About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 12. syyskuuta 2016

FINNJÄVEL, ÄNTLIGEN!



Finnjävel-ravintola on  keittiömestarit Henri Alénin ja Tommi Tuomisen upea kunnianosoitus suomalaiselle ruokakulttuurille. Koskaan aikaisemmin ei lie omiin raaka-aineisiimme ja ruokaperinteisiimme sukeltavaa tutkimusmatkaa tehty tähän tapaan. 

En aivan vieläkään osaa analysoida, mitä söin, näin ja koin. Tiedän vain, että kokemus oli upealla lailla käsittämätön. Eteemme kannettiin pieteetillä rakennettuja, yksityiskohdiltaan ja kokonaisuudeltaan täydellisiä fine dining annoksia. Silmät sulkiessani, makujen ja rakenteiden sulautuessa suussani, sukelsin takaisin tuttuihin suomalaisiin makuihin, kuinka osaisin sen kertoa; täydellisen karjalanpiirakan makuelämykseen tai samalla huikeaan ja tuttuun kalakeittoon, lanttuun joka maistui miljoona kertaa paremmalta kuin lanttu. Lohiannokseen joka muuttui paletilla täydellisiksi rapujuhliksi.


Varmasti osaltaan elämykseen ja aistien virittymiseen edesauttoi kaikkien yksityiskohtien huolellinen viimeistely. Ateljè Sotamaa on designin takana. Upeat astiat ja ruokailuvälineet tekivät kunniaa annoksille, kuin myös toisinpäin. Artesaanipuhallettujen lasien tai pitkänhuiskeiden ruokailuvälineiden kaunis saattoi jossakin kohtaa mennä käyttömukavuuden edelle, mutta ei sillä ollut mitään väliä, viinilasit olivat niin jumalaisen kauniita, jokainen omalla erikokoisella suuaukollaan varustettu.

Heti alussa pyydettiin kiinnittämään huomiota valojen ja varjojen leikkiin. Lasit loivat upeita kuvioita pitkin pöydän pintaa ja hämärtyvää iltaa. Upea, odottamaton yksityiskohta.



En ole ehkä maailman helpoin asiakas. Kiinnitän huomiota varmasti erikoisiin asioihin, jo senkin takia, että olen itse niin pitkään tehnyt tarjoilijan töitä. Ja silkasta kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta kyselen ruuista ja ruoka-aineista kysymyksiä, jotka usein saattavat tarjoilijan hämmennyksen tilaan. Lisätään siihen vielä pikkuisen oikoonen huumorintaju, ja siinä saakin asiakaspalvelija miettiä, että sijoitunkin asiakasrankingissä top10 :een vai olenko siellä vihoviimeisten sarjassa.

Meidän 6 hengen seuruettamme luotsasi menussa eteenpäin Sebastian, ihana, nuori ja taitava, korrekti tarjoilija, joka ei antanut kysymyksieni hämmentää. Sopivan etäinen, silti äärettömän huolehtivainen ammatissaan. Monsieur! - Madame! puhuttelimme välillä illan kuluessa toisiamme sujuvasti ja jotenkin se minulle kaikessa yksinkertaisuudessaan korosti myös ilman ainuttakaan vitsinpätkää aika ainutlaatuisesta huumorintajusta. Kiitos, Sebastian!

(huusin minä kyllä välillä myös, että "Hei, Seba!"... ettei nyt kenellekään jäisi käsitys, että osaan käyttäytyä jotenkin suunnattoman korrektisti).

Kun nyt kerran olimme paikan päälle, suhteellisen kaukaakin tultu, niin 7- ja 10 ruokalajin menuvaihtoehdoista päädyimme tuohon 10:een. 

Keittiö tervehti meitä  kalakeitolla, josta oli poistettu keitto, vai kuinka se meni,  maussa se oli täydellisenä, sekä pienillä suupaloilla.






Meillä oli ilo vierailla ravintolassa viikolla, jolloin tarjolla oli ensimmäistä viikkoa kokonaan uudistunut ruokalista. Menun vaihto kun tapahtuu 3 viikon aikana, niin, että ensimmäisellä viikolla vaihtuu 5 ruokaa, seuraavalla sitten toiset 5 ja kolmannella viikolla se on täysin uudistunut. Paitsi onhan joku supersuosikki aina jätettävä. Kyllä. Se karjalanpiirakka.






Sienipuuro oli umamin juhlaa.



Jäämestarin lohesta vastapäätä istunut Susanna tuumasi, että tämä maistuu rapujuhlilta, enkä voinut olla kuin yhtymättä tähän ajatukseen. Niin teki!


Luusoppa oli vaikuttavan näköinen annos



 Mukuloita maakuopasta yhdisti lanttuun luumun samoin kuin suodattamattoman viinin, joka oli aivan käsittämättömän hieno valinta annokselle.

Varjot, ne tanssi omaa leikkiään.




 Riimihirvi.



