About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 9. tammikuuta 2017

ARJEN LUXUSTA - TYYPILLINEN KIRJA-ARVOSTELU



Onko teillä jotain henkilökohtaisia juttuja, joihin ette vaan pysty, vaikka kuvittelette, että kenelläkään muulla ei oo niiden kanssa yhtään probleemaa? Mä paljastan nyt yhden. En oo hyvä järsimään kanaa (ei tällä vissiin ihan 7-lehden palstoille pääse). En koskaan halua ittelleni kokonaisesta broilerista kuin rintapalaa, kun jotenkin ärsyttää jos se liha tarttuu vähänkin niihin luihin ja sielä on kaikkea sitä pikkumoskaa joukossa. Koipireisipalat täytyy olla hajoavan kypsiä, ettei niitä todellakaan tartte järsiä ja nuo siipipalat taas täytyy paistaa melkein kuiviksi, ettei suuhun tuu mitään löllöjä osia. 

Siis mä kamppailen tämän kanssa joka päivä...(älkää nyt kaikkea nielkö).


Mutta sitten tuli Risto Ripe Mikkola ja pelasti mut. Tai oikeasti Ripen uus keittokirja ARJEN LUXUSRUOKAA, jonka hän on tehnyt yhdessä Henry Lepist'in kanssa. Houluttelevat kuvat on ottanut Roni Lehti. Keittokirjassa, jos missä, ne ovat puoli ruokaa! Henryä en tunne yhtään, mutta Ripen kanssa oon saanu kokata kaksi pitkää kokkauspäivää ja nyt kun asiaa oikein ajattelen niin tuloksena on kyllä ollut omalla kohdallani parhaimpia kokkailuja ikinä. Molemmilla kerroilla. Ripe on sopivalla tavalla greisi ja rock ja ruuan tason on molemmilla kerroilla ylittänyt vain läpän taso. En tiedä puhuuko se aina noin hulluja vai inspiroinko mä sitä (vaikka en ookkaan yhtään rock), mutta jos meidät laittaa samaan keittiöön niin läppä on kyllä melko autenttista. Ei niinkun heikkohermoisille kuulijoille.

Luen aina mielenkiinnolla keittokirja-arvosteluja. Kaikkein hauskinta on kuulla minkä reseptin kukin valitsee ensimmäiseksi kokattavakseen. Ripen ja Henryn kirjan visuaalinen ilme ja kuvat kutsuu kokkamaan ja nykyään mun sormet vaan tarttuu hanakimmin noihin mattapintaisiin sivuihin. Resepteissä on kivoja oivalluksia (paitsi mitä ihmettä on tuo ylenmääräinen sweet chilin käyttö?), mutta ne eivät vaikuta vaikeilta toteuttaa.

Tämän alustuksen jälkeen kerron nyt, että olen tehnyt jo kahteen otteeseen kirjasta löytämääni nerokasta  Boneless sweet chili"wings" -ohjetta. Siinä, basically,  maustamaton paistileike (eli tuo hyvänmakuinen luuttomaksi tehty reisipala) paloitellaan kolmeen osaan. Keitetään 8 min. tähtianis-liemessä, jolloin kananpalat saa läpeensä ihanan maun (ja naapurit tien toiselta puolelta kysyi mikä teillä haisee noin ihanalta), kieritellään vehnäjauhoissa ja paistetaan öljyssä. Lopuksi kananpalat kieritellään wings-kastikkeessa.

Järkyttävän hyviä, ja ihan sama suutuntumakin kuin wingseissä. Mutta ei tarvitse pelätä mitä rouskaisee. Oon oikeasti otettu.

Omassa versiossani korvasin Ripen kastikkeen (no kun siinä oli sitä sweet chiliä) Siipiveikkojen valmispullotteella, se on erikoisen hyvä etikkainen kastike, josta en ollut aluksi varma onko se edes hyvää, mutta johon syntyy addiktio jo suurinpiirtein kolmannen siipipalan kohdalla. Sinihomejuustoakin pitää siipien kanssa olla, Tähtikokit tarjosivat sen endiivisalaatissa, minä murustin kylmänrauhallisesti aurajuuston kermaviiliin, johon siipiä sitten dippailin. 

Ja sitten vielä yksi vinkki. Kirjan 600g on aivan liian pieni määrä millekään säälliselle porukalle. Koska herkkuja. Eli samalla vaivalla (jota ei edes oikeastaan ole), tee ainakin tuplat. Lientä ei tarvitse tuplata, sama määrä riittää. pätee myös vehnäjauhoihin. Tässä resepti oman keittiön kautta kierrätettynä.



