About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisukkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisukkeet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

PAAHDETUT PARMESAANIPERUNAT


Somessa tyrkytti koko syksyn tämän tästä reelsiä ja postausta ja TikTokkia paahdetuista parmesaaniperunoista.

Kun sydän on selvästi perunaan kallellaan - ja parmesaaniin ja uunissa paahtamiseen - ei epäilystäkään, etteikö resepti alkanut kiivetä kohti testauslistani huippua vääjäämättömän varmasti, kunnes tuntui, että näin jo untakin, kuinka herkullisia parmesaani-yrttiseoksessa paahtuvat rapeapintaiset perunan puolikkaat jauhoisen höttöisellä sisuksella ovat(valitse reseptiin siis jauhoinen Rosamunda tai vastaava).


Tekemiseen ei saa paljoakaan aikaa tuhlattua. Perunat vaan puolitetaan ja asetellaan leikkauspinta alaspäin parmesaanikuorrutukseen. Moni resepti kehottaa tekemään jonkun viiltoristikointi kuvioinnin perunaan, jotta ne maustavat syvempään, mutta nääh, aivan liian paljon vaivaa.  Nämä ovat nopean ja laiskan kokin paremmat perunat!

Paahdetut parmesaaniperunat

50 g voita
1 kg jauhoisia keskikokoisia perunoita
2,5 dl raastettua parmesaania
2 valkosipulin kynttä raastettuna
1 dl hienonnettua tuoretta persiljaa tai 2 tl kuivattua (kokeile myös oregano, rosmariini, timjami basilika)
(Voit maustaa lisäksi myös chilihiutalella, paprikalla, savupaprikalla ja cayennellä jos tahdot vähän kipakampaa makua)
suolaa ja mustapippuria myllystä
oliiviöljyä ja suti
Pinnalle sopii uunista otettaessa tuore persilja tai ruohosipuli

Laita uuni lämpiämään 220 astetta ja sinne uunivuoka, johon perunat sopivat (voit käyttää myös uunipeltiä, mutta silloin tarvitset ehkä enemmän voita ja perunaa ja itseasiassa kaikkea, kun pinta-alaa on niin paljon, että juustoseos pysyisi perunoiden alla, eikä lähde leviämään autioimmille alueille), mulla oli tuollainen metallinen "kinkkuvuoka". 

Pökkää uunivuokaan voi ja anna sulaa vaan ei ruskistua uunissa.

Sillä välin raasta parmesaani ja valkosipuli, hienonna yrtit ja puolita pestyt, kuivatut perunat. 


Voin sulattua, ota vuoka uunista ja lisää voin sekaan parmesaani, valkosipuli ja haluamasi mausteet (käyttämäni mausteet reseptissä kursiivilla). Levitä seos tasaisesti  vuoan pohjalle.

Painele perunat vieri viereen, leikkauspinta alaspäin, parmesaanitahnan päälle. Voitele toinen puoli sudin kanssa oliiviöljyllä, suolaa ja pippuroi.

Pistä uuniin paahtumaan. Taika tapahtuu 20-40 minuutissa, riippuen uunin tehoista ja perunan koosta ja varmaan jostain tärkkelyspitoisuudestakin, mutta ei mennä nyt siihen.Perunat ovat valmiita kun niihin saa tökättyä tikulla ilman turhaa vastusta ja väri on lupaavan kaunis.

Anna jäähtyä muutama minuutti ja sitten irrottele perunat toisistaan ja nosta leikkauspinta ylöspäin tarjoiluvadille. Siihen päälle vähän tuorettta yrttiä ja kaikki nami muru ja rasva sieltä vuoan pohjalta.

Nämä perunat sopivat lisukkeksi vaikka mille ruualla (pois lukien ehkä mannapuuro) tai sitten vaan ihan dipattavaksi johonkin ihanaan dippiin.

Lähteekö testiin?


lauantai 25. syyskuuta 2021

SUPPILOVAHVEROT Á LA GRECQUE

Á la Grecque on ranskaa ja tarkoittaa, että kreikkalaiseen tapaan. Nimestään huolimatta tämä juttu on kyllä ranskalaisen keittiön hommia. Kyse on tälläisestä pikasäilöntäliemestä, vai pitäisikö sanoa lyhytaikaisesta säilönnästä, joka on oikein mainio paitsi kasviksille (porkkana, kukkakaali tai vaikkapa artisokka), myös sienille. Mulla on on semmoinen muisto, että olisin tehnyt näitä jo Saksassa kakskymppisenä au pair mädcheninä, herkkusienistä tuolloin. Muisto jatkuu edelleen, että joko ymmärsimme säilyvyysajan väärin tai tein jotain muuta radikaalisti väärin, koska muistan, että purkki alkoi kasvattaa hometta. Mutta siis, kuka näitä muistelee...


