About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sparrissoppa piparjuurikatkiksilla eli parsojen pelastus


Tämä mun parsakeitto ei oo nyt oikein vihreää, ei valkoista (koska käytin siihen molempia parsoja) eikä se ole niin hienostunutta ja sileää kuin juuri Gotlannissa syömäni todella hyvä ellei paras parsakeitto. Mutta eivätpä olleet enää jääkaappini parsatkaan ihan mitään valioyksilöitä. Parsahan on tavaraa, joka on oikeasti parhaimmillaan juuri pellolta poimittuna, mutta koska niitä ei tietääkseni meidän cittarimme pihapiirissä kasva, on matka kauppaan kestänyt aina kauan tai kauemmin. Siihen sitten lisätään pari päivää suunnitelmien muuttuessa omassa jääkaapissa, niin kyllä alkavat olla melko heikossa hapessa.

Parsakeittoon ne voidaan vielä pelastaa. Makua riittää vielä sen verran vaikka ulkonäkö ja tekstuuri onkin ajat sitten pettänyt. En sano etteikö ensiluokkaisesta parsasta saisi ensiluokkaista keittoa, joka peittoaa kaikki muut keitot, mutta jo nuhjaantuneestakin parsasta saa vielä oikein maukasta keittoa. Sitäpaitsi, kun ei tarvitse jännittää, että peittää tai pilaa parsan hienovaraisuuden, voi tehdä hiukan uskaliaampiakin maustamiskokeiluja. Kuten nyt vaikka piparjuurikatkaravut. 



Jotakuinkin näin se varmaan meni:

Parsakeitto piparjuuri-katkaravuilla
4:lle

500g tuoretta vihreää ja valkoista parsaa, tai vaan toista, elämänsä päähänkin tulleet käyvät
1rkl voita
1 salottisipuli pilkottuna
2,5 dl kuivaa valkoviintä
0.75 l vettä
1 kana- tai kasvisfondi
2 dl kuohukermaa
3 dl sulatettuja katkarapuja
1-2 rkl raastettua tuoretta piparjuurta
suolaa ja pippuria
pinnalle annoksiin lusikallinen ranskankermaa ja lehtipersiljasilppua

Katko ja heitä pois parsan puisevat osat varsista. Kuori ja pilko parsat. Kuullottele sipuleita voissa hetken. Lisää sitten parsa, viini, vesi, ja fondi. Keitä n. 10 minuuttia kunnes parsa pehmenee. Aja sileäksi sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kuumenna uudelleen, tarkista suola ja lisää mustapippuria.

Sekoita keskenään valutetut katkaravut ja raastettu piparjuuri. Nostele lautaselle keko rapuja ja kaada liemi ympärille. Viimeistele ranskankermalla ja lehtipersiljasilpulla.

Päivänne on pelastettu, oi te nuhjaantuneen parsan jääkaapissa piilottelijat!


perjantai 29. toukokuuta 2015

Kevätherkku, huhtasieni



Toukokuu aivan lopuillaan, mutta kyllähän tässä vielä selvästi ollaan vasta keväässä. Tänään pääsin yllättämään itseni kahdella eka kertaa elämässä - kokemuksella kun tein valkoista pizzaa ja söin kartiohuhtasieniä. Combined. Valkoinen huhtasienipizza.

Vuosi on kuulemma hyvä niin korvasienille kuin huhtasienillekin, jotka aavistuksen muistuttavat toisiaan aivomaisella rakenteellaan. Korvasieniä en ole löytänyt (kun en ole päässyt etsimäänkään), mutta olivatpas nämä huhtasienet valloittavia. Ystäväni, Maitotytön kummitäti Kaarina soitti maanantaina kun oli nähnyt mun FB.ssä haikailevan korvasieniä, että täällä niitä olis ny, tuu hakemaan meidän pihasta. Kun kuulin kasvupaikan, arvasin heti, että kartiohuhtasieni on kysymyksessä. Vaikka niillä molemmilla on tuota aivomaista poimutusta, korvasieni on epämääräinen ja usein isokin möllykkä mutta kartiohuhtasieni on tuollainen selvä tonttulakki, jolla on valkoinen jalka. Se saattaa löytää tiensä pihanurmikoille ja nytkin se oli  hiljakkoin myllätyssä pihassa soran ja kuorikatteen rajalla, mikä hyvin tyypillistä (kuorikate siis). Korvasieni kasvaa useimmiten myllätyissä, hiekkapohjaisissa metsänpohjissa. Nyt muuten tiedän senkin miksi korvasieni on englanniksi False Morel. No siitä systä kun se oikea Morel on just tämä huhtasieni!

