About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 15. joulukuuta 2016

JOULUN TORSTAI-RUOKASIVUT


Olipa kerran pieni hirveän iso ja jo melko vanha tyttö. Eräänä aamuna hän kipaisi postilaatikolle vatsa jännityksestä kipristellen. Tunne oli melkein kuin jouluaattona ennen vanhaan tai joskus ennen ratsastustuntia uudella hevosella.

Paitsi ettei nyt ollut jouluaatto, vaan torstai joulukuun 15. Tyttö (voiko sitä isoa ja vanhaa näin kutsua?) avasi postiluukusta hakemastaan Ilkka-lehden teemaosiosta torstain ruokasivut ja mietti miten monen katse tämän päivän aikana kiinnittyisi kuviin ja kenties hakeutuisi lukemaan reseptiä tarkemmin. Ehkä joku päättäisi ottaa jonkun resepteistä kokeiluun. Villeissä unelmissaan tyttö kuvitteli jonkun jopa repäisevän ihanan vanhanaikaisesti koko sivun talteen. Kalevan, Aamulehden, Turun Sanomien, yhteensä yli 10 sanomalehden sivulla tai aukeamalla näkyisi tänään nuo samat jouluisat reseptit.

Olisi Eggnog, sellainen angloamerikkalainen jouluinen munatoti. Semmoinen joka natsaa täydellisesti kornin jouluvillapaidan kanssa.



Olisi graavisiikaa tarjoiltuna cevichen tapaan, muttei kumminkaan kaikkien cevichen tekosääntöjen mukaan. Verigreippiäkin...



Olisi huikean väriset, kanelilla ja kardemummalla valmistetut joulukasvikset.


Olisi kinkun sijaan nopeasti valmistuvaa possunfilettä jouluisin herkkutäyttein palsternakkarisottopedillä.



Olisi no nonsense- jälkkärit- vaivattomat toteuttaa mutta joita Maitotyttö söi kuvausten jälkeen todistettavasti 2 ja 1/2 peräkkäin.


Olisi hirveän tyytyväinen ruokabloggaaja, joka on ylen onnellinen nähdessään laatimansa reseptit ja kuvansa oikein sanomalehden sivulla.

Rakastan edelleen printattua mediaa. Iso, vanha, vanhanaikainen tyttö?

Ottakaa reseptit omiksenne!

13 kommenttia:

  1. Mä ajattelin kokeilla ainakin cevicheä ja jälkkäriä. Ja kyllä, Aamulehden sivut on repäisty talteen ja taiteltu resepti mapin päälle.

    VastaaPoista
  2. Mä haluan kokeilla munatotin. Pioni teki sitä joitain vuosia sitten pikkujouluihin ja olipa se hyvää, vaikkakin kovin vahvaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä jopa petollisen hyvää. Onneksi vahvuutta voi säätää. Tämä ei niin vahvaa ole, kuin jos oltaisiin ns. illanistujaistarkoituksessa. Tässon vaan se maku!

      Poista
  3. No nyt pitäisi saada reseptit myös Hesariin, jotta mäkin pääsisin testaamaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tuolla facessa keskusteltiin, että valitettavasti sellaiset valtalehdet kuin Helsingin Sanomat ja Loimaan Lehti puuttuvat ;D

      Poista
  4. Kyllä, minusta kaikki mediat ovat paikallaan. Printistä omat jutut näyttää jotenkin professionaalimmilta, en tiedä miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näyttää! Painomuste (ja väri) on niin luxusta!

      Poista
  5. Kalevan sivuilta heti aamutuimaan bongasin. Hienoa! Ovat varmaan Keskipohjanmaankin sivuilla, meikäläisen kotiseudulta (ja Äitini työpaikka). Munatoti näyttää ihanalta, mutta en varmaan koskaan sitä tee (liikaa kaloreita), mutta siika, kasvikset ja possu, nam!

    VastaaPoista
  6. Hei, possurulla testattu, mutta miten se kypsennysaika?? Kalevassa luki, että ruskistus ja sen jälkeen uuniin 15 minuuttia ja 150 astetta..Kypsennysaika oli kyllä moninkertainen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulle jo eräs lukija soitti (ennen valmistusta) ja tiedusteli samaa asiaa kun oli etiketti-lehdessä nähnyt ulkofileestä rullan jota kypsennettiin 45 min.

      Kyllä mä kuitenkin seison tämän takana ja näin sen valmistin ja hyvää oli. Eli leikataan SISÄfile auki, nuijitaan, kääritään rullalle ja ruskistetaan hyvin ja sitten vartti 150 asteessa (uuni valmiiksi kuuma tietenkin). En osaa muuta sanoa, kuin, että kypsää ja mehevää oli omani. En käyttänyt mittaria kun se oli rikki.

      Googlailin vähän sisäfilerullien kypsennysaikoja ja niitä on kyllä laidasta laitaan. Yhden löysin myös samoilla lämmöillä kuin omani, etten tässä ihan yksin ole.
      https://www.atria.fi/kokkaamo/reseptit/paaruoka/taytetty-possun-sisafilee/

      Helppo on tietysti käyttää mittaria.

      En tiedä onko mun ruskistus sitten niin perusteellista?

      Poista