Kaikki äitini reseptit

Hullu kakuntekijä

2012-02-24T23:21:00.000+02:00

Kuin Liisa Ihmemaassa taivastellen ja kysellen löysin itseni taas yhtä leivonnaiskokemusta rikkaampana.

Ihme kun tästä leivonnaisesta ei pidetä sen suurempaa meteliä, tämänhän pitäisi kuulua jokaisen fantasiakakuntekijäbloggarin (en lue itseäni tähän taitavaan joukkoon, mä oon vaan hang'aroundi) viikottaiseen repertuaariin, vai mitä ihmettä te kaikki kakuntekijät teette niillä ylijääneille paloilla, joita väkisnkin väkertäessä syntyy?

Siis tehkää perunaleivoksia! Pakko tunnustaa, että en ollut suonut ajatustakaan näiden tekotavalle, toki konditoriassa olin jokusen elämäni aikana nauttinut, ennenkuin Viva Ciapattan Aleksi avasi reseptillään silmäni. Vaalikahveille näitä ehti bonukseksi väkertää myös Soppakellarin Tulsa. Ja nyt sitten minä itte kun kissakakusta jäi niin pirusti tavaraa yli.

Perunaleivos tehdään nimittäin kääretorttupohjasta/sokerikakkupohjasta, sekaan voi laitta hillonloput, kreemit ja yleisimmin kai rommia. Voit toki aloittaa kaiken aasta, tehdä kääretortunpohjan jne. mutta mielekkäintä ja säästäväisintä tämä on ehdottomasti tehdä silloin kun kakkuleipomuksista jää ylijäämäpaloja.

Perunaleivokset

Ylijäämä unelmakääretorttupohjan paloja, jotka oli itse asiassa jo täytetty mansikkahillolla ja kermavaahdolla

vähän rommia tai muuta sopivaa alkomahoolia, minä laiska en jaksanut kävellä viinakaapille , niin lorautin jääkaapissa olevaa Baileystä. Sanoisin, että myös konjakki, punssi ja amaretto sekä tietenkin jaloviina varmasti sopivat makunsa puolesta myös.

Camparia ei ehkä kannata kokeilla.
Eikä Jekkua.

Laita kakunpalat kulhoon hilloineen päivineen ja lorauta mausteeksi valitsemaasi viunasta. (Tein 9 pikku leivosta, laitoin ehkä 2rkl Baileystä) Ota haarukka käteen ja survo kaikki sileäksi massaksi. Se käy helposti voimattomammaltakin.

Kaada tummaa kaakaojauhetta pari ruokalusikallisa vaikka lautaselle. Muotoile massasta käsin haluamasi kokoisia ja mallisia palleroita. Voit tehdä pieniä konvehtin kokoisia, tai suurempaa leivoskokoa, pyöreitä tai soikeita, ihan kuten perunoita. Pyöritä ne kaakaojauhoissa ja asettele sopivankokoisiin leivosvuokiin. Konvehtinkokoiset voi pyöritellä myös suklaaströsseleissä. Kuvio haluamallasi tavalla, mulla on tuollaisia karmeita itukuoppia, toiset tekee "viivoja". Tomusokerita ennen tarjoilua.

Siinä se. Koskaan leipominen ja näin hienon lopputuloksen aikaansaaminen ei ole ollut näin nopeaa ja helppoa. Pikkasen sotkuista hommaa, mutta helppoa.

Eli näitä vois oikiasti tehdä vaikka minkä määrän vaikka mihkä juhliinkin. (... ja niin hän saikin 1500 perunaleivos petit four tilauksen...in my dreams).

Ja huomaatteko yhtään mistä ne ameriikan mantereen hullaannuttaneet cake popsit on kehitelty....

.

Ja kattia kanssa

2012-02-23T22:09:00.001+02:00

Täällä E-P:n mummolassa oli tällä viikolla hiihtolomalaisia, Urho7v serkut Porvoosta. Ilona-serkku on syntynyt 03.03.03 ja muistaakseni vielä kello 00.03, emmekä me täältä oikein ikinä pääse Ilonan synttäreihin, niin päätimme järjestää omat juhlallisuudet 9v. päivän kunniaksi pikkuisen etuajassa. Minä lupasin tehdä kakun.

Ilona rakastaa kissoja. Kisu oli siis saatava kakkuunkin jotenkin.

Sain mallin.

Minä muuten en ole kummoinen piirtäjä eivätkä kissit ole omia lempielukoitani -itseasiassa tämä hevos- ja koiratyttö (no, akka stten!) pelkää niitä kuollakseen, joten oli oikein hyvä, että jonkinlaista mornan mallia avukseni annettiin, päässä ei nimittäin ollut mitään kuvia.

Päätin tällä kertaa unohtaa sokerimassamuotoilut kun aikaakin oli vähän ja ajattelin muotoilla koko kakun misuksi. Muut toiveet eli vaatimukset olivat: suklaakakku, väliin kermavaahtoa ja mansikkahilloa. En edes kostuttanut juuri leivottuja pohjia.

Tein kaksi normaalia 4 munan unelmakääretortunpohjaa. Leikkasin ne puoliksi ja täytin sileäksi survauttamallani kaupan mansikkahillolla ja makeuttamalla kermavaahdolla kaikki 3 väliä. Leivinpaperiin piirsin mallinmukaiset kaavat, leikkasin ne, irti asetin kakun päälle ja muotoilin killin terävällä veitsellä.

Suklaakuorrutus on melko vaativa "klumppujen" suhteen, joten vatkasin 3,3 dl kuohukermaa ja sulatin 200g suklaata ja yhdistin ne sitten mousseksi jolla aloin pursittaa kakkua. Ajattelin, että saan aikaan ehkä kissimirrin turkkia muistuttavaa jälkeä.

No en ehkä aivan saanut. Välillä kuorrutus suli käsiin ja välillä tukki suuttimen, eli jälki oli jokseenkin epätasaista ja vaihtelevaa. Mutta onneksi oli oman perheen juhlat, sankari itse tykkäsi kakustaan ja makukin oli hyvä. Kotikeittiötä parhaimmillaan.

Ja ollapa taas viisaampi seuraavalla kerralla. Nuo kakkulautaset ovat vielä yksi ongelma. Tässäkin tuo ikiruma Tupperi kakun alla ei ainkaan mirriä komista.

Häntä tuikattiin tieysti tuleen

Tuli hännän päällä

Oikein hyvää syntymäpäivää Ilona 9v!

Etanat vuohenjuuston kera

2012-02-20T23:31:00.000+02:00

Helmikuun ruokahaaste osoittautui mahdottoman vaikeaksi. Vaikka Herkkusuu jätti tavallaan kaikki mahdollisuudet avoimeksi, en millään keksinyt mitä haluasin viimeiseksi ateriaksi, se nimittäin oli haasteen aihe. Otin asian ehkä turhan mortaalilta kannalta. Pitäsisikö viime suupaloiksi syödä jotain mitä ei ole koskaan vielä maistanut vaiko kääntyä lapsuuden makumuistojen pariin, lohtumätön vai jonkun exkluusivisen raaka-aineen puoleen?

Itse asiassa haasteessa näemmä luki, että ateria voi olla myös viimeinen rakkaasi kanssa (ei kai nyt sentään ennen avioeroa?) pitkään aikaan. Kun huomasin sen, tajusin samalla myös (näin viime tipassa), että enhän ole jakanut mitään etanajuttua vielä, vaikka niitä sivupalkissakin mainostan lempilapsikseni. ja kun kaapissa oli yksi etanapurkki niin maanantai-ilta sai hyvinkin romanttisen käänteen iltapalan suhteen. Ainakin siihen saakka kunnes etanat oli syöty; Iso-Hoo meni siivoamaan keittiötä ja minä siirryin tänne työhuoneeseen tietokoneen ääreen.

Puitteet olivat ainakin kunnossa

Yritin kehittää etanoihin jotain pikku twistiä, sitä löytyi tällä kertaa vuohenjuuston verran.

Etanat ja vuohenjuusto
3:lle

18 etanaa
100g voita
3-4 valkosipulinkynttä
1 puntti persiljaa
hiukan rakuunaa kuivana
4 siivua pekonia
2 viipaletta maalaispatonkia
pehmeää vuohenjuustoa, yks sellainen "viipaloitu rivi " niitä Chavrouxin vai mitä ne nyt on.

Tarjoiluun sitruunaa ja maalaispatonkia.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Valmista valkosipulivoi sekoittamalla pehmeään voihin silputtu persilja ja puristetut valkosipulinkynnet sekä raakuna.

Paista pekoninsiivut melko rapeiksi (ei liikaa) pannulla.

Huuhtele etanat kylmällä vedellä ja kuivaa ne. Jaa ne etanapannun koloihin. Jaa valkosipulivoi tasan koloihin.
Silppua vaikka saksilla pekonit kolojen päälle, samoin murustele leipä ja lopuksi vuohenjuusto

Paista uunissa 10 minuuttia ja tarjoile heti.

Tai siis HERKUTTELE heti.

Juomaksi napattiin kaapista Rieslingiä, jonka arvelimme leikkaavan kivasti etana-annoksen rasvaisuutta.

Sitruunaa puristettiin raikastamaan kokonaisuutta

Kun annoksia tuli siis etanamäärästä johtuen 3, syötiin molemmat lopulta liikaa, niin että alkoi oksettaa.

Eli pitäydy 6kpl per henki.

Pohjanmaa on romantiikan kehto!

Tässä linkki äänestykseen

Syytä hymyyn

2012-02-17T23:35:00.000+02:00

Luulin jo kadotttaneeni 5 vuotta sitten muutossa sitruspusertimeni "sisätapin", meinannut useasti heittää muut osat kaatopaikkakuormaan ja katsellut uusia koneita sillä silmällä, mutta onneksi en, sillä yhtäkkiä se hyppäsi kouraani nurkkakomerosta.

Tapaan langeta kaikenmoisiin härveleihin, vaikka kunnon kokki kai pärjäisi suurinpiirtein pelkällä veitsellä. Helpompi melkein luetella mitä mulla EI oo: leipäkone ja omenapora ainakin puuttuvat... (huom joulupukki, tämä ei ole lahjatoive). Mutta oikeasti voin suositella näitä muutaman kympin maksavia sähköisiä sitruspusertimia. Jos haluat aamulla itsellesi ISON lasin vastapuristettua tuoremehua, niin käsikäyttöisellä jyystäminen käy kyllä voimille ja on aika hidasta. Tässä painat vaan hedelmänpuolikasta ja tuo keskiosa hurruttelee nopeasti edestakaisin mehut irti.

Nyt talvella on vielä oikein sitrushedelmien halvat markkinapäivät, niitä kannattaa hyödyntää. Vastapuristettu mehu on nestepuolella varmasti topvitosessani: Se, samppanja, rasvaton maito, kotikalja, vesi saattaisi tuo lista kuulua, järjestyksestä en tiedä. Takaa tulee kyllä lujaa punaviini, konjakki ja Coca cola Zero jäillä.

Mutta kuitenkin; säilytän sitruksia aina jääkaapissa, koska ne a)säilyvät siellä hyvin ja b)ovat sitten ihanan kylmiä nautittuna.

Nannan suosikki tuoremehucoctail

1 verigreippi
2 appelsiinia
1 lime tai sitruuna

Tästä annoksesta tulee yleensä 0,5 l mehua, sopii juuri kerralla tuohon koneeseen ja tuohon lasiin. Joskus appelsiinien mehukkuudesta riippuen voi joutua lisäämään yhden.Sitruunaa tai limeä käytän vähän vaihdellen.

Tän kun kippaa naamaansa aamupäivällä aivan tuntee kuinka vitamiinit ja energia kohisee suonissa ja suu vääntyy onnelliseen hymyyn.

Ja jos joku nyt ajattelee, että kyllä ne hetelmät on paras syödä paloina, ettei menetä kuituja, niin voin sanoa, että oon niin laiska kuorimaan, että mun jaffat jää kyllä kaappiin ja toiseksi: tällä sitruspusertimella hedelmistä jää pelkät kuoret ja hedelmäliha jää tuohon siivilään ja niksi onkin se, että ennen juomista se kaavitaan siitä suuhun teelusikalla. On suloisen makeaa ja kosteaa kuitua. Naminaminam.

Monimutkaisten todennäköisyyslaskelmien perusteella olen tullut siihen tulokseen, että kävijälaskurissani (löytyy alimmaisena oikeasta palkista) menee nyt lauantaina 18 helmikuuta 200 000 kävijänmäärä rikki. Se tuntuu aivan uskomattomalta, muistan kun aloittaessani odotin useita kuukausia, että 100 kävijää tuli täyteen. taisin tosi kauan odottaa ennenkuin 30 kävijää tuli täyteen...

Blogini alkoi siis 2 vuotta sitten helmikuussa, joten otetaanpa kaikki sille, kukin lempijuomaansa! Tässä pitäisi kai pitää joku arvontakin, mutta ei mulla ole nyt mitään palkintoakaan.. Sovitaanko, että nämä on sellaiset OPM-synttärit?

Nöyrä kiitos kailkille blogini kävijöille ja lukijoille ja kommentoijille sekä kanssabloggaajille, jotka olette hirrrrrveen ihania.

On ilo jakaa teidän kanssanne reseptejä, onninstumisen ja epäonnistumisen elämyksiä ja pieni pala elämääni.

Jatkojalostamisen kuningatar

2012-02-16T23:07:00.000+02:00

Ikinä en ole halunnut prinsessaksi,en lapsena enkä aikuisena.(Prinessakeittiö on silti ihana blogi!) Mutta kun tässä blogatessa saa itselleen ihan vapaasti arvonimiä jakaa, niin kuningatar tuntui erittäin hyvältä. Aika saada vähän uutta verta kehin, Elisabetti ja Silviakin ovat jo niin vanhoja. Ja sitäpaitsi "Jatkojalostamisen mestari" kuulosti liian urheilulliselta ja "Jatkojalostamisen jumalatar" turhan suureelliselta, jopa pohjalaiselle.

Edelliseen postaukseeni punajuuripihveistä sain nimittäin kommentin Kotiharmilta, että pihvien kanssa sopii erityisen hyvin Feta-pinaattipaistos. Ja sekös harmitti suuresti, kun minulla olisi ollut pinaattiakin jääkaapissa. Siksi mitä kunniotettavimmassa tarkoituksessa (huomaatteko kuinka kuninkaallinen puhetyyli tarttuu), Me päätimme jalostaa tähteeksi jääneen Lidlin herkkusieniriston (ei siitä sen enempää) yhdessä pinaatin ja fetajuuston kanssa uunihässäkäksi, paistokseksi eli laatikoksi, jäljelle jääneiden punajuuripihvien kaveriksi.

Tämä on nyt sitä tähteitten jalontamista, eli kehotan luovuuteen ja jaan oman tekotapani enemmän kuin annan millintarkkaa reseptiikkaa. Eikä tätä varten tarvitse risottoa alkaa keittelemään, riisikin on varmaan ok, kunhan siitä löytyy tarpeeksi makuja.

Feta-pinaatti-risottopaistos

1 litra tähteeksi jäänyttä risottoa
Nyrkinkokoinen määrä hyvää murenevaa fetaa
1 rasiallinen tuoretta pinaattia
2 munaa
4dl maitoa...tai riittävästi

Sekoita risottoon murennettu feta ja pinaatinlehdet ja laita ne sopivankokoiseen voideltuun uunivuokaan. Sekoita munamaito ja kaada joukkoon. Uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Saa jäädä vetelän puuroisen risottomaiseksi.

Oli kyllä hyvää niiden punajuuripihvien kanssa. Ruuan ongelma on, että kellä ihmeellä jää koskaan risottoa tähteeksi? Tähän ongelmaan kannattaa kokeilla Lidlissä kausittain myytävän tee-se-itse risottopussin ostamista ja sen 4hengen aterian valmistamista yhdelle äidille ja ruokaennakkoluuloiselle ekaluokkalaiselle.
Saat sitten seuraavana päivänä tehdä tätä herkullista paistosta.

Dig in !

Punajuuripihvit sydämellisesti uunissa

2012-02-14T22:37:00.000+02:00

Minäkin aivan riahaannuin kun sydäntä pukkas joka tuutista ystävänpäivän kunniaksi ja ajattelin valmistaa lapsille ja itselleni punajuuripihvit. Ohjekin oli jo valmiina, maanmainiosta Apukokin Keittokirjasta (Järvinen, Koski) ja ajttelin, että nämä mahtavat taipua myös sydämen malliin.

Ja hyvin taipuivatkin. Parhaimmillaan väri/muoto oli varmaan uuniin mennessä, uuni yllättävän paljon imaisi punakkuutta pois, muoto kesti kyllä oikein hyvin.

Pihviloiset olivat hyvin miedosti maustettuja lasten takia ja ajatus oli ensin tehdä niille kylmä fetajugurttikastke, joka olisi varmaan toiminut, riisiä ja parsakaalia oli tarkoitus pistää lisukkeeksi. Sitten kaapista hyppäsi käteeni joskus Lidlistä ostamani herkkusienirisotto pussi (lisää vain neste, olen vähän heikko hairahtumaan välillä tälläisiin) ja aloin sitten sitä vääntämään. Kun riisit olivat jo padassa tajusin, että tämän risoton kanssa nyt ei ehkä sovi fetajugurttikastike. Ehkä. Siis ei. Päädyin sitten lautasen reunalle assettelemaan rucolaa, tomaattia ja fetaa (no ei sekään sen risoton kanssa sovi, mutta mitä sitten, kai täällä saa ihminen kokata kuinka ihminen HALUAA!)

Juu, feta sopi pihvien kanssa. En ole mikään kasvispihvin syöjä, vaikka aina katson himoiten näitä reseptejä, mutta nämä olivat siis mummomaisen lempeän hyvänmakuisia, itse olisin kaivannut ehkä pikkuisen räväkkyyttä... hienonnettua kaprista tai ehkä korianteria....

Mutta se nyt ainakin on todistettu, että tästä taikinasta voi muotoilla vaikka barbababoja.

Vähän muokkasin reseptiä.

Punajuuripihvit

3 punajuurta
5 perunaa eli samanverran kuin punajuurta, mulla oli pieniä perunoita
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
2 kananmunaa
2 rkl korppujauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl Välimeren yrttimausteseosta
mustapippuria myllystä

Keitä ja kuori punajuuret ja perunat etukäteen.

Raasta jäähtyneet punajuuret karkeimmalla terällä. Muhenna perunat. Kaikki saa olla aika krouvia, että jää hiukan tekstuuria pihviin.

Kuori ja hienonna sipulit ja pehmitä ne öljyssä pannulla.. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna taikinan maustua hetken jääkaapissa.

Voitele uuninpannun päällä oleva leivinpaperi oliiviöljyllä. Jaa taikina reiluisi keoiksi pellille ja muotoile kostutetuin käsin pihveiksi. Pyöreitä onnistuu varmaan 12, sydämiä tuli 9. Laitoin jo keot vähän sydämen malliin laittamalla kaksi lusikallista taikinaa aina pihviä varten vinoittain alhaalta yhteen ja ylhäältä irti.

Nyt muuten tuli sanottua maailman yksinkertaisin tekotapa erittäin vaikeasti. Mutta älä hermostu.

Paista 225-asteessa ensin 15 minuuttia. Käännä pihvit sitten lastalla ja jatka vielä 10 minuuttia.

Urho7v sanoi syödessä, että "Äiti, tämä liha on tosi pehmeää".

Lätyt eli letut eli ohukaiset eli krepit

2012-02-12T22:35:00.001+02:00

Lätyn taivas; vuohenjuustoa, lakkahilloa ja kermavaahtoa

Meillä ehdottomasti lätyt. Samoin kuin mumma, ehdottomasti ei mummo, mummi tai mummu tai mikään muu.
Rakkailla asioilla nimiä riittää ja minulla nämä kaksi asiaa liittyvät hyvin vahvasti yhteen. Olin Oravan Mummani (toinen on Kortesjärven Mumma) 13 oman lapsen jälkeen "kasvatee", koska asuin vauvasta lukioikään varmaankin yhteensä 10 vuotta enemmän tai vähemmän mummolassa vanhempieni opiskellessa ja työskennellessä ulkomailla.

Ja tietysti olen ollut se hellitty ja lellitty. Muistan kuinka Mumma tuli aamulla navetasta herättämään pientä ekaluokkalaista kouluun, harjasi pitkän tukkani, sylkäisi kämmenpohjiinsa ja siloitti hiuksiini alkaessaan patukoida (teillä ehkä letittää?) liukkaita ja sähköisiä (ja takkuisia...) hiuksiani kahdelle patukalle (palmikolle?).

Lätyt muistuttavat minua aina rakkaasta Mummastani. Jos minulla oli paha mieli tai tunsin itseni kipeäksi, Mumma paistoi aina herkullisia lättyjä. Ja aina ne auttoivat, mahakipuunkin. Joskus taisin kyllä vähän narrata, että mahaani koskee tietäen, että vain Mumman lätyt toisivat parannuksen.

Lätyt ovat käteviä myös palkitsemiseen ja lahjontaan. Eilen lätyn paistoon oli 3 hyvin perinteistä syytä:

1) Kaapissa oli puoli litraa pari päivää vanhaa sinistä maitoa.

2) Palkitseminen; Urho7v lähti viereiseen laskettelumäkeen kahden samanikäisen kaverinsa kanssa ihan päinsä. Tai kaverin äiti vei ja haki, mutta päinsä siis laskettelivat ( ja kuulemma menivät "reileistä" -äidin sydäntä kylmää..) siellä neljä tuntia.

3) Itseni lohduttaminen; Urho7v nimittäin tuumasi tunkiessani monoja kotona sen jalkoihin (joo, kyllä äitin apu vielä kelpaa), että:" Niin äiti, tämä nyt tarkoittaa sitä, että olen jo ISO POIKA, kun meen yksin mäkeen..."

Lättytaikina
Sopiva pienelle perheelle, tehkää isommalle enemmän

5dl (vanhaa) maitoa
1 iso muna
3 dl jauhoja, meillä 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl ohrajauhoja
1/2 tl suolaa

Vispaa kananmuna rikki maidon joukkoon. Lisää suola ja jauhot ja vispaa sileäksi taikinaksi. Anna taikinan seistä ainakin vartti.

Paista voissa isoja tai pieniä OHUITA lättyjä, hyvä valurautapannu on ehdoton hommaan, kunhan saat hellaasi sopivan lämmön.

Voi pannulle tirisemään, kauhalla taikinaa sopivasti pannuun ja kallistele taikina reunoille asti tai pyöräytä se metallilastalla leviälle.

Ensin paistetaan toiselta...

...ja sitten toiselta puolelta.