Nämä kyllä ehtivät kuivahtaa muutaman päivän korissa ennenkuin ehdin näiden kimppuun. Toisaalta näitä suositellaankin kuivattaviksi
Korvasieni on todella myrkyllinen, kahteen kertaan ryöpättävä, mutta ah niin herkullinen ruokasieni, ruotsalainen sieniraamattuni kertoo sen kuitenkin ryöpättynäkin aiheuttavan syöpää, eikä suosittele käyttöä. Huhtasieni sen sijaan on syötävissä vaikka raakana (ei siis tarvitse esikäsittelyä) ja on erittäin arvostettu ruokasieni Keski-Euroopassa ja esim. USA:ssa. Se on maultaan paljon miedompi kuin voimakas korvasieni, mutta herkullinen. Sen muoto on niin puhutteleva (Sieni on ontto ja aika kestävä, ei murene paloiksi sormissa), että sitä usein tarjotaankin kokonaisena täytettynä jollakin tai vaikkapa höyrytettynä, kaunista sientä on sääli pilkkoa.


Siksipä minäkin tyydyin halkaisemaan sienet pituussuunnassa, valkoinen pizza oli ainoa päässäni pyörivä ajatus kun katselin näitä kaunokkeja. Yksinkertaista ja sieneä arvostavaa. Yksi v-sana pääsi kun menin ottamaan pizzaa uunista, koska se oli melkein kärähdyksen partaalla (huom. juusto), mutta onneksi maku oli tosi hyvä, samoin pohja onnistunut. Teen pizzapohjan aina käsituntumalla, enkä ole koskaan oikein ymmärtänyt "tämä on paras pizzapohja-ever" juttuja koska kaikissa resepteissä on aina nähdäkseni samat aineet. Joskus teen kuivahiivan, nyt tuoreeseen, jauhojakin vähän vaihtelen, sitten suolaa, öljyä ja ripsaus sokeria.



 Valkoinen huhtasienipizza

hyvin kohonnutta pizzataikinaa (vaikka sitä best ever) haluamaasi muotoon paineltuna ja venyteltynä

päälle
ranskankermaa
mustapippuria
mozzarellaraastetta
ohueksi viipaloitua punasipulia
halkaistuja (puhtaaksi harjattuja, poimuissa voi olla hiekkaa) huhtasieniä

Aseta aineet pohjan päälle tuossa järjestyksessä.
Kuumassa uunissa 225 paistoa kunnes pohja saa hiukan väriä ja on kypsä.
Pinnalle uunin jälkeen rucolaa ja sienille vähän suolaa. Reunat voit sivellä oliiviöljyllä.

Fiksu ja tyylikäs ruokabloggaaja laittaisi jutulle pisteen tässä kohtaa, tai korkeintaan viimeisen loppukaneetin "Herkullista!" kohdalle, mutta koska en tunnetusti ole kumpaakaan, niin jatkan.

Kun menin ottamaan kuvia pitsasta, Maitotyttö pyysi, voisinko kuvata myös häntä. Meni sitten vetäisemään päälleen eripari verkkarin koska ilta oli keväisen kylmä ja verkkarit nyt sattuu olemaan se pohjalaisen suosikkiasu vaikka tällä kertaa selässä ei lukenutkaan Superpesis. (Urho10v muotitietoinen sai jonkinnäköisen trauman tässä yks päivä kun menin vetämään päälleni sinivalkoiset Suomi-verrarit.) Pipo päähän ja "Mun tukka on nyt näin niinku sillä joka laulaa Levikset repee, vaikka sillä onkin lippis". Ja sitten Maitotyttö vetäs parit poset. Voi herra mun jee!











torstai 28. toukokuuta 2015

Kuusi kiloa hevosta


Kymmenen vuotta olen viettänyt jokaisen vappu- tai vaihtoehtoisesti helatorstaiviikonlopun ihanien ystävien seurassa koiraurheilun parissa. Edelleen, näemmä, vaikka oma Poteni alias Obelix on juossut taivaallisissa hakumaastoissa jo kolme kesää. Leiritunnelma, aikaiset herätykset ja myöhäiset saunaillat ja sateessa tai paisteessa vietetty pitkä päivä ulkona ja joskus myös henkisesti hyvinkin raskaat koirankoulutussessiot (kun tajuaa, että on vuosikaudet tehnyt jotain väärin) tuottavat kuitenkin ruokajonoon erittäin kiitollisen ja hyvinkin nälkäisen joukon syöjiä. Ja millaisia syöjiä. Kerrankin porukka, joka ylitsevuotavasti soveltaa positiivista vahvistamista, ei pelkästään koiriinsa vaan myös leirikokkiin. Minä siis vain vähän kokkailen ja nautin kehuista.


