About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 14. joulukuuta 2012

And the winner is....

kuva Rob Orthen

Kyllä meillä taisi joka iikalla olla aikamoinen voittajafiilis, kun vietimme viime lauantain vihdoinkin Hartwallin Happy Joe -kilpailusta pokkaamani ensipalkinnon tiimoilta Helsingissä Hampaankolon hulppeissa yksityistiloissa. Kyseessähän oli 10 hengen kokkikoulu ja illallinen Chef Risto Mikkolan ja kollegansa Janne Leppäsen johdolla. Ripe tuottaa näitä palveluja Keep on Cooking- yrityksessään pääleipätyönsä eli HK Pro kehittämispäällikkyyden ohella.

kuva Rob Orthen


Alkukankeus suli aika nopeasti, kiitos lienee myös Hartwallin sponsoroimien illan Happy Joe -juomien ansiosta. Juttu luisti kokkauksen ympärillä ja paljon myös ihan asian sivustakin. Illan puheenaiheina olivat mm. mitä meksikolainen voisi selittää Suomen tullissa jäädessään tarkastukseen matkalaukku täynnä valkoista jauhoa....siis tortilloja varten, Pearl Jamin keikat ympäri maailmaa, paikalla tuntui olevan keskivertoa suurempi ja hanakampi fanijoukko, Suomen vihatuin kokki- tittelin itselleen myöntäneen Ripen blogitilitys ruoka-allergikoista, vai pitäisikö sanoa wanna-be ruoka-allergikoista, sekä yleinen huudatus ja herjan heitto. Toki meitä sisaruksia kutkutti myös ennen jälkiruokaa tulossa oleva  neljän sisaren illallisen voittajatiimin julistus.

kuva Rob Orthen

Jos ihmettelette kuvien laatua, niin voin paljastaa, että pienenä lisäbonuksena itseasiassa sain paikalla meidän kanssa ihan jälkiruokaan asti viihtyneen hurmaavan valokuvaaja Rob Orthenin Hartwallin asiakaslehteä varten napsimat kuvat heidän luvallaan myös käyttööni blogiani varten. Olen merkannut Robin kuvat erikseen. Itse en kovin kuvaillutkaan sitten, eikä kamerani valovoima olisi tunnelmallisissa tiloissa oikein riittänytkään muualla kuin keittiössä. Robin kuvissa on myös porukastamme aivan erinomaisia fiiliksen välittäviä ihmisotoksia, silti hiukan pysähdyttävää kun huomaa, että alkaa itse muistuttaa päivä päivältä enemmän ja enemmän Vesa-Matti Loiria...(pitäisköhän hälytyskellojen soida tässä kohtaa? Ensi vuosi teemalla oma minä takaisin?)

kuva Rob Orthen

Koulu alkoi tietenkin menun paljastuksella ja läpikäynnillä. Itse jännitin, että mitä oli tulossa ja tulisiko erityisesti mitään uutta ja jännää. No tuli tuli. Päästiin renssaaamaan tuoreita kampasimpukoita, tutustumaan sirkulaattoriin ja paahtamaan valkosuklaata moussea varten.

Menu

Maa-artisokkakeittoa ja kampasimpukkaa

xxxx

Karkkikanaa vartaassa

xxx

Härän Chateaubriand  +54 ja mustapippuri Hollandaise
Paahdettua perunaa ja Papu-tomaattipaistos

xxx

Paahdettua valkosuklaamoussea ja karamellisoitua omenaa


Sitten vaan jakauduimme ryhmiin, Natasisko ja Uli hoiti alkuruuan, Nikoveli ja Iso Hoo karkkikanan, ystäväni Virpi ja Pia ja minä pääruuan ja NuutinMinna sekä PikkuveliNuutti jälkiruuan. Ruoka esille puolentoistatunnin kuluttua. Essut ylle ja kokkaamaan.