En osaa sanoa, miten ulkomaalaiset suhtautuvat tähän annokseen. Minä otin sen vastaan melkein riemunkiljahduksin. Olin jo useamman ruokalajin ajan hiljaa itsekseni miettinyt, että suomalainen ruisleipä loistaa poissaolollaan. Mutta sieltä se vain tuli, sittenkin. Tuore, uunilämmin ruisreikäleipä, oma voi ja lasillinen piimää.

Tuntuu ihan hullulta sanoa, että kaiken sen taidokkuuden keskellä, tämä annos sulatti sydämeni, karulla yksinkertaisuudellaan. Tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli pussata kokkia, joka tämän oivalluksen menuseen toi. Justiin näin sen piti olla. 



Tulihan se karjalanpiirakkakin. Ei heti tunnista, paitsi mausta. Aivan käsittämätön.


Savusilli.



Ryynimakkara. Ryynimakkara ja veripalttu  uudistivat olemuksensa. Taas ulkonäöltään upeasti rakennettu annos. Valitettavasti myös menun ainoa osa, jonka olisin voinut jättää pois, lempeä maku oli hiukan kuiva ja se oli yksinkertaisesti liian iso. Olisin ollut tyytyväisenä maistamassa postimerkin kokoista palaa, mutta melkein korttipakan kokoisena, sitä oli vain liikaa. Ja liian vähällä mustaherukkageelillä.



Omenainen alkujälkkäri.



Mustikkarättänä.


Ja suu makiaksi.

En ole mikään ravintolakriitikko, ja osaan kertoa vain, miltä minusta tuntui, miten minä asiat koin ja mikä itselleni maistui. 

Finnjävel sijaitsee suojellussa, 1830 rakennetussa kivitalossa. Sen kauniit huoneet kaarevine kivikattoineen muodostavat ainoan ikävän seikan niin mielettömässä kokonaisuudessa. Ruokailukokemus, niinkuin Finnjävelissäkin saimme todistaa, on aito moniaistinen kokemus, eikä aisteista voi ainuttakaan laiminlyödä kokonaisuuden himmentymättä. Tuona torstai-iltana ravintolasali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä  ja melutaso nousi käsittämättömän korkeaksi. Se haittasi ja häiritsi kokemusta vahvasti. Uskon, että myös henkilökunta kärsii  ja väsyy tälläisessä melutasossa. Finnjävel ei ole ainoa helsinkiläinen ravintola, joka samaisesta ongelmasta kärsii ja valitettavasti suojellussa kohteessa mahdollisuudet akustiikan korjaamiseen taitavat olla pienet. Ymmärtääkseni Finnjävelille on sävelletty aivan oma taustamusiikkikin, mutta sitä ei ensimmäisen 10 minuutin jälkeen enää kuullut. Toivon totisesti, että äänimaisema huomioitaisiin entistä paremmin joka ikisessä ravintolassa.

Finnjävel on kuitenkin juuri sitä mitä luvattiin: sisua, ennakkoluulottomuutta, kunnianhimoa ja ripaus suuruudenhulluutta. Ylistys vuosisatojen ruokaperinteelle.

Oikein hyvä, PRKL!



19 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää mahtavalta, täytyy yrittää saada tuonne pöytää, kun Helsingissä kumminkin ramppaamme aika usein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ehdottomasti täytyy kokea. On nimittäin ainoa laatuaan.

      Poista
  2. Hei sinä ajankohtainen. Anteeksi karkeannopea lähestyminen, mutta olitko juuri tossa Blogistanin ohjelmassa? Tämmösiä kyselee itäsuomalaisjuurinen ruokaharrastaja - aloittelija tosin :) . Tykkään tosi paljon näistä kotimaisista ennakkoluulottomista blogeista. toppina sinä ja SilläSipla - eiku Sipuli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin se minä. Enpä tosin olis tiennyt olleeni, ellei ystäväni olisi laittanut viestiä, että hei, sä oot TV:ssä just nyt. Ohjelmahan on jo useamman vuoden takainen, mutta kivaa oli kun sitä tehtiin kyllä.

      Kiitos, sulla on hyvä maku! ;D

      Poista
    2. Sanoisinpa jopa todella hyvä maku!

      Poista
    3. Meiton täs kolome komiaa: minä, Merituuli ja minä ja Merituuli yhyres....

      Poista
  3. Voi että, kun tuonne ehtisi ja pääsisi vielä! Olen ihastellut näitä kuvia ja tunnelmointeja jo useammasta blogista ja aina näyttää niin upealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun mielestä ehdottomasti käynnin arvoinen.

      Poista
  4. Minä en tiedä miksi, mutta meitä Finnjävel ei saanut ylistyssanoihin yltämään. Postaustakaan en tehnyt. Ruoka oli hyvää ja kaunista, ilta kokonaisuudessaan oikein mainio, mutta...en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy näin. Oltiin Sari campasimpukan kanssa Emossa ja ruoka hyvää ja varsinkin seura...mutta jäi kumminkin sellainen olo. Että ei meillä tästä sanottavaa.
      Mä käyn niin harvoin tälläisissa paikoissa, että ehkä mä hurmaannun herkemmin. Ja tässä ravintolassa mä hurmaannun kokonaiskonseptista ja siitä, että kaikki pohjaa kuitenkin suomalaiseen ruokaperinteeseen. +että tykkään vaan kaikesta mitä Henkka tekee, se on niin suurella sydämellä matkas.