Luonnon rauhassa, vähän sivussa kaikesta ja paikallisten maanomistajien armollisella suostumuksella on käytössämme treenikenttä, hakumetsä ja jäljestyspellot.


Välillä on mukava vain istahtaa ja nauttia maisemasta järvelle päin. Omalla kohdallani se tarkoittaa usein myös lämmittelytaukoa, tähän aikaan vuodesta valtava hirsirakennus, jossa keittiökin sijaitsee ja joka on varmaan kesähelteillä ihanan viileä, jähmettää jopa oliiviöljyn pulloon.

Mutta vellikellojen aika!


Ihana Sanna tarjoutui tuomaan kotivarastoistaan 6 kiloa jauhettua hevosenlihaa ja minä otin tietysti ilolla tuon harvinaisen herkun vastaan. Lähtöpäivänä paistoin meille tukevat jauhelihapihvit, jotka kreikkalaishenkisesti nautittiin reippaan valkosipulisen tsatsikin, uunilohkoperunoiden ja fetasalaatin kera. Tiedän, että mietitte, että ei voinut olla kuin hyvää. Ja olette aivan oikeassa.


Jauhelihapihvit hevosen lihasta
siinä parillekymmenelle nälkäiselle 

3 kg hevosen jauhelihaa
1/2 kiloa sipulia silputtuna
6-8 valkosipulinkynttä hienonnettuna
Mausteeksi tarpeeksi eli reilusti mustapippuria, kuivattua oreganoa ja suolaa.
Reilusti öljyä paistamiseen ja taisin lorauttaa sitä pihvitaikinaankin, koska hevosen jauheliha on erittäin rasvatonta.

Pihvit valmistetaan siis yksinkertaisesti sekoittamalla kaikki aineet sekaisin. Tykkään vaivata taikinaa ihan käsin aika kauan, jotta ainekset ikään kuin sulautuvat yhteen. Vaikka en olekaan yleensä koepalojen paistaja, on näin suuressa määrässä suositeltavaa aloittaa maustaminen varovasti ja paistaa koepaloja, että löytää oikean tasapainon maustamiseen.

Leirikeittiössä on käytössä aivan ihana jättiläismäinen valurautapannu, sellainen, jota minun on mahdotonta oikeasti nostaa yhdellä kädellä. Mutta paistohommat se osaa. Muotoile siis pihveistä (naisen)nyrkinkokoisia palluroita, painele ne paksujen pihvien muotoon ja paista kauniit pinnat molemmin puolin kuumalla pannulla. Loppukypsennys tapahtuu uunissa, kelloon en tullut katsoneeksi mutta parissa sadassa asteessa kypsensin varmuuden vuoksi ihan kypsäksi asti.

Salaa haaveilin ihanasta hevoshampurilaisesta hiiligrillillä valmistettuna...


Jauheliha sai toimia myös ensimmäisen leiripäivän perinteisen Spaghetti Bolognesen raaka-aineena. Hevosenliha on siinä aivan parhautta, sen maku sopii pastakastikkeeseen vähintään yhtä hienosti kuin ikisuosikkini hirvenjauheliha.

    Tästä lähdettiin


Ja tähän päädyttiin
Koska joudun raahaamaan kaiken käyttämäni mukaan leirille, on ruuanlaitto hyvin simppeliä; sipuli, valkosipuli, tomaattimurska ja -pyre sekä porkkana riittävät hyvin suolan, pippurin ja kuivatun oreganon lisäksi. Ai niin, taisin kyllä ottaa kotoa mukaan jonkun laatikkoviinin pohjat kastiketta varten.

Loppukastike nautittiin illalla Fazerin uusien , Pehmoinen Pala -leipien päällä pikkupitsojen tapaan ja juustoraasteen kera, uunin kautta. Ihan mainokseton vinkki, että nuo paksun rieskan näköiset leivät on aivan superhyviä pikkupitsojen pohjina.

Koska yksityiskohdat on kuitenkin tärkeitä, en tingi koskaan esim. vastaraastetusta parmesanista leirilläkään
Ruokakuvat taisivat loppua, mutta voin kertoa teille pikaisesti mitä muina päivinä syötiin. Koska olen ilmeisesti pikkuisen suuruudenhullu, tarjosin leiriläisille myös Kiran (ohje on julkaistu Hesarissa, ei kai löydy blogista?) ja Jonnankin levittämällä reseptillä valmistettua sesonkiruokaa eli parsapastaa. Parsasoseen valmistaminen ei kyllä onnistunut kun keittiöstä ei löytynyt sauvasekoitinta ta survinta. Risoton ohella tarjosin uunissa rapeaksi paistettuja broilerin reisikoipia. 

