About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

HALLOWEENIN HELPOT MINIMUNAKKAAT

 Kaupallinen yhteistyö: K-ruoka


Karrrrmiva halloween alkaa olla aivan kulman takana.
Olen niitä ihmisiä, jotka eivät ole tunteneet itseään ihan kotoisiksi kaikissa uusissa maailmalta lainatuissa hömpsötys-perinteissä. Mikä halloween, kun meillä on pyhäinmiestenpäivä ja kekri? Eikä ainakaan mikään karkki tai kepponen? Meillähän tuo makeisten keräily ovelta ovelle tapahtuu lankalauantaina pääsiäistrullien toimesta. Juu, ja mä olen just se äiti, joka pakottaa lapsensa pukeutumaan nimenomaan trulleiksi eli pääsiäisnoidiksi, meiltä ei lähdetä pupu-, kissa- tai harrypotter-asussa.

Kuulostaa siltä, että jollakulla kiristää pipo, vai...

Onneksi olen aina ollut helppo luopumaan periaatteistani, joten lasten myötä olen kumminkin sukeltanut täysillä mukaan halloweenhörskötyksiin. Sillä onhan se ihana, sopivan pelottava mahdollisuus yhteisiin tekemisiin ja piristävä teema lokakuun loppuun.

Kovin pelottavaa ei teemaan sopivan syömisen tarvitse olla. Viime vuonna tehtiin Maitotytön kanssa mokkapaloja, joihin muovailimme marsipaanista kauniin oranssit kurpitsat. 

Joten meillä on nykyään kaapit täynnä halloween-asuja, on pidetty monet monet halloweenkekkerit naapuruston lapsille ja tykkään lasten kanssa koristella, suunnitella ja toteuttaa jotakin hauskaa teeman ympärille, hurrrrjan herkuista tarjoiltavista aina ympäriinsä leviteltäviin hämähäkinseitteihin.
 

Pikku vieraat rakastaa pukeutua. Muistan sen yhden vuoden kun Urho14v oli vielä tosi pieni koululainen ja NaapurinUllan kanssa järjestettiin meillä Halloween-juhlat ja uppoudettiin niin koristeluihin ja pelottaviin tarjottaviin, ja omiin asuihimme (tein itselleni sellaisen järkyttävän vetoketju-maskeerausnaamion, jonka jälkeen parivuotias Maitotyttö pelkäsi nähin päiviin asti pimeällä aina "naamoja"), että lopppujen lopuksi viittä vaille vieraitten saapumista tajusin, että itseasiassa, Urholle ei ole oikein mitään asua. Käärin poikaraukan vessapaperirullaan muka muumioksi, mutta eihän tuo kyllä ollut mikään leikinkestävä asu.

Aivan liian hirveät äidit vuodelta 2012

Tänäkin vuonna taitaa olla pikkujuhlat tulossa, ainakin Maitotyttö odottaa niitä ihan itsestäänselvyytenä.
Muutama herkku ja jännittävä juoma pöytään on valmistettava. Halloween inspiraatiota löytyy täältä K-Ruoka sivuiltakin teema-osiosta. Luulen että teen verinen sormi -hodareita ja pakastan jääkuutioitten sekaan pieniä hämähäkkejä. Ja sitten näitä superhelppoja minimunakkaita:



Halloween-munakkaat

24 kpl

1pkt (240 g) Pirkka Parhaat chorizo raakamakkara
6 kpl munaa
150 g Pirkka emmental-mozzarella juustoraastetta
½ dl kuohukermaa
24 kpl Pirkka mustaa kivetöntä oliivia

1. Purista chorizot kuoristaan paistinpannulle ja paista keskilämmöllä kypsäksi. Riko makkaroiden rakenne samalla murumaiseksi esim. kahden puulastan avulla. Siirrä syrjään.

2. Riko munat kulhoon ja riko niiden rakenne haarukalla. Lisää juustoraaste, kuohukerma ja chorizo kulhon ja sekoita.

3. Voitele minimuffinivuoka ja annostele omelettitaikina koloihin. Paista 175 uunissa 10 minuuttia.

4. Leikkaa oliivit pituussunnassa puolikkaiksi. Leikkaa puolet (24) oliivin puolikkaista aina kukin 6:ksi jalaksi. Ota esipaistetut munakkaat uunista ja aseta kullekin munakkaalle oliivin puolikas hämppiksen ruumiiksi. Asettele 3 jalkaa kummallekin puolelle hämppiksen ruumista. Paista vielä 5-10 minuuttia, kunnes hyytyneet läpikotaisin ja kauniin kullanruskeita.

5. Tarjoile lämpinä tai kylminä.




 Kaupallinen yhteistyö K-ruoka.



torstai 11. lokakuuta 2018

SILAKKA SESONGISSA

On se tainnu tulla sanottuakin, että silakka on niin mun lempparikala. 

Nyt on taas päästetty silakkatroolarit matkaan ja silakkaa saa hyvin kaupasta. Ehdoton lemppari on kokonainen silakka, se on periaatteessa se kaikkein tuorein vaihtoehto, kun silakan fileeksi työstämiseen ei ole hussattu aikaa. Tykkään perata ne itte, siinä ei kauaa nokka tuhise ja voissa paistetut, ruisjauhoissa pyöritellyt silakat vaan on parhaimpia mitä tiedän. Ne pitää paistaa niin, että ruoto häntineen on syötävää.  
Haaskheelle ei jää kun  silimät! No ei vaiskaan, kyllä mä sen pään irrotan ja sisuskalut.

