About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

HÄRKIS-NACHOPELTI


Koko syksyni tuntuu pyörivän kasvisproteiinin ympärillä: töissä on suunniteltu kasvisproteiinin ympärille syksyn ruokaverstaita, vihdoin viime viikolla pääsin laittamaan nyhtökauraa ja nyt tartuin Härkispaketin kimppuun. Kasvisproteiinituotteiden makuun on siis päästy. Paitsi, että kasvisproteiini on sanana aivan mälsä.

- Mennäänkö lounaalle?
-Joo, mitä sun tekis mieli syödä?
- No, mun tekee mieli ihan hirveästi jotakin kasvisproteiinia…

Not gonna happen. Onneksi yksittäisille tuotteille on tosiaan keksitty menevämmät nimet ja esimerkiksi Härkis kuulostaa sopivan ytimekkäältä - ja ennen kaikkea syötävältä.

Härkis (linkin takana lisää reseptejä ja käyttövinkkejä K-ruoan malliin) on syyskuun uutuus, kolmevuotisen tuotekehityksen tulos on nyt kaikkien saatavilla kaupan hyllyillä. Se on valmiiksi kypsä, kotimaisesta härkäpavusta valmistettu tuote, jota voi käyttää ruuanlaitossa jauhelihan asemasta, jota se on mallattu ulkonäöltään ja purutuntumaltaan muistuttamaan. Ja aivan niin kuin jauhelihakin, eri tavoin maustamalla se taipuu moneen ruokaan.



Härkisreseptiä miettiessäni tuli ensimmäisenä mieleen arvatenkin spaghetti bolognese, sillä se löytyy härkispaketin kannesta. Pakkauspahvin sisäosa on myös pyhitetty resepti-ideoille: ehdotuksia löytyy tortilloista ja pitsoista aina papupihveihin. Itse muistan nähneeni blogeissa Härkis-chiliä, -tacoja ja härkiskulhoa. Vähän aikaa pääni lyö kuitenkin kiireisen perheenäidin tyhjää. Aivan niin kuin se lyö vaikka keskiviikkona ruokaostoksilla nälkäisen lapsen kanssa, kun tuntuu ettei juuri silloin keksi AINUTTAKAAN ruokaa, mitä voisi laittaa. Se tunne, kyllä te tiedätte.


Mutta ei Härkiksestä kannata ottaa paineita. Tehdään ihan tavallista ruokaa siitä, vaikka makaroonilaatikkoa. Onnistuu. Mutta haluan kokeilla jotakin ekstraherkkua. Jotakin mitä söisin kun haluan hemmotella itseäni ja perhettäni. Sellaista ruokaa, mistä voi jo alkaa aamupäivällä haaveilemaan. Sellaista, että arki-iltakin tuntuu pikkuisen spessulta.

Sitten keksin: Sen on oltava HÄRKIS-NACHOPELTI.



HÄRKIS-NACHOPELTI
6:lle

250 g Verso Härkistä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl korianteri
1 tl jeeraa
½ tl cayennenpippuria
2 tl kuivattua oreganoa
½ tl suolaa
1 valkosipulinkynsi
½ punainen paprika
½ keltainen paprika
1 punasipuli
1-2 jalapeñoa
10-15 kirsikkatomaattia
300g juustoraastetta, esim gouda
1 iso pussi maustamattomia maissilastuja
1 cosmopolitan salaatti tai jäävuorisalaatti
2 tlk kermaviiliä
2 tl chipotle-tahnaa
tuoretta korianteria

Reseptistä valmistuu kaksi pellillistä.

Kuumenna tomaattimurska yhdessä Härkisrouheen kanssa. Mausta jeeralla, jauhetulla korianterilla, cayennellä, oreganolla ja suolalla. Purista mukaan valkosipulinkynsi.
Hienonna pieneksi kuutioksi paprikat, sipuli ja jalapeñot. Puolita kirsikkatomaatit.
Jaa maissilastut tasan kahdelle uuninpellille leivinpaperin päälle. Levitä seuraavaksi Härkiskastike ja ripottele sen päälle paprikat, sipuli, jalapenot ja tomaatit. Raasta viimeiseksi päälle juustoraaste.

Paista 220 °C n. 10 minuuttia.

Silppua sillä välin rapea salaatti ja sekoita kumpaankin kermaviilipurkkiin teelusikallinen chipotle-tahnaa.
Tarjoa nostamalla jokaisen lautaselle salaattipedin päälle kerros nachopaistosta ja viimeistele annokset tuoreella korianterilla ja maustetulla kermaviilillä.


