About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

HALLOWEEN: verenpunaista juomaa ja velhon taikasauvoja


Juhla kuin juhla. Aina syödään ja juodaan. Halloween-tunnelmissa on helppo heittäytyä wallan hassuksi amerikan tyyliin, kun luterilaiset perinteet eivät kalisuttele kahleitaan.

Parasta on nimet. Vaikket jaksaisikaan vääntää lepakon mallista suklaatorttua, vapisevia haamumarenkeja ja irronneita nakkisormia voi  tavanomaisemmankin kääntää tarjoilun kerrassaan hirrrveäksi näkemällä hiukan vaivaa esillepanossa ja nimeämällä kaiken uusilla kauheus-nimillä.

Kaikki punainen ja nestemäinen on tietenkin verta. Vamppyyrin päiväuni- drinksu. Missä tässä mainostetaan että ei sisällä keinotekoisia väri- eikä lisäaineita? Punaisuudesta ei silti ole puute. Resepti on Leila Lindholmin (Elle mat och vin) ja sitä oli pakko päästä kokeilemaan. Tämä valmistuu älyttömän nopeasti ja on kyllä kirpeydessään myös aikuisten makuun.


Halloweenin punaisin juoma 

8 sitruunan mehu
2,5 dl sokeria
1 l jääkylmää vettä
5 pientä raakaa punajuurta

Sekoita hienosokeri ja sitruunanmehu jääkylmään veteen esim. kattilassa. Kuori punajuuret ja siivuta ohuiksi siivuiksi ja lisää ne nesteen joukkoon. Sekoittele hetken kunnes sinusta tuntuu, että punajuuret ovat luovuttaneet tarpeeksi väriä. Siivilöi ja tarjoa jäiden kera.

Ja kyllä. Maistuu myös punajuurelta.




Koska meillä on Maitotytöllä  nykyisin kroonisesti akuutti tarve toteuttaa itseään leipomisen ja koristelun parissa, etsin koko ajan kivoja ja helppoja reseptejä, joissa olisi jotakin jujua, rutkasti näköä ja vähemmän sitä vaikeuskerrointa. Löysin velhon taikasauvat!


Jos satut olemaan itseni kaltainen satunnainen kakkumaakari  ja -koristelija, on kaappeihin saattanut kerääntyä erivärisiä candy meltsejä (leivontatarvikeliikkeistä ostettavia sulatettavia kuorrutteita), rakeita ja nonparelleja. Nyt on tilaisuus päästä niistä eroon. Näihin uppoavat kaikki. Pärjäät kyllä hyvin myös aivan valkoisella ja tummalla suklaalla sekä nonparelleilla.  Ihania tuli vaikkai minulla sattunut varsinaisia halloween värejä olemaankaan.



Velhon taikasauvat

1pkt XXL-suolatikkuja
tummaa ja valkoista suklaata ja/tai candymeltsejä
rakeita ja nonparelleja

Levitä tikut  pöydälle leivinpaperin päälle. Sulata suklaat ja candymeltsit varovasti mikrossa, kuorruta tikut ja ripottele päälle nonparelleja.

Ruskean ja valkoisen sulatin yksi kerrallaan kulhossa, otin sitten aina tikun ja valelin lusikan avulla suklaata sen päälle. Maitotyttö ripotteli nonparellit ja sitten takaisin kuivumaan leivinpaperin päälle. Candy meltsit sulatin kertakäyttöpursotinpusseissa, leikkasin reiät ja spruuttasin leivinpaprun päällä lepääville tikuille. Toimi hienosti. 

Ja lapset olivat tietysti aivan hulluina näihin. Helppo tehdä yhdessä lapsen kanssa. 


Toteutin myös omaa vinkkiäni, kumosin ihania Vaasan ruisnachoja laudalle ja viereen  valmista maustettua juustolevitettä. Tarjoillaanko teillä kuivia leivänkannikoita ja pöllön oksennusta?



Jos tarttuu kurkkuun, niin aikuisille kahvia. Ja tietenkin muutenkin sitä nyt pitää aina olla. Paulig, jos sallitte. Koska poikamme on nimetty Urhoksi on kahvivalintamme Presidentti...