Myös joulupöydän kalaherkuista rakkaimmat ovat mulle äitin tekemät valkosipulisilakka ja sinappisilakka. En ole vielä tavannut ainoatakaan silliä, joka nuo päihittäis mun rankingissa.

Tänään on lehdissä silakkareseptit mun käsialaa. Reseptejä tehdessä ei ollut vielä kokonaisia saatavilla, joten jouduin tyytymään silakkafileisiin. Onhan ne helppoja ja käteviä. Sitruunamuusin kanssa wasabituorejuustolla täytettynä aika ässiä, tuossa yläkuvan kivillä.



Silakkapihvit paistuvat myös uunissa, kuten myös monenlaiset silakkarullat ja vuoat. Oma valintani osui tällä kertaa välimerellisiin mausteisiin, tomaattiin, fetaan ja oliiveihin.


Silakka ottaa itseensä vaikka mitä maustetta, se suorastaan nauttii marinoinnista. Taipuu hyvin limellä kypsytettyyn cevicheenkin, joka taas maistuu upeasti saaristolaisleivän pinnalla,



Oikein hauskan illanistujaisruoan saa valmistamalla silakoita kuin etanoita, pannuineen kaikkineen. Tämä on yksi mun ikisuosikeistani.

Ja sitten vielä kolme syytä seuraavan herkkuleivonnaisen valmistukseen:

Koska syksy.
Koska kurpitsa-aika.
Koska porkkanakakku.

Pahoitteluni etukäteen porkkanakakun ystäville. Tästä tuli vielä parempaa.



keskiviikko 10. lokakuuta 2018

ESTONIAN BURGER FACTORY




Yksi matkailun ihanuuksista ovat uudet ruokakokemukset.
Perheellisen 7- ja 14v. lapsilla varustetun ruokabloggaajan arki ja varsinkin lomat on yhtä tasapainoilua ruokafiilistelyn ja arjen realiteettien välillä.

Kai ymmärrätte mitä tarkoitan? Ei ihan fiilistellä.
Tai siis kyllä kai ne tuosta kasvaa ja viisastuu ja kansainvälistyy, mutta lähtöpointsi on, että uudet kulinaristiset kokemukset eivät paljon VVK. Urho14v. on suostunut syömään esim. pizzaa vasta reilut pari vuotta (pizza, tuo kulinaristisen kokemusten huipentuma... mutta ehkä ymmärrätte mitä ajan takaa).

Joten kun matkustetaan, usein tärkeintä on nälkäkiukkukohtausten  minimointi muutenkin räiskyvässä perheessä. Silloin äidin on tehtävä kompromissi, välillä tärkein ruokapaikan valinnan kriteeri on lasten oletettu suhtautuminen paikkaan. Eikä kyse ole pelkästään tarjottavasta ruuasta vaan myös hyvin usein ravintolakäynnin kestosta. Useamman tunnin nautiskeluillalliset eivät vielä ole kovin kova sana meidän jälkipolven keskuudessa.

Toisaalta, mäkkäröidessä saa aina mahan täyteen edullisesti. Onneksi äitillekin kelpaa Mäkkäri. IsoHoolta ei kysytä. Ainahan nelihenkisessä perheessä joku hannaa vastaan.

Meidän tämän kesän kesämatka supistui vajaan viikon retkeen Virossa. Tallinnassa olimme  kaksi yötä Pirita Spa -hotellissa Iso-Hoon ikääntymistä muistaneen työnantajan lahjoittamalla lahjakortilla. Olimme reissussa autolla, koska jatkoimme siitä vielä Pärnuun. Tämä olikin oikein kätsyä, koska Pirita tunnetusti on hiukan syrjässä keskustasta. Toisaalta, ihan pikku vinkkinä, oletteko koskaan etsineet kohtuuhintaista  parkkipaikkaa keskustan tuntumasta? Tai ylipäänsä parkkipaikkaa minkä voisi maksaa suomalaisella puhelimella? Voin sanoa, että otimme ns. riskin...

Tämä mun ravintolajuttuni leviää taas käsiin: Mutta saavuttuamme sateiseen (kyllä, onnistuimme viime kesänä valitsemaan juuri ekan viikon heinäkuuta, joka ei siis ollut mitenkään helteinen) Tallinnaan aamulaivalla, lounastettuamme Piritassa, patsasteltuamme ympäristössä ja testattuamme Piritan uima-altaan urheilulliset ilot, olin katsastanut meille illalliseksi Tallinnan parempaa burger-tarjontaa.

Vähän niin kuin win win- lopputuloksen toivossa. 


Burgerit nimittäin vielä maistuvat kaikille perheessämme, joten sillä on hieman pelattava ja omasta puolesta toivottava, että törmäämme erityisen hyviin burgereihin.

Estonian Burger factory (Pärnu maantee 41a)valikoitui kohteeksemme. Se sijaitsee niukin naukin vanhan kaupungin ulkopuolella. Maanantai-iltana paikalla ei ollut hirveästi asiakkaita. Ravintola oli sopivan kolkon industriaali, sellainen ettei tarvitse empiä oliko tämä ravintola tarkoitettu meille.

