukkeet ja jotenkin olimme käyneet turhan monta kertaa peräkkäin heillä nautiskelemassa, ja nyt halusin tarjota  vuorostani minä jotakin herkullista. Ei vaan mikään tuntunut miltään, niin kuin en koskaan olisi keksinyt valmistaa ainoatakaan ruokaa. Vielä vierailupäivän aamuna olin ihan, että mitä mitä mitä. Joten otin soffalle pari keittokirjaa mukaan ja aloin selata. No, Murusta, se heti löytyi, Kukkoa viinissä. Tiesin reseptin olevan mainiosti toimiva, onhan Henkka Alén klassisen ranskalaisen keittotaidon paras puolesta puhuja. Ja mies, jonka ruoat ovat maistuneet ja toimineet aina.

Lisäksi pataruoan saisi valmistumaan itsekseen, joten ehtisin ehkä käydä hiukan siivoamaankin. Ja suihkussa. Ja semmoista.

Yhtäkkiä mulla olikin menu valmis. Kolmen keittiön jumalaiset klassikot: Blinit, Kukkoa viinissä ja jälkiruoaksi Tiramisu. Muru tarjosi kukkonsa sitruunapolennan kanssa ja päätin kokeilla senkin.


Kukkoa viinissä ja sitruunapolentaa
6:lle
Resepti Muru-ravintolan keittokirjasta
6 maalaiskanan rintafileetä
suolaa
pippuria
2 rkl vehnäjauhoja
voita paistamiseen
100g pekonia
2 porkkanaa
15 pikkusipulia
1 rasia pieniä herkkusieniä
1 puntti tuoretta timjamia
2 laakerinlehteä
5 dl punaviiniä
5 dl kanalientä
2 rkl persiljasilppua

Mausta kanafileet suolalla ja pippurilla, kääntele ne jauhoissa ja ruskista voissa pannulla. Siirrä pataan.

Hienonna pekoni ja sipuli, kuutioi porkkanat. Ruskista ne kokonaisten sienten kanssa pannulla. Siirrä kasviksetkin pataan,

Lisää pataan timjami, laakerinlehdet, punaviini ja kanaliemi. Hauduta pataan160 asteisessa uunissa 2 tuntia, kunnes kanapalat ovat hajoaan kypsiä. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa,

Sitruunapolenta

3 dl kanalientä
1 dl polentasuurimoita
1 sitruunan mehu
2 rkl parmesanraastetta
 1 rkl voita
suolaa
valkopippuria

Kuumenna kanaliemi kattilassa ja lisää suurimot kiehuvaan liemeen koko ajan sekoittaen. Vispaa seosta noin 5 minuuttia.

Lisää sitruunamehu, parmesan ja voi. Jatka kypsennystä vielä 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile heti.



 On varmaan helpointa käyttää noita paksuja rintafileitä. Perinteisemmin kai käytetään koko kana paloiteltuna ja niinpä minäkin hankin luullisia rintafileitä. Maun takia, you know. Ja itseasiassa keittokirjankin kuvassa törröttää koipi pystyssä. Kanat (pelkät luulliset rintafileet)kypsyvät kuitenkin niin hajoavan meheviksi liemessään, että ne pikkuruiset luut tippuvat sinne kastikkeeseen ja aiheuttavat hiukan vaivaa.  Meillä oli myös ihan väärä punaviini tälle ruoalle, mutta so what. Sipuleja en  myöskään hienontanut, vähän lohkoin vain. Sitruunapolenta komppasi kanaa kukkoa upeasti. Ja melkein parasta oli kun sai imeyttää leipään viimeisetkin kastikkeen rippeet.

Nyt kaikki klassikoiden kimppuun! Niitä kutsutaan tuolla nimellä ihan syystä. Tämä on oiva resepti aloittaa.




Tiesittehän muuten, että Henri Alén ja Tommi Tuominen ovat avaamassa Helsinkiin Finnjävel- nimistä ravintolaa, jossa käydään suomalaisten klassikoiden tai pikemminkin perinneruokien kimppuun? Enää kymmenkunta päivää avajaisiin...