About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Rapeanahkainen Riesling-kana




Mikä on kanassa parasta? Rapea, upea, mausteinen nahka. Missä se herkullisin ja mehevin broilerin liha piileksii? Niin, juuri siellä, koipi- ja reisilihoissa luun vieressä. 

On ihanan helppoa  nakata ostoskärryyn arjen helpotukseksi nopeasti valmistuvaa ja muuntelukykyistä broileria. Sillä on paikkansa kuitenkin myös sunnuntain pöydässä. Jopa niillä reisikoipipaloilla. Enkö minä juuri kertonut missä se maukkain liha piileskii?

Vai mitä sanotte rapeakuorisista broilerin reisikoivista, jotka lepäävät manteli-sitruuna-uunirisoton  päällä paahdettujen viinirypäleiden seassa. Ja koska kaikki tiedetään, että kukko viihtyy viinissä, on tämäkin ruokalaji valeltu viinillä, nimensä mukaan siis Rieslingillä.


Pieni vaivannäkö maksaa vaivan kun annat tämän aterian kruunata viikonlopun.

Sanoinko jo, että uunissa paahdetut viinirypäleet maistuvat ihanilta broilerin kanssa?

Rapeanahkainen Riesling-kana
4:lle

4 Jyväbroilerin naturelli broilerin reisikoipipalaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
2 isoa valkosipulinkynttä
muutama timjaminoksa
suolaa
mustapippuria 

3 dl risottoriisiä
2,5 dl kuivaa Rieslingiä
1,5 l kanalientä
1 sitruunan kuori raastettuna ja mehu puristettuna
1 dl kuorittuja manteleita
2 dl vihreitä viinirypäleitä
2 dl punaisia viinirypäleitä
suolaa, mustapippuria, tuoretta timjamia

Kuivaa koipireisipalat huolellisesti talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi reilusti molemmin puolin. 

Kuumenna öljy ja voi pannulla kuumaksi, murskaa valkosipuleita hiukan veitsen lappeella, heitä sekaan yhdessä timjamin kanssa. Ruskista kuumalla pannulla reisipalat kaksi kerrallaan molemmin puolin, niin, että nahka rapeutuu ja saa kauniin syvän kullanruskean värin. Valele paloja niiden ruskistuessa öljy-voiseoksella. (Niin ne kokitkin tekee). Saattaa olla, että joudut laittamaan toista satsia varten uudet öljyt, voit ja mausteet, kuumalla pannulla kun ne tummuvat helposti liikaa.

Laita reilun uunivuoan pohjalle riisi ja sekoita siihen mantelit, sitruunankuori- ja mehu. Asettele koipireisipalat riisin päälle ja kaada vuokaan sekä viini että kanaliemi.

Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Lisää vuokaan sitten rypäleet ja anna paahtua uunissa vielä 20 minuuttia.

Tarjoa annos suoraan vuoasta tai nostele risotto ja sen päälle kananpalat isolle tarjoiluvadille. Viimeistele tuoreella timjamilla.

Nauti ateria hyvän leivän, salaatin ja juoman kera. Eihän tästä voi olla nauttimatta!




Resepti on osa mielenkiintoista Blogiringin kampanjaa, jossa pääsin testailemaan uusia, muhkeita Jyväbroilerin  tuotteita. Valikoidut, parhaimmin leikatut palat myydään tuoreena, luineen ja nahkoineen. Luonnollisesti kokonaan ilman säilöntä- ja lisäaineita. 
Arvatkaa mikä reseptinkehittelyssä oli vaikeinta? Valita se yksi toteutettava resepti kaikista ideoista.

Sanoinko mä jo, että broileri on niin muuntautumiskykyistä, se ihan pursuaa ideoita. Maistuu sitäpaitsi koko perheelle. Paitsi minä sain syödäkseni Myös Urho10v:n nahat. En valita.