 Paikan burgerit valmistetaan paikallisesta itsejauhetusta luomukasvatetusta Angus- karjasta. Parilalla paistetut ja savustusuunin (vai hiiligrillin?) kautta pöytään tulevat hampurilaispihvit olivat  meheviä, ihanan mediumeja ja todella tuhdin kokoisia. Raaka-aineissa muutenkin suositaan paikallista tuotantoa. Menu on tosi kattava, siitä löytyy kyllä hampurilainen jokaiselle. Mutta me mentiin tietysti klassikoilla.




Palvelu oli ystävällisen mutkatonta, kuten kuuluukin. 


Otimme alkupalaksi jaettavaksi pekoniin kääräistyt jalapeñot. Ei aivan mitä odotin, taisin odottaa niitä pakastepussista frittikeittimeen kaadettuja, joten eteen kannettu lautanen ylitti odotukset.


Annokset sisältävät pelkät burgerit sisältöineen ja tilpehöörit tilattiin erikseen.

Kotitekoiset ranskikset maistuivat kaikille, ihan au naturel. Listalta löytyi myös kattava valikoima paikallisia oluita.



Masut täynnä ja tyytyväisenä meidän perhe oli valmis käpertymään hotellin sänkyihin. Äitikin oli ihan tyytyväinen. Laatuburgeri. Jossei nyt ihan paras koskaan syömäni niin kiitettävällä arvosanalla kuitenkin. 

Hyvässä ja kivassa ravintolassa, vieraassa paikassa ja selvässä synkassa henksun kanssa olen ottanut tavakseni kysyä henkilökunnalta ravintolasuosituksia. Tällä kertaa rajasin sen koskemaan nimenomaan  hampurilaisia.

Sain suosituksen Uulits- nimisestä gourmethampurilaisravintolasta. Tallinnassakin tuntuu olevan nostetta paikallisille herlevityyppisille keittiömestarivetoisille burgerravintoloille.

Toinen suositus oli Estonian Burger Factoryn  oma uudempi, vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola Mini Burger Factory.  Paikan erikoisuus on, että samaan annokseen kuuluu kolme erilaista miniburgeria ja kullekin lasillinen juuri sille mätsättyä olutta. Hauskalta kuulostava konsepti. Jaoin jo tätä suositusta eteenpäin kylässä piipahtaneelle Suomelan perheelle, joka oli juuri menossa viikonlopuksi haasteellisella eli sekalaisella seurakunnalla Tallinnaan ja tämän tyyppisen ratkaisun koettiin koituvan enemmistön onneksi. Mitäs sanoo Marja kokemuksesta?









lauantai 6. lokakuuta 2018

KEHNÄSIENIRUUKKU


Eikä todellakaan mikään kehno sieniruukku. Eikä kehno sienisato 2018, vaikkakin minun tapauksessani se on ollut lähinnä kehnäsienisato. Jos nyt pysytte perässä tässä varsinaisessa verbaali-ilotulituksessa (ja tähän toden totta laittaisin monta kylki kallellaan nauravaa hymiötä, ellen olisi päättänyt, etten käytä hymiöitä leipätekstissäni, kommenteissa ne on kyllä sallittuja tällä mun ihka omalla säännöllä). 

Kesällä kuuntelin ihan rauhassa kun povattiin, että ei ei, nyt ei tuu sieniä ollenkaan, kun on ollut niin kuuma ja ajattelin, että katsotaan nyt vasta  virallisena sienikautena, mikä se saldo on. Ja kyllä se 2018 taitaa jäädä kirjoihin ja kansiin aivan hillittömänä tattivuotena ainakin, niin olen ymmärtänyt kun olen katsellut ja kuunnellut kun ihmiset ovat raahanneet niitä kiloittain kotiin. Mustatorvisieniäkin on ollut julmetusti. Jos mitään sienistä tiedän, ja siis en todella paljoakaan, tiedän sen, että vuodet eivät ole veljeksiä sienisadon suhteen, eivätkä kaikki lajit ponnista maasta samaa tahtia joka vuosi. Muistan sen yhden kevään kun huhtasieniä oli kaikkialla, mutta sen koommin en ole niihin törmännyt. Tänä vuonna olen tavannut epätyypillisesti hirveän isoja valevahvero esiintymiä (mitätön ruokasieni, vaikkei myrkyllinen).

Mutta itse olen aika epäonninen sienestäjä. En esimerkiksi ole törmännyt yhden ainokaiseen herkkutattiin (ensi syksynä tulen sieneen joko Jotain Maukasta- Marin  tai Hellan ja Viinilasin- Johannan luo ihan vaan se tatinkiilto silmissä. Muutkin saa tarjota sienestystreffejä. Mutta vaan tosi tarkoituksella!).

