About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 11. tammikuuta 2018

JAFFAT TULLOO!


...ja jaffojen vanavedessä kaikki muutkin sitrukset: greipit, veriappelsiinit ja -greipit, mandariinit, klementiinit, satsumat ja pomelot. Myös sitruunat ja limet houkuttelevat painavan mehukkaina. Se on sesonki nyt! Sesonki  tarkoittaa, että ne ovat parhaimmillaan ja edullisimmillaan, mikä on aina vähän lottovoittoyhtälö, mutta tässä asiassa pitää paikkansa.

Nyt kuuluu sitruksia vähän hamstratakin. Osta iso pussi luomulaatua ja pane tulemaan suolaan säilöttyjä sitruunoita (tai tee limecurdia), se on herkku joka ylevöittää maullaan minkä tahansa ruuan. Sain Tanskassa kerran maistaa useamman vuoden oleentuneita sitruunoita. Herkku oli Chefin aarre ja sitä annosteltiin maistettavaksi hammastikun kärjellä. 

Säilötyistä sitruunoista tulette kuulemaan epäilemättä enemmänkin kun saan batchini valmiiksi. Kannattaa laittaa siis oma tulemaan, että on sitten mitä käyttää.

Tässä ollaan aika klassisella linjalla. Sitruunapasta on supemaukas ja superin helppo. Kokeile myös sitruunarisottoa. Sekin vie kielen (ja nälän ja sydänsurut ja jalat alta

Sain vapaat kädet etsiä aiheen vuoden alun Lännen Median ruokasivustolle, eikä sitrustusten kanssa tarvinnut empiä yhtään. Nämä esittelemäni reseptit ovat ilmestyneet tänään ainakin Turun Sanomissa, Kalevassa, Aamulehdessä ja Hämeen Sanomissa.  

Oli muuten hauska, että kun etsin (viittä vaille deadline tietenkin) kuvattavaksi veriappelsiineja, olivat ne molempiin isoihin ketjuihin tulossa juuri seuraavana päivänä. Onneksi Minimanista löytyi sitten. Veriappelsiinien sesonki on nimittäin intensiivisen lyhyt, mutta ah, niin mehukas. Tiesitkö, että tuo punainen väri tuo niihin myös ekstraterveysvaikutuksia?


Aamiaiseksi siis chiavanukasta sitruksilla. Jugurtti, sitrukset ja rouhittu pellava onnistuu myös.


Kirjolohifileen pökkäsin aromatisoitumaan ja kypsymään sitruspedille. Todella maukas vaihtoehto sille sun jollekin toiselle uunilohireseptille. Vaihtelu virkistää! Ja varsinkin sitrukset virkistää!


Pomelo on mulle itselle parin vuoden takainen uusi sitrustuttavuus. Sen hedelmäliha on jotenkin jännän tuhti, vähän niinkuin omena melkein. Maku on miellyttävä, ei yhtään liikaa mitään, ei liian hapan, makea, kirpeä, mehukas (sekin on ärsyttävää kun kuorit/syöt appelsiinia ja mehu virtaa pitkin kyynärpäitä). Pomelosalaatti on taas thairuokalaji jota ilolla tuunasin vähän suomiystävällisemmäksi. Kun ei niitä kuivattuja katkarapuja niinkun  löydy ainakaan meidän marketista. Ja ken kestää, lisätköön enemmän chiliä!



Joku vuosi sitten tein jännää Nigellan klementiinikakkua, jossa klementiinit keitetään kuorineen kakun raaka-aineeksi. Siis tätähän on tehtävä tänäkin sesonkina. Herkkua oli myös tämä hiukan bruleemainen sitrustorttu, tein vain aavistuksen liian pieneen vuokaan ja pohja jäi siksi turhan paksuksi. Voit olla viisaampi ja panostaa ohueen pohjaan. Täyte erittäin mainio!

Ja meinaan kyllä raijata isot pussit sitruksia kotiin joka kauppakerralla. Olen tosi, tosi huono syömään ja kuorimaan, vai pitäiskö sanoa kuorimaan ja siksi syömään appelsiineja, mandariinit vielä menee. Tästä voisin tehdä kyllä parannuksen. Mutta voi taivas miten rakastankaan veivata aamulla, päivällä ja illalla sähkö(koska se auttaa, käsin ei taas viittis/kerkiäis)sitruspuristimella jonkun mehusekoituksen. Tuoremehupurkit saa jäädä kauppaan. Lusikoin yleensä myös sen kuitumössön puristimesta suuhuni, joten kaikki hedelmän kuidut eivät mene hukkaan. Tiedättehän keskustelun kokonainen appelsiini versus tuoremehu?

Mutta joo, sitrukset on kyllä piristävintä tähän aikaan vuodesta. Sitten on vielä se tammikuun aurinko, mutta se onkin jo toinen juttu!

maanantai 1. tammikuuta 2018

MAKUJA 2017


Mikä vuosi 2017!