Tämän reseptin kaivoin taas kerran Linderin ja Holmbergin upeasta Sienionni kirjasta, kohta olen kokannut sen kannesta kanteen.Kyse on siis öljypohjaisesta, sitruunaisesta marinadista , joka tyypillisesti maustetaan mm. korianterinsiemenillä ja timjamilla. Liemeen pääsivät tällä kertaa syksyn ekat löytämäni suppilovahverot, mutta tämä onnistuu upeasti myös vaikka rouskuista.

Ja minkä kanssa tätä syödään? Sopii tapas/mezepöytään tai rapeakuorisen hapanjuurileivän kanssa syötäväksi. Ihanaa myös vaikka lihamurekkeen mehevöittäjänä (siis lautasella, ei taikinassa) tai pateen kaverina. Syksyiset lihapadatkin tykkää.

Nämä säilyvät viikon verran, eli ei ole mikään talvivarastointiohje.Lisäksi kannattaa muistaa, että oliiviöljy jähmettyy jääkaapissa, ota siis ajoissa huoneenlämpöön. Keskimmäinen kuva varsinkin on hiukan samea juuri tämän ilmiön takia.

 SUPPILOVAHVEROT Á LA GRECQUE

2 l suppilovahveroita 
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 sitruunan mehu
1 ruukku hienonnettua persiljaa
2 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
2 tl tomaattipyreetä
1 oksa tuoretta timjamia tai 1 tl kuivattua
1 laakerinlehti
10 korianterinsiementä (voi riemua, omalta kasvimaalta)
1 1/2 dl neitsytoliiviöljyä
1 hienonnettu sipuli

Putsaa tuoreet sienet. Halkaise isommat ja jätä pienemmät kokonaisiksi. Laita kannelliseen kulhoon/lasitölkkiin ja mausta suolalla ja pippurilla. Purista päälle sitruunan mehu.

Kiehauta kattilassa valkoviini, tomaattipyre, timjami
laakerinlehti, korianterinsiemenet, oliiviöljy ja hienonnettu sipuli.

Kaada kiehuvaksi kuumennettu marinadi sienten päälle ja ripottele pinnalle persilja.

Jätä jäähtymään. Sienet ovat parhaimmillaan kun ovat saaneet oleentua jääkaapissa yön yli. 

Säilyvät reilun viikon ainakin. Jos välttyvät ahnailta herkuttelijoilta.



torstai 19. maaliskuuta 2020

HERKKURANSKIKSET MUKULASELLERISTÄ JA DUKKAHSTA



Käsittämättömän hyviä! Dukkah- seoksessa kieriskelleet ranskikset nimittäin. Eikä mitkä tahansa ranskikset vaan mukula- eli juuriselleristä valmistetut, joissa itsessäänkin on jo ihanan pähkinäinen maku.

Meillähän tuo äkkiruma juuresmötkäle tunnetaan useimmiten valmiina lohkopalana, visusti muoviin käärittynä, vähän rumasti leikkauspinnoiltaan tummentuneena, pakkopalana jota ostamme äidin tai jonkun muun viisaan oppien mukaan sulostuttamaan keittojamme ja sinnekin kätkemme sen hyvin pieneksi pilkottuna. Onneksi olen saanut tutustua kokonaiseen juuriselleriin sittemmin. Se on aivan uskomattoman ihanaa, maanläheistä ja aromaattista esmes kokonaisena uunissa paistettuna ja voilla silattuna. Sopii paistoksiin ja pyreeksi ja raakanakin raasteeksi ja salaatteihin, keittoihin (however, tuo tummumisdilemma on olemassa, siispä palat heti pilkkomisen jälkeen kylmään, sitruunalla maustettuun veteen).