Urho7v nautti lättynsä perinteisesti hillon ja kylmän maidon kanssa. Pelkkä hienosokerikin on muuten aika voittamaton .

Mutta minäpä muistin, että Sipulan Merituuli se mennä vuonna ehdotteli lätyt täytettäväksi vuohenjuustolla, lakkahillolla ja kermavaahdolla. Ja näin tapahtui.

Lättytaivas!

Tähän on omiaan se "kuoreton" juusto, joka myydään valmiina viipaleina

Tulipa tämäkin päivä nähtyä. Ei riittäny pelkkä bloggaaminen vaan piti itkeä ja blogata.

Pilttiniksi

2012-02-11T18:55:00.000+02:00

Kun meillä nyt sattuneesta syystä noita pilttipurkkeja kertyy, ja ehkä jollakin muulla on sama tilanne, niin tässä aika hauska pikkuvinkki uusiokäyttöön. Jos meinaan ootte tehneet tarpeeksi jo suklaa-pistaasikipposia....Sallittakoon tälläinen askarteluvinkki (joka ei erikoistaitoja tarvtse) tänne ruokailun lomaan, ja tämähän tavallaan LIITTYY ruuanlaittoon....

Eli säästä lastenruokapurkkien kansia (toki muutkin lasipurkkien kannet käyvät!). Tässä nyt täytyy ihan maksamattomana mainoksena todeta, että itseasiassa juuri nuo Piltti-merkkiset kannet ovat aivan mainioita, koska ne ovat söpön ruudullisia ja tekstittömiä.

Pese ja kuivaa kannet huolella. Liimaa kansien sisäpuolelle haluamasilaisia kuvia tai tarroja. Tässä on käytetty Tiimareista ~~löytyneitä~~ ostettuja, joista suurin osa oli vielä tuollaisia "topattuja pulleroita", se tuo kansiin mukavaa käsin kosketeltavaa tekstuuria.

Jos ostat tuplat tarrat, saat aina kaksi samanlaista kantta tekemällä aikaan pahvisista muistipelikorteista poiketen maistelun kestävän muistipelin. Meillä vielä haasteeksi riittää yhdet kuvat tyyliin "missä lehmä?".

Tässä pieni osa omasta kansipelistä.

Tämän ihastuttavan simppelin leluvinkin sain Maitotytön fysioterapeutilta Jaanalta. Meidän kohdalla tässä on tarkoituksena eräänlainen käden kiertoliikkeen "jumppa". Lapsi tarttuu kanteen kädellään ja kääntää kätensä nähdäkseen sisäpuolella olevan kuvan.

Maitotytöllä diagnosoitiin synnytyksen jälkeen nimittäin Erbin pareesi. Se on olkahermospunosvaurio, joka aiheutuu nimenomaan ahtaasta synnytyksestä.
( Maitotyttö avustettiin imukupilla, mutta jäi silti hartioistaan kiinni niin, että vetävää kätilöäkin piti vaihtaa...).
Näitä onnettomia juttuja sattuu 1-3 vauvalle tuhannesta, ja se on todella harmittavaa koska lapsi on yleensä muuten ollut täysin terve.
Erbin pareesi ilmenee siis enemmän tai vähemmän halvaantuneena käsi ja olkavartena. Maitotytön oikeassa kädessä liikkuivat ainoastaan sormet. Paranemista on vaikea ennustaa, sen näkee oikeastaa vasta ensimmäisen vuoden aikana. Päivittäinen jumppa ja passiivisten liikeratojen ylläpito ovat olleet osa päivittäistä rutiinia, kuten alussa myös erilaisten tuntoaistimusten tarjoaminen. Keväällä fysioterapeutti aloitti viikottaiset kotikäynnit, nyt vuoden alusta käy enää kuukausittain. Pari kertaa on käyty TAYSsissa käsikirurgilla ja ensimmäiset puolivuotta kuukausittain omalla SEKSin lastenpolilla (lyhennetäänko Seinäjoen keskussairaala noin?).

Pahimmissa tapauksissa käteen jää virheasento ja se saattaa olla myös pienempi ja tietenkin heikompi, joten se vaikuttaa mm. ammatinvalintaan. Meillä näyttää nyt, että olemme saaneet parhaimman lottovoiton ikinä, Hiljan liikeradat ovat palautuneet yksi kerrallaan, enkä usko, että asiaan vihkiytymätön huomaa edes mitään Hiljan liikkeistä. Likka on ollut myös itse tosi touhukas neiti, Voima-Manta, kuten pappa häntä kutsuu, siirtelee oikeallakin kädellään tuoleja, aukoo kaappeja, repii kirjoja hyllystä ynnä muuta jumppaa. Koko ajan! Ja näyttää, että oikeakätinenkin on tulossa. Pienempänä vauvana käytti kyllä hienosti kaikkia 4 raajaansa, esim kirjoja "lukiessaan".

Että hirrrrrveeeeen onnellisia olemme tällä hetkellä!

Sitten vaan kannet nurin ja kääntelemään!

Juustohampurilaissalaatti -voi ameriikka!

2012-02-06T21:29:00.000+02:00

Lähtökohtaisesti - mikä ihana suomalainen täysin turha sana - hyvä juustohampurilainen on hyvää. Hyvä salaatti on niinikään hyvää. Mutta ehkä vain amerikkalainen osaa yhdistää nämä kaksi yhdeksi annokseksi joka myöskin on hyvää, mutta satuttaa niin suomalaista sielua ristiriitaisuudellaan, salaatinhan tulee olla myös terveellistä ja vaikka tässä tuota viherpuolta tuleekin syötyä niin ei tuo juusto, voiset krutongit ja jauheliha tätä mitenkään kovin kevyeksi salaattiherkuksi tee. Mutta onko sen nyt niin väliä, jos tätä syödessä tulee hyvä mieli?

Ohje on Pioneerwoman'in peruja. Luin salaatista myös toisesta suomalaisesta blogista ja nyt en kauhukseni muista mistä, vaikka muka mieleeni sen painoin, että voisin siihen viitata. Ilmaise siis itsesi vaikka kommenteissa, jos luet tätä.

Olen muokannut vähän ainemääriä, tälläisessä reseptissä ei ne ole niin nöpönnuukia, neljälle hengelle tässä yritellään kuitenkin tehdä.

Juustohampurilaissalaatti

400 g naudan jauhelihaa
4 rkl ketsuppia
1 rkl amerikkalaistyylistä keltaista sinappia
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl savuista B-B-Q kastiketta
2 isoa sämpylää, tai 4 paksua leivänviipaletta
aika paljon voita
romaine tai jääsalaattia yks "erä"
2 dl oranssia cheddarraastetta
4 tomaattia (talvisin mielstäni eniten makua on luumutomaateissa)
2 maustekurkkua
1 punasipuli

Ruskista jauheliha paistinpannussa, kaada pois mahdollinen ylimääräinen rasva. Mausta jauheliha makusi mukaan ketsupilla, sinapeilla ja B-B-Q-soossilla. Laita setti syrjään, mutta pidä lämpinä.

Paloittele sämpylät kuutioiksi, sulata ruokalusikallinen voita pannulla ja laita leipäkuutiot sekaan. Paistele miedohkolla lämmöllä leipäkuutioita noin 10 min, lisää aina joukkoon ruokalusikallinen voita kerrallaan, kunnes kaikki leipäkuutiot ovat voisen paahtuneita. Siirrä syrjään.

Koska ihminen on kerkiävä kone, olet tällä välin varmaan ennättänyt repiä salaatin, kuutioida tomaatit, raastaa juuston, leikata punasipulista henkäyksen ohuita renkaita ja vaihtaa vauvalle vaipan. Hyvä, sitähän minäkin!

Enää jäljelle salaatin kokoaminen: salaatti alle, päälle jauheliha ja sen päälle juusto. Sitten tomaatit ja sipulit, lopuksi vielä rapsakat ja aah niin voiset leipäkuutiot kaiken komeuden ympärille. Lasiin jonkun sortin kolloo ja ei kun syömään.

Makaroonilaatikko

2012-02-01T23:11:00.000+02:00

Kyllä. Meillä syödään makaroonilaatikkoa. Esimerkiksi viime viikolla. Sopivasti eilen blogiystäväni Jonna kauniista Suolaa&Hunajaa blogista asiasta kyselikin. Tokkopa tarkoitti asiaa ihan kirjaimellisesti, mutta koska huumorintajuni on pohjalaisen olematonta,. tässä tulos.

Siis syömme kyllä kotona tehtyä makaronilaatikkoa. Pastaruuista vain ehkä vieläkin useammin menee valmistukseen spaghetti Bolognese, se on meidän arkiruokien tiukka ykkönen. Jostain syystä meillä ei koskaan valmisteta makaroonimössöä, tuota lapsiperheiden (isien) valmistamaa suosikkiruokaa. Sen sijaan viime viikolla söimme mm. purkkihernekeittoa. Eli tavallista, tavallista. Ruokakohokohtien bloggaaminen saattaa vääristää kuvaa aterioistamme.

Tämä kääntyis vielä makaroonimössöksikin.

Mutta nitä annettavaa minulla olisi makaroonilaatikolle?. Mukailen itsekin aina pussin kyljestä ohjetta. Ehdottomasti en ala lisäilemään sinne pakastevihanneksia tai tomaattimurskia. Eihän se sitten ole enää makaroonilaatikkoa. Jostain syystä makaroonilaatikko kuuluu kuitenkin 10 eniten googlatun reseptin joukkoon, ilmeisesti joku kaipaa siis reseptiä, vaikka se pussin kyljessä oleva on kyllä ihan hyvä.

Yksi rakas muisto kuitenkin makaroonilaatikkoon liittyy. Ollessani aikoinani Etelä-Saksassa Au Pairina, perheen 7 vuotias Jan-poika oli nirsoista nirsoin. Jopa nirsompi kuin Urho7v. Jan myös saattoi kätkeä ruokiaan esim. suuriin olohuoneen vaaseihin, joista ne hajullaan sitten paljon myöhemmin paljastuivat. Kun Au Pair oli ensin siivoamista siivottuaankin yrittänyt päästä hajusta....
Ainut ruoka mikä suomalaissaksalaiselle Janille kelpasi oli Macaroni Auflauf, tuttavallisemmin siis makaroonilaatikko. Sitä sitten tehtiinkin Janille suurin piirtein aina edellisen loputtua. Ja sen Au pairin, joka teki maailman parasta makaroonilaatikkoa nimi oli Nanna. ;) (ja heillä on ollut ainakin 16 aupairia)

Mutta nyt siitä pussin kyljestä:

Makaroonilaatikko

	5dl	sarvimakaroonia
	400g	jauhelihaa
	1	iso sipuli
	1-2tl	suolaa
	1tl	currya
		hiukan valkopippuria
	1tl	paprikajauhetta
	3	kananmunaa
	7dl	maitoa

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan (lihaliemi tekee terää!). Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta kypsä jauheliha. Sekoita liha ja makaronit ja kaada voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat ja maito (tai lihaliemi) ja kaada vuokaan. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 1 tunti. Laktoosittoman makaronilaatikon saat käyttämällä lihalientä.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy (muokattu)

Jan on muuten nykyään a'la Carte- kokki Stuttgartilaisessa ravintolassa!

Ja makaroonilaatikon kanssa tarjoillaan ehdottomasti ketsuppia. Tämä on juurikin se ruoka, jonka takia tuo pullo kököttää kaapissamme.

Ja vielä varoituksen sana: en yleensä laita tähän curryä, mutta nyt laitoin kun kerran aloin tuota pussiohjetta tarkkaan lukemaan. Useimmiten tämä valmistuu ihan näppituntumalla. Olisko sitä vähän lipsahtanut vai oliko curryni niin voimakasta? Tulos oli kyllä melkoisen keltainen ja voimakkasti curryltä maistuva. Mikä johti siihen, että Urho7v:n se maistui omituiselta.

Eli oikeastaan, kuka söi ja kuka ei meillä makaroonilaatikkoa viime viikolla?

Urho muuten kuittaisi eilen mulle johonkin, en nyt muista mitä hänelle paasasin syömisestä , mutta kuitenkin, että: " ai siksikö kun sä teet monen AIKUISEN mielestä hyvää ruokaa?"

-huokaus- kieltäydyn lukemasta rivien välistä....

Lohi Kedgeree

2012-01-31T11:56:00.000+02:00

Lohi Kedgeree, ruokalaji jota ei koskaan aiemmin ole tullut valmistettua, enkä ole tainnut syödäkään. Tähän intialaiseen, vai oliko se lähinnä Intiassa majailleiden englantilaisten kehittämään riisi-lohi pyttäriin törmää kyllä usein, siitä huolimatta minulla on aivan suunnattomia vaikeuksia muistaa ruuan oikea nimi, pakkaa aina tulla että Kedegree.

Näinhän se käypi ummikolle ja asiaan vihkiytymättömälle helposti.

Tämä on kyllä muuten mainio ruoka, johon voit käyttää vaikka uunilohen tähteet, lohtahan kun monessa taloudessa useimmiten kalaruuista tehdä ja olisko vielä se uunilohi suosituimpia tapoja valmistaa se lohi?

Tuo ylläoleva kuva on otettu tekovaiheessa, nestettä on vielä reilusti jäljellä, lopullinen rakenne on aika kuiva - muilta osin paitsi maultaan.

Vaikka ainelista on pitkä, tämä valmistuu nopsaan ja huumaa tuoksullaan jo valmistuksen aikana.

Lohi Kedgeree
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
pieni pala tuoretta inkivääriä, pieneksi silputtuna tai raasteena
1 kanelitanko
1/4 tl jauhettua kuminaa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/4 tl jauhettua kurkumaa
200g basmatiriisiä
375ml kasvislientä
2 porkkanaa pieninä kuutioina
100g pakasteherneitä
100g pinaatin lehtiä
172 sitruunan mehu
400g kypsää lohta
(20g paahdettuja mantelilastuja tarjoiluun)

Kuumenna öljy isossa paistinpannussa, lisää sipuli ja mausteet ja paista muutama minuutti. Pieni tilkka vettä ehkäisee, ettei mausteet pala pohjaan. Lisää riisi, kasvisliemi, porkkanat ja herneet, kuumenna kiehuvaksi. Pienennä lämpö, laita kansi päälle ja anna hautua 15 min. Vettä voit lisätä tarvittaessa.

Kääntele pinaatin lehdet joukkoon, purista sitruunamehu ja anna muhia pari minuuttia. Lisää lopuksi lohi.

Ohje oli taattua Pirkka laatua Marian Lautasella -blogista :)

Barbababa-kakku, tai siis Barbapupu

2012-01-29T22:28:00.000+02:00

Tänään oli aika juhlia Maitotytön 1v. syntymäpäivää isovanhempien ja lähellä asuvien kummien, enon ja tädin perheitten kanssa.

Hiljalle halusin tehdä jotakin suloista . Kääretorttulevystä, vadelmahillosta, kermavaahdosta ja karamelleistä päädyin väsämään aika ihanan Barbapupu hahmon, Barbababoista Hiljakin tykkää. Kakun nähdessään Hilja kyllä tokaisi - useampaan otteeseen - että "vauva"... Ehkäpä se oli kuitenkin kohteliaampi sananvalinta Hiljan kahdesta osaamasta sanasta. Toinen on nimittäin "nenä".

Kakun kanssa tarjottiin, kahvia, haudutettua teetä ja mustaherukkamehua, Nigellan suklaakakkua Prinsessankeittiöstä vadelmien ja kermavaahdon kanssa (koska en saanut leikattua omasta säällisiä viipaleita, minun oli rakennettava "keko"), Uhoo-pipareita ja hyvin erikoisia Chocolate chips -pikkuleipiä. Chocolate chipsit olivat Hersheyn ja tein pussin reseptillä. Niistä puuttui jauhot kokonaan. Lisäsin sitten summissa ja aivan liian vähän, joten sain aikaiseksi melkoista kuravelliä. Mä niiiiiiiiiin reklamoin.

Jotta ei olisi ihan saatu makeamyrkytystä, syötin väen kuitenkin ennen kakkukahveja. Lapsille oli kaiken varalta nakkikeittoa, mutta varsinainen pääruoka oli pakkaskelille sopivati Gulassikeittoa. Haudutin kilon hirvenlihanpaloja ja puoli kiloa naudan keittolihaa yön yli leivinuunissa rautapadassa ja aamulla kumosin ne 10 litran kattilaan, päälle sipulia, rutosti paprikaa, myös jauheena, puoli pulloa Valdiviesoa, tomaattimurskaa- ja pyrettä, kasa lihafondeja, vettä sekä normaalit suolat ja pippurit, loppu haudutukseen vielä 4-5 porkkanaa ja isoja kiinteitä perunoita reiluina kuutioina. Tarjoiltiin smetanan ja vaalean leivän kanssa. 3 onnekasta sai myös pienen lasin punkkua...

Ruusuinen lounas

2012-01-27T14:14:00.001+02:00

Älä hyvä ihminen skippaa lounasta, vaikka olisitkin yksin kotona (tai onhan täällä Maitotyttö). Äläkä aina korvaa sitä voileivällä. ...Tälläisiä ääniä kuuluu pääni sisältä, hyviä ajatuksia, mutta miksi ihmeessä negaation kautta ?. Ei ehkä niin hyvä lähtökohta.

Siis kurkkaus kaappiin ja raaka-aineisiin. Sielläpä möllöttää rasiallinen ruusukaalia. Olen ostanut ne sinne ~~mätänemään~~ jotta voisin kokeilla niiden uunissa paahtamista. Ehkä tästä siis voisi kehitellä myös lounaan.
Ja näin tapahtuikin.

Kyllä se on nyt uskottava, että lähes kaikkea voi paahtaa uunissa. Se on huomattavasti esim keittämistä armollisempi valmistustapa niin maun kuin ulkonäönkin suhteen. Ei niin minuutin päälle. Perunat, porkkanat, sipuli, lanttu, punajuuri, nauris, lanttu, palsternakka; nehän rakastavat uunia. Niin myös kirsikkatomaatit, valkosipuli ja kukkakaali. Bataatti ja parsakaali sekä parsa. Päärynät.Ainaskin. Mutta koskaan en ollut tainnut ruusukaalia uuniin laittaa.

Todistusaineistoa

Mutta ruusukaali siis todistettavasti viihtyy uunissa, hyvästi siis ikiajoiksi vetiset mauttomuudet..

Ruusukaali uunissa paahdettuna

400g. ruusukaalia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

mausta uunista tulleet vielä esim. parmesan juustoraasteella tai sitruunanmehulla

Leikkaa ikävä kanta reilusti pois ja trimmaa samalla uloimmat likaiset lehdet pois. Puolita ainakin isoimmat. Asettele uuninpelille, pirskottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja paista 220 n. 20 min.

Unnissa paahdetut ruusukaalit ovat mainio ja kauniskin lisäke erilaisille liharuuille, mutta voihan niiden varaan rakentaa vaikka kokonaisen lounaan. Ja nyt sitten ihan oman mun mukaan. Minä tein näin

Paahdettuja ruusukaalia parmesaanilla ja sitruunalla terävöitettynä
Muutama pekoninsiivu, jotka paistuvat uunissa yhdessä ruusukaalien kanssa.
Kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä.
Munakokkelia.

Oli hyvää. Munakokkeli oli ehkä turhaa, mutta tulipa tehtyä. Salaattipedillä olisivat varmaan myös nämä kaikki viihtyneet. Tuo peksu tulee kyllä niin kätevästi ja käryttömästi uunissa.

Ja enpähän skipannut lounasta.

Suklaakakku-reseptejä ei voi koskaan olla liikaa

2012-01-26T13:04:00.000+02:00

Ja kyllähän niitä riittääkin. On kuorrutteella ja ilman, täytteellä ja kuivana. Sisältä valuvaa, rikasta ja tumman kitkerää tai joskus tainnuttavan makeaa. On niitä joiden tekemisessä likaantuu 7 eri kulhoa, kun valkuaiset ja keltuaiset sun muut vatkataan erikseen miljoonan vaiheen kautta, tai sitten niitä yksinkertaisia suklaakakkuja kuten Kladkaka eli Mutakakku, yksi omista suosikeistani juuri senkin takia että yksinkertainen valmistaa ja aineet löytyvät aina kotoa suurella todennäköisyydellä.

Tupu teki blogissaan tätä suklaakakkua joulun jälkeen, ja se jäi mieleeni -no suklaakakut kyllä pakkaa aina jäämään- koska bongasin, että se oli tehty samalla silikonivuualla, jonka ostin loppuvuodesta Ikeasta ja joka odotteli vielä korkkaamattomana kaapissa. Tämäkin kakku on tekotavaltaan helppo ja näppärä, hiukan kuivakakkutyyppinen. Siksi en ollutkaan aivan varma kuinka tätä olisi pitänyt tarjoilla. Ehkäpä vaniljakastike tai -jäätelö sopisi, vai ihanko kuivana?

No minä kippasin päälle pakastusrasiasta pari desiä vadelmia, nehän sopivat takuuvarmasti suklaan kanssa. Vastustamattomia makupareja; vadelma+suklaa, aivan kuten mustaherukka+suklaa.

Mutta näitä vadelmia on muuten pakko kehua vielä erikseen. Katsokaa kuinka täydellisiä ne ovat vielä pakkasenkin jäljiltä! Ja myös maku on suurenmoinen. Meillä ei ole kotona vattupuskia, eikä mitään muutakaan salaista vadelmapaikkaa. Olen kypsyt viime vuosina talvisin saatavilla oleviin pakastevadelmiin, noihin varsinaisiin noropesiin, joita ei uskalla kuumentamatta käyttää. Niinpä viime vuonna olin kerrankin kaukaa viisas ja ostin kesällä torilta Alajärveläisiä vadelmia laatikollisen, vadelmat oliva sievästi valmiiksi pakattuina pakasterasioihin, kansi vain päälle ja pakkaseen.

Tänä talvena ne ovat tuottaneet kyllä monta onnenhetkeä!

Suklaakakku

175 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
100g suklaata (saatoin laittaa vähän reilusti)
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakojauhetta
1 dl kermaa

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon yksi kerrallaan. Yhdistä kuiva-aineet ja sekoita ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Lopuksi sekoita mukaan veitsellä karkeaksi rouhimasi suklaa. Kaada kakku voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 40-50 min.

Koska käytin melko tummaa suklaata, kakusta ei tullut yltiöpäisen makeaa. Kakku teki kauppansa vieraille, mutta minä suorastaan rakastin sitä dagen efter, kun söin sitä jääkaappikylmänä. Suklaapalat olivat jähmettyneet niin koviksi, että kakkua piti suorastaan lohkoa haarukalla suuhunsa.

Ja minä tyttö lohkoin.

