About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Oma kakku = Paras kakku = Suklaakakku




Kun saa itte leipua kaakkunsa, niin saa sellasen kun haluaa!

Halusin pienen, koska inhoan jääkaapissa tilaa vieviä kakunrippeitä. Enkä edes tykkää hirveästi täytekakusta. Halusin suklaata ja kirsikkaa, pikaversiomuunnelman lempparistani, Schwarzwälder Kirchtortesta. Ja halusin päälle paljon nonparelleja, koska tiedän, että joku halusi osallistua niiden päälle laittamiseen.

Kakku tehtiin uhkarohkeasti ilman reseptiä, ja pohja onnistui, vaikka en leivonnassa tätä metodia kellekään suosittelekaan. Vältin myös kaikki vaahdotukset, ihan käsipelillä ja yhdessä astiassa tehty pohja. Testasin ekaa kertaa syksyllä (Mastermarkilta) saamaani Levúen pientä 15cm silikonireunaista kätevää leivontavuokaa ja siihen olisi kyllä mennyt ehkä muna tai parikin lisää. Tästä kakusta söi kuitenkin 6 aikuista ja 4 lasta aivan soppelit palat, vaikka se pieni olikin.



Nannan suklaakirsikkakakku
pieneen 15 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan

pohja
150 g voita sulatettuna
1,5 dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
100g sulatettua tummaa suklaata

täyte ja pinta
hapankirsikoita liemessä
1 prk ranskankermaa
3dl kuohukermaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Aioin ensin vaahdottaa voin ja sokerin, mutta eihän minulla ollut kuin jääkaappikylmää voita ja hups, mikropehmitys meni pieleen ja tuli voisulaa. Sekoitin siis voin ja sokerin ja lisäsin munat yksitellen hyvin vatkaten. Kaikki kuiva-aineet sekaisin ja lisäys taikinaan, lopuksi sekoita mukaan sulanut suklaa. Voitele 15cm pikkuvuoka ja paista 180 asteessan. 40 minuuttia.



Halkaise jäähtynyt pohja kahtia. Korkeamman pohjan voisi leikata kolmeen osaankin. Irtolaidallinen vuoka on kätevä, koska voit käyttää laitoja myös tässä kokoamisvaiheessa ja vetäytymisessä niin saat kompaktin kauniin muotoisen kakun. 

Aseta siis pohja vuokaan uudelleen ja kostuta kirsikoiden liemellä. Asettele pohja sitten täyteen vieri viereen hapankirsikoita.  Vatkaa kermavaahto vaahdoksi ja lisää loppuvaiheessa ranskankerma, joka antaa kermavaahdolla aivan uuden ja täyteläisen ulottuvuuden, mausta vaniljasokerilla ja sokerilla varovasti haluaamasi makeusasteeseen. Levitä kermavaahtotäytettä reilusti kirsikoiden päälle ja nosta kansi päälle. Kuten kuvasta näkyy kakkuni kansi on kupera, mutta eipä tuo haitannut. Kostutin vielä kannen ja levitin reilusti kermaseosta päälle. Ja sitten viileään odottamaan tarjoiluhetkeä, joku kansi, ettei kerma ota jääkaapista makuja, itselläni  oli huippusää terassisäilytykseen.

Tarjolle tuotaessa rouhi  päälle suklaata ja/tai anna pienten kätösten ripotella mielinmäärin nonparelleja. Kerrankin.

Kakku maistui juuri siltä kuin halusinkin. Äiti sanoi, että tämä on juuri sellaisen makuinen, kuin joskus pääsee kunnon kahvilaan ja iskee kakunpalan himo, niin tälläistä sitä haluaisi.

Syömisen lisäksi vähintään yhtä hauskaa oli leipominen. Ja rapsiminen. Miksi sitä teilläpäin sanotaan?















Ainut epätoivonhetki oli kun ruuan jälkeen odotettu kakku vihdoin tuotiin pöytään. Eikä päästykään heti syömään kun piti laulaa. Ja puhaltaa kynttilä. Ottaa valokuva.

Eino, joka muuten ainoana sai santsiannoksen, vaipui epätoivoon. Kuinka KAUAN vielä pitää odottaa?




17 kommenttia:

  1. Olen maitotyttöfani isolla ämmällä <3
    Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ihana on Einokin :-) Kun itte tekee, saa sitä mitä haluaa, mutta onhan se ihanaa mennä valmiiseen pöytäänkin. Juuri niin kävi tänään, onnea oli, kun mies kokkasi.

      Ja onnittelut vielä täältäkin kautta, ja myöhässä.

      Poista
    2. Hannele <3 ihana maitotyttö!

      Poista
    3. Jonna oot varmaan tehny näillä synttäreillä mun onnittelemisenkan. Jotta kiitosta vaan!

      Poista
  2. Ihana kuvasarja ja maitotyttö:) Ja kakku tietenkin!

    VastaaPoista
  3. Tuolla sun tyttärellä on niin maagiset silmät :) Ja joo, paras kaakku, oma kaakku! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelle. Maitotytön katse muuten on erittäin intensiivinen, varsinkin kun tanssii, laulaa tai esiintyy.

      Poista
  4. Pieni kaakku paras kaakku :) Ja vielä muodikaskin oli, oikein naked cake!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sattu arkaan paikkaan. Oon kesästä lähtien suunnitellu naked cake-postausta, toki se kakku pitäis ensin tehdä. Nyt hitsi kaikissa Arlan ja Valion vai kenenkä mainoksissa ja Pirkka lehdesssä ja Alt Om Mat -lehden kannes, KAIKKIALLA ON, nopeat syövät MUT!!!!!!!

      Poista
  5. Meilläpäin, tai sielläpäin, mistä mun sukuni tulee, sitä kutsutaan kaalimiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saako sanoa että nevöhööd....

      Poista
    2. Saa, karjalaista perua on kaaliminen. Saako sanoa, että rapsiminen assosioituu ei niin herkullisin toimintoihin

      Poista
    3. Saa. Mitä kukin rapsii ! ;D

      Poista
  6. Oi mikä kakku! Nam! Maistuisi kyllä mullekin :) ja hei, onnittelut täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä taisit päästä hiljattain maistamaan aitoa, jos oikein muistan! Ja kiitos!

      Poista