About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

UKEMENY 40/2016


Ukemeny on Norjan kieltä ja jotenkin ihanan vekkulin kuuloinen sana. Kun en paljon Norjaa osaa, niin ihan asiasta irrallisena en olisi tiennyt mikä se sellainen UKE on. Se on siis viikko norjaksi ja tämä on kautta aikojen ensimmäinen viikkomenu blogissani.

Tätäkin on pohdittu jo puolitoista vuotta, siitä asti kun tapasin Tanskassa Elin Larsenin, ihanan, jämäkän ja tosi suositun norjalaisen ruokabloggaajan, joka kirjoittaa omaa nimeään kantavaa blogiaan.(Miksi viittaan itseeni monikossa? Orastava persoonallisuushäiriö?)

Elin se mulle jo silloin sanoi, että kuule, teeppä blogiisi sellainen ukemeny -uke, what is it in English?

No nyt väritin juttua, kyllä vaan Elin tiesi mikä viikko on englanniksi.

Ja mulla on ollut miljoona tekosyytä. 

Viimeiset 3 sunnuntaita oon meinannut, mutten vaan keriinny.

Onko täs kauhia homma?

Alkaako maistua puulta, jos se pitää olla joka viikko?

Kerkiäänkö?

Onko mulla tarpeeksi reseptejä? Ei varmaan riitä kalareseptit 2x viikkoon?

Ja apua, ensimmäiset vuodet kuvat ovat varmaan aivan kauheita...

No tässä mä nyt oon. Yritän laittaa teille ensimmäisen viikkomenun inspiraatioksi. 5 arkiruokaa, lauantaina jotain muuta ja sunnuntaina jotain parempaa. Leivontavinkki ja jotain extraa niin saadaan 9 kuvan kollaasi.

Ei varmaan tule olemaan pelkkää lapsiperheen ruokaa (ainakaan meidän lasten), mutta yritän olla monipuolinen, onhan se kiva jos tulevalle viikolle sais joku teistäedes ateriavinkin tai kaksi tuomaan vaihtelua omaan, kenties nuutuneeseen ruokalistaan. Ei varmaan tule olemaan ihan mikään ruokaympyräkään. Järjen käyttö sallittu. Laitan linkit tässä blogissa julkaistuihin omiini tai muilta kopioituihin resepteihin. Ihana kaivella jo julkaistuja mutta kenties jonnekin huonon google-optimoinnin alle hautautuneita reseptejä. Katotaan kauanko reseptiikka riittää, ennenkuin joudun linkkaamaan jonnekin yhteistyökumppanien reseptisivuille.

Hei ja fanfaarit: VIIKKOMENU 40/2016









KESKIVIIKKO:LOHIMEDALJONGIT




PERJANTAI: KIMCHI-BOKKEUMBAP




SUNNUNTAI: HIRVEN ROUTAPAISTI


VIIKON LEIVONTAVINKKI: ROOSAN IHANA OMENAPIIRAKKA


 VIIKON EXTRA:FONDUE-RANET


Ei pöllömpi ruokaviikko, vai?
Kertokaa, mitä tykkäätte?





37 kommenttia:

  1. Ihana ruokaviikko tulossa noilla resepteillä! Kyllähän sinulta nyt löytyy reseptejä vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja voihan niitä samojakin välillä laittaa. Ei kai sitä nyt koko vuotta tarvitse joka päivä syödä eri ruokaa :) Itse ainakin pyrin tekemään niin suuria annoksia meidän viiden hlön perheelle, ettei ihan joka päivä tarvitse tehdä kaikkea alusta asti. Varsinkin harrastuspäivät on ne haasteelliset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja tuntuu, että joka päivä on harrastuspäivä... Urholla haitari, teoria, kalkkis ja pikaluistelu, Maitotytöllä kantelemuskari, baletti, heppakerho/ratsastus...öö mulla ratsastus kerran viikos. ja lisäksi yksinhuoltaja aina 10 päivää 10 päivän välein. Onneksi on mumma ja pappa lähellä.

      Vielä reseptejä enemmän jänskättää, kerkeenkö tehdä tämän hitaan postauksen, ensin ettit reseptit, sitten kuvat, sitten linkit...

      Eli mitään en lupaa...ehkä tämä onkin eka ja vika viikkomenu :D

      Poista
  2. Nam ei yhtään hullummat herkut! Varsinkaan nuo fondue ranet. Mulla on ollut mielessä ihan samanlainen viikkomenu. Olen tosin vasta päässyt nyt 2:a viikkona laittamaan sunnuntaisin seuraavan viikon kootut. Eli kertomaan lukijoille mitä odottaa seuraavalla viikolla. Olen myös nostanut esille viikon reseptin ja suosittelemme reseptin. Tämä viikkoreseptit on kiva tapa nostaa niitä blogin uumeniin jääneitä reseptejä esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kuin sä oot suunnitelmallinen. En pystyis ikinä laatimaan etukäteiskoostetta, en koskaan! Wau, Sari!