Kynttilät, kertakäyttöastiat, lautasliinat haamumaisiin(kin) tunnelmiin löytyvät Suomen Kerta -valikoimista. Yhtiön nimi saattaa kuulostaa tuntemattomalta, mutta se valmistaa esim Havi-kynttilät, Freetime-kertsit ja vaikkapa Marimekon lautasliinat.



Arvannette jo, että seurailin taas Sinivalkoisia jalanjälkiä City-Marketissa tarvikkeita hakiessani. Siellä tuodaan sinivalkoisia tuotteita hienosti esiin ja vielä enemmän niitä löytyy, kun jaksat tiirailla tuttuja merkkejä pakettien kyljestä.







Siellä on avainlippumerkki sekä kynttilöissä, että ruisnachoissa. Asiahan on yksinkertainen: Suosimalla suomalaisia tuotteita luodaan lisää työpaikkoja Suomeen!
Käykää Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan sivuilla ottamassa haaste vastaan. 

Kauppareissulla "silimät käteen" (ja tämähän pohjalainen ilmaisutapa sopii myös Halloweeniin...) ja seuraa esimerkiksi näitä merkkejä.


  •  
Design from Finland- merkin käyttöoikeus myönnetään yritykselle, jonka tuotteiden tai palveluiden takaa löytyy suomalaista, ainutlaatuista muotoilua. Newtop on yksi merkkiä käyttävä kampanjayritys, joka suunnittelee ja toteuttaa asiakkailleen tuotekonseptit liikelahjoista vaikkapa harrastusporukan pelipaitoihin. Newtopin, Vaasan, Paulikin ja Suomen Kertan lisäksi kampanjasivuilta löytyy monta hienoa tarinaa mukana olevista yrityksistä. On hienoa olla mukana kampanjassa blogini kautta boostaamassa suomalaista työtä edistäviä tuotteita.

Mutta nyt. Takaisin Halloweeniin:




Yhteistyössä Suomalaisen Työn Liitto


15 kommenttia:

  1. Nuo taikasauvat on ihan huikeat! Ylävitonen maitotytölle!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Oo järkeä tässä, mutta tään kommentin jälkeen päässä soi vaan, että it's all about the base, 'bout the base...

      :D Too long, no see

      Poista
  3. Oo ihana verenpunainen drinksu;I like! Ja mitkä taikasauvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää olis ihan sun drinksu. Vaihtasit valkosen sokerin vielä johonkin terveempään!

      Poista
  4. Sauvoja taidan ehdottomasti tehdä! Punajuurijuoma jää koska olen mölli ja en ymmärrä punajuuren maun päälle :)

    VastaaPoista
  5. Pöllön oksennuksesta tuli mieleen, että näin naamakirjassa kuvan, missä kurpitsalle oli tehty oksunaama ja itse tavaraksi aseteltu kurpitsan eteen guacamolea. Minusta se oli ihan superhieno, mutta tulisikohan kukaan enää ikinä meille kylään, jos sellaisen värkkäisin..?

    Ja anteeksi, jos herkemmille tuli paha olo kaikesta tästä oksennuksesta puhumisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups sun kommentti tuli tähän väliin, tuo alempi oli siis Annalle.

      Mä oon just niin sairas, että tuo oksu juttu menis täydestä!

      Poista
  6. Sinä, sinä...senkin Mölli!

    ;) olipa ihan uusi sana mulle.
    Nuo sauvat on kyllä tosi kiva pikku idis! Tänään löysin muuten puolikkaan pussin mustia candy meltsejä. Argh! Missä olitte maanantaina? Möllit!

    VastaaPoista
  7. Simsalabim! Vau, miten upeat sauvat on siellä loihdittu! Kelpaa tehdä taikoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä voi myös miekkailla, tuppaavat kyllä katkeamaan siinä hommassa...lapset *^*

      Poista
  8. TAIKASAUVAT - mahtava idea! :)

    VastaaPoista