About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kun Ahti EI suo antejaan



Kerrassaan viheliäistä. IsoHoo vietti lähes koko juhannuksen puskissa, virveli tai onki kädessä.  Ei sieltä kyllä mitään noussut, ei kalan palaa.


Maitotyttö nosteli sen sijaan haavilla Huimapäitä, muuta niitä emme kukaan suostuneet syömään.


Juhannus meni, jollei kiinnitetä huomiota skitsofreeniseen säähän joka esitti koko repertuaarinsa rakeista auringonpaisteeseen noin puolentunnin vaihteluvälein (ainoastaan lämpötila pysyi sitkeästi samoissa alhaisissa lukemissa), erinomaisesti ystäväperheen vieraana mökillä, pihalla peuhaten ja hyvin syöden ja saunoen.


Kotiin tullessa piti ottaa vielä viimeiset juhannusfiilistelyt ja syödä iltaeines omalla terassilla. Pukeutumiskysymys, niinhän ne sanovat.

Ja vaikka ei kotikaapissa juuri mitään ollutkaan, olin onneksi ostanut uusia perunoita varten  vähän sillejä ja silakkaa. Kesän parhaat uudet perunat tulevat naapuripitäjästä Kurikasta Kiskolan Vellun pellolta. Ahti soi antejaan aurinkokuivattu tomaatti & balsamico silakan muodossa ja jääkaapista löytyi myös Vestan ihana pikkupurkki perusmatjessilliä, voita ja taikinajuureen leivottua luomuruislimppua, jonka kävin hakemassa citymarketista. Sanoisin, että aika herkullinen lautanen mausta tinkimättä, vaikken tällä kertaa varsinaisesti itse viljellyt/marinoinut/suolannut/hapattanut/kirnunnut.

Mutta ei aina tartte. Tein sentään sillröra:a, josta tulikin aivan hitokseen hyvää. 4  ainesosaa jaksaa sekoittaa. Kaapissa oli muuten (Taste of Helsingissä) Strömsö - Mickael Björklundilta saamani Ahvenanmaan meijerin creme fraiche purkki, joka osoittautui koostumukseltaan ja maultaan loistavaksi.


Sillröra simppelisti

100g Mattjessilliä paloina (esim. Ahti)
200g Creme Fraichea
2 kovaksi keitetyä kananmunaa
1 dl hienonnettua ruohosipulia

Pilko sillipalat ja kananmunat rouheasti ja sekoita ranskankermaan. Sekoita mukaan vielä ruohosipuli. Täysrasvainen ranskankerma takaa tuollaisen tanakan olomuodon röralle. Sitä on helppo sipaista limpunsiivun päälle tai perunan kylkeen.

Paistettiin vielä grillin sivukeittimellä lättyjä. Kiehautin raparpereista ja viimeisistä pakkasmansikoistani hillon ja vatkasin kermat. Voiko olla mitään herkullisempaa -tai suomalaisempaa?


Sillä taas olen suomalaisen työn puolesta puhujana muistuttamassa, että jokainen meistä voi vaikuttaa valinnoillaan. Jos kukin meistä ostaisi kympillä enemmän kuussa suomalaisia tuotteita, tekisi se 10 000  uutta suomalaista työpaikkaa vuodessa. 



Katsoppa vielä toisenkin kerran tuota "perunakattauskuvaa". Helposti nuo kaikki tuotteet löytyisivät myös ei-kotimaisina versioina. Toisaalta helposti ja ensiluokkaisen maun säilyttäen pystyin tekemään valintani myös kotimaisina. Kannattaa miettiä siis.(Kampanja myös Facebookissa).

Varsinkin perusjutuissa. Valitsee vaikka kotimaisia kahvinsuodatinpusseja ulkolaisten sijaan. Näin ajattelen itse, että voin sitten ostaa vastaavasti aitoa italialaista Parmeggianoa kun sitä tarvitsen, kun suosin perusjutuissa kotimaista.



Terassilla syönti -menuun kun liitettiin vielä lapsille maito, aikuisille raikasta Kevyt Olo karpalovissyä (Olvi) ja päräytetään kunnon Presidentti-kahvit (Paulig), niin on todella taas otettu haasteesta koppi, ota sinäkin . Kampanjamuistutuksia näkyy kerran kuukaudessa blogissani vuoden loppuun asti. Yhdessä tärkeällä asialla on kanssani Kokit ja potit - blogi. Ja ihan luonteillemme sopivasti, kun minä nautiskelen ruuasta ja juomasta terassilla, aherretaan KokkiPottilassa puutarhassa!
http://www.blogirinki.fi/
Yhteistyössä  Suomalaisen Työn Liitto




10 kommenttia:

  1. Ei noussut kalaa meilläkään, vaikka kolme kalamiestä (ja puoli) heitteli uistinta ja mato-onki oli käytössä tuntitolkulla. Taisi olla ensimmäinen mökkireissu, kun ei saatu kalan kalaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä tietää, ettei vika ollut kalamiehessä. Että uskaltakaapa tulla joku esittelemään tänne Juhannuksen kalansaaliita!!!!!

      Poista
  2. Tänä vuonna on tullut huonosti kalaa ilmeisesti joka paikassa. Täälläkin oli juhannuslohi kiven takana ;)

    VastaaPoista
  3. Meillä verkkoon tarttui viikonlopun aikana yhteensä neljä ahventa (sanoinjakuvin.blogspot.com/2014/06/isan-kanssa-kalassa.html) ja muutama takaisin järveen palautettu sintti. Kyllä olivat herkkua pannulla voissa paistettuna! Nyt ollaan taas kaupungissa ja kalatiskien varassa, toivottavasti maalle jääneillä kalaonni jatkuu edes ennallaan tai entistä parempana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...täällä ollaan jo parempi kuin ei mitään osastolla.....

      Poista
  4. Meillä oli kanssa Sellon tiskistä kalastetut sillit ja hauki mukana. :) Me ei edes yritetty - toisin kun kotikotona - ymmärsin että äitini oli järkännyt perheellemme pienimuotoisen kalastuskilpailun ;) Pit'ääkin soittaa ja kysyä kuinka kävi!

    VastaaPoista
  5. Juhannussää jätti kyllä toivomisen varaa, mutta pakko sanoa Nanna, että Keiteleestä kyllä nousi kalaa ihan hyvin siitäkin huolimatta... Harmittaa vaan, että kalamaisteri oli taas mieheni, enkä minä...

    Toisen puolen juhannusta vietimme kyllä Luvialla ja siellä kala olikin kalakauppiaalta... merestä ei tullut mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja täälä nyt sitten jo oikein hierotaan suolaa haavoihin!

      Ei vaiskaan. Kyllä kalaonnesta saa olla onnellinen!

      Poista