About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Blogimiittipyyttö



Jaa, että mikä?
Pyyttö on vanha eteläpohojalaanen sana ja tarkoittaa kutsua. Meillähän ei ketään muutenkaan kutsuta kylään tai kahville vaan käsketähän; " Mä käskin ne kylähän huomenillalla."

Blogimiitiksi taas kutsutaan tilaisuutta, jossa useampi toisilleen tuttu tai tuntematon (tässä tapauksessa) ruokabloggaaja kokoontuu yhteen kokkaamisen, syömisen, juomisen ja iloisen seuranpidon merkeissä.

Blogimiitti on siis luvassa Seinäjoella, lauantaina 29. kesäkuuta ihan meillä kotona. Seinäjoellehan tuovat junat kätevästi kaikkialta, uskaltaisin jopa väittää, ettei Helsingistä tänne ole yhtään sen pitempi kuin täältä Helsinkiin. Majoitus onnistuu meillä ensiksi paikan varanneille, jos ei nyt aivan sänkyjä riitä, niin patjalla ainakin, ja pihalle sopii kyllä telttailemaan. Myös paikalliset hotellit varmaan suostuvat majoittamaan...(katsopa hotelli Alma, jos kaipaat vaihtelua ketjuihin).



Tuot siis paikalle itsesi ja jotain herkullista (tai kokeellista) syötävää. Erityistä teemaa ei ole, mutta eiköhän siksi riitä Suomen kesä. Käytössä on kaasu- ja hiiligrilli, sähkösavustin, rasvakeitin, normi uunit ja liedet ja muut peruskeittiökoneet. Talo tarjoaa ilmaiset lipstikat!

Ajattelin että jos 15 aikaan kokoonnutaan  niin siinä on kivasti aikaa laittaa ensin ruuanlaittoruokaa(alkupaloja), jotta jaksamme laittaa sitten kunnon pääfiestan (ja jatkaa aamuun asti)vähän myöhemmin. Sään suosiessa on tarkoitus ruokailla ja muutenkin viettää aikaa terassillamme. Peräti yhden blogimiittikokemuksen perusteella tiedän, että pöydässä notkuvat herkut ylittää määrällisesti vain naurun määrä!



Tilaisuus on siis emäntänsä kaltainen, eli rento ja mutkaton,jännittämään ei tarvitse tulla. Luultavasti jonkin asteiselta viime hetken kaaokseltakaan ei vältytä, viittaan nyt edelleen emännöintiin. Mutta hauskuus ja hyvä ruoka on taattu.

Ohjelmaahan ei tälläisissä tilaisuuksissa tarvita, mutta luvassa on kuitenkin ainakin keittiöpyyhebingo. Ja mahdollisesti jotakin pientä tanskankielistä performanssia...

Rohkeimmat voivat vahvistaa osallistumisensa kommenttilaatikkoon, mutta minua voi lähestyä myös nannablogi(miukumauku)yahoo.com sähköpostilla.  Laitan sitten yhteisen ketjusähköpostin osallistujille. Jokatapauksessa, nyt siis on aika vahvistaa osallistuminen, jotta pöydän ääressä olisi tarpeeksi tuoleja.



Tilaisuus on K18.

...se mikään tilaasuus oo !

Mutta nyt on sitten ainakin kutsu esitetty kaikille ruokabloggajakolleegoille.

Ei tartte kenenkään ainakaan sanua, että Mua ei eres käsketty!

35 kommenttia:

  1. Kivistölääset ilmottautuu myös tätä kautta! Ja telttapaikkakin on jo varattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Tervetuloa Mari ja Liisa. Jes!

      ja koska teidän junanna taitaa olla asemalla jo heti puolenpäivän jälkeen, niin mainitsen vielä, että voitte tulla heti harjoittelemaan sitä teltanpystytystä... sama koskee muita samalla junalla tulijoita ja meille majoittujia. Tästä voi käydä sitte vielä cittarissakin, jos tarttee veilä hakia jotain.

      Poista
  2. Mukana! Sen lisään vielä, että olen tarkastusmitannut myös välin Oulu-Seinäjoki-Oulu. Melkein yhtä pitkä matka molempiin suuntiin. Paitsi, jos kulkee junalla, on toinen sivu pari tuntia pidempi:) That's VR!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Hannele, että Oulukin on edustettuna. Tervetuloa!

