About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etelä-Pohjanmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etelä-Pohjanmaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. helmikuuta 2018

KOKKAA POSSUJEN KANSSA

 Kaupallisessa yhteistyössä Atria

Monenmoisessa tilanteessa olen ollut kokkaamassa, koiraleirin jäätävänkylmässä köökissä lapaset kädessä (tosi kätevät, ei tarvi pannunlappuja; toisaalta hiukan hankalat pilkkoessa), Gigantin parkkipaikalla kolmella erilaisella grillillä yhtäaikaa useammalle sadalle hengelle (oliko lähes 700?), hevosvaelluksella nuotiolla keskellä Niinisalon ihania kangasmetsiä omalle seurueelle, Kalevan kierroksen soppatykkinä (ilman soppatykkiä), tai Miljoonahevos- tapahtuman upeasti varustellussa (iteppähän suunnittelin...) telttakeittiössä. Ja onhan noita, erikoisia tilanteita, erikoisia ja erinomaisia kokkailuja. Välillä on tehty sikahyvää ruokaa, välillä helmiä sioille.

Jonkun aikaa sitten oli jälleen aika eksoottinen kokkauspaikka ja asetelma. Atria lanseerasi Antibioottivapaan sian(- ja naudan)lihan tammikuussa ja soittivat josko  siihen liittyen laittaisin Honkalan tilan showroomin avajaisten lehdistötilaisuudessa 30 hengen lounaan.

Showroom on uuden sikalarakennuksen yhteyteen  rakennettu pitkänomainen, viihtyisästi sisustettu tila, jonka koko toisen pitkän sivun leveydeltä avautuvat isot ikkunat sikalaan. Näin yleisö pääsee vaivattomasti seuraamaan possujen elämää, ilman suojahaalareita, desinfoitumisia ja liikaa häiriköimättä possujen rauhaa.

Siinä niitä on,  maailmalla harvinaisia siansaparoja. Suomalainen  ja ruotsalainen possu saa pitää muista maista poiketen saparonsa. Sikojen kokonaisvaltainen hyvä hoito takaa sen että stressianturina toimivat saparot ovat possuillamme terveitä ja hyväkuntoisia.

Lounas oli tiistaina ja Honkalan tilan possut matkustivat muutaman kilomerin matkan Atrian teurastamolle ja iltapäivällä mulla oli jo kaksi muhkeaa sianniskaa. Aikamoinen lähiruokaketju. Tuo antibioottivapaus on hieno ja ainutlaatuinen asia maailmanlaajuisesti. Atria on jo vuosia panostanut läpinäkyvyyteen ja vastuullisuuteen ja heidän tuotteidensa jäljitettävyys on kehitetty huippuunsa. Se myös kommunikoidaan asiakkaalle. Lihapaketin kyljessä lukee tilan nimi, josta liha on lähtenyt. Antibioottivapaus kontrolloidaan niin, että jokaiselle possulle laitetaan korvaan nappi. Mikäli possua joudutaan jostain syystä lääkitsemään antibiootein, poistetaan myös nappi korvasta. 

Showroomin seinätaulut kertovat vierailijoille lisää faktoja. Ja yksi ihana, kekseliäs yksityiskohta oli lattiaan maalattu räsymatto. Kuvan pystybaarit raijattiin tilaisuutta varten, oikeasti räsymattojen päällä seisoo ladonovesta tehty patinoitunut pöytä. Kaunis.





Lounaan ajaksi seinälle pääsi myös laatimani menu. Halusin menussa tuoda esille suomalaista, yksinkertaista lähiruokaa, enkä voinut keksiä Honkalan possunniskalle parempaa valmistustapaa kuin oman leivinuunini pehmeä lämpö.

Lisukkeeksi tein punajuuriohraton, ohrassa on riisiä syvemmät maut ja se toimii hienosti kotimaisen punajuuren kanssa. Siihen vielä paahdettuja palsternakkasiivuja ja kevyt pakollinen vihreä. Paikallisen Pirjon Pakarin ylihyvä tattarileipä vielä tarjolle, voin kera, tottakai.

Päädyin rakentamaan aina kolme annosta kerrallaan valmiiksi lautasille. Lautasmittarilla (kuinka monta lautasta oli syöty tyhjäksi) ateria taisi saada ihan täydet lukemat tai sitten paikalla olevat olivat skipanneet aamiaisen.


