About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Graavilohiceviche



Olen aivan friikki lukemaan kaikenmaailman Teeseitse-joululehtiä ja ruokalehtien erikoisnumeroita aiheesta. Ja säästän tietysti kaikki tyynni seuraavaankin vuoteen. Täytyy kyllä sanoa, että tiettyä toiston makua alkaa olla ilmassa. Joka vuosi pitää joulun tienoilla kuitenkin testata jotakin uutta, ei aina välttämättä joulupöydässä, voihan sitä herkutella pienesti vaikka joka adventti.

Koti&Keittiö 12/2015 oli kaksi kalareseptiä, jotka olen jo kerinnyt testaamaan teidän puolestanne. Graavilohiceviche ihastutti ulkonäöllään mutta myös maullaan. Cevichehän oikeasti tehdään ihan raa'asta kalasta ja se kypsennetään sitrushapoilla (usein juhlissani tarjottu korianterilohi on sitten vähän niinkuin riisuttu malli cevichestä), tässä ihanan raikas kasvispikkelssi/salaatti raikastaa graavilohta. 

Sanoinko jo, että kaunis tarjottava.


Graavilohiceviche (resepti Koti&Keittiö)
6 annosta

300g graavilohta
1/2 fenkolia
1/2 kurkku
1/2 vihreä omena
1vihreä chili
3 limeä
1rkl sinapinsiemeniä
1-2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
rouhittua mustapipuria
lipstikkaa, lehtipersiljaa (tai minä panin tietenkin korianteria)

Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi ja asettele tarjoiluvadille.

Kuutio fenkoli ja kiehauta kuutiot nopeasti, valuta ja jäähdytä.

Kuutioi kurkku ja omena, hienonna chili. Sekoita kasvikset keskenään. Raasta hyvinpestyjen limehedelmien kuoret joukkoon ja purista myös mehut sekaan.

Lopuksi sinapinsiemenet, öljy, suola ja pippuri. Lusikoi kasvissalaatti lohiviipaleiden päälle ja koristele yrteillä. Anna maustua hetken viileässä ennen tarjoilua.



On aika näyttävä vähän isommallekin porukkalle tehtynä. Ylläoleva tarjotin tarjoiltiin ratsastusseuran pikkujouluissa (joissa puolet ihmisistä ei syö  kalaa... :)). 

Graavilohen voi myös silputa ihanan pieneksi ja sekoittaa kasvisten joukkoon ja nostella lusikalla vaikka nachojen päälle, kuten tehtiin samaan aikaan toisaalla erään kauniin ratsastajatytön gluteenittomissa ylioppilasjuhlissa.

Maistuu kaikin tavoin!

8 kommenttia:

  1. Tätä voisi testatakin. Menisi alas varmaan "raaka kala kammoisillekin" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä en tiedä...jos on raakakalakammoinen niin sitten sitä kai on!

      Poista
  2. Ooh! Ihanaa. Tätä voisin varioida ens su pikkujouluihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suisittelen, nuo kasviksetkin on ihanat kun voi valmistaa jo edellisenäkin päivänä, lime pitää omenankin hyvän näköisenä (ja jätä kuori omenaan). Kivoja pikkujouluja! Tervetuloa kertomaan omasta variaatiosta ja succeen asteesta!

      Poista
  3. Oi oi... ceviche on niiin hyvää!

    VastaaPoista
  4. Näyttää siltä, että voisin helposti syödä tuota noin ämpärillisen :D Tein taannoin cevichevariaation kylmäsavulohesta, sekin toimi hyvin mutta makunsa puolesta meni jo kauemmas alkuperäisestä. Omenaa en kyllä älynnyt laittaa, olisi ollut ihana lisä!

    VastaaPoista