About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 20. helmikuuta 2016

MITÄ LAPSI TEKEE RAVINTOLASSA?


No syö tietysti, sanot.

Aina se ei ole niin yksinkertaista. No tai syöminen on. Lapset joko syö tai on syömättä. 

Lasten kanssa on joskus pakko kiva käydä syömässä ravintolassa. Meillä sitä harrastetaan ehkä kustannussyistä verraten harvoin ja jos lapsilta kysyy matkoillakin, että minne ravintolaan mennään, on vastaus jee, Mäkkäriin.

Kun suku syö yhdessä tärkeinä päivinä olemme yrittäneet istuttaa lapsiin ajatuksen pöydässä loppuun asti istumisesta ( ja myös arkisin syömme saman aikaan yhdessä keittiön pöydän ääressä). Silti se on vaikeaa. Meidän lapset on aika villiä pelleilijöitä ja isänsä on kolmas, eli meno  arkiruokapöydässä on välillä kuin stand up -keikalta. Minä ilonpilaaja yritän hillitä menoa minkä pystyn. Molemmat lapset kun innostuvat kertomaan jotain juttua, heille tulee tarve yleensä myös nousta tuolilta pöydän päähän esiintymään. No ei sentään pöydän päälle.


Kunnon nautittava ravintolakäynti on yleensä usean tunnin juttu. Milläs pidät lapset penkissä? Vaikka olen ehkä läpeensä leväperäinen monessa suhteessa olen pyrkinyt siihen, että viihde-elektroniikkaa ei käytetä pöydässä. Kotona on asia ratkaistu niin, että televisiomme on yläkerrassa, eikä keittiöstä ole siihen näköyhteyttä. Tarjoilijana olen useamman kerran nähnyt ihania, kaikenikäisiä lapsia, jotka antavat ruokarauhan vanhemmilleen pitkäänkin menuuseen, kun tabiltä katsotaan pöydässä filmiä tai pelataan kännykällä. Silläkin uhalla, että oma pöytäseurueeni kiinnittää ravintolasalin huomion levottomalla käytöksellään ja ettei sitä ruokarauhaa saada solmittua, en anna lasten kopeloida kännykkää. Hiukan tekopyhää siinä mielessä, että itse on pakko napata se instakuva kun kerran on ravintolaan päästy. Mutta en todellakaan jää sitä tuijottelemaan ja naputtelemaan.



Jokainen perhe tekee tietysti omat ratkaisunsa. Mutta meillä siis kännykät ja tabletit nounou ravintolassa ja kotona. Kotona ei myöskään lueta tai piirretä ruokapöydässä, paitsi aamiaisella saa lukea sanomalehteä (lapset ei ole vielä innostuneet...). Ravintolaan saatan ottaa vihkon ja kynät lapsille ajankuluksi ruokalajien väliin. Kerran opeteltiin myös taikatemppuja.



Ehkä noin yleisesti hiukan epätyypillistä, mutta lasten aika kuluu myös järkkärini kanssa puuhaillessa. Tämän postauksen kaikki kuvat (vipaa lukuunottamatta) on Hemavanissa lounaalla Urho11v. ottamia. Ja toisen aika kului iloisesti poseeratessa.




Samalla reissulla oli myös yksi kuningasidea levottomien lasten rauhoittamiseksi. Lupasin jaettavaksi suureellisesti kympin, jos Urho11v opettaa Maitotytölle, joka juuri täytti 5v, kuinka kengän nauha sidotaan. 

No arvatkaa miten kävi?



9 kommenttia:

  1. Tuollainen tuli vähän mieleen eilen illalla kun istuin ystävän kanssa ravintolassa,jossa yhdessä pöytäseurueessa oli myös pieniä lapsia. Kello oli 10 illalla...Aika hyvin osasivat istua, vaikka yksi pieni siellä konttaili lattialla;D
    Ihana maitotyttö! Meillä kotona lapsuudessani oli todella tiukat säännöt ruokapöydässä,ja jotain on jäänyt mieleen,Oman lapsen kanssa tuli eniten oltua Mäkkärissä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkkäri se meilläkin voittaa kaikki ravintola-äänestykset.

      Poista
  2. Solmun tekeminen onnistui alta aikayksikön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa rusetin. Urhosta paljastui kärsivällinen pedagogi.

      Poista
  3. Ihania kuvia! Meillä oli yksi kasvatusperiaate ravintolassa: menu pitää saada lukea rauhassa, sitten saa häiritä vanhempia. Oli kyniä, värityskirjoja ja muuta viihdettä. Mutta mikä ero oikeastaan on tabletilla tai muulla nykyvehkeellä värityskirjoihin, eiks se ole vaan viihdettä eri paketissa :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi olla, että ero on mun korvien välissä ja vanhoillisuudessa. Mun mielestä piirtäminen on ok, pelit tykittää aivoihin jotenkin sellaista rauhattomuutta, värittely taas lisää kuulemma zeniä :)

      Poista
    2. Me ollaan pelattu jopa kahdestaan I:n kanssa, samalla keskustellen pelistä. En tiedä onko sillä lopulta niin väliä miten sen lapsen kanssa siinä pienessä hetkessä saa asiat sujumaan, kai se tärkein asia on että lapsi tuntee tulleensa huomatuksi myös. Mut mä oonkin tämmösen nörttiperheen mamma, eikä se lapsi väritä kotonakaan. Minecraft - legoja ja lautapelejä en ravintolaan roudaa... ;)

      Jos kysyn meidän nelivuotiaalta (tai oikeastaan keneltä tahansa perheen mieheltä) mennäänkö ravintolaan, niin se (ne) toteaa että ei mennä, kotona saa parempaa ruokaa. Että vaikka sitä kuinka päin vääntäis niin kai sinne ravintolaan mennään lähinnä, koska äitikin haluaa syömään jonkun muun laittamaa ruokaa edes joskus. :)

      Poista
    3. Kyllä sun on nyt pakko opettaa se miehenalku värittämään!! <3 :)


      Poista
    4. No harjoitusmateriaalia on hankittu paljon... Siellä ne on värittämäti:) Mutta se tykkää kovasti askarrella tai maalata pahvilaatikkoja vesiväreillä tjsp... Se on semmonen työmies joka tykkää lapioida multaa, kantaa halkoja ja kiviä sekä kalastaa. Taiteelliset kynähommat ei selvästi oikein oo sen juttu. Mut joo, kyl mä yritän.... :)

      Poista