Keksikää nyt paree nimi näille Pizza puffs'eille!

2012-01-25T15:03:00.000+02:00

Koska täältä ei nyt lähde. Pizzamuffarit, pizzakakut, pizzapullerot, pitsaleipäset, pizzakeksit, pizzaliinit.... en minä tiedä.

Resepti on taas Tastespottingi peruja, Cheesy Pizza Puffs :älyttömän nopea ja helppo tekaista, muutamassa minuutissa ja sitten vain uuniin paistumaan. Nämä tehdään muffinsipellin pohjalla ja ovat parhaillaan tuoreina , vielä haaloisina syötynä. Tai en tiedä kylmistä kun ei niitä jäänyt yli.

Ihastuin reseptiin, mutta sitten kun näitä tein meinas usko loppua, kun taikinaan tuli niin vähän aineita ja ylipäätään taikinaa tuli olevinaan määrällisesti vähän, Sitkeästi jaoin sen tasan 12 muffinipellin reikään ja kyllähän se resepti ihan toimiva oli. ja maku näissä on kyllä kohdillaan. Alkuperäisen mukaan nämä tulisi tarjota dippaillen lämmitettyyn pizzasoosiin. Se voisi olla hauska idea jossain elokuva- tai peli- tai bileillassa. Minä jätin kuitenkin soossit pois kun tarjosin näitä rotikoiden hallituksen kokouksessa. Ajattelin kyllä, että jos ovat kovin mauttomia niin sitten otan salsapurkin kaapista. Mutta makua riitti ilmankin..

Pizza puffs, ehkäpä sitten Pitsapullerot

1 3/4 dl vehnäjauhoja (sanoisin, että vajaa 2 siis suuripiirteisemmin)
3/4tl leivinjauhetta
1/2 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl kuivattua basilikaa
1/4 tl suolaa
1 3/4 dl maitoa
1 muna, kevyesti vatkattu
1 3/4 dl mozzarella juustoa raastettuna
1 1/4 raastettua cheddaria
3/4 dl raastettua parmesaania
(tai joku muu sekoitus rasvaisia, maukkaita juustoa)
(ja dippailuun sitten sitä piisasoosia tai salsaa jos haluaapi)

Laita uuni kuumenemaan 200C. Sekoita maito ja muna ja yhdistä niihin kuivat aineet kevyesti vatkaten. (Ihan vaan kädellä ja vispilällä, tämä on koneeton resepti). Sekoita mukaan juustoraasteet ja anna taikinan seisoa 10 min.

Annostele taikina muffinipellille, jokaiseen koloon tulee noin rkl..
Paista uunin keskitasossa n. 20 min. Kumoa pelliltä ja herkuttele vaikka iltateellä.

Viikon (itsestäänselvä) vinkki: Kirjotappa nyt saman tien resepti post-it lapulle ja kiinnitä vaikka keittiönkuiva-ainekomeron oven sisäpuolelle. Kun saat seuraavksi yllärivieraita, niin voit siinä puolihuolimattomasti valmistella nämä, ei tartte lähteä koneelle muistelemaan, että kenen ihanasta blogista nää nyt löytyykään. Ainakin jos olet vähääkään juustojen ystävä, niin aineet löytyy varmaan kaapista. Niin on sitten suolasta teepöytään.

Ei nää nyt MAAILMAN YKKÖSHERKUIMPIA oo, mutta kyllä näillä keskivertokaverin hurmaa.

Eteläpohojalaaset Uhoo-piparit

2012-01-22T22:33:00.000+02:00

Moon varmahan ensimmäänen, jokon tänä vuanna leiponu piparia. (Meinasin leipoa joulukuussa, tein taikinan, mutta en sitten niin sanotusti "keriinnykkään". Ei kun taikina pakkaseen).

Tämon se rukihinen taikina, jota oon niin ylivertaaseksi kehunu.

Tammikuus ei trenkää kumminkaan teherä joulukuusen tai sianruhon mallisia pikkuleipiä.

Tuumasin, jotta teen sitte helepoomman kautta. Kaulithan taikina littiäksi ja verethän pitsaleikkurilla pohojalaasuuren symboolia eli vinoneliöötä, nuata kirkkovenhen geometrisempiä ilimentymiä.

Oli se onnenkantamoonen, että meirän keltti oli koulus ja häjylikka pihalla nukkumas kummä näitä tein. Meilläpäinhän tavathan sanua, että hyvää yritethän mutta priimaa pakkaa tulemahan. Nyt oli kyllä lujas.

Yriffysiikkaki on ku kersaan asuulu sen rinnalla, jotta yrittääs vapahalla kärellä verellä tasakookoosia salamiakinkuvia. Kyllä mä ittekseni äänehen manasin siinä teheressäni. Niinkin palion, jotta tein oikeen analyysin mikkä on mun 3 suuasituunta voimasanaa. Meinas olla vähä ykspualista. (Tutkimuksen tulokset tekstin lopussa, älä lue mikäli 2. käskyn epäkunnioittaminen loukkaa sinua suuresti)

Ensin meinasin näitä viälä koristellakki harmaalla ja viininpunaasella sokurikuarruttehella, mutta sitte tuumasin, että paree hyvä siloonen kun huanosti kruusattu.

Ja viälä vähä sitä uhoota:
Ei ne tärä hyvästä mitään, jokkei näistä tykkää. Noukkikaa ny hyvät ihimiset risetti plakkarihinna!
Nämon parahia!

(Aina oon iite itteni kehunu, ja kyllä on kehuja riittäny.)

Enkä ny rupia listaamhan mikä kaikki muu on meilläpäin isoonta, komeenta tai kauneenta, mutta yhyren mainitten.

Ilikka-lehres on ruvennu ilimestymhän uus sarijakuva Pöyrööt, johona seurathan Jussi Pöyröön ja Make Yli-Sakian eresottamuksia. Käykää nauramas.

Koska eileen Maitotyttö viätti 1-vuatispäiviänsä, niin laitethan tähän viälä isooveliensä 1-vuatispotretti.
Ku sopii jotenkin teemahan.

Kuva:Viivi Lampinen ja kuvassa tietysti Urho

Jos tykkäättä että komia, niin näkisittäpä sen äiteen!

(Tutkimuksen tulokset: 3 kirosanaa tai saman sanan eri variaatiota, olivat ylivoimaisesti eniten toistuvat: " Ei ristus!", " Voi ristus!" sekä "Ristuksen kevät!")

Salaattia ihanalla avokado-vinaigrettellä

2012-01-21T22:46:00.001+02:00

.... kerrankin salaatinkastike jota olis vedellyt lusikalla suoraan purkista! Ja älkää nyt erehtykö luulemaan, että tässä annoksessa avokado-vinaigretteä ovat vain nuo räpsäytykset tuossa päällä. Kootessani annosta laitoin ensin alle salaatit, joille valutin kastiketta nauhana pitkin ja poikin, sitten lisäsin tomaatit, kurkun ja makkaran ja sitten vielä töpöttelin kastiketta.

Ja kuten sanottua, oikeastaan kaikki muu paitsi kastike on turhaa.

Resepti käveli vastaan Tastespottingissa, Sweets Treats and More -blogissa.Sattui olemaan ainekset suurinpiirtein kotona ja ei kun suin päin tekemään. Punasipuli korvattiin karskismmalla keltaisella, greipin mehu sitruunalla ja hups, hunajaa olisi ollut, mutta se minulta jäi kyllä kokonaan pois ja näköjään yksi basilikan lehtikin olisi pitänyt olla..... Kuinkas mä nyt oikein luen näitä reseptejä -suurpiirteisesti...- kun aivan kun taas uutta plaria lukis. Mutta siis tuommoisia sovelluksia voit tehdä omaan kastikkeeseesi, voisin kyllä itsekin lisätä ensi kerralla greippmehua ja hunajaa.

Mutta nyt siis näin.

Avokado-vinaigrette

1 kypsän avokadon lihat
1 pieni sipuli silputtuna
1/2 limen mehu
1/2 sitruunan mehu (tai greipin)
2 rkl riisiviinietikkaa (voi varmaan korvata esim omenaviinietikalla, ellei sinulla ole)
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
puolikas puska korianteria
1/2 dl oliiviöljyä
kylmää vettä ohentamiseen
(1rkl hunajaa, 1 basilikan lehti, näitä en hoksannut laittaa)

Laita avokado, sipuli, sitrusmehut, etikka, suola ja mustapippuri tehosekoittimeen ja survauta sileäksi kovimmalla teholla.

Pienennä voluumia ja lisää öljy, hunaja, korianteri ja basilika. Sekoita hyvin, yrtti pilkkuja saa kuitenkin näkyä.

Kastike saattaa olla hyvin paksua. jatka sitä kylmällä vedellä haluamasi paksuiseksi. Säilytä jääkaapissa. (lukollisessa lasipurkissa, muuten ei ehkä säily)

Annostele reilulla kädellä haluamasi salaatin päälle.Omassani oli:

3 salaattia (rucola, jäävuori, lehtisalaatti)
pieneksi pilkottua luumutomaattia (luumutomaatit- joo, ulkolaiset- ovat mielestäni talvisin maukkaimmat tomaatit)
kurkkua puolitettuina siivuina
pannulla paistettua mausteista raakamakkaraa (saarioisten yrttibratwursti tässä)

Eli laita itesellesi mieluisan viherpohjan päälle näitä tai esim, oliiveja, ruokaisaa saat makkaran sijasta vaikka kanalla tai pekonilla. Minä laitoin tuota kaapissani sattumalta (no kyllä mä olin sen ihan itse sinne ostanut, jotakin varten, jota en ollut vielä päättänyt mitä) ollutta raakamakkaraa, koska tämä avokado kastike inspiroi heti muistelemaan sitä aiemmin bloggaamaani tajuttoman hyvää avokado-keittoa, jossa oli chorizoa.

Mutta anna kastikkeen näytellä pääosaa. Se vetää roolinsa pirun hyvin.

Mummo-Ankan paahtoleipä

2012-01-20T23:14:00.000+02:00

Nyt alkoi oikeasti epäilyttää, että ne Mummo-Ankan Paahtoleivät, tiedättehän ne suuret ronskit kokinhatunmalliset viipaleet ovatkin vain satua, samalla tapaa kun lentävät porot ( Joulupukki ON totta!).
Sellaisia nimittäin lähdin tavoittelemaan, mutta eipä varsin tullut ei. Hyvää leipää kylläkin, syötyä tuli.

Ja aikuisten oikeesti tämä oli kyllä Viva Ciabattan Aleksin juustoinen paahtoleipä- resepti, jolle sitten kaikin tavoin onnistuin tekemään väkivaltaa.

Asia on nimittäin niin, että laitoin tuon lukemani reseptin heti korvan taakse sen luettuani, jos elämä on niin helppoa, että ainekset sekaisin ja 6 min vatkausta, niin miksipä en tekisi herkulliset paahtoleivät itse?. (Urho7v on paahtoleipämies, äitinsä kauhuksi).

Paistoin leivän silikonivuoassa, ja niin ihanaa kun tuo voitelemattomuus/tarttumattomuus onkin,niin vuoka vähän kyllä antaa periksi raskaan leipätaikinan kanssa. Eli muoto ei säily ihan suorakaiteena, josta se kokinhattu sitten kauniisti ponnistaisi ylöspäin...

Suurempia vaikeuksia tuotti kuitenkin ne kunnon leipurin grammat. Taidan olla tavallinen desimittamama.Sain kyllä vuosi sitten jouluna lahjaksi talousvaa'an, ja on sitä käytelty esim. macaronsien valmistuksessa, hyötylaite siis. Nyt ajattelin kuitenkin muokata reseptin ystävällisesti vetomittoihin, mutta eihän siitä mitään tullut. Alkuperäinen oli verraten pieni annos ilmeisesti, lähdin sitä tuplaamaan nesteen ja tietysti kaiken muunkin osalta, kun pääsin jauhoihin asti, menetin luottamukseni vaakaani ( voiko magneettinen desinmitta antaa häiriötä punnitukseen?) tai sitten päässälaskutaitooni, jokatapauksessa minun olisi pitänyt lisätä 500g jauhoja ja oma desini painoi 40g, eli jauhoja olisi pitänyt olla semmoiset 12,5 desiä ja nestettä oli vain 3,5 dl.
Tuntui hurjalta määrältä, joten laitoin kylmästi vain 7.

En sitten lukenut reseptiä niin tarkkaan, että olisin vielä yleiskoneen jälkeen taitellut taikinan vuokaan, kaadoin sen vain sinne.

Samoin suolan ja sokerin ja hiivan (olen myös kuivahiivamama) määrä on päästä vedetty. Mutta niinkuin sanoin, kyllä siitä leipää tuli. maussa ei vikaa, mutta rakenteena oli jotenkin suuri muruista, kuinka sen osaisi selittää, kakkutaikinamaista, oikea paahtoleipähän on kevyttä, pehmyttä ja SILOISTA.

Tähän tuli vielä rapea kuorikin, kerrankin kun sitä ei varsinaisesti haettu.

Mummo-Ankan paahtoleipä

7dl jauhoja
3,5dl maitoa lämmitettynä kuivahiivan takia
1 dl cheddaria raasteena
30 g voita sulatettuna
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria

Laita kaikki ainekset kulhoon ja anna yleiskoneen vaivata taikinaa n. 6 min. Siirrä taikina leipävuokaan (voideltuun ellei silikonia) ripottele päälle jauhoja, aseta liina peitoksi ja anna kohota n. 45 minuuttia.
paista 210 asteessa kypsäksi. Kuinka kauan se oli, en muista (30 min?), mutta eipä sitä kerro meidän Aleksikaan.

Ai niin, ja käytin myös sitä neon-oranssia cheddaria.

Jospa leipätohtori analysoisi?

Schindlehaus

2012-01-19T23:33:00.000+02:00

Itävallan reissulle oli pakko ympätä sen kaiken kevyen sapuskan keskelle myös yksi gurmehtavampi kokemus joka sitten vastaavasti kevensi kukkaroa.

Pakko mikä pakko, kun tässä pienessä kylässä toimii hyvinkin trendikäs ravintola nimeltä Schindlehaus. Ravintola on ollut Söllissä iät ja ajat, mutta 12 vuotta sitten sen ostivat nuoret nousevat kokkiveljekset Christian ja Markus Winkler. WC käytävän seinä oli täynnä diplomeja vuoden kokkitulokkaan tittelistä, Itävallan Designravintola 2007, sun muista tunnustuksista Itävallan ravintolakermaan kuulumisista. Poikien ruokafilosofia perustuu tiukasti lähiruoka-aatteeseen, varsinaista kiinteää menutä ei ole, annokset valmistetaan aina saatavilla olevan raaka-aineen ympärille.

Kolme meistä aikuisista valitsi 4 ruokalajin No risk, no fun -menun( jos ravintelista pitää jotakin kornia etsiä, niin on kyllä tämän menun nimi!), pojat tilasivat lasten schnitzelit ja kummityttö tilasi ranskiksia peräti €3,50 edestä. herra Kummisetä kalamiehenä tyytyi kalaiseen pääruokaan.

Pärjäsimme Menun läpi kahdella viinillä:. asiantuntevan sommelierin suositteleman Gruner Veltlinerillä (tietenkin) ja Pinot Noirilla. Älkää kysykö viinien nimiä, sillä tää ei tiedä. Ja alkuun tietysti Sektiä.

Älkää kysykö muuten paljon muutakaan, koska en näköjään kykene palauttamaan mieleen enää mitä kaikkea ruuissakaan oli. Kuinka te ihmiset klaaraatte nämä tilanteet? Teettekö muistiinpanoja vai mitä? Tuntuu että siitä jo alkaa tunnelma kärsiä, mikäli siitä nyt on jotakin jäljellä alituisen pokkarin kanssa heilumisen jälkeen, jossa varmaan oli säädöt välillä kaakossa kun kuvista tuli ihan mitä sattui.

Mutta nyt lähtee:

Keittiö lähestyi meitä kaikkia ensin paahdetuilla riisikakkusilla, vuohenjuustotuuteilla ja pikanteilla kuivatuilla tomaatinkuorilla.

Jonka jäkeen pöytään tuotiin keittoa varten omapaahteisiaraksuja kivasti tarjoiltuna: nosta lasi ja raksut leviävät tuohon lautaselle. Kultahiput ovat voita.

Koko porukka lapsia myöten sai myöskin nautittavakseen herkän pehmoisen rapuliemen ja sen kera ankanmoussekuutioita ja kurpitsasosejotakin.

Ihan ihmeissämme maisteltiin, hienoja makuja ja rakenteita....

Leivät tuotiin jokaiselle omassa pussukassa.

Varsinaisen menumme aloitti tämä kaunis ja raikas annos, jossa oli possuhyytelöä sekä paloina, että ohuina rapsakoiksi paistettuina siivuina sekä jonkinlaista kurkkumoussea.

Miedossa lämpötilassa kypsytettyä lohta ja jokiravunpyrstöjä pinaatissa, pinaattirulla (upean makuinen), perunapyrettä ja sipulia.

Pääruokana oli haudutettua vasikan niskaa ja kateenkorvaa, maaartisokkapyrettä, hernemoussea vai pyrettä ja papuja.

Ja tämä kateenkorva oli ihanaa. Unohdin tyystin, että se on sweetbread muuten sitten englanniksi, tuli ensin tulkattua pikkuisen pieleen....

Jälkiruokana jonkinlaista hapankerma moussea ja mandariinijäätelöä sekä liekautettuja lohkoja. Sivussa seisova kastanjakonvehti oli niiiiiin special.

Keittiöön oli jäänyt joululta vielä Stollenia, jota tultiin leikkaamaan pöytämme viereen jokaiselle siivut.

Tässä vielä Maken taimenannos, joka oli kuulemma herkkua myös.

En osaa olla ravintolan tai ruuan suhteen kovin kriittinen, leijuimme vain ruokalajista toiseen ja kehuimme kilvan. Asiantunteva, huomaamaton mutta erittäin huomioonottava palvelu kruunasi illan, kaikkiin kysymyksiimme vastattiin auliistij a annokset esiteltiin perinpohjaisesti. jopa lapset aistivat olevansa "hienossa" ravintolassa. Annosten kokoamista saattoi seurata televisioruudun kautta, mikäli ei ole ilman silmälaseja oleva hajataittoinen kuten allekirjoittanut.

Mutta veihän se lopulta hienokin ilta voimat matkailijoilta....

Maksoimme laskun ( menun hinta 55 oli oikeasti mielestäni edullinen), meille autettiin takit päälle, avattiin ulko-ovi lasipurkin kanssa, josta tarjottiin vielä viimeiset makupalat, kotitekoiset toffeet.

Ihanaa kun maalainenkin tuntee olevansa kuningas.

...ja asiahan ei mitenkään tähän liity, mutta eivät yleensä kymppiuutisten kevennyksetkään:

Päätän tämän sanoihin jotka yhdessä suomalaisen tekstityksen kanssa saivat taas huokaisemaan katsoessani eilen sattumalta Tellusta Rachel Rayn kokkausta:

"...and then; Lots of chives!" - Paljon persiljaa!!

Servus!

2012-01-18T14:12:00.001+02:00

Schöne Grüβe aus Tirol!

Ennen Paluuta arjen kokkailuihin on pakko vähän viilistellä viime viikon Itävallan matkaa.

5 talvea ehti vierähtää alpeitta, nyt oli aika palata, tällä kertaa perheen parissa. Olen ollut alpeilla, juurikin tässä samassa kohteessa lapsuudenperheeni kanssa ensimmäisen kerran v. 82. Kävimme omatoimimatkoilla ja viivyimme aina 2 viikkoa. Iso-Hoon tavattuani jatkoimme alppimatkailua eri kohteissa, aina 2 viikkoa kerralla (vähempi oli liian vähän) 90-luvun lamavuosina tuli vähän taukoa, pakettimatkoilla on sittemmin käyty viikko keraallaan aina rahatilanteen ja töiden salliessa. Kun Urho syntyi heinäkuussa varasin jo kesäkuussa matkan tammikuulle ja se onkin matkoista ainoana ollut kärvistelyä, kun en osannut kuvitella mitä on jättää poika 6kk Suomeen. Olin myös raskaana ollessani laskettelemassa, joku sitä vähän ihmetteli, mutta rva paikallinen pensionaatin omistaja sen sijaan sanoi, että kyllä tekee oleilu rinteessä hyvää mahassa olevalle vauvalle.

Tämä taitaa nyt karata vähän liian kaukaisiin takautumiin tämä juttu.

Tänä vuonna jätimme siis Maitotytön mummolaan ja Urho7v pääsi ensi kerran mukaa. Urho on kyllä lasketellut jo 3 talvea. Mukaan lähti myös ystävä/sukulaisperhe, Urhon kummit Vantaalta lapsineen Mira10v ja Valtterivielätämänkuun13v.Mirahan on myös meidän kummityttömme.

Koska on aivan liian yksinkertaista matkailua ostaa valmis pakettimatka, googlailin syksyllä jo sopivat lennot, majoitukset, junaliput yms netistä. Matkakohteemme sijaitsee Tirolissa, Söllin pienessä idyllisessä kylässä, joka kuitenkin hiihtoalueeltaan levittäytyy Itävallan laajimmaksi Wilder-Kaiserin alueeksi 91 hissillä ja lähes 300 rinnekilometrillä. Rinteet ovat pääosin punaisia ja sinisiä, vaikka tulihan se Urho ne mustatkin alas ongelmitta, joten se on oiva kohde perheelliselle ellei pelkää laskukyvyttömiä engelsmanneja rinteessä. Viime viikko on kuitenkin talven hiljaisin viikko, joten se on oiva valinta ruuhkien välttämiseen.

Odottelimme lentojen varmistelua vähän turhan kauan ja menetimme aikataulullisesti parhaat lennot, joten jouduimme yöpymään Munchenissä mennen tullen.

Lähdimme Vantaalta Lufthansan siivin loppiaisperjantaina klo 19.00 ja yövyimme Mövenpickin lentokenttähotellissa, jossa kirjauduimme sisään yhtäaikaa Suomen mäkijoukkueen kera. Suosittelen lämpimästi hotellia ja kyseistä ketjua, ihana huone ja Supergourmet aamiainen. Valikoimiltaan ehkä monipuolisin ja laadukkain missä olen käynyt. Huoneessa meitä odotti oma kylpyankka.

Aamulla jatkoimme 11 maissa matkaa junalla. Munchenistä on vain 50 min matka Itävallan puolelle Kufsteiniin, josta on vartin taksimatka "kohteeseen". Junalippujen osto ja paikkavaraukset sujuvat tosi kätevästi Suomesta. Venetsiaan matkaava juna oli vain niin uskomattoman täynnä matkustajia ja tavaroita, että miehemme eivät koskaan pystyneet tunkeutumaan paikoilleen vaan seisoivat eteisessä. Olhan siinä hiukan tavaroitten raahaamista, varsinkin kun mukana oli kuuluisat "Tote Schie" elikkä kuolleet sukset....