No arvaa, ehdinkö siinä annoksia kuvaamaan? Yksi annos pyydettiin vielä lopuksi kokoamaan kuvattavaksi...äsh..siitä tuli ennemmin keko kuin annos, jäljellä olevat possun siivut olivat aikamoisen hajonneita. Mutta tämähän olikin minä kokkaamassa eikä mikään Masterchef. Maku edellä ( ja se lautasmittari on kyllä aika raaka totuudentorvi).



Kahvin kanssa vielä muhevan mehevää porkkanakakkua!

Kiitos Atrialle luottotehtävästä, oli oikein sikamainen keikka.



Kaupallisessa yhteistyössä Atria

lauantai 26. elokuuta 2017

YRTTIGURU RUOKAMESSUILLA (messulippuarvonta)


kuva Kauhajoen ruokamessut
Kauhajoen ruokamessut ovat  Etelä-Pohjanmaan elinvoimaisimmat ruoka-alan messut. Yli 130 näytteilyasettajaa, tunnelmallinen Hämes-Havusen pihapiiri, asiantuntijat ja osallistuvat organisaatiot, monipuolinen ohjelma sekä aina paikalle runsaslukuisena löytävä yleisö takaavat onnistuneet messut, tekemistä, näkemistä ja syömistä koko perheelle.

kuva Kauhajoen ruokamessut
Tarinoita Ruokamessujen taustalla löytyy varmasti ainakin se 130, jollei puolta enemmän. Jokainen omalla laillansa kiehtova ja kertomisen arvoinen.

Minäpä kerron teille vähän Suomen ehdottomasta ykkös-villiyrttigurusta, Sami Tallbergista. Koska olin jo valmiiksi ja minusta tuli vielä enemmän Sami-fani, kun pääsin tapaamaan häntä yhden toukokuisen illan verran. Karismaattiset ja asiastaan innostuneet ihmiset ovat parasta positiviisuuslääkettä ja lisäenergiaa  tähänkin alkavaan syksyyn. Sami on mukana Kauhajoen ruokamessuilla koko viikonlopun ja  se tekee jo pelkästään messuvierailusta vaivan väärttin.

Iso mies ja keijukainen kuva: Riitta Alapiha
Toukokuun alkupuolella, Kauhajoella pidetyn messujen pressitilaisuuden jälkeen meillä oli tilaisuus osallistua Sami Tallbergin vetämälle villiyrttikurssille. Nappasin Maitotytön päiväkodista ja ajoimme aivan täpinöissämme (tai ainakin 50% meistä) Sotkan rinteille.

Jonkinlaista Murphyn lakia omalla kohdallani lienee, että kun kerrankin joku (Suomen, ellei maailmankin paras, ainakin tosi lähellä!) villiruokaspesialisti tulee tänne asti vetämään villiyrttikurssia, kevät on niin poikkeuksellisen myöhässä, että tuntuu, ettei mikään vielä orasta. Mutta kyllä me vaan ne villyrttisalaatin aineet saatiin kasaan, vaikken minä olisi omineni löytänyt yhtään mitään. Ei, kun löysinhän muutaman ihanan mantelisen pihlajansilmun, vihdoin pääsin maistamaan!

Sami kertoi tarinaansa;

13 vuotta sitten Sami loi uraa keittiömestarina Lontoossa. Sitten sinä kuuluisana eräänä  kauniina päivänä kohtaaminen  Rivington Grill&Delin keittiössä muutti kaiken. Ravintolan kyökkiin saapasteli muuan hieman hompssuinen ja rempsuinen Miles Irwing kaupittelemaan keräämäänsä merikaalia (sea kale). Tuosta kohtaamisesta alkoi miesten ystävyys ja matka villiyrttien pariin. Jo samaisen illan serviisissä asiakkaat saivat lumoutua merikaalen makean suolaiseta mausta ja syvästä väristä.

Sami on tosi raaka-ainelähtöinen kokki, ja uskoo, että keittiömestarin on tiedettävä tarkalleen mistä raaka-aine tulee. Kun on saanut perehtyä monipuolisesti ja kansainvälisesti kaikkiin raaka-aineisiin, lihoihin, kaloihin ja äyriäisiin, mitä jää jäljelle? Mistä voi vielä inspiroitua, mistä kehittää uutta ja ennen maistamatonta?

Se lähde on kasvisten ja raakaravinnon uskomaton maailma ja monipuolisuus ja luonnon antimien hyödyntäminen. Tänään ruokaan panostavat ravintolat (ehkä hiukan kontroversiaali termi, ajattelis, että kaikki ravintolat panostaisivat ruokaan, mutta olen kyllä eri mieltä...) ylpeänä esittävät menussaavn uusia makuelämyksiä, joissa tärkeää osaa esittää villiruoka. 