Ja sitten yhtenä päivänä oli sitä salmiakkipossua. Joka aterialle valmistin myös fressin salaatin. Aamupala oli tukeva kananmunineen (ja sunnuntain pekonilla), päivällä oli vuorossa eväskaffit ja päivän ateria siinä viiden maissa, jonka jälkeen innokkaimmat eli kaikki jatkoivat vielä treenejä parhaimmillaan kymmeneen asti. Illalla käristeltiin sitten vielä makkarat takkatulen loimussa.


Ja tämä vihoviimeinen kuva ei mitenkään liity leiriin, mutta ihan vaan tirauttaakseni muutaman kyyneleen (ja epäilemättä Natasiskoni tirauttaa myös) tässä herkässä tilassa koiramuistojen vallatessa mielen, vuosien takainen muistelukuva ihanista pojistani.

Urho *sydän* Obelix


tiistai 26. toukokuuta 2015

Philips Pasta Maker -koneen voittaja on....


Philips Pasta Maker arvontaan osallistui muutaman tuplakommentin poistamisen jälkeen 110 kommentoijaa. Joista Random. Org numeronarvontakoneella voittajaksi valikoitui kommentti numero 47.



Kommentti numero 47 taas osui tryffelipastan lempparikseen nimenneelle Ailalle. Ailalle lähtee sähköpostia ja osoitteen saatuani Philips toimittaa koneen suoraan Ailalla.

Paljon onnea Voittajalle!




Kiitos kailkille osallistujille myös. Aina joku teistä voittaa! Oli muuten ihana lukea teidän lempipastojanne, luettelo oli kyllä kattava, niukista klassikoista ketsuppijauhelihamössöön ja kaikkia sieltä väliltä. Ilman sen kummempaa tilastointia, näytti kyllä että pasta carbonara eli Miilunpolttajan spaghetti on yksi kaikkein suosituimmista. Munkin kakkonen. Koska äitini tekemää bologneseä (hirvestä) ei vaan voita mikään!


torstai 21. toukokuuta 2015

Paella ohrahelmistä grillissä




Joskus more is more.

Täytyy sanoa, että tilanne vähän riistäytyi käsistä kun Sydänmerkki haastoi minut mukaan kehittämään sydänystävällistä grillattavaa. Paella, tuo ihanista ihanin yhden pannun ruoka on herkku tarjottavaa isollekin seurueelle. Tällä kertaa kokeilin valmistaa sen ohrahelmistä ja nehän sopivat siihen vallan mainiosti. Paellaan voi upottaa mielin määrin lihaa ja äyriäisiä ja kasviksiakin ja tällä kertaa omasta tulikin varsin monipuolinen setti.

Joskus more is more.

Paella on mulle itse asiassa kesä- ja grillausruokaa, kaasugrilliin kun paellapannu mahtuu hyvin ja pohjan lämpö jakautuu koko pannun alueelle. Tällä kertaa paella oli myös hengästyttävän helppo valmistaa. Päätin lisätä ainekset pannulle vain peräjälkeen ja mainiosti toimi näinkin.

Ei kun grillaamaan! Paellaa!



Paella ohrahelmistä grillissä
6-8:lle

4 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
300g Atrian Viljaporsaan Fileepihvi Natural 3-4 palaan leikattuna
290g Atria Perhetilan Broilerin Ohut Fileeleike Merisuola 3-4 palaan leikattuna
150 g Chorizoa viipaleina
1, 5 tl suolaa
1/2 kesäkurpitsaa viipaleina
6 eriväristä minipaprikaa 4 osaan lohkottuna
3 dl Torino Ohrahemiä
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
7,5 dl vettä
1 tl mietoa savupaprikamaustetta
1/8 tl sahramia
200g vihreää parsaa paloiteltuna
200g herneitä (pakaste tai tuore)
150g katkarapuja
150g surinamipuikkoja puolitettuna

sitruunanlohkoja tarjoiluun
1/2 ruukkua lehtipersiljasilppua päälle

Lämmitä grilli ja paellapannusen päällä, lisää öljy, sitten sipuli ja valkosipuli. Lämpö saa olla mieto, että sipuli hautuu öljyssä, ei pala. Lisää lihat ja chorizo ja paista pinnat kiinni. Ripottele suola lihoille

Lisää kesäkurpitsa ja paprikat, freesaile pari minuuttia. Lisää nyt ohrahelmet ja anna kuullottua. Lisää valkoviini, odota kunnes se on imeytynyt ohrahelmiin ja lisää vesi, paprikajauhe ja sahrami. Sulje grillin kansi ja anna kypsyä 15 minuuttia.

