About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

VOHVELIT GOES KREIKKA


Kaupallinen yhteistyö Apetina.com

Vastapaistettu, kuuma ja pinnaltaan sopivan rapea vohveli on aina tervetullut meikäläisen lautaselle. Ei muuten kauaa siinä viilene. Tuoreet mansikat tai vaikka pakastetut vohvelin päälle ja kermavaahtoa loppusilaukseksi...kyllä te tiedätte mistä puhun.

Sattumoisin mun erikoisheikko kohtani ovat kaikki suolaiset herkut, ja niinpä vohveleissa kiehtoo kokeilla erilaisia suolaisia yhdistelmiä. Edelleen tulikuumina ja rapeina hetkeksi lautasella lepäämässä, mutta joo, ei todellakaan mansikoilla ja kermavaahdolla!


Reseptini näihin hyvin kreikkalaishenkisiin ihanuuksiin löydät tästä linkistä Apetina.com sivuilta. Sain Wilfan tuplavohveliraudan testattavaksi ja nyt täytyy sanoa, että käyn aivan kuumana vohvelinpaistoon. Lyhyelläkin matikalla on aivan päivänselvää, että homma hoituu puolet nopeammin kuin ennen. Aamulla tai illalla. Nämä kyseiset vohvelit käyvät vaikka lounaasta. Wilfaa en voi kuin kehua näin alkutuntumalta; mikä paistolaatu!

Vai onko se sittenkin perushyvän taikinan ansiota?


8 kommenttia:

  1. Voiiih, niin alakas tekeen mieli vohveleita. Sen verran herkullisen näköösiä et joku päivä täytyys kyll tehä. Harmi kun tänään ei eheri.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onneksi-sitten kun päätät tehdä- taikina on nopeatekoinen; sillä välin vaan kun rauta kuumenoo.

      Poista
  2. Klikkasin heti kun näin sanan "Kreikka". Ja vohvelit. Että siis ihan tosi kiva olla taas takaisin täällä harmaudessa... Ensi viikolla mun olisi tarkoitus julkaista useampikin postaus Kreikasta :)

    VastaaPoista
  3. Aina kun muistaa ottaa vohveliraudan kaapista tulee sellainen hetkellinen hulluus koko hommaan. Tuplavohvelirauta olisi kyllä hauska :) kiva idea tehdä kreikkalaishenkisiä vohveleita, ehkä mekin voitaisiin vaihtelun vuoksi syödä suolaisia seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suolaisia edes joka toinen kerta. Mieti mitä kaikkea taikinaan voi upottaa esim juuriraasteita/soseita tai papuja/linssejä. Tietty neutritaikina ja päälle joo suolaista tai makeaa toimii aina!

      Poista
  4. Kuulostaa vastustamattomalta! Tässä nousee väkisinkin vohvelirautakuume. Ja isomman keittiön tarve. Ja omakotitalon... Nyt kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen pitää saada unelmoida! ja askel kerrallaan. Vohveliraudasta on hyvä aloottaa!

      Poista