Olen sitä miettinyt, että miksi näin, ja tälläisiin johtopäätöksiin olen metsässä samotessa päätynyt:
- En vaan yksinkertaisesti tunnista herkkutattia.
- Käyn aina samoissa maastoissa, koska takapihaltani aukeavat metsät kävellä kuinka pitkään tahansa, ja olen vakuuttunut, että nuo metsät, jotka ovat sekoitus jylhää kalliota (joo, todellakin täällä lakeuksilla) ja melkein märkää nevaa välillä tai läpipääsemätöntä ryteikköä, ovat jotenkin poikkeuksellisen köyhät sienivalikoimaltaan. Juu, löydän kangasrouskuja (paitsi tänä vuonna en nimeksikään), olen törmännyt satunnaisiin lampaankääpiin(tänäkin vuonna) ja vaaleaorakkaisiin ja joka vuosi löytyy takuusato kehnäsieniä, mutta minä en näissä metsissä oikein koskaan törmää esim kantarelleihin, suppiksiin, herkkutatteihin, karvarouskuihin jne. Tahdonvoima ei tunnu auttavan.
- Aloitan sienikauteni aina liian myöhään. Löydän vapaata aikaa sienimetsällä samoamiseeen vasta sitten kun ensimmäiset yöpakkaset jo mustuttelevat satoa tai rankat sateet ovat piiskanneet ylisuuriksi kasvaneet yksilöt niljakkaiksi ex-sieniksi. Meinaaminen kestää liian kauan.
- Lisäksi parhaat sienilöydöt osuvat kohdalleni silloin kun olen koiran kanssa metsässä irroittelemassa ilman veistä ja varsinkin ilman mitään pussia tai koria, nimimerkillä  uhraanko rintaliivini kantokopaksi.


Nuorehkoja kehnäsieniä
 Mutta se ei niin kehno kehnäsienisato: Se on ollut omilla metsästysmaillani riittoisa. Kehnäsieni on siitä hauska sieni, että se siis on käsittelemättä syötävä *** ruokasieni, mitä ihan kaikki eivät ole ottaneet repertuaariin. Se on itseasiassa tosi, tosi helppo vuorenvarmasti tunnistaa ja Sillä Sipulassa onkin annettu hyvät ohjeet tähän, mutta se on vähän ikävän eri näköinen eri ikäisenä. Ne keltaiset isot, laakeat ja reunoista säteittäin haljenneet tai jopa ylöspäin käpertyneet keltaiset sienetkin ovat nimittäin kehnäsieniä. Ja sitten sillä on yläpäässä tuo sukka, joka tuo mieleen aina mulla myrkkyvaroituksen. Onneksi niitä löytyy aina yleensä iso esiintymä ja monen ikäisiä, eli silloin tunnistaa myös nämä sammaleesta puskevat helmenhohtoiset kyrväkkeetkin kehnäsieniksi. 

Mutta tuo retroista retroin ruoka, sieniruukku. Muistatteko aikaa kasarin lopussa ja kenties vielä ysärin alussa, kun joka ravintolassa löytyi listalta ainakin äyriäisruukku ja sieniruukku? Tuo ruukkujen kulta-aika on syöpynyt mieleeni, olinhan silloin nuori ja rakastanut, enkä silloinkaan kummoinen pihvin syöjä, joten ruukut, ne oli mun juttu (terveisiä myös Fransmannin aurajuustoiselle broilerruukulle ja ai niin, ei sovi unohtaa pippurista härkäruukkuakaan! So retro!).

No nyt tuli sellainen sieniruukku-olo (en yritä tällä tekeytyä nuoremmaksi tai edes kovin rakastuneeksikaan). Helppoa helpompi, ihan tavallinen, eipä paljon reseptiä edes kaipaa:


METSÄSIENIRUUKKU
2:lle 
1/2-1 l tuoreita metsäsieniä, yhtä lajiketta tai sekoitus. Erillistä esikäsittelyä eivät vaadi esim. kehnäsienet, tatit, kantarellit, suppikset, lampaankääpä ja vaaleaorakas
2 rkl voita
1 iso keltasipuli
4-5 siivua pekonia
2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria, tuoretta lehtipersiljaa
2 dl juustoraastetta, voimaksa on hyvää, esim Emmental tai Gryere

Pilko puhdistetut sienet pannulle tirisemään voin kanssa. Lisää muutaman minuutin päästä silputtu pekoni ja hienonnettu sipuli ja paistele  miedolla kunnes pekoni kypsää ja sipuli kuullottunutta. Kermat sekaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä muutama minuutti ja laita sitten kahteen uuninkestävään pikkuruukkuun. Jaa juusto päälle ja anna kuorruttua uunissa. Tarjoile uuniperunan kanssa, leipää unohtamatta.


Kävin läpi omat sienireseptini tai siis ainakin ne, johon olen muistanut laittaa sienitägin...

Kannattaa käydä katsastamassa, tämän alta löytyy 25 reseptiä.

Siellä on muun muassa ihana sienijulienne, maa-artisokka- ja kantarellilätyt (pihvit), monenlaista pastaa, keittoa ja salaattia. Ihan voin sanoa, että proudly presented.

Mutta ei hirveesti tattiruokia....



lauantai 29. syyskuuta 2018

APU LÖYTYY IKIOMASTA RUOKAKASSISTA

Kaupallinen yhteistyö K-Ruoka



Se kiire. Ne ruuhkavuodet. Arjesta selviytyminen.

En koskaan, koskaan ajatellut, että perheen ruokahetkestä voisi tulla stressiä. Rakastan ruuanlaittoa, syömistä ja kaiken tämän suunnittelua. Rakastan myös ruokakaupassakäyntiä, tykkään tutkia kauppaa hylly hyllyltä, tehdä uutuuslöytöjä ja inspiroitua aineksista, jotka välillä unohtuvat käytöstä. Mutta tosiasia on, että tuntia nopeammin en kyllä kaupasta ulos selviä. Joskus sitä tuntia ei vaan ole.