Paljon tapahtui sellaista mitä ei olisi vuoden alussa uskonut; musta tuli tv-kokki, meille tuli koiranpentu ja täytin 50! Tuota jälkimmäistä en usko kyllä vieläkään.

Vuosi oli superkiireinen ja tekisi mieli sanoa myös superraskas: perheen luotsaaminen ja monenlaiset työkuviot ja tehtävät väsyttivät ja kiristivät pinnaa, samaan hengen vetoon on sanottava, että lapset ja inspiroivat työt ovat olleet myös vuoden parasta antia, henkireikä ja pelastusrengas. En kehtaa valittaa vuoden raskaudesta (vai valitinko jo?): olen selvinnyt vielä nukkumalla ja saanut itseni myös ylös sängystä, vaikka välillä vaivalloisesti. Perhettäni ei ole kohdanneet suuret menetykset, avioerot tai onnettomuudet, ollaan terveitä ja tasaisen tyytymättömiä aina johonkin asiaan. Mitä siis akka valitan!



Yksi henkireikä ja ilon ja inspiraation lähde 2017 vuonna olivat Makujen aamu - ja Makujen viikonloppu -ohjelman kuvaukset 8 kuukauden ajan. Aika huikea 27 jakson oppimatka televisiotyöhön, oikeastaan päästiin vasta pintaa raapaisemaan kun aika kylmiltään sinne kameran eteen joutui. Sain upean työparin kameran eteen, Marcos Goissin, joka on mua sekä puolta nuorempi että puolta lahjakkaampi, ihana tyyppi, nöyrä ja itsevarma yhtä aikaa, kertakaikkisen suloinen nuori mies.

tämä oli kesän ulkojakso, jossa molemmat kameramiehet kuvasivat käsivaralta
Meidän ympärillä hääri työryhmä, joka tietysti meille  Marcosin kanssa tuli erityisen läheiseksi, meille kun tämä tilanne oli  ainutlaatuinen ja ennenkokematon. Silti oli mukava vipana kuvauskerralla kuulla kameramiesten juttelevan, että tämä oli mukava ja rento projekti, työ, jota oli kiva tehdä. Pääsiassa kameraa käyttelivät Tapsa ja JG, JG käsivaralta ja Tapsa sitten fiilisteli lähikuvia sellaisen liikkuvan mikä lie robottimaisen järkäleen kanssa. Hauskaahan tietysti on silloinkin kun kamerat eivät laula (ja varsinkin silloin), etenkin kun nämä molemmat luottokuvaajamme olivat ihan yhtä innostuneita ruuasta kuin me muutkin. Olli-Matti hoiti ohjauksen ja leikkauksen ja testasi kotonaan varmasti enemmän reseptejämme kuin kukaan muu, senkin yhden mozzarellakanani, johon oli painovirhepaholaisena jäänyt reseptiin desi etikkaa... ja reseptillä mentiin...

Sain ohjelman kautta myös huippu työkeikkoja, tässä kokataan Habitare- messuilla
Oli hieno oppia myös kuulemaan sinne korvanappiin jo puolesta sanasta menikö hyvin vai persiilleen. Vähä niinkun ohjaajan hengenvedosta, että otetaanko uusiksi vai oliko menestyslaini. Tai kyllähän sen jo yleensä ittekkin tiesi. Pahinta olikin se " no, OK..." 

Tuotantoyhtiö Mediahubin osalta ohjaksia piteli käsissään upea Pia, kiitos Pia tsempistä joka ikinen kerta. Tässä kohdassa myös Maailman Luonnosäätiö kiittäisi Piaa, jos tietäisi millä pieteetillä Pia organisoi ylijäämäruuan kierrätyksen.

Parasta oli maistelu ja syöminen joka välissä. 
Ja kerronko salaisuuden? Oltaisiin oltu aikataulujen (kaiken) kanssa aivan pulassa, ellei Teresan työpari Johanna Helsinki Food Companysta olisi pieniny ja pilkkonu (ja sheivannu ja blendannu) meille koko ajan esivalmisteluja (ja siivonnut jälkiämme), Johanna myös kuvasi annokset nettiin ja yritti lähettää epätoivoisia telepaattisia viestejä mulle kameran toiselle puolelle "Älä unohda suolaa, et muistanu leivinjauhetta...".

Ja sitten oli tietysti Teresa Välimäki, joka tsekkas meidän reseptit ja organisoi ruokaostokset Johannan kanssa, viimeisteli aikataulutuksen, eli vastasi tästä koko sisällöstä ja siitä ettei hänen tv-kokkilöytönsä sano, että kylläpä tämä kaakku haisoo (hyvältä). Ilman sinua, ei olisi ollut minua ja Makujen aamuja 2017. Kaikki sanat on vähän niinkuin turhia. Siksi hali. Hali ihan kaikille!