Lisää parsa ja parin minuutin kuluttua katkaravut, sekä herneet ja viimeiseksi surinamipuikot. Anna kuumentua.

Paellan pitäisi nyt olla valmista ja ohrahelmien kypsiä. Nosta pannu pöytään, asettele reunoille sitruunalohkot ja ripottele päälle vielä persiljasilppu.

Nauttikaa herkusta hyvän leivän kanssa isolla porukalla ja iloisen naurun säestyksellä.

Naurukin pidentää ikää!


Reseptissä pyydettiin käyttämään Atrian tai Torinon tuotteita. Kutsukilpailun järjesti sydanmerkki. fi.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Salmiakkikossuu... eiku -possuu


Nyhtöpossu, joka maailmalla myös nimellä Pulled Pork tunnetaan, on saanut ihan uudet vaatteet. Ja Nyhtöpossun uusi musta on tietenniin salmiakki. Salmiakkinyhtöpossu. En tiedä onko tästä kansainväliseksi best selleriksi, mutta suomalaiselle maistuu kyllä. Salmiakki antaa melko mustanharmaan ulkonäön lihalle, mutta maussa se on yllättävänkin mietona, reilusti tohtii laittaa. Kiva hauska uudenlainen maku. Keksintö ei ole omani, HK on tainnut muutaman kesän jo ainakin myydä salmiakkimarinoitua possuboxia, mutta itsetehtynä kaikki on toki vielä astetta parempaa. Itse sain kimmokkeen Keltaisessa Keittiössä - blogista, jossa salmiakkipossua on väännetty jo useamman kerran. Ja kuten Martina sanoi, tämä possu on ihan parhaimmillaan tavallisen keitetyn perunan kera. Kyllä minä tykkäsin.


Useissa Apteekeissa on jouduttu myymään eioona Haganolin salmiakki-mixeriä, mutta onneksi sain helatorstain jälkeisenä perjantaina Alavuden Apteekin viimeisen pullon. Ja tehdas on ilmeisemmin nyttemmin myös tehostanut tuotantoaan, kiitos Kinuskikissan seeprakakun, joka taitaa olla tämän kevään yo-juhlien hittikakku. Ja miksei olisi, mustavalkoinen, uusi idea, ja suomalaisen suuhun sopivasti salmiakkinen kakku on oiva valinta juhlapöytään.

Minä teen nyt kuitenkin omasta lekastani salmiakkikossua. Eikun siis possua.


Salmiakkinyhtöpossu

2,5-3 kg maustamatonta kasleria
reilusti grillimaustetta
1-2 dl salmiakki-mixeriä
suolaa tarvittaessa

Pinnalle kaunistukseksi korianteri- tai persiljasilppua.

Hiero kaslerin pinta kauttaaltaan grillimausteella. Laita kasler uunivuokaan ja valele se n. 1 dl salmiakkimixiä. Peitä foliolla ja anna hautua ainakin 7 h 120 asteessa. Koita lihaa haarukalla, mikäli se tuntuu kovalta kimpaleelta, se ei ole vielä nyhtökunnossa, vaikka onkin kypsää. Itse palaseni olivat uunissa 10 tuntia, jonka jälkeen koko lihanpala antoi ihanasti periksi haarukalla painettaessa.

Anna lihan hiukan jäähtyä ja nyhdä se sitten paloiksi haarukoiden avulla ja välillä vähän leikkaan veitselläkin säikeitä lyhyemmäksi.

Kaada uunivuoasta liemi kasariin, lisää vielä n. 1 dl salmiakkia ja keitä kokoon, noin puoleen. Asettele nyhtöpossu vadille, valele lopulla liemellä ja tarkista vielä suola.Lämmitä uunissa 175 asteessa 20 minuuttia. Koristele persilja- tai korianterisilpulla.


Minun nyhtöpossukokeiluni uhriksi joutuvat helaviikonlopun koiraleiriläiset. Kiitollisempaa porukkaa tuskin kokille löytyy. Koko päivä ulkona, illalla ruoka sitten maistuukin. Nyhtöpossun kylkeen keitin kuoriperunat ja uunissa vielä timjamiporkkanat ja bataattikuutiot. Lisäksi tietenkin vihreää salaattia. Typical day at the dog training camp.


En muista koska muuten olisin viimeksi ostanut grillimaustetta, mutta halusin noudattaa Martinan reseptiä.  Kasleri annoksen tein vajaasta 6kg:sta, eli tuplana. Kaslerinpalat näyttivät uunista tulleessaan melkoisilta hiiltyneiltä, mutta onneksi liha oli juuri niin nyhtöä kuin sen kuuluukin.