En todellakaan.





yhteistyössä Jyväbroiler

18 kommenttia:

  1. Rapea kanannahka on parasta! :)

    VastaaPoista
  2. Mua niin nauratti tämä postaus x D Sun kälyllläs on A) kummallinen aversio luullista lihaa kohtaan, mistä seuraa B) kanan reisikoipi on vielä inehmpi eväs kuin luinen kanan rintapala ja edellisiin mitenkään liittymättä C) kanannahka tahtoo tulla liukkaasti ylös, jos on vahingossa sattunut eksymään suuhun ja alas. Kyllä mä kanaa ja koipia syön, jos on pakko, mutta roipetta tahtoo jäädä aika läjä, ja siitä ei köksät tykkää. Sun veljes kehui syöneensä tänään lounaaksi 19 wingsiä. Siinä on ihan horror-safka: pelkkää luuta ja nahkaa. Ja juu, kyllä nuo kananjalat sun kuvissa näyttää hyviltä, ja uskon että maistui kans. Kyllä me tätä kokeillaan, varmaan jo ensi viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootta te rohkeita. Jos tunnustan, tunnustan nyt, että minäkään en ole mikään koipien järsijä, paitsi kun ne on niin kypsiä, että liha putoaa suuhun. Ja en minä kyllä velttoa nahkaa imekele, mutta rapsakka, ai että mikä herkku!

      Poista
  3. Hyvän näköinen ruuasta tuli, mutta kana jäi hyvin vaisun makuiseksi. Jyväbroileria ei löytynyt niin jouduttiin käyttään Kotitilan viljalla ruokittua. Rieslingin sijasta käytettiin Chardonneyta kun sitä sai pienemmissä pulloissa. Mun makuun riisi oli liian sitruunaista mutta kälys tykkäs.

    Ja sotkuista oli tuo rasvassa paistaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rakas veljeni, kiitos, että kommentoit nyt ensimmäistä kertaa. Ja aina yhtä rehellisesti. Minä en voi päätyä kun lopputulemaan, että taidan sitten siltikin olla vaan sua parempi kokki! <3

      Kanaan pitää uskaltaa lussa ripotella tarpeeksi suolaa ja pippuria, mutta mielestäni liha oli kyllä mehevää ja aromaattista, viini ja sitrushöyryjen ansiosta, unohtamatta sitä alun sotkuista voikylvettämistä. Joskus pitää nähdä vähän vaivaa.

      Poista
  4. Ooh, tämä menee testiin!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Ne oli Naapurin Maalaiskananpojan paisteja, eli reisiä ilman koipea. Viljalla ruokittuja Cobb-kanoja. Jyväbroileria ei ollut tarjolla porvoolaiskaupoissa ollenkaan. Hyvä oli ateria, parantamisen varaa jäi, mutta sun veljes ei luvannut enää tehdä tuota. Sun neuroottinen kälys taas ei pysty syömään, jos tekee itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, maailma on täynnä ihania ruokia, ei kaikkia ehdi tehdä viikottain!

      Poista
  6. Ah, se nahka! Juurikin se. Minä syön sen aina. Mies valittaa, että se on muka ällöä, ja lounasruokaloissakin kaikki rääpivät nahan pois. No okei, sellainen vetelä nahka ei ole hyvää. Mutta tuollainen maustettu, rapeaksi paahtunut pinta. Oi ja voi. Mikään rintafile ole mitään sen rinnalla.

    -Savusuolaa, Janica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, vetelä nahka, jota joskus jopa wingseissä, on kauheaa.

      Siksipä tässä tehtiinkiin ihanan ihanan rapeaa nahkaa! :)

      Poista
  7. Meillä menee välillä hiukan kinaksi asti noista rapsakoista nahoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nih! Löytyihän se riidanaihe teidänkin pupulien elämästä!!!!

      Poista
  8. Kiitos ihanasta ohjeesta, tein tuota tänään. Olinkohan jotenkin köppäkäsi, kun risotosta tuli tosi kuivaa? Jos on 3 dl riisiä ja yhteensä 4,5 dl nestettä, niin mistä riisi saa turpoamisvaran? Maku oli loistava, mutta rakenteessa oli vähän parantamisen varaa. Ei millään pahalla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua herra jumala. Pitäs olla 1.5 litraa kanalientä. Korjaan huomenna reseptin kun pääsen kotiin... kiitos!

      Poista
    2. Apua herra jumala. Pitäs olla 1.5 litraa kanalientä. Korjaan huomenna reseptin kun pääsen kotiin... kiitos!

      Poista
  9. No niin määkin ajattelin, epäilin omaa järkeäni ja usko tai älä, ihan itse keksin lisätä lientä! No harm done. Ja makuhan aina ratkaisee :)
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista