About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukuusi ja joulukuusi


Ihan vaan viihdyttääkseni teidän joulupuuhianne (ja pakoillakseni omiani) kaivoin facebookin arkistoista tämän kuvan, jossa kuuset vuosilta 2010 ja 2011.

2011 kuusi on jo viides samalta myyjältä, cittarin pihalta. Superkauniita tuoksuvia kotimaisia kuusia. Olen hyvin kuusiuskollinen. Varsinkin kun myyjät ovat samaan hintaan heittäneet kuusen aina kotipihaan asti.

Sitten 2010 tapahtui jotain. Oliko niin, että minä en ollut kerinnyt raskautetussa tilanteessani kuusenostopuuhiin ja vissiin aatonaattona lähetin Iso-Hoon asialle tarkoin ohjein; kotimainen, kapea jne. Ja sieltä cittarin pihasta tietysti. Muistaakseni silloin oli aivan tulipalopakkaset, olisko se syynä vai kuusien jättimenekki, mutta myyjäni eivät olleet paikalla. Ja sitten kävi ilmi, ettei kukaan muukaan myyjä...

Yksi löytyi jostakin. Muistaakseni tuo kuusi maksoi 35 euroa ja sain melkein keskenmenon kun se kannettiin sisään. Ja tuolla havumäärällä, se ei todellakaan levittänyt edes kuusentuoksua.

Tätä kuvaa on niin terveellistä katsella joka joulun alla. Ellei kuvaa olisi todisteena, varmaan mieli pistäisi puolet oksia lisää ja siltikin muistelisin kauhulla.

Nykyään homma hoituu niin, että kuusi- sellainen maailman kaunein- vain ilmestyy autokatoksen nurkkaan. Näin tapahtui viime vuonna ja taas tänäkin vuonna. Lasku tulee tekstarina. Asialla sama cittarin pihalla kuusia myyvä perhe, joka lupasi huolehtia, että mulle ei koskaan enää käy kuten vuonna 2010.

Siinä vasta hyvän mielen palvelu. Kiitos!

Ja koska saaristolaisleivät ovat nyt poissa uunista, menen nukkumaan.

18 kommenttia:

  1. Ihanat joulukuuset, kumpainenkin :) Meillä kuuset on valittu aina ainakin osin metsänhoidollisin perustein, joten en ole tottunut liian tuuheisiin. Lapsena minä, sisko ja isä haettiin kuusi aina aattona. Äiti oli töissä yleensä aina aaton, ja sitten tuli aika väsyneenä mökille. Välillä huijattiin äitiä jollain varakuusella, joka oli vähintään yhtä harva kuin tuo vuoden 11 kuusi, ellei vieläkin harvempi. Silloin kuin huijaus meni täydestä, tuli aina vähän huono omatunto kun väsyneen äidin huumorintajua koeteltiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vielä extraa päälle kun (luvallisesta) mettästä itse hakee. Ei ne metsäkuuset aina ihan noin symmetrisiä oo kun kasvatetut, mutta sehän kuuluu asiaan. Tuo meidän ranka olis kyllä saanut laittaa suoraa aidanvitsaksiksi!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kiitos parhaista nauruista. Mutta jos tuo oli ainoa, olisiko uhannut keskenmeno, jos sitäkään ei IsoHoo olisi ostanut? Tavallaan siis kuitenkin yritetty on.

    Pitää toivoa, ettei meidän S-marketin pihalla ole vain noita jälkimmäisiä ;-) Ei ole ainakaan tänä jouluna pelkoa paukkupakkasista kuusenmyyjien karkottajina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sä pualustelet IsoHoota. Ja kyllähän se vähän niin oli, että se kuusi oli tultava. Piste.

      Poista
    2. Jonkun on pakko, kun sillä ei ole omaa ääntä täällä interneetissä ja minä olen joulumielellä. Mutta minua naurattaa tämä jatkuvasti. Kohta ollaan menossa kuusen ostoon, lupaan onnistua paremmin kuin Iso-Hoo ;-)

      Poista
  3. Sen lisäksi että laitat taivaallisen hyvää safkaa, olet myös huomattavalla huumorintajulla varustettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän kommentin nopeaa puhelimesta ja piti oikein palata kun katsoin, että luki "huonolla huumorintajulla varastettu". No sitäkin kylläkin!

      Poista
  4. Ilmeisesti inflaatio oli melkoinen, kun vuonna 2011 sai noin paljon vähemmän neulasia 35 eurolla! Meilläkin paistettiin viime yönä saaristolaisleipiä, kohta pääsee maistamaan koevedosta, josko onnistuivat :)

    VastaaPoista
  5. Nyt nauratti ääneen. Kauhee! Jukka kysyi miten joku edes kehtaa myydä tollasta. Miten pohojammaalaanen saa väännettyä ton edukseen, kysynpä vaan. :D :D :D

    VastaaPoista
  6. Ei ole myyjällä ollut itsesuojeluvaisto kunnossa, kun tuollaisen on laittanut myyntiin. Nautinnollista joulua Nanna!

    VastaaPoista
  7. Toi oli niin paras...muistan tuon kuusen ikuisesti! Sä pyysit kattomaan teidän kuusta ja melkein pissat tuli housuihin...nauroin niiiiiiin paljon ja samalla kyllä säälitti :) Mutta Joulu oli varmasti silti ihana, vaikkei kuusi nyt ollut ihan priima :D

    VastaaPoista
  8. Rauhallista mutta maukasta joulua ;)

    VastaaPoista
  9. Aika kauhee tuo kuusi kyllä on, hyvin taisi riittää joka oksalle koriste ;D

    VastaaPoista