About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

VESIMELONI- GAZPACHO


Just nyt ei kärsitä helteestä. Pidetään aivan perus-Suomen kesää. Sataa ripsauttelee, tuulikin on vilipoosen sorttinen. Siihen saumaan uppoaa sopivasti ihanan raikas ja VIILENTÄVÄ gazpacho vesimelonista. 

Vaikka nyt esimerkiksi saunan jälkeen.



Jos nyt talvipakkasiin verrataan, niin onhan se gazpacho eli espanjalaislähtöinen kylmänä tarjottava kasviskeitto kuitenkin ehdottomasti kesäruokaa, vaikka vähän viileämpänäkin päivänä. Ihan täydellinen kesävierasmenu muuten, gazpacho-shotit alkuun ja grillissä valmistettu paella päälle. Sangriaa kannuun ja jo lähti illanvietto käyntiin.


Gazpachoa olen perusreseptin lisäksi valmistanut mm. mansikoista ja auringonväristä keltaisesta paprikasta ja kesäkurpitsasta. Nyt kokeilin vesimelonista ja maku oli todella hyvä! Muutenkin tämä on helppo valmistaa, ei mitään keittämisiä, senkun surauttaa ainekset keitoksi.Viihtyy jääkaapissa ja maut vaan syvenee, jos valmistaa jo edellisenä päivänä. Fetajuustosta tein tuohon päälle tuollaisen suolaisen cremen. 

Se, ystäväiseni, oli juurikin se piste siinä iin päällä.

Apetinalle työstämääni reseptiin pääset suoraan klikkaamalla tästä. Jos jostain syystä haluat reseptin norjaksi, sekin onnistuu tästä

Anteeksi. En vain pysty olla olematta!



6 kommenttia:

  1. pitääkö alkukeitto vaihtaa tähän? juhlassamme?

    VastaaPoista
  2. Vesimeloni gazpacho onkin tosi hyvää.Kokeile joskus myös persikkaista sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jes, kiitos. Kuulostaa tosi hyvältä!

      Poista
  3. Äläs nyt! Ensi viikolle on Ahvenanmaalle luvattu aurinkoa ja lämpöä ja mä aion olla siellä silloin ja tehdä tätä vesimelonigazpachoa viilentämään oloani auringonottotuolissa :)

    VastaaPoista