Olin vähän, että tehdäkkö vai eikö tehdä ranskiksia, sillä perunasta poikkeava tärkkelyspitoisuus saa selleriranskikset käyttäytymään eri lailla kuin peruna. Ne kyllä kypsyvät kuten peruna sisältä, täyteläisen kuohkeaksi ja pehmeäksi, mutta vähän kuin bataattikin, ei niistä ulkokuoreltaan rapeita saa. Mutta se maku, se maku, se vaan on niin herkku, että näitä ahmii aivan himona, vaikka ovatkin sellaista puolivetelää sorttia.

Ehdottomasti suosittelen. Niinkun E-H-D-O-T-T-O-M-A-S-T-I!

Reseptiin törmäsin Victoria's Table -blogissa.

Ja aika simppelihän tämä on. Selleriranskiksen pehmeää ulkokuorta on keksitty rapeuttaa dukkahilla. Jouduin korvaamaan siinä alkuperäisen hasselpähkinän saksanpähkinällä, koska en yllätyksekseni löytänytkään komerostani hasselpähkinää. 

Mä en oikein osaa muuta tässä toistella, kuin voi mikä maku! Kai te pikku hiljaa uskotte. Ja jos teillä on sama ongelma kun minulla, että normikaupastani ei pyynnöstä huolimatta saa kokonaista mukulaselleriä, niin tsekatkaa Lidl. Siellä ruukaa olla! 


Dippailuun kannattaa panostaa tällä valkosipulisella majoneesin ja jugurtin yhdistelmällä. Mahtava makuyhdistelmä kaiken kaikkiaan, tämä dippi, dukkah ja mukulaselleri (Tulihan maku mainittua?).


MUKULASELLERIRANSKALAISET  JA DUKKAH
n. 2:lle

dukkah
1 dl saksanpähkinöitä (tai hassel)
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
2 rkl kuminansiemeniä

ranet
1 mukulaselleri
2 rkl öljyä
4 rkl dukkah'a
suolaa

dippikastike
2 rkl majoneesia
1 dl maustamatonta jugurttia
1 valkosipulinkynsi
(halutessasi silppua mukaan tuoreita yrttejä)

Valmista ensin  dukkah, tuo ihana itämainen kuivadipattava seos. Paahda pähkinät ja rouhi ne morttelissa. Yhdistä muut mausteet ja rouhi nekin morttelissa ja sekoita pähkinöiden kanssa.

Kuori selleri ja leikkaa se ensin kiekoiksi ja siitä noin sormen levyisiksi soiroiksi, eli ranskiksiksi. Sekoita niihin kulhossa öljy,  ripottele suolaa ja lopuksi pyörittele ne dukkahissa (eli liää 4 rkl dukkahia kulhoon).

Levitä toisistaan irrallaan uunipellille  leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia. En alkanut käännellä välissä.

Valmista dippi sekoittamalla majoneesi jugurttiin ja puristamalla mukaan valkosipulinkynsi. Sekaan sopivat yrtitkin, mikäli sinulla sattuu olemaan. Tästähän saa ihan mahtavan vegaanisen annoksen kun korvaa vain dipin osaset lemppari-vegaanisilla tuotteilla.

Tarjoile mukulaselleriranskikset vastapaistetun kuumina dipin kera.
On ne hyviä( *maku)!


Tiesitkö muuten, että mukulasellerissä on vähemmän hiilihydraatteja ja kaloreita kuin perunassa? Siinä on runsaasti myös C- ja K-vitamiineja, tärkeitä mineraaleja, antioksidantteja ja tietenkin paljon kuitua!

torstai 1. elokuuta 2019

VILLIINNY VADELMASTA



Ihanista ihanin vadelma. Se on yksi omista lempimarjoistani mustaherukan ja karviaisen ohella. Nooh, ja mansikan, kirsikan (se kai ei ole teknisesti edes marja?), mustikan ja puolukan. Eikä punaherukoita britassa lyö laudalta mikään... Mutta vadelmista tehty hillo on ehkä mun suosikkini, sellainen itävaltalainen rapeakuorinen hyrränmallinen aamiassämpylä vadelmahillolla, nam! Tai mikä tahansa suklaajutska!

