About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 6. maaliskuuta 2020

JJAPAGURI ELOKUVASTA PARASITE



Kävin hiihtoloman alun kunniaksi katsomassa parhaan elokuvan (ja parhaan ohjauksen, parhaan käsikirjoituksen sekä parhaan kansainvälisen filmin) Oscarin voittaneen korealaisen Parasiten. Ja mikä muukaan siellä iski kuin ruuanhimo. Eräässä elokuvan  piinaavimmista kohdista taloudenhoitaja saa 7 minuuttia aikaa valmistaa jjapaguria ennen perheen saapumista. Jos ette ole kuulleet koskaa jjapagurista aikaisemmin, ei hätää, ei ollut nimittäin taloudenhoitajakaan. Jjapaguri on sekoitus kahdesta eri instant nuudelista, joiden kanssa elokuvassa tarjottiin erittäin arvokasta korealaista Hanwoo härän sisäfilettä, joka vielä tarjoiltiin supervauraan perheen kodissa joltakin huippukalliilta designlautaselta. Koko ruokalaji peilaa yhtä filmin keskeistä teemaa, köyhyyttä ja rikkautta, halpisnuudelihybridi yhdistetään kalleimpaan saatavissa olevaan lihaan. Tiettävästi myös elokuvan ohjaajan Bong Hoon-jo´n  lempiruoka on jjapaguri.


Vähän nuudeleista

Jjapaguri  (lausutaan tsapaguri)on hyvin simppeli ja nopea ruoka valmistaa, puhutaan ehkä viidesta tai seitsemästä minuutista. Jjapaguri (joskus myös chapaguri), joka englanninkielisessä tekstityksessä on käännetty ram-don'iksi (ramen + udon ja luojan kiitos suomen tekstittäjät ovat pysyneet alkuperäisessä nimessä vaikka jättivätkin pois ohjeistuksen käyttää juuri Hanwoo härkää...onneksi puhun sujuvaa koreaa...), on siis yhdistelmä kahdesta halvasta instant nuudelipaketista. Tämä sekoitus  ei ole mikään perinneruoka (siksi taloudenhoitajakin ihmetteli, että mikä helvetin jjapaguri), vaan nuudelifirman keksintö joskus v. 2013, joka on sen jälkeen levinnyt suureen suosioon. Ja nyt siis valloittaa elokuvan myötä koko maailmaa, ja lujaa. Ainakin minä sain heti jjapaguri virustartunnan!

Chapagetti on ns. kuiva nuudeli, eli sitä ei tarjoilla liemessä, se maustetaan mustapapukastikkeella (tai jauheella siis) ja tämän instant nuudeli on tehty siis mallaamaan jjangmyeon'ia joka taas on hyvin perinteinen mustapapunuudeliruoka Koreassa, oikein sellainen lasten lohturuoka, meidän makaroonilaatikon korealainen vastike. Ruuassa on pikkuisen happamuutta ja pikkuisen makeutta, mikä selittänee nuudeleiden suosion (kun tehdään perinteistä jajangmyeon'ia, ruokaan lisätään aina pikkuisen sokeria taittamaan mustapaputahnan karvautta). Chapagetti on muuten Korean toiseksi myydyin nuudeli.

Neoguri taas on keittonuudeli. Tulinen ja täynnä merellisiä makuja sekä myös niin muodikasta kombua. Ensi kuulemalta yhdistelmä chapagetin kanssa saattaa kuulostaa oudolta, mutta hitto vie se on koukuttavaa, sanon minä ja muutama miljoona korealaista.




Enemmän elokuvasta

En ole mikään elokuvakriitikko, enkä pahemmin mikään elokuvien suurkuluttajakaan nykyään, kun ei vain ehdi, enkä koskaan ole ollut sitä mieltä, että Titanic on paras elokuva ikinä.

Parasite oli kuitenkin aika raikas tuulahdus, vaikka monikerroksisen elokuvan kuorista saattoikin ensinäkemältä jäädä joku avaamatta.
Olisin ottanut Urho15v. mukaan (K-16) mutta hän ei halunnut lähteä katsomaan jotain japania puhuvaa elokuvaa. Sääli, sillä olisi varmasti tykännyt.