Joka kerta sovimme kuitenkin tavaroinemme taksibussiin vaikka Kufsteinin taksihemmo ei millään saanut tavaroitamme mahtumaan kyytiin, vanhempi kollega siinä jo kävi neuvomassakin. Eihän siinä auttanut muuta kun tyhjentää auto ja antaa pakkausexperttien Nannan ja Virpin lastata kuorma. Hyvin mahtui... oli siinä taksareilla ihmettelemistä kun miehet seisoivat kädet taskuissa ja akat paiskoivat laukkuja ja suksia kyytiin.

Majoituksessa suosimme aina edullisimpia Pernsionaatteja aamiaisella. Pensionaatissa asuu yleensä perhe samassa talossa, huoneet ovat siistejä ja tarkoituksenmukaisia ja aamiainen perushyvä. Tällä kertaa valitsemamme Gästehaus Edinger sijaitsi aivan kylän sydämessä , kirkon(kellojen!!!) vieressä.

Kirkon muurissa oli valtavan kokoinen puuristi. Urho meditoi sen edessä päivittäin, kun ei ollut koskaan noin "raakaa" esitystä nähnyt, nauloineen päivineen. Niitä kysymyksiä sitten riitti, että tuli siinä sivussa hoidettua oman kummitytönkin kristillinen kasvatus vuosiksi eteenpäin....Taisi tehdä pieneen matkaajaan lähtemättömän vaikutuksen. Urho se kävi tämän kuvankin nappaamassa.

Ihmettelen kuinka joskus matkoilla ehti hillua after skissä ja vielä vähän lisää iltaruokailun jälkeen. Nyt ainakaan en olisi jaksanut yhtään enempää. Aamiaiselle kello 8 ja mäkeen yhdeksältä. takaisin kylään hissien sulkeuduttua kello 16, kuuden maissa syömään ja sitten nukkumaan kymmeneltä.

Ensimmäiset 3 vuorokautta satoi lunta sankkanaan, näkyvyys rinteissä oli heikko ellei vielä huonompi, silti laskimme täydet päivät. Lunta sitten olikin koko viikoksi ihanasti ja vielä viimeisen laskettelupäivän vastaisena yönä tuprutti 15cm. Mentiin pumpulissa, Urho muisti kun olimme aiemmin puuterista puhuneet. No siltähän se juurikin tuntui. 3 päivää oli sitten ihanan aurinkoista.

Rinteissä ravintoloita riittää ja esim. wc:t ovat joka paikassa tosi siistejä.Harmi, että mustuneet hirsiset alppihytit, joissa mummo paistelee paistinperunoita ja sekoittelee tuhdimmat Jägerteet, alkavat olla Itävallassakin katoavaa kansanperinnettä. Onneksi suurimmissakin rinneravintoloissa menu on mukavan itävaltalainen.

Ehdoton suosikki rinnelounaaksi on Gulaschsuppe.

Myös fleischkäse maistuu.

Muutenkin annokset ovat tuhdin rasvaisia ja suolaisia. Mutta hyviä!

Eikä me iltaisin paljon sen kevyemmin ruokailtu:

Tiroler Gröstl

Talonpoikaissalaatti - tätä syömällä ei kyllä laihtumaan pääse.

Bruleeta js omenakompottia sorbetilla.

Pizzapäivä.

No se kuuluisa Schnitzel.

Joku grillimiksi

Lättyjä ja jätskiä.

Apfelstruudelia ja jätskiä

Ihan vaan jätskiä.

Koko aikaa ei kamera kourassa kuljettu muutenkaan ja nämä on kaikki pokkarikuvia. Yhtenä iltana ohjemassa oli ruokailun lisäksi 3,5 km kelkkamäki. Eikä me oltaisi me, ellei sitä olisi tultu alas kisan muodossa....

Paluumatkalla yövyimme Holiday Inn Expressissä, joka oli uusi ja siisti hotelli, mutta muutoin pikaruokalaa muistuttava riisuttuina palveluineen. Mövenpickin 14 euroa kalliimpi hinta oli oli siis enemmän kuin hintansa väärtti.
Omatoimimatkailussa on vielä mukana se pieni seikkailun maku, joka puuttuu kun lentokentällä on bussi kyltin kanssa odottamassa. Juuri tälläisestä matkailusta nautin eniten vaikka se ei ehkä helpoin tie aina olekaan. Myös kustannuksissa on mahdollista säästä. Kolmen hengen perheemme. lennot, 2x Munchen hotellit aamiaisilla, 6x pensionaatti aamiaisineen, 2x junamatkat tekivät henkeä kohti 340euroa. Ei paha. Päälle sitten tietysti hissliput ja ruokailut (ja junat Suomessa) .

Ihana loma!

Tänään tätä, huomenna jotain ihan muuta

2012-01-06T01:08:00.000+02:00

Kirja putos lattialle ja sivut taittuivat -mämmikoura!

Sain se minäkin joulukuussa vihdoin ikioman HS:n ruokatorstain syntymäpäivälahjaksi Porvoon porukoilta. Ihanan paksu opas täynnä vaikka ja mitä, monelle tämä taitaa olla vanha tuttu, itselle uusi ja ihana. Ajattelin , etsiä joka kuukausi reseptin tai pari toteutukseen, kun kirja kerran on kuukausiin jaoteltu, reseptejä kun on niin paljon, että vaikea jäsentää. Mutta näin kuukausi kerrallaan luettuna, tulee varmaan paremmin haltuun.

Ensimmäinen toteutus oli juustoinen poropata, jonka toteutin hirvestä. Raaka-aineet kiinnittivät huomioni; balsamicoa ja pihlajanmarjahyytelöä pataan. Ja tietenkin suppilovahverot ja sinihomejuusto saivat veden kielelle.

Padasta tuli erinomaista, mutta aika vinkeän makuista. Sinihomejuustoa ei paljon maistanut, sen sijaan suppikset maistuivat vahvoina. Tein tämän vähän eri määrillä ja lisäksi koin välttämättömäksi hauduttaa tätä 1,5h ohjeistetun tunnin lisäksi. Ohje suositteli tätä perunamuusin kanssa, meillä syötiin parsakaalitäysjyväriisiä. Tämä muuten olisi varmaan mainio ruoka toteutettavaksi Shepherds Pie-tyyliin.

Kuvassahan tämä on aika kamalan näköistä, mutta käyttäkää mielikuvitustanne!

Juustoinen hirvipata
6-8 hengelle

500g hirvenkäristyslihaa pakkasesta
1 ISO sipuli
voita
4dl suppilovahveroita pakkasesta pilkottuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
vettä tai riistalientä (mulla vettä)
smetanaa tai kermaa (kermaa minulla)
100g sinihomejuustoa
mustapippuria
suolaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
2rkl pihlajanmarjahyytelöä

Suikaloi kohmeinen liha pieneksi
Kuori ja silppua sipuli.
Ruskista liha padassa voissa (erissä kun on näin paljon), Lisää joukkoon sipulit ja sienet ja kääntele hetken aikaa. Lisää vettä niin että lihat melkein peittyvät ja hauduta hilajlleen kannen alla 2,5 h. Lihan täytyy sulaa suuhun! Huolehdi, ettei pata kuivu lisäämällä tarvittaessa vettä.
Lisää lopuksi vähän kermaa ja murennettu sinihomejuusto. mausta hyytelöllä, balsamicolla ja pippurilla ja suolalla jos olet käyttänyt vettä. Mausta siis maistellen mukavaksi.

Ja tänään otan vähän ilmaa siipieni alle ja en kummastuisi jos seuraavan viikon aikana maistuisi pitkästa aikaa Spiegelei mit Bratkartoffeln und Leberkäse, Gulaschsuppe, Germknödel, Wurstsallad, Schwartswälder Kirchtorte, Apfelstrudel, Wiener Schnitzel, Kaiserschmarrn, Gluhwein, Jägertee, Heisse Schokolade (mit!) und so was!

Silläkin riskillä että kuulostan germaaniselta laatuelokuvalta:"Ja, Ich komme!"

Suippopaprikaa näinkin

2012-01-04T23:39:00.000+02:00

Voisin tarjota näitä tapaspöydässa (toki vähän pienemmiksi siivutettuna). Tai yks per henki esim lampaanfileen kera. Maistuu myös bruchetta-tyyppisesti leivän päällä iltapalana. Maistuu maistuu!

Pannulla paahdetut suippoparikat

2 suippopaprikaa
1 prk lemppari fetaasi
oliiveja puolitettuna
pinjansiemeniä pannulla paahdettuna
rosmariinia hienonnettuna
mustapepparia
sitruunamehua kaiken päälle.

Puolita paprikat ja poista siemenet. Paahda paprikoita kuumalla paistinpannulla sen verran että ne alkavat paikoittain mustua. Tätä sinun ei pidä pelkäämän, vaikka tässä kuoria ei poistetakkaan. Ne eivät nimittäin jostain syystä maistu palaneelta vaan ihanan aromikkaalta ~~hiileltä~~! Sammuta hella ja laita kansi paistinpannun päälle ja anna paprikoiden kypsyä kauttaaltaan pehmeiksi.

Nyt voit tehdä muista (feta, oliivi, siemenet ja tuore rosmariini) aineista "sillisalaatin". Jaa seos tasan suippoparikoille Jauha päälle pippuria ja purista sitruunamehua koko pituudelle.

Maistuu parhaalta hiukan haalealla paprikalla, eli jollet jostain syystä syö kaikkia kerralla, ja säilytät tähteitä jääkaapissa, voit uudelleen syödessä käyttää sitä hiukan mikron kautta. Täyte ei tästä pahastu, vaikka sekin siinä vähän lämpenee.

Saganaki

2012-01-02T22:37:00.002+02:00

Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Kotona lasten kanssa. Takana maukkaasti ja pitkään nukuttu yö. Ei samppanjan aiheuttamia olovaurioita, koska kaadoin itselleni avaamani piccolon (POP Pommery Champagne) viemäriin. Eihän se nyt mitään vuosikertasamppanjaa tokikaan ollut, mutta hiukan hämmennyin kun avattuani (kuitenkin aidon) korkin kaadoin lasiini nestettä, jossa oli noin 15 (heikosti)poreilevaa kuplaa. Ja itse mehukin oli sellaista väkevöitynyttä viiniä.

Toivottavasti tämä ei ole mikään ennuste tulevalle vuodelle!

No kuitenkin, ajattelin, että hieno, vähän vertauskuvallinenkin aloitus vuodelle on siivota jääkaappi. En tiedä teistä muista, mutta kodissani on kaksi mysteeristä aukkoa toiseen todellisuuteen. Toisen olen paikallistanut jonnekin kodinhoitohuoneen läheisyyteen. Se vetää puoleensa perheenjäsentemme sukkia. Ei pareittain, vaan yleensä vain toisen kerrallaan. Toinen aukoista sijaitsee vuorenvarmasti jääkaapissani. Se ei niinkään himiöi kokkausteni perään, harvoin kaapista katoaa mitään, vaan pikemminkin se kloonaa erilaisia avattuja säilyke-, hillo-, maustetahna- ja kastikepurkkeja. Sylkee niitä kaappiini yksi kerrallaan kunnes jokainen hyllynnurkka ja kaapinoven kolo on niin täynnä, että myös tuoretavarat alkavat kätköilemään kaapissani vain osuakseen jälleen käsiini muutaman päivän (tai viikon) kuluttua viimeisestä käyttöpäivästä.

Oli aika siis aloittaa vuosi puhtaalta jääkaapilta ja niin heitinkin hyvästit varmaan parillekymmenelle erilaiselle purkille ja tuubille, parhaimmat olivat nähneet viimeiset hetkensä jo 2007. Ja kuinka yhdessä jääkaapissa voi olla esim 3 avattua kaprispurkkia tai 2 avattua purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja. Oliivipurkkeja en edes laskenut. Siis miten on mahdollista, että jääkaapissani on tälläistä? Mustia aukkoja? Jos jollain nyt on taloudessaan nämä aukot toisinpäin, niin vois vääntää sen sukkaputken puhaltamaan meillepäin ja vaikka kerran kuukaudessa nielaisis ne ylimääräiset purkit mun jääkaapista.

Mutta löytyi sieltä yksi Saganaki-juustokin ja muuta vielä kaäyttökelpoistata yllätys(hyvään)iltapalaan.

Saganaki
2:lle

1 Saganaki juusto 50g
6-8 oliivia, tässä valkosipulitäytteisiä, puolitettuna
kourallinen rinksuloitua suippopaprikaa
muutama aurinkokuivattu tomaatin pala suikaloituna
öljyä niiden purkista/oliiviöljyä
kunnon tirskaus sitruunasta
mustapippuria

Leikkaa juusto kahtia ja aseta palat mataliin annosvuokiin, joiden pohjalle olet levittänyt aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Ripottele muut ainekset juuston päälle, lorauta vielä vähän oliiviöljyä (ei sitruunaa) ja laita uuniin 225 asteeseen kunnes juusto kuplii tai tuoksu kantautuu yläkertaan. Purista päälle sitruunanmehua, mustapippuria ja nauti alkupalana, iltapalana tai osana tapaspöytää tuoreen, rapeakuorisen maalaisleivän kera. Sen puutteessa myös Fazerin moniviljapaahtoleipä paahdettuna käy.

Tuota Saganakia oli tällä nimellä myynnissä ihan Cittarissa ja tämä ei ollut sellaista Feta-tyyppistä eikä Halloumityyppistäkään lajiketta, kuinka nyt kuvailisin sitä, aika tavallisen juuston näköistä. Fetastahan voidaan tehdä tätä myös, halloumi on ehkä turhaan kiinteää.

Mutta ilokseni puhtaasta jääkaapista sain siis vielä lisäbonuksena ihanan herkkuhetken. Vaikka olen kyllä päättänyt, että en tänä vuonna tapaile juustoja ainakaan yhtä kiihkeästi kuin menneinä vuosina.

Olen alkanut katsella porkkanoita sillä silmällä....

Lakka-kinuskijäädyke ja tilinpäätös

2011-12-31T00:13:00.000+02:00

Herkullisille jälkiruuille on aina kysyntää. ja vaikka omani teinkin joulupäivänä, sopinee tämä mihinkä muuhunkin ajankohtaan tahansa. Varsinkin jos sen tekee yksittäisannosvuuissa kuten alkuperäinen Maku-lehden resepti ehdotti. Minulla ei tuollaisia ollut, niin kiskaisin koko hoidon Tupperwaren hyytelövuokaan ja löin vielä kuusenkuva kannen päälle.

Lakat piti hakea kaupasta, eikä sitten jäänyt ainuttakaan koristeluun, päätin jouluisesti murustella jäädykkeen päälle piparia. Onko se sitten kaunistus, komistus vai kauhistus on kai katsojan silmissä. (Toivottavasti tästä ei nyt tullut ROSKAjäädykettä....)

Jäädykkeet ovat kivoja jäätelön korvaajia, jos haluaa tehdä itse pikemminkin kun availla kaupan jäätelöpakkauksia ja ellei kaapin perälle ole siunaantunut jäätelökonetta/lisäosaa. Kyllä jäätelöä kai voi valmistaa ihan käsipelilläkin, mutta käsittääkseni, sitä pitä käydä useamman kerran vatkaamassa jäätymisen aikana...ja sehän kuulostaa jännetupentulehdukselta, ellen nyt aivan väärin diagnosoi.

Pyöraytin tämän pakkaseen siis aattoyönä ja se kävi aika nopeasti. Vähän siinä tekovaiheessa hätkähdin kun kehotettiin paseeraamaan lakat, ja se kuulosti myös hirveän uuvuttavalta siinä vaiheessa, lakathan ovat yhtä suurta siementä, enkä ollut varma onnistumisesta. Siksi päätin ensin soseuttaa lakat ja sitten painelin vasta soseen siivilän läpi, liekö ollut turhaa se soseutus, mutta näin massa ainakin meni läpi melko kivuttomasti. Ja siemenethän nyt olisivat olleet tuossa jäädykkeessä pahempia kuin Dr Oetkerin hopeakuulat.

Ihan rinsessa!

Ohjeen kopion tähän suoraan.

Lakka-kinuskijäädyke

6 annosta

2 dl kuohukermaa

300 g vaniljarahkaa

3 dl lakkoja (paseerattuna)

2 rkl ruokosokeria

1 dl kinuskikastiketta

Koristeluun

1 dl lakkoja

Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita rahkan joukkoon kermavaahto, paseerattu lakka ja sokeri.

Valuta päälle kinuskikastiketta nauhana. Kääntele seosta vain sen verran, että kinuski jää seokseen raidoiksi.

Nostele seos annosvuokiin. Jäädytä pakastimessa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

Kumoa jäädykkeet vuoista lautasille ja anna olla huoneenlämmössä vähintään 20 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele kokonaisilla lakoilla.

Siinäpä se sitten oli, vuoden 2011 viimeinen ruokapostaus, numero 120. Blogin kirjoittaminen on ollut ihana pakopaikka arjen murheista, hetki omalle itselleni. Vuoteen on mahtunut monta ruokaoivallusta, monta epäonnistumistakin,kokeiluja, jännitystäkin (että lässähtääkö vai eikö lässähdä...), oppimista, uusia tuttavuuksia niin blogistaniassa kuin ihan elävänäkin... Viinitermiä lainatakseni, tämä on aika "antava" harrastus.

Siksi luulen, että myös elämäni kaksi tärkeintä saavutusta, ovat jollakin lailla alkaneet nivoutua ruokamaailmaan tänä vuonna....

Pieni , suuri munamieheni....

josta on aivan pakko kertoa seuraava anekdootti:

Kun valmistelimme Maitotytön ristiäisiä maaliskuussa, ja hra pappi oli meillä käymässä ja urho silloin vielä 6v tuli eskarista kotiin ja näki vieraan miehen olohuoneessa, kävi supisemassa minulle, että "äiti, äiti saanko esittää..." minä arvasin kyllä mitä, ja nyökkäsin myöntymisen merkiksi. Urho juoksi yläkertaan, puki munamiehen verhat ylleen ja tulla taapersi papin eteen. En koskaan tule unohtamaan lapseni repliikkivalintaa. Tillitti sielunhoitajaa suoraan silmiin ja kimitti:

" Pieni muna, suuri sielu!"

Ikionnellinen olen myös siitä, että tammikuussa sain vielä ihan ikioman sinappikoneen:

Voin suositella kaikille!

Yksi on joukosta poissa. Joulunaikana olen niin ikävöinyt myös omaa Obelixiani. Ovat säästyneet niin piparkakut kuin kakunkoristeetkin.

Kuva by Salme Mujunen

Ja niinkuin tavataan sanoa,

näihin kuviin ja tunnelmiin,

kiitoksia kaikille blogiani lukeneille

ja onnistuneita keitoksia vuodelle 2012!

Jokahittelle!

Nanna

Puolukkainen Pavlova

2011-12-30T21:49:00.001+02:00

Olin aaton ja joulupäivän jälkkärivastaava tänäkin vuonna ja Maku-lehden joulunumero 2011 osoittautui suureksi inspiraation lähteeksi, vaikka jos jonkinmoista opusta selailin. Sieltä nimittäin löytyi reseptit molempiin jälkiruokiini ja myöskin sitruunasilliin.

Jälkiruokaa reseptiä etsiessäni oli mielessä seuraavat seikat:
-ei saa olla liian raskas, ei kukaan jaksa kaakkuja tai raskaita kermaviritelmiä tuon syömisen jälkeen
-eli pitäisi olla kevyt ja mielellään raikas kuin ylitsevuotavan makea, sitä suklaatia kun tulee niistä rasioista kuitenkin
-hyvin esivalmisteltavissa, jotta jälkiruokahetken koittaessa ei enää suuria valmisteluja
-jotakin mitä ei nyt jatkuvasti syödä, vähän juhlavaa ja ehkä jouluistakin
-tulisi soveltua lapsosillekin, mikäli he nyt ylipäätään ovat syömisestä kiinnostuneita lahjahuumassaan

Tein sitten nämä puolukkupavlovat.

Olivat mielestäni herkku paikallaan. Marengin rapeudessa oli vähän sanomista, olisi voinut kai paistaa hiukan pitempään? Tai sitten ajattelin, että oliko tarpeen tuo tekoohjeessa mainittu uuninluukun avaaminen, meillä ainakin kun kiertoilmauuniin jää aina joku ihme hurina(puhallus?) päälle kun sen sammuttaa...?

Resepti kopioitu siis täältä

Puolukkapavlovat
8 annosta

3 kpl valkuaista

1 1/2 dl sokeria

1 rkl maissitärkkelystä

1 tl valkoviinietikkaa

3/4 dl suklaamakeisia (Wiener nougat -karamellirouhetta)

Puolukka-mascarponetäyte

250 g mascarponejuustoa

250 g maitorahkaa

150 g puolukoita

3/4 dl hilloa (puolukka)

Koristeeksi

1 dl puolukoita

2 rkl kinuskikastiketta

1/2 dl suklaamakeisia (Wiener nougat -karamellirouhetta)

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen koko ajan vatkaten, kunnes seos on kiiltävää. Lisää tärkkelys ja viinietikka ja vatkaa, kunnes seos on tasaista. Sekoita joukkoon karamellirouhe.

Jaa seos leivinpaperoidulle pellille nokareiksi (8 kpl). Levitä nokareet ympyröiksi (Ø n. 10 cm). Muotoile taikinan keskelle kuoppa lusikalla. Kypsennä marenkeja 125-asteisessa uunissa noin 1 tunti.

Kytke uunin virta pois, avaa uunin luukku ja anna marenkien kuivua uunin jälkilämmössä noin 2 tuntia. Vedä marengit leivinpaperin avulla ritilälle, ja peitä leivinpaperilla. Näin marengit säilyvät rapeina seuraavaan päivään.

Valmista täyte. Sekoita juusto, rahka, puolukat ja hillo keskenään. Annostele täyte marenkien päälle. Nosta pavlovat valmiiksi annoslautasille.

Koristele puolukoilla, kinuskikastikkeella ja karamellirouheella.

No niin, sainpas tänne alas nyt tälläisen kivan palkin kun menin kopipeistaamaan. Heti rangaistaan!

Meinasi muuten jouluaattonakin tulla itku kun huomasin alkaessani laittaa jälkkäreitä esille, että kotio jäi valmiiksi sekoitettu puolukka-mascarponerahka... Tai ehkä tulikin vähän.
Onneksi mummola on vain n. 800m päässä, joten kipaisin sen sitten hakemassa. Harmitti vain kun niin huolellisesti muka pakkasin kaiken mukaan....vai pitäiskö sanoa MEINASIN pakata....

