About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

VIIKINKIRAKKAUTTA (ja viikinkihääkakku)


Olipa kerran rakastuneet. Ja ovat toki edelleen, koska vasta menivät naimisiin. Ja koska rakkautta ja onnellisia tarinoita ei koskaan ole liikaa, haluan jakaa tarinan teidän kanssanne.

Arin kosinnasta löytyy superhellyttävät kuvat viime kesänä Himoksella Linkin Parkin  konsertista. Pariskunta ei tiennyt tulevansa kuvatuksi ja salaa otettu kuvasarja päätyi Soundtrooper Magazineen (kuviin tästä, mulla tulee tippa linssiin kun katson niitä; kaksi ihmistä väenpaljouden keskellä ja silti heitä on tuossa hetkessä vain he kaksi), jossa kuvan rakastuneita kuulutettiin, juttua pyydettiin jakamaan, jotta kuvien pariskunta löytyisi. Some- maailma näytti voimansa vain vuorokaudessa ja Ari ja Satu saivat kutsun palata viikonlopuksi hifistelemään Himokselle.

Mitenkäs minä tähän juttuun liityn? No, Ari on yksi Urho 11v:n pikaluisteluvalmentajista.  Pariskunta päätti pitää intiimit, omannäköisensä häät ja päätyi molempia kiehtovaan viikinkiteemaan. Häät olivat ihanasti mietitty, ruoka (rosvopaisti ja uuniperuna) tarjoiltiin päreiltä, iso osa vieraistakin oli teeman mukaisesti pukeutunut. Häistä on ihania  ulkona jätkänkynttilöiden loimussa otettuja kuvia vieraista ja  siitä kun sulhanen talutti turkiksiin kääriytyneen morsiamen islannihevosen selässä paikalle.

Minä sain kunnian osallistua pitoihin hääkakun tekemällä. Pariskunnalla oli vahvasti teema mietittynä, ensimmäinen malli oli upea kerroskakku, jossa miekka seisoi pystyssä. Tajusin heti, etteivät taitoni riitä ja ehdotin miekan mallista jättikakkua, jossa ruusuköynnös kiertyy terän ympärille.


Ison  vaaleen viikinkipäällikön sylissä kakkukin näyttää pieneltä

Tilasin sulhaselta aluslaudan. Pohjassa käytin suklaisia vetopohjia, väliin vatkattua kermaa ja pariskunnan keräämistä luonnonvadelmista keittämäni hillo. Kakun kostutin laktoosittomalla maitokaakaojuomalla, se oli mielestäni hyvä keksintö. Hain tarvikkeet loppuviikosta, täytin vetopohjat 3 väliä, 4 pohjaa korkeuteen perjantai-iltana ja jätin kosteutumaan ulos. Lauantai-aamulla (ei yhtään ennemmin sitten) alkoi vision toteutus. Sommittelin yksinkertaiset kaavat kakusta laudalle ja leikkasin kakun niiden mukaan.



Valmiit kakkupalat laudalla kuorrutin voikreemillä (voita ja tomusokeria) sileäksi. 

Kuvien ottaminen jäi taas. Juuri ja juuri sain kakun klo 15 valmiiksi. Tässä kuvassa ihanasti autenttiset making-of - sotkut. Vähän rajasin pahimpia pois tuolta kädensijan yläpuolelta....

Seuraavaksi jännittävä kaulintaosuus. Yhtäjaksoinen teräosuus oli aika haastava, mutta nuavvaan, sekin tehtiin. Koko kakulla oli pituutta 1,5 metriä. Eihän tämä mikään autenttinen look alike viikinkimiekka ole, mutta oma näkemys teemaan sopivasta jättimiekasta. Huomatkaa punottu kädensija ja hopeamaalilla maalatut koristeet. SF ei viittaa Suomi-Filmiin, vaan löytyvät riimuaakkosista, siis S ja A. Veriuraakin yritin painella terän keskelle.