Suomessa on lyhyestä kasvukaudesta huolimatta jokamiehen oikeuksineen melkoinen, vielä suhteellisen koskematon ja ehtymätön aarreaitta jokaisen ulottuvilla, asuitpa kaupungissa maaseudulla tai korpimailla. Sami on yksi niistä henkilöistä joiden panos villiyrttien keräämisen ja hortoilun  lisääntymiseen on kiistaton. Omalla yöpöydälläni on koko ajan vakiolukemisena huikea Villiyrttikirja, kirja jonka aloitan uudestaan aina kun pääsen takakanteen. Oppimisen tie on hidas, mutta niin inspiroiva! Uusinta Makupari- kirjaa en ole vielä päässyt lukemaan, mutta sen verran selasin, että voin kertoa, että kirjassa on yksi niin kaunis kalanpääkuva, että sen voisi ostaa jo ihan tuon kuvan takia.

Hauska yksityiskohta illassa oli, että kun minä hortoilin kamerani kanssa (illan kuvia ei löydy mistään?), luulin Maitotytön suurimmaksi osaksi kiukutelleen autossa, mutta näköjään tyttö olikin ollut lähinnä yksityisopetuksessa... tämä valkeni vasta kun sain Messupäällikkö Riitan näppäämät kuvat postiini...



Meidänkin perhe taistelee omalta osaltaan siis luonnosta vieraantumista vastaan. Oli kyse sitten villiruuasta tai alkutuotannosta, toivoisin lapsieni oppivan muutakin kuin poistamaan muovikääreet kaupasta ostetun tuotteen päältä. 

Oma kasvimaani on kyllä  surullisen kuuluisa esimerkki.

Mutta nyt lopetan, että saadaan tämä postaus pihalle ennen ruokamessujen alkua. Menkää Kauhajoelle, inspiroitukaa, oppikaa, maistelkaa, ostakaa naurisleipää, kotimaista maissia ja vaikka mitä ihanaa siellä on tarjolla. Maitotyttö menee erääseen aittaan ostamaan hunajaa, sen tiedän jo nyt. Paikalla Samin lisäksi myös keittiömestarit Maija Silvennoinen, Ulla Liukkonen ja Raymond Wesander. Mikä määrä positiivista keittiöenergiaa!

Arvon 3 x 2 kpl messujen pääsylippuja (arvo 2 lippua 24€). Osallistu kertomalla oma mielipiteesi kommentteihin vaikka hortoilusta. Varmista, että saan sinuun yhteyden. Arvon liput maanantaina 28.8.2017 klo 16, siihen saakka  voit osallistua. Ilmoitan voittajat sekä tässä, että otan yhteyttä, jos on yhteystiedot, sovitaan sitten lippujen toimituksesta. Arvon tiistaina uusia voittajia, mikäli en tavoita alkuperäisiä.

Arvontavoitot osuivat kommenttien 5. 9 ja 10 kohdalle eli  Leena, Laura ja Riitta. Kivoja messuja teille, olen yhteydessä!


  





keskiviikko 16. elokuuta 2017

REHELLISEN HIFISTELYN KYRÖ DISTILLERY COMPANY


Siinä on, yrttiä poikineen. Eikä mitä tahansa yrttejä vaan Napue-ginin yrttejä, klassisia giniyrttejä ja sitten ne, jotka tekevät Napuesta Napuen. Kyrön ruisviskitislaamon viereiseltä pellolta kerätyt mesiangervot vaikka. 

Tuota ihanaa tapettia  taas löytyy keväällä Kyrö Distilleryn pihapiiriin kunnostetusta 10 hengen vierastalosta.  Saimme kutsun tutustua Kyrö Distilleryn rukiista villiintyneeseen maailmaan pienen bloggaajaporukan kesken. Tunnelmallisessa, uutta ja vanhaa sisustuksessaan tyylikkäästi yhdistävässä vierastalossa vieraita odotti Lapuan Kankurien pellavalakanat ja - pyyhkeet ja tervetulotoivotuksena kunkin sängyn päällä, no, ne tavalliset, mitä niitä nyt tapaa olla; suklaata, tummelia ja alastomia miesten pyllyjen kuvia.


