About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Olen suomalainen


On päiviä jolloin on hieno herätä ja tietää olevansa suomalainen. Sitten on aamuja, jolloin on vielä hienompaa olla suomalainen.
Ja se, kumpi aamu kulloinkin koittaa, taitaa olla aivan sieltä suomalaisen omasta päänupista kiinni.

Onnea hienosta MM- hopeasta 2014 kiekkoleijonat!

Toukokuuta on vielä viikko jäljellä ja minä tyttö olen leireillyt lasten kera jo 6 vuorokautta. Vapun aikaan hyytävissä olosuhteissa (oliiviöljy kiinteässä olomuodossa leirikeittiössä) varmaan 40 rottweilerin kanssa ja viime viikonloppuna beach-tunnelmissa pikaluisteluleirityksessä. Ensimmäisessä oli mukana (kuten joka leirillä) Suomelle viime vuonna Rottweilereiden MM-kisoissa joukkuekultaa voittanut koirakko ja jälkimmäisessä vierailivat myös olympiaedustajat.

Suomen lipun korkealla pitäminen, meikäläisen toimesta, löytää kyllä omimmat ilmenimismuotonsa aivan jostakin muusta kuin urheilusuorituksista. Olen oikein ylpeä siitä, että saan olla mukana  loppuvuoden  Suomalaisen Työn liiton Sinivalkoinen Jalanjälki-kamppanjassa.

Kampanja kamppanjoi suomalaisten tuotteiden ja  sitä myöden suomalaisen työn puolesta. Jos kukin meistä lisäisi kotimaisten tuotteiden ostamista kympillä kuukaudessa, loisi se 10 000 uutta vuosityöpaikkaa. Käy allekirjoittamassa oma kympillä kuussa-sopparisi, osallistut myös kampanjassa mukana olevien yritysten tuotepalkintojen arvontaan.

Ruokapuolella suomalaisuuteen on helpoin kiinnittää huomiota. Jotenkin suomalainen tuottaja ja maatalouden arki on sen verran mummolassa kasvaneelle sydäntä lähellä, että vaikkapa maitotuotteissa kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri. Luulenkin, että parhaiten pystyn itse petraamaan ja lisäämään suomalaisen työn tukemista "tavarapuolella". Etsisi ihan oikeasti sitä avainlippua tai joutsenmerkkiä tai muuta suomalaisuuden tunnusta.

Sillä silmällä lähdin sunnuntai-iltapäivä ostoksille lähikauppaani Cittariin tekemään muutamia pakollisia ostoksia (lue wc-paperi). Ikkunanpesu on vielä edessä, niin kuin muukin kevätpuunaus, kesä kun pääsi yllättämään ja siivousainevarasto finaalissa. Leivinpaperirulla pääsi tekemään myös loppumistempun. Mutta siis suomalaisen tuotteen kiilto ja tietoinen valinta silmissä:



Wc- paperi. Ei vaikeaa. Ja sitä paitsi, Lotus passaa meidän perheessä kaikille pepuille (juu, perheessämme asuu yksi wc-paperi-fanaatikko, ja se en ole kyllä minä. Paitsi kotimaisuuden osalta.)
Merkitkin löytyy.



Lapsille muuten hauskaa kauppatekemistä; nyt pitäisi saada leivinpaperia, etsikääpäs mulla semmoinen, jossa on suomalaisuuden merkki.




Leivinpaperi oli oikeasti loppu. Eskimo on tuttu ja turvallinen valinta. Samalla tarttui mukaan extravahvaa foliota kesän extravahvuutta vaativiin grillauspuuhiin. Hyvä tuote, on normikokoa isompaakin. Ai niin, ja jääpalapussejankin otin, Urho9v saa täyttää ne kesäjuomia varten, kun varaston pakkasessakin on taas tilaa. 



Pesuainepuolella menin bezeeerk!  Miten voi olla tälläisiä siivoustuoksuja? Villiherukka, valkoapila, lime, sitruuna, en kestä, näistähän vois tehdä melkein ruokaa! En ole minkään kukkaisbukeen tai laventelin ystävä, mutta koska olemme aivan onnekkaasti (ja kiitän siitä myös perheemme ex-rottweilereita) allergiavapaa perhe enkä mitenkään yliherkkä tuoksumaailmalle, en voi sille mitään, että valitsen aina jotakin sitruunaa, limeä, omppua... ja nyt vielä valkoapila ja villiherukka. Kiilto- cleanilta löytyy kyllä näppärästi koko siivousarsenaali ja kyllä, myös hajusteettomana. Hei, varustelu kuntoon niin siivouskin maistuu!



Jos nyt oletetaan, että ikkunat on pesty ja neliöt puunattu, uunissa paistuneet korvapuustit ja muutenkin uurastettu (tämä toki tänä sunnuntaina vain teorian tasolla), niin lopuksi on aika kääntyä ihan sinne itseensä. Ennen kassoja on vielä kosmetiikkahylly ja suomalaista työtä tukee vuorenvarmasti Lumenen osastolla.  Siellä oli tullut tosi herkullisen värisiä, Suomen luonnosta ammentavia  vartalonhoitotuotteita. Lakkaa, kuorivana geelinä ja kosteuttavana voiteena sujahti kärryyn.

Tuntuuko mainonnalta? No kamoon! Niin on tarkoituskin. Suomalaisen työn puolesta. 

Muista, 10 000 työpaikkaa vuodessa, vain lisäämällä 10 kuussa suomalaisten tuotteiden ostoa. Toivottavasti kampanja herättelee meissä kaikissa Suomessa valmistetun tuotteen ostoshimon.

Jollen minä vielä vakuuttanut niin käy katsomassa Kokit ja Potit- blogissa mitä sieltä on löydetty.

http://blogirinki.fi/
Yhteistyössä Suomalaisen Työn Liitto



10 kommenttia:

  1. Täällä toinen tuoksufani, just sitruunat ja limet saa tekemään vilkkaitakin ostopäätöksiä... Ja hei, ei todellakaan oo ihan sama mitä vessapaperia ostaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei. "Herkkupepuille" se ei ole koskaan yhdentekevää... :)

      Poista
    2. Herkkupeput on herkkäpeppuja. Minä myös!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. ...ja kun ostetaan niitä siivousvälineitä, niin ostetaan sitten aitoja SINI-tuotteita, eikä niitä huonompia, jäljitelmiä, eli AINO-tuotteita. SINI-tuote on suomalainen, suuri osa myös valmistettu Suomessa ja merkitty avainlipulla.

    VastaaPoista
  4. ...muistakaa syrjiä myös AIRAMia, Soliferia, AHMA-jääkaappeja ja -liesiä. Ne eivät ole enää suomalaisia. Ne ovat valtaosin kiinalaisia tuotteita, joihin lätkäistään suomalaisen vaikutelman antava nimitarra. Erityisen röyhkeitä keissejä ovat AIRAMin termospullo, Muumimuki, Tupla-suklaapatukka ja Xylitol-jenkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... onnistut kuulostamaan hirviän vihaaselta, mutta sehän ei oo keissi! Kun nyt näin elämäs ensimmäistä kertaa kommentoit tänne.

      :)

      Mutta tottahan tuo on, että kaikki mitä miellämme suomalaiseksi ei ole Suomessa valmistettua, ja sehän juuri onkin tämän jutun pointti. Etsikää ne avainlippusymbolit sun muut niin tuette SUOMALAISTA TYÖTÄ!

      Poista
  5. PIan tulen taas Suomeen ja suosin tietenkin suomalaista.Ja itse asiassa suosin täälläkin kun vain voin;eli Fasun suklaan ja suomalaisen irtolakun muodossa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaukana ne maistuu vielä paremmalta!

      Poista