About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

RUOKAVERSTAASTA RAVINTOLAPÄIVÄÄN


Täällä Seinäjoella ollaan oltu pikkuisen innoissaan tänä syksynä, (enkä nyt puhu pelkästään SJK:n veikkausliigavoitosta, mutta siitäkin voi meitä seinäjokisia onnitella) noin niinkuin henkilökohtaisellakin tasolla. Sitä mukaan kun syksyn lehdet ovat tippuneet puista on kalenterini täyttynyt erilaisista mielenkiintoisista projekteista ja työtehtävistä. Todella mielenkiintoisista.

Erikoiselta saattaa kuulostaa, että löydän nykyään itseni Turun Yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan palkkalistoilta. Jos kerron, että laitoksesta löytyy myös Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus, alkaa kuulostaa jo uskottavammalta (toki hienoa jos joku epäilisi minun edenneen urallani vaikka verisuonikirurgiksi. Keep that thought!). Olen mukana  SEAMK:in ja Turun Yliopiston RUOKAVERSTAS-projektissa, jossa tutkimuksesta vastaa Epanet-professori Anu Hopia, ruokaharrastajien keskuudessa hyvinkin tuttu Molekyyligastronomia-blogistaan. Seinäjoen Ruokaverstas hankkeessa jatkojalostetaan Molekyyligastronomia-klubia ja työstetään uusia näkökulmia ruokaan ja elintarvikkeisiin. Pilottihanke toteutettiin viime talvena ja nyt ryhdymme tositoimiin. Ruokaverstaaseen kutsumme elintarvikealan yrittäjiä ja yrityksiä, tutkijoita, opiskelijoita ja ruokaharrastajia, lue lisää vaikka tästä Anun blogikirjoituksestaRuokaverstas- tapaamiset alkavat vuodenvaihteen jälkeen, yritysten tarpeista kumpuavien teemojen suunnittelu on nyt loppusuoralla.  Osallistuminen Ruokaverstaisiin ei ole pelkästään äärimmäisen mielenkiintoista vaan myös maksutonta. Lisäksi kaikista aiheista voi keskustella myös sosiaalisessa mediassa.

Innostuimme  RUOKAVERSTAS-projektin puitteissa osallistumaan myös Ravintolapäivään Pop up-brunssin muodossa. Brunssi kootaan lähiruokatuotteista, gluteenittomana. Paistamme paikan päällä blinivohveleita, suolaisella ja makealla täytteellä, pöydästä löytyvät myös ruokaisat kasvissalaatit, minimunakkaat ja mitä nyt muuta herkullista tämä Kaikki äitini reseptit- tyyppi keksii. Teemalla läheltä, herkullista, erilaista. Infoa löytyy niin ravintolapäivien sivulta kuin facebookin tapahtuma-sivustolta, joiden kautta onnistuvat myös pöytävaraukset. Paikaksi löysimme upean, valtavilla näköalaikkunoilla varustetun Framin tilan, jonka 8. kerroksen ikkunoista voi katsella laakia aakiaa, matalan kaupungimme kattoja ja levittyvää lakeutta. Ei silimä tökkää. No, paitsi ehkä Lakeuden ristiin.

Käy tykkäämässä meistä facebookissa.
Lue blogiamme Ilkan sivuilla.
Voit seurata meitä sekä Twitterissä että Instagrammissa.
Linkit kootusti Seamk:n sivuilla.

Tästä tulee mahtavaa!  

5 kommenttia:

  1. Hienoa, että maakunnissakin on tällaistä osaamista ja innostusta, eikä vain etelässä ja isoissa kaupungeissa. Erityisesti mieltä lämmittää, että "omassa maakunnassa". Vaikka mitä sielä ny ei osattaasi...

    VastaaPoista
  2. Hauskalta kuulostaa sekä projekti että ravintolanne!

    VastaaPoista
  3. No mutta onnea! Nyt jäädään odottelemaan mitä kaikkea saatte aikaiseksi.

    VastaaPoista