About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 6. lokakuuta 2018

KEHNÄSIENIRUUKKU


Eikä todellakaan mikään kehno sieniruukku. Eikä kehno sienisato 2018, vaikkakin minun tapauksessani se on ollut lähinnä kehnäsienisato. Jos nyt pysytte perässä tässä varsinaisessa verbaali-ilotulituksessa (ja tähän toden totta laittaisin monta kylki kallellaan nauravaa hymiötä, ellen olisi päättänyt, etten käytä hymiöitä leipätekstissäni, kommenteissa ne on kyllä sallittuja tällä mun ihka omalla säännöllä). 

Kesällä kuuntelin ihan rauhassa kun povattiin, että ei ei, nyt ei tuu sieniä ollenkaan, kun on ollut niin kuuma ja ajattelin, että katsotaan nyt vasta  virallisena sienikautena, mikä se saldo on. Ja kyllä se 2018 taitaa jäädä kirjoihin ja kansiin aivan hillittömänä tattivuotena ainakin, niin olen ymmärtänyt kun olen katsellut ja kuunnellut kun ihmiset ovat raahanneet niitä kiloittain kotiin. Mustatorvisieniäkin on ollut julmetusti. Jos mitään sienistä tiedän, ja siis en todella paljoakaan, tiedän sen, että vuodet eivät ole veljeksiä sienisadon suhteen, eivätkä kaikki lajit ponnista maasta samaa tahtia joka vuosi. Muistan sen yhden kevään kun huhtasieniä oli kaikkialla, mutta sen koommin en ole niihin törmännyt. Tänä vuonna olen tavannut epätyypillisesti hirveän isoja valevahvero esiintymiä (mitätön ruokasieni, vaikkei myrkyllinen).

Mutta itse olen aika epäonninen sienestäjä. En esimerkiksi ole törmännyt yhden ainokaiseen herkkutattiin (ensi syksynä tulen sieneen joko Jotain Maukasta- Marin  tai Hellan ja Viinilasin- Johannan luo ihan vaan se tatinkiilto silmissä. Muutkin saa tarjota sienestystreffejä. Mutta vaan tosi tarkoituksella!).

Olen sitä miettinyt, että miksi näin, ja tälläisiin johtopäätöksiin olen metsässä samotessa päätynyt:
- En vaan yksinkertaisesti tunnista herkkutattia.
- Käyn aina samoissa maastoissa, koska takapihaltani aukeavat metsät kävellä kuinka pitkään tahansa, ja olen vakuuttunut, että nuo metsät, jotka ovat sekoitus jylhää kalliota (joo, todellakin täällä lakeuksilla) ja melkein märkää nevaa välillä tai läpipääsemätöntä ryteikköä, ovat jotenkin poikkeuksellisen köyhät sienivalikoimaltaan. Juu, löydän kangasrouskuja (paitsi tänä vuonna en nimeksikään), olen törmännyt satunnaisiin lampaankääpiin(tänäkin vuonna) ja vaaleaorakkaisiin ja joka vuosi löytyy takuusato kehnäsieniä, mutta minä en näissä metsissä oikein koskaan törmää esim kantarelleihin, suppiksiin, herkkutatteihin, karvarouskuihin jne. Tahdonvoima ei tunnu auttavan.
- Aloitan sienikauteni aina liian myöhään. Löydän vapaata aikaa sienimetsällä samoamiseeen vasta sitten kun ensimmäiset yöpakkaset jo mustuttelevat satoa tai rankat sateet ovat piiskanneet ylisuuriksi kasvaneet yksilöt niljakkaiksi ex-sieniksi. Meinaaminen kestää liian kauan.
- Lisäksi parhaat sienilöydöt osuvat kohdalleni silloin kun olen koiran kanssa metsässä irroittelemassa ilman veistä ja varsinkin ilman mitään pussia tai koria, nimimerkillä  uhraanko rintaliivini kantokopaksi.


Nuorehkoja kehnäsieniä
 Mutta se ei niin kehno kehnäsienisato: Se on ollut omilla metsästysmaillani riittoisa. Kehnäsieni on siitä hauska sieni, että se siis on käsittelemättä syötävä *** ruokasieni, mitä ihan kaikki eivät ole ottaneet repertuaariin. Se on itseasiassa tosi, tosi helppo vuorenvarmasti tunnistaa ja Sillä Sipulassa onkin annettu hyvät ohjeet tähän, mutta se on vähän ikävän eri näköinen eri ikäisenä. Ne keltaiset isot, laakeat ja reunoista säteittäin haljenneet tai jopa ylöspäin käpertyneet keltaiset sienetkin ovat nimittäin kehnäsieniä. Ja sitten sillä on yläpäässä tuo sukka, joka tuo mieleen aina mulla myrkkyvaroituksen. Onneksi niitä löytyy aina yleensä iso esiintymä ja monen ikäisiä, eli silloin tunnistaa myös nämä sammaleesta puskevat helmenhohtoiset kyrväkkeetkin kehnäsieniksi. 

Mutta tuo retroista retroin ruoka, sieniruukku. Muistatteko aikaa kasarin lopussa ja kenties vielä ysärin alussa, kun joka ravintolassa löytyi listalta ainakin äyriäisruukku ja sieniruukku? Tuo ruukkujen kulta-aika on syöpynyt mieleeni, olinhan silloin nuori ja rakastanut, enkä silloinkaan kummoinen pihvin syöjä, joten ruukut, ne oli mun juttu (terveisiä myös Fransmannin aurajuustoiselle broilerruukulle ja ai niin, ei sovi unohtaa pippurista härkäruukkuakaan! So retro!).

No nyt tuli sellainen sieniruukku-olo (en yritä tällä tekeytyä nuoremmaksi tai edes kovin rakastuneeksikaan). Helppoa helpompi, ihan tavallinen, eipä paljon reseptiä edes kaipaa:


METSÄSIENIRUUKKU
2:lle 
1/2-1 l tuoreita metsäsieniä, yhtä lajiketta tai sekoitus. Erillistä esikäsittelyä eivät vaadi esim. kehnäsienet, tatit, kantarellit, suppikset, lampaankääpä ja vaaleaorakas
2 rkl voita
1 iso keltasipuli
4-5 siivua pekonia
2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria, tuoretta lehtipersiljaa
2 dl juustoraastetta, voimaksa on hyvää, esim Emmental tai Gryere

Pilko puhdistetut sienet pannulle tirisemään voin kanssa. Lisää muutaman minuutin päästä silputtu pekoni ja hienonnettu sipuli ja paistele  miedolla kunnes pekoni kypsää ja sipuli kuullottunutta. Kermat sekaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä muutama minuutti ja laita sitten kahteen uuninkestävään pikkuruukkuun. Jaa juusto päälle ja anna kuorruttua uunissa. Tarjoile uuniperunan kanssa, leipää unohtamatta.


Kävin läpi omat sienireseptini tai siis ainakin ne, johon olen muistanut laittaa sienitägin...

Kannattaa käydä katsastamassa, tämän alta löytyy 25 reseptiä.

Siellä on muun muassa ihana sienijulienne, maa-artisokka- ja kantarellilätyt (pihvit), monenlaista pastaa, keittoa ja salaattia. Ihan voin sanoa, että proudly presented.

Mutta ei hirveesti tattiruokia....



1 kommentti:

  1. Kehniksiä on tosiaan ollut! Mekin ollaan löydetty vain muutama hassu herkkutatti, mutta sentään nekin.

    VastaaPoista