About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 7. helmikuuta 2013

Tiristetyn kapriksen endiivisalaatti


Oikiasti kylläkin Jamie'n 30 minute meals -lisukesalaatti, mutta ohje oli niin koukuttava - kuten oli makukin - että kokeiluun meni.

Salaatti on ihanan suolaisen, karvaankirpeän etikkaisen rapsakka. Suomessa suositaan noin niinkun streotyyppisesti aika makeita ja raskaita salaatinkastikkeita, mutta muhun kyllä on aina vedonnut tämä keskieurooppalaisen tyyppinen etikkaisuus. Usein syön salaattini myös ilman kastiketta.

Salaatinkastike ei oo mulle siis mikään ongelma. Tai sitten on, mistä suunnasta sitä nyt katsoo. Tässä salaatissa kastikkeella on tasavahva osa trion muiden (kapris, endiivi) osapuolien kanssa. Sitäpaitsi, mikään salaatti jonka saa syödä sormin ei voi olla huono. Kunhan muistat, että endiivi on melko karvaan makuinen, sen takiahan ne belgialaiset haudutteleekin sen kinkun ja valkosoossin kanssa.

Minä kyllä sanon, että koukuttava maku, tämän kastikkeen ja ihanien öljyssä paahdettujen kapristen kera.

Endiivisalaatti tiristetyillä kapriksilla

2 belgialaista endiiviä eli salaattisikuri
2 punasikuria tai muutama retiisi (mulla ei ollut näitä, salaatti olisi kuvassa vielä kauniimpi jos olisi)

kourallinen pieniä kapriksia (ei niitä varrellisia)

1 puntti basilikaa
4 anjovisfilettä tai sardellia öljyssä
1 tl Dijon-sinappia
2 rkl maustamatonta jugurttia
3 rkl punaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa ja pippuria
vettä
oliiviöljyä

Trimmaa endiivien päät ja ripottele irronneet lehdykät tarjoilulautaselle (tai viipaloi retiisit). Nypi basilikapuskasta lehdet ja ripottele pienimmät endiivien päälle.

Laita suuurimmat lehdet jonkun sortin blenderiin tai korkeaan astiaan missä voit huoletta huristella bamixillä yhdessä anjovisten (ja loraus niiden öljyä) sinapin, jukurtin, punaviinietikan, ja valkosipulin kanssa. Lisää saman verran oliiviöljyä ja pikku loraus vettä ja huristele kastike sileäksi. Tarkista suola ja pippuri ja happoisuus. Laita vihreä kastike söpöön pikku kannuun ja aseta jääkaappiin odottelemaan.

Paistinpannulle sitten loraus oliiviöljyä ja paistat kourallisen  valutettuja kapriksia rapsakoiksi. Ne ikään kuin vähän räjähtävät auki. Valuta kaprikset taalouspaperin päällä ja ripottele salaatin päälle.

Salaatin viimeistelee päälle valutettu viileä kastike.

Toimii.

15 kommenttia:

  1. Näin kevättalvella kroppa alkaa jo oikein huutaa tällaista vihreää. Tykkään kovasti endiiveistä ja muista voimakkaista salaateista.

    Upean näköinen annos! Aivan takuulla toimii.

    VastaaPoista
  2. Itse olen myös kirpeiden kastikkeiden suurkuluttaja :) onpa kiva versio salaatista, tykköön kovasti endiiveistä.

    annemi/52weeksofdeliciousness

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan harvoin tulee vain ostettua endiivejä, jospa muuttais tapansa!

      Poista
  3. Melko hapokasta, pitää vähän sulatella tätä ajatusta. Sinänsä minäkin kyllä enemmän pidän keskieurooppalaistyyppisestä etikkaisuudesta kuin liiasta makeudesta. Minä olen hiukan varauksellinen vaan tuon endiivin suhteen. Ehkä turhaa varautuneisuutta?

    VastaaPoista
  4. Onpa nättiä.Minä tykkään kaikenlaisista kirpeistä jutuista joten tuo varmaan maistuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tosiaan pikkuisen punaendiiviä tai retiisiä niin ei se ainakaan rumenna tätä annosta.

      Poista
  5. endivit ovat ihania, mitä valkeampia sitä parempia ja herkullisempia, ja toi tommonen sardelli-kapriskastike on klassikko endiiveilla. mulla on viime aikoina ollut jokin pakkomielle kapriseten kanssa, olen tunkenut niitä melkein joka paikkaan, varsinkin kalan kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kalan parhaita kaveria! Oon kans ylipäänsä kaprisfani

      Poista
  6. No varmasti toimii, erittäin herkullisen kuuloinen resepti! Ja jaan mieltymyksesi kirpeisiin kastikkeisiin, makea salaatinkastike on ihan nou-nou. Tätä teen lisukkeeksi viikonloppuna, tattis taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, mä niin tykkään tästä "muusan" osasta ;)

      Poista
  7. Mahtava annos! Söin joskus Espanjassa vähän samantyyppistä tapasta.. Tämä pitää testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tässä on just ihanaa kun noita lehtiä voi sormin koukkia suuhun tarjoilivadilta, eli sopii mainiosti myös tapakseksi, kiitos vinkistä....

      Poista
  8. Joo, tää vois iskee munkin makuhermoon. En ole koskaan lämminnyt niille haudutetuille endiiveille, vaikka se kirpakkaa onkin. Ja vaikka mä kai sormiruokavaiheen oon ohittanukki niin... ;)

    VastaaPoista