Koko Kyrö Distillery Companyn toimintaa, ihan yhtiön kirjatuiksi arvoiksi asti, leimaa huumori ja rehellinen hifistely. Työtä ja unelmia toteutetaan rohkeasti ja ahkerasti ja jopa pikkutarkasti, muttei koskaan ryppyotsaisesti. Sen aistii jokaisessa työntekijässä, iloinen hehku tulee sisältä ja yhteisestä päämäärästä, ei pelkästään ginin tai ruisviskin huuruista. Ja se viskihän on muuten valmista NYT.




Taisi olla kolmas kerta kun sain perusteellisen kierrätyksen ja oppia juoman valmistuksen jaloon taitoon, yhtiön tarinaan ja eteläpohjalaiseen, mulle niin niin  tuttuun ja rakkaaseen sielunmaisemaan. Napuen taistelua unohtamatta. Yksi perustajista, Miko Heiniluoma on supersuuri paikallishistoriafriikki ja tämä akkalauma hiljeni kuuntelemaan jälkiruuaksi karismaattisen rauhallista kertomusta. Taistelusta ylivoimaa vastaan, jonka lopuksi jäljelle jääneet kyröläistalonpojat mahtuivat yhdelle penkille istumaan.



Bloggaajakollegat ovat kirjoittaneet vierailusta ja kokemastaan, suosittelen lukemaan erinomaiset jutut useammlta kantilta loppuun lisäämistäni linkeistä. 



Isäntänä vierailulla toimi Tonto. Ihan silla lailla lujan ystävällisellä otteella meitä eteenpäin luotsaten tarinaa aukaistiin  pala palalta, ensin tislaamokierroksella, sitten Juurella- ravintolan tarjoamalla erinomaisella illallisella, tuotteiden maistelulla ja oman ginin tekotyöpajassa. Tonton oma tarina liittyy Kyröläisten huimien tarinoiden joukkoon. Vai mitä sanotte nykyisestä ravintolapäälliköstä ja Kyrönmaan Matkailunedistämiskeskuksen aktiivista, jonka ensi kosketus taloon tuli sähkömiehen roolissa. Aika pitkä matka siihen, että nyt söimme myös Tonton kasvattamaa savustettua lammasta. 








Niin monta tarinaa, niin monta kohtaamista. Niin paljon hyvää juotavaa ja ainakin yhtä paljon erinomaista ruokaa.

Aamupäivällä ennen lähtöä katoimme yhteistuumiin vierastaloon vielä loistavan brunssin ja saimme Distilleryn väestä muutaman vieraankin. Meidän ruokabloggajaporukkakin koostuu sellaisista rehellisistä hifistelijöistä, pakko käyttää tuota ihanaa termiä. Brunssilla ei todellakaan tyydytä leikkelepaketin aukaisuun vaan Nelle on raahannut etelästä mukanaan pienoisen kamado-grillin, jonka savun tuoksuu herään; papuja ja pekonia. Veera, tuo nainen jolta Hot Red Chili Peppers tilasi äskettäin porkkanakakun Suomen keikallaan, paistoi ison pinon pannukakkuja ja olihan siinä vaikka ja mitä muuta.






KYRÖFEST - VIIKONLOPUN TÄRPPI
Minä en sitten tänä kesänä ole käynyt lähifestivaaleilla; en Provinssissa, en Tangomarkkinoilla, Solar Soundissa, Vauhtiajoissa, Power Truck-tapahtumassa, Vanhan Paukun festivaaleilla enkä Keskisen Vesan viiskymppisillä HIMin jäähyväiskeikka(kiertueella). En kyllä kauempanakaan, en Ruisrockissa, Porijazzissa, Himoksen iskelmäfestivaaleilla, en Tuskassa, en Flowssa.

Mutta tiedänpä sellaisen rehellisen hifistelyn Kyröfestin, jossa saattaa olla, että suotuisten tähtien alla heilun muiden mukana ensi lauantaina.
Ilmeisesti hienossa kesäsäässä ensi lauantaina tiivistyy Isokyröön tislaamon pihamaalle joukko hienoja ihmisiä, esiintyjiä, ruokaa ja tunnelmaa. Ja tiivistyy varmaan vaikka sää olis huonompikin.

16:00 Kyröfestin portit aukeavat
16:30-17:30 Jaakko Laitinen & Väärä raha 
17:30-18:00 Laura Moisio Lähellä, terassi
18:00-19:00 Sakia
18:00 Napuen neito -monologi, ravintolatila
19:15-19:30 Ylätysesiintyminen
19:30-20:30 RelaxTrio
20:30-21:00 Laura Moisio Lähellä, terassi
21:00-22:00 Get Me
22:30-23:30 BlueStone
00:00-01:00 Pirulainen

Bändien väliajoilla viihdyttää
DJ Matti Airaksinen 

Hilpeyttä ja oudoksuntaa luomassa vime vuonna äärimmäisen suosittu Yleishyödyttömät Pahoinvointipalvelut, jotka toteuttavat alueohjelmaa iloksesi.

