About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kookoskanaa padassa


Ja millaista kanaa! Kookosmaito ja uunissa pehmeän mehukkaaksi hautunut broileri ovat totisesti match made in heaven. Makua liemeen tuovat sitruunaruoho, inkivääri, valkosipuli ja chili ja liemessä, matalassa lämpötilassa, kana kypsyy ihanaksi.
Olen aika iloinen tästä reseptistä, jonka tein Blogiringin Ja Jyväbroilerin yhteistyökampanjan tiimoilta. Resepti on juuri sitä mitä minä ruuanlaitoltani haen: hiukan vaivaa, mutta ennen kaikkea aikaa, sopivasti rouheutta (kookosmaito nimittäin präiskyy uunissa ihanan ruskeaksi kuoreksi pataan) ja makua. Oi niin paljon makua! Kyllä tällä ruualla taas rakastetaan!


Kanaa on taas tullut tänä kesänä grillattua grillissä, uunissa, vartaassa, paistinpannulla... Tällä viikolla pitkästä pitkästä aikaa keitin Jyväbroilerin kokonaisena, mielessä nyhtökana (ja kanaliemi). Välillä pikapaistan tacoihin broiskua pannulla, mutta nyt taas huomasin (että kyllä ne meksikolaiset mamat tietää), kuinka ihanaa keitetty kana voi olla nyhdettäessä. Sä tunnet sen sormissas, ja maistat syödessäs, se vaan on niiiiiin pehmoista. Melkein kuin pateeta.  Siksi tälle vähän paremmalle jyväbroilerliemelle valitsin myös liemessä hauduttamisen. Liemellä joskus niin vaikeasti maustettavaan kanaan saa myös maut perille.


 Kookoskanaa padassa
 4:lle

1 kokonainen maustamaton Jyväbroiler
4 rkl öljyä
2 rkl voita
2 sitruunaruohotankoa puolitettuna ja n. 10cm paloihin pätkittynä
2 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
1 punainen chili pilkottuna
1 vihreä chili pilkottuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl jauhettua korianteria
1 tl juustokuminaa
2 limeä
4-5 kaffirlimen lehteä
8  dl kookosmaitoa
2 rkl kalakastiketta
suolaa, mustapippuria

tarjoiluun: pilkottua chiliä, runsaasti silputtua korianteria ja/tai thaibasilikaa

Huuhtele ja kuivaa broileri (Jyväbroilerissa on muuten hirveän kätsy ja onnistunut uusi pakkauksen aukaisu, nuolet näyttävät mistä kohdasta vedät ja paketti aukeaa).  Suolaa ja pippuroi pinta ja sisäpuoli.

Lämmitä padassa 2 rkl öljyä ja freessaa siinä hetken miedolla lämmöllä mausteita eli sitruunaruoho, inkivääri, chilit, valkosipuli, jauhettu korianteri, jeera.
Sulta paistinpannulla 2 rkl öljyä ja voita ja ruskista broileri molemmin puolin. Nosta pataan.

Kaada päälle kookosmaito, raasta limen kuori ja purista mehu, lisää kaffirlimen lehdet. Laita uuniin, 200 asteeseen, ilman kantta 15 minuuttia sen jälkeen kansi päälle, lämpötila 170 asteeseen ja annat kanan hautua liemessä 1h 45 minuuttia.

Nosta valmis kana tarjoilulautaselle, se pilkkoutuu helposti annospaloiksi, joten voit nostaa kanantorson pois. Tarkista liemen suola ja kaada liemi kanan päälle. Koristele runsailla yrteillä, limenlohkoilla ja chilillä. Tarjoile riisin kera.



Vaikka broileri onkin pikaruokien kuningatar ja lapsiperheen arjen pikapelastaja niin kyllä siihen pätee myös Enemmän vaivaa, enemmän makua!

Muita kampanjan reseptejä pääset kurkkailemaan tästä. Jyväbroilerin sivuilla on myös hieno reseptivalikoima.


Yhteistyössä Jyväbroiler



7 kommenttia:

  1. RRRR! niin täydellistä syysruokaa :) kaikki tällainen ruoka kiinnostaa ja herättää mielihaluja just nyt kun ulkona on kylmä ja sateista. Ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Sanopa muuta, Anne! Tässon oikein sateisen syyssynnuntain lohtu, jos koskaan!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, :)
      Lapset kyllä vähän moitti, että tulista, vaikka siivilöin heidän lihanpalansa kaikista chileistä ja oikiastaan kastikkeestakin, niin hyvin oli maku imeytynyt itse lihaankin.

      Poista
  4. "Sä tunnet sen sormissas, ja maistat syödessäs"! Mahtava, tästähän voisi tulla vaikka mun uusi mantra! (psst. Ihan himo-hyvän-näköinen annos)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos. Mutta totta, että en pitkään aikaan ole repinyt noin pehmoista kanaa!
      Olihan tuosta vaikea saada kuvaa, kun tuo kookosmaitokin vähän juoksettuu limen ansiosita, mutta ruuanlaittosilmällä varustettu ihminen, niinkun säkin, kyllä tietää, että tuo just herkkua!

      Poista
  5. Kiitos tästä reseptistä, tuli aivan älyttömän maukasta!

    VastaaPoista