Jos perusnyhtöpossu kyllästyttää, kokeile salmiakkinyhtöpossua. Tai vaikka Aasialaisittain maustettua nyhtöpossua. Mä tykkään niistä kaikista!

tiistai 19. toukokuuta 2015

Raparperi-galette


Ihan hirveästi en ole joutunut elämässäni valmistamaan gluteenittomia leivonnaisia.  Ehkä eniten maissitortilloja, mutta nehän nyt ovat gluteenittomia aivan ilman yrittämättäkin. Kakunpohjia olen myös tehnyt perunajauhoista ja ne kyllä maistuvat kaikille. Jotenkin eniten minua pänniikin se, että gluteenittomille on varattu oma pikku merkitty kakkunsa, jota ei sitten kukaan muu saa ottaa. Tai ainakaan kehtaa, kun se on niin pienikin. Siksi on kiva jos pöydässä on valikoima, joissa on mukana myös useampi gluteeniton vaihtoehto, joka on niin hyvää, että käy kaikille.

Kun Ruoka.fi ja Urtekram järjestivät bloggaajille kilpailun gluteenittomista leivonnaisista, suolaisista tai makeista, päätin ottaa haasteen vastaan. Osaisinko minä kehittää maistuvan gluteenittoman reseptin?

Sesonkiherkku raparperi kallisti valinnan makeisen leivonnaisen puolelle. Tyylilleni uskollisesti leivonnaisesta tuli hyvin rustiikin oloinen. Urtekram lähetti leivontaan käytettäväksi valikoiman uusia gluteenittomia luomujauhoseoksiaan, valitsin käyttööni Yleisleivontamixin jota höystin Tummalla leivontamixillä. Olin iloisesti yllättynyt pohjan leipoutuvaisuudesta. Vielä iloisempi olin galeten (galettehan on siis uuninpellillä paistettu täytetty piirakka, jossa reunat nostetaan piirakan laidoille) mausta. Se oli sopivan sitkeän rapea, maistuvainen ja helppo leikata. Kirpsakka raparperi kaipaa viereensä jotain maitotuotetta, itse nautin tämän suosikkini ranskankerman kera, mutta vaniljakastike, -jäätelö tai kermavaahto sopivat takuulla yhtä hyvin. Piirakka on parasta pikkuisen jäähtyneenä, mutta vielä haaleana.



Raparperi-galette
gluteeniton

pohja
100g kylmää voita kuutioituna
2, 5 dl Urtekram Yleisleivontamix
1,5 dl Urtekram Tumma leivontamix
2 rkl ruokosokeria
1/4tl suolaa
2 dl kermaviiliä

täyte
½ l raparperia kuorittuna ja pilkottuna
1 dl ruokosokeria
1 tl jauhettua inkivääriä
2 rkl perunajauhoja

Laita uuni kuumenemaan 200 °C. Nypi kulhossa voi, jauhot, sokeri ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää kermaviili ja sekoita pehmeäksi, tarttuvaksi taikinapalloksi.
Laita taikinapallo leivinpaperin päälle uunipellille ja painele/ kauli se ympyränmuotoiseksi, läpimitaltaan n. 30cm piirakanpohjaksi. 



Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kumoa pohjan päälle. Nostele ja taittele reunat varoen, pohjalla olevaa leivinpaperia apuna käyttäen, piirakan reunoille. Jos reunat murtuvat, kostea taikina on helppo muotoilla uudelleen ehjäksi.



Paista n. 40–50 min uunin keskitasolla. Tarjoile hiukan jäähtyneenä kermavaahdon, vaniljakastikkeen, jäätelön tai ranskankerman kanssa. Koristele pinta ennen tarjoamista tomusokerilla.


Hyviä raparperipiirakkahetkiä kaikille. Resepti on kokeilemisen arvoinen, olitpa sitten gluteenittomalla ruokavaliolla tai et.


Ja reseptiä tai jotakin muuta suosikkiasi pääset äänestämään klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Äänestäjien kesken arvotaan 100€ arvosta Urtekram-tuotteita.



Urtekram sponsoroi reseptissä käyttämäni jauhot.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Paras. Perus. Kana.



