About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tillillinen kantarellisoppa


Enpä olisi arvannut, että tilli se on oiva mauste kantarellikeittoon! Onneksi löysin kirjakaupasta jo viime syksynä aivan ihanan sienikirjan "Sienionni". Se on tietenkin ruotsalainen (!), mutta kääntäjä Elina Uotila on tehnyt oivaa työtä lokalisoinnissa. Kirja on koostettu siten, että siinä käydään läpi parhaita ruokasieniämme ja jokaisesta sienestä on sitten juuri sille sopiva resepti. Tekijämiehet eivät nimittäin ainoastaan rakasta sieniä, he YMMÄRTÄVÄT niitä! Takana on ajatus siitä, että kaikki reseptit eivät sovellu kaikille: "Kermassa haudutettu ukonsieni maistuu vastenmieliseltä, mutta voissa paistettuna se pääsee oikeuksiinsa."

Väheksymättä yhtään pelkällä suolalla maustettua kantarellimuhennosta Jens ja Pelle kehottavat myöskin laaja-alaisempaan maustamiseen: Juustokumina, kurkuma, chili, sahrami, inkivääri, joitain mainitakseni. Ja kirjassa on sitä paitsi upeat, upeat kuvat!


Kuun alussa olin 3 päivää  samoilemassa pitkin lapualaisia metsiä kun toimin ratamestarina palveluskoirien jälkikokeessa. Ja sen vaan sanon, että tänä vuonna on enemmän hirvikärpäsiä kuin todellakaan KOSKAAN! Paljon  ihollani riehuvia hirvikärpäsiä enemmän minua harmitti kuitenki se, että jälkeä polkiessani törmäsin mustatorvisieniesiintymään. Siis valtaisaan sellaiseen. Kuvitelkaa tuska, en voinut jäädä niitä poimimimaan, vaikka ne olivat elämäni ensimmäiset mustikset!

Puhuin niistä ystävälleni, jonka olin pyytänyt jäljentekoon ja sanoin tulevani takaisin ne noutamaan. Mutta eihän sitä niin vaan lähdetä ja kun en itse päässyt, annoin koordinaatit tuolle ystävälleni. Mustatorvisieniesiintymä oli valitettavasti tööt, mutta palkaksi paljastuksestani sain puoli sankoa kantarelleja ja puolitoista suppiksia, olin kuulemma antanut koordinaatit sienien taivaaseen (määrän puolesta, en niiden kuolleitten torvien).

Tänään pakkasin Maitotytön ja oman äitini autoon ja kävimme Lapualla maan mainiossa Leipurin putiikissa ja vaikka oli kiire hakea Urho8v hammaslääkäriin, en malttanut olla pysähtymättä metsän laitaan. Ja kas, nappasin jopa pakkasyön jälkeen terhakkaan kantarelliryppään mukaani, 8 isoa ja 4 pientä. Siis keiton tekoon.

ja näinhän se alkaa

 Tillinen Kantarellikeitto
3-4 annosta (resepti Sienionni-kirjasta, Linder, Holmberg)

7-8 dl tuoreita kantarelleja
1 hienonnettu sipuli
2 rkl voita
suolaa ja valkopippuria maun mukaan
1 l kana-tai kasvisliemi (vesi+kuutio)
muutamia tillinvarsia
 2 dl creme fraichea
muutamia tillinvarsia
3 rkl hienonnettua tilliä

Pilko kantarellit oieneksi ja ruskista yhdessä sipulin kanssa voissa tilavapohjaisessa paksupohjaisessa kattilassa kunnes ne ovat saaneet kauniin värin ja alkavat tuoksua hyvältä.
Lisää suola ja pippuria.

Kaada liemi seoksen päälle ja lisää tillinvarret. Keitä kannen alla hiljaa 15 min.

Ota tillinvarret pois.
Lisää creme fraiche  ja tillisilppu. Kiehauta ja anna hautua 5 min.

Ja sitten mun piti lähteä kiikuttamaan Urhoa tatamille ja sen jälkeen oli vielä Kennelkerhon kokous ja sitten piti nukuttaa Maitotyttö, jonka lainalla olleen pinnasängyn piti luovuttaa takaisin, ja Likka ei siis tosiaankaan pysy siinä omassa uudessa perintösängyssään. Eilen meni 2h, tänään vaan puolitoista....

Mutta siis aurinko meni mailleen jo aikapäiviä sitten ja kuvat olivat ottamatta, jos ymmärrätte yskän. Että tuli nyt jonkinmoisia.

ja kun oikein hartaasi yrittää pimeässä kuvata, niin keittoon saa jo kuorenkin....

Ai niin, pojat ehdotti vaaleaa maalaisleipää sopan seuraan.

Mutta kyllä pohojalaanen ottaa rukihista!


( ja vielä: en tiedä johtuiko keittoon jo lisätystä suolasta, mutta yllättäen ranskankerma juoksettui! Nyt aloin illalla sitten pelastuoperaation. Nopeasti Googlettamalla löysin vain suurinpiirtein vastauksia että mitään ei ole tehtävissä. Kuumensin kuitenkin kiehuvaksi ja päätin lisätä hiukan Maizena suurustetta vaaleille kastikkeille ja keitoille. Ja yllättäen toimi aika hyvin, että vink, vink!)