Aivan superavun sain Urho11v:n toiselta valmentajalta Anssilta, joka tarjoutui askartelemaan ruusut kakkuun. Kiitos Anssi, noutaja olis tullut jos olisin vielä niitä viime tingassa itse väsäillyt (koska tunnetusti aikataulussani löytyy ainoastaan viime tipan hetkiä...). Tämäkin todistanee, että pikaluistelu on herkkä laji, jos miettii näitä  meidän hyvinkin herkkiä ja romanttisia valmentajia! (vrt Arin yltiöromanttinen kosinta ja Anssin harrastus ruusujen väkertäjänä). Onneksi Etelä-Pohjanmaalla on myös naisia joissa jyllää vanha kunnon roo-roo...Anssi-rukkakin joutui tekemään ruusut uudestaan vielä perjantaina kun ensimmäinen erä oli mielestäni väärän värisiä. (Toivottavasti arvostit, Satu...).



Että sellainen kakku tuli tehtyä. Vierailta tuli palautetta, että kakku oli paitsi yllättävän näköinen, myös herkullisen makuinen ja sopivan kostunut. Maku taitaa mennä kyllä luonnonvadelmien piikkiin!

Kaikkea sitä nyt on siis tullut kokeiltua, hääkakun tekokin. Älkää nyt alkako kovin tilauksia lähettää, kyllä minun rutiinilla nämä on niin hidastekoisia ja ulkonäössäkin täytyy varautua tiettyyn käsityöläisleimaan. Noin niinkun nätisti sanottuna.

Summa summarum, kuitenkin, Komiahan tästä tuli. Enkä eres yrittäny tavallista!

Onnea, rakkautta, tahtoa ja pitkää ikää avioliitollenne, onnelliset!





11 kommenttia:

  1. Ihana tarina! Kosintakuvat ovat kyllä silmiäkostuttavia, vaikken pariskuntaa tunnekaan. Hyvin sanottu tuo "ihmispaljouden keskellä ihan kahdestaan".
    Hieno kakku! Minun on hyvin vaikea kuvitella sinua sanomassa lausetta "taitoni ei riitä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaikkihan sen tietää, että sun sisällä asuu suuri romantikko ja pehmoilija...

      Sen sijaan tuo sinun ja alempana Campiksen kommentti minusta herätti hilpeyttä (ja hiukan tunteiden vuoristorataa). Ensin aattelin, että kuinka hieno käsitys teillä on mun kyvyistä...sitten tajusin, että itseasiassa kyse ei niinkään ole kyvykkyydestä vaan siitä että LUULEN osaavani ja te tiedätte, että kailotan sen kaikelle kansalle... :) <3

      Poista
  2. Outoa miten minullekin tuli liikutuksen pala kurkkuun, kun katsoin ne kuvat, vaikka tiesinkin mistä on kyse. No, olen merkillisen tunteellinen nyt muutenkin, kun kohta lähden matkalle ja tuntuu, että kaikki mitä teen on nyt sellaista "viimeinen kerta ennen lähtöä". Ja minä myös tahtoisin livenä kuulla, kun Nanna sanoo, ettei osaa jotain. Nauhoittaisin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tunteellisuus ole pahasta. Tuntee enemmän!

      Ja nyt kyllä... tuo viimeinen kommentti... <3...no, ei kai se itsevarmuuskaan oo pahasta jos siihen sais mukaan vielä sopivasti nöyryyttä. Ja sitähän se elämä opettaa. Koko ajan.

      Poista
  3. Hurjan upea kakku! Ei tuollaisia ihan tavallinen sunnuntaileipoja pysty väkertämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mallaspulla! Mä olenkin hyvin erikoinen sunnuntaileipoja! ;D

      Poista
  4. Oot sä kyllä Nanna ihmenainen! :D
    Mullakin on muuten jossain kasa päreitä, joita joskus jemmasin ajatuksella, että niistä voisi joskus tarjoilla jotain (ehkä sushia?) no ei ole tullut tarjoiltua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä päreitten aika vielä tulee, sano mun sanoneen!

      Poista
    2. Päreistä tuli mieleen, että löysin tuossa siivotessa myös tamales-lehtiä, jotka taisin joskus luvata antaa sulle. Vieläkö halajat? Niissä vois ehkä kesällä grillissäkin valmistaa jotain, jos tamalesit laiskottaa.

      Poista
  5. Vautsi! Tässä kakussa on kyllä sitä luovuutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...sanoo itse mainio kakuntekijä. Se sun mustikkakku!

      Poista