About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Moniaistinen ruokamuisto



Helmikuinen ystävänpäiväilta 16 vuotta sitten. Törnävän kauniiseen, linnamaiseen kirkkoon johtava kuusikuja on valaistu elävin tulin. Pehmeät lumihiutaleet leijailevat maahan hiljalleen.

Sisällä kirkossa on viileä. Sielläkin palavat kynttilät. Jännitys nostaa punan poskilleni, tunnelma on yhtäaikaa lämmin ja juhlava. 


Häämarssin ensi sävelet kajahtavat soittamaan Schubertin Ave Mariaa. Aloitamme yhteisen matkamme kohti alttaria rakkaan ystäväni Merja Kakon yhtyessä lehterillä kauniilla sopraanollaan säestykseen. Hetken kauneus nostaa vielä tänäänkin ihokarvat käsivarsillani.




Viime viikon lopulla Rytmikorjaamolla täällä Seinäjoella järjestettiin Sensibus-festivaali, joka keskittyi moniaistisuuteen; ruuan, juoman, musiikin ja eri taidemuotojen yhdistämiseen. Perjantai-iltana vuorossa oli Sound&Scent Bistro, jossa paikalle saapuneet saivat ostaa pikkuannoksia ruokaa paikallisilta ravintoloitsijoilta samalla nauttien eri taidepläjäyksistä. Minä, paikallisena ruokabloggaajana olin saanut myös toteutettavakseni moniaistisen makunautinnon. Olin niin hukassa tehtävänannon kanssa. Lopulta päädyin muistelemaan elämäni hetkiä, jotka ovat painaneet unohtumattoman muistijäljen mieleeni. 



Katoin siis omalle pöydälleni kynttelikön, samppanjacoolerin ja -lasit (ja -pullon) häärekvisiitaksi ja tein siianmätiä, smetanaa, yrttejä ja piparjuurta sekä mallasleipämuruja sisältäviä mallas-mätilusikoita, mätiä kun oli myös aikanaan hääpöydässämme. Pääsin kertomaan annokseen liittyvän "tarinani" vuorollani. Koko tarinan ja makukokemuksen kruunasi se, että paikalla oli sekä konserttiflyygeli, sitä upeasti soittava Raili Peltonen ja Lahdesta asti paikalle rientänyt ystäväni Merja Kakko laulamassa tuon Ave Marian.




Käsivarteni ihokarvat...

Taas yksi hieno tapahtuma, jossa sain olla osallisena. Asiakkaiden keskuudessa kiersi mm. impronäyttelijöitä, lavalla oli todella mielenkiintoisia esityksiä, mm kaksi settiä vetäneet M.A Numminen ja Chef Santeri tällä kertaa  Dj:n (?) ominaisuudessa sämpläten musiikka Mauri Anteron runonlausuntaan (ja soittaen 3 säveltä melodicasta). Kappaleiden välillä yleisölle tarjoiltiin makupaloja öylätistä nallenapalmiin... Melko Performanssi. En voi enää koskaan lukea Chef Santerin keittokirjoja muistelematta tätä... 



Pakko vielä kertoa, että bäkkärillä Mauriantero oli käynyt sanomassa Merja-ystävälleni, että "lauloit kovin kauniisti!" Erittäin sanavalmis ystäväni oli siihen heti tokaissut: "Niin sinäkin!", jolloin M.A oli revennyt täysin.

Mukana oli vielä argentiinalais-ruotsalaiskokoonpano, joka jammaili Aroma Jockeyn kera. Juu, miettikää vaan mikä se on.



Illan päätteeksi oli vielä Softenginen keikka. Urhohan oli heti pukattava samaan kuvaan poikien kanssa, ties vaikka tulevat euroviisuvoittajat. Ihquja ovat joka tapauksessa, kaikki 4 kuvaan päässyttä nuorta ja nuorempaa miestä.

Minä pakkasin kuitenkin lusikkani ennen keikan alkua, mikä lienee viisas teko. Esimerkiksi nyt vaikka siksi, että Maitotyttö saapui paikalle ihan nätissä sinisessä villamekossa, hiukset kahdella patukalla (no teilläpäin varmaan letti!), mutta kun kotiinlähdön aika koitti, neiti riekkui  jo melko vähäpukeisena aulassa suuntaviittoja täynnä olleen  tangon kimpussa....



Sensibusfestivaalista on vielä pakko jatkaa toisenkin postauksen verran, sen verran mielenkiintoisia juttuja oli järjestetty. Olin perjantai-illalla aika poikki, mutta askel nousi vielä kepeästi kotiinpäin kun paikalla olleet Seamkinpojat, jotka tekivät opinnäytetyötä haastattelemalla yleisöä kertoivat minulle lähtiessäni, että haastateltavat olivat erityisesti nostaneet elämykselliseksi luomani kokonaisuuden, jossa tarina auttoi kietomaan musiikkiesityksen ja maistelu-annoksen yhteen. 

Nöyrästi kiittäen, paikallinen ruokabloggaaja.

12 kommenttia:

  1. Hienonkuuloinen, tosi erilainen tapahtuma. Olitpa kyllä keksinyt upean kokonaisuuden annoksellesi. hukassa olisin ollut minäkin, mutta nyt esimerkkisi jälkeen voisi itsekin saada jotain tehtävänannon mukaista aikaan.

    Maitotyttö on kyllä niin mainio pakkaus että oksat pois!

    VastaaPoista
  2. Hienosti keksitty. Kyllä siinä on tullut ihan kaikille aisteille.

    Pakko tunnustaa, että en olisi heti tunnistanut sinua tuosta kuvasta. Näytät todella erilaiselta, enkä tarkoita, että olisit vanhentunut. Sinä olet nuori ja näpsäkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO MITÄ IHIMETTÄ SÄ SITTEN TARKOOTAT?

      Poista
    2. No sitä, että tuo on joku muu nainen, kenen kanssa tuo sun ukkos on menossa tuossa kuvassa naimisiin. Ei näytä sinulta ei ;-)

      Poista
  3. Ihana postaus kuten itse iltakin

    VastaaPoista
  4. Hulvaton Maitotyttö, oot vielä helisemässä sen kanssa joku päivä! :-D Ja ihana pari kuvassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän!

      Tuo kuva taas on vähän hassu. Näyttää kun sulhasella olisi kauhea parransänki mitä ei todrllakaan ollut?

      Poista