Mä olen SUURI grillikanan ystävä. Sellaisen tulikuuman, pehmeän, karrisen ja mehevän rapsakkanahkaisen grillikanan ystävä. Menen aina puolitainnoksiin  tuoksusta kun marketissa kävelen kanagrillin ohi. Markettikana on hyvää, joskus vähän kuivaa ja mautonta, mutta ihan hyvää. Sitä varten ostetaan tuore patonki ja pöytään katetaan voita ja suolaa, jotta mehevyydessä ja maussa päästäisiin lähemmäs unelmatasoa. Ja sitten revitään kanasta paloja. Voin nyt laitan kuitenkin sen tuoreen leivän päälle, en kanasuupaloihin...


Grillikanaan liittyy aimo annos nostalgiaa. Joka ainoa kerta syödessäni mietin Alpeilla  huikaisevassa auringonpaisteessa monot jalassa syömiäni rapeita kanoja. Keski-Euroopassa osataan grillikanat!

Vielä ihanammat muistot on Saudeista. Soukissa eli kaupungin keskustassa ostoksilla käydessä ostettiin aina tietysti syötävää, sillä shoppaillessa nälkä yllättää. Pohjoisessa Taboukin kaupungissa ei ollut mitään mäkkäreitä eikä itse asiassa mitään muitakaan ravintoloita (ihan loppuvuosina avautui muutama perheravintola) mutta streetfood-osasto tuolloin 80-luvulla saisi minkä tahansa streetfood tapahtuman tai kaupungin tarjonnan kalpenemaan. Ne leipomot flatbreadeineen, shawarmat, falafelit...ja kanat. Kaupungissa oli kokonainen katu täynnä grillikanoja, kadun me länsimaalaiset olimme ytimekkäästi nimenneet Chicken Streetiksi. Miettikää sitä tuoksua... Meidän vakimyyjmme oli lyhyt kiharatukkainen mies, luultavasti joku muu kuin Saudi, ehkä jemeniläinen. Mieheltä puuttui muistaakseni toinen silmä ja pari kappaletta sormia. Jalassa oli uberpaskaiset  vaaleanharmaat teryleenihousut, joiden pultut taisivat olla sellaiset parikymmentä senttiä liian pitkät. Nahkasandaaleihin verhotut paljaat varpaat sieltä kuitenkin pilkistivät. Varpaat taisivat olla kaikki tallella. Kauluspaita repsotti yllä niin ja näin, mahanselkään liennyt helppo pyyhkäistä ylimääräiset rasvat sormista. 

Mutta ne Sadikin (Sadik on arabian kielellä ystävä) kanat. Ne olivat aina meheviä, luista irtoavia, ja maku oli tunkeutunut jokaiseen lihassäikeeseen. Eivät ne varmaan olleet silloin siellä myöskään mitään tehotuotannon tuloksia. Kunhan olivat onnellisia kanoja, uskon. Sadikin korvasta korvaan ulottuva hymy levisi aina vielä aavistuksen kävellessämme Chicken Streetiä pitkin ilmiselvästi kohti hänen kojuaan ja mies kääräisi jo pyytämättä perheellemme 2 kanaa pakettiin ja pussiin. Ellen väärin muista, kanat maksoivat 5 riyalia kappale. Älkää kyselkö vaihtokurssista, mutta paljon se ei rahassa tee.


Mutta palataanpa vielä Keski-Euroopplalaisiin grillikanoihin. Lapsuudessani meillä syötiin usein mielettömän herkullisia itsegrillattuja kanoja viikonloppuisin. Curry'a, suolaa ja kanat ja grilliin pyörimään. Sittemmin tuo grilli on varmaan Seinäjoelle muuton yhteydessä 90-luvun alussa unohtunut jonnekin varaston perille.

Nostalgiafiiliksissä kaivoimme  äitienpäivänä yhä toimivan Sveitsistä aikoinaan ostetun sähkögrillin taas esiin. Isäni toimi grillimestarina, kuten yleensä aina. Grillissä on  pyörivä varras, joka takaa kanan mehukkuuden rasvojen koko ajan hyväillessä kanoja.

Pahoittelen epätarkkaa kuvaa, mutta kyllä tämä komistus ansaitsee kuvaan päästä. Resepti on helppoakin helpompi:

Grillikanaa vartaassa

2 maustamatonta broileria
6 rkl curryä
2 rkl suolaa
1 sitruuna

Maustemäärät ovat suuntaa antavia. Maista käyttämääsi curryseosta, niitä on hyvin eri makuisia. Mietoa currya saa läträtä varmasti 3 rkl per kana, mutta on olemassa myös melko tulisia ja kitkeriä seoksia. Ota silloin varovaisemmin.

Sekoita suola ja curry yhteen ja hiero seoksella kana niin sisältä kuin ulkoakin. Isämme ei ujuttele mausteseosta nahan alle, vaan hieroo sen nahan pintaan, sisältä maut pääsevät ujuttautumaan lihaan myös, sinne siis runsaasti. Laita molempien kanojen sisälle myös situunanpuolikkaat mehevyyttä säilyttämään. Sido kanat puuvillalangalla ja pujota vartaaseen.