Kun muonitusvahvuuteen kuuluu urheileva teiniUrho ja ekaluokan saavuttanut Maitotyttö, toinen vanhempi on välillä 10 päivää merillä, on harrastukset, treenit, Meimi the rottweiler ja oma mielenkiintoinen työ, jossa tehdään välillä normaalin toimistoajan ulkopuolella myös iltaisin työpajoja, iskee helposti sellainen iltapäivän kauhu, apua-apua, mitäs muuten tänään syödään ja koska ehdin sen valmistaa jos tulen töistä neljältä ja viiden maissa pitäisi jo kunkin lennähtää harkkoihin.

Omalla ruokakassiviikolla syötiin esim. näitä possukebakoita maapähkinäkastikkeella. Samalla tuli kokeiltua myös porkkanajauhista eka kertaa.

Kokonaan oma lukunsa on se, että ruuan pitäisi olla ravitsevaa ja monipuolista ja kaikille maistuvaa ja se se onkin ongelma tuo viimeinen kohta. Viimeksi Maityttö tokaisi, että Äiti, en halua että oot tv-kokki (niin kuin nyt olisin), tekisit joskus tavallista ruokaa. Tämä sunnuntain ruokapöydässä, jossa meillä oli hirven palapaistia tomaattisessa kastikkeessa, täysjyväriisiä ja pannulla paistettua parsakaalia, jälkkärinä omena- myslipaistosta ja vaniljakastiketta. Tämähän oli lähes syömäkelvotonta, jos lapsiltani kysytään.

Joten mitä on tehtävissä? Avainsana ja ehto mahdottomista viikoista selviytymiseen on SUUNNITELMALLISUUS.
Valitettavasti suunnitelmallisuus ei todellakaan oo toinen nimeni, mutta sitä ihminen taipuu nälän edessä. Yleensä en pysty tai uskalla miettiä kuin vuorokausi eteenpäin selviytymistä seuraavasta päivästä, tällä kuvittelen suojaavani mielenterveyttäni. Nopeasti saa huomata kuinka paljon helpompaa elämä onkaan, kun lisää arkipäivään ripauksen suunnitelmaa. Vähemmän nälkäkiukkuja, parempaa ruokaa, enemmän aikaa tärkeille asioille.

Aloitin ruuasta.  Sain aivan kuningasajatuksen laatia itselleni viikon ruokakassi, noiden maksullisten palveluiden tapaan. Suunnitella oma menu ja tilata sitten tarvittavat ruoka-aineet K-verkkokaupasta ottaa huomioon myös aamiaistarvikkeet ja välipalat. Kävisin vain noutamassa ja maksamassa. Mikä ajansäästö! Kassi on myös kätevä tilata kotiinkuljetuksella.

Ja jos ei keksi mitä tekis, K-ruoka sivuilla on kyllä ehtymätön reseptiarkisto, josta valitsin tämän linssikeiton. Urheilijapojalle kasvista JA proteiinia! Kuva:K-ruoka

Laadin arkiviikon ruokalistan. Yritin miettiä, että myös kalaa, kasvista, nopeaa, helppoa. Kurkkasin vähän kuiva-ainekaappiin ja pakastimeen, että mitä siellä on jo valmiiksi. Sen, että tykkääkö lapset olen vähän siirtänyt sivuun, koska yhtenä päivänä ne tykkäävät ja toisena ei. Kannattaako olla siis stressaamatta tästä.
 

Jotain, joka onnistuu vaikka silmät ummessa, mutta myös joku uusi resepti, kokkaajan oman mielenkiinnon vireillä pitämiseksi. Inspiraatiota löysin esimerkiksi K-Ruoka sivuilta, tuo valtava reseptiarkisto auttaa eteenpäin silloin kun ei juuri tiedä mitä nyt syötäisiin.

MA: Savulohi-kurkkupasta (tämä mainio ruoka on ystäväni blogista)


KE: Kukkakaali mac ’n cheese (resepti alla)



Helppo, nopea ja hyvä; takuuvarma resepti taas K-ruoan sivuilta. Broileri-parsakaalivuoka. Kuva : K-ruoka

Verkkokaupasta tilaaminen on minulle tuttu juttu, mutta olin vähän unohtanut sen, vaikka viimeksi vannoin, että yhtään ainutta juhlapyhän aattoa en vietä ruuhkaisessa kaupassa. Viimeksi tottumattomalle käyttäjälle tuotteiden valitseminen oli hiukan hidasta verkossa, mutta teknisiä ominaisuuksia on parannettu koko ajan. Huomasin, että verkkokaupassakin on kätevin olla valmiin ostoslistan kanssa, kirjoittaa hakukenttään vaikka savulohi ja saat esille valittavat vaihtoehdot. Näin ei ylimääräistä aikaa tuhraantunut. Ja mitä enemmän verkkokauppaa käyttää sitä näppärämmin se käyttö sujuu. Ohjelmaan voi tallettaa myös suosikkilistoja, josta löytyy tavallisimmin ostamasi ainekset, se on hyvä pohja aloittaa klikkailu.