17 kommenttia:

  1. Enpä olisi itsekään osannut yhdistää tilliä ja kantarellejä :)

    Itsellä on kauhea keittobuumi menossa, koko ajan pitäisi syödä jotain soppaa.. olisikoha pakkasessa tarpeeksi kantarelleja tähän? toivottavasti :)

    VastaaPoista
  2. Yhdistelmä on kuulemma tavallinen Venäjällä. Siinä taas nähdään kuinka huonosti naapurimaan ruokakulttuuria tuntee...
    Tee puolikas annos.

    VastaaPoista
  3. I feel you my friend. Torvariesiintymä ilman poimimismahdollisuutta. Sehän on kuin.. kuin tulisi kipeäksi tuntia ennen koulun diskoa, jossa Se Vuotta Vanhempi Ihana Poika on myymässä mokkapaloja luokkaretkikassaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, sulla on varmaan nyt ehjempi minäkuva, kun sait vihdoin tuon vanhan trauman psykoterapeutua ulos. Aina valmiina kuuntelemaan....

      Poista
    2. Tää oli kyl ihan hyvä myyntipuhe tolle kirjalle! Siis toi postaus, ei tää Marin trauman terapointi..

      Tilli on ihanaa myös pestossa! (Irrallinen huudahdus)

      Poista
    3. Nanna, kiitos. Itkin hetken, nyt on jo parempi

      Poista
  4. Ruotsalainen laittaa tilliä joka ruokaan :).
    Meillä on Holmbergin (en muista, onko toinen kirjoittaja sama kuin tuossa kirjassa) toinen sienikirja ja sekin on varsin mainio.
    Hirvikärpäset ovat kyllä äklöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn uusin ihanuus: ripsipidennyksiin tarrautuvat hirvikärpäset. Tältä toki monet vimpan päälle -naiset säästyvät, koska tuskin samoilevat syvällä metsissä. Paitsi minä tietysti, joka en oo muuten niin vimpan päälle, paitti ripset! :)

      Poista
    2. Ripsipidennykset, mun Nannakuvani olisi romahtanut ilman tuota mielikuvaa hirvikärpäskuorrutuksesta niissä...

      Poista
  5. Täällähän on tehty viimeaikoina vaikka mitä herkkukeittoja! Ravintola Pelmeneihin (ja viimekesäiseen Puolan/Ukrainan reissun) perustuvien empiiristen tutkimushavaintojeni mukaan tilliä totisesti laitetaan slaavilaisessa keittiössa joka paikkaan, mutta että ruotsalaiset... Mä oon viime aikoina kyllä itsekin vähän ihastunut tilliin, vaikka jotenkin se on niin ihanan kamalan ysäriä. Vai kasaria? Joka tapauksessa aikaa, jolloin oli kaks yrttiä: persiljaa ja tilliä. Sitten tulikin jo basilika Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanon kyllä, että tilli uuteen nouseen! Se turhaan kärsii just tuosta kahden yrtin valikoima -maineesta. Tillin makuhan on siis aivan huikean omalaatuisensa. Nyt Riikka alko just pro-tilli liike!

      Poista
  6. Repesin niin noille ripsille!! Mitähän mun piti sanoa? Ihailen aina yhtä yrttikirjaa mikä mulla on kun siinä on jokainen yrtti käyty läpi ja kerrottu millasiin juttuihin se sopii? Se ei ole nyt täällä käsillä enkä usein siihen palaa mutta hyödyllinen kyllä kun puuhaa sienien kanssa. Ne nimenomaan täytyy tuntea. Kiva kun kerroit kirjastakin enempi.

    VastaaPoista
  7. Riikka, ei tilli mitään kasaria ole. Se on ikiklassikko ja klassikot pitää pintansa ;-)
    Hoidan henkistä sieniallergiaani ja söin tänään elämäni ensimmäisen sienirisoton - viimeiseen haarukalliseen saakka. Vielä ei olla soppa-asteella, mutta kun joskus sinne asti pääsen lupaan keittää tämän keiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, Jonna oot taistelija! Mutta se on sun omaksi parhaaksi! (kun pääset siedätyshoidolla tuloksiin, uusi maailma sienineen odottaa)

      Poista
    2. Jonna, säoot kova jätkä ja pystyt siihen! Risotto on oiva ensiaskel. Kyllä se soppakin siellä jossain häämöttää. Suosittelen muuten myös iahn voissa sipulin kanssa paistettuja tattiviipaleita, suolalla ja mustapippurilla. Hyvin lihaisan makuinen herkku, hyvä vasta-alkajalle, väitän.

      Poista
    3. Eiku tilli on just hyvä! Taka-ajatuksena oli just se, että se on vähän sellanen koulukiusattu, mutta kovin pätevä örtti.

      Poista
  8. Hyvää kirjaa kannattaa aina mainostaa!

    VastaaPoista