About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Järkyttävät hinnat!


Miksi se joka tekee eniten, saa vähiten?

Tätä kyseltiin tänään 10 paikkakunnalla MTK:n mielenilmaisukampanjassa, myös Seinäjoella. Niinpä minäkin nappasin Maitotytön kainaloon ja äitinikin matkaan ja lähdin jonottamaan, Jono kiemurteli välillä paksumpana ja välillä kapeampana koko torin läpi, ja olin varma että meille ei riitä mitään.

Kananmunat ja jauheliha ehtivätkin loppua, mutta kotiaviemisiksi lähtivät kuitenkin 2kg perunapussi hintaan 25snt ja  5 snt ruisleipä.

Tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota tuottajan asemaan. Hinnat oli asetettu sen mukaan, mitä tuottajalle kyseisestä tuotteesta jää.



Asumme maailman pohjoisimmassa maanviljelysmaassa, jossa tuottajalta vaaditaan korkeaa ammattitaitoa, suuria investointeja ja kovaa työtä. Ruuan tuotantoketjussa suurin työmäärä tehdäänkin maatiloilla. Ruuan hinnasta kuitenkin suurin osa menee kaupalle ja teollisuudelle.

Suomalaisen tuottajan osuus ruuanhinnasta on reilusti eurooppalaisen keskitason alapuolella, vaikka olosuhteet ovatkin haastavimmat. Maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa siksi, että kuluttajahinta pysyisi kohtuullisena. Epäreilun alhainen tuottajahinta ei usein tukienkaan kanssa riitä kattamaan edes tuotantokustannuksia.



Tuottajat peräävät siis oikeudenmukaista korvausta työstään ja parempaa yhteistyötä kaupan kanssa. Viljelijöiden markkina-aseman parantamiseksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä, lisää avoimuutta hinnoitteluun, viljelijöille tasapuolisia yhteistyömahdollisuuksia markkinoilla sekä ruoka-asiamiestä valvomaan ruokamarkkinoiden toimivuutta.

Meidän kuluttajien toivotaan äänestävän kukkarollaan suomalaisen maaseudun ja maaseutuelinkeinon puolesta suosimalla kotimaista. 

Tässä 6 (hiton) hyvää syytä valita kotimaista:

1. Syö turvallisella mielellä

Talvi puhdistaa pellot tuholaisista. Käytämmen kasvinsuojeluaineita monia muita maita vähemmän. Koko kotimainen ruokaketju sitoutuu laatuun. Suomessa ei eläimiä lääkitä antibiooteilla ennaltaehkäisevästi. Elintarvikevalvonta ja -tarkastus takaavat turvalliset tuotteet.

2. Tarjoa työtä Suomeen.

Elintarvkeketju työllistää yli 300 000 suomalaista.

3. Tunne ruuan alkuperä.

Ensiluokkaisen ruokaketjumme ansiosta tuotteiden alkuperä on helppo jäljittää.

4. Säästä luontoa.

Mitä lähempänä ruoka tuotetaan, sitä vähemmän tarvitaan kuljetuskilometrejä ja pakkausmateriaaleja.

5 Herkuttele!

Lyhyt valoisa kesämme kasvattaa ruokaan ihania aromeja. Meillä kasvaa erikoiskasveja rukiista mesimarjaan.

6. Tue ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointia.

Maanviljelijöillämme on sosiaaliturva, työterveyshuolto ja eläke. Kotimaisessa tuotannossa pidetään hyvää huolta eläinten ja luonnon hyvinvoinnista.

Postauksen tietoisku on referoitu MTK:n esitteestä.

Halusin omalta osaltani osallistua kampanjaan tällä postauksella. Kuinka monella meistä vähintään isovanhemmista löytyy tuottajia?

Suomalaisen maatalouden, alkutuotannon, maaseutuelinkeinon, elävän maaseudun, lähiruuan ja puhtaan ruuan puolesta.



10 kommenttia:

  1. Kiitos Nanna tästä postauksesta! Vaikka edes isovanhempani eivät ole olleet tuottajia, en asu maalla enkä loppujen lopuksi ole ollut kovin suuressa kosketuksessa maaseutuun, painiskelen näiden asioiden kanssa tänään koko päivän :) Aihe liittyy opintoihini ja niihin liittyvään projektiin, jonka aihe oli vapaa. Minä valitsin lähiruuan ja maaseutuelinkeinojen kehittämisen :)

    VastaaPoista
  2. Melkoinen väenpaljous oli Jyväskylässäkin saman asian tiimoilta..
    Tärkeää asiaa!

    VastaaPoista
  3. Suomalaisen kaupan keskittyminen ei ainakaan edistä asiaa. Neuvotteluasema ketjussa on aika epäreilu ja ymmärrykseni mukaan kauppa saa kohtuullisen suuren siivun tässä ketjussa.

    Tärkeää asiaa, toivottavasti tempauksen iso viesti menee läpi. Luin aamulla junassa metroa ja siinä eräskin jonottaja veti johtopäätöksen, että ruoka voisi olla siis nykyistä halvempaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus Nanna! Tärkeä asia, vaikka en ole ihan varma, oliko tämä tempaus paras mahdollinen tapa viestiä asia kuluttajille. Ilmeisesti ainakin Jyväskylässä oli unohtunut myyntiluvan hankinta, ja ruoka oli lopulta jaettu ihmisille ilmaiseksi. Kuuntelin joitakin radiokeskusteluja aiheesta, ja monen vaikutti olevan vaikea ymmärtää, että logistiikasta, jatkojalostamisesta, varastoimisesta ym. tulee väistämättä lisäkuluja tuotteeseen. Ja ettei asia ole niin, että naudanlihan kuuluisi maksaa oikeasti kaupassa sen rapiat kolme euroa. Mutta toivottavasti tajutaan se, että suomalainen maatalous ei tulevaisuudessa tuota sapuskaamme pelkällä hyvällä tahdolla ja EU-tuilla, jos haluamme jatkossakin kotimaista, täytyy maatalouden olla kannattavaa työtä niille, jotka sen tekevät.

    Mä olin muutes aika pöyristynyt, kun kuulin viikko sitten, että Fazerin ruisleivissä kotimaisen rukiin osuus on vain n. 50 %.

    VastaaPoista
  5. Loistopostaus! Serkkuni on naimisissa maitotilallisen kanssa, sen lähemmäksi maatilaa en valitettavasti pääse. Vajavaisista kokemuksista huolimatta suosin suomalaista kaikista noista ym. seikoista. Komppaan Jonnaa siinä, että kaupan keskittyminen ei taatusti edistä tuottajan asemaa.

    VastaaPoista
  6. eläinten hyvinvoinnista nyt voidaan olla montaa mieltä suomalaisillakin tiloilla. miettii nyt vaikka sikatilavideoita tai broileritehtaita...

    muuten kyllä kehun tekstiäsi! kunhan eläinten olotkin saataisiin siedettäviksi, niin olisin valmis maksamaan enemmän, että haluaisin taas syödä jauhelihaa tai kanaa.. silloin ne olisivat ihania herkkuja, eivätkä arkipäiväistä kastikelitkua.

    t. pikkukukkahattu

    VastaaPoista
  7. Läheltä olen katsellut maatilan touhuja lähes koko ikäni ja joskus vähän osallistunutkin :). Ei käy kateeksi työajat, työhön sitoutuminen, säiden armoilla oleminen, byrokratiaviidakko ja paperisota ja valitettavasti myös välillä arvostuksen puute.

    Lähiruoka- ja tilakaupat olisivat hyvin tervetulleita, mutta suuri yleisö ohjataan/haluaa marketeihin.

    VastaaPoista
  8. Niin,miten oikein arvostammekaan sitä kotimaisuutta ja lähiruokaa...
    Täällä kotipitäjässäkin on paljon tuottajia jotka pilkkahintaan tekevät ympärivuorokautisia
    Päiviä,satoi tai paistoi!Todella tärkeän asian puolesta hyvä tempaus,kiva kun kirjoitit tästäkin!!

    VastaaPoista
  9. Eevahan sen hyvin tuossa tiiviisti; syytä kyllä miettiä MITEN oikein arvostaa kotimaisuutta ja lähiruokaa.

    Kiitos kaikille kommenteista, en ollut aivan varma mitä tälläisestä kirjoituksesta tuumataan!

    VastaaPoista