Olen myös vakuuttunut, että tällä tavoin säästän ajan lisäksi  aimo annoksen euroja, kun ei tule nälkähutiostoja ja vähän sitä sun tätä, vaan juuri tarvittavat.

Niin hienoa oli hurauttaa lähikauppaani eli Joupin Cittarin takapäätyyn parkkiin, lähettää tekstarilla parkkipaikan numero ja muutamassa minuutissa autolleni kannettiin kolme kassia ruokaa, jotka kuittasin kortilla. Myyjä varmisteli vielä, että oliko savulohen määrä 700kg oikea, ja olihan se. Tilauksessa oli kai 1 kg, mutta tilasin kokonaisen fileen jota oli tarjolla painoltaan n. 700g. Eli kyllä ne osaa myös käyttää järkeä siellä keräyspuolella.


Oman ruokakassin suunnittelu ja tilaus oli itseltä kyllä hulinaviikon järkevin teko. Säästyi monta turhaa ärräpäätä ja minuuttia.

Jaan tähän tuon oman reseptini, kukkakaali mac ’ n cheese, joka on juuri sopivaa sapuskaa syysiltoihin. Ylijäämä toimi seuraavana päivänä oikein näpsäkästi myös possukebakkojen kanssa, jätin lohkot tekemättä.



KUKKAKAALI MAC ’N CHEESE

400 g täysjyvämakaronia
500 g Pirkka Luomu kukkakaalia
3 rkl voita
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
1 prk (250 g) Valio Koskenlaskija Ruoka
1 tl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria, suolaa

Keitä makaroneja 4 min. kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä. Riko kukkakaali kukintoihin ja laita makaronien kanssa kiehumaan pariksi minuutiksi. Siivilöi.

Sulata paistinpannulla voi. Pehmittele sipulia ja valkosipulia pannulla muutama minuutti. Sekoita jauhot mukaan ja sen jälkeen maito pienissä erissä. Anna kypsyä 3 minuuttia sekoitellen ja lisää sitten juusto ja mausteet. Kuumenna.

Yhdistä makaronit ja kukkakaali kastikkeeseen voidellussa uunivuoassa. Paista 30 min 200°C.  




Näin elettiin yksi vähemmän stressitön viikko meidän perheessä. Suosittelen kokeilemaan. Ja jos et sunnuntaina muistanut tehdä tilausta, ei sitä viikon ruokalistaa aina tarvitse maanantaista aloittaa. Teet just siitä päivästä lähtien, kun kerkeät.

Täytyy peukuttaa myös näitä possukepakoita, jotka löytyivät K-Ruoka reseptisivuilta
Pakko jakaa vielä, että jos huumorintajuisimmasta K-kaupan työntekijästä järjestettäisiin kilpailu, tiedän, ketä äänestäisin. Sain kassin hakumatkalla taas heittää hauskaa läppää neuvonnassa ja kassalla työskentelevän maailman huumoripitoisimman ja sanavalmiimman palveluammattilaisen kanssa.

Jouduin käymään kassin hakumatkalla siis ensin neuvonnassa, että mistäs se kassi haetaan ja kerroin ko henkilölle, että olen nyt hoitanut viikon ostokset superkätevästi netissä. Kuultuaan verkkokauppatilauksestani, neuvonnassa (ja kassallakin) työskentelevä ”kaupantäti” tokaisi pilke silmäkulmassa:

-         -Jaa, mikä on, kun ei meirän kassat kelepaa!

Voi olla, että pohjalaista huumoria ymmärtää vain toinen pohjalainen…

Ai niin viikon kolme ruokakassiani maksoivat 78,51 €.

torstai 20. syyskuuta 2018

S NIIN KUIN SORSA



Ja ehdottomasti S niin kuin syyskuu ja syksy. Masentumisen sijaan ammennan voimaa viileydestä ja kostean sumuisesta luonnosta, eikä pieni sadekaan haittaa. Ei vielä voi moittia syksyä ikäväksi ja harmaaksi. 

Syksyn kunniaksi oli ruokatoimitusrintamalla pyyntö sorsaresepteistä. Siellä ne tänään kohtaat, Lännen Median sanomalehdissä.

Ihan kommelluksitta ei tämä tehtävänanto sujunut. Olisin halunnut patavalmista, nahallista sorsaa mutta metsästäjät kertoivat, että näin alkukaudesta sorsaa on melkein mahdoton (=mahdoton) höyhentää, niin, ettei nahka repeydy tai nahkaan jää valtava höyhentuppi. Lokakuulla, kun sorsat ovat kasvattaneet kunnon juhlapuvun, höyhenet irtoavat aivan eri tyyliin.

Minä olen huono sanomaan tuohon mitään, mutta pakko oli tyytyä nyljettyyn kokonaiseen sorsaan. Ensimmäiseltä toimittajaltani saamani nyljetyt kappaleet olivat kylläkin taveja ja tarkoitukseeni liian pikkaraisia. Kauppojen erikoispakaste-altaista saa nahallista sorsanrintaa ja tilasin minä sitä kokonaisenakin kauppaan, mutta toimitus katosi matkalla (voitteko kuvitella?). Isompien kaupunkien kauppahalleissa tuntuu myös olevan jonkin verran sorsaa tarjolla. Että kyllä sitä saa, jos tahtoo...