Kanat saavat pyöriä grillissä 2 tuntia. Se tuoksu! Aivan parasta maailmassa.

Anna kanojen hiukan vetäytyä foliolla peitettynä ja paloittele sitten kanat valmiiksi vadille. Isämme  mielestä parhaat palat ovat kaularangan ja rintakehän maustejäämäkohdat...kotoisasti siis rippeet.



Grillikanamme oli juuri niin hyvää kun muistimme, jollei vielä parempaa. Luulen, että grilli ei unohdu pölyttymään enää varastoon vaan se  matkaa vuoroin meidän, vuoroin pikkuveliNuutin ja tietenkin Mummolan väliä aina tarpeen mukaan, kun haluamme helliä perhettämme tai vieraitamme helposti.

Ja ajatus vartaassa pyörivästä kaslerista jäi myös kytemään...




perjantai 15. toukokuuta 2015

ARVONTA!! PHILIPSIN PASTAKONE!


Lisäksi bonuksena aivan superhyvä parsapastan resepti, jos se vähän lohduttaisi niitä, joita arpa-onni ei suosi. Koska vain yksi voipi voittaa ikiomaksi uuden uutukaisen Philips Pasta Maker'in , josta juttelinkin jo pari viikkoa sitten.



Tein tuota parsapastaa ihan tulipalokiireellä, ja todellakin silti tuoreesta pastanteosta aloittaen. Kone hoiti onneksi hommat, mittaat vain jauhot ja nesteen ja kohta saat ulos tuorepastaa. Kone on helppokäyttöinen, mutta mittojen kanssa on oltava tarkkana ja mielellään punnita keittiövaa'alla jauhot, koska mittakupilla tulee helposti heittoa. Parsapastan kastike oli aivan ihanan makuinen, vaikka  siinä  vähän mokasin  aivan viime metreillä. Juustokastikkeeni oli ensin ihanaa ja sileää. Samoin ruskistetussa voissa kypsennetyt parsat, joihin sekoitin keitetyn pastan. En pöliä tajunnut nostaa pannua levyltä vaan kaadoin kastikkeen sinne joukkoon ja tietysti veti kokkeliksi, munaa kun kastikkeessa oli. No, ennenkaikkea ulkonäkövirhe ja ehkä hiukan makukin, mutta ole sinä tehdessäsi viisaampi. Sillä hyvää tämä on. Nyt ei kyllä ehdi tehdä ja kuvata pastaa uudelleen, joten menköön nyt tällä hiukan kokkareisella kuvalla. Reality strikes.


Ihana parsapasta
4:lle

500g tuoretta vihreää parsaa
50g voita

2 dl ranskankermaa
2 dl raastettua parmesania
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 keltuaista

suolaa, mustapippuria

Tuore- tai kuivapastaa 4 hengelle ohjeen mukaan valmistettuna

Valmista kastike sekoittamalla ja kuumentamalla ranskankerma, parmesani ja valkosipuli pienessä kasarissa vesihauteessa. Lisää keltuiaset yksitellen vatkaten ja sekoita kunnes kastike on kiiltävää ja paksua. Tarkista suola, mutta muista parmesani on suolaista. Pidä lämpimänä vesihauteessa.

Valmista pasta ohjeen mukaan ja sillä aikaa kun se kiehuu, valmista parsa. Katko puiset varret napsauttamalla parsat poikki kohdasta josta ne luonnostaan taipuvat kun taivutat parsan juuresta. Pilko paloiksi.

Laita voi paistinpannulle ja kun se vaahtoa lisää parsat ja kypsennä n, 6 minuuttia ruskistuvassa voissa. Ota pannu liedeltä ja sekoita mukaan valutettu pasta. Lopuksi sekoita mukaan ihana kastike ja leiskauta päälle hiukan mustapippuria.

Nauti!


ARVONTA: Arvon lukijoitteni kesken Philipsin Pasta Maker pastakoneen 25.5. Arvontaan osallistut nimeämällä suosikkipastaruokalajisi kommentissa. Vastausaika päättyy sunnuntaina 24.5 klo 24.00. Arvonta suoritetaan random org numeroarvonnalla, eli vain yksi kommentti per lukija. Mikäli en saa arvonnan voittajaan yhteyttä 5 päivän kuluessa, arvon koneen uudelleen.

Hip hei, Kenen kotiin pastakone matkaa? Edit 26.5: Pastakonearvonnan tulokset