Naappasin torilta laatikollisen vadelmia, kahta sorttia, kuten kuvasta näkyy. Noita kookkaita kaunottaria, jotka istuu pakastuksenkin jäljeltä ihan täydellisesti kakun päälle ja sitten toisia hiukan pienempiä ja persoonallisemman näköisiä, jotka olivat maultaan aivan supermakeita. Villivadelmiakin olisi mukava löytää apajat. Lapsuudesta on jäänyt mieleen maun lisäksi se, että ne piti syynätä niin tarkkaan, koska lähes jokaisessa kiemurteli pullea valkoinen mato. Näissä tarhavadelmissa ei taida olla, en ainakaan ole törmännyt.



Upotin vadelmat ihan sellaisinaan muffinipellillä paistettaviin ruusupulliin, toimivat tosi hyvin, ei tarvitse keitellä hilloa. Paitsi itse ruusukuvio ei taikinan noustessa kyllä pitänyt kutiansa, mutta nättejä tuli kumminkin.


Osa vadelmista päätyi vadelma-valkosuklaablondeihin. Blondihan on brownien vaalea sisar, sellainen kostean mehevä herkullinen ruutuleivos.


Pujotin myös halloumin ja kanan vartaisiin, grillasin ja tarjoilin vadelma-mangosalsan kera. Oli muuten herkkua!



Tottakai vadelmat passaavat salaattiinkin, varsinkin persoonallisten juustojen kaveriksi. Persoonallisella meinaan vuohenjuustoa tai fetaa tai auraa kuten tässä. Ja sitten vielä vadelmavinaigrette!


Ja kun hulluna siinä helleviikolla siivottiin tulevia juhlia varten ja hikipäissäni valmistelin jossain välissä nämä kuvausannokset, ei mikään virkistänyt niin kuin kotitekoinen vadelmalimonaadi. 



Että siitä vaan, inspiroitukaa ja villiintykää vadelmasta! Tänään nämä reseptit löytyvät Lännen Median tuottamista sanomalehtien ruokasivuilta. 
 Jopa Ilkasta.

Onko sulla joku resepti, jota on ihan pakko tehdä vadelmasta?


sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

ELÄMÄN SUOLA

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin ja Tabascon kanssa.



Alussa oli tyhjä pöytä kortteliterassilla. 

Ja paljastan heti mitä oli lopussa: Oli joukko varhaiskesäillan juovuttamia nauravaisia ihmisiä, jotka olivat juuri nauttineet pitkän kaavan mukaan hyvästä ruuasta ja juomasta, pistäneet itsensä likoon niin aterianvalmistuksessa kuin drinkkitehtailussa, nauraneet ja jutelleet ja voimaantuneet ylikäyneestä uuden ja vanhan ystävyyden aallosta.

Täydellisimmät ja mieleenpainuvimmat juhlat syntyvät usein lähes sattumalta, silloin kun sattuma yhdistää juuri oikeat ainesosat iloiseksi happeningiksi. Tällä kertaa kokoontumisesta (ja kylläkin viimeiseen pisaraan onnistuneesta ja huolellisesta tapahtumasuunnittelusta) sai kiittää Maldonin ja Tabascon kokkikoulua.



Ilta alkaa drinkkiopastuksella ja upealla Bloody Maryllä (joka muuten sattuu olemaan yksi lempirinksuistani) Red Snapperillä. Oliko Baarimestari Juri Kauton itse keittelemä Tabascolla maustettu tomaattimehu niin ylivertainen, että vasta nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että mehän valmistimme sen giniin! Mitä ihmettä? Minä vouhkasin koko ajan Bloody Marystä, mutta ginillähän siitä tulee superdrinkki nimeltä Red Snapper.



Mutta niin hyvää se oli ja oli mukava tarttua  ainakin yli 20 vuoden jälkeen boston shakeriin. Edellisestä kerrasta on aikaa, niin baarimestarin vaimo kuin olenkin (tai toisaalta, tarviiko baarimestarin vaimon ylipäätään KOSKAAN tarttua boston shakeriin?).




Tomaattimehu

1 l kaupan tomattimehua
1,5 dl soijaa
1,5 dl punaviinietikkaa (luomu)
1,5 dl Luomusokeria
3 kpl fermentoitua valkosipulinkynttä
2 kpl fermentoitua chiliä
Suola
Pippuri
Tabasco Chipotlea 8-10 topakkaa tippaa
Punaista Tabascoa oman fiiliksen mukaan maistaen

Keitä 20 välillä sekoittaen
Anna jäähtyä, siivilöi ja mehu on valmis tarjottavaksi



Ennen sormien amputointia tulee sormet mahdollisuuksien mukaan jäädyttää tuntohermon lamaannuttamiseksi...vitsi vitsi...Ihailin kuitenkin suuria jääpaloja, jotka eivät laimentaneet juomaa.