Paitsi tietenkin kun todella tarvitsee. Deadline lähestyi ja minä olin epätoivon partaalla. 


Mutta niin vaan lopulta (nyljetyt)sorsat lentivät pataani, jonka rakensin kukkoa viinissä- tyyliin. Useimmitenhan se on kanaa siinäkin. Nyt oli sorsaa. Toki vääränlainen vertaus verrata sukupuolta ja eläinlajia.

Pekingin ankkaa ei ole tullut tehtyä pitkiin aikoihin kun Lidlissäkään en ole aikoihin kokonaisiin ankkoihin törmännyt, mutta sorsanrintafileistä paistoi nopeasti lihat muiden perinteisten täytteiden kera seesamisten lättyjen sisuksiin.


Rosmariinikin mua vähän puhutteli. Maistoin sillä punajuuriohraton.


Ja punajuuriohratto pääsi pediksi klassiselle viipaloidulle sorsanrinnalle. 

Jonka tärkein ohje on: älä ylikypsennä. Maistuvin rinta on medium. Muuten voit aivan hyvin paistaa maksaa sorsanrinnan sijaan.



Ja koska sivun alalaidassa on aina tilaa jollekin extra-reseptille, päätin kokeilla Hasselbackan bataattia. Perunoiden lisäksi hasselbackkaus on ollut kovassa nosteessa muillakin juureksilla ja kasviksilla, punajuuresta kurpitsaan, jo jonkin aikaa, joten ajattelin reseptin sopivan syksyyn oikein mainiosti. Eli jos joku ei ole vielä kokeillut jotain versiota niin tämä muistutuksena. Maustevoissa löytyy vaihtoehtoja ja pieni juustoripsauskin on sallittu. Tai miten olis Hasselbackan punajuuret väleissä vuohenjuustoa. Kääk ja nam! Ehkä niitä syödään meillä viikonloppuna, en taida päästä ajatuksesta nyt muuten eroon...


torstai 6. syyskuuta 2018

P NIIN KUIN PUOLUKKA


P niin kuin puolukka ta P niin kuin punaiset posket. Jälkimmäiset saa ihan ilmaiseksi kun käy hakemassa ensimmäiset metsästä. Jotka nekin saa muuten ilmaiseksi. Tai jos olet oikein ahkeraa sorttia, niin saatatpa noukkia myyntiin ja päästä tileille. Pois se minusta kyllä, semmoinen ahkeruus. Olen aina ollut laiska marjojen kerääjä ja nytkin metsästä nautin marjat koiran kanssa suoraan suuhun. No mustikka-aikana keräsin muutamana aamuna kyllä ämpäriin (joo, todella pieneen, sellaiseen turkkilainen jugurtti-ämpäriin).

Eli katson suopeasti peiliin myös niitä jotka hakevat puolukkansa vaikka torilta. Sinnekin ne on joku noukkinut ja kun kysyntää on, noukkivat vielä lisää (ja saavat verotonta tuloa!) Ja saadaan marjasatoa enemmän ja enemmän käyttöön metsistämme.

Puolukka kun on meidän eniten hyödynnetty metsämarjamme ja ihana pohjoinen erikoisuutemme. Ollaan siitä ylpeitä ja valmistetaan monenlaista maistuvaa.

Pientä repertuaaria löytyy taas tänään Lännen Median lehdistä.



Puuro on suurta huutoa ja muoti-ilmiö, mutta joskus vanhat perinteiset jäävät hiukan jalkoihin. Täytyy tunnustaa, etten itsekään muistanut kuinka hyvää on ruispuolukkapuuro, jota Oravan mumma tapasi keitellä. Se valmistetaan siis ruisjauhoista, ei hiutaleista. Tämä ihan vaan tiedoksi nuoremmille puuronkeittelijöille, jos se ruisjauhopussin loppu lojuu kaapin perukoille niin suursuositus puolukkapuurolle.


Puolukka on perinteinen lisuke ruokalautasella. Innostuin pyörittelemään myös kasviskaalikääryleitä ja muitta mutkitta leivoin puolukat heti kääryleen sisälle.


Lisäksi löydät reseptin ehkä maailman helpoimpaan puolukkaiseen soodaleipään, ihanan rouheiseen ja siemeniseen. Todellakin vain aineiden sekoitus kulhoon, vuokaan ja uuniin. Monessa ravintolassa vastaleivotun leivän kylkeen tuodaan voita, jonka päälle on ripoteltu ihanasti sormisuolaa. No kuulkaa tähän vielä pieni lisäys. Valuttakaa päälle myös hiukan hunajaa... om nom nom!


Ja koska aina ja kaikkialla maistuu hyvä pizza (Jollaisen muuten söin juuri ystäväni Virpin kanssa maanantai-iltana Sofiankadun Via tribunali- pizzeriassa Helsingissä. Super hyvä siciliana! Ja keskustassa lähellä sitä valakoosta kirkkoa, niin maalainenkin sinne rautatieasemalta löytää...), löysivät puolukat tiensä myös valkoiseen pizzaan pohjoisen makujen kera. Sen tylsän nimenkin taisin sille antaa. Olisihan tämän voinut nimetä kansainvälisesti  vaikka Puolukka-Rudolfiksi... tai Puolukka-Petteriksi; itse asiassa, sehän olisi vielä parempi!