Elokuvan genre on jotenkin hämmästyttävä sekoitus komediaa, draamaa, thrilleriä ja lopulta ihan silkkaa, melkein oksettavaa kauhua. Tavallaan juoni ja tapahtumaympäristö oli todella simppeli, kaikki tapahtui kahden perheen, köyhän ja rikkaan  ja heidän kotiensa välillä, välillä henkilöt tuntuivat stereotypioilta ja sitten seuraavassa hetkessä hahmosta paljastui jotenkin aivan arvaamatonta.

Suomessa ollaan totuttu teksteihin (luojan kiitos elokuvia ei täälä lastenversioita lukuunottamatta dupata), joten koreankielinen dialogi ei tuntunut ollenkaan haastavalta. Itse asiassa sitä kuunnellessa jotenkin herkistyi imemään erilailla koko elokuvan tunnelman ja kaiken sen vieraan kulttuuriympäristön, kuin jos tämä sama olisi esitetty englanniksi. Natasiskoni ja minä saimme (kielitieteitä opiskelleina) myös ihan omat kicksit poimimalla korean kielestä englanninkielisiä  lainasanoja. Toki henkilöt käyttivät myös enkkufraaseja välillä ja antoivat toisilleen esim. angloamerikkalaiset nimet, eli tavallaan ameriikka oli todella pop. Ei kuitenkaan niin paljon, etteikö samasta aiheesta olisi saanut myös elokuvan parhaimmat naurut, tai ainakin (ja myös ainoastaan) meidän penkkirivi (sisko, veli + vaimo) röhähti ääneen nauramaan eräässä kohdassa. Arvaako kukaan elokuvan katsoneista mikä kohtaus on kyseessä?

Ja nyt se resepti

Olin vähän kuin tulisilla hiilillä, että mistä saan oikeat aineet, eli nämä tietyt nuudelit. Katselin tamperelaisen huippuhyvän East Asian Marketin verkkokauppaa, jossa nuudelit näyttivät ei oota varastossa. Soitin perään ja eivät ainakaan olleet tilaamassa lisää lähiaikoina. Kannustin kovasti tekemään tilauksen, kerroin, että kohta KAIKKI haluaa tehdä tätä, mutta en sitten tiedä olinko tarpeeksi vakuuttava. Sitten soitin helsinkiläiseen Vii-Voaniin, jonka valikoimista olen kuullut myös pelkkää hyvää. Heillähän löytyi molempia, mutta ei löytynytkään toimitusmahdollisuutta, vaikka yritin kanssa vonkua, että nyt on ihan ainutlaatuinen tapaus kyseessä (ja ettekö tiedä kuka minä olen). Mutta onneksi on ystävät: Virpi, kultainen Virpi, kävi mulle ostosreissulle ja laittoi nuudelit postiin: Kiitos!



Jjapaguri 쇠고기짜파구리
2:lle
1 pkt Chapagetti pikanuudeleita
1 pkt Neoguri pikanuudeleita
100 - 200 g kuutioitua hyvälaatuista häränlihaa, sisäfilee tai entrecote 
suolaa ja pippuria
hiukan öljyä ja voita paistoon
halutessasi pari kevätsipulin vartta (oma lisäys)

Kiehauta n. litra vettä kattilassa. Avaa nuudelipussit ja nosta nuudelit veteen ja avaa sitten molempien pakettien vihanneshiutalepussit ja laita nuudeleiden perään. Sekoittele nuudeleita pihdeillä tai puikoilla ja anna kypsyä n. 3 min.


Siivilöi nuudelit ja säästä samalla 2 dl nuudelien keitinvettä. Pistä nuudelit takaisin kattilaan (tai wokkiin) veden kanssa (ensin 1 dl, lisää tarvittaessa) ja sekoita  niihin chapagettin tumma papukastikejauhe, sekä neoguri-paketin tulinen  maustepussi. Käytä sitä vain korkeintaan 2/3 , se on oikeasti tulista. Sekoita kaikki hyvin yhteen ja lisää lopuksi neoguri-paketin öljypussi

Vasemmalta: Chapagetti vihanneshiutaleet, ylhäällä pieni öljypussi, sitten mustapapukastikejauhe , neoguri tulinen merenelävä-mausteseos ja vihanneshiutalepussi
Nyt sulla on valmiit Jjapaguri- nuudelit ja voit hyvin syödä ne näin, ilman lihaa. Hittiruuan lihallinen versio on kuitenkin se hitti.


Eli nyt sitten samanaikaisesti kun olet valmistanut nuudelit, olet  toivon mukaan paistanut öljyssä ja voissa kuutioidut ja suolalla ja pippurilla maustetut lihat haluamaasi kypsyyteen.

Käytin anttia eli entrecoteeta
Laitoin lihan ohjeeseen vähän epämääräisesti 100-200g. Korealainen tekee koko annoksen 100 g mutta suomalainen helposti haluaa sen 100g per nuppi.


Eli sitten vaan nostelet nuudelit lautaselle ja pinnalla lihat ja halutessasi vähän kevätsipulia.

Ja kyllähän tämä oli hyvää, pikkutulisen koukuttavaa ja suoraviivaista ja jotenkin niin TUORETTA vaikka pikanuudeleista tehtiinkin.

Suosittelen. Sekä elokuvaa että nuudeleita (nuudelit maksaa sen euro jotain per pussi, kotimainen sisukka pikkasen enemmän).



8 kommenttia:

  1. Sehän on mentävä maanantaina ViiVoaniin ennen kuin vallan loppuvat :) En ole vielä leffaa nähnyt, vaikka katsottavien listalla onkin, nyt on ollut niin monta katsottavaa leffaa, ettei vaan kaikkea ole ehtinyt nähdä. Mutta ruokaa voi kokeilla ennen leffaakin. Tämä on muuten pitkästä aikaa sellainen netissä ollut resepti että on ihan pakko kokeilla :D

    Eiköhän tuohon käy hirvi tai peurakin (edelleen en osta punaista lihaa kaupasta kun omat pakastimet ovat liian täynnä).

    ps. Minuakin saa vaivata, työpaikkani on ihan siinä Viivoanin kulmilla.

    pps. Maailma on pieni, saatat tänään saada minulta terveisiä livenä ;D

    VastaaPoista
  2. No kyllä sain terveisiä! Menin ihan hämilleni, juuri oltiin Merjan kanssa pitkä viikonloppu samalla kisareissulla Heerenveenissä! Small, small world.
    Hirvi tai peura käy jjapaguriin enemmän kuin hyvin,sehän piti olla premium lihaa! Mulla vain ei ollut sellaista pakkasessa, enemmänkin vaan haudutettavia paloja...Kiva kun innostuit, mä kyllä oikein sytyin siellä elokuvissa, että tämä asia täytyy selvittää, taloudenhoitajan sanoin: mitä helvettiä on jjapaguri...

    VastaaPoista
  3. Olipa kiinnostava juttu! Vanhempi pojistani kävi katsomassa elokuvan ja käytti sanoja "piinaavan hyvä". Minä en ole vielä ehtinyt, mutta tämä ruoka kyllä maistuisi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule ja molempi parempi. Että käy katsomassa ja sitten keittiöön, tai toisinpäin!

      Poista
  4. Kävin eilen katsomassa Parasitea...hyvää viihdettä, mutta 4 Oscaria on ehkä liikaa. Mustaa huumoria täynnä...viimeinen puolituntinen meni jo komedian puolelle. Täytyypä yrittää hommata ne nuudelit jossain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä tuntuu olevan monissa aasialaisissa kaupoissa, koska ovat aika suosittuja lajissaan.
      Kerro mistä löysit. Sauvajyvänen oli ostanuta Jiahe Asia Marketista, siellä on kai verkkokauppakin.

      Poista
  5. Tärkeä tiedote: näitä molempia nuudeleita on Seinäjoen MokkaMarketissa 😀
    Parasite oli vuosi sitten elokuvissa niin vaikuttava pläjäys, että otettiin tällä viikolla kotona uusintaesitys. Ja nälkä tuli tälläkin kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Sinne sitten. Niitä ei nimittäin ollut kun keväällä kun joskus sielä kävin. Jes, hyvä!

      Poista