Boneless entiset sweet chili hot wings
600g broilerin paistileikkeitä (maustamattomia) pitkittäin 3 osaan leikattuna(minä leikkaisin ne kyllä leveyssuunnassa, eli lyhyempiä mutta leveämpiä. Äläkä vaan ala poistamaan leikkeissä olevaa rasvaa!) 
2 l vettä
5 tähtianista
3 dl ruokosokeria 
1/2 dl riisiviinietikkaa
3 dl soijaa
4 dl vehnäjauhoja leivittämiseen
rypsiöljyä paistooon
ja sitten lemppari wings -soosiasi ja kermaviiliä ja aurajuustoa

Kiehauta liemi vedestä, tähtianiksesta, ruokosokerista ja soijasta. Hauduta kananpaloja matalalla lämmöllä 8 minuuttia. Anna palojen jäähtyä liemessä (miksi, minä paistoin ne aika pian?).

Nosta palat liemestä ja pyörittele vehnäjauhoissa. Uppopaista jauhotetut palat 170 asteisessa öljyssä rapeiksi. Mielestäni tähän riitti myös pari senttiä öljyä paistinpannussa ja kerran kääntäminen. Nosta palat talouspaperin kautta kulhoon jossa sekoitat niihin lemppari wings-soosiasi. Tarjoile aurajuusto-kermavilin kera.





Opuksen resepteissä on sopivasti twistiä, vaikka muutamassa kohdassa törmäsin siihen reseptintekijän painajaiseen, että ei huomaa omia virheitään (ja niinkun huomaatte oon  LUKENUT tämän kannesta kanteen), vai laitetaanko niihin quesadilloihin oikeasti 20 jalapeñoa? Kuulostaa kovalta määrältä jopa rokkaavalle kokille.

Seuraavaksi teen ehkä rapulasagnea. Tai hirviwallenbergiä tai lohikeittoa ihan uudella twistillä. No nyt menin paljastamaan kaiken. Olis kiva kuulla, Ripe, että mihin reseptiin olisit kuvitellut mun tarttuvan? 

Kokattava kirja! 

Kirja on arvostelukappale kustantajalta.




12 kommenttia:

  1. Tarvinee mennä huomenissa kirjakauppaan! :) Minäkin tykkäsin Riston tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripe ei tee mitään keveitä opuksia. Siis kirjaimellisesti. Reseptit ei oo raskaita.

      Poista
    2. Kävin tänään hankkimassa oman kappaleeni! :)

      Poista
    3. Mielipidevaikuttaja iloitsee!

      Poista
  2. Oho. Oon luullut olevani yksin tän luullinen liha -aversioni, (tai ehkä mun tapauksessa pitäisi sanoa suoraan neuroosini,) kanssa. En ikinä ota luullista kananpalaa, en koipea enkä rintaleikettä, jos ei ole kohteliaisuussyistä pakko. Siipiä en ole ikinä edes maistanut. Kun siinä on ne rustot ja nahka, eikä sitten muuta. Mutta tätä lajia voisin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo resepti. Paa mun velipoika hommiin!

      Poista
  3. Arjen luxus on loisto opus. Otin härkää sarvista ja kokkasin ensimmäisenä tillilihan, koska tällä on ihan kauhistuttavia liisterisiä muistoja siitä vuosilta nakki ja kettu. Tuli muuten ihan järisyttävän hyvää. Harmi, ettei kirjassa ollut kanaviillokin ohjetta. Olisin päästänyt päiviltä toisenkin lapsuuden painajaisen. Autenttisesta läpästä vielä mainittakoon, että posket punoittaa kieltämättä ajoittain vieläkin viimeisintä kokkaussessiota muistellessa ja pirun hauskaa oli :) Tähän loppuun voisi Telepappimaisesti huudahtaa: koska otetaan UUDESTAAN ?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut tuo tillis kauan to do-listalla.

      Kyllä täällä ollaan valmiina uusintaan. Oisko tämä niinkun vuositasolla :)

      Poista
  4. Mulla kanan kanssa just samat inhot ja tykkäykset kuin sulla ja jos tämä kirja antaa vinkkejä muuhun... pakko ostaa tuo kirja. Ei ällömpää ole kuin vetelät wingsit tai sitkaat reidet.. T. Mervi K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästähän muodostuikin oikein luuttomien kananpalojen syöjien tukiverkko, en oo siis ainoa!

      Poista
  5. Jesus mikä annos ja ruokakuva : ) Täällä kanssa koipi-reisikammo ja kanasta menee vain ne mehevät rintafileet! Aion kyllä haastaa itseäni ja ehkä hauduttamalla saada luullisistakin paloista herkkuruokaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinäkin Brutukseni. Aattelin, että syöt ihan kaikkea! Tuo haudutus ylikypsäksi on kyllä toinen tapa, jolloin koipireisistäkin saa herkkua. Teen usein meidän perheen reseptiä Saudikanaa (se ei taida olla blogissa ja sitten tuo siirappikana, joka on blogissa on oikke, hyvä. Ja ylipäätään kun kun kanan valmistaa hyvin. Lounaskanat kierrän kyllä yleensä kaukaa.

      Poista