Jouluaaton ruokadokumentaatio 2011

2011-12-29T13:32:00.000+02:00

bangladeshilaista käsityötä

Kamerani on vihdoin palannut kotiin retkiltään, joten voin nyt dokumentoida jouluaattomme syömyksellisistä näkökohdista. Mitään mullistavaa ja erikoista ei jouluperinteissämme ole, haluan menun kuitenkin tallentaa tänne jo ihan itseäni ja perhettäkin ajatellen.

Joulupuuron nautimme kotona aamulla appivanhempien kera ennen saunaa, samoin torttukahvit. Pukkilogistisista syistä oli jouluruokailumme ajankohdaksi valikoitunut kello 15. Syömään ja aattoa viettämään kokoonnuimme äitini ja isäni kotiin, paikalla olivat sisarukseni, yhteensä 10 henkeä, Porvoossa asuvan Nikoveljen ja munKälyni viettäessä tällä kertaa joulua lapsineen kotonaan.

Mutta olihan tuossa säpiunää tälläkin porukalla. Äitini hoiti suuremmaksi osaksi ruuanlaiton, minä sain tuoda yhden sillin, saaristolaisleivän ja jälkiruuan, Nuutinminna toisen sillin ja erittäin herkun sienisalaatin. isäni bravuuri on graavilohen valmistus, sekä kinkun leikkaus. Natasisko taisi valmistaa ainakin Waldorffin salaatin.

Katamme pitkän pöydän kauniisti, äitilläni on perinteisesti kattauksessa punaista ja kultaa/messinkiä. Ensin pöytään katetaan alkuruuat, sitten lämpimät kinkkuineen. Istumme kaikki paikoillamme ja erittäin sopuisesti kierrätämme vadit myötäpäivään syöjältä toiselle....tämä tosiaan vaatii vuosien harjoittelun....;D

Aatto Menu 2011

Alkuun

Muikunmäti, smetana ja sipuli

Sitruunasilli

Gögisilli

Sinappisilakat

Valkosipulisilakat

Suutarinlohi

Roseepippurigraavilohi

Kylmäsavulohi,

Kylmäsavulohirullat

Metsäsienisalaatti

Viherpippuripatee

Waldorffin salaatti

Keitetyt perunat

xxx

ja sitten vielä

Rosolli

Lanttulaatikko

Porkkanalaatikko

Punajuurilaatikko

Imelletty perinalaatikko

Maksalaatikko ja puolukkahillo

Perinteinen sinappikuorrutteinen kinkku

Luumuinen kinkunkastike

Sinapit

xxx

kaiken kanssa

Äitin joululimppu

Saaristolaisleipä

Hapankorppu

voi

xxx

juomana

Kotikalja, maito, joku viini?

(anteeksi, mutta kun mä en juo viiniä jouluaattona...)

xxx

jälkiruokana, paljon, paljon myöhemmin

Puolukkainen Pavlova

Lohirullat eivät ole joulupöytämme vakiovieras, mutta tällä kertaa mukana piparjuurijuustotäytteellä.

Monenlaista graavilohta on maisteltu ja tehty vuosien varrella, vaan ei ole isän roseepippurilohen voittanutta.

Kylmäsavulohi, straight from kauppa.

Kupeissa siis takavasemmalta lukien glögisilli, valkosipulisilli, muikunmäti, sipuli, glögisilli, sinappisilakka, suutarinlohi ja smetana. Minä olen enempi silakkaihminen kuin silli, mutta kaikki maistuivat. Sitruunasilli ja suutarinlohi olivat uusia kokeiluja, suutarinlohi oli todella hyvää kuutioina. Harmi vaan kun alkaa olla jo lohta samassa pöydässä liian monella tapaa.

Äitini valmistama joululimppu oli todella hyvää, mutta suurimmat kehut keräsi kyllä saaristolaisleipä. Tein sitä nyt ensimmäistä kertaa ja nyt voin sanoanyt tietäväni mistä johtuu, että rannikon ruotsinkielisten sanotaan kaikissa tuttkimuksissa olevan onnellisempia, pitkäikäisempiä jne... Onko mikään ihme kun heillä on tälläinen överherkullinen limppu, joka on helppo valmistaa ja onnistumisprosentti suuri. Toista se on kun rintapitäjien emännät täälä peräpohjolassa päivätolkulla hapattaa ja ruokkii jotakin leipätaikinan juurta, sitten sitä vaivataan niskat puuduksissa jumalattomas puises taikinatiinus (taikinan pitää olla isoo, että saa kerralla paljon, kun on niin työlästä) ja monehen kertahan kohotetahan ja vaivathan ja muotoollahan. On kuulkaa leipä lujas!

Kuvaaja oli väsähtänyt pääruokaan mennessä. (Arvatkaa kuka ei suostu syömään maksalaatikkoa.?)
Äitini laatikot ovat herkullisia, ehkäpä syystä, että hän ei koskaan käytä korppujauhoja eikä kananmunaa niiden valmistuksessa! Tässä (siis edellinen) muuten tämän postauksen ehkä varteenotettavin vinkki. Punajuurilaatikkoa ollaan nyt syöty ainakin 5 vuotta ja meidän perheemme resepti sisältää siis punajuurta ja piparjuurituorejuustoa. Mielettömän hyvää, ellei parasta.

Kaikki oli siis kotitekoista, lukuunottamatta kylmäsavulohta hapankorppua, sinappia, maitoa, voita (no sitäkin isä teki kyllä viikko sitten)ja maksalaatikkoa, sekä maksapateeta, joita molempia on kyllä myös useampana vuonna tehty itse, mutta ei olla vielä löydetty täydellistä reseptiä kumpaankaan.

Aatonaattona Tiimarin 70% alekorista tarttui mukaan vielä äidille vietäväksi melko suloisen kitchit paikkakortin pidikkeet.

Ette muuten usko, niin näillä syömingeillä jaksoi pukin kanssa piirileikit!
Jälkiruoka syötiinkin sitten paljon, paljon myöhemmin.
Joulupäivänä menumme oli tasan sama, jälkkäriä lukuunottamatta Mietimme tänä vuonna kyllä, että otamme ensi vuonna käyttöön sen systeemin, etteä klo14 aikaan syömme lounaaksi ihanaisen kalapöydän, ja sitten joskus pukin käytyä kello 19. Kokoonnumme jälleen pöytään kinkun ja laatikoiden ääreen.
Tämän vuoden probleema oli muuten se, että kumpaan kattaukseen Waldorf tulee, oli sitten lopuksi molemmissa.

Erikoismaininnat vuosi 2011 omalta osaltani saa erittäin onnistunut kotikalja ja uusi tuttavuus luumuinen kinkunkastike. Kaikki muukin oli herkullista. Paitsi maksalaatikosta ei tietoa.

Keskustelimme myös pöydässä "toisenlaisen " joulumenun mahdollisuudesta. Mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että jos vuodessa on vain n.2 päivää jolloin herkutellaan tähän tyyliin, syödään ne muu therkkumenut toisina päivinä. Ihan punaiset joulusilmälaput silmillä kapeakatseisesti jouluna.

Nin-ja-Goooo! ( LEGO Ninjago-kakku)

2011-12-26T23:48:00.000+02:00

Voi tapaninpäivän harmi. Olin ajatellut ehtiväni vielä joulupostailla, mutta otin ja jätin kamerani tänään anoppilaan kuvineen, että se siitä inspiraatiosta.

Onneksi voin postata viime viikon touhuja, vaikka ne eivät niin jouluisia olekaan: sain joulunalusviikolla tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä, vaikka se tarkoittikin kakkuhommia aatonaatoksi, päiväksi jolloin MEINASIN tehdä kaikkea muuta kuin... mutta voi olla ettei kukaan ikuna enää koskaan pyydä minua tekemään Ninjago-kakkua, joten tilaisuuteen oli tartuttava. Olen nimittäin myös siinä määrin niin laiska, etten huvikseni vain kyhäile näitä kakkuja itselleni.

Kakun piti olla suklainen, raikkaan marjaisa ilman kermapursotuksia. Ja tälläinen siitä tuli: kaakaoinen 6 munan sokerikakkupohja, 1 väliin suklaamousse, 2. ihanan raikas mustaherukkamousse ja päälle suklaakuorrutus kermasta, suklaasta ja voista. Kakku päällystettiin vielä ohuella kerroksella aprikoosihilloa, jotta kuorrutus olisi tasainen, mutta siinä himputin marmeladissakin oli kyllä sattumia.

Sankarit muotoiltiin edellisyön tunteina sokerimassasta. Ei sattunut olla punaista tai sinistä massaa, niin tuli sitten näitä mustavalkoisia hahmoja. Vaikka mittasuhteet saattavat olla pielessä, niin oon kyllä oikiasti aikas tyytyväinen näihin kovin vapaalla kädellä muotoilemiini lego-ukkeleihin.

Spinsitzu-mestari Sensei Wu

Jään Ninja Zane

Maan Ninja Cole

Kultainen miekka

Sankarit aavikolla, ja huppuhienoa ruokastailausta: taaperon syöttötuoli oranssine pehmusteineen luo hienon kontrastin ninjagoille....

NIN-JAA-GOOOOOO!

Onnea Vilmeri 5v!

Resepti lasten jouluun - ei sisällä reseptejä

2011-12-23T23:09:00.003+02:00

Pipareista parhaimmat; Ruispiparit

Joulu on lasten juhla. Tässä tapauksessa luen myös itseni lapseksi.

Joulu on minulle vuoden tärkein juhla. Rakastan sitä, enkä suostu stressaamaan ja valittamaan joulukiireitä. Tosiasia on kuitenkin, että olen joulun suhteen melkoinen Meinaaja. Meinaan tehdä jouluksi yhtä sun toista, kokeilla uudet kokkaukset, valmistella omatekoiset lahjat ja vihdoinkin siivota ne lipaston laatikot, koska kyllähän se siivous kuuluu myös luterilaisen joulun henkeen, sanoivatpa Martat kaapissa kyyhöttämisestä mitä tahansa.

Vaikka hyvin suunniteltu on puoleksi tehty niin kyllä mun meinauksista ainakin 70% jää toteutumatta. Mutta ainahan voi siirtää hyvät ideat ensi jouluun....

Keskitytään siis oleelliseen. On ihana päästä jouluun kiinni lasten kautta. Täälä maakunnassakin on järjestetty kaikenmoista kivaa. PikkuveliNuutti haki eräänä adventtisunnuntaina Urho7v Campustalon musiikkisaliin, jossa MLL tarjosi ilmaisen joulukonsertin lapsille. Espoolainen kamarikuoro oli pitänyt musiikillisestikin huikean hienon esityksen ja laulattanut lapsia juonellisessa "Kadonneet joululaulut" konsertissa.

Urho 7v koulu juhli joulua hiukan kolkosti Lakeuden ristissä. Oman luokan oppilaiden kesken oli koulupäivän aikaan myös pikkujoulu, jonne Urho vei luokkatovereilleen joulutervehdykseksi piparit. Tytöille sydämet ja pojille tähdet, omalla kirjaimella varustettuna.Sidoimme vielä kauniit nauhat pipareihin. Piparit oli Ikean ostotavaraa, ihanasti valmiiksi rei'itettyjä.

Yksi arki-ilta vierähti naapurin Minttu7v, Urho7v ja Hilja0v :n kanssa museolla, jossa lapsille järjestettiin ohjelmaa. Iltapimeällä saa kierrellä aitoissa, puorissa, tallissa yms ja etsiä taskulampuin varustettuna sinne kätkeytyneitä tonttuja. Kivinavetalla tarjottiin sitten mehua ja pipareita. Kävimme vielä taitopajassa Kaarakan talolla huovuttamassa muutaman huopahelmen. Ihana ilta.

Tallillakin oli pikkujoulut pienille ratsastajille. Me seniorit olimme jo herkutelleet itsenäisyyspäivän aattona Upan kartanon herkkupöytien ääressä. Junnut kokoontuivat nyyttäriperiaatteella. Sinne väkersin pikku minimuffinsseja.

Ihan 48 kpl.

Koivusalon talli on muuten ihan puolueettomasti ehkä maailman ihanin talli, olen siellä käynyt enemmän tai vähemmän yli 30 vuotta. Perjanta-illan ratsastustuntini 19-20 on sellainen pään nollaus viikon päätteeksi, että ei paremmasta väliä. En tiedä muuten muista, mutta minun kohdallani ratsastuksenopettaja on ollut aina ensimmäinen jolle olen kertonut olevani raskaana....

Talille valmistuu juuri uusi VALTAVA maneesi, ja pikkujouluissa oli tietenkin maneesin ensimmäiset estekisat:

Urho ja Salma ristikkoluokassa

Muutaman naapuruston lapsiperheen kera meillä on tapana ollut joka joulu myös varata läheinen upea kota, kerätä lapset ja reput täyteen evästä ja hiipparoida lyhdyt kädessä kodalle illalla. Lapset riekkuu ja leikkii, paistetaan makkaraa, ollaan hetki kiireettömästi ja kuulostellaan naapurien kuulumiset, lurautetaan ehkä jokunen joululaulu, paistetaan makkaraa ja siemaillaan glögiä. Tuleen tuijottelua kai ei voita mikään.

Tänään vihdoin koristeltiin myös kuusi.

Tykkään meidän kuusen koristeista, narupallot ja tähdet olen tuonut Bangladeshista, huopakoristeita ostanut sieltä sun täältä. Yläkerrassa on sitten pieni tekokuusi, glitterkuusi. Urho7v. rakastaa kaikkea kiiltävää, mutta tässä kuusi asiassa olen ollut vähän itsekäs.

Mutta arvatkaa mitä MEINAAN vielä tehdä?

No paketoida....

Kaikille lukijoilleni, satunnaisille kävijöille, kanssabloggaajille, ystävilleni, tutuille, sukulaisille, perheelleni ja ratsastuksenopettajalleni Tanjalle (testaan tässä vaan, että lukeeko hän todella blogiani, kuten väittää ;D... )

Rauhallista ja maistuvaa, omannäköistä Joulua!

toivottaa Nanna

Vuoden 2011 joulukorttini. (Kortissa lisäksi teksti) Kuva on otettu Urhon ja Hiljan isoisoisoisoisän rakentaman tuvan portahilla. Siis isoisän, isoisän, isoisän!

Savustettua lohta ja munia Arzak

2011-12-16T23:24:00.001+02:00

Taannoin naurisgnoccheja valmistaessani tein niille kaveriksi kermaista pinaattilisäkettä, savustuspussi-lohta ja vihdoin viimein pääsin siihen sitten kokeilemaan Arzak-munia, johon tutustuin syssymmällä Ankerias Vipusen blogissa.

Arzakit ovat siis uppomunia, jotka kypsennetään kelmun avulla. Niihin tulee aika jännä muoto ja joskushan on kiva kikkailla. Tämän kikkamunan on siis kehitellyt Espanjan baskimaassa keittiömestari nimeltä Arzak, samannimisessä ravintolassaan.

Mun omista ei nyt ekalla kertaa tullu ulkonäöllisesti aivan napakymppejä, mutta kerrataan kuinka nämä tein.

ARZAK UPPOMUNAT

Levitä pienen kulhon reunoja myöten pala tavallista tuorekelmua eli cling filmi'iä eli suran wrap'iä (rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikä pidä unohtaa myöskään elmukelmua!) . Voitele pesä oliiviöljyllä. Jostain googlauksesta sain päähäni,sirotella myös mustapippuria ja suolahiutaleita öljyn päälle, mutta päättäkää itse onko se sittenkään niin hyvä idea....

Sitten kelmu sidotaan nyytiksi munan ympärille. Mulla ei kunnon keittäjänä ollut tietenkään mitään keittiölankaa, oli vaan sinistä, vihiriää ja punaasta muovilankaa, mutta pakottauduttauduin olemaan käyttämättä niitä, vaikka ne itse asiassa olisivat ehkä sopineetkin ruuanlaittotyyliini....Kaikki aina muistelevat sitä Amelie- elokuvaa kun se räksähyttää sen bruleen kuoren lusikalla.... Mä muistelen kun Bridget Jones keitteli niitä parsoja ja käytti niiden sitomiseen sitä sinistä lankaa....

No, pärvötin sitten jostain tonttulakin palmikosta valkoista lankaa... saatiin vähän joulua mukaan tähänkin blogiin.... Jätä sitten muuten lankaan pitkä häntä!

No, kattilassa kuumennetaan vesi kiehuvaksi ja etsitään sille sitten sellainen tasainen pieni kiehunta. Munat upotetaan langasta kiinni pitäen veteen ja varotaan että ne ei kolhiinnu laitoihin, pohjiin tai toisiinsa. Eli just sain kaksi munaa kätevästi tehtyä kerralla. Enempi tarttee varmaan jonkun viritelmän. Keittoaika on tasan 4 minuuttia ja 20 sekuntia.
Munat pois vedestä ja annetaan huilata minuutin verran, sitten avataan kelmu varovasti.

Ei nyt ihan tullu yhtä kauniita kuin esikuvallani ja nuo mustapippurit tekevät kyllä uppomunastani "visuaalisesti omalaatuisen", niinkuin sanonta kuuluu.

Lohen savustin siis sähköuunin kalasavustuspussissa, sen ohjeiden mukaan, kalan pinta siveltiin hunajalla. Tulihan siihen hyvä mieto savunmaku ja aika voimakas savunhaju (koko tupaan...), mutta ulkoilma/nuotio/metsäihmisenä sehän on mulle vain mieleen.

Ja tässä vielä uppomuna veitsellä tökättynä. Niinkuin näkyy keltuainen on hyvin juoksevaa.

Tuli muuten mieleen tuosta elokuvateemasta, että olisi hauska kuulla, mikä on teidän mieleenpainuvin ruokaan liittyvä kohtaus elokuvasta?

Jag kör med Bridget Jones.

Aina ei voi voittaa....

2011-12-14T12:10:00.000+02:00

...ja minä en voita koskaan. Mitään. Mutta kaikkeen tottuu....

Iloisesti yllättynyt ja onnellinen ja varsin otettu olen kuitenkin siitä, että hyvät lukijani, ystäväni ja (suuri) sukuni äänestitte suklaapistaasikipposeni 10 parhaan joukkoon (sijalle 5) kaikkien osallistuneiden joukosta Pauligin Makuparit kutsukilpailussa, ja näin annokseni pääsi raadin eteen valmistettavaksi ja maistettavaksi. Tällä kertaa voiton vei kauniilla taideteoksellaan Decapitated Food - blogin omenaleivos. Onnea ja ihanaa palkintomatkaa Kööpenhaminaan ja Nomaan!

Liemessä-blogin Jenni oli paikan päällä kuvaamassa arvostelutilaisuudessa ja kertoo oman suosikkinsa ja pari muuta "yllättäjää" :) .

Mun on tähän pakko vielä mainita, että pari viikkoa kilpailun alkamisesta Anna-lehdessä oli pieni maininta ruokamaailman trendeistä. Vapaasti muistellen se meni kutakuinkin näin:" ...olitpa Barcelonalisessa tapas24 ravintolassa tai brooklyniläisessä bistrossa (?) muodikkainta on tällä hetkellä oliiviöljyn, tumman suklaan ja suolan yhdistäminen..." tai jotakin sinnepäin. So me! Vähäkö olin ylpeä, että täällä vaan ihan tietämättäni maailman trendien kärjessä....

Mutta niinkuin sanottu, kovasti, kovasti kiitoksia kaikille äänestäneille!! Ootta ihania!

Muokataan hiukan vielä tekstiä, eli lisään tähän loppuun raadin arvostelun, jonka juuri sain.

Poikkeava tarjoiluratkaisu on visuaalisesti omalaatuinen ja kiinnostava. Paulig Kenya on täydellinen kahvivalinta tälle jälkiruoalle, muut kahvit eivät välttämättä olisi sopineet niin hyvin. Pistaasikipponen herätti raadissa keskustelua suolan käytöstä jälkiruoassa, ratkaisu on erittäin luova ja onnistunut. Raati toivoi jälkiruoalle kuitenkin pehmeämpää rakennetta, joka ehkä saavutettaisiin vähemmällä rasvalla. Myös tarinaa olisi voinut kehittää pidemmälle, jälkiruoan luomisesta olisi mielellään lukenut enemmänkin. Tässä makuparissa seurataan viimeisimpiä trendejä kiinnostavalla tavalla raaka-aineiden ja tarjoiluratkaisun suhteen.

Todella mukava, että lähettivät palautetta arvioinnista! Ja uskomatonta, että "trendikkyyteni! huomattiin myös. Ainut mikä harmittaa on tuo tarinan puute...olisin kyllä voinut tarinoida vaikka mitä, mutta en ymmärtänyt tehtävänannossa tätä tarina-osiota. Muistan vain, että piti kuvailla annostaan. Olisi tästä tarinaakin tullut pappani suolan laittamisesta kahviin asti...

No joka tapauksessa, alusta loppuun saakka upeasti toteutettu kilpailu, oli sangen hienoa olla mukana!

Rikas, rakas lohikeitto

2011-12-12T23:26:00.000+02:00

Lohikeittohan on aina hyvää. Kirkkaana versiona tai kermaisena tai rasvattomaan maitoon tehtynä, niinkuin nyt arkisissa kotioloissa tavataan meillä useimmiten tehdä. Eikä nyt tietysti pidä unohtaa tomaattisiakaan versioita ja valkoviinillä hienostelua....

Kun kerran oli itsenäisyyspäivä, jolloin ruuan olisi kiva korostaa suomalaisuutta (vaikka olen minä pitänyt myös aasialaishenkiset itsenäisyyspippalot...), ja olimme aikeissa syödä vain oman pikku ydinperheen kesken ja jääkaapissa oli (norjalaista ;D) lohta, niin ajattelin, että mitä jos keitetään reilusti vaan lohikeittoa. Sitten kuitenkin halusin vähän extraa ja juhlavuutta (mutten viittinyt avata sitä valkkaripulloa), niin muistin yhden suosikkini ruokaisista keitoista eli Kolmen juuston porokeiton.. Joka on muuten ihka ensimmäinen postaukseni.

Sen pohjalta -ja jääkaappini pohjalta -syntyi tämä rikas, ruokaisa, täyteläinen, suomalaiskansallisesti juhlava keitto. Ja kyllä siitä tuli rakaskin. Ja täyttävä.

Rikas, rakas lohikeitto
6-8:lle. Ainaski.

800g lohipala
1/2-1 kg perunoita
2-3 jätti porkkanaa
1 nauris
vettä,
kalafondia,
200g olympiasulatejuustoa, maustamaton,
300g leipäjuustoa
1prk Kippari savujuusto-ruokakerma(n kaltaista valmistetta...)
1 tillipuntti
suolaa, valkopippuria, mustapippuria, sipulijauhetta

Aloita poistamalla lohifileestä ne pystyruodot, nahka ja paloittele se reiluiksi kuutioiksi. Kala ei nahka. Voit tietysti käyttää jotain valmiita suikaleita, mutta jos lohifile on 5.99kg tarjouksessa, niin kannattaa ottaa kyllä pala.
Kuori ja pilko(kiinteät) perunat isoiksi lohkoiksi. Tee samoin porkkanalle ja naurille, mutta ne saavat olla pienempiä paloja. Laita kasvikset kattilaan , lisää vettä niin paljon, että näyttää keitolta ja kuumenna kiehumaaan. Kiehumisen alettua lisää mukaan sulatejuusto sekä tarpeeksi kalafondia maistellen pikku loraus kerrallaan. Myös pippurit ja sipulijauhe voi lisätä tässä kohtaa. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää lohenpalat keiton päälle kypsymään. Lisää myös kipparikerma. Kun keitto on valmis tarjoiltavaksi, tarkasta vielä suola ja mausteet, lisää silputtu tilli sekä kuutioitu leipäjuusto ja keitä vielä pikku hetki, jotta juusto lämpenee.

Tuon sipulijauheen löysin kaupasta Meiran valikoimasta ja sitä käytetään tavallisen sipulin asemasta ruuissa makua tuomaan ja estämään, että kukaan nimeltä mainitsematon ruokakuntaani kuuluva aviomies ei saa mitään paskisreaktioita keitossa kelluvista sipuleista. Naurista nyt sattui olemaan jääkaapissa, ei se varmaan ole välttämätön, mutta tuki toki Suomi-teemaa. Aineitten määrät on muutenkin ihan suuntaa antavia ja "muistaakseni" oheiset.

Ystäväni Virpin ehdotti puhelimessa, että keittoon olisi tehnyt hienon lisän myös kylmäsavulohi. Ja ihan samaa olin ajatellut itsekkin.

Ja sitten vaan ruisleipää ja voita. Oi nam.

Täytekakku jalkapallistille

2011-12-11T21:17:00.001+02:00

Koska olen ajan hermolla (vaikka olenkin Anti.karppaaja!) ja edelläkävijä; PRO -lähiruoka, -luomuruoka, -kierrätys, -downshiftaus, -eläinten oikeudet, -soijarouhe, -ekoruoka, -E-koodi(vai miten tää nyt meni...?)ja ennenkaikkea PRO-Kausiruoka (siis, että toukokuussa parsaa, juhannuksena uusia perunoita, heinäkuussa mansikoita, helmikuussa mateenmätiä jne.) niin mikä sen paremmin sopiikaan tähän joulukuun puoleen väliin, kun aattoonkaan ei ole edes kahta viikkoa, kuin viheriöivä nurmikenttä, jalkapalloineen ja nappulakenkineen...

Naapurin rouva kysyi, ehtisinkö tehdä naapurin herran nelikymppisille täytekakun. Harjoittelutilaisuudet täytyy aina käyttää hyväksi, joten tämä adventti on väännetty tälläistä vähän joka välissä kun pikkuneiti Nuhanenä on vaan malttanut antaa äidin tehdä. Kakun syöjänä olivat sukulaiset, joten kakusta toivottiin persoonallista koristeluiltaan, mutta rivien välistä ymmärsin ettei mitään tissikakkua (sellaista olen kyllä aina halunnut kokeilla). Sankari on vaimonsa lisäksi ollut naimisissa kuulemma lähinnä jalkapallon kanssa, joten jotakin sieltä suunnalta lähdin hakemaan.

On muuten kiva pöllähtää "kakkukauppaan" hirveällä kiireellä ja miettiä minkävärisiä aineksia mahd. tarvitsisi, kun ei mitään ymmärrystä mitä aikoo "luoda". Iso-Hookin innostui ehdottelemaan koristeideoita; josko tekisin jonkun jalkapallonpelaajaäijähahmon (huomatkaa puolisoni suuri luottamus kykyihini...), mutta ajattelin, että voi olla vaativaa (Miss Piggy kokemukseni jälkeen) ja ehdotin, että ehkä teen vaan jalkapallon ja PIIKKARIT... jonka jälkeen seurasi puolentunnin luento jalkapalloilijoiden kenkävärkeistä. No, onhan pikajuoksukin hieno urheilulaji....

Mustat ja valkeat sokerimassat siis kehiin (vai meneekö tämä nyt nyrkkeilyn puolelle?) ja kyselemään neuvoja kaveriltani Googlelta. Nappiksista en kyllä löytänyt yhtään mitään, ja hädin tuskin itsekkään tiedän miltä ne näyttävät, mutta tuommoiset minä sitten muovasin.

Ja siis ne on nyt sitten NAPPIKSET!

Jalkapalloon löytyi ihana ohje Heleen's Hobbies- blogista. Ei se siltikään aivan nappiin mennyt, mun avaruudellinen hahmottamiskykyni ei riitä siihen, että osaisin laittaa oikein määrän oikeankokoisia mustia pallukoita oikeisiin paikkoihin.... Onneksi pallossa on aina joku puoli myös maata vasten. Oikeasti olen tähän tosi tyytyväinen, koska tällä menetelmällä pallosta tuli ihanan kolmiulotteinen, näettehän kuinka nahan tikkaukset aina syvenevät....

Kakku itsessään oli suuri 8 munan normi täytekakku, välissä vadelmahilloa kera suklaamoussen ja toisessa välissä kera kermavaahtovaniljarahkan. Viheriää marsipaania vaan kaulittiin viheriöksi ja innostuin tupsuttelemaan jotakin kiillettäkin ja hopeanhohtoisia nonparelleja heitin siihen kivasti, että ne oikein kerääntyi siihen kakunpäällisen kuoppakohtiin....

Mutta Onnea vaan kovasti Tuke ja kaikille muille Hyvää Joulua!

Pariisin Ville ja Timbaali

2011-12-09T22:35:00.001+02:00

Kotimaan matkailun pieni kuvakertomus; omiin nurkkiin tuleekin tutustuttua aivan liian harvoin. Itsenäisyyspäivää edeltävänä lauantai-aamuna pakkasimme kuitenkin koko perheen autoon ja suuntasimme Porvoota kohti. Vaikka vanhempi veljistäni (tästä eteenpäin Nikoveli) perheineen asuukin Porvoossa, häpeän tunnustaa, että olen käynyt siellä ainoastaan kerran 9 vuotta sitten. Mutta kun he aina itse kurvaavat tänne Etelä-Pohjanmaalle...

Nyt oli kuitenkin oikea syy excursiolle, nimittäin "Neljän sisaruksen illallisen" ensimmäinen otos. Sillä tokihan meidänkin perheeseen täytyy kyseistä koitosta sovittaa, vaikka Natasisko ei televisomattomna ole koskaan edes ohjelmaesikuvaamme katsonut....

Saavuimme Porvoon vanhaan kaupunkiin illan jo hämärtäessä ja nuo Vaahteramäen Eemelin -tyyliset polveilevat mukulakivikadut puutalorivistöineen pienessä kuurapakkasessa ja jouluvalaistuksessa salpasivat lähes hengen. (Pimeäkuvausta en ehtinyt harrastaa)

Majoittauduimme pikkuveliNuutin perheen kanssa hurmaavaan pikku boutiquehotelliin, Pariisin Villeen, koska emme millään mahtuneet kaikki Nikoveljelleni.

Pariisin Ville oli hienosti vanhassa hengessä ja yksilöllisesti uudistettu.

"Viinibaari"

Respa

Henkilökuntaaaa!!!!

Huoneet olivat persoonalliset ja yksilöllisen sisustuksen lisäksi täynnä ihania pikku yksityiskohtia.

"Olohuoneen" puolella odotti hotellin suussasulava tervehdys

Sänky oli parhaita hotellinsänkyjä, missä olen koskaan nukkunut, Tyynyllä odotti toinen "lahja" Laura Ashley'n hajustepussukat. Ja olenpa melko varma, että myös huoneen verhot, helmalakanat ja tuo päiväpeite oli haettu Lauralta

Pieni suihkuhuone /wc oli näppärä ja niin ihanan siisti. Huomatkaa myös isot Cutrinin shampoo ja hoitoainepakkaukset. Mitä lyksiä! Mun tukka ja päänahka menee ainakin sekaisin niistä yleensä hotelleista löytyvistä shower gel and shampoo yhdistelmäpulloista...

Vaatekaapin nupissa roikkuva enkeli oli itse asiassa DO NOT DISTURB -lappu.

Eikä muuten ihan perussaippuaakaan

Ja koska me tarvittiin myös vauvan matkasänky...no kaikki jotka ovat tavanneet hotelli matkasänkyjä ymmärtävät sanomattakin tätä kuvaa katsoessa... Urho7v:kin olis halunnut nukkua tuossa.

Ennen aamiaista on kerrottava matkan seikkailuosuudesta kuitenkaan yksityiskohtia paljastamatta. Saavuimme sisarusten illalliselta nimittäin puoli kahdentoista aikaan, jotta seurueen kaikki miespuoliset jäsenet (aikuiset 4 kpl) voisivat vetäytyä läheiseen pubiin seuraamaan Heleniuksen matsia. Sillä eikö toiseksi parasta ole, ellei ole paikan päällä Hartwall-areenalla, seurata matsia Robert Heleniuksen kotikaupungissa?

Tiivistettynä niin "parasta" ettei oma Iso-Hooni eikä veljenikään päässeet hotelliin sisälle (ovikoodi) ilman vaimojensa (sydämellisesti tarjoamaa...) apua.

Aamiainen tarjoiltiin kattauksissa, omamme oli 9-9.45 . Kahvi ja tee tarjoiltiin pöytiin , tottakai.

Aamiaisella suosittiin lähiruokatuotteita, kuinkas muuten. Lihapiirakka ja sinappi olivat ykkösiä.

Ohrapuuro se olla köllötteli kattilassa....

Se on sitten Melonimix hedelmäsalaatti eikä pekonimix

Päivällä ennen kotiinlähtöä (Urho7v.llä oli koulupäivä maanantaina) oli tarkoitus kierrellä vähän kaupungin kujilla, mutta inhoittava vesisade sotki suunnitelmat.

Eli "kotikatua" pitemmälle ei päästy.

Onneksi Villen vieressä oli etanaravintola Timbaali.

Sinnehän mä koko ajan olin menossakin.

Alkuruuaksi Etanoita, sipulia ja savukylkeä. Ihan pakettipekonilta tuo kyllä näyttää. Niin tai näin, tämä salvianmakuinen herkku saa multa kaikki superlatiivit.

Eräät ottivat kuitenkin perinteisempiä etanoita.

Pääruuaksi

Etanoita, valkosipulinkukkia ja gnoccheja paistetun vuohenjuuston kera. Vuohenjuusto alkoi vähän loppusuoralla uuvuttamaan runsaudellaan. Ja hitsi mulla kasvoi kasvimaalla viime vuonna miljoona valkosipulinkukkaa! Mutta kaikenkaikkiaan onnistunut annos. Gnocchit höyhenenkevyitä!

Oli pakko skipata jälkkäri kun meillä oli se kotiajomatka edessä ja Maitioyttö alkoi sopivasti pilkkiä. Muut lähtivät etsimään jotakin hurmaavaa pikku kahvilaa...

Mutta kaiken kaikkiaan Pariisin Ville ja Timpaali olivat uberpositiivisia kokemuksia ja palvelu sattui ainakin meille olemaan kummassakin ilman pienintäkään moitteen sanaa.

Ja se on kuulkaa harvinaista se.

Suosittelen.

Harmittavaa, että niin paljon kun silmä kaunista näki, en ollenkaan ehtinyt (siis huollettavana 7v, 10kk ja 1kpl aviomies) keskittyä kuvaamiseen ja kuvat onkin kohteen huomioonottaen luvattoman vaisuja ja vaillinaisia. Paljon enemmän olisi saanut irti.

Parasta matkassa oli tietenkin Nikoveljellä vietetty Neljän sisaruksen illallinen-ilta. Herkuteltiin ja pelattiin.

Mutta se on sanottava, että juomatarjoilut oli kauhiat! (Kukin voi tykönänsä miättiä, mitä se meilläpäin tarkoottaa!)

Tää kuva taitaa olla K-15, enkä nyt puhu juomista...

Naurisgnocchit

2011-11-28T18:27:00.001+02:00

Uusi musta on haastanut koko kuukauden bloggareita tuunaamaan vanhoja kunnon kasviksiamme eksoottisin maustein. Tarkoituksena Paluu juureksiin -haasteessa on ollut siis kokeilla kuinka juureksemme taipuvat ulkomailta lainattuihin resepteihin. Viikko kerrallaan on painittu vuoroin lantun, punajuuren ja palsternakan (linkeistä pääset näin syntyneisiin reseptikokoelmiin) kanssa. Viimeisen viikon haasteen raaka-aine on nauris, ja vaikka missasinkin haasteen aloituksen niin maanmainio Vatsasekaisin Kilinkolin Riikka haastoi minut mukaan nauris-viikolle.

Kaunis kaskinauris

Koko juures-haaste on mitä mainion, mutta silti nuppi löi tyhjää... mitä tehdä nauriista, mitä ei jo tehty lantusta...huokaus...

Mutta tulihan se sieltä! Naurisgnocchit. Italiasta hairaastun reseptin toteutusoperaatio oli mielenkiintoinen, ja taikinan käsittely haastavaa. Mutta ihanan miedosti nauriiset gnocchit maistuivat kuuman voisulan kera ja Sipulasta lainatun friteeratun purjon kera. Purjon friteeraus vapauttaa muuten ihastuttavan hajun. Nuuhkin sitä niin syvään ja kaun, että taisi tulla vähän tumma paahto. Mutta sellaistahan sattuu (yleensä) meidän keittiössä...

Naurisgnocchit
4:lle

500g (kaski)nauriita
1 keltuainen (oliskohan 2 ollut pareee?)
3 rkl parmesaaniraastetta
3 dl vehnäjauhoja

Tarjoiluun rosmariinilla maustettua voisulaa, mustapippuria ja friteerattua purjoa

Kuori nauriit, lohko reiluiksi paloiksi ja keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Puserra nauriit perunapuristimen tai terässiivilän läpi muussiksi.

Sekoita joukkoon ketuainen ja juusto sekä jauhot. Yritä saada tehtyä kiinteä taikina, mutta älä sekoita liikaa, nyt ei haluta sitkoa.

Jaa taikina 4 osaan. Rullaa osa kerrallaan jauhotetulla pöydällä tangoksi ja leikkaa tanko peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Paina palasiin kuvio haarukalla tai kuoppa sormenpäällä. Nosta palat odottamaan ja kuivahtamaan hiukan jauhotetun leivinpaperin päälle tehdessäsi loput taikinasta.

Nosta gnocchit kiehumaan runsaaseen suolalla maustettuun veteen erä kerrallaan ja keitä 3-4 minuuttia. Kypsät nousevat pintaan , mistä voit onkia ne reikäkauhalla.

Tarjoa heti vaikka rosmariinilla maustetun voisulan ja friteeratun purjon kera. Joko lisukkeena tai primona.

Kuvassa kulminoituu ehkä blogini "kansainvälisin" hetki: suomalainen nauris italialaisena gnocchina bangladeshilaisessa balti-astiassa...

Maku oli tosiaan vienon nauriinen ja aika hienostunut, hirveästi jouduin vain sotkemaan joukkoon jauhoja, että sain nämä muotoiltua. ja rumiahan niistä tuli silti. Ehkä joku kokeneempi gnocchin tekijä onnistuisi paremmin. Mutta idea oli musta hyvä. En ainakaan googlettamalla löytänyt ainuttakaan muuta naurisgnocchi reseptiä.

Hei, ja nämä on sitten ehdottomasti lausuttava /njauris-njokkit/. Kuulostaa niin hauskalta. Nauris on hauska juures!

Hienostuneen oloista glögiseuraa

2011-11-23T11:49:00.001+02:00

Tässäpä ehdotus glögin kanssa tarjottavaksi. Juustokakku, suolaisen makea ja voimakas, mutta passaa glögin seuraan loistavasti. On makumaailmaltaan varmasti mielipiteet jakava, mutta minä ainakin liityin kerrasta pro-ryhmään.

Yksi kiva asia sen lisäksi, että on mukava saada palautetta kommenteissa, on se, että niiden kautta "tutustuu" myös uusiin ihmisiin ja uusiin blogeihin, joihin ei olisi välttämättä muuten löytänyt. Yksi tälläinen löytö on Maijan makia -blogi , josta tämäkin viikuna.homejuustokakku löytyi. Herätti heti mielenkiinnon, ajattelin, tämän täytyy olla joko erittäin hyvää tai erittäin epäilyttävää.

Oma toteutukseni oli vähän huiskaisten tehty ja ilman koristeita tällä kertaa. Olin ajatellut avata tuoreen viikunan koristeeksi, mutta ilmeisesti meidän cittarin viikunakausi on förbi. Olisihan tuohon voinut tehdä myös jotain kerma-ranskankermapursotusta, mutta tällä kertaa olin siihen aivan liian kiireinen. Tulin nimittäin kaupasta Maitotytön ja kassien kanssa kolmelta ja vieraat olivat tulossa kuudelta. Meillä oli taas kutsut, tällä kertaa oriflame, tykkään pitää näitä tälläisiä höpsötyksiä aivan siitä ilosta, että saan kokeilla erilaisia tarjottavia, eihän meillä normaalisti ole ketään herkkuja syömässä. En ota tämmöisistä mitään stressiä, ja uskallan kyllä keittää kahvit ja lyödä pöytään vaikka korppupaketin, jos niikseen tulee. Mutta yleensä yritän käyttää tilaisuuden hyväksi ja kokeilla uusia reseptejä.

Kiire mulla silti aina tulee. Eli yleensä ainakin itteni puleeraaminen jää välistä. No seinällä on toistakymmentä vuotta vanha hääkuva, kattokohon siitä kuinka komia mä oikiasti oon, jos vähän oonkin emännöidessäni joskus räjähtäneen näköinen. Toisaalta ei ole ehkä viisasta alkaa kolmelta valmistaa kahta min. 4 tunnin hyytymistä (miel. yön yli...) vaativaa kakkua, Maitotytön vaatiessa huomiota lattialla ryömiessään ja Urho7v:n tehdessä läksyjään pikku kitinän kera, ilmeisesti vahvan tsemppauksen tarpeessa. Mutta kun laittaa yleiskoneen vatkaamaan niin se pitää sen verran kovaa meteliä, että ei oikiastaan kuule mitään.

Ja Maijan vinkistä käytinkin hyydytyksessä apuna pakastinta, ja sehän toimii!. Eli molemmat kakut olivat ihan jäykkiä tarjoiltaessa! Jippii! (Toinen kakku oli Pirkan resepti Minttuinen kinuskikakku, jota Rva Ptalintukin oli ehtinyt jo testaamaan.). Muutin Mayan reseptin digestiivi-pohjan vielä pipareiksi, sillä tiedettehän;...pipari, sinihomejuusto, glögi...

Viikunahillon sattumat olisi kannattanut ajella pamixilla sileäksi, mutta olin jo sekoittanut hilloon liivateveden huomatessani, että täällähän on paloja, mutta sillä lailla saa ihanan sileän kuorrutuksen. Luulisin.

Viikuna-sinihomejuustokakku

200 pipareita murskattuna
80 g sulatettua voita

2 pkt (á 150 g) sinihomejuustomurua
2 dl sokeria
2 dl ranskankermaa
4 dl kuohukermaa
7 liivatelehteä
4 rkl sitruunamehua

300 g viikunahilloa
1 dl vettä
3 liivatelehteä

Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita piparin murut ja voi, painele tiukasti irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin oottamaan.

Sekoita keskenään homejuusto, ranskankerma ja sokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele juustomassan joukkoon. Kiehauta sitruunamehu, purista liivatteista ylim. vesi pois ja sulata liivatteet mehuun. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita huolellisesti. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja siirrä pakkaseen jähmettymään.

Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Sekoita keskenään viikunahillo ja vesi. Jos hillosi on kökköistä, voit surauttaa sitä sauvasekoittimella tasaisemmaksi, ettei tule noin klimppistä kun mulla. Sulata liotetut liivatteet 1dl kuuma vettä ja sekoita huolellisesti hillokkeen joukkoon. Kaada hyytyneen täytteen päälle ja siirrä hetkeksi pakkaseen jähmettymään.

Sitten vaan glögi pöytään ja se on siinä.

Meksikolainen sveitsiläinen enchiladalaatikko

2011-11-18T12:18:00.001+02:00

Pimeä, nihkeän lämpöinen marraskuumme on saanut kanssabloggajat aivan villiintymään, kun Kulinaarimurula pukkasi kuukauden ruokahaasteen aiheeksi "lohturuuan". Kilpailuun on ilmoittautunut toinen toistaan lohduttavampia, ihanan täyttäviä, rasvaisen suolaisia tai syntisen makeita, suloisia makumuistoja palauttelevia annoksia. Seura ja kisa näyttää niin tiukalta, ettei ole muuta vaihtoehtoa kun änketä mukaan. Tästä sakista ei kai pois voi jäädä kukaan...

Suomiruoka on varmaan tulvillaan lohturuokaa.(olisiko omalla syntyperälläni asian kanssa jotain tekemistä? Koitappa kysyä asiaa vaikka kiinalaiselta?) Oma ikisuosikkini on tietysti paistetut perunat. Lämmin ruisleipä ja voi, vispipuuro tai köyhät ritarit. Läskisoosi, mämmi, lätyt ja mitä kaikkea tämän vyötärölle nyt onkaan lohduksi lyöttäytynyt (valitettavasti).

Mutta omassa empiirisessä, hyvin tyhjentävässä tutkimuksessani lohturuuan syvimmästä olemuksesta olen tullut siihen tulokseen,että heti vahvana kakkosena Suomiruuan jälkeen mahtavimman valikoiman todellista lohturuokaa tarjoaa Meksiko. Tässä ei liene edes selittelyt tarpeen.

Oman panokseni lohturuokaa janoaville massoille on siis seuraava tortillavuoka jonka innoittajana toimivat Valion maitopurkki; siinä oli kai joku tortillavuokaohje kyljessä ennen tätä tämänhetkistä taidepläjäystä (ne on muuten ihania purkkeja, se rasvaton maito kissakin!!), erittäin autenttinen meksikolainen ohje Enchiladas Suizas (sveitsiläiset enchiladat), ja telkkarista noin kuukausi sitten näkemäni Rachel Rayn kokkaus Roast Chicken Enchilada Suizas Stacked Casserole. Ihan tuota nimihirviötä kunnioittaakseni ja väläyttääkseni upeata huumorintajuani ristinkin tämän loota-tyyppisen lohturuuan Meksikolaiseksi sveitsiläisten enchiladojen laatikoksi. Noin ei varmaan voi sanoa, mutta sanonpa kumminkin.. Hyvin lohdullista..

tekovaiheen havainnollistus; saat kuvan määristä ja ladontatyylistä, juustoraaste laitettu vasta puoleen väliin

Meksikolainen sveitsiläinen enchiladalaatikko

12 pientä maissitortillaa (tai muita haluamiasi, maissitortillojen maku kuitenkin erityinen)
300g kanaliemessä keitettuä kananrintaleikettä (Anna porista ainakin tunnin) revittynä
1 purkki Salsa verde tomatillo kastiketta (Santa Maria)
purkki suikaloituja jalapenoja
2 prk ranskan kermaa
3dl juustoraastetta (seos gouda ja mozzarella, ei taida löytyä valmiina)
öljyä vuokaan

Lado 4 tortillaa öljytyn vuoan pohjalle, Levitä päälle kerros kanaa ja singauttele lusikalla vihreää kastiketta sinne tänne, samoin ranskankeraa. Ripottele jalapenoja myös sinne tääne, mutta jos sinulla on pikkulapsia, jotka eivät saa lohtua tulisesta ruuasta, niin jalapenot voi tarjota myös erikseen,. Minä lisäsin Poblano Chilejä säilykepurkista vielä tuohon kastikkeeseen kuten Enchiladas Suizas ohjeessa, mutta en tiedä löytyykö niitä Suomesta, ei ainakaan normi marketista. Voisn kuvitella myös, että vihreä paprikaa vois pilpota tänne mausteeksi..

Ripottele myös juustoraastetta. Tee sitten vielä kaksi kerrosta samalla lailla. Älä hämmästele kastikkeen vähäistä määrää, kyllä sitä on tarpeeksi vaikkei se kjoka kohtaa peitäkkään. Paista puolisen tuntia 200 asteessa, kunnes juusto saa kauniin värin.

On maistuvaa, juustoista, meksikolaisen makuista, täyttävää, lohduttavaa, ihanaa. Tarjoile jonkun salaatintyngän tai vaikka tomaattien ja sipulirenkaiden kera niin tuntuu vähän terveellisemmältä.

Emmehän toki halua morkkista kunnon lohdutusruuasta?

Äänestysaika on 24-29.11, käypä silloin tutkimassa Kulinaarimuruja-blogissa lähemmin lohtuvalikoima. Jospa sieltä löytyisi sinulekin jotain kaamoksesta nostavaa. Ja sitten tietenkin äänestät.

Olisko se sitten läskisoosi?

2011-11-16T11:20:00.001+02:00

Tämä ei ole sitten mikään puolivuosikymmentä suvussa varjeltu läskisoosi-resepti. Eikä myöskään se Ainoa Oikea läskisoosi. Ei tässä ole myöskään tehty mitään modernisaatiota, eikä kastikkeessa ole mitään twistiä.

Kylkisiivupaketti vain hyppäs marketissa kärryille ja sai minut nostalgoimaan läskisoosilla. Pitäähän sitäkin tehdä aina välillä. Onhan Suomi varmaan ennen enemmän tai vähemmän ruokittu ruskealla kastikkeella ja sen variaatioilla, ainakin 3 minua edeltävä sukupolvea. Ja kyllä olen minäkin osani saanut ruskeista soosseista.

Tämä versio ei ole mikään esimerkki myöskään ruskeasta kastikkeesta, mutta tällä kertaa tämä ruoka syntyi näin tai ainakin vähän sinnepäin.

läsät grilliin...

Läskisoosi

300-400g possun kylkisiivuja tai onko ne kastikelihankin nimellä joskus?
1 sipuli
1porkkana
2rkl vehnäjauhoja
vettä
2dl purkki kermaa tai jotakin rypsikermaa (5%) niin on vähän köykääsempää
1lihafondikuutio
röpsäys sinappia
polenkymmentä kokonaista MAUSTEpippuria (tai enemmän
suolaa, paprikaa, valkopippuria

Tarjoillaan kuorineen keitettyjen perunoiden kera.

Paista läskisiivut erissä rapsakoiksi pannulla, mausta lihat aina paistoerän lopussa. Lisää viimeisen erän mukaan myös pilkottu sipuli ja porkkana ja palojen ruskistuttua ja sipulin pehmettyä, ripottele jauhot päälle. Sekoita ja anna jauhojenkin vähän kypsyä rasvan imeytyessä niihin. Sekoita pannun pohjan peiton verran vettä mukaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää pannulla lihat ja kerma,fondi ja mausteet., anna hautua liedellä puolisen tuntia. Säätele kastikkeen paksuus lisäämällä tarvittaessa vettä.
Kurikannatoni kertoi joskus, että hänen edesmennyt anoppinsa laittoi aina kaikki ruskeatkastikkeet (lihapulla, makkara, nakki, liha, läski, maksa yms) uuniin hautumaan pariksi tunniksi miedolle lämmöllä. Silloin niiden maut muokkaantuvat niin hyviksi, ettei parrempaa voi olla.

Kyllä oli hyvät läskissoosit ihan hellaltakin. Vaikka ette tiedä tykkäävänne läskisoosista, niin luulenpa vaan, että on se teidänkin geeneissä. Suomalaiset. Medborgare.

Viikon eksoottisin annos

2011-11-14T17:52:00.001+02:00

Glorian R&V 7/2011 tarjosi niin eksoottista reseptiikkaa, että oli aivan pakko kokeilla. Nakkipizzaa sinappikastikkeella!

Nakkipizza; aivan oikeasti, löysin itsestäni taas suvaitsemattomuuden siemenen. Koskaan kuuna päivänä ei ole mieleeni tullut tehdä pitsaa pää(tai edes sivu-)raakaaineena HK:n nakit. Itseasiassa ajatus on melkein oksettavuuteen asti luotaantyöntävä, tai kuinka sen nyt hienommin sanoisi...

Artikkeli nakkipitsan jokaperjantaiseksi rituaaliksi 20 vuotta sitten ottaneen Pluténin perheen nakkipitsailusta oli kuitenkin niin viihdyttävä, että kokeiltavahan sitä oli. Ja kun googlailin sitten vähän nakkipitsaa, niin ylläri pylläri, kyllähän sitä on näköjään harrastettu muissakin kodeissa. Anteeksi nyt vaan kaikki nakkipitsan ystävät (te kieroutuneet kulinaristit...)!

No pizzan tein ja se oli syötävää. Sinappikastike oli hurmaava, tämän jutun juttu ja olen sitä kaatanut aamiasleivillenikin vaikka 2dl sokeria hirvitti....ajatuksen tasolla, ei sitä makeaksi maista. En tainnut aivan onnistua yhtä täydellisesti kuin Pluténien kantaäiti ja hänen tyttärensä, syy saattaa olla toki taitamattomuudessani, tai Glorian reseptin epätarkkuuksissa.

Nakit kehotettiin kuutiomaan ja tomaatit lohkomaan. Kuvissa molemmat oli kuitenkin viipaloitu ja tämä on mielestäni kolme täysin eri asiaa!!! Minä viipaloin omani.

Pohjalle käskettiin levittää tölkki tomaattimurskaa. Mielestäni sitä olisi pitänyt kyllä jotenkin vähän valuttaa tai keittää kasaan koska Muttin murska sai pohjan "vedenpaisumuksen valtaan" mikä varmaa vaikutti siihen, että 10-12 minuutin paistoaika venyi noin 40 minuuttiin, loppuaika alatasossa alalämmöllä pohjaa kuivatellen.
Pohjataikina oli muutenkin aika vetelän oloinen, omani tapavat olla hiukan kimmoisampia.

Sinappikastike - nakkipitsan kruunu

Mutta siis parhaani minä yritin . Ja resepti meni siis näin:

Pluténien nakkipizza

1 tlk tommaatimurskaa
1pkt Hk:n nakkeja
1 purjo
1 paprika
3 tomaattia
1pss emmentaaliraastetta
oreganoa
paprikajauhetta
ripaus aromisuolaa

Tee taikina edellisenä iltana jääkaappiin.

3dl haaleaa vettä
25 g tuorehiivaa
(suolaa)
6 dl jauhoja
3-4 rkl öljyä

Liuota hiiva ja suola haaaleaan veteen. Lisää jauhot ja vaivaa kimmoisaksi 5-10 min.. lisää lopuksi öljy. Kohota kannen alla jääkaapissa yön yli.

laita uuni 225 asteeseen ja tyhjä pelti uuniin. Kauli pitsapohja pellin kokoiseksi leivinpaperin päälle.
Levitä tomaattimurska pitsapohjalle. Viipaloi nakit, purjo ja paprikakulhoon, sekoita ja levitä pohjan päälle. Lisää viipaloidut tomaatit ja juusto. vedä pitsa leivinpaperineen kuumalle pellille ja paista n. 10-12 minuuttia. Mausta oreganolla, paprikalla ja aromisuolalla. Tarjoa sinappikastikkeen kanssa.

Äidin (rva Plutén) sinappikastike

1 dl vettä
2dl sokeria
1 dl Coleman´s sinappijauhetta

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää sokeri. Ota kasari levyltä. Vatkaa sinappijauhe sokeriliemeen. anna jäähtyä; vatkaa aina välillä. Kastikkeesta tulee ketsuppimaisen juoksevaa.
Pullota ja säilytä huoneenlämmössä.

Toivoin vähän, että Urho7v innostuisi tästä edes vähän niin saisin itselleni pitsansyöntikaverin, mutta eipä innostunut.

Nyt tässä testaan vielä jääkappikylmää palaa, tietenkin sinappikastikkeella.... ja ei tämä nyt hullumpaa ole...nakkipiirakkaa!

Meidän perheen isänpäivä

2011-11-13T22:41:00.001+02:00

Isänpäivän ihaninta antia...

Isänpäivä vetelee viimeisiään. Lapset ovat unten mailla. Isi sohvalla telkkarin ääressä ja äiti tietsikalla. Suomalainen idylli mallia 2011! :)

Päivä meni kutakuinkin tiiviisti keittiössä. Äitillä siis. Saimme vieraaksemme Isänpäivä aterialle Iso-Hoon isän ja äidin, eli Kuortaneen papan ja mummon sekä Naton perheineen Kurikasta, ruokapöydän ääreen sulloutui siis10 henkeä.

Aamulla keiteltiin isille kahvit, munat ja pekonit ja uunituoreet sämpylät ihan omassa seurassa. Urho7v. laati isille hienon kolmeosaisen aarrekartan, jonka ensimmäinen osa luovutettiin isille sängyssä onnittelulaulun ja Urhon hienosti piirtämien korttien jälkeen. Viimeisen kartan ruksikohdasta löytyi tuo Urhon askartelema Marsipaaniotusisänpäivälahja. Kakkua ei aamiaispöydässä näkynyt koska Nato oli luvannut tuoda isänpäiväkakun.

Pakko oli kuitenkin tekaista edes banaaninen unelmatorttu. (Huom, ei sisällä kermaa vaan VOITA!)

Isänpäiväksi olin suunnitellut karitsan paahtopaistia, mutta kun perjantaina ruokaostoksia tehdessä myytiin ei-oota oli pakko tehdä suunnitelmiin muutos.

Mentiin sitten hirvikäristyksellä, se on niin hyvää että sopii myös juhlaan. Menu ei taaskaa ole mikään teemallisesti yhtenäinen, mutta kyllä se silti maistui.

Isänpäivämenu 2011

Mozzarellaa ja avokadoa jugurttikastikkeessa

Kattilaleipää

Hirvikäristys ja perunamuusi puolukkasurvokseen kera

Uunipunajuuret

Sitrussalaatti

ja myöhemmin

Suklainen unelmakakku ja kahvi

Naton kakusta, joka oli tehty marraskuisen RuokaPirkan ohjeella, en näemmä ottanut kuvaa, mutta se oli herkullista, kylläkin niin suuritöistä kuulemma, ettei uusintaa luvassa aivan hetkeen.

Alkuruokahan oli taattua herkkua, pääruuan tapaan. Punajuuret olivat pienoinen pettymys, olisivat saaneet paahtua ihanan makeiksi uunissa, mutta ohjeessa ne kääritiin folionyyttiin ja jotenkin ne vaan keittyivät... olisivat saaneet olla myös kypsempiä...Kattilaleipä valmistettiin tälläkertaa naapurinUllan pyrexvuuassa,kun rautapatani oli käristyksessä. Nyt on siis testattu, että silläkin onnistuu.

Vaikka kakkua oli tulossa halusin tarjota jonkun makuja puhdistavan freshin jälkkärin. Tämä sitrussalaatti, jossa jääkaappikylmät appelsiinit ja verigreippi viipaloitiin laakealle vadille ja päälle ripoteltiin huhmareessa hierottua sitruunamelissan ja sokerin kombinaatiota ja päälle ripsuteltiin vielä granaattiomenan siemenet ja mehut, oli just sitä mitä tilasinkin.

Tiskikone on pessyt jo 3 koneellista ja isot astiat ja rautapadat on MELKEIN kaikki tiskattu ja loput varmaan oottaa huomenaamua... tai iltapäivää...

Äitillä oli kiva päivä. Toivottavasti jokaisella kolmesta meillä olleesta isästäkin oli. Sekä muilla vierailla..

Maitotyttö muisti isiä myös kortilla.

Hillittömän hyviä nämä miljonäärin muropalat!

2011-11-11T23:10:00.001+02:00

Veitseni leikkaujälkeä ei voi kehua, mitenkään hillittömän kauniita näistä murotaikinaneliöistäei tullut. Onneksi maku on sitten kyllä sellainen, että syödessä menee vaistomaisesti silmät kiinni, eli ihan sama miltä nämä oikeastaan näyttävät näin kotioloissa. Nämä kolmikerroksiset leivonnaiset kootaan muropohjalle, välissä on ihanainen kerros tiivistetystä purkkimaidosta pikakeitettyä (vain 5 min) paksua toffeeta ja kaiken kruunaa suklaapäällyste. Nämä ovat aivan kuin söis niitä Twix/Raider patukoita, mikä niiden nimi nyt tällä hetkellä Suomessa onkaan? Palaset saa olla tosi pieniä, noin 4 cm kanttiinsa, niin makoisia ovat. Silti huomaat hamuavasi hetken päästä uutta palaa, jostain syystä näistä ei tuu sellainen ällötysmakea olo.

Muropalat taitavat olla alkuperältään brittiläisiä (Millionaire's shortbread), mutta en ollut näitä koskaan syönyt ennenkuin näin nämä tänä syksynä NonparEllin blogissa. Mutta on näitä tehnyt moni, moni muukin. Osa on tehnyt uuninpellillisen(tietenkin noin 3x resepti, osa pyöreän piirakan ja jotkut kuten minä, pikku brownie vuuassa 23 x 23 cm..

Ai niin ja siis EIVÄT ole työläitä, eivätkä sisällä kriittisiä työvaiheita.

No näin tehtiin meillä.

Miljonäärin muropalat

125g pehmeää voita

3 dl vehnäjauhoja

4rkl fariinisokeria

Päällys:

55g voita (

4 rkl fariinisokeria

1 tölkki maitotiivistettä (pari grammaa alta 400)

150g taloussuklaata tai tummaa suklaata

Vuokana 23 x 23 cm vuoka jota en edes voidellut, kun tuossa taikinassakin on niin paljon voita.

Nypi sormella pehmeä voi jauhojen kanssa nokareiseksi. lisää fariini ja vaivaa taikinaksi.

Painele vuoan pohjalle ja pistele täyteen reikiä haarukalla. paista uunissa 190 asteessa 20 minuuttia.Anna jäähtyä vuoassa.

Pane voi, sokeri ja maitotiiviste, teflonpintaiseen pikku kasariin ja kuumenna varovasti hämmentäen kiehumispisteeseen. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen n. 5 min sekoitellen kunnes tofee on paksua, jämäkkää tavaraa. Se alkaa irtoamaan sieltä kattilankin reunoista, huomaat kyllä.

Kaada päällyste pohjan päälle ja anna jäähtyä.

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa varovasti. Jotkut ovat lisänneet pari rkl öljyä tai voita suklaaseen, mutta minä halusin pitää suklaan rapsakkaana, leikkaamisenkin hinnalla. Levitä sulanut suklaa jäähtyneen toffeen päälle. Leikkaa paloiksi ja laita sitten viileään kiinetytymään. Ei tarvitse mitään 4 tunnin hyytymisiä, sen aikaa vaan, että suklaa taas viileässä jähmettyy.

Ja kaikki menehtyy tähän makuun! (En viittaa mahd. ruokamyrkytykseen, Eteläpohjammaalla nyt vaan sanotaan, että menehtyy jos on oikein ihastuksissaan.)

Pikkutuliset kana-tortillakupit

2011-11-08T23:01:00.002+02:00

Koirakokoustimme tänään meillä ja tein taas näitä kana-tortillakuppeja suolapalaksi. Lupasinkin reseptin jo Urho7v:n synttäripostauksen yhteydessä, mutta kuten aviopuolisoni mielestä lempisanontani kuuluu: "en oo keriinny" sitä vielä tänne laittaa. Nytkin kerkesi jo iltahämärä iskeä, joten kuvissakin taas tuo huumaava keltasävy. Mutta antakaa kuvien sijaan mielikuvitukselle siivet.

Nämä on kivaa tarjottavaa, helppoja ja näppäriä tehdä ja pikkuisen eroavat piirakkaa/pasteija linjalta. Resepti on aivan Yhteishyvän arkistoista sellaisenaan muuten, mutta alkuperäisessä kehotettiin maustamaan kana grillimaustella, minä käytin suolaa, paprikaa ja Santa Marian BBQ Mesquite maustemyllyä sen sijaan. Laitoin täytteeseen myös purkin ranskankermaa, ettei maistu niin majoneesilta.Lisäksi suositteken, että käytätte jotakin mausteisia tortilla lättyjä, ehkä niitä vähän punertavia toomaattisia tai niitä joissa on cornsprouts'eja, niin saatte vähän enemmän väriä kuoreen.

Ai niin, ja tekoa helpottaa kummasti jos omistat muffinssipellin.

Kana-tortillakupit
24 kpl

6 vehnätortillaa
500-600g kanasuikaleita tai rintafileitä suikaloituna pieneksi
2 rkl öljyä
suolaa, paprikaa ja Santa Marian BBQ Mesquite lihan maustamiseen
1rkl Sambal Oelek -maustetahnaa tai enemmän jos haluat tulisempaa
1/2 limen mehu
3 rkl majoneesia
1 prk creme fraichea
ruukku ruohosipilia silppuna

lisäksi ruukku jääsalaattia tai jäävuorisalaattia vastaava määrä

Lämmitä tortilloja ensin 30 s. talouspaperiin kiedottuna mikrossa, niin ne pehmenevät käsittelyyn. Leikkaa tortillat neljään osaan ja painele neljännekset muffinssivuoan reikiin. Paista 8 min 175-asteessa. Nosta kupit varovasti jäähtymään.

Saattoi kuulostaa vaativalta, mutta tämä on ihan helppoa, noin se toimii, mokkapalojen leikkaaminenkin on paljon vaikeampaa. Tortillakupit on piece of cake!

Täytteeseen ruskista (ja kypsennä) broiskut parissa erässä pannulla öljyssä ja mausta. Lisää loput ainekset jäähtyneisiin broileripaloihin tai siis toisinpäin.

Silppua salaatti pieneksi, laita sitä joka kupin pohjalle ja päälle ruokalusikallinen täytettä.

Tortillakupit voit tehdä hyvissä ajoin valmiiksi. Nämä sopivat oivasti kaikenlaisiin pikkusuolaistarjoilupöytiin.
Muistakaa kevään juhla-aallokossa!

Ai niin. Sain sapiskaa Natasiskolta, kun olin käyttänyt Vietnamilaisessa kanasalaatissa limepuristinta väärinpäin.
Siis näin:

Oikeenpäin kuuluu näin (nurinpäin...).

So sorry.

Perunalle kastetta

2011-11-07T23:06:00.000+02:00

Olen vähän heikkona perunaan. Pekoniin. Ja piimään. Vesi herahti siis välittömästi kielelle kun törmäsin tähän peruna/kastike reseptiin.

Ja kyllä olikin hyvää. Vesi herahtaa taas kielelle.

Eka päivänä kaadoin tätä kylmää kastiketta uunilohkojen päälle ja toisena päivänä paistelin pannulla perunoiden kanssa porkkanoita, kukka-ja parsakaalia. Kaikelle passas.

Piimäkastike perunoille

2dl piimää
1dl ranskankermaa
3 rkl majoneesia
2rkl tuoreuta silputtuja yrttejä. minulla ruohosipuli ja persilja (timjami, basilika yms. käy)
hyppysellinen valkosipulijauhetta
suolaa ja pippuria
5 pekoninviipaletta

Paista pekonit rapeiksi ja valuta kuiviksi rasvasta talouspaperin päällä. Murenna paloiksi.

Sekoita kaikki muut aineet kulhossa ja anna makujen tekeytyä edes puolisen tuntia jääkaapissa. Lisää pekoninmurut ja nauti uunilohkojen, paahdettujen perunoiden tai uuniperunan kanssa..

Niin ameriiikkaa!!

Hirvenjauhemaksapihvit vai hirvenmaksajauhepihvit?

2011-11-04T21:36:00.000+02:00

Samanlaisia nimihirviöitä kuin supikoirankarvanahkalakki....

No oikiasti varmaan hirven jauhemaksapihvit. Vai ...?

Pikanttina yksityiskohtana lisättäköön, että pekoniset jauhemaksapihvit, yksi alkuaikojen postauksistani, on yksi eniten kävijöitä googlen kautta blogiini tuonut. Tai siis hakusana "jauhemaksapihvit". Jos siis cyberavaruudessa surffailee tälläinen määrä maksapihvireseptin etsijöitä, ansaitsevat he taatusti myös toisen reseptin.

Nyt menette varmaan siis aivan sekaisin. Kaksi ERILAISTA (vaikkakin tavallista) jauhemaksapihvireseptiä.

Toteutus tällä kertaa vasanmaksasta, (ha-haa..siis hirvenvasanjauhemaksapihvit...) mutta aivan mainiosti tämän voi tehdä tietenkin naudanmaksasta. Aina on hyvvee!

Ihana äitini toi minulle kilon jauhettua hirvenmaksaa, ja puolet uhrasin näihin herkkupihveihin. Toinen puoli meni, johonkin aivan muuhun, jota en aio koskaan, koskaan, KOSKAAN postata.

No voin laittaa aivan pienen pienen kuvan:

Kyseessä ei ole rosmariinilla koristeltu betonitiilikivi vaan jotakin ihan muuta. Mutta luulenpa ettei Pote the rottweilerkaan (R:I:P) olisi syönyt tätä vaikka olisin koristellut sen piparkakkutalolla....

Mutta asiaan: Äitini oli tehnyt näitä ensin ja vinkkasi minulle tuon rakuunan, joka toi raikkaan maun pihveihin. Ei ainaista meiramia tai kirveliä

Jauhemaksapihvit hirvenvasan maksasta

500g jauhettua vasanmaksaa
2 jauhoista raakaa perunaa raastettuna
2 raakaa porkkanaa raastettuna
1 iso sipuli hienonnettuna
2 munaa
2 dl kermaa
reilusti (tuoretta) rakuunaa
suolaa(ainakin 1 tl), mustapippuria ja valkopippuria maun mukaan
paistamiseen voin ja öljyn sekoitusta

Sekoita kaikkia inekset tasaiseksi taikinaksi. Paista lettupannulla keskilämmöllä kauniita paksuja pihvejä.
Bataattisurvos maistui näiden kanssa kuin nenä päähän ja ilman puolukkaa näitä ei voi tietenkään nauttia.
Perinteinen perunamuusi ja haudutettu sipuli.... tai pekonimuusi....

Paistetut silakat

2011-11-03T21:42:00.000+02:00

Rakastan silakoita. Levitän sanomaa aina tilaisuuden tullen ja sainkin herra Vipusen kyselemään kommettiloorassaan, että mitä mä niistä sitten oikein teen? Blogissani on nimittäin kokonaista kaksi reseptiä, niin suuri silakan ystävä kuin olenkin. No, blogissani ei muuten ole ainokaisen ainoata etanareseptiäkään vaikka niitäkin mainostan rakastavani oikein blogini esittelyssä. Ja to do-listalla on edelleen Merituulen etanapannussa valmistetut silakat, jos nyt nämä kaksi rakkautta vois näin yhdistää.

Mutta vastauksena kysymykseen, silakasta saa niin monenlaista: miljoonaa kalapöydän silakkaa liemessä ja kypsänä, silakkalaatikkoa, erilaisia silakkapihvejä ja rullia, savusilakkaa, aina syön kun käsiini saan. Siis en välttämättä itse tee, mutta herkuttelen aina kun jossakin tarjotaan.

Itse taidan tehdä useimmiten aivan perus paistettuja silakoita. Niistä tykkää meillä kaikki. Ja sopivasti tein just viime viikolla, eli nyt kaikille muistinvirkistykseksi tämä ihana suomalainen ruoka, joka ei paljon reseptiä tartte.

Mutta ostakaa ehdottomasti kokonaisia silakoita ja peratkaa ne. (perkuuohje täällä) Se on helpompaa kuin omenankuorinta. Lisäksi tunnet itsesi todella juurevaksi alusta-asti-kaikki-itse emännäksi. Ja syödessä kiität.
Ne ruodot kuuluu paistaa rapeksi ja niiden pitää rouskua ja rapista suussa. Kun pää on poistettu perkuu vaiheessa, ei silakasta jää mitään lautaselle syöntivaheessa. Ja maku on just se oikia.

Paistetut silakat

silakoita syöjämäärän mukaan
voita ja öljyä paistamiseen
ruisjauhoja suolaa ja valkopippuria jauhotukseen

Perkaa silakat. Laita ruisjauhot syvälle lautaselle ja mausta reilusti suolalla ja valkopippurilla. kierittele silakat jauhoissa. Kuumenna paistinpannulla kuumaksi vähän öljyä ja paljon voita. Käytän aina pikkuisen myös öljyä, niin se ei niin pala pohjaan herkästi kuin pelkkä voi.

Laita silakat vieri viereen paistumaan. Pidä liesi keskilämmöllä ja paista silakoita pitkään , käännä paiston puolivälissä. Rapea pinta tulee myös miedolla lämmöllä kun voita on tarpeeksi ja paistat tarpeeksi pitkään. Samalla selkäranka kypsyy syötävän rapsakaksi. Ja pyrstö.Nam. Kovalla lämmöllä vain käraytät silakat.

Että kerta viikkoon näitä niin tulee myös kuukauden voikiintiö täyteen...

(Täs ei varmahan oo niitä hiilihydraattia...?)

Jos paistat useita pannullisia (ja paista, samalla käryllä menee), niin pannua voi joutua huuhtomaan välillä, ettei uuteen satsiin tartu vanhat palaneen voijauhokarstat.

Nautitaan perinteisesti kylmän maidon tai piimän, ruisleivän ja perunamuusin (voisilmä, jos kiintiössä vielä tilaa)kera.

Käsi pystyyn kuka tykkää!!

Ei ehkä paras koskaan ottamani ruokakuva, mutta ajatus kai välittyy...

Lopuksi vielä pakko mainita, koska luulen että tuo "sokien" syönti jakaa hiukan mielipiteitä, että vaikka silakat pistelenkin ehdottomasti ruotoineen päivineen, olin lähellä etten oksentanu kun tässä taannoin katsoin Ruotsin miljonääriäitejä ja silloin vielä rouva Anka meni johonkin hotelliin, tilas kanaa huonepalvelusta ja söi kaikki rustot niin, että narskuna vaan kävi. Kuulemma aivan addiktoitunut niihin ja hirveän terveellistäkin.

Joo, kiitos ei.

Flunssantappokeitto

2011-11-02T22:28:00.000+02:00

Kirjallisuus, elokuvat, televisio ja pikkuisen oma kokemuskin ovat saaneet minut uskomaan, että suuret kansanjoukot (stereotyyppisesti ainakin angloamerikkalaiset ja juutalaiset) uskovat Kanakeiton parantavaan voimaan flunssa-aallon iskiessä. Sitä ei liene löytyvän terveysvaikutteisten ruokien listoilta, mutta sen lämmön, maun ja koostumuksen uskotaan silti parantavan vuodepotilaita aina masennuksesta lähtien.

Suomen perinteisiin ei taida moinen kanakeitto kuulua? Eipä kanakeitto tai kanaruuat yleensäkään taida olla meillä mitään perinneruokaa, vaikka ne tänään ovatkin perheiden illallispöydät valloittaneet. Itse asiassa en saa mieleeni oikein mitään suomalaista "parantavaa" ruokaa, vaikka yritän miettiä. Lapsena sairastettaessa avun toi pullo keltaista jaffaa ja meillä äiti ainakin haki kaupasta aina kuivattuja sekahedelmiä pussillisen potilaalle. Mummani tapasi aina paistaa lättyjä jos mahani oli kipeä...muistan että ne auttoivat aina....

Flunssantappokeittoa valmistin jo aikaisemmin syksyllä kun sain kasan tomaatteja ystävältäni . Keiton resepti on mukaeltu Clare Gordon-Smithin kirjasta "Mausteena valkosipuli, inkivääri, chili". Keitosta tuli tujun makuista mutta koostumukseltaan niin laihaa ja vetistä, että se jotenkin tuntui ravinnoksi täysin riittämättömältä. Inkivääri ja valkosipuli ovat kuitenkin monen luonnonlääke flunssaa vastaan (ja chilikin saa tukkoisen nenän juoksemaan, jonsei muuta, tähänkin sitä voisi laittaa), niin ristin keiton mielessäni flunssakeitoksi. Sillä jos ei kulho tätä poltetta paranna (eikä sauna, terva tai viina), niin tiedättehän kuinka siinä sitten käy....

Mutta reseptin aika on tänään.On nimittäin vuoden ensimmäisen flunssan aika!(minulla)

(tomaattinen) Flunssantappokeitto
parantaa 4 potilasta

500g kypsiä tomaatteja (talvella makua löytyy terttu- tai luumutomaateista)
1 tlk tomaattimurskaa
2rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienoksi hakattuna
1 iso valkosipulinkynsi murskana
2 1/2 cm tuoretta inkivääriä raasteena
6dl kasvis-tai kanalientä (hahaa, siis kanalientä...!!!)
ripaus fariinisokeria
hyppysellinen cayennepippuria
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
rosmariinia koristeeksi

Kalttaa tomaatit. Upota ne minuutiksi kiehuvaan veteen, vedä kuoret irti ja posita siemenet. Tämä oli ihan hirveä työvaihe ja tuntui, että tomaateista ei jäänyt kyllä paljoa jäljelle. Te varmaan olette taitavampia.

Lohko tomaatit. Kuumenna öljy kasarissa, lisää sipuli ja kuullota pehmeäksi. Sekaan loput ainesosat, kiehauta ja anna hautua kypsäksi 20 minuuttia.
Vetäise halutessasi valmis keitto sileäksi sauvasekoittimella.

Koristele rosmariinilla ja tarjoa.

Pikaista paranemista!

Pan de muerto - Vainajan leipä

2011-11-01T23:07:00.000+02:00

Marraskuun 1-2 vietetään Meksikossa suurta juhlaa, Dia de los muertos eli kuolleitten päivää, aika lailla siis samoihin aikoihin kuin meillä Pyhäinmiestenpäivää.

Meidän hillittyyn luterilaisuuteemme verrattuna juhlat saattavat tuntua jopa hieman makaabereilta. Perhe ja suku kokoontuvat vainajan haudalle syömään vainajan lempiruokia ja muistelemaan vainajaa. Kotiin rakennetaan pieniä alttareita, jotka koristellaan lukuisin kynnttilöin, vainajan kuvin ja esim. pienin värikkäin pääkalloin, joiden otsaan on raapustettu kuolleen nimi. Alttarille tuodaan myös lempiruokia tai jos vainaja on ollut vaikka kova tupakkamies (kuollut syöpään...?) savukkeita, tai ehkä pullo tequilaa. Los angelitos - pikku enkelit - saavat alttarilleen leluja .

Meksiko-videon ruokia kuvatessa kyselin Ulisekselta, olisiko mitään erikoisruokaa, jota voisin valmistaa blogiakin silmälläpitäen päivän kunniaksi. Uli mainitsi Pan de muerton eli vainajan leivän, joka on tyypillinen tuon päivän leivonnainen. Se on siis hiivalla kohotettu makea leipä, joka on usein maustettu aniksella ja appelsiinivedellä.

Leipä koristellaan usein taikinasta muotoilluilla luilla ja esimerkiksi värikkäällä sokerilla. Leivän pintaan saatetaan tehdä erilaisia glazeja (ennen, jälkeen sekä myös paiston välissä...), kaiken kaikkiaan reseptejä taitaa olla yhtä monta kuin tekijäänsäkin. Tekotavat vaihtelivat myös, toisissa taikinanosia tehtiin ennen yhdistelyä kolmeenkin eri kippoon. Koska taikina kuitenkin muistuttaa suomalaista pullataikinaa tyydyin aika suoraviivaiseen taikinantekoon.

Pan de muerto

2 dl kuumaa maitoa
100g voita
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
2 munaa
n.8dl vehnäjauhoja
1tl aniksen siemeniä

päälle: värillistä sokeria ja voiteluun munaa

Pistä voi kuumaan maitoon sulamaan, lisää sinne myös sokeri, suola, hiiva, anis ja kaksi kananmunaa. lisää jouukkoon jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa (tai anna mielellään yleiskoneen vaivata) taikina palloksi.
Kohota peitettynä 1,5 h.
Vaivaa taikinasta ilmat pois jauhotetulla pöydällä ka leikkaa taikinasta 1/4 syrjään. Muotoile taikinan pääosa pyöreäksi limpuksi ja jäljellä olevasta neljänneksestä muotoile yksi pallukka ja neljä "luuta" eli tankoa, joissa pallukat päässä. asettele luut leivän päälle ristiin ja pikkupallo keskelle. Se esittää kyyneltä, ellet ole sitä vielä hoksannut! Anna kohota liinan alla 1/2 h.

Voitele leipä munalla ja koristele värikkäällä sokerilla. Älä sirottele sokeria kuitenkaan luiden päälle (en tiedä miksi?). Paista 200 asteessa 35 min.

Suomalaisittain pehmeä, makea leipä nautittiin iltapalana maidon kera. Tuskin on meksikolainen tapa. Mutta maassa maan tavalla ja niin pois päin.

Leipäkuvauksen uskomattoman hieno stailaus on muuten Urho7v:n käsialaa. Onneksi naapurin pojat Jesse ja Jerry (jotain 5 ja 3v) toivat yksi ilta Urho7v:lle Halloween tervehdyksenä 3 pientä luurankoa, niin oli edes jotain rekvisiittaa. (Toinen vaihtoehto olisi ollut nostaa pullan viereen Urhon pääkallokuvioiset kalsarit...)

Mulla ei ollut nyt appelsiininkukkavettä (vai mitä se oli) tai edes appelsiinin kuorta, mutta ihan maistoin suussani kuinka se olisi maistunut hyvin yhdessä aniksen kanssa.

Ei tätä nyt kannata lähteä ehkä leipomaan ihan itsensä takia, mutta tässäpä nyt ihan kaikille ohje, mikäli jostain syystä haluaa hommaan ryhtyä. Ei ne taida kukaan tehdä Meksikossa mämmiäkään...

(En ole mikään meksikologi, enkä muukaan asiantuntija, joten kaikki tekstin sisällössä olevat Dia de los muertos -perinnettä koskevat mahdolliset virheet ovat osaltani silkkaa hyväuskoisen väärinymmärrystä eivätkä tahallista harhaanjohtamista.)

Kahden sortin lihapullat

2011-10-31T23:02:00.000+02:00

GR&V 7/2011 Kansiresepti oli pakko laittaa kokeiluun ja pitää kahden lihapullan illalliset. Paitsi että lihapullia sai kyllä syödä useamman kappaleen. Isot ja lempeät oli tehty naudan paistijauhelihasta ja kiinnittävät huomiota myös sillä, ettei perinteisiä lihapulla-aineksia, sipulia, munaa, leipää tai korppujauhoja käytetty lainkaan. Omani saivat vielä oman makulisänsä kun korvasin naudan hirvellä. Pienet ja pippuriset taas tehtiin raagamaggarasta, mikä oli sinänsä kiva idea.

Pullat kehotettiin paistamaan pannulla voissa ja yritinkin 1 satsin, mutta jostakin syystä mun pannupullista ei tule koskaan pyöreitä eikä ne tahdo pysyä edes koossakaan (edes sellaiset joisssa ON munaa), joten laitoin loput tuttuun tapaan uuniin kypsymään. Koska hirvipullat ovat niin rasvattomia, ei niihin tahdo saada kovin herkullista paistopintaakaan, niin keksin sitten ruskistaa valmiit lihapullat vielä pannussa voissa. Hyvä minä! Makkarapullat onnistuivat kokonaan pannulla.

Tuplalihapullat

Isot ja lempeät

400g hirven jauhelihaa (tai naudan)
1/2 ruukkua timjamia
120 g ranskankermaa
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Pienet ja pippuriset

200-400 g raakamakkaraa (esim Saarioisten yrttibraatvursti)
2 rkl roseepippuria

Paistamiseen 1 rkl voita ja 1rkl rypsiöljyä (tai uuni)

Hienonna timjami. Sekoita isojen pullien ainekset tasaiseksi. Pyöritä massa kostutetuin käsin pulliksi.

Makkarapulliin purista makkara kuoresta peukalonpäänkokoisiksi nokareiksi ja pyörittele pulliksi.

Jauha roseepippuri morttelissa ja siirrä kulhoon.

Laita isot pullat uunniin 225 astetta ja paita kypsiksi . Kypsiin pulliin voi sitten ottaa vielä pintaa ja väriä paistinpannulta. Voit myös kokeilla paistaa isot pullat kokonaan pannulla. Ruskista ne ensin jokapuolelta ja lisää sitten pikkupullat joukkoon ja laske lämpöä, kypsytä sitten n. 5 minuuttia. Nosta pikkupullat roseepippurin joukkoon kulhoon ja kierittele ne pippurissa.

Meillä oli tarkoitus syödä nämä muussin kanssa, mutta en jaksanut tehdä (?), niinpä tein uunilohkoja. kaapista löytyi vielä purkki hapankaalia ja etikkakasviksia, tarjoiltiin siis niitten kanssa. Ja kastikkeeksi sopii myös kylmä kermaviili- tai jugurttikastike, ainakin näin kun ei ole muusia.

Laitetaanpas kuva vielä perunoista kun lihapullista ei ollut kuin tuo yksi

Kaiken kaikkiaan aika vänkä idea tarjota samalla ruoalla kahden makuisia ja kokoisia lihapullia!

Meksikolaiset janonsammuttajat

2011-10-26T23:46:00.000+03:00

Mulla oli aika hauska (=lue hermoja raasteleva...) viikonloppu. Ei kun oikiasti hauska. Jos kyseessä on hyvä seura rakkaiden ihmisten parissa ja ruuanlaitto, niin mikä voi mennä vikaan? (Let me count the ways...).

Oikeasti kyseessä ei ollut illalliskutsut vaikka ruokapöytään lopulta päädyttiinkiin, vaan SUURI VIDEONTEKO-OPERAATIO.

Olenko koskaan kertonut, että jos joku kaipaa tukanleikkuuta, sisustusneuvoja tai diagnoosia vaivoihinsa MINÄ olen aina valmis auttamaan, vaikken noistakaan edellämainituista asioista ymmärrä hölkäsen pöläystä.
Nyt tähän listaan voi liittää myös videokuvauksen = ruokavideon teon.

Natasisko pitää ensi lauantaina Auralan Kansalaisopistossa Turussa ja myöhemmin marraskuussa Salon Kansalaisopistossa päivän kestävän kurssin "Espanjaa meksikolaisessa keittiössä". Kurssi on pieni espanjankielen kielikylpy ja meksiloiseen kulttuuriin tutustumismatka musiikin, tapojen ja varsinkin RUUAN kautta. Kurssilla kokataan siis kokonainen menu, joka sitten myös nautitaan,

Menussa mukana esim. alkuruokana kielen vievä Sopa de Conde,

jota on aiemminkin laiteltu tässä blogissa.

Ideoin vähän tuota kurssia siskoni kanssa ja yksi kuningasideoistani (ehkä tuo edllinen sana kuuluisi olla lainausmerkeissä) oli, että kuvataan video menun ruokalajien valmistuksesta, joka katsotaan ennenkuin kurssilla aloitetaan niiden valmistus. Videolla kokkaamassa siskoni kanssa aito meksikolainen Ulises (perheemme "tekopoika").

Ja minä kuvaan. Harmi vaan, että olen aika amatööri. Harmi vaan, että digitaalisenkaan videokameran kasetille tallentuvaa matskua ei noin vain siirretä tietokoneelle editoitavaksi. Harmi vaan, että ainut osaamani ammattimainen asia oli huutaa "kuvaushiljaisuus-kamera käy". Se kuuluukin nauhalla kivasti muutaman minuutein välein...

Natasiskon sanoin " Niin vähällä vaivalla tästä olis saanut niin paljon paremman..."

Mutta siis koko lauantaipäivä kokattiin ja kuvattiin...

Ja nämä juomat oli niin ihanan ihanan raikkaita ja helppotekoisia. Mulla ei ole määristä tarkkaa käsitystä, kun olin siellä kameran toisella puolella, mutta varmaan jotenkin näin. Kannattaa kokeilla.
Tummempi on Kurkkuvesi ja vaaleampi LIMEnadi.

Kurkkuvesi

1 kurkku
2 limeä
2dl sokeria
2l vettä
jäitä

Kuori kurkku puolihuolettomasti, niin, että kotimaisen kurkun pestyä pintaa jää vielä jäljelle, siitä tulee nimittäin kaunis väri juomalle. Halkaise kurkku ja vedä lusikalla siemenet pois. Pilko tehosekoittimeen. Purista mukaan limen mehut ja sokeri sekä vettä niin paljon kuin sekoittimeen sopii toimiakseen. Sitten vaan surrur. Juoma kannuun jäiden kera ja vielä voi sekoittaa vettä joukkoon ellei kaikki mahtunut sekoittimeen.

LIMEnadi

5 limeä tai enemmän
2dl sokeria
2l vettä
jäitä

Jynssää limet puhtaiksi , puolita leveyssuunnassa ja leikkaa vielä lohkoiksi. Pistä tehosekoittimeen limet, sokeri ja vesi. Sitten taas surrur. SIIVILÖI juoma kannuun ja sekoita joukkoon jäät ja loppuvesi.

Olen vakuuttunut, että juomat valmistaneet tahot korjaavat reseptini mikäli kovin (suomalaisessa) metsässä.

Evähiä hirvimettälle

2011-10-24T22:38:00.000+03:00

Ahmijan blogista löytyy ohjeet lokakuun ruokahaasteeseen. Tehtävänannossa pyydettiin valmistamaan itselleen tai läheiselleen eväät seuraavalle päivälle.
Ahmija taisi kommenttilootassa peräänkuuluttaa uusia innovatiivisia eväitä, mutta kyllä nyt mennään niin perinteistä linjaa kuin mennä voi. Eli voipaperiin käärittyjä leipiä.

Evästykseni uhriksi joutui lauantai-aamulla aamutuimaan hirvimetsälle menevä isäni, joten valmistin eväät myöhään perjantai-iltana ja lavastin kuvauksen takkatulen ääreen. Kuvausrekvisiitana vanha kunnon Airam, isällä taitaa olla kyllä joku herkemmin ehjänä pysyvä termari metsällä mukana. Käskin nimittäin keittää kahvit aamulla ihan itte, että olis jotakin tuorettakin mettällä...

2 sortin eväsleivät

Iso leipä:
Iso reissumies
voita
keittokinkkua
Edamjuustoviipaleita
paistettu muna

Kokoa ainekset rukiiseksi kerrosleiväksi. Tähän malliin:

2 pientä leipää:
2 paria pienempiä ruisleipiä
voita
levitettävää koskenlaskijaa
siivuja keitetystä hirvenkielestä
suolakurkunsiivuja

Ja koska blogini on Kaikki äitini reseptit, hyväksikäytin äitini keittämän herkullisen tuoksuisen vasankielen ja yhdistin sen näihin leipiin.

Ja jotta suu jäisi makiaksi, täytin 2/3 kannellisesta muovimukista turkkilaisella jugurtilla jonka raidoitin hunajalla. Päälle kerros vadelmia suoraan pakkasesta ja toinen mustikoita. Pitkä lusikka kuminauhalla kippoon kiinni.

Liekö johtunut eväistäni, mutta saivat vain yhden hirven kaadettua.