kuva Rob Orthen


Palaan resepteihin myöhemmissä postauksissa, voin vakuuttaa, että ne jos mitkä olivat julkistamisen arvoisia. Kuinka meillä olikin niin mukavaa kokatessa, ja lopputulos oli varmasti tämän vuoden parasta ruokaa. Se keitto, se pihvi, se mousse....mmmm. Itseasiassa ainut epäonnistuminen oli mustapippuri Hollandaise, jonka valmisti, ette ikinä kyllä arvaa, tai siis luultavasti minut tuntien arvaatte, että se olin minä itse. Kastike ei nimittäin jämähtänyt ollenkaan Hollandaise paksuuteen. Ei se kyllä kiinnikään leikannut, mutta pysyi siis sellaisena normikastike koostumuksena. Maku oli kyllä erinomainen.  Siitäkin sitten enemmän toiste. Nyt vaan pikkusen tunnelmointia.

Aloitamme virallisella kokkauspotretilla

kuva Rob Orthen

 Josta siirrymme suoraan täyteen action-kuvaukseen. Itse keittiö oli nimittäin sen verran pieni, että tunnelma tiivistyi kyllä.

kuva Rob Orthen


Melkein jokaisessa ruuassa oli joku salainen ainesosa...

kuva Rob Orthen

Illan täyttymys oli kokoontuminen aterialle yhteisen pöydän ääreen.

kuva Rob Orthen

Välillä aina vastuulliset kävivät laittamassa annoksia esille. Ja että mun tämäkin päivä piti nähdä...ammattilaiset nostavat mun reseptiikan  annoksia!
Jee, jee.!

kuva Rob Orthen

Oulusa kasvaa muuten ihania kokkeja!

Ja koska en aio enää uudelleen julkistaa karkkikanan reseptiä saakoon tämä postaus vielä muutaman kuvan annoksesta.


Iso Hoo osoitti muuten suurta luovuutta pähkinöiden murskaamisessa. Joku toinen olis luultavasti rouhinut vaan esimerkiksi veitsellä....


Sanoinko jo, että paikka oli aivan hurmaava. Sieltä löytyi mm. yksi kuulemma Suomen parhaita viinikellareita ja sikarihuone konjakkeineen ja tykötarpeineen.
Osa pulloista oli jo kyllä nautittu.


Ja mitäs tykkäätte näistä baarijakkaroista?


Tai tästä ajanvietteestä?


Aikamoinen poikien kerhohuone! Sauna löytyi tietysti myös.


Ai niin ja sitten se yksi illan kohokohdista. Isäni oli laatinut hienot tulosteet jokaiselle, laskenut pisteet ja kerännyt kommentit yhteen. Pia luki ne ensin meille. Tässä tuomareiden kommentit kilpailusta yleensä:

Kilpailu oli hyvin korkeatasoinen.
Kaikkien pisteet olivat 50-60 välillä kun maksimi oli 72.
Ruokapisteet olivat 5 pisteen sisällä.
Tunnelmapisteissä enemmän hajontaa, 8 pisteen sisällä.
Voitto tuli tasaisilla pisteillä molemmista, kokonaisvoitto 3 pisteen marginaalilla.

Parhaat tunnelmapisteet oli Nikolla 31
Parhaat ruokapisteet Nuutilla, 30.

Lopullisen tuloksen saamiseksi oli soitettava heti tuomareille. Joten kaiutin päälle ja puhelinyhteys:

Voittajatiimi on....rummunpäristystä.... PikkuveliNuutti ja NuutinMinna!

Me kaikki onnitellaan!

Palkintojen jako on vasta joulunaikaan, mutta isä oli ystävällisesti tehnyt palkinnoista kuvakoosteen. Voin kuvitella, että isäni on nauttinut palkintojen (huom yksi palkinto olisi riittänyt) hankkimisesta täysin rinnoin. Hän on perheemme legendaarinen shoppailija, mainittakoon tässä esim. lukuisat housuprässit ja fasaaninmunien hautomiskone. Sekä lukemattomat kauluspaidat.  Siispä nytkin palkinnoissa näyttää olevan mm.ruokakirjallisuutta, hirviästi veitsiä, patoja, savustin....