Napuen neito - on Marika Sampio-Utriaisen luoma hahmo Napuen taistelun jälkeisestä elämästä naisnäkökulmasta. Sukella historian syövereihin intensiivisessä monologissa, joka avaa aluetta, jolla me parhaillaan nautimme festivaalitunnelmasta.



Kyröfestistä lisää fb:stä tai KYRÖFEST tapahtumasivulta.
Esiintyjistä esimerkiksi kannattaa käydä youtubeilemassa tuo Laura Moisio ja Pirulainen. Ihan mielettömiä.

Ruoka on festariruokien ehdotonta toppia ja juoma nyt sanomattakin.

Mä olen niin ylpeä, että meillä on rohkea Kyrö Distillery Company täälä Etelä-Pohjanmaalla. 
Mä olen niin iloinen, että sain järjestää heidän kanssaan keväisen bloggaajatapahtuman.
Superonnellinen ystäväni Hanna, Veera, Nelle, Merituuli, Jenni, Minna, Saara, että tulitte kokemaan kyröläisen vieraanvaraisuuden.
Tämä on nyt melekeen oscar-puhe, mutta kiitos Kyrö Distillery ja väki, Tonto, Miko ja Annika. Kiitos lakeuksien rehellisesti paras lähiruokaravintola Juurella ja sen pirskahtelva pikkusisko Äärellä ja keittiömestari Joni Pukkinen.
Kiitos kamut kun tulitte ja parannettiin pienesti maailmaa.
Ainut mikä kaduttaa, etten lähtenyt yöllä Merituulen kanssa Napuen muistomerkille, enkä päästäny Merituultakaan.
Mutta kun oli jo pimiäkin.

Hannan soppa blogikamujen kanssa Isoskyrös

Ku Ite tekee Minna ...eli Kuite

Ginihifistelijä Merituuli Sillä Sipuli

Siskot Kokkaa Nelle, originally from Etelä-Pohjanmaa

Liemessä Jenni ja Iso-Kyrö

Viimeistä murua myöten Saara valmiiksi jo Kyröpaita päällä


Aikaisemmin olen  kirjoittanut tämän jutun ja tämän Kyrö Distillerystä.
Löytyy se Napuetonicin reseptikin.





torstai 13. huhtikuuta 2017

PARSAA, PARSAA, ENEMMÄN PARSAA


Parsaista pääsiäistä!

Parsa on juuri sitä mitä pääsiäismenu kaipaa. Sesongin ykkösvihannes on lupaus kesästä, vihreydestä ja tuoreudesta. Joka talvi ehdin unohtaa sen ainutlaatuisen rehevän maallisen maun joka makuhermoille leviää ensi puraisulla. Joka ikinen kerta mietin, että kuinka olin unohtanut, että tämä on näin hyvää. Vaikka parsaa on saatavilla ympäri vuoden, en sitä osta ennen kuin maalis/huhtikuulla kun eurooppalainen parsa saapuu kauppoihin. 

Sitten aletaankin odottaa ruotsalaista ja jos olen oikein onnekas, alkukesästä saan käsiini myös nipun kotimaista parsaa. Se nautitaan pelkän voisulan kanssa.


Pääsiäinen on kyllä ihmisen parsaista aikaa! En helpostikaan halua matkustaa pääsiäisenä minnekään, ainakaan nyt kun lapset ovat vielä trullittelu-iässä. Kotoilu ja sisarusten perheiden kanssa kokoontuminen, hyvästä ruuasta nauttiminen, melkein parempaa kuin joulu! Lankalauantai on tosi tärkeä perinnepäivä. Aamupäivällä lapset kulkevat trullittelemassa ja illalla kokoonnutaan tietysti pääsiäisvalakialle. Toivon, että Urholle ja Maitotytölle jää vahva muisto tästä Etelä-Pohjanmaalla edelleen elävästä perinnöstä.

Minä muistan Oravan mummolassa kun esiin kaivettiin ja päälle puettiin punainen toppatakki, se oli siinä tuvan komeros mihinä mumman ja papan navettaverhakki, käveltihin illan pimetes pihatöyrä navetan ohitte alahan, kylätiän ylitte, siälä toisella pualen  tiätä, pellol lairas oli meirän oma isoo kokkoo, sinne oli jo viikoolla miähet ajanhet rankoja ja riskuja, syrämenä tais olla jotaki vanhoja raktorin renkahia, ne paloo hyvi ja kaua ja komiasti. 

Tapas olla vielä lunta, mutta paikka paikoon pelloolla jo ruskeeta plänttiä.  Ei menis montaa viikkua kuj joki tulis ja nousis peittämhän joenviaruspellot tiänki ylitte ja aina sinne asti mihinä mä nys seisoon vaharaten valakiaa. Kerra muista, että isä oli tuanu joukossansa rakettia, kuinka ne pääsiääsehen kuuluu, sitä en osannu silloon piänenä likkana kyseenalaastaa ja viäläkää en ymmärrä. Siinä sitte seisottihi ja kattothi ku liaskat tanssi poloskaa ja musta sakia savu yhtyy johonakin jumalattoman korkialla yhthen kaikkien muitten oravalaasten valakiootten kans. Niitoli varmaha kymmeniä, piänes kyläs. Meiräv valakia oli kyllä mum miälestä komeemmasta päästä. Mä pirin mun piänellä lapaasen peittämällä kärellä mumman kärestä. Molin piäni ja onnelline ja mun punaanen toppatakki haisi kotoosasti navetalle.



Tämä postaus lähti kulkemhan nyt aivan omia teitänsä, kun aloin muistella, kielikin muuttui murteheksi, niin ettei meinaa saada takaasin ollenkaan. Ehkä tuo olisi teille kuitenkin vähän raskasta luettavaa, tuo mun lapsuuteni kieli. Täälä junas jo alkavat kattolla hullua akkaa, joka naputtaa punaasta läppäriä, ja pyyhkii kyyneleetä kasvooltansa. Ne vaan tuloo ja nokkuu alahan. 

Vahvoja, tunnepitoosia muistoja. Eikä oo eres nästyykiä.

xxxx(täs kohtaa mä ryhyristäyryn)xxx

Tänään on taas sellainen päivä, että saatte kaikissa maakuntalehdissä nauttia mun tekemistä resepteistä kiirastorstain kunniaksi. Sieltä löytyy ohje uuniparsan maustamiseen ja rapeana rouskuvaan parsacesariin. Valkoinen parsarisotto on muuten oiva lampaan kylkeen, tai sitten ihan vaan omana ruokalajinaan

Ja tuo parsabenedict on taivaasta!



Kannattaa siis napata kaupasta mukaan parsanippu tai pari (per pää!) Kyllä sille sijaa löytyy pääsiäispöydästä. Ja reseptit tosiaan löytyvät tänään Lännen Median tuottamista maakuntalehdistä.

Parsaista pääsiäistä!


Lännen Median osakaslehtiä ovat Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kainuun Sanomat ja Forssan Lehti.

torstai 29. joulukuuta 2016

KYLLÄ MÄKIK KYRÖÖS (NAPUEGLÖGI)



Aivan ensiksi mun on saatava tämä syrämmeltäni. Ettei mee ny aivan ens jouluhun. Että Napueglögi oli ehdottomasti vuoden 2016 glögien kunkku.

Join sitä omalla terassilla aika pimiällä ja ilooses seuras (meillä on muutamien naapurien kans aina joulun alla terassivaellus, jolloin vaelletaan perheinemme terassilta toisella, kukin on kattanut sinne sitten pientä suupalaa ja juotavaa, meillä aikuiset hemmoteltiin höyryävän kuumalla Napueglögillä), että siitä ei nyt oo stailattua kuvaa teille. Ei se glögiä kummemmalta näytä, mutta voi poijat oli sopivan makuusta! 


Vinkin Napueglögiin sain aivan pääkallopaikalta joulunalusviikolla, kun Anu Hopian tutkimusryhmän kanssa kokoonnuttiin pikkujouluihin Kyrö Distillery Companyn päämajaan vanhaan meijeriin, jossa on alkunsa saanut myös suomalaisille niin rakas Oltermanni- juusto(mitä ihmettä minä teen Anu Hopian tutkimusryhmässä onkin jo ihan toinen juttu).

Mutta ennenkuin tämäkin juttu karkaa käsistä, tässä ohje. 

Napueglögi
1 annos
2 cl Napue giniä
16 cl Valamon luostarin glögiä
mantelia, rusinaa

Parhaimmat asiat maailmassa ovat hyvin yksinkertaisia. Kuumenna glögi lähes kiehuvaksi ja annostele laseihin ginin kanssa. Sekoita. Lasin pohjalle tietenkin normaalit mantelirusinahässäkät. Ginin määrä on noin lempeä tarkoituksella, tuossa suhteessa se tuottaa parhaan makuharmonian.

Jos nyt on käynyt niin hassusti, ettei sulla satu olemaan just Valamon luostarin glögiä, joka on kuulemma ykkösvalinta, käy myös joku toinen mustaherukkapohjainen glögi. Minullakin oli edellisestä retriitistä sen verran aikaa, että korvasimme valamolaisglögin ihan Marlin perinteisellä.

Ohjeen napueglögiin ja korvaavaan glögivaihtoehtoon kertoi Kyrö Distillery Companyn  persoonallinen ravintolapäällikkö Tonto.

en voi mitään sille, että näistä kuparisista tislauslaitteista tulee mieleen aina tohtori Sykerö

Tonto vei meidät perusteelliselle matkalle yli satavuotiaan kivistä rakennetun meijerin tiloihin kertoen elävästi ginin valmistuksesta ja persoonista sen takana. Monille on varmaan käynyt selväksi minkälainen luova hulluus ja uhkarohkeus ja tarina Kyrö Distillery Companyn takana on. Paras joululahja saada imeä itseensä tätä koko projektin ympärillä  leijailevaa hullunriemukasta energiaa. 


Kävimme Anun kanssa piiitkällä kierroksella jo syksyllä päätislaaja Kalle Valkosen opastuksella. Silloin nuuhkittiin paljon ja dipattiin pikkusormia tisleisiin ja hurmioiduttiin Kallen gininpalosta, mutta yhtä lailla mielenkiintoinen ja vauhdikas oli Tonton kierros ( ja aika pitkä sekin, taisi mennä yli 2 tuntia), vaikkakin ihan erilainen ja paljon taas erilaista kiehtovaa kertomusta sisältävä. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin kun puhun pitkistä opastuksista, silloin kun opastajat ovat innostuneet asiastaan ja opastettavat tempautuvat mukaan, ajan kulku pelkästään hämmästyttää nopeudellaan.



Niin, Kyrö Distillery Companyn tarina pitää sisällään 1000 kiehtovaa sivujuonnetta, enkä aio tokikaan edes yrittää referoida teille niitä vaan toivon, että pääsette joskus itse tutustumaan paikan päälle.




Päivän kruunasi Seinäjoen helmen, Juurella-ravintolan ja sen sympaattisen (ja Suomen parhaaksikin valitun) Kokki Kaitsun meille ravintolasalin pitkälle pöydälle  jaettaville vadeille kattaman herkullisen joululounaan.  Talon miljöön sopivasti pöytä on katettu eri pari astioilla ja istumme vanhoilla koulun puisilla tuoleilla, tiedättehän, niitä pinottavia joita leviteltiin juhlasaliin.






Alkupalaksi sen seitsemää sorttia: marinoitua lammasta, kylmäsavustettua hevosta, Koskuella maustettua Jukolan Cheddaria, jääkellarin lohta ja rosmariinia, salaattia, ruista... Ihania makuja lähipitäjästä, sopivasti  tehtaan tuotteilla terästettyjä. Pääruokana ollut Verso-glaseerattu naudanniska suli suuhun ja tyrniposset viimeisteli herkullisen menun.


 Yksi tarina on pakko jakaa kuitenkin niistä tuhannesta. Ylläolevaa # - nimistä ruisviinaa on valmistetty 240 pullon erä.
Muistatteko hässäkän parin vuoden takaa kun Valvira puuttui Olut&Viskimessujen (ne siis olivat lopulta vain Olutmessut) aikaan sekä messujen nimeen, että myös kielsi muutamasta blogista Viski- sanan käytön?

Kyröläiset esittivät vastalauseensa lanseeraamalla # - nimisen väkevän viinan.  Sen jälkeen he Valviiralle lähettämässään kirjelmässä pyysivät valvomaan ja poistamaan somesta kaikki #- merkinnät. Nehän nimittäin mainostavat väkevää viinaa...

RYE RYE!

(Ja kyllä...keväällä on pakko toteuttaa ne blogaanien kokoontumisajot Kyröös. Working on it.)



keskiviikko 17. elokuuta 2016

RIPAUS BASKIMAATA PIRISTÄÄ



Ainakin Seinäjoen ruokaskeneä! Elinvoimainenkin ruokamaakunta tarvitsee välillä pientä piristävää buustausta. Ja niin tarvitsen minäkin. Kateellisena seurasin kun Liemessä- blogin Jenni ja Jotain Maukasta- Mari kutsuttiin tutustumaan Baskimaan ruokakulttuuriin. Ihan tosi tosi kateellisena. Onneksi kävi lopulta niin, että Baskimaa tuli meille. Noin niinkuin kirjaimellisesti.


