About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

90 vuotta- eikä suotta


Tiedätkö, että Turkki ja Suomi voivat juhlistaa tänä vuonna valtioidensa välisten diplomaattisten suhteittensa 90. merkkivuotta?  Tämän ja monta muuta uutta juttua opin viime viikolla kun olin Perhon ravintolakoulun, Istanbulin Kulinaarisen Instituutin, Viestintätoimisto Tekir:in ja Turkin Valtion Kulttuuri- ja matkailutoimiston järjestämällä turkkilaisella illallisella.

Jostakin syystä kamerassani on vain muutama kuva, vaikka luulin ottaneeni niitä enemmänkin, ehkäpä harhakuvitelman loi kaikkien muidenkin bloggaajien olkapäillä keikkuvat aparaatit. Mutta mennään näillä mitä on.

Meidät vieraat otettiin vastaan tietenkin tervetulomaljoin, ja mikä sen osuvampaa kuin turkkilaisten kansallisjuoma, anisviina raki, joka vedellä jatkettaessa muuttaa värinsä maidonvalkeaksi. Juoman turkkilainen nimikin on aslan sütü eli Leijonan maito.

(Ja tästäkös minä vanha Narnia -fani vallan villiinnyin. Kukaan muu ei tietenkään lotkauttanut asialle korvaansa, mutta minä kävin  oikein pitkän juttutuokioon turkkilaisten emäntiemme kanssa ja varmistin, että leijona on siis turkin kielellä aslan. Ja tehän tiedätte mikä leijonan nimi on Narnia-kirjoissa? Aslan...Ja jos vielä muistatte niin Valkea velho houkutteli  Edmundin nimenomaan lokumilla eli Turkish delightilla, mikä selviää alkuperäiskielisestä tekstistä vaikka suomalaisessa käännöksessä onkin muistaakseni käännetty suklaamakeiseksi...Oliko siis C.S. Lewisillä enemmänkin jotain turkkilaissympatioita...ja tästä päästiin mukavasti Tolkieniin ja haltiakielen ja suomenkielen yhteyksiin... mutta sitten piti lähteä syömään...)



Illallinen oli suunniteltu niin, että pääsimme ensin turkkilaisten keittiömestareiden kanssa keittiöön kuulemaan illallisestamme ja valmistelemaan loppuun meze- lautasemme. Keittiömestarit Zeynep Ergin ja Ismail Ozkapu pitivät tarkasti homman valvonnassaan ja kauniit meze-lautaset me saimmekin syödäksemme.
Yläkuvassa vasemmalta oikealle filorullissa fetatäyte, kolmioissa jauheliha, friteerattua kesäkurpitsaa, maksakuutioita sipulipedillä ja sitten tuota punaisista linsseistä, hienojakoisesta bulgurista ja tomaattisoseesta tehtyä ihanaa mitä-se-nyt-on, luulin, että nimi ja resepti olisi saamassamme reseptivihossa, vaan ei ollutkaan! Ja tuo oli juuri se mitä aioin ensimmäisenä kokeilla kotona! No täytyy tehdä hiukan salapoliisintyötä paremmalla ajalla. Tai jos joku tietää ruuan nimen, niin kernaasti ilmoittaa minulle. Kuvasta puuttuu vielä annoksen kera syöty jugurtti-tillikastike.



Ruokalajien välissä viehättävä  Ebru Latifoğlu Istanbulin kulinaarisesta instituutista kertoi meille turkkilaisen ruuasta, sen monimuotoisuudesta ja historiastakin, sekä tyypillisistä ruokailutavoista. Turkkilaiseen ruokaan on vaikuttanut suuresti esimerkiksi arabialainen ja persialainen ruokakulttuuri, joka kuitenkin on muuntautunut kuitenkin aika erilaiseksi, turkkilaisten suuhun sopivaksi.
Ensimmäinen turkkilainen reseptikokoelma on kirjoitettu ylös vasta 1800-luvun puolivälissä, mutta ruuan historiasta tiedetään yllättävän paljon, koska reseptien sijaan Topkapin palatsin raaka-ainetilauslistat ovat säilyneet paljon pidemmältä aikaa. Tiedetään siis mistä aineista ruoka valmistettiin, vaikkei tarkkoja reseptejä olekaan säilynyt. Kuvassa pääruuaksi nauttimamme mehevä kana, joka on tyypillistä Ottoman palatsin aka Istanbulilaista ruokaa, eli lihaa kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kera.


Jälkiruuaksi saimme  makeaa turkkilaista riisivanukasta. Niin kuin näette, nimet ruokalajeille ovat kaiken sen informaatiotulvan keskellä kateissa. Ehkä on otettava yhteyttä Suomessa asuvaan turkkilaiseen  My dear kitchen in Helsinki -blogin pitäjään, joka myös oli paikalla.

Tarjoilupuolen hoiti mallikkaasti Perhon ravintolakoulun oppilaat. Turkkilaisen taustamusiikin soidessa tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessani nauttia aitoja turkkilaisia makuja asiantuntevan opastuksen kera mitä miellyttävimmässä seurassa.

Ravintola Perhossa on vietetty kuluneena viikkona siis Turkkilaista viikkoa. Vielä huomenna sunnuntaina ehdit 12-18 nauttimaan turkkilaisesta brunssista, jossa voit tutustua monipuolisesti turkkilaisen keittiön antimiin.

Minä jatkan varmasti tätä makumatkaa myös kotona. (ja Turkissa).

(juttua löytyy myös Hannan sopasta.)

6 kommenttia:

  1. (unohdin taas ettei iipuhelimella voi kommentoida - ärrrrr!)

    Mutta siis: Mercimek Köftesi oli ne ihanat linssibulgurpallerot!
    Oli kyllä hieno ilta ja komia on sun raporttisikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Tiesin, että se tulee sieltä!

      Hitsi kun olis niin paljon raportoitavaa, mutta kun ei kerkiä!

      Poista
  2. Turkkiin kuukauden päästä lähdössä ja niin harmitti kun en päässyt iltaan mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sullehan on sitte revanssi tulos....

      Poista
  3. Turkkilainen ruoka on hyvää.Ottomaanithan hallitsivat täällä pitkään,mikä on myös vaikuttanut ruokakulttuuriin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sitte jotenkin ihana sana tuo ottomaani!

      Poista