Ja lopuksi suu makeaksi. Puolukkapiirakka, -kakku, -torttu reseptejä kyllä riittää, mutta tässä vielä yksi, taitaa olla taas niitä suosimiani "rustiikkeja" leipomuksia. Puolukan kirpeyttä taittaa kookos. Juu ja välissä on kookosvoi...

Puolukkaista syksyä jokahittelle, näihin kuviin ja tunnelmiin.


keskiviikko 5. syyskuuta 2018

GRILLED CHEESE - JUUSTOTAIVAS

Kaupallinen yhteistyö Apetina



Heeiii! 

Taisin saada sun huomion. Jos sitä ei tällä kuvalla saa niin ei sitten millään. Ei kertakaikkiaan millään.

Nooh, paitsi ehkä tällä seuraavalla:



Silkkaa juustopornoa, mä sanon. Ja jos grillattu juustoleipä kaikkine variaatioineen, mikä ikinä onkaan sun suosikkis, ei herätä suuria tunteita sussa, niin otan osaa.Elämä ilman grillattua, lämmintä juustoleipää on ehkä pikkuisen köyhempää ja lohduttomampaa. 

Reseptini tähän kahden juuston leipään, suosikkitäytteillä, löytyy Apetinan sivuilta, ole hyvä.


Juustoleivän ja alkaneen syksyn kunniaksi, koska syksy aloittaa joka vuosi mulle uuden elämän, lupaan ja toivon olevani ahkerampi ja tuotteliaampi bloggaaja kuin mihin kykenin tänä ennätyksellisen kuumana kesänä 2018.

Ja lupaan nauttia ja arvostaa jokaista juustoleipää, jonka tielläni kohtaan.

Ei pitäis olla vaikiaa.



tiistai 7. elokuuta 2018

HELLEKESÄN VIILEIN KURKKUKEITTO


Kaupallinen yhteistyö K-ruoka

Hellekesänä kaikki maistuu erilaiselta. Sitä janoaa erityisesti mehukasta, tuoretta ja rapeaa. Kylmät hapanmaitotuotteet virkistävät, tuliset marinadit ja rubit maustavat lihat, merenelävät ja kasvikset grillissä. Ja jotenkin sitä osaa syödä sopivasti, sopivia määriä. Ei tarvitse kieriä ruokapöydästä pois.
pirkkalehti
Uusimman Pirkka-lehden (8/2018) välissä tuli kotiin myös Pirkka- Satokausiliite. Siinä hifistellään, niinkun juuri nyt kuuluukin tehdä, kotimaisilla sesongin kasviksilla ja hedelmillä. Kurkkujen, yrttien ja tomaattien takana löytyvät myös tuottajatarinat, joita näistäkin voi liitteestä lukea. Tarinat päivittyvät myös nettiin. On hienoa, että suomalaiset hevi-osaajat nostetaan valokeilaan. Perheyritysten tarinat työnteosta ja motivaatiosta  antavat kannustavat perustelut myös itselle siihen miksi valitsen kotimaisen parsakaalin tai suosin  kulloinkin sesongissa olevia.

Mutta se viilein kesän kurkkukeitto. Tämän valmistuksessa ei tarvitse hiota hellan ääressä, laadukas tehosekoitin on kyllä suotava. Keiton voi valmistaa  edellisenä päivänä tekeytymään ja viilentymään jääkaappiin. Tarjoilutilanteessa siihen voi lisätä vielä vaikka jäitä. Keitto maistuu niin shottilasista kuin keittolautaseltakin. Plussana reseptissä on suorat linkit ao tuottajatarinaan.


HELLEKESÄN VIILEIN KURKKUKEITTO
4:lle
300g Pirkka Luomu pikkukurkku
1 valkosipulinkynsi
1 ruukku Pirkka suomalainen korianteri
1/2 ruukkua Pirkka suomalainen basilika
500 g kreikkalaista jugurttia
3 rkl oliiviöljyä
1-2 sitruunan mehu
1/2 tuore jalapeño/vihreä chili
1 tl suolaa
hiukan mustapippuria
Pinnalle versoja, sipulinvarsia tai ruohosipulia ja mustikoita


Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen. Pilko kurkut hiukan pienemmiksi, kuori valkosipulinkynsi, poista chilistä siemenet. Korianterin voit käyttää varsineen, basilikasta nypi tehosekoittimeen lehdet. Purista mukaan ensin 1 sitruunan mehu, aja tasaiseksi keitoksi ja lisää enemmän sitruunaa jos kaipaat lisää hapokkuutta.

Viilennä hyvin. Liian paksua keittoa voi lieventää kylmällä vedellä tai jääpaloilla.

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoka






perjantai 27. heinäkuuta 2018

SITRUUNAINEN PERUNASALAATTI


Kaupallinen yhteistyö Apetina

Ihana perunasalaatti. Sitruunaisen sinappinen, retiisin rapsakka, sopivan juustoinen. Sisältää muitakin perunan bestiksiä kuten tilliä ja kevätsipulia.

Blogilaiskuus näkyy  kesän aikan kertyneissä resepteissä. Sitruunainen perunasalaatti on Apetinan sivustolle tekemiäni, tarkka resepti löytyy sieltä.

Ja ansaitsee ehdottomasti jaon täälläkin.

Nauttikaa viikonlopusta, perunasta ja kuumista keleistä!