      Poista
  5. kyllä minä ihan liikutuin tätä tilitystä kuunnellessa <3

    hitsi kun tuonnekin kerkiäisi...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on tästä päivästä lukien 570 päivää aikaa. Kerkeet. Tuskin minä olisin ollut vieläkään, ellei keväällä vaan päätetty päivämäärä, että nyt mennään. Ja sitten sitä kohti. Niinkun yks meidän porukasta sanoi, meistä 2 siis Seinäjoelta, yks Kauhajoelta, yks Turusta ja yks Tampereelta, yks peräti Helsingistä, eli meille tuli lisäksi matkakulut ja yöpymisjärjestelyt meille pitempimatkalaisille, : Olihan tämä nyt aivan silkkaa hulluutta! Mutta joskus pitää, vaikkei olisikaan järkevää.

      Poista
  6. Minä kävin alkukesästä siellä, ja tykkäsin kovasti, kuten näkee http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2016/05/finnjavel.html Se oli tosiaan sanoinkuvaamattoman kokonaisvaltainen kokemus, ja tykkäsin valtavasti. Sellainen kokemus, johon vaikutti moni muukin asia, loistava seura etenkin. Tästä postauksesta välittyy sellainen fiilis, että taidettiin kokea aika samalla tapaa, vaikka menu olikin toinen silloin.

    Nyt olen menossa ensi viikolla uudestaan, mielenkiintoista nähdä millainen kokemus silloin odottaa. Muu seurue on ensikertalaisia, minulle tulee siis toinen kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sun kirjoituksen, joo. Muakin erityisesti viehätti, ettei keskitytty vain annoksiin, vaan se oli joka suunnalta mietitty (paisti ääni). Siinä avokettiön edessä, keittiön pöydässä saattaisi olla hellempi akustiikka, ja kiinnostava paikka tietysti muutenkin seurata kokkien työskentelyä.
      Ihanaa Finnjäveliä ensi viikolla, ja kiva muuten, että on taas uusi menu edessä.

      Poista
    2. Meillä silloin äänikään ei ollut ongelma, en muista oliko ravintola ihan täynnä, mutta sellaisia aika hiljaisia seurueita kaikki kuitenkin olivat. Olimme silloin ikkunun vieressä mahdollisimman kaukana keittiöstä, siitä oli kiva katsella ulos.

      Poista
    3. Just huomasin, että voit nyt kirjoittaa postauksen otsikolla: Finnjävel igen!

      Poista
  7. Oli se vallan komia päivällinen. Vahinko vaan ollaan joskus tehty periaatepäätös, että ravintola-arvosteluja ei meidän blogista löydy... Jos toisen kerran mennään, niin sitten mieluummin kuitenkin jonkun muun rahoilla ;) Vai voiko tuollaista upeaa kokemusta arvottaa rahassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eihän nuo kiveen kirjoitettuja oo, blogikin voi muuttua. Eli kukaan varmaan teit valalle vaadi vaikka yhtäkkiä ravintola-illallisesta kirjottaisittekin. Kokemuksena, ei kai sitä tartte arvosteluksi mieltää.

      2 lapsen äitinä ja tällä tulotasolla, niin paljon kuin haluaisinkin käydä testaamassa ihania ravintoloita, niin kyllä se aika harvinaista on. Tässä mentiin kyllä ihan kipurajalla, varsinkin kun pitää laskea vielä matkat päälle. En sano, etteikö kokemus olisi ollut joka pennin arvoinen, karu totuus vain on, että minulla ei ole tälläisiin varaa kovinkaan usein, oikeastaan ei koskaan jos olisin järkevä. Onnittelut niille joilla on ja jotka haluavat tähän panostaa. Ehkä yksi syy myös illallisen elämyksellisyyteen on myös lähtökohta, että tätä ei tapahdu koko ajan,

      Poista
    2. Tuplikselle sen verran, ettei minullakaan koskaan ole ollut yhtään kuvausta ravintolaillallisesta, paitsi tuo yksi poikkeus joka vahvistaa säännön ;) Hassuahan se on tehdä tai olla tekemättä blogiin jotain mitä ennalta on ajatellut, ihan vaan kaavoihin kangistuen.

      Nanna, hienosti kiteytit minusta tuon rahakysymyksen. Siinä on minusta juuri se ydin, miksi en lue sponssattuista ravintolakokemuksista: vasta silloin kun kokemuksen suhteuttaa siihen, mitä siitä on maksanut ja mitä se vaatii, voi olla aidosti rehellinen. Vaikka kaikki muuta väittävät. Ja silloin tulee myös se aito arvostus ruokaa kohtaan, kun se oikeasti voi olla jostain muusta pois, siis tietää että se vaatii panostusta että ruokaa saa.

      Poista