Siinä se on. Sopivasti nuorisoon menevä Härkisresepti, vaikka nuoret taitavat muutenkin olla avoimempia erilaisille lihan korvikkeille. Itse en osaa oikein päättää. Peukutan kasvisruuan syömisen lisäämiselle ja lihansyönnin kohtuullistamiselle. Olen iloinen, että markkinoille on saatu uusia monikäyttöisiä kasvisperäisiä proteiinilähteitä ja olen innokas testaamaan niitä.

Tavallisena sekasyöjänä, lihanhimoisena sellaisena, en aina kuitenkaan ymmärrä, miksi tarvitsemme ulkonäöltään lihaa muistuttavia ja lihan kaltaisesti käytettäviä tuotteita. Miksi härkäpapua ei voisi syödä vain härkäpapuna; tehdä siitä papupataa, papupastaa tai vaikka papupihveijä, ripotella pavut nachopeltipaistoksen päälle? Vai voiko tällainen jauhelihamainen rakenne kenties madaltaa vannoutuneiden lihansyöjien kynnystä kokeilla tuotetta?

Niin kuin sanoin, en ole vielä päättänyt loppuelämäni ruokavaliota, enkä aio sitä tehdäkään. Aion kulkea avoimin mielin ja nojata ruokavaliossani ennen kaikkea monipuolisuuteen. Härkis on mutkaton, monipuolinen ja nopea tuote käyttää. Se on hieno proteiininlähde, kotimainen tuote ja purutuntumaltaan hyvin jauhelihan kaltainen. Loistava vaihtoehto esim. soijatuotteille.

Tervetuloa vaan, härkis!

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

14 kommenttia:

  1. Maistoimme Härkistä Stokkalla, kun Riitta oli sitä siellä tarjoomassa ja tykkäsin kyllä siitä, mutten ole minäkään oikein päättänyt mitä näistä proteiineista sitten olisin mieltä. Härkis nimenä on kyllä ihan hauska. Tästä tuli mieleeni, kun kävelin Prismassa ja katselin opastekylttejä jotain etsiessäni, että mikä turkanen on ATERIARATKAISUT, joita oli pitkä hyllyllinen. No ne olivat erilaisia pussipatoja, puolivalmiskuivaruokia. Ateriaratkaisu? What the heck? :D Lapsilta voisi kysyä sen sijaan, että maistuisiko teille tänään italiapata että mitä ateriaratkaisua te tykkäisitte syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Meillä oli kyllä onnistunut ateriaratkaisu eilen.
      tai
      -No, lapset, tänään saatte valita mitä ateriaratkaisua käytämme?
      tai
      -Apua, en taaskaan keksi sopivaa ateriaratkaisua tälle päivää.

      On se vähän kankeaa. Just törmäsin facessa ystäväni postaamaan linkkiin, jossa Paulig ilmoitti (vanha mainos), että tästä lähtien syväjäädytetyistä tuotteista käytetään nimitystä pakaste (ja siis nimi meni läpi, sanoin kuin nyhtösitä, nyhtötätä... :D )

      Aattele jos joutuis korvata kaiken kiireen keskellä tämän illan ateriaratkaisun syväjäädytetyllä pullalla?

      Poista
  2. Joo, kasviproteiini ei kuulosta houkuttelevalta... :-D Samaa mieltä Campan kanssa siitä, että kannattaa puhua aterian nimestä eikä mistään teollisen kuuloisista ratkaisuista ja komponenteista.

    VastaaPoista
  3. Olen kovin tykästynyt Härkikseen! Meidän perheessä on aivan turha mainita sanaa papu tai kasviproteiini, saman tien lyö koko miesväki jarrut pohjaan. Laitoin sitten salaa jauhelihapihvitaikinaan osan Härkistä sekaan ja hyvin maistui :D Nachopelti näyttää mahtavalta, ja hyväähän se on vaikka millä proteiinilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin on. Ja kyllä perheenäidin on pakko olla joskus ovela, että saa väen syötetyksi!

      Poista
  4. Ihan älyttömän hyvännäköisen ruuan olet taas saanut aikaan. Nam!

    VastaaPoista
  5. Härkis on meidän perheen uusi lemppari! Ja nachovuoka ikisuosikki - pitää siis testata tätä asap!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos 2 hyvää yhdistää, niin lopputuleman tietää!

      Poista
  6. Tein soveltaen tuon ohjeen mukaan. Tuli hyvää ja uppos ainakin minulle ja miehelleni!

    VastaaPoista
  7. Härkis on munki sulkari! Käytän sitä kaikkeen jauhelihan sijaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä nyt en oo vielä ihan kaikkeen kokeillut... mutta aina silloin tällöin jotain. Lisää lihattomia päiviä elämään!

      Poista