Laitetaanpas kuva myös Kulinaari-Kimmon tyylikkäästä tyylinäytteestä...Kulinaari-blogissa kun taitaa vastaavasti löytyä oma hetkeni baaritiskin tuolla puolen. (Siellä kannattaa muutenkin vierailla, varsinkin kun voit sieltä käsin osallistua trendikkään Tabasco- grillitynnyrin arvontaan 10.7 asti?)



Maldon & Tabasco kokkikoulun pitopaikaksi oli valikoitunut tosi keskeiseltä paikalta, Sofiankatu 3:sta löytyvä melko tuore ravintolamaailman tulokas,  Gohan Wine Bar. Syynä ei liene pelkästään trendikäs habitus tai tuo erinomainen sijainti tai sopivan intiimi tila vaan se, että paikan omistaja, Marcos Gois on toiminut jo useamman vuoden Tabascon lähettiläänä Suomessa. 




Tykkään, kun ravintolassa on ajateltu pienimpiäkin yksyiskohtia. Leena Kouhian Raaka Rå - astiat on mielettömiä ja natsaavat hyvin yhteen Arabian vanhan kunnon Ruskan kanssa, joka myös käytössä.

Marcos tulee olemaan mulle aina merkityksellinen ihminen, me kun kokkailimme pari vuotta sitten Makuja - televisiosarjassa yhdessä. On aina mahtava nähdä ja vaihtaa kuulumiset. Hän on myös superlahjakas ja ahkera ja mukava nuori mies.


Siispä pakollinen selfie. Gohan Wine Bar on muuten ehdottomasti mun bucket-listalla tänä kesänä, koska edellä tekstissä mainittujen attribuuttien lisäksi olen vakuuttunut, että myös erinomainen ruoka.

Tällä kertaa Marcos oli suunitellut meille upean menun. 



Tartar luomukaritsasta tai punajuuresta Tabascolla, isomaksaruohoa, samettikukkamajoneesia ja rapeaa lehtikaalia

xxx
Hiillostettua makrillia ja uutta sipulia 
Mätimajoneesia
Villiyrttisalaattia
sekä
Jalotofutortelliineja
Pecorino-lientä,
Fermentoitua tomaattia ja karhunlaukkaa
xxx

Crack-Buns - tuulihattuja ja Raparperi-Tabasco "froyo" & ketunleipää ja keto-orvokkia




Pääsin bloggaajatoverieni kanssa pääruoan valmistus ryhmään.
Tinskun keittiössä Tinsku paljastui uskomattoman näppäräksi fileoijaksi, makrillit fileoituivat tuosta nuavvaan, on kuulkaa takana satoja (vai tuhansia?) fileoituja ahvenia mökiltä.

Oli muuten hienoa päästä käsittelemään ihan uutta kalaa. Tai siis, seuraamaan vierestä... 



Makrillit suolattiin tekeytymään hetkeksi. Sitten ne leikattiin fileesoiroiksi ja lopuksi grillattiin yksinkertaisessa japanilaisessa hiiligrillissä.






Mätimajoneesi ja villiyrttisalaatti kruunasivat kesäisen villin ruokalajin.



Sain itse tutustua ravintoloitsijan salaiseen aseeseen, Thermomixin ihmeelliseen maailmaan ja hurautin sillä niin tortelliinitäytteen kuin pecorinoliemenkin. Se oli muuten mahtava maun antaja tortellini-annokseen.


Pecorinoliemi
Ainekset:
500ml vesi
250g pecorino
1tl Maldon suolaa
Valmistus Thermomixissä
Pilko pecorino pieniksi n. 3cm x 3cm paloiksi, lisää veden kanssa Thermoon ja sekoita 5min /60c, siivilöi ja mausta suolalla. Tee ”kakkosvesi”, lisää pecorinomassa thermoon ja 100ml vettä
Valmistus kattilassa
Raasta pecorino hienoksi, kiehauta vesikattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita pecorino ja suola joukkoon. Anna tekeytyä 5min ja siivilöi. Keitä tortelliinit "al dente" ja keitä loppuun toisessa kattilassa pecorinoveden kanssa.
Tarjoile tortellinit fermentoitujen tomaattien ja karhunlaukkaöljyn kanssa. Raasta päälle vielä hiukan pecorinoa.