Juuri kun lumet alkoivat sulaa, saapui Seinäjoelle supersymppis nuori keittiömestari Jose Manuel De Torres Artillo Basque Culinary Center'istä tekemään kolmen kuukauden harjoittelujaksoaan ja lopputyötään. Kevään ja alkukesän aikana mullakin oli ilo tehdä töitä Josen kanssa Ruokaverstaan puitteissa. Aika meni niin luvattoman nopeaan, ettei koskaan löydetty aikaa suomalaisten reseptien testaamiselle meidän leivinuunissa, vaikka sitä(kin) aina suunniteltiin, mutta ehdittiin me yhdessä tehdä yksi keitrauskeikka mainostoimiston juhliin. Kokoonnuttiin myös meille grillailemaan pienellä porukalla - ihan umpiväsyneinä Seinäjoki Food Summit'in ruokavertsaan tiimoilta- Josen läksiäisiä.



Seinäjoki Food Business Summitissa järjestettiin Moniaistillinen illallinen, jota Jose oli suunnittelemassa  lopputyönään koko kevään, apunaan Juurella-ravintolan Jani Unkeri ja Arto Rastas (mm. Hella & Huone). Illallinen oli katettu Rytmikorjaamon raffeihinn tiloihin, mutta aikaan oli silti saatu melkein kesähäiden kepeinen suomalaisuus. Muusikko ja äänisuunnittelija Sami Silén sävelsi ja suunnitteli illalliselle äänimaiseman, joka johdatti ruokailijoita eteenpäin illallistarinassa Suomesta ja suomalaisuudesta. 



Ainutlaatuinen illallinen oli katettu ja plaseerattu n. 100:lle ja sain vierustoverikseni Josen vierailulle saapuneen professorin Juan Carlos Arboleyan sieltä samaisesta Basque Culinary Centeristä. Tämä kemian tohtori on tehnyt pitkään yhteistyötä mm. Akellare-, Arzak- ja Mugaritz- ravintoloiden  kanssa opastaen keittiömestareita valjastamaan elämysten tuottamiseen myös tieteen. Lisäksi hän sattuu olemaan myös International Journal of Gastronomy and Food Science -lehden Editor in Chief. Ja meidän seuraavan päivän super-Ruokaverstaan Keynote-puhuja. 

Sanomattakin lienee selvää, että Lakeuksien pikku kotikokki tunsi itsensä hyvin hyvin ujoksi ja nöyräksi.

Onneksi Juan oli myös seura- ja herrasmies ja jaksoi nauraa typerimmillekin vitseilleni ja lisäonneksi meidän ikioma molekyyligastronomia professorimme Hopian Anu istui siinä vastapäätä. Pysyi niin kuin keskustelun taso yllä. 

Ja oikeasti olihan se kiva avata sinne Baskimaan suuntaan Kalevalaa ja ruokakulttuuriamme, kyllä sitä juttua riittää, vaikkapa yhden ruokalajin kanssa tarjotusta sahdista.

Ja välillä piti vähän antaa sen keskittyä siihen sävellettyynkin äänimaisemaan.

Mutta Jose ja Jani ja Juurella- henkilökunta nosti ja kantoi eteemme upean ateriakokonaisuuden:


VÄINÄMÖINEN

savustettua haukea, muikkua ja tilliä

LAPPI

poroa, tattaria ja puolukkaa

BASKIMAANKASKIMAAN ANTIMIA 

Kuhaa, ruista ja naurista

KIELTOLAKI

häränhäntää selleriä ja viskiä

NYKYAIKA

Tyrniserbettiä, herukkaa ja lakkaa

Petit Fours


Olkaa hyvä siis. En ihan kehdannut nousta pöydälle kuvaamaan...


Tuo fritti muikkuranka, "hauen leukaluu" kalevalaisesti oli aivan superhyvää. Tässä
oli maku jarakenteet kohdillaan


Tämän annoksen toteutuksessa oli mun mielestä eniten baskilaisia vaikutteita, vähä Baccalao Pil Pil tyyliin




Ai niin, todistusaineisto, meidän kanatkin ovat tavanneet baskikokin, eli viimeinen ilta meidän takapihalla.



Mutta voin mä siis edelleen lähteä sinne Baskimaahan, nyt kun mulla on pari tuttuakin sielä.