About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maustevoi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maustevoi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. tammikuuta 2015

ARVONTA: Sveitsiläinen timantti!


Se muutti meille kotiin joulukuun alussa, eikä ole sen koommin ehtinyt hellalta kaappiin lepäämään. Pannu on joutunut elämänsä testiin; sillä on ruskistettu, paahdettu, lämmitetty ja paistettu, freesattu ja sulatettu. Pannulla on känyt niin hirven, lampaan possun, naudan ja kananlihakin, on ollut häntää ja potkakiekkoa, silakkaa ja tonnikalaa, sipulin karamellisointia ja sokerin sulatusta piparitalon kokoamista varten. Siementen ja pähkinöiden paahtoa. Ai niin ja kananmuna paistoa, lähes päivittäin, munakastakin. On tehty risottoa ja lättyjä kiinalaisista kotimaisiin. Parsakaalta, paksoita ja ruusukaalia.




Swiss Diamond on paikkansa lunastanut meidän keittiössä. Olin kuullut  ja lukenut pannusta kehuja  (mm.Kari Aihinen ja Pekka Terävä) ja olin innoissani päästessäni testaamaan 26" pannua. Täytyy sanoa, että se ihan aluksi meinasi muutaman kerran tehdä tepposet. Pannun lämmönsiirtokyky on niin huikea, että tuntui kuin keraaminen lieteni olisi yhtäkkiä muuttunut induktioksi ja te iduktiota käyttävät/käyttäneet/kokeilleet varmaan muistatte ensikokemukset sen ärhäkkyydestä.  Nyt olen oppinut käsittelemään kaunokaista, ja pystyn vain ihailemaan sen nopeaa, päättäväistä toimintaa ja tasaista paistoa.


Vuohenjuuston paahtoa leivinpaperin läpi. Ei se kyllä muutenkaan  tartu kiinni.
Pannut ovat olleet murheenkryynini. Hyvä valurautapannu minulla on, mutta olen sitä mieltä, että taloudessa tarvitaan myös kunnollinen pinnoitettu pannu, sitä tulee eniten käytettyä. Olen kahlannut läpi useita aika arvokkaiksikin kokemiani pannuja ja pettynyt useimpien hintalaatusuhteeseen. Sen takia olen viime aikoina melkein mieluummin ostanut edullisen pannun, kun en ole ominaisuuuksissa ja kestossa löytänyt perusteita  50- 100 euron hintaerolle. Esimerkiksi Lidlistä olen hankkinut monen kelpo pannun. 

Silti on sanottava, että kun käteensä saa kovanluokan ammattilaisen, sen kyllä huomaa.

JA NYT SE ARVONTA:
Sain blogini lukijoiden kesken arvottavaksi samanlaisen pannun kuin mitä itsekin olen päässyt testaamaan. Arvontaan osallistut  jättämällä kommentin , jossa kehut minua, jossa kerrot mitä aiot ensimmäiseksi paistaa uudella pannullasi. Laita kommentteihin myös sähköposti-osoite, ellet muuten ole tunnistettavissa tai jäljitettävissä. Onnea arvontaan! Arvonta-aikaa on 1. 2 kello 24 asti. Uusi pannu lähetetään sinulle suoraan Mastermarkilta, kunhan ilmoitan sinne osoitteen.


 Ihan ensimmäisiä omia kokkauksiani olivat tonnikalapihvit, joita tein syntymäpäiväni kunniaksi itsenäisyyspäivän tienoilla. Veljeni kävi siinä sanomassa jo. että pitäiskö kääntää ja pihvit olivat hädintuskin ehtineet pannulle, Ja niinhän siinä kävi, että ehtivät lähes kypsiksi... Syötiin kuitenkin hyvällä ruokahalulla runsaan lime-chili-korianterivoin hyväillessä pihviä.

Minä olen melko tarkka pannuistani. Tai niin tarkka kuin huithapeli nyt pystyy olemaan. Kaksi ehdotonta sääntöä, huolimatta mitä pannun valmistaja lupaa, on se, että en pese niitä tiskikoneessa enkä käytä teräviä  metallilastoja tai veitsiä, vaan aina puisia tai silikonisia/muovisia. Yksi tärkeimmistä pannun elonpidentäjistä taitaa olla sen altistamattomuus lämpöshokeille. Ei siis  lämmmintä pannua huuhteluun kylmän veden alla, tai pannun kuumentamista yksinään liedellä tulikuumaksi.  Swiss Diamond muuten tekee työnsä vaikka lieden volyymit eivät olekaan kaakossa!

Hei, onnea arvontaan (ohjeet ylempänä)! Olen melkein kateellinen, että kohta sinulla voi olla käytössäsi upouusi jalokivi; Sveitsiläinen timantti!

Voittajan arvonta

Yhteistyössä Swiss Diamond/Mastermark