About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 24. tammikuuta 2019

SIPULI


Niin, tajusin  juuri, että sipulihan se on. Eniten käyttämäni yksittäinen raaka-aine. Sen freesaamisella alkaa lähes jokainen resepti, ja sen umaminen maku on just se sydän useimmissa suolaisissa ruuissa, olipa sitten näkyvää sipulia tai ei.

"Ei näkyvää sipulia" on kyllä yksi erikoisimmista ruokarajoitteista, joihin ravintolamaailmassa on törmännyt, muistelisin, että sille on löytynyt erikseen usein kassakoneelta annokseen liitettävä kommentti. 

Varoitus: Annoksessa runsaasti näkyvää sipulia
Tässä omassa perheessäkin olen joutunut asian kanssa tappelemaan. IsoHoo syö kyllä sipulia, mutta ei voi sietää keitossa ja kastikkeessa pehmeitä sipulinpalasia. Osittain olenkin kotona siirtynyt käyttämään noissa ruoissa sipulijauhetta, koska miltään ne  eivät ilman sipulia maistu.

Mutta kai se tuli selväksi, että minä rakastan sipulia: Raakana, paistettuna, karamellisoituna, marinoituna, kuivattuna, renkaina, silputtuna, you name it! Myös pehmeitä sipulipaloja keitossa. Rakastan keltasipulia, valkosipulia, punasipulia, kevätsipulia, ruohosipulia salottisipulia, hopeasipulia, purjoa ja mitä näitä onkaan. Kaikki ihania ja oman luonteisia, eikä niitä ilman voi kokata!


Sen lisäksi, että kokkailen sipuleista kokoa ajan ja aina, kokkailin viikko takaperin ihan tarkoituksella, yrittäen löytää vähän uutta inspiraatiota ja erilaisia rooleja sipulille Lännen Media ruokatorstai aukeamaan, joka siis tutuissa sanomalehdissä än yy tee TÄNÄÄN!
Ja tulikin ihan huippureseptejä, kiitos sulle sipuli!

Reseptit löytyvät siis Lännen Median sanomalehdistä, mutta tässä pieni teaseri. Tuo yllä oleva salaatti on todella piristävän kaunis mutta myös maultaan aivan upea yhdistelmä. Punajuuri, veriappelsiini, fenkoli ja punasipuli ovat päätähdet ja minkälaisen orkesterin ne muodostavatkaan! Tosi iso suositus tälle.



Erittäin nopea ja helppo on taas tämä pastaruoka, jossa vain kolme pääraakainetta: punasipuli, halloumi ja pasta. Jos en toistaisi itseäni sanoisin, että tosi iso suositus tälle!


Bhaji on niin intialaista, että! En ollut aikaisemmin tehnyt kotona näitä mausteisia sipulifrittejä, mutta kyllä tässä sipulirenkaat jäävät toiseksi. Frittaamisen voi muuten tehdä ihan paistinpannulla, 2-3 sentissä öljyä onnistuu mainiosti.


Mun blogista saa etsimällä etsiä suolaisten piirakoiden ohjeita. Ne on jotenkin mun kompastuskivi, kun se pohja on aina liian rasvainen tai raaka tai liuskottuva tai kova tai jotakin. Rakastan kyllä niiden syömistä.

Siispä tekemään pohjatonta piirakkaa. Tämä resepti jää niin mun repertuaariin. Sipuli ja juusto tekevät siitä niin maistuvaisen ja rakenteeltaan se kuitenkin on hyvin piirakkamainen, ei lainkaan munakasmainen. Ja sitte niin tosi nopia ja helppo kun ei tartte sitä pohjaa vääntää erikseen.




Marinoituihin ja karamellisoituihinkin sipuleihin löytyy reseptit.

Pakko vielä laittaa tähän omasta blogistani löytyvä sipulikeittoresepti, koska juuri nyt on aika herkutella sillä!













9 kommenttia:

  1. Sipuli on kyllä se mistä kokkailu CampaKeittiössäkin useimmiten alkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Mutta jotenkin sitä ei ikinä muista kun kysytään vaikka lempivihannesta niin aina lähtee liian kaukaa hakemaan. Onneksi sipuli ei suutu siitä!

      Poista
  2. Ei ole minunkaan keittiössäni kovin monta ruokaa mihin sipuli ei kuuluisi.

    VastaaPoista
  3. No nyt kun tuon sanoit, huomaan saman ilmiön omissa kokkauksissanikin! Riisipuuro maistuu edelleen ilman sipulia (ja kai jokunen muukin ruoka), mutta sipuli on todellakin mainio ruokien maustaja. Ennen oli vain tavallista keltasipulia, mutta nykyään runsas tarjonta toinen toistaan paremman makuisia sipulilajikkeita. Valkosipulista en myöskään ole valmis tinkimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Ja tiesitkö muuten että salottisipuli on siksi keittiömestareiden suosikki kaikissa pohjissa, koska se antaa paljon makua, mutta myös hajoaa monia muita lajikkeita helpommin, "liukenee" sinne ruokaan. Enpä tätä itsekään vielä tiennyt äskettäin.

      Poista
  4. Sipuli on sellaista mitä ei voi olla ilman, vaikka sipulin kuoriminen ja leikkaaminen ärsyttää ihan kamalasti mun silmiä. Täällä oli just sipulipula, ja joksikin aikaa sipulin hinta nousi taivaisiin,mtuta minulla oli onneksi sipuli josta kasvoi vihreä varsi;D Bhajit ovat ihania, sellaisia tulee välillä aina tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollut ikinä tehnyt aiemmin, mutta olivat tosiaan ihanan intialaisen makuisia!

      Poista
  5. Aika harva ruoka meilläkään tehdään ilman sipulia. Kyllä oikea ruoanlaitto alkaa siitä, että reseptissä lukee: leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota...

    VastaaPoista