      Poista
  3. Tottahan toki me tullaan, Jonna, Riitta ja Anna.
    Vaikka meillä hotelli onkin varattuna niin varaan silti oikeuden sammua pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leenu, Liinu ja Tiinu; tervetuloa! Teidän niin pitikin tulla!

      Nimenomaan Anna, täältä ei kesken "illan" lähäretä...

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mitäköhän säädytöntä tässäkin on lukenut?!

      Tämä myös ilmoittautuu mukaan!

      Poista
    2. no ihan vaan laitoin tähän sulle tilan, ettei näytä siltä niinkuin olisit viimeiseksi ilmoittautunut....

      Poista
  5. No, mutta Vaasastahan olis kyllä lyhyt matka tulla poikkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä oliskin! Että nyt reippaasti mukaan.

      Poista
  6. Se vaatii aina rohkeuden keruuta, että tohtii Pohojammaalle lähteä, mutta onhan tässä vielä kuukausi aikaa rohentua! Univuodekin on varattuna ja kuski, joten eiköhän tästä sinne saavuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enää ei voi perua! Johan te siellä Vaasaskin hyppäätte monta kertaa vuodessa...korkia aika hirastaa lakeuren kohoralla!

      Poista
  7. Mää osallistun etänä Välimereltä. Laittakaa pliis edes yks ruokakuva illalla tulemaan, määkin lupaan laittaa jonkun. Eikse sitte oo vähän niinku oltais porukoissa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eli täten nimeän tämän blogimiitin kansainväliseksi on real time -tapahtumaksi! .:)

      Poista
  8. Dullaan, dullaan. Anna varasi tuolin jo minullekin, mutta tulinpa silti hehkuttamaan, että tämä on taas ihan mahtava homma. En vaan kyllä tiedä yhtään mitä ihmettä tuoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehkuttaa ei voi koskaan liikaa...Minä olen hirviän onnellinen, että saadaan porukkaa välillä kokoon tälläkin suunnalla.

      ...Mutta luultavasti tuloo ihan paskat kekkerit...NOOOOOOOOTTTTTT!!!!
      :)

      Poista
  9. Kylläpä houkuttelisi maakuntamatkailu tuollaisen seuran pariin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, nyt ei kun tuumasta toimeen. Ei tämä ole mikään kuppikunta, monet ei oo koskaan tavannu toisiaan blogistanian ulkopuolella. Tohtii tulla!

      Poista
    2. kyllä nyt jäi lakeuksien bakkanaalit väliin kun kaveripiirin aktiviteetit vie ihan toiselle suunnalle Suomea... :-( olisi ollut niiiiiiiiin mahtavaa nähdä naamoja nimien takaa! harmistus on kuitenkin senmoinen että heti kun seuraava vastaavanmoinen kokohon laitetahan niin minähän tuun! Sitä odotellessa aurinkoiset ja viihtyisät terveiset kaikille osanottajille!!!

      Poista
  10. Voihan harmi,olen Jyväskylässä just silloin,olisi niin mukavaa olla paikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo totta, kerrankin niin lähellä mutta silti ulottumattomissa?
      Jyväskylästäkin tulee junia....

      Poista
  11. Ihana kutsu! Olis ollut kiva tulla. Henkisesti kuitenkin mukana, kun tuolloin nauttimassa Espanjan auringosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin tämä menee kansainväliseksi... :)
      Olis ollu kiva jos olisit tullu!

      Poista
  12. Ylläri pylläri, tulosaa ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tässä jotain epävarmuutta? No ehkä se koristurnaus....

      Sun tuoli on ollu varattuna jo eka päivästä!

      Poista
    2. No ei ollu :). Korista pelataan onneks vasta elokuun alussa Tampereella.

      Poista
  13. Olisin tulossa mutta ajelen yöksi kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tervetuloa, tosi kivaa!

      Tarkoitit kai "aamuksi" kotiin? ;D

      Poista
  14. Teille tuloo varmahan muhkian hienot pirskeet..ruuasti ny puhumattakaan :)

    VastaaPoista
  15. Epätrendikäs keittiö lähettää raparperi- ja mansikkamehun tuoksuisia terveisiä ja toivottaa blogimiittiin oikein mukavaa ja sateetonta viikonloppua :)

    VastaaPoista