Ehdin mukaan pyöräyttelemään myös itse tortelliineja.





Alkuun tarjoiltu Karitsantartar oli upea, enkä vieläkään ole oikein päässyt yli tuosta huikeasta samettikukkamajoneesista: erityisen vivahteikas maku ja  kaunis väri. Sekä toimi loistokkaasti annoksessa!



Samettikukkamajoneesi
pari samettikukan vartta
2,5dl öljyä
1 luomu kananmuna
2 dl isomaksaruohoa
1/2 sitruunan mehu
2 rkl Maldon suolaa
3 rkl Tabasco original -kastiketta


Sekoita samettikukan varret/vihreät rypsiöljyn kanssa (2dl) hienoksi öljyksi ja valuta siivilän läpi.
Riko kananmuna sauvasekoittimen mentävään lasiin, lisää 1tl Maldon -suolaa, ja 2dl samettikukkaöljyä. Sekoita sauvasekoittimella, kunnes seos on emulgoitunut majoneesiksi. 




Jälkiruokaryhmäkin pani parastaan ja tuloksena oli upea Crack bun -tuulihattu viileällä täytteellä. Mikä aterian lopetus!


Ihan pakko mainita vielä illan ihanan emännän, Idan, karitsalle mätsäämä punkku, Humo Blanco Grand Cuveé Pinot Noir Organic 2015 -luomupunaviini.  Tykästyin todella tähän helposti lähestyttävään, mutkattomaan mutta laadukkaaseen chileläiseen Pinot Noiriin! 


Mietin pitkää otsikkoa tälle  jutulle. Elämän suola siitä sitten tuli. 
Illassa yhdistyi niin paljon asioita, juuri sellaisia jotka tuovat maustetta elämään: Hyvät ystävät, yhdessäolo, iloinen puheensorina ja raikuva nauru,  ruoka ja juoma, jotka tarjosivat uusia makuelämyksiä ja inspiraatiota tulevaakin kokkailuun.



Lienee paikallaan vielä mainita illan sponsorien huikeat tuotteet. Maldon suola on mulla jokapäiväinen luottotuttu ja tuo savustettu suola tuo ihanista lisäboforttia kesän grillailuihin.

Maldon 
Maldon-suolaa on valmistettu  jo  vuodesta  1882  ja  se  valmistetaan  Englannin  Maldonissa  edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on vaalittu jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka  virtaa  Maldonin  kaupungin  läpi.  Maldonin keveys  piilee  suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. 

Kotiin muutti myös täydellinen Tabasco-perhe. Olen aika merkkiuskollinen tietyissä asioissa ja Tabasco edustaa mulle  perinteitä ja laatuvarmuutta vaikka se vastaan tuleekin myös joka huoltoaseman maustekorissa. Hyvä niin, sillä ei ole yks eikä kaks kertaa kun Tabascolla on pelastettu vaikka mauton pizza!

Sormet syyhyä kokeilla tuota Buffalokastiketta wingseihin.

...oli muuten ihana luvan kanssa kehdata anastaa käsilaukku täyteen noita ihania miniatyyritabascopulloja ja peltisiä pikkusuolarasioita (lentokoneruokafriikki herää eloon). Voitte vaan kuvitella.

Tabasco
TABASCO® valmistaa McIlhenny Company,  joka  perustettiin  vuonna  1868  Louisianan  Avery  Islandille.  Tehdas on edelleen samalla paikalla.  Perhelegendan mukaan yrityksen perustaja Edmund McIlhenny sai tulisia chilinsiemeniä Keski-Amerikassa käyneeltä matkailijalta, joka oli vastikään tullut Louisianaan.  McIlhenny istutti siemenet Avery Islandille ja testasi chilikastikkeita, kunnes keksi reseptin, johon oli tyytyväinen. 

Kannattaa käydä hakemassa inspiraatiota myös omaan kokkailuun Maldonin ja Tabascon yhteisiltä sivuilta Helposti maukkaampaa.



 Kiitos ystävät, kiitos Gohan, kiitos Foodlover, kiitos Ida, Marcos ja Juri. Ennen kaikkea kiitos Maldon &Tabasco: Ihana ilta ja tunnelma! Elämän suola!