      Poista
  3. Hyvä viikkomenu! Mä en kans pysty etukäteissuunnitteluun, kun en yhtään tiedä mitä milloinkin tekee mieli. Mut oon nähnyt sellaisia kuukausisuunnitelmia lapsiperheillä. Epäilemättä helpottaa arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä kuukausitasolla säästää jo tunteja johonkin kivempaan kun ei tartte vaikka koko ajan hypätä kaupassa (vaikka siitä mä kyllä tykkään) Samoin luulen, että suunnitelmallisuus näkyy selvästi kukkarossa. Kun vielä hyödyntää edellispäivän ruokia, niin siinä olis jo huipputehokas. Tämä mun viikkomenu on enempi semmonen inspiraationlähde, vaikka kyllähän tämän nyt söis kokonaankin.

      Poista
    2. Mä inspiroiduin tästä niin että tein meille viikkomenuun. Valitettavasti tällä hetkellä taloudessamme kotiäitinä oleva mies ei tarttunut suunnitelmaani eikä yhtäkään suunnitelman ruoista toteutettu viikon aikana. :D :D

      Poista
  4. Hyvä keksintö! Saapi ideoita, vaikkei koko menuuta toteuttaisikaan. Mukaan kauppaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota. Parikin toteutettavaa ideaa viikos auttaa jo kummasti.

      Poista
  5. Yksi on varmaa. Tällä viikolla meillä syödään fondueranuja.

    VastaaPoista
  6. Viikolla ruoka on valitettavan usein eilistä soppaa tai munakasta, mutta tässäpä sitä on ideoita ensi viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen soppa on lähtökohtaisesti aina hyvää. Mutta 2 päivää sitä ehkä riittäis....

      Poista
  7. Mahtava idea tämä viikkomenu ja ihania ruokia olet valinnut ekalle viikolle :)

    VastaaPoista
  8. Peukutan tätä ideaa, vaikken tähän itse pystyisikään :) Tuo kimchiruoka meni heti listalle, ylläri ylläri!

    VastaaPoista
  9. Onneksi sä olet olemassa. Teet ihmisille niin hyvää. Tässä on sekin puoli, että jo näiden kuvien ja reseptien viikkokokoelman katselu ja tutkistelu jo sellaisenaan tekee hyvän olon. Ruuanlaiton "to do" -listalle kaikkea hykerryttävän hyvää ja ruuanlaiton iloa :-) Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  10. Kyllä sä oot mun elämäni kielinainen. Miten me ikinä muuten ois siellä Köpiksessäkään päästy hotellille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano kuule, vieläkin varmaan istuttais sielä taxis ja kierrettäis ympäri Tanskaa, ellen mä olsi selventäny, että se hotelli sijaitsee Kööpenhaminassa...

      Poista
  11. Maistuva viikkomenu - ihania safkoja. Mua alkoi heti kiinnostamaan noi fondue-ranet!

    VastaaPoista
  12. Mä olen suunnitellut viikkomenua varmaan tuhat kertaa, mutten ole siis kertaakaan sellaista tehnyt! Aina on jäänyt ja jäänyt. Pitää ihan tosissaan tehdä ja suunnitella ruokalistaa, uskon, että se tulisi halvemmaksikin meidän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tootta maar tulis. Tämä ei kuitenkaan oo sellainen viikkomenu, jonka itse toteutan, pikemminkin tarkoitettu viikkoinspiraatioksi kaikille! Kun tulee se päivä, ettei keksi mitä laittais.

      Poista
  13. Fondueranut!!?? Juu, jumitan ajattelemassa fondueranuja. Mutta onhan tuossa vaikka mitä muutakin ihanaa tuossa sun viikkomenyyssä :) ihanan monipuolista niin raaka-aineiden kuin makumaailmojenkin kannalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taktak! Fondueranut ei lähde pään sisältä kuin tekemällä. Pahempi kuin korvamato!

      Poista
  14. Samaa mäkin olin tulossa sanomaan, eli tosi monipuolista ruokaa! Tästä jos ei kaikille löydy edes yksi resepti kokeiltavaksi niin ihme on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. Ehkä tällä saa kivasti nostettua blogin monipuolista reseptiikkaa esiin. Minä kun en oo mikään yhden asian nainen...

      Poista
  15. Mun on kanssa pitänyt. Kerran jopa aloin tekemään listaa kouluruokalistan perusteella minkä löysin netistä mutta seKIN jäi! :D
    Tälläinen menu kyllä kelpaisi minullekin, ja tota omenapiirakkaa tekisi mieli heti. <3

    VastaaPoista
  16. Vähänkö mahtava Ukemeny. Mun mielestä Ukemeny kuulostaa paljon paljon paremmalta kuin viikkoruokalista. Ja fondueranut iski myös tänne. Pakko kokeilla!

    VastaaPoista
  17. Just nyt on sellainen olo, että nuo fondue-ranet uppoisivat ihan täydellisestä!

    VastaaPoista
  18. Ai että kun osaiskin suunnitella viikon ruoat, mieluusti etukäteen. Ihan tolkuttoman hyvän näköisiä eväitä!

    VastaaPoista
  19. Fanfaarit!!! Nostan hattua,! Nyt mä tiedän mistä käyn kurkkimassa _joka viikko_ seuraavan viikon ruokalistan ;) *no pressure*

    VastaaPoista