Nuutin ja Minnan illallista kommentoitiin vielä näin:

Ruoka: Hyvät yhdistelmät, erinomaiset salaatit, hyvä jälkiruoka, ruoka oli hyvää ja siihen ja juomiin oli panostettu, todella hyvää, ei liiallista kikkailua.

Tunnelma:
Oli hyvä isäntäväki huolehtimaan vieraista, tunnelmapisteiden vähyys johtui enemmän väsähtäneistä vieraista, isäntäväki oli kyllä asialla. Nuutti vähän pönötti, puhui passiivissa,  Jopa lapset rauhallisia, Kesä on aina kesä! pelit lemppareita, mölkky ja atari, alkoholilla osuutta tunnelmapisteisiin?

Joku kysyi multa, että mitäs ny, kun te että voittanutkaan. No hyvät ihmiset: kellepä sen voiton paremmin soisi kuin omalle pikkuveljelleen? Ja arvatkaa vaan kuka kutsutaan sinne suht usein syömään?

Me likes!

kuva Rob Orthen
Kiitos vielä Hartwallille kokoHappy Joe - kisasta ja sen erinomaisesta palkinnosta. Kiitos Ripe ja Janne upesta illasta, kiitos sisarukset ja ystävät kanssakokkauksesta, kiitos myös upeasta neljän sisaruksen illallinen -kisasta kaikille asianosaisille ja isälle ja äitille tuomaroinnista ja palkinnoista.

Joe Happy! (lausutaan sooooouuu häpiiiiii!)


19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No kyllä tämä raportti on ihan kalpea varjo vaan, taas jotenkin väsyksis kirjopttelin, tuntu, että kirjotin koko ajan kun ekaluokan ainekirjoitukses, että ja sitten....ja sitten....

      Poista
  2. Vau, upea rapsa huikeasta illasta :) pitääpä muuten ensi kerralla itsekin kokeilla pähkinöiden murskausta yhtä luovasti ;)

    Ps. Minkälainen vempain on fasaaninmunien haudutin??:D

    VastaaPoista
  3. Onnea vielä voitosta :) tuosta munien hauduttimesta oonki äitiltä kuullut, mutten housuprässistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos...apua, oon unohtanu linkata sun joulukalenteriin....

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Ilopitoinen ja tunnelmantäyteinen ilta ja kirjoitus - Kiitos Nanna! Skool sulle!

    VastaaPoista
  5. Mahtava päivä teillä ollut kertakaikkiaan! Voitto meni niin hyvään osoitteeseen ettei itseäkään harmita ;)
    Ja kun oikein tarkkaan katsoo niin ehkä sussa ja Loirissa jotain yhtäläisyyttä... NOOOOOOOT!!!
    Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä tietenkään julkaissut niitä Loiri kuvia....

      Poista
  6. Last Action Hero flipperi! Asiaa.

    Teillä oli varmasti todella kivaa. Välittyi niin hyvät fiilikset tätä juttua lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan menee kaikki terminaattorit mulla sekasin...

      Poista
  7. Näyttääpä mahtavan kivalta (ja herkulliselta)kokemukselta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sitä oli...ihana palkinto kun pystyi tuottaa iloa niin monella ja vielä sitten jakaa täälä kaikkien kanssa.

      Poista
  8. Niin ansaittu voitto ja te varmasti osasitta ottaa illasta kaiken irti. Ja mistäköhän kohtaa Vesa-Matti Loiri. Komioita ootta koko suku ja kummitäti.

    VastaaPoista
  9. Hei Vesku; ensi kerralla haluan kuulla Lapin Kesän, enkä Soon Mun Veljee... ;)

    Ei kun oikeesti Nanna;
    ME (HK:lla) ollaan susta taas niin ylpei :D *aika mauttomat essut kyl...* Onnea taasen! ...ja tosiaan hyvä raportti! :)

    VastaaPoista
  10. Meni kyllä just oikeeseen osoitteeseen tämä voitto! Voisko fasaaninmunien hautomiskonetta hyödyntää esimerkiksi mustapaputahnan hauduttamisessa?

    Oon muutes huomenna menossa Veskun joulukonserttiin, täytyy vähäsen katsella häntä sillä silmällä...

    VastaaPoista