About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

KAURAPUUROKOHOKAS


Mä puhun nyt viikonlopun aamiaisesta. Ajatus ei ensimmäisenä lähde rientämään kaurapuuron suuntaan. Kun se on niin arkista ja jotenkin, niin hyvää kun se sokerisen voisilmän (tai jäätelön!) kanssa onkin (joo, mä osaan syödä kaurapuuronkin epäterveellisesti, missä ne sokeroimattomat marjat on?), niin kumminkin siinä on joku ihme takaraivolohkon pakkopulla- fiilis. Eli pakkokaurapuuro. Häpeän syvästi, että olen huono kaurapuuron syöjä. Vaikka periaatteessa siitä tykkäänkin, sokerisen voisilimän kanssa (oonko se vaan minä, vai tuntuuko teistäkin, että mun ajatus kiertääkö jotenkin kehää?).


Mutta jo heräsi mielenkiinto, kun alettiin puhua kaurapuurokohokkaasta. Tämä on muuten oiva hävikistä herkuksi ruoka, sillä jos teet sen viikolla syömättä jääneestä puurosta, ei vaivaa ole viikonloppuna enää nimeksikään (ihmevalkuaiset ilmeisesti vatkaantuvat itsestään?)

No kumminkin.
Herkkupuuroa, marjoja ja rouhittua pähkinää.
Eihän tätä voi vastustaa.
Soppeli myös brunssille.
Alkuperäinen resepti Food&Wine (tässä muokattu).


KAURAPUUROKOHOKAS
n. 4-6:lle, muusta tarjoilusta riippuen

2, 5 dl isoja kaurahiutaleita
7, 5 dl maitoa (tai kauramaitoa)
hiukan suolaa 
tai vastaava määrä tähteeksi jäänyttä puuroa eiliseltä

2 rkl tummaa sokeria
3 munaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna
2 dl  marjoja (pakaste)

pinnalle
3 dl tuoreita marjoja (käy ne pakastekkin, ei vain yhtä kaunis)
1-2 dl rouhittuja pähkinöitä, mantelia
tomusokeria 


Laita uuni n. 190 asteeseen.

Keitä puuro lisäämällä maitoon kaurahiutaleet ja hauduttamalla kypsäksi, n. 15 min. Ota levyltä, mausta suolalla ja anna hiukan jäähtyä.
Tai
Käytä tähteeksi jäänyttä puuroa.

Mausta puuro sokerilla, vatkaa puuron joukkoon keltuaiset. Sekoita mukaan myös pakastemarjat.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti puuron joukkoon. Laita puuro uuniinkestävään, voideltuun keraamiseen vuokaan tai valurautapannuun. Myös yksittäiset annosvuoat ovat kivoja.

Paista n. 30 min, kunnes kohonnut ja kauniin kullanruskea pinnalta. Paistoaika riippuu myös valitsemastasi astiasta paljon, mutta anna reilusti väriintyä pinnalta, ei ainakaan minulla kuivunut yhtään liikaa (pakastemarjat?).

Ota uunista ja heitä päälle marjat, rouhitut lempipähkinät ja tomusokeria, koska tämä ei ole makeaa ollenkaan. Vaahterasiirappi on tietysti myös hyvää. 

Ja sen kohokas saa reilusti lässähtää, siinä marjanheittovaiheessa, ei makua haittaa.

Eli ei mitään suorituspaineita!


14 kommenttia:

  1. Aika jaloon muotoon olet kaurapuuron laittanut, olen vaikuttunut. Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Jo on hyvän näköistä puuroa. Alkaiskohan meidänKIN pienimmille lapsille maistumaan puuro, kun sais sen kohokkaana. Voisinpa kokeilla. Mukavaa viikonloppua Nanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikonloppua sullekkin Peggy. Jäi vaivaamaan ne sokkotreffit..? 😊

      Poista
  3. Täytyypä kokeilla. Eilen tein aamupuuron lopusta pannarin ja hyvin maistui lapsenlapsille : )
    Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki maistuu jos mumma teköö. Niin se on!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kaurapuuroa se silti on, melko pitkälle. Pyhävaatteissa vaan!

      Poista
  5. Yksi kaurapuurokammoaja tässä ilmoittautuu... ei mene, ei sitten niin millään. Vuokaa tuossa kerran jo kokeilin, mutta menestys ei ollut yhtään suurempi. Kohokkaan taidan jättää suosiolla väliin. Vika siis ei ole kaurapuurossa, vaan meidän perheessä (ja sen äidissä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä löytyy vammasta kärsivä isä. Joka on sitä mieltä, että lasten tulee syödä kaurapuronsa :). Perinteinen trauma on parempi kuin pussillinen uusia!

      Poista
  6. Ihana ohje! Tätä pitää testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekis mieli paahtaa nuo pähkinät sokerin kanssa krokantiksi...

      Poista
  7. minä sinnikäästi vain tuijotan tuota otsikkoa ja silmät väittävät joka kerta että siinä lukee katkarapukohokas... aika vakavaksi on tämä kaurapuuroaversioni näköjään kehittynyt... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no toudella! Oneksi et oo ravintolassa ja tilannut tätä odottaen katkarapukohokasta brunssin kaunistukseksi...

      Poista