Kuisman kesäinen burgeri oli taas yksi napakymppi-annos

Haluan tähän viime vuoden saldosta linkata teille vielä omasta mielestäni parhaimpia Makujen Aamu- reseptejä. Jaksot ovat ainakin vielä katsottavissa Katsomosta (Makujen viikonloppu). Kiitos myös teille, jotka olette ohjelmaa vahingossa tai tarkoituksella seuranneet ja kiitos kaikista terveisistä ja positiivisesta tsempistä niin tutut kuin tuntemattomatkin. Rauhallinen ääneni ja pohjalainen puheenparsi on vetänyt monet TV:n ääreen katsomaan, että kuka ja mitä. Kiitos kun katsoitte!

Sillä kuten kaikki hyvä, tämäkin tuotantokausi on nyt paketissa. Eikä jatkosta ole näillä näkymin tietoa. Haluaisin kerttoa teille kumminkin vielä yhden tarinan, sellaisen mikä sai minut kyynelehtimään valtoimenaan ohjelman loppukaronkassa. Kiitos Olli-Matti, että jaoit tämän kertomuksen, tässä mun sanoin:

Me oltiin Kuisman (Marcosin) kanssa sitä mieltä, että oltais hauskoja ja rentoja keittiössä yhdessä ja ehdotettiin voisko vipa jakso kuvat sillä lailla. Tietysti tämäkin on taas uutta ja erilaista verrattuna yksinkokkaukseen, mutta riski päätettiin ottaa.
Aiheena jouluisat leivonnaiset, minä tein Joulumisua ja Kuisma Mumminsa ohjeella taatelikakkua. Innostuttiin siinä myös lähettelemään terveisiä, Kuisma Taatelikakku-mummilleen, minä Kortesjärven mummalle ja sitten myös edesmenneelle Oravan mummalleni, mummalle, joka on suunnattoman rakas ja erityinen, (olen mummolassa asunut lapsuuteni ensimmäiset vuodet ja vielä ensimmäiselle ja toisellakin luokalla ja taas ysillä ja lukion ekalla, yhteensä kymmenkunta vuotta).

O-M kertoi kuinka leikkasi ohjelmaa seuraavana päivänä. 8-9 minuutin ohjelmasta meidän terveisemme, jotka saimme kestämään minuutin verran, veivät aivan liikaa aikaa ja O-M leikkasi kohdan päättäväisesti pois. Ohjelman valmistuessa muotoonsa häntä alkoi kuitenkin kaduttaa, joulu tulossa ja ne terveiset olivat niin aidot ja sympaattiset (ei meillä toki ikinä ollut mitään käsikirjoituksia), että hän päätti, että kyllä hän ne sinne ohjelmaan änkeää, leikataan ja nipistetään sitten kaikkialta muualta, että saadaan mahtumaan.
Näin O-M sitten tekikin. Hyvillä mielein hän tarkasti sitten ohjelman keskelle lisäämäänsä terveistenlähetyspätkää. Ihan siinä terveisten lopussa minä sanon jotenkin että "...ja terveisiä myäs Oravan mummalle, tuonne yläkertaan" ja viittaan kädelläni ylöspäin. Heti tuon jälkeen leikkaamon näyttöruudulle, O-M  silmien eteen  ilmestyy yksi sana keskelle ruutua: 

KIITOS

O-M lyö nopeaa kädellään näyttöruudun pimeäksi ja koneen pois päältä. "Mistä (TAIVAASTA) tuo tuli?"

O-M sanoi istuneensa kymmenisen minuuttia koneen edessä pystymättä tekemään yhtään mitään, vähän polvia heikottaen ja kädet epävarmana. KIITOS?

En tiedä osasinko välittää tämän kertomuksen teille, tässä ja nyt, mutta meidän porukan se kyllä pysäytti. Kaikkeen löytyy tietenkin rationaalinen selitys: Kiitos- sana löytyy kuin löytyykin jostakin ohjelman lopputeksteisteistä (kiitos Gigantti?)Mutta se miten se "itsekseen" hyppäsi tuossa tilanteessa tuohon kohtaan oli mysteeri myös leikkaamossa. Ei ne nuon yleensä mee.

Minä tietenkin uskon, että sain parhaimman palautteen ikinä ja viestin mummaltani. 

En tiedä.

Habitaressa kokkailin mm. suklaapikkuleipäpeltiä. Tiedän nyt, että pellillinen voi kadota valonnopeudella. (The Force was with us?)
 Tässä vielä linkit 12 suosikkireseptiini. Jäi kyllä monta hyvää pois.
















 Kiitos hianosta vuodesta 2017! 
Teirän Nanna

...ja terveisiä mummalle!