About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 8. helmikuuta 2020

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT 10 VUOTTA


Olisinko arvannut, että tämäkin päivä vielä tulee? Päivälleen tänään, nimittäin, helmikuun kahdeksantena, 2010, julkaisin ilman suuria odotuksia ja varsinaisesti tietämättä millaiseen maailmaan olin astumassa, ensimmäisen blogipostaukseni.

Olen saanut lisää rakkaita ystäviä, kokeillut rajojani, kehittänyt taitojani ja osaamistani, löytänyt itseni mitä kummallisimmista paikoista, saanut elantoa ja löytänyt jopa uuden työn.

Tämän 10 vuoden aikana blogimaailma ja vaikuttajamarkkinointi on kehittynyt ja muuttunut niin, että välillä tuntuu jäävän haukkomaan henkeä. Harrastuksen muuttuminen työn suuntaan tuo myös paineita pärjäämisestä, epävarmuutta omista kyvyistä, riittämättömyyden tunteita.

Miksi sitä jaksaa kuitenkin jatkaa?  Koska pohjimmiltaan syyt blogin pitämiseen ovat ne samaiset, jotka saivat minut pauloihinsa jo ensimmäisen vuoden aikana. Rakkaus ruokaan, reseptien kokeileminen, kehittäminen ja jakaminen, kirjoittaminen, valokuvaus. Kaikkein suurinta ja ehkä yllättävintä ovat olleet kuitenkin ihmissuhteet, jotka ovat tulleet tässä kylkiäisenä. Kymmenen vuotta sitten vuorovaikutus oli erittäin vahvaa ja onneksi nuo samat silloin luodut siteet kantavat tähän päivään. Yksi blogimaailmassa tapahtunut muutos on kommentoinnin siirtyminen muihin somekanaviin ja blogikommentointia muistelen joskus haikeudella. Siksi jokainen saatu kommentti on tärkeämpi kuin koskaan ja välillä kun tapaan ventovieraan ihmisen, joka kertoo olevansa blogini seuraaja... silloin olen onneni kukkuloilla.

Välillä mietin, kuinka paljon olen muuttunut ihmisenäkin näiden vuosien aikana. Ja vaikkei sitä tämän prologin perusteella uskoisi, niin mähän olen oikiasti tosi hauska ja huumoritajuinen kirjoittaja, sitä tyyliäni ja jonkinlaista suorasukaista aitouttani olen pitänyt aina oman blogini valttikorttina. Nyt tämäkin postaus kuulostaa lähinnä huonolta Emma-gaala puheelta (pitääköhän kukaan näin huonoa tänään?).

Muutama highlight ja kehityskaari menneeltä vuosikymmeneltä:
(Kuvat ovat ihan sikin sokin, kuvia vaan)



 2010
Sain vihdoin edellisjouluna digikameran, keksin blogilleni nimen ja ryhdyin aloittamaan. Muistan vielä kuinka seurasin kävijälaskuria ja olin hurjan onnellinen  100 lukemassa käyneen rajasta (nyt niitä on yli 4 500 000). Ensimmäinen vuosi oli muutenkin jotenkin ihana, pääsin jakamaan  kaikkia siihen astisen elämäni suosikkireseptejä: Kolmen juuston porokeitto, blinit, nyhtölammas, aitoja meksikolaisia reseptejä ja paljon muita. Ekan vuoden reseptit kannattaakin selata läpi, siellä on monta ikisuosikkia. Ja myös tosi hauska juttu epäonnistumisista keittiössä.


2011
Urho 6v. sai pikkusiskon ja minusta tuli toistamiseen äiti, nyt ihanalle Maitotytölle. Obelix the Great Rottweiler lähti parempiin hakumaastoihin. Minä  elin vauvavuotta ja bloggailin. Tuollain taidettiin elää kakunkoristeluiden kulta-aikaa, niitäkin löytyy paljon.

2012
Hain eka kertaa lisäoppia valokuvaukseen Liemessä Jennin kurssilta. Voitin Happy Joen siiderikokkauskisan ja sain ihanimman palkinnon, kokkauspäivän 10:lle ystävälle.


2013
Mun pastakastike valittiin pohjoismaiden parhaimmaksi, wau! Emännöinpä myös ihan parasta blogimiittiä, muistelen lämmöllä vieläkin tuota päivää ja seuraavan päivän terassitiskaussessiota. Jossain vaiheessa minua oli alettu pyytää tekemään keitrauskeikkojakin.



2014
Urhon 10-vuotissynttärit. Lapseni ja perheeni ovat aina olleet osa blogiani, koska usein parhaimmat ruokahetketkin oon vietetty perheen ja lähipiirin kanssa.


2015
Olin kesän -10 ja sen jälkeen useamman kesän  töissä  Tallink Siljan Serenade laivalla, extrailin myös talvella. Yritin myös tehdä opiskelujani loppuun, mutta vieläkään en saanut rusatettua niitä maaliin. Kävin myös tekemässä vuoroja Juurella-ravintolassa ja jossain vaiheessa pääsin myös nimikkoillassani suunnittelemaan ja valmistamaan teema-illan. Mikä hauska kokemus tuokin. Tänä vuonna aloitin myös kansainvälisen yhteistyön Apetina-brändin kanssa. Olin tiimin pitkäaikaisin bloggari aina v. 2018, jolloin konseptia vähän muutettiin, reseptit löytyvät sieltä vieläkin, puolaksi ja hollanniksi, vaikkapa. Myös K-ruoan kanssa oli pitkä  (3 vuotta?)yhteistyö, reseptejä löytyi niin blogista, Pirkka-lehdestä, K- ruokalehdestä ja -sivuilta.


2016
Aloitin työt täyspäiväisesti Turun Yliopiston Funktionaalisen elintarvikekehityksen  Seinäjoen etäpisteessä  professori Anu Hopian ryhmässä erilaisissa ruoka-alan projekteissa. Työ jatkuu edelleen. Ja oikeastaan blogi tutustutti minut myös Anuun. 
Enkä nyt oikein muista enää minä vuotena aloin tehdä ruokatorstai aukeamia sanomalehtiin.


2017 -
 Sitten musta tuli Tv-kokki.  Sen muistan kyllä. Ainakin 8 kuukaudeksi!

Ja just nyt tämä kymppivuotispostaus alkoi tuntua kerrassaan epätoivoiselta listaukselta. Oon tehny niin kymmeniä yhteistöitä tänä aikana, tutustunut asioihin ja ihmisiin, tehnyt kökkäkeittiöhommia koiraleireillä, Miljoonahevosessa, Kalevan kierroksella, luistelutapahtumissa ja seuran estekisoissa, heittänyt keikkaa Raviradan keittiössä ja suunnitellut  ja toteuttanut ravintolatoimintaa  Finland Horse shown leivissä Ypäjällä, leiponut Habitaressa, messuemännöinyt  Kauhajoen Ruokamessuilla ja Maistuva-messuilla. Esmes.

Ja nyt, juuri nyt olen Helsingissä hotellissa kahden kisapäivän välissä (Hopealuistinfinaali pikaluistelussa), poskeni punoittavat pitkän ulkonaolon jäljiltä ja takapuoli puutuu tässä tuolilla. Päivä on ollut pitkä ja nyt kyllä lopetan. Sama se mitä 10 vuoteen on sisältynyt, ihan liian pitkä aika raportoitavaksi!

Ja ihmiset, en nyt voi mainita teitä nimeltä koska teitä on liikaa, mutta olette tärkeitä. Hieno jubileelahja olisi pieni kommentti meistä, mitä muistoja sinulla on minusta tai ruuistani?

ARVONTA: Arvon 16. 2. 2020 mennessä Atrian Jauhelihakirjan ja Atrian 30€ lahjakortin, jonka tämä mun lähiruokayhtiöni lahjoitti tätä tarkoitusta varten kommentoineiden kesken.

Rakastan teitä! Jatketaan, eiks je?

Jippii! Ehdin vielä oikean päivän puolella!

37 kommenttia:

  1. Onnea Ihana Nanna, pusipusi! Olet tehnyt mm. ristiäiskakkuja ja synttäri tarjottavia, niin Pink:n kuin omille synttäreille! Hyvä ”ketju”-kaveri on aina luotettava ja hoitaa homman maaliin!Hanna Mäenpää PINK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ketjukaveri...nyt sain kyllä parhaat naurut, meikäläinen kun ei ainakaan urheilussa loista (tai edes keskiveroista) missään joukkuepelissä. Enemmänkin niinkun sitä vilttiketju tai vaihtopenkkimateriaalia. Mutta ihanaa kun käytit tälläistä vertausta, sinä huippu pesäpalloilija-sählynpelaaja!<3 ja siis ite oot auttanut mua tuhat ja yksi kertaa!

      Poista
  2. En tarkkaan muista sitä päivää, kun löysin sun blogis, mutta aina muistan sen Pääsiäisen 2013, kun valmistin ohjeellas nyhtöpossua. Mikä maku, mikä helppous, mikä ihastuneiden ruokailujen huokailut nautinnollisesta ruoasta. Senjälkeen monta ohjetta olen valmistanut ja melkein yhtä monta on jäänyt käyttöön. Viimeksi tein jouluksi silakoita kahdella tapaa�� Olen niin onnellinen, että aikoinaan löysin blogisi. Nyt myös Aamulehti levittää ilosanomaasi. Mahtavat onnittelut ja vahvasti voimia jaksamaan jatkaa tätä blogiasi��❤️��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi blogi vähintään antaa takaisin sen voiman minkä se kuluttaa! Kiitos itsellesi uskollisesta ja pitkäaikaisesta seuraamisesta! Ja että kerroit sen.

      Poista
  3. Monta leivonta ohjetta olen täältä käynyt hakemassa ja tehnyt myös. Riista ruoka ohjeet tullut luettua kans. Onnea pitkästä bloggailusta ja hyvää jatkoa Etiäpäin .
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana saada näitä kommentteja, että reseptit ovat oikeasti lähteneet kokeiluun. Mulle moni sanoo niinkin, että en mä ikään sieltä mitään kokkaa, mutta kiva lukia. Onhan sekin toisaalta saavutus. Pitääs taas laittaa jotakin hirvireseptiä... tai justiinhan laitoin muuten tuon peltipiirakan. Kannattaa kokeilla. Siinä yhdistyy leivonta ja riista!

      Poista
  4. Paljon onnea sinulle ja blogillesi Nanna ihanainen:) Ja ihanaa että olet täällä edelleenkin, kun samoina aikoina aloittaneista on niin moni lopettanut bloggaamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Ja samoin! Sinä olet vielä siinä suhteessa niin ainutlaatuinen, että jaksat usein kommentoida blogiin asti. Itsellekkin se on harvinaista, vaikka siitä aina motkotankin. Jatketaan!

      Poista
  5. Aikaisempaan kommenttiini tärkeä muokkaus:ei tietenkään nyhtöpossu,vaan nyhtölammas����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hauskaa, luin sen myös nyhtölampaaksi ilman muuta, kun pääsiäisestä puhuttiin, en edes tajunnut, että siinä oli possu!

      Poista
  6. Onnea 10-vuotiaalle! Ihan huippua että jaksat edelleen. Ja juurikin se sinun elämänmakuinen huumori toimivien reseptien lisäksi saa minut tulemaan tänne säännöllisesti. Minä tulin tänne reilun vuoden päästä aloituksestasi, aloin seurata blogeja samaan aikaan kun aloitin omani. Monta hyvää blogia on lopettanut, monta hyvää on muuttunut niin ettei enää tule seurattua, mutta tänne tulen aina. Ja lisäarvoa tulee tietysti siitä, kuten ollaan aikaisemminkin puhuttu, että meidän esikoiset ovat saman ikäisiä ja kuopuksetkin melkein. Ja että olemme kumpikin kypsiä (hehheh) äitejä joiden lapset ei aina ymmärrä kuinka hyviä kokkeja olemme. Eikö niin? Kaikkea hyvää jatkoon, tottakai jatketaan!

    ps. kommentoin tänne blogin puolesta juuri siitä syystä, että blogiin tulevat kommentit ovat minusta niitä kaikkein arvokkaimpia. Tällä osoitan arvostustani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä lisäys: juhlistan syntymäpäiviäsi kokkaamalla tänään sitä sinun muutaman postauksen takaista maapähkinäkanaa :D

      Poista
    2. Kiitos arvostuksesta... se on hassua, mutta silloin kun en itse tyydy pelkästään ihailemaan sun ruokia ja filosofiaa, allekirjoitan yleensä joka sanan. Niin nytkin! Näinhän se juuri on!

      Poista
  7. Paljon onnea 10 vuotiaalle blogille 😊

    VastaaPoista
  8. Sun blogisi on ollut mun lukulistalla varmaan alusta lähtien! Olen siis tykännyt😀Reseptisi ovat usein meillä(kin) käytössä!
    Jatkaa Please samaa rataa👍Niin ja onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan pakko jatkaa jos joku jaksaa noin kauan seurata. Oletkin kyllä tuttu kommentoija vuosien varrelta!

      Poista
  9. Onnea! Varsinkin meksikolaiset reseptit ovat kiinnostavia. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan samaa mieltä, ne on kiinnostavia! Olen myös erityisen ylpeä niiden autetenttisuudesta (no, joka mamalla tietysti omat versionsa) ja siitä, että tänäkin vuonnareseptieni perään ovat kyselleet sekä Suomessa asuvat meksikolaiset että kuubalaiset (kuubalaisten reseptien perään). Pistää nöyräksi.

      Poista
  10. "Lumipallona eespäin vierit vain..." vai miten se laulu menikään. Lumipalloefekti on kiva, yhksi asia johtaa toiseen joka johtaa kolmanteen joka... Onnea 10-vuotiaalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on tosiaan käynyt, melkein kaikki työni liittyvät jollakin lailla siihen, että tuli aloitettua tämä blogin pito. Tai no, varmaan kaikki...
      Onpa hienoa nähdä mitä on tapahtuu seuraavan 10 vuoden aikana. Kiitos onnitteluista!

      Poista
  11. Onnea blogillesi ja hyvää jatkoa!
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea blogille!

    tikkuihminen@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kohti seuraavaa kymmenvuotiskautta, sikälimikäli blogeja silloin on.

      Poista
  13. Nopeasti aika vierii. Olen aina ylpeä Sinusta,kun väki luulee,että reseptit ovat todella minun(äitisi)keksimiä.Kirjoitustyylisi on aivan valloittava,jos jätetään kirjoitusvirheet pois laskusta. Paljon on äiti saanut ideoita uusiin kokkauksiin Sinulta.Kiitos siitä ja iloisia tarinoita jatkossakin ruokien lisäksi.Niitä on mukava lukea.Onnea 10-vuotiaalle blogillesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äiti, olet ehkä jäävi perheenjäsenenä osallistumaan arvontaan... Se on kyllä hauskaa, siihen törmään aika usein, että kyllä sun äidilläsi on mahtavia reseptejä. Ja niinpä onkin, jaetaan niitä nykyään puolin ja toisin ja jopa siskon reseptejä ( pikainen parmankinkku-rucolapasta ja vihersalaatti vadelmavinaigrettelle ... niin ja kaikki meksikolaiset ja kuubalaiset). Mutta olet äitini superäiti, ja vaikka sinulla onkin kiusallisen ohuet pohkeet, jotka aiheuttavat joskus ongelmia talvisaappaiden varsien istuvuudessa, en minä koskaan pystyisi täyttämään sinun saappaitasi!

      Poista
  14. Paljon onnea!!! Mahtava blogi sinulla, jatka vaan samaa rataa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Mahtava nähdä, että seuraat vielä blogiani muinaisen lättyreseptinkin jälkeen! Terveisiä sinne rapakon taakse!

      Poista
  15. Onnea kymmenestä vuodesta! Maa-artisokkakeitto johdatti minut alun perin blogisi pariin, muitakin hyviä ohjeita olen löytänyt. Ja tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se huono ohje olekaan! Kiitos blogini parissa viihtymisestä ja kauniista sanoistasi!

      Poista
  16. Paljon onnea 10-vuotiaalle blogille, ihania reseptejä ja juttuja täynnä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mitäs ME ei osaattaas kun on niin hyvät geenit molemmin pualin!

      Poista
  17. Huikeita vuosia ja upeita muistoja. Olen onnekas, kun olen saanut tutustua sinuun. Arvostan työtäsi ja näkymyksiäsi.

    Hei, älä koskaan ikinä muutu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo oli kauniisti sanottu kollegalta toiselle! Ja loppu onkin ystävyyttä❤️

      Poista
  18. Onnea ihan huimasti ja samaa intoa toivon bloggailuusi tästä eteenkin päin <<3
    T. Nelliina
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritetään pysyä